Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ero vauvavuotena, mies ei ymmärrä uupumustani
uusimamma
12.01.2017 |
Erosimme miehen kanssa jonkin aikaa sitten,vauva oli tuolloin 4kk. Vauva syntymän jälkeen olin tosi väsynyt ja saatoin sanoa miehelle välillä ikäväsťi jostain asiasta kun olin niin poikki ja muutenkin meillä oli paljon riitoja. Mies osallistui vauvan hoitoon minkä työltään kerkesi lähinnä iltaisin ja silloin sain vähän hengähtää, päävastuu vauvasta oli minulla kuitenkin kun äitiyslomalla tietysti olen...
No nyt on kuitenkin ero tullut ja mies muuttanut omaan asuntoon kun omien sanojensa mukaan "ei kestänyt negatiivista ilmapiiriä". Hän tulee vauvaa tapaamaan noin 3 kertaa viikossa iltaisin. Mutta tämä itse ongelma: hän ei ymmärrä että olin väsynyt jo ennen eroamme ja tällä hetkellä olen aivan uupunut ja lähes loppuunpalanut siitä että hoidan vauvan 24/7 kun hän on lähtenyt. Kun hän tulee vauvaa katsomaan niin hän ihmettelee kuinka en jaksa olla iloinen ja hymyillä ja keskittyä positiivisiin asioihin elämässä, olemme saaneet keskenäisiä välejä selviteltyä ja tulemme nyt ihan kivasti toimeen, välitkin hieman lämmenneet eron jälkeen kun kumpikin (tai toisinsanoen HÄN) on saanut ottaa hieman "happea".... mutta minä olen vauvan kanssa koko ajan ja aivan poikki niin ei minulla ole energiaa mihinkään. Mies tarttuu siihen kuinka saatan sanoa hänelle vähän napakammin jostain asiasta, näistä sitten syntyy ongelma ja hänen mielestään pitää keskustella tällaiset juurta jaksaen läpi, tyyliin että miksi minä sanoin TYMPEÄLLÄ ÄÄNENSÄVYLLÄ hänelle etä vauvan pyyhettä ei jätetä hoitopöydän päälle märkänä koska muuten alusta on kohta ihan märkä..olen aivan poikki kun tuollainen keskustelu saattaa kestää tyyliin 30min, mielestäni pikkuasiasta, joo ymmärrän että hän voi kokea loukkaavana ja sanoin tuossakin hänelle että ei ollut kivasti minulta sanottu, mutta olen niin turhautunut kun mies ei tunnu ymmärtävän tätä tilannetta. Hänen on helppo tulla 3 kertaa viikossa tänne minun luokse ja odottaa et kaikki menee täydellisesti ja pystyn hallitsemaan itseni ja käytökseni täydellisesti, kun hän on se joka voi rauhassa tehdä päivittäin mitä haluaa ja mennä töiden jälkeen syömään, urheilemaan, tai ihan mitä vaan ja mietiskellä maailman menoa niin paljon ku haluaa....olemme puhuneet yhteen palaamisesta mutta "minun käytökseni häntä kohtaan" nyt jarruttaa asiaa....kun minä en hänen sanojensa mukaan välttämättä "pysty muuttumaan", olen niin hel*etin väsynyt että joskus saatan sanoa rumasti, pääosin meillä on nyt mennyt kuitenkin hyvin....onko liikaa pyydetty et mies ymmärtäisi minunkin kannalta asiaa? Vai olenko minä oikeesti sit vaan niin epäkunnioittava ja inhottava ?
Vauva on meidän esikoinen ja molemmille uusi tilanne siis.......onko exmieheni pikkumainen vai olenko minä vaan v#ttumainen?
Kommentit (194)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jätähän mies kahdestaan sen vauvan kanssa. Anna olla vaikka viisi tuntia tai jopa yön yli ja mene hotelliin nukkumaan. Alkaa se miehen käsitys muuttumaan.
Niin ymmärtää kuinka leppoisaa homma on.
Onhan se jos silloin tällöin muutaman tunnin lastaan katsoo. Kokeile 15kk max 2h unijaksoilla refluksivauvan kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yllättävän paljon negatiivisia kommentteja. Kuinka moni teistä on univajeessa ja nälkäisenä muutenkaan ihan ilman vauvaa, kovin rationaalinen tai iloinen ja positiivinen? Siis ajatelkaa nyt hieman, ennenkuin tuomitsette jonkun siitä että nipottaa jostain märkäräteistä. Voin vannoa että jokainen meistä on välillä tosi pikkumainen ihan minkä suhteen tahansa joskus, mutta miettikää nyt kun olette aivan finaalissa, uupuneena, niin se pienikin asia saattaa tuntua ylitsepääsemättömän isolta jutulta just sillä hetkellä. Eikä sillon aleta miettimään että saatana minähän olen aikuinen ja pitää muistaa käytöstavat, never mind, tukahdutan tunteeni ja olen hiljaa. Siis oikeasti. :)
Voisimmeko jokainen mielummin tsempata Ap:ta ja toivoa hänelle parempaa jatkoa ja ratkaisuja, kuin tuomita. Se on paljon parempi ratkaisu ainakin minusta :)
AP koita jaksaa kaikin puolin! Toivon että tämä aika menee nopeasti ohi ja saat kaiken rullaamaan niin ettei sinun tarvitse itse hoitaa kaikkea! Yhtä lailla isä on vastuussa lapsesta, vaikka sinä oletkin äitiyslomalla. Minusta lapsenhoito on myös työtä, ja sen jälkeen kun mies on päässyt töistä niin lapsenhoito pitäisi jakaa tasaisesti. Se että olet äitiyslomalla ei tarkoita että miehellä pitää olla duunin jälkeen vapaata mutta sinä et saa hengähtää koskaan. Ihan oikeasti. Minun mieheni sanoi minulle aikanaan että molemmilla on työ, ja töistä tullessaan jaetaan lapsenhoito puoliksi. Oli niin ihanaa kun toinen ymmärsi sen että ei täällä olla juotu teetä ja katsottu telkkaria koko päivä vauvan nukkuessa, vaan homma käy oikeasti työstä. Hoidat, hoivaat, vaihdat vaippoja, syötät, teet ruokaa, pyykkäät, tiskaat ja koitat pysyä järjissäsi. Se on iso työ! Ja tottakai palkitsevakin.
Ap, koita muistaa ihanat hetket lapsesi kanssa. Koita jaksaa olla läsnä, ja saada energiaa siitä että hän hymyilee sinulle tai nappaa sormesta kiinni. Välitöntä onnea. Olet hänelle maailman tärkein ihminen. <3 Ja sinä olet hyvä äiti, kun pohdit vielä oman jaksamisesi perään! Se että sinä olet myös saanut levätä välillä, tarkoittaa että jaksat paremmin vielä hoitaa lastasi. Tsemppiä! <3
Viuhviuh kirjoitti:
Ap, lue tämä!
En jaksa lukea mitä kaikkea sulle on vastattu... olen terapeutti ja ehdottaisin seuraavaa: menkää terapiaan, esim kirkon perheneuvontaan, terapiaan tms. Ei maksa mitään. Yleissääntönä on, että parina ekana vauvavuotena EI erota. Tämä siksi, koska elämä on silloin suuressa muutoksessa ja erot ei sitä yleensä helpota. Poikkeuksena päihteet, väkivalta yms.
Pyydä isää osallistumaan enemmän. Niin, että saat levättyä. Esim 1 tai 2 kokonaista päivää viikossa. Se kuuluu asiaan. Isän täytyy ymmärtää auttaa myös äitiä. Sinun tulisi levätä ja saada asioihin etäisyyttä. Käy leffassa, kaupungilla, ulkoilemassa, uimassa tai ihan mitä vaan mistä tykkäät.
Pyydä isovanhemmilta apua. Kerro tilanne neuvolassa.
Ota käyttöön nyt ainakin vahva d-vitamiini, omegat, laadukas rautavalmiste, magnesium, maitohappobakteerit ja monivitamiinit. Ihan oikeasti, tarvitset näitä :)
Ja nauti lapsesi kanssa. Olet hänen ainoa äiti ja pikkuvauva aikaa et saa koskaan takaisin. Et halua käyttää sitä riitelyyn miehesi kanssa. Jos joskus päätätte erota, okei sitten. Olette aikuisia. Lapsesi tarvitsee kuitenkin rakastavat vanhemmat ja sinulla on vastuu hänen hyvinvoinnistaan.
Kyllä se siitä. Arvaa vielä mitä! Kaikille on tuo aika tavalla tai toisella raskasta. Älä tee tyhmiä päätöksiä ja jankkaa turhanpäiväisyyksistä. Ole aikuinen 😉 kyllä se siitä
"Yleissääntönä on, että parina ekana vauvavuotena EI erota." Mitä tämä yleissääntö hyödyttää, jos ap:n mies jätti ap:n ja lähti liitosta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jätähän mies kahdestaan sen vauvan kanssa. Anna olla vaikka viisi tuntia tai jopa yön yli ja mene hotelliin nukkumaan. Alkaa se miehen käsitys muuttumaan.
En kyllä ymmärrä miksi naiset saa kaikesta niin vaikeaa. Olen viettänyt paljon aikaa lastemme kanssa ihan syntymästä asti. Enkä ymmärrä miten voi rasittua noin valtavasti lastenhoidosta.
En minäkään ymmärrä ja olen nainen ja minulla myös 1 lapsi. Vauva on rauhallinen, mutta huono nukkumaan. Eihän se aina ole ruusuilla tanssimista, mutta että 1 lapsen kanssa NIIIIN raskasta että koko ajan on ihan tapissa.. Hmm.. Millaistskohan elämää nämä ovat eläneet ennen, ei mitään vastuuta mistään?
No, mulla ainakin oli takana perseaukinen nuoruus (täysin taloudellisesti itsestäni vastuussa asumiskustannuksia myöten jo lukiossa), vuosi mummin omaishoitajana (ihan kuolinhetkeen asti) 25-vuotiaana ja oma vaikea sairaus kolmekymppisenä. Silti oli aivan saatanan raskasta hoitaa täysin yksin ainoa lapseni ensimmäisen puolen vuoden ajan. Vauva nukkui kyllä hyvin, kunhan häntä piti sylissä ja heijasi. Sitä tulikin sitten tehtyä yli puolet vuorokaudesta.
Millaistakohan kahvilavauvaelämää sä oot elänyt, ei mitään kykyä kuvitella, että jollain ois toisin?
Meilläkin oli sellainen kyläilevä isi, joka kuvitteli lapsen kanssa seurustelemisen (noin tunti päivässä) olevan lapsenhoitoa. Miksiköhän erosin hänestä parin vuoden kuluttua...
Minä aloin käymään syöpähoidoissa kun vauva oli 2kk että juu ei kahvilaelämää oikein ehditty, kun ravattiin sairaalassa. Ja olen tuo edellinen kirjoittaja.
pornolla kasvatettut miehet (pojat) ehkä inttikin käymättä ja jolle suunnillee ruoka tuotu suuhun (hjellpo elämä) ovat juuri tuollaisia kaupunkilaisjuppeja, siinä on iso ero onko isohkon kaupungin kasvatti vai vähän ylipainoinen pekka maalta. ei kaadu rakkaus ja ehkä liittokin siihen että joutuu ottamaan vastuuta vähän. mutta tähän maamme on menossa.50v päästä ei monta suomalaista enää synny...värilliset on valtaväestö. mutta itsepähän haluatte mamuskat hoitaman teitä vanhempana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suosittelen lämpimästi Pamela Druckermanin kirjaa Kuinka kasvattaa vene. Siitä saa hyvin perspektiiviä, miten kieroutunut ajattelu Suomessa on vauva-ajasta ja lapsista ylipäätään.
Hei,
Mulla oli huolehtiva ja hyvin avulias mies, mutta olin esikoisen vauva-aikana aivan kuitti. Vauva nukkui huonosti ja mä olin ihan zombie. Mies toki yritti parhaansa ja antoi mun levätä mutta vauva ei koskaan huolinut pulloa ja oli pienikokoinen ja aluksi heikko joten imetyksen piti olla tiheää varsin pitkään. Siinä ei paljon unta saanut varsinkin kun mulla oli lopulta yliväsymyksen takia jopa vaikea nukahtaa kun mahdollisuus olisi ollut.
Hae apua ja pyydä miestä ottamaan vauva vaikka joskus illaksi luokseen jotta saat levätä. Mä täysin ymmärrän uskomattoman uupumuksen. Mun mielestä on selvää että vauva-aikana tulee helpommin riitoja ja siinä väsymyksen aallokossa on vaikea ajatella järkevästi. Älä kuuntele ketään näistä ilkeilijöistä jotka väittää että vauvanhoito ei voi olla noin rankkaa! Todellakin voi ja kaikki jotka muuta väittää ovat olleet joko onnekkaita tai ovat autuaasti unohtaneet millaista se oli. Olen saanut kaksi lasta vielä lisää ja, vaikka heidän kanssaan vauva-aika ei ollut yhtä rankkaa, oli se kuitenkin väsyttävää silloinkin.
Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä ex-miehesi kuulostaa keskenkasvuiselta.
Jätä mies hoitamaan vauvaa niinä iltoina kun käy ja mene itse nukkumaan. Lepää se aika kun mies hoitaa vauvaa. Älä suotta siinä miehen apuna ole. Lepää hyvä ihminen se aika, anna miehen huolehtia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No minä oon raskaana, ja kaikki on ollut helppoa kun taas toiset samoilla viikoilla olevat ovat ties miten väsyneitä ja vaivaisia. Sä imetät ja toivut synnytyksestä, oot täynnä hormoneja. Se miten toivut ja miten hormoneihin reagoit on yhtä yksilöllistä kuin raskaudetkin. Miten täällä voi olla äitejä, jotka eivät sitä ymmärrä?
Sen vielä tajuan, että miehet ei sitä ymmärrä mutta luulis naisten sentään. Joillakin on ilman lapsiakin pahemmat PMS - oireet kuin toisilla. Antakaa nyt armoa, ap on ollut vasta 4kk totuttelemassa äitiyteen ja toipumassa. Miten te ymmärtäisitte synnytysmasennuksesta kärsivää?
Jos mies jää yksin lasta hoitamaan, hän ei kuitenkaan koe hormoneja ym. Kyllä pitäis jo etukäteen ennen kuin lapsia hankkii niin ottaa vähän selvää ja miettiä, onko valmis olemaan tukena kun toinen uupuu ja mielialat heittelee. Elämässä voi tulla muitakin raskaita kausia, vaikka syöpä jonka kanssa masennusta. Aikuistukaa kommentoijat. Ja ap: Kesällä saatat olla jo vähemmän kireä jos saat jostain nyt apua ja mies päättäis olla sulle kuin kallio joka jaksaa vähän ottaa iskujakin vastaan.
Se on totta, että synnytyksen jälkeen on rankkaa ja hormonitkin heittelee. Mutta kyllä aikuisen ihmisen pitäisi pystyä hillitsemään omaa käytöstään. Ei puolison tehtävä ole olla mikään roskis johon kaikki paha olo kaadetaan. Ilmeisesti AP ei ole kovin hyvä käytöstään kontrolloimaan vaan sättii ja nalkuttaa turhistakin asioista. Vastaavasti hänen exsänsä ei ollut kovin hyvä kestämään jatkuvaa rummutusta. Nyt kävin näin. Toki asiaa voi vielä yrittää paikkailla, mutta ensin AP:n pitäisi keskittyä vauvan ohella itsensä hoitamiseen. Kannattaisi hankkia apua, jotta pääsisi vähän lepäämään. Ehkä sitten olisi energiaa keskittyä sen suun kontrollointiin.
Öö, täydessä uupumuksessa sitä todellakin pitää saada täysillä nojata kumppaniinsa ja kiukutellakin. Kyllä mun ystävien keskuudessa on ihan yleinen käsite että vauva-aikana tulee helposti riitaa. Siihen voi varautua jo etukäteen ja keskustella. Yksikään mun ystäväpareista ei sen tähden ole eronnut eikä mekään olla. Kypsien aikuisten suhde kestää vauva-ajan riidat ja tiuskumiset. Mun mies on aina ollut sitä mieltä että hänen vaativa työnsä ja pitkät päivänsä ovat lastenleikkiä verrattuna vauvanhoitoon 24/7. Ja niin onkin! Väsynyt vauvan äiti tarvitsee apua ja tukea ja mieheltä ymmärrystä vaikka tiuskimistakin tulisi. Surullista jos on kuva että miestäkin pitää siinä vauva-aikana paapoa ja pitää kuin kukkaa kämmenellä. Tuen pitää mennä just toisin päin silloin! Ap älä herranjestas täällä avaudu, ihan pahin paikka. Ihmiset vaan purkaa täällä omia agressioitaan ja turhautumistaan lynkkaamalla muita. Surullisia ihmisiä nämä ilkeät kommentoijat, sillä miksi kukaan joka on tasapainoinen ja empaattinen ihminen morkkaisi väsynyttä vauvan äitiä? Tsemppiä ap sulle! Toivottavasti saat apua ja toivottavasti löydät joskus ihanan, aikuisen miehen!
Teidän olisi pitänyt jo yhdessä asuessa pyytää ulkopuolista apua. Viimeistään kuitenkin nyt pyydä apua. Oikea osoite on kuntanne lapsiperheiden kotipalvelu. Kodinhoitaja/perhetyöntekijä tulee tarvittaessa säännöllisesti luoksesi ja silloin käytät ajan kuten parhaaksi näet (nähden kavereita, nukkuen, lähtien yksin jonnekin).
Älä kuitenkaan käytä mieheen tuota energiaa minkä avun kautta mahdollisesti saat vaan nyt itsekkäästi itseesi sa sitä kautta vauvalle ja teidän hyvinvointiin.
Mies on kaikesta huolimatts jättänyt sinut yhteisessä asiassa yksin ja hän otti leponsa ja hapen saantinsa sun selkänahasta. Yritä kuitenkin ettet katkeroidu ja puhu neuvolassa jolloin voit päästä neuvolapsykologin luokse puhumaan tunteistasi.
Suosittelen, että myös miehesi varaisi sinne myöhemmin psykologin kanssa oman aikansa jolloin psykologi voi saada hänen kanssa keskusteltua ja järkeä päähän jatkoon ja eväitä pohtia mitä tulevaisuudelta haluaa. Menettää perheensä?
Myös sieltä osataan ohjeistaa ottamaan tarvittaessa yhteyttä kuntanne perheneuvolaan missä voi päästä parisuhdeterapiaan mikäli tarvitsette yhteiseen elämään apua yhdessä tai erillään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan Sanaton olo.oon tismalleen samassa tilanteessa,tuntuu ihan järjettömältä..tuo teksti on suoraan mun elämästä
Kyllä sitä ihminen vaan väsyy, kun ei viikko/kuukausi kaupalla koskaan saa nukuttua kunnolla. Pieniä pätkiä vain. Voi tämän AP:N mieskin kokeilla, miltä tuntuu nukkua muutama tunti yössään ja nekin pätkissä. Vieläköhän mies jaksaisi olla kuin aurinko, kun kuukauisi tätä menoa olisi jatkunut. Minulla on 4 lasta ja kyllä ne vauva ajat ovat jokaisesta väsyttäneet. pahimmillaan ei ole päivällä uskaltanut istua vauva sylissä, ettei vaan ole nukahtanut istualleenja vauva päässyt putoamaan. Ikinä elämässäni en ole ollut niin väsynyt, kuin lasten ollessa vauvaikäisiä ja tissillä yökaudet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joku tovi eronneen isän mietteitä.
Parisuhteen alussa jo mielipiteet kohtasivat ettei lapsia koskaan, mutta 7 vuoden jälkeen sai paras ystävänsä lapsen. Tässä vaiheessa tapahtui jotain mikä mursi kaiken ja jos olisin ollut viisaampi, olisin kävellyt pois jo tuolloin.
Tuntui etten enää puhunut rakastamalleni naiselle vaan "kohdulle", joka oli vallannut hänet, oli kuin narkkari joka tahtoi yhden paukun, helvetti varsinainen bodysnatcher. Asioista puhuttiin että kuinka lapsi muuttaa kaiken ja meillä ei välttämättä ole varaa ellen saa työnantajalta lisätöitä. Lisätöitä sain mutta ilmoitettiin että työnteko oli tekosyy päästä pois lapsiarjesta eikä se että olin aina ruokavastaava painanut mitään.
Viimeisen riidan päätteeksi että "Mitäs minä sanoin" ja huomasin että Mitä Missä Milloin-kirja jättää yllättävän ison ja kipeän mustelman kylkeen.
Älkää miehet tehkö lapsia vain puolison mieliksi, se rakastamasi nainen ei ole enää hän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaipa niitä vauvoja on erilaisia. Mutta aina olen ihmetellyt, miten se yhden vauvan hoito niin uuvuttaa. Vauva nukkuu ja syö. Voi parkua koliikkiakin, mutta yleensä nukkuu sitten päivällä. Lähinnä kait yhden vauvan kanssa aika käy pitkäksi, kun se imee ja nukkuu ja taas imee ja kakkaa.
Voi elämän kevät. Sulla ei takuulla ole lapsia.
On lapsia. Jopa neljä.
Ettekö te ap olleet valmennuksessa neuvolan kautta ennen vauvan syntymää? Meillä siellä käsiteltiin äitin väsymystä ja isät joutuivat ryhmissä pohtimaan, miten toimia eri tilanteissa, kun äiti väsy. Meidän valmennuksessa miesten vastauksia oli: tuo kukkakimpun töistä tullessa, hoitaa vauvaa illan tai joskus yön että äiti saa levätä. Miehelläni oli siis uupumus jo tiedossa etukäteen, ehkä osasi siksi tukea :)
Anna neuvolaasi palautetta jos tuontyyppistä ei äitiysneuvolassa isän kanssa käyty läpi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minäkään ymmärrä ja olen nainen ja minulla myös 1 lapsi. Vauva on rauhallinen, mutta huono nukkumaan. Eihän se aina ole ruusuilla tanssimista, mutta että 1 lapsen kanssa NIIIIN raskasta että koko ajan on ihan tapissa.. Hmm.. Millaistskohan elämää nämä ovat eläneet ennen, ei mitään vastuuta mistään?
Kukaan tuskin ymmärtää kaikkea mutta musta asenteesi on silti aika kurja. Itse ainakin olin esikoisen synnyttyä aika uupunut vaikka vauva ei ollut vaativa tapaus. Ja kyllä olin ottanut asioista vastuuta aikaisemmin muun muassa tehnyt vaativassa ja vastuullisessa työssä pitkiä päiviä. Täysin erilaista muuten kuin vauvaperhearki. Tilanne ylipäätään oli uusi vaikka etukäteen toki tiesin, että vauva on äidissä kiinni en tajunnut silti miten konkreettista tämä on. Lisäksi hormonit heilahtivat sellaisella tavalla, etten olisi etukäteen sellaista voinut kuvitella. Jo synnytys oli kokemuksena sellainen, että olin senkin takia pitkään kipeänä ja uupunut. Toisen lapseni synnyttyä (joka taas oli todella vaativa vauva, joka sylissä kävelin yön pikkutunneilla kun huusi vaivojaan) jaksoin paljon paremmin ja pystyin kahdesta lapsesta huolimatta huolehtimaan kodista yms. mielestäni ihan suht ok kun esikoisen synnyttyä olin kyllä aika kädetön monessa enkä oikein tahtonut jaksaa perusasioita.
Allekirjoittaneelle sanoisin, että on normaalia, että pienten lasten vanhemmat riitelevät ja mielestäni ap:n sanomat asiat eivät kuulosta erityisen hurjilta. Totta on kuitenkin, etteivät ne taida hirveästi viedä tilannetta eteenpäin. Mietin millainen tukiverkosto teillä muuten on? Voisiko joku joskus hoitaa vauvaa tai tehdä kotihommia, voisitko käydä lounaalla ulkona. Käytkö perhekahviloissa, onko sinulla äiti (tai isä)kavereita, joiden kanssa voisitte tavata, jutella ja purkaa tunnelmia. Onko muuten ystäviä ja kodin ulkopuolella paikkoja, joissa on kiva olla. Onko kivoja juttuja joita voisit tehdä, esim. joogata vauvan kanssa, katsella elokuvia imettäessä, kuunnella musiikkia tai äänikirjoja, lenkkeillä, mikä ikinä oma juttusi onkin. Voitko vauvan kanssa mennä vaikka muskariin tai värikylpyyn tai jonnekin vai ovatko yhtään sinun juttujasi? Mä luulen itse, että lapsiperhe-elämän ahdistavuus kumpuaa ainakin osin yksinäisyydestä ja siihen, että äidit jäävät yksin vauvojen ja pienten lasten kanssa. Ei se ole luonnollinen tapa missään kulttuurissa hoitaa lapsia. Ainakin itselläni suurin ahdistus esikoisen kanssa hellitti kun huomasin, että päiviin löytyy tekemistä enkä jääkään yksin. Vanhempien on tärkeää löytää iloa lapsestaan mutta myös hyväksyvä ympäristö aikuisille ja heidän lapsilleen on tärkeä.
Ottakaa vuoroviikot käyttöön. Eihän tuo nyt ole oikein isyyttä, että tullaan kolme kertaa viikossa "katsomaan".
Ihan oikeasti sen isän olisi nyt syytä jäädä vauvan kanssa joksikin aikaa omin nokkinensa.
Toisaalta ymmärrän kyllä jos et halua häntä vauvan kanssa kahden jättää. Kuulostaa niin täydellisen totaaliselta k&sipäältä, että ei kai osaa huolehtia kuin itsestään. Tai oikeastaan siihenkin haluaisi jonkun toisen tekemään orjatyötä.
Sun pitää saada vähän breikkiä. Onko ketään joka voi auttaa vauvanhoidossa?
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen lämpimästi Pamela Druckermanin kirjaa Kuinka kasvattaa vene. Siitä saa hyvin perspektiiviä, miten kieroutunut ajattelu Suomessa on vauva-ajasta ja lapsista ylipäätään.
Ohis: rupesi kiinnostaa, avaatko vähän?
Alue: Aihe vapaa
TÄMÄ! Tämä on oppimista! <3 Ja se kantaa pitkälle! Olen iloinen puolestasi että sait tukea sekä henkisesti että fyysisesti! :)