Lue keskustelun säännöt.
Miksei perheetön aikuinen ihminen mene katsomaan kuolemaa tekevää vanhempaansa?
13.01.2017 |
Vaikka on pyydetty tulemaan. Kotoa on aikuiselle lapselle annettu materiaalista ja rahallista tukea niin paljon kuin mahdollista. Miksi on mahdotonta tulla käymään lapsuudenkodissa siinä vaiheessa kun vanhempi voi vielä elossa ollessaan jättää hyvästi?
Kommentit (172)
En osaa kuvitella tilannetta, että en menisi jättämään hyvästejä vanhemmilleni. Joo, lapsuus ei ollut mikään ruusuinen, mutta haluan antaa heille huolettoman poismenon. Haluan, että he tuntevat onnistuneensa ja tehneensä kaikkensa. Siinä vaiheessa siirrän omat tunteet syrjään.
Huom! Ymmärrän tilanteet, joissa on ollut seksuaalista hyväksikäyttöä, jolloin ei tietenkään mennä sanomaan yhtään mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siis lapsi ei edes tiedä että vanhempi on kuolemassa ja saa silti syyt niskoilleen kun ei tule katsomaan vanhempaansa? Huh huh.
Olen kertonut hänelle tilanteen vakavuudesta. Puolisoni ei enää jaksa ottaa yhteyttä lapseen eikä lapsi vastaa edes muutenkaan puhelimeen soittipa sitten mihin aikaan tahansa.
Mitäpä itse ajattelet, miksi lapsi ei halua käydä vanhempiensa luona?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis lapsi ei edes tiedä että vanhempi on kuolemassa ja saa silti syyt niskoilleen kun ei tule katsomaan vanhempaansa? Huh huh.
Olen kertonut hänelle tilanteen vakavuudesta. Puolisoni ei enää jaksa ottaa yhteyttä lapseen eikä lapsi vastaa edes muutenkaan puhelimeen soittipa sitten mihin aikaan tahansa.
Oletko siis sanonut suoraan että vanhempi kuolee vai oletko vaan sanonut että hänen pitäisi tulla käymään vakavan asian takia?
Yksi vaihtoehto mikä tässä tulee mieleen on, että lapselle itselleen on sattunut jotain ikävää. Toivottavasti kuitenkaan ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis lapsi ei edes tiedä että vanhempi on kuolemassa ja saa silti syyt niskoilleen kun ei tule katsomaan vanhempaansa? Huh huh.
Olen kertonut hänelle tilanteen vakavuudesta. Puolisoni ei enää jaksa ottaa yhteyttä lapseen eikä lapsi vastaa edes muutenkaan puhelimeen soittipa sitten mihin aikaan tahansa.
Miksi et kerro sairautta, suoraan sillä nimellä mitä se on, esim. syöpä, keuhkokuume tai mikä se sairaus onkin. Tilanteen vakavuus jättää liikaa arvailun varaan, mistä on kyse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska lapsi viimeksi vietti joulua kanssanne?
Selvä homma. Syyllistät lasta, vaikka itse et kommunikoi. Mistäköhän johtuu. Montako kertaa olet jo käyttänyt tämän kortin. Joka vkonloppu ei ehi kuolinvuoteille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En osaa kuvitella tilannetta, että en menisi jättämään hyvästejä vanhemmilleni. Joo, lapsuus ei ollut mikään ruusuinen, mutta haluan antaa heille huolettoman poismenon. Haluan, että he tuntevat onnistuneensa ja tehneensä kaikkensa. Siinä vaiheessa siirrän omat tunteet syrjään.
Huom! Ymmärrän tilanteet, joissa on ollut seksuaalista hyväksikäyttöä, jolloin ei tietenkään mennä sanomaan yhtään mitään.
On paljon muitakin todella ikäviä asioita, joita voi lapselle tehdä. Seksuaalinen hyväksikäyttö ei ole ainut. Eikä alkoholisimi tai fyysinen väkivalta. On paljon keinoja pilata lapsensa lapsuus ja niitä kaikkia et tosiaan varmasti osaa kuvitella.
Onko siis perheelliselle ihan OK, että ei mene katsomaan sairaita? Siitä syyllistetään vain perheetöntä (naista)?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos ei ole kutsuttu
Aloituksen mukaan on pyydetty käymään. Vai vielä pitäisi kutsukin lähettää 😎.
Materiaalin ja rahan jakaminen ei ole mikään tae, että lapselle kehittyisi aito kiintymys ja välittäminen huoltajaansa.
Hieman mutkikkaasti ap on tätä tarinaansa kertonutkin? Miksei voi sanoa, että aikuinen tytär/ poika , ei tule katsomaan kuolevaa isäänsä/ äitiään, joka sairastui syöpään/ sydäninfarktiin/ aivohalvaukseen? Kun yksityiskohdat puuttuvat, alkaa helposti vaikuttaa vedätykseltä? Sorry vaan :(
Ap voisi täällä harjoitella selkeämpää kerrontaa, että voi tyttärelleen/pojalleen kertoa asian selkeästi, mistä on kysymys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun se materiaalinen ja rahallinen tuki ei ole vanhemmuutta. Sen varaan ei voi ihmissudetta rakentaa.
Materiaalinen tuki ei tarkoita sitä etteikö lasta olisi rakastettu ja rakasteta vieläkin. Tässä ei ole kyse ainakaan vanhemman rakkauden puutteesta. Miksi aikuinen lapsi on tunnekylmä?
Rakkauttakin on niin monenlaista.
"Love is never any better than the lover. Wicked people love wickedly, violent people love violently, weak people love weakly, stupid people love stupidly, but the love of a free man is never safe. There is no gift for the beloved. The lover alone possesses his gift of love. The loved one is shorn, neutralized, frozen in the glare of the lover’s inward eye." - Toni Morrison
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjoita lapsellesi vanhemman todellisesta tilasta, äläkä "uhkaillen", että on korkea aika tulla. Jätä pois kaikki ylimielinen asenne. Anna tilaa lapselle olla kahdestaan vanhempansa kanssa.
En ole uhkaillut enkä ole ollut ylimielinen. Hyvin asiallisesti olen kertonut hänelle tilanteesta sekä tekstiviestissä että sähköpostissa. Millä minä edes voisin häntä uhata? Kuolema tulee kun on tullakseen. Joillakin äkkiä ja joillakin kituuttaen.
Jouluna lapsi oli jonkun kaverinsa luona viettämässä joulua.
Miksi lapsi ei käynyt jouluna luonanne? Tuntuu, että jätät jotain oleellista kertomatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joillekin kuoleman käsittely ja kuolevan näkeminen voi olla vaikeaa. Oli sitten perheellinen tai perheetön. En ole varma pystyisinkö itsekkään menemään.
Tässä se näkee miten ihmiset ovat erkaantuneet normaalista asiasta joka koskettaa kaikkia.
Ku mä en kestä vali, vali nössöt! Saattohoidin äitini, kun olin 25 v ja isäni vähän myöhemmin. Jäätte paljosta vaille.
Nykyään ihmisten suuri pelko on juuri kuolla YKSIN. Missä perhern tuki kun sitä tarvitaan. Minä olin pitelemäsdä äitiäni kädestä. Kaunis kuolema.
Ajatus vanhemman kuolemasta oli liian epämukava, ja siksi en mennyt. Tämä samainen vanhempi pakotti minut aikanaan isoäitini kuolinvuoteelle, ja se oli kamala kokemus. Hengityslaitteissa vaivalloisesti rahiseva vanhus, hyi olkoon. Vanhempani kuolemasta on viisi vuotta, eikä ole kyllä kaduttanut, jos nyt en asialla ylpeilekään. Mietin kyllä tätä, kun palstalla tulee puheeksi, että lapsia kannattaa hankkia, ettei sitten kuole yksin... Kyllä vain jokainen meistä on kuoleman hetkellä yksin, enemmän tai vähemmän.
Vierailija kirjoitti:
Hieman mutkikkaasti ap on tätä tarinaansa kertonutkin? Miksei voi sanoa, että aikuinen tytär/ poika , ei tule katsomaan kuolevaa isäänsä/ äitiään, joka sairastui syöpään/ sydäninfarktiin/ aivohalvaukseen? Kun yksityiskohdat puuttuvat, alkaa helposti vaikuttaa vedätykseltä? Sorry vaan :(
Ap voisi täällä harjoitella selkeämpää kerrontaa, että voi tyttärelleen/pojalleen kertoa asian selkeästi, mistä on kysymys.
Krhm, minusta tuntuu siltä ettei Ap halua levitellä täällä liikaa yksityiskohtia puolisonsa voinnista. Hän on varmaan kertonut niistä kohteliaasti jälkeläiselleen, jonka pitäisi älytä tehdä asiasta omat johtopäätöksensä eli toimia. Yhden tekstiviestin lähettämiseen ei mene paljoa aikaa. Kertoo vain onko tulossa vaiko ei ole tulossa. Sillä selvä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjoita lapsellesi vanhemman todellisesta tilasta, äläkä "uhkaillen", että on korkea aika tulla. Jätä pois kaikki ylimielinen asenne. Anna tilaa lapselle olla kahdestaan vanhempansa kanssa.
En ole uhkaillut enkä ole ollut ylimielinen. Hyvin asiallisesti olen kertonut hänelle tilanteesta sekä tekstiviestissä että sähköpostissa. Millä minä edes voisin häntä uhata? Kuolema tulee kun on tullakseen. Joillakin äkkiä ja joillakin kituuttaen.
Jouluna lapsi oli jonkun kaverinsa luona viettämässä joulua.
Miksi lapsi ei käynyt jouluna luonanne? Tuntuu, että jätät jotain oleellista kertomatta.
Mistä vanhempi voi tietää aikuisen lapsensa tyttö- tai poikakaverit?
bsdfdf kirjoitti:
Tekisi liian kipeätä? Jotkut kaihtaa kaikkia elämän ikäviä osa-alueita.
Ja sen kyllä huomaa! Aikuiset ihmiset kitisevät kuin pikkulapset kun kohtaavat elämässään pientä epämukavuutta. Välillä oikein hämmästyttää kuinka paljon suomalaiset ovat henkisesti laiskistuneet sota-ajan jälkeen. Mitään tärkeääkään tai arvokasta ei välttämättä tehdä jos se ei ole kivaa.
syitä voi olla niin monia. Veikkaan että ap itse parhaiten tietää, muttei ns. uskalla katsoa liian lähelle, sokea piste.
Mun vanhemmat olivat ja ovat monella tavalla aika paskoja vanhempia, mutten silti pystyisi tekemään noin. Aikuisena yleensä tulee armolliseksi ja ymmärtää ne omat vanhempansa rikkinäisinä ja vajavaisina ja voi antaa paljonkin anteeksi... Joten kyllähän tuo ap:n tarina oudolta vaikuttaa, mutta ei mitenkään ainutlaatuinen kuitenkaan. Opetushan siinä on meille kaikille: kannattaa pitää niitä suhteita lähimpiin kunnossa tässä ja nyt, kuoleman hetkellä se voi olla myöhäistä ja vaikka sitten sovinto tulisikin ennen lähtöä, niin aikaa ja vuosia on mennyt hukkaan ilman läheisyyttä, joka olisi voinut olla.
En ole uhkaillut enkä ole ollut ylimielinen. Hyvin asiallisesti olen kertonut hänelle tilanteesta sekä tekstiviestissä että sähköpostissa. Millä minä edes voisin häntä uhata? Kuolema tulee kun on tullakseen. Joillakin äkkiä ja joillakin kituuttaen.
Jouluna lapsi oli jonkun kaverinsa luona viettämässä joulua.