Lue keskustelun säännöt.
En olisi ikinä uskonut, että olisin 4,5 vuotta valmistumiseni jälkeen edelleen työttömänä.
16.01.2017 |
Mitä ihmeen vikaa minussa on? En vain todellakaan saa mitään työtä!
Yleinen työllisyystilanne on huono, mutta silti. Olen 35-vuotias FT, eli filosofian tohtori, pääaine taidehistoria. Joo, tiedän, pilipalitutkinto, pitäisi olla sairaanhoitaja tai rekkakuski.
Minulla on neljä lasta, jotka sain nuorena. Mies opiskeli silloin, minä lasten jälkeen. Työkokemusta ei ole, koska minä siis opiskelin ja sain neljä lasta ja hoidin niitä. Mielestäni aika reipas tahti, olla kolmekymppisenä neljän lapsen äiti ja tohtori. No, työkokemus jäi kuitenkin kokonaan saamatta.
Väittelin tohtoriksi keväällä 2012. Olen hakenut töitä siitä lähtien, jo aiemminkin. En saa oman alan töitä ilman työkokemusta. En saa suorittavan tason töitä, koska olen liian pätevä. Olen todellakin hakenut ihan mitä vain, siivoustyötä, lastenhoitotyötä, aulaemäntää, ikkunanpesijää, mutta myös asiantuntijatöitä omalta alaltani.
Olen väärä ihminen joka paikkaan. Ja kohta jo liian vanha ylipäätään työelämään.
Tänään olen lähettänyt kuusi työhakemusta. Nyt pidän ruokatauon ja lähetän vielä kaksi. Toinen on tarjoilijaksi, toinen opetustyö.
Aika syvältä.
Kommentit (450)
Nyt on taas niin helvetin kipeetä läppää mitä joka toinen kommentoija heittää: "ei tartte kertoa olevasi filosofian tohtori, blaa blaa blaa." Saatana.
Haistakaa vitun alikouluttautuneet paskat hevon vittu. Tämä maa on nykyisin sellainen vitun likakaivo ettei mitään rajaa. Aloittajalle en osaa sanoa muuta kuin että tsemppiä, tilanne on mahdottoman huono.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Totuus on, että myös duunarialoille vaaditaan nykyään täsmätutkintoa.
Hanki ap joko laitoshuoltajan tai lähihoitajan koulutus, sitten riittää töitä! :) Eikä muuten kestä liian kauaa opiskella noihin.
Minä sain ekan oikean työpaikkani yli nelikymppisenä. Ei ollut akateemista tutkintoa mutta monen vuoden ammatillinen koulutus kuitenkin. Olin vuosia muka-yrittäjänä huomatakseni ettei minusta ole yrittäjäksi. Lopulta se oli vain tunnustettava itselleen.
Sitten piti vain nöyrtyä hakemaan töitä. Siinä sivussa suoritin alani amnattitutkinnon ja otin lisäkoulutusta. Parit hyvät työhaastattelut kävin, mutta en osannut oikeita vastauksia kun kokemusta työhaastatteluista ei juuri ollut kertynyt. Tein varmaan kaikki mokat mistä ihmisiä varoitetaan työhaastattelussa tekemästä.
Sitten sorruin hakemaan kaikkia mahdollisia hommia tiskaajasta siivoojaan vuokratyöfirmoista, mollista, työnhakusivuilta. Ei edes haastatteluun näihin. Hain lähihoitajakoulutukseen (on muuten suosittu koulutusala!) mutta jäin pitkälle varasijoille.
Sitten lopulta osui silmiin työilmoitus. Tein napakan hakemuksen, sovin työhaastattelun ja parin päivän sisään mulla oli työpaikka. Myyntityötä, mutta sentään oman alani tuotteita.
Olet aivan oikeassa, vika on sinussa. Olet tehnyt kaikki mahdolliset virheet mitä ihminen voi tehdä ja nyt et kykene tunnistamaan tosiasioita, vaan pyörit oman erinomaisuutesi kuplassa ja vaadit selitystä tilanteeseesi muilta ja muualta. Suomi on kaikkien mahdollisuuksien maa ja ihminen on täällä vapaa valitsemaan yhteiskunnan tuella mitä tahansa mitä mieli halajaa. Tämän kaltaisten tarinoiden kohdalla sitä kuitenkin herää totuuteen, että ehkä täälläkin olisi hyvä olla joku instanssi, joka sanoo että nyt riittää.
Jos ihminen ei kykene valinnoillaan ja teoillaan osoittamaan olevansa yhteiskunnan tuen arvoinen, ei häntä pidä tällä tuella loputtomasti palkita. Ehkä nyt lopulta tajuat virheesi ja tilanteesi, ja alat tekemään oikeita päätöksiä. En toki tähän usko. Helpompi on syyttää muita ja sanoa tehneensä kaiken mahdollisen.
Vierailija kirjoitti:
Minä sain ekan oikean työpaikkani yli nelikymppisenä. Ei ollut akateemista tutkintoa mutta monen vuoden ammatillinen koulutus kuitenkin. Olin vuosia muka-yrittäjänä huomatakseni ettei minusta ole yrittäjäksi. Lopulta se oli vain tunnustettava itselleen.
Sitten piti vain nöyrtyä hakemaan töitä. Siinä sivussa suoritin alani amnattitutkinnon ja otin lisäkoulutusta. Parit hyvät työhaastattelut kävin, mutta en osannut oikeita vastauksia kun kokemusta työhaastatteluista ei juuri ollut kertynyt. Tein varmaan kaikki mokat mistä ihmisiä varoitetaan työhaastattelussa tekemästä.
Sitten sorruin hakemaan kaikkia mahdollisia hommia tiskaajasta siivoojaan vuokratyöfirmoista, mollista, työnhakusivuilta. Ei edes haastatteluun näihin. Hain lähihoitajakoulutukseen (on muuten suosittu koulutusala!) mutta jäin pitkälle varasijoille.
Sitten lopulta osui silmiin työilmoitus. Tein napakan hakemuksen, sovin työhaastattelun ja parin päivän sisään mulla oli työpaikka. Myyntityötä, mutta sentään oman alani tuotteita.
Kauppa se on joka kannattaa. Hyvä puhuja tienaa myyntityöllä jos vielä tuote on sellainen josta osaa puhua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Johtuu väärästä alasta. Olisit lukenut vaikka tilastotiedettä, niin sinut revittäisiin käsistä työelämään.
T: Tilastotieteilijä, joka on tehnyt kandin tutkinnon jälkeen vain oman alan hommia.
Suomessa on 20% vähemmän yrityksiä ja työpaikkoja kuin vuosituhannen vaihteessa.
Työpaikkoja ei vain riitä kaikille oli koulutus melkein mikä hyvänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikset kirjoita kirjoja kuten Annamari Väskä, tai pidä luentosarjoja vaikka museoissa, turisteille taidehistoriallisia kierroksia, nettikursseina yms. Mene vaikka huutokauppaan töihin tai jonnekin muulle antiikintuntemusta vaativalle alalle.
Miksen mene? No kun en pääse! Sehän tässä se ongelma onkin. Ihmiset eivät ymmärrä, että riemusta kiljuen menisin huutokauppaan tai mihin tahansa taidehistorian tuntemusta vaativalle alalle, mutta kun en pääse. En ihan oikeasti ymmärrä, miten joillekin tuntuu tämä olevan täysin käsittämätöntä. Ei töihin vaan mennä! Enhän minä olisi tässä tilanteessa, jos kyse olisi pelkästä menemisestä.
Kertokaa minulle yksikin taidehistorian asiantuntemusta kaipaava huutokauppa, joka maksaisi minulle edes 1000€ kuukaudessa. Yksikin. Menisin sinne heti.
Ei kirjojakaan noin vain kirjoiteta. Ja jos kirjoitetaan, mikään ei takaa sitä, että kukaan niitä ostaisi. Ja miten mennään museoon pitämään luentosarjoja? Ihan vaan kävelemällä sisään, noin vain? Kuka hankkii yleisön, kuka markkinoi? Kuka järjestää koko tilaisuuden? Ja mikä tärkeintä - kuka minulle maksaisi siitä? Olisiko luennot osallistujille ilmaisia ja jos eivät, kuinka monta maksavaa ihmistä tarvittaisiin, jotta minä saisin verojen jälkeen ostettua ruokaa itselleni edes kuukaudeksi?
Hirveän hyviä neuvoja satelee vailla mitään todellisuuspohjaa.
Ap (joka tänään on saanut jo neljä "Kiitos hakemuksestasi" -hylkyviestiä)
Tämä! Olen itse etsinyt "vasta" vuoden todella aktiivisesti töitä. Saan jatkuvasti tällaisia neuvoja, että mikset mene sinne töihin ja mikset mene tuonne? Ihan kuin se olisi jostain viitsimisestä kiinni. Tai että olisin niin urpo, ettei minulle ole tullut mieleeni hakea johonkin työpaikkaan.
En tunnistettavuussyistä sano koulutustani tai alaani, mutta siis esimerkkinä vaikkapa olisin työtä etsivä valokuvaaja. Olisin ollut pari vuotta yrittäjänä, mutta en olisi ollut tarpeeksi yrittäjä- tai myyntihenkinen, eikä yritystoiminta olisi kannattanut. En saisi töitä valokuvaamoista, en mainostoimistoista, en koulukuvaamoista, en lehdistä, en mistään. Ja kun se yrittäjyyskään ei tuonut leipää, niin etsisin jo aivan muilta aloilta töitä. Ja sitten tulisi näitä ehdotuksia "mikset mene Kiasmaan töihin, siellä on valokuvia seinillä / tunge kaikkiin häihin ottamaan valokuvia, ihan varmasti hääpari maksaa hyvistä kuvista / perusta blogi - ihan varmasti joku bongaa sut hyvistä kuvista ja palkkaa / mikset rupea vaikka jonkun julkkiksen henkilökohtaiseksi kuvaajaksi"
Me työttömät taidetaan olla vaan idiootteja, kouluttauduttu väärin, ollaan vääriä ja huonoja ihmisiä, me ei vaan tajuta itsestäänselviä asioita, meidän kaikkien pitäisi olla jotain ihan muita kuin itsejämme.
Näin. Lohdutukseksi voin sanoa että työttömissä on hurjasti fiksua porukkaa siinä missä töissä olevissa löytyy paljon myös ei niin fiksua porukkaa. Monesti kohtaa ihmisiä etenkin asiakaspalvelussa ja huomaa että osaisi itsekin tehdä työt paremmalla ammattitaidolla. Työttömissä on paljon niitä jotka haluavat sisältöä työltään tai eivät tyytyneet siihen siivoojan työhön. Kunnianhimoista porukkaa. Moni helpon ammattin lukenut (sairaanhoitaja, putkimies) ei tätä halua ymmärtää. Ja niille jotka sanovat mitäs luit valokuvaajaksi etkä putkimieheksi niin meillä on vain yksi elämä ja unelmia kannattaa yrittää tavoitella. Aina elämässä ei voi onnistua tai unelmia saavuttaa mutta suurempi menetys mielestäni on se, ettei ikinä edes yritä tehdä elämästään omannäköistä.
Voi kun edes yliopistoissa otettaisiin ryhtiliike ja vaadittaisiin joka koordinaattorilta akateeminen tutkinto. Siellä on ihan liikaa jos jonkinmoista merkonomia hoitamassa päällikön hommia. Heidät on rekrytty 80-luvulla työvoimapulan aikaan sihteeriksi. Näin Aalto-yliopistossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mieslukija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi viestit joissa kehotetaan uudelleenkouluttautumaan saavat niin paljon alapeukkuja? Miten vuosikausien (mahdollinen loppuelämän) työttömyys hyödyttää ap:ta tai yhteiskuntaa? No ei sitten mitenkään.
T. Se joka ehdotti sh:n tai kirjanpitäjän uraaAika irvokasta toivoa että tohtori kouluttautuisi uudelleen minusta..
Miksi? Parempi ikityötön tohtori kuin töihin päässyt taideterapeutti/opas/kirjanpitäjä/opettaja jne mitä kaikkea täällä onkaan aplle ehdotettu?
Ekat 35v elämästä hänellä meni kun hän kehitti itseään siinä mikä häntä eniten kiinnosti, mutta kun sillä tohtorinhatulla saa vähempi ruokaa ostettua niin nyt ehkä täytyy jatkokouluttaa itsensä johonkin vähän vähempi kiinnostavaan, jolla saa vatsansa täyteen?
Mitä mieltä itse olisit jos lukisit itsesi yliopistolla korkeimmalle mahdolliselle tasolle ja sitten sinua pyydettäisiin aloittamaan alusta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alasi työllistää lähinnä julkisella puolella ja julkisella puolella on säästetty henkilöstömenoissa koko 2010-luku. Sinuna tarttuisin ehdottomasti ideaan perustaa taidepainotteinen yksityinen perhepäivähoito. Jos todella innostut, niin opiskelet vähän lisää ja perustat aikanaan yksityisen päiväkodin.
Tämä ei varmaan kamalasti lohduta, mutta mahdollisesti juuri sinun aikaisemmat kirjoituksesi tällä palstalla saivat minut luopumaan kolmannen lapsen haaveesta ja hakeutumaan työelämään. Lähdin varmaan ns. viimemetreillä ja nykyään lapseni ovat muuten yksityisessä päiväkodissa. 2010-luvulla harva nainen saa kaiken: monta lasta, pitkän kotonaolon, hyvän ja mielenkiintoisen koulutuksen ja vakityön. Lähestytään sitä maailman mallia, joissa työssäkäyvillä korkeastikoulutetuilla naisilla on 0-2 lasta. Isommat perheet tekee sitten ne kotirouviksi jäävät. Ja ei, näin ei meille koulussa opetettu. Meille annettiin ymmärtää, että voimme saada kaiken. Sikäli ymmärrän pettymyksen. Nuoremmille sanoisin, että tehkää aktiivisia valintoja ja priorisointeja.
Alexandra kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieslukija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi viestit joissa kehotetaan uudelleenkouluttautumaan saavat niin paljon alapeukkuja? Miten vuosikausien (mahdollinen loppuelämän) työttömyys hyödyttää ap:ta tai yhteiskuntaa? No ei sitten mitenkään.
T. Se joka ehdotti sh:n tai kirjanpitäjän uraaAika irvokasta toivoa että tohtori kouluttautuisi uudelleen minusta..
Miksi? Parempi ikityötön tohtori kuin töihin päässyt taideterapeutti/opas/kirjanpitäjä/opettaja jne mitä kaikkea täällä onkaan aplle ehdotettu?
Ekat 35v elämästä hänellä meni kun hän kehitti itseään siinä mikä häntä eniten kiinnosti, mutta kun sillä tohtorinhatulla saa vähempi ruokaa ostettua niin nyt ehkä täytyy jatkokouluttaa itsensä johonkin vähän vähempi kiinnostavaan, jolla saa vatsansa täyteen?
Mitä mieltä itse olisit jos lukisit itsesi yliopistolla korkeimmalle mahdolliselle tasolle ja sitten sinua pyydettäisiin aloittamaan alusta?
Myöntäisin tekemäni virheen, päästäisin irti naiiveista kuvitelmista ja olisin kiitollinen, että Suomessa on mahdollisuus toiseen yritykseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko taidehistorioitsija sama kuin taiteilija? Kun täällä ehdotetaan taideopetusta yms. Eihän aloittaja välttämättä osaa piirtää edes tikku-ukkoa. Voi toki ollakin hyvä taiteellisesti, en sitä sano. Taidehistoria on aina ollut minusta melko käsittämätön tieteenala. MIHIN heitä oikeasti tarvitaan???
Ryhdyppä valelääkäriksi. Sitten kun jäät kiinni, niin voit heilutella tohtorin papereita, että "mitä mitä, kyllä mulla tohtorin paperit on!"
Puolisoni kommentoi aikanaan, että poisoppiminen vanhasta vie yhtä kauan kuin sen oppiminenkin on vienyt. Tämä siis siihen, kun en itse ylikoulutettuna tullut valituksi 250 hakijan joukosta haastatteluun, johon kutsuttiiin 50 hakijaa. Asiakaspalvelutyö puhelimitse.
Ap:lla siis aikaa 35 v poisoppia tohtorin tutkinnostaan. Tai 5-7 vuotta mitä siihen hatun hankkimiseen on mennyt.
Itselläni kävi onni, ja onnistuin saamaan koulutustani vastaavaan työn, jonka toistaiseksi olen vielä saanut pitää. (kahdet yt:t viime syksynä, veikkaan, että joku kerta osuu vielä omalle kohdalle). Myönnän, että tällä hetkellä olen onnekas.
Vierailija kirjoitti:
Poika tykkää historiasta ja tokarissa se on kymppi.
En missään nimessä halua, että lähtee yliopistoon lukemaan ko ainetta. AMK inssi miljoona kertaa parempi.
Siis jos olen täysin rehellinen niin ihmettelen tätä taidehistorian alaa koska siinä ei työllisty. Ja ihmettelen ettei ap ole epäillyt työllistymistään...tiede on vienyt mennessään.
Miten niin historioitsija ei työllisty???
Suomen jokaista koululaista opettaa historioitsija vuosikausien ajan. Kaikki yläasteen ja lukion historian opettajat ovat nimittäin koulutukseltaan historioitsijoita!
Kyllä historioitsijoille töitä löytyy. Varsinkin, jos vielä muuttaa seudulle, jossa on opettajista pula. Jos osaa ruotsia, niin voi hakeutua lisäksi ruotsinkielisiin kouluihinkin ja niissähän on tunnetusti huutava pula aineopettajista.
Opettajan työn lisäksi on kaikki muut historioitsijoiden työpaikat. Ja se on myös yleispätevä ala, joka käy vähän kaikkeen yleissivistystä vaativaan hommaan, kuten vaikka toimittajaksi. Useita historioitsijoita tekee toimittajan hommia, mm. Yleisradion televisiotoimittaja Jan Andersson on koulutukseltaan historioitsija.
Itse olen IT-alalla ja meilläkin on ollut historioitsija pomon hommissa ja johtoryhmän jäsenenä. Hän oli myyntijohtaja ja hyvä sellainen olikin. Kun tehdään kansainvälistä kauppaa ympäri maailmaa, niin siihen hommaan tarvitaan laajasti yleissivistynyt ja kielitaitoinen henkilö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko yrittänyt jatkaa tieteellistä uraa, hakea apurahoja jatkotutkimukselle?
Jep. Ei oikein nyt raha liiku, kun kaikesta vähästäkin leikataan ja leikataan vielä lisää.
ap
Apurahathan tulevat enimmäkseen kaikenlaisilta säätiöiltä, eli ei niihin pitäisi leikkausten vaikuttaa.
Olipa tyhmä kommentti. En ole AP, mutta tiedän apurahakuviot erittäin hyvin.
Jos julkishallinnon rahahanoja kiristetään, niin tottakai se näkyy siinä, että yksityisen rahan hakijoita on moninkertainen määrä. Eli sama potti jaetaan paljon isomman hakijamäärän kesken.
Siinä jää paljon useampi nuolemaan näppejään kuin ennen!
Haet kouluun ja opiskelet uuden ammatin! Mieti ala, jolta löytyy töitä.
Voi kuule et ole ainut jolla ei töitä, itse valmistuin 2011 leipuri-kondiittoriksi. Enkä päiväkään ole tehnyt sitä työtä, juuri samasta syystä kun ei kokemusta yms.