Ero vauvavuotena, mies ei ymmärrä uupumustani

Vierailija kirjoitti:

Ettekö te ap olleet valmennuksessa neuvolan kautta ennen vauvan syntymää? Meillä siellä käsiteltiin äitin väsymystä ja isät joutuivat ryhmissä pohtimaan, miten toimia eri tilanteissa, kun äiti väsy. Meidän valmennuksessa miesten vastauksia oli: tuo kukkakimpun töistä tullessa, hoitaa vauvaa illan tai joskus yön että äiti saa levätä. Miehelläni oli siis uupumus jo tiedossa etukäteen, ehkä osasi siksi tukea :)

Anna neuvolaasi palautetta jos tuontyyppistä ei äitiysneuvolassa isän kanssa käyty läpi!

On myös miehiä, jotka vain eivät ymmärrä. EI, vaikka sanoisi neuvolantäti, isäporukka, presidentti tai talonmies. Omaa vaimoa vähiten kuuntelee. Ikävä kyllä näitäkin on nähty.

Vierailija kirjoitti:

Joku tovi eronneen isän mietteitä.

Parisuhteen alussa jo mielipiteet kohtasivat ettei lapsia koskaan, mutta 7 vuoden jälkeen sai paras ystävänsä lapsen. Tässä vaiheessa tapahtui jotain mikä mursi kaiken ja jos olisin ollut viisaampi, olisin kävellyt pois jo tuolloin.

Tuntui etten enää puhunut rakastamalleni naiselle vaan "kohdulle", joka oli vallannut hänet, oli kuin narkkari joka tahtoi yhden paukun, helvetti varsinainen bodysnatcher. Asioista puhuttiin että kuinka lapsi muuttaa kaiken ja meillä ei välttämättä ole varaa ellen saa työnantajalta lisätöitä. Lisätöitä sain mutta ilmoitettiin että työnteko oli tekosyy päästä pois lapsiarjesta eikä se että olin aina ruokavastaava painanut mitään.

Viimeisen riidan päätteeksi että "Mitäs minä sanoin" ja huomasin että Mitä Missä Milloin-kirja jättää yllättävän ison ja kipeän mustelman kylkeen.

Älkää miehet tehkö lapsia vain puolison mieliksi, se rakastamasi nainen ei ole enää hän.

No ei kai kukaan tervejärkinen tee vauvaa vain toisen mieliksi? Niin isosta asiasta kuitenkin kyse. Meillä mies ei suostu ottamaan edes toista koiraa minun mieliksi, kun ei kerran itse halua. Ei vauva ole sellainen asia, joka hommataan, kun toinen haluaa. Ja miksi olit ainoa ruokavastaava? Eikö vaimosi ollut töissä ennen vauvan syntymää? Jos oli, saa hän äitiyspäivärahaa joka on palkan mukaan tuleva etuus ja voi olla suurikin.  Ja jos taas ei ollut töissä, olisi kannattanut miettiä toinenkin kerta sitä lapsen tekoa ja sitä rahan riittävyyttä.

Ap hanki apua. Meillä meni juuri noin. Minä olin kotona lapsen kanssa 24/7 jatkuvissa univeloissa. Mies oli jatkuvasti pois kotoa ja vältteli kotiintulia kun siellä oli uupunut ja ärtynyt vaimo odottamassa. Lopulta paloin loppuun. Mies katseli muita naisia ja haukkui ulkonäköäni. Erosimme. 2 vuotta jaksoin yksin hoitaa lasta joka nukkui huonosti, koliikkiajasta lähtien. Tilanne loppui siihen että halusin tappaa itseni ja lapsi sijoitettiin muualle. Lapsen isä tajusi vasta kun olin psykiatrian osastolla jossa minun unirytmini palautettiin lääkkeellisesti ja ex-mies meni tapaamaan lasta sijaisperheeseen. Sossu alkoi puhua huostaanotosta. Mies lopulta tajusi miten yksin oli jättänyt minut ja pyysi anteeksi. Osallistuu nyt aktiivisesti lapsenhoitoon ja saan nukuttua sekä hieman omaa aikaa. Olo on tosi hyvä. Silti en koskaan enää huoli ukkoa takaisin ja hän jopa ymmärtää miksi.

Hanki apua nyt heti!!!

Vierailija kirjoitti:

Suosittelen lämpimästi Pamela Druckermanin kirjaa Kuinka kasvattaa vene. Siitä saa hyvin perspektiiviä, miten kieroutunut ajattelu Suomessa on vauva-ajasta ja lapsista ylipäätään.

Veneiden kasvatuksesta en tiedä mitään, mutta ranskalaisesta mallista ei kannata ottaa mallia ainakaan niiden perheiden, joissa äidillä on jo valmiiksi raskasta. Siivoat ja kokkaat yksin, annat vauvan huutaa, meikkaat ja keikistelet miehelle, joka pahimmassa tapauksessa panee töissä sihteeriä.

Vierailija kirjoitti:

Vauva-aikahan on vielä helppoa, kun uusi tulokas ei muuta tee kuin syö, kakkii ja nukkuu. Taaperoiässä alkaa kunnon haasteet, varsinkin jos on hieman vilkkaampi tapaus.

Muunlaisia vauvojako ei ole? Meillä 6 lasta. Esikoinen aloitti itkukonsertin heti sairaalassa. Hoitajat totesivat, että taitaa olla vaativa vauva.

Poika itki yöt ja itki päivät. Yöunille nukahti 01 jälkeen ja heräsi sen jälkeen 10-20 kertaa yössä ( tuli niitäkin joskus laskettua). Joka kerran jouduin ottamaan vauvan syliin ja kantamaan niin kauan, että nukahti. Joskus ehdin nukkumaan ruhtinaallisen tunnin ennen kuin huuto alkoi. Päivällä ihan sama meininki. Lisäksi imetys oli yhtä huutoa ja parkua. Neuvolassa todettiin vain, että kaikki vauvat itkevät joskus. Samaa menoa jatkui 4kk kunnes lääkärin kanssa väännettyäni sain lähetteen tutkimuksiin. Tässä vaiheessa vauvalla oli jo todella paha ihottumakin ( tähänkin oli neuvolan kommentti: kuule, kaikilla vauvoilla on kuiva iho) . Maitoallergia todettiin, vauva sai korvikkeet ja tilanne rauhoittui vauvan ollessa noin 8kk ikäinen. Niin, että ongelmia oli kaikissa noissa kolmessa: nukkumisessa, syömisessä ja kakkaamisessa. Onneksi viidellä muulla lapsella oli kaikki ok ja meillä nukuttiin yöt.

Toivoisin, että kaikki parit jaksais pitää yhtä sen vauvavuoden ajan. Uskon, että monet eroaa "turhaan", kun kuvittelee, että kaikki on pilalla, vaikka kyse onkin (tosi kovasta) väsymyksestä. Ainakin itse olen huomannut molempien lasten vauvavuoden jälkeen, että se parisuhde muuttuu paremmaksi sitä mukaa kun väsymys helpottaa.

Suosittelen käyttämään kaupungin tarjoamia palveluita, kuten lapsiperheiden kotipalvelu ja parisuhdeterapia. Me ollaan molempia käytetty ja tyytyväinen olen ollut. Helsingissä ainakin näitä tarjolla.

Tärkein kysymys ja käsi sydämellä: Halusitteko molemmat vauvaa yhtä paljon, vai oliko lapsen hankkiminen/pitäminen sinun idea?

Hae apua omaan väsymykseen heti, etenkin kun olet käytännössä lapsesi ainoa hoitaja! Isovanhemmat, muut sukulaiset, mammakaverit, muut ystävät, naapurit, ketkä tahansa lähipiiristä kelpaa jollain tavalla auttamaan. Pyydä apua neuvolasta. Esikoiseni nukkui yöt hyvin, ihana vauva-aika. Kuopus aloitti valvomisen jo ekalla viikolla! Kolme vuotta meni niin, että valvoin suurimman osan yöstä. Mies yrittäjänä toisella paikkakunnalla, joten suurimmaksi osaksi yksin lasten kanssa. Ilman kaupungin lastenhoitajaa 2 krt/vko 3h ei varmaan oltaisi kaikki edes hengissä! Mutta mekin selvisimme, ihan niin kuin tekin tulette selviämään. Lähetän sinulle paljon lämpimiä ajatuksia. Ne, jotka eivät ole valvoneet oikeasti paljon ja kauan eivät koskaan pysty ymmärtämään millaista se on.

Kun mies tulee tapaamaan vauvaa, mene suoraan nukkumaan jos pystyt. Tai jos et pysty nukkumaan, käy kävelyllä tai kahvilla ystävän kanssa. Jätä mies huolehtimaan lapsestaan itsenäisesti. Äläkä enää kuuntele hänen kritiikkiään tai jankkaamistaan. Suojele itseäsi, tässä elämänvaiheessa on tärkeintä pysyä hengissä ja järjissään. Kerro miehelle, että teidän välistä suhdetta voitte hoitaa kun pahin väsymys on ohi. Jos hän ei sitä odota, niin tulevaisuutesi on valoisampi ilman häntä. Ole itseäsi kohtaan armollinen, keskity vain tärkeimpiin asioihin ja selviytymiseen. Jonain päivänä tämäkin vaihe on ohi, muista se.

Varaa itelles ulkomaanmatka jolloin vauvan isä joutuu huolehtimaan vauvasta sen aikaa kun olet poissa :) Saat samalla rentoutua ja levätä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei uudet isät ymmärrä kuinka helvetisti se vaatii olla lapsen kanssa koko ajan. Omat silmät aukesivat kun vaimo lähti yksin lomalle. Teepä tämä ja jätä lapsi joksikin aikaa täysin miehen vastuulle (edes viikonloppu).

Se, ettei suostu toiselle sylkykupiksi, ei tarkoita sitä etteikö isät ymmärrä. Kyllä se on ihan molemminpuoleista sen kunnioituksen ja arvostuksen oltava, oli se tilanne mikä hyvänsä.

Isän tulee auttaa kotona äitiä lasten ja kodinhoidossa, se on selvä. On myös totta, että tämä asia on vielä monelta osin naisille epätasa-arvoinen, mutta etenkin Suomessa on tähän koko ajan tulossa muutosta.

Mutta silti, se, ettö äidillä on rankkaa ja hormonit heittää, ei anna oikeutta kohdella isää ihan miten vaan.

Särähtää aina korvaan tuo, "isä auttaa lastenhoidossa" . Kyllä ne lapset on ihan isän vastuualuetta yhtälailla. Eli isä hoitaa lapsia ja kotia kotona ollessaan. Ei isä ole mikään apuri, vaan lapsen huoltaja, jolla on yhtälailla vastuu ja oikeus hoitaa lasta.

On vastuu ja nimenomaan oikeus, mutta kyllähän se faktaa on, että yleensä lapsen hoidosta ensimmäisen puolen vuoden aikana vastaa enimmäkseen äiti. Isä ei pysty imettämään ja jonkun on käytävä töissä, kun toinen hoitaa lasta kotona. Vain sosiaalitapauksissa molemmat vanhemmat voivat olla kotona ja teoriassa osallistua yhtä paljon. Ja tapauksissa missä äiti ei voi imettää, tai kuolee esim. synnytyksessä, mutta tietääkseni neuvola edelleen kannustaa imettämisen yrittämiseen, koska rintaruokinta on edelleenkin vauvalle sitä parhainta mahdollista ravintoa. Ja sitä ei mies voi tarjota.

Vähän OT, mutta pisti vaan silmään tuo "sosiaalitapaus". Kun meille syntyi vauva, oli isä jäänyt työttömäksi ja minä olin tietysti äitiyslomalla. Ei välttämättä mitenkään harvinainen skenaario nyky-Suomessa. Emme ole olleet missään tekemisissä sosiaalitoimiston kanssa.

juurikin kaveripariskunnalle tulossa vauva. mies on työtön ja nainen jäämässä äitiyslomalle

Vierailija kirjoitti:

Tärkein kysymys ja käsi sydämellä: Halusitteko molemmat vauvaa yhtä paljon, vai oliko lapsen hankkiminen/pitäminen sinun idea?

Mitä tuolla on väliä enää tässä vaiheessa ja mitä sen pohtiminen ap:tä auttaa! Vauva on hankittu ja nyt todellisuutta ja siitä tilanteesta pitää selviytyä eteenpäin.

uusimamma kirjoitti:

Erosimme miehen kanssa jonkin aikaa sitten,vauva oli tuolloin 4kk. Vauva syntymän jälkeen olin tosi väsynyt ja saatoin sanoa miehelle välillä ikäväsťi jostain asiasta kun olin niin poikki ja muutenkin meillä oli paljon riitoja. Mies osallistui vauvan hoitoon minkä työltään kerkesi lähinnä iltaisin ja silloin sain vähän hengähtää, päävastuu vauvasta oli minulla kuitenkin kun äitiyslomalla tietysti olen...

No nyt on kuitenkin ero tullut ja mies muuttanut omaan asuntoon kun omien sanojensa mukaan "ei kestänyt negatiivista ilmapiiriä". Hän tulee vauvaa tapaamaan noin 3 kertaa viikossa iltaisin. Mutta tämä itse ongelma: hän ei ymmärrä että olin väsynyt jo ennen eroamme ja tällä hetkellä olen aivan uupunut ja lähes loppuunpalanut siitä että hoidan vauvan 24/7 kun hän on lähtenyt. Kun hän tulee vauvaa katsomaan niin hän ihmettelee kuinka en jaksa olla iloinen ja hymyillä ja keskittyä positiivisiin asioihin elämässä, olemme saaneet keskenäisiä välejä selviteltyä ja tulemme nyt ihan kivasti toimeen, välitkin hieman lämmenneet eron jälkeen kun kumpikin (tai toisinsanoen HÄN) on saanut ottaa hieman "happea".... mutta minä olen vauvan kanssa koko ajan ja aivan poikki niin ei minulla ole energiaa mihinkään. Mies tarttuu siihen kuinka saatan sanoa hänelle vähän napakammin jostain asiasta, näistä sitten syntyy ongelma ja hänen mielestään pitää keskustella tällaiset juurta jaksaen läpi, tyyliin että miksi minä sanoin TYMPEÄLLÄ ÄÄNENSÄVYLLÄ hänelle etä vauvan pyyhettä ei jätetä hoitopöydän päälle märkänä koska muuten alusta on kohta ihan märkä..olen aivan poikki kun tuollainen keskustelu saattaa kestää tyyliin 30min, mielestäni pikkuasiasta, joo ymmärrän että hän voi kokea loukkaavana ja sanoin tuossakin hänelle että ei ollut kivasti minulta sanottu, mutta olen niin turhautunut kun mies ei tunnu ymmärtävän tätä tilannetta. Hänen on helppo tulla 3 kertaa viikossa tänne minun luokse ja odottaa et kaikki menee täydellisesti ja pystyn hallitsemaan itseni ja käytökseni täydellisesti, kun hän on se joka voi rauhassa tehdä päivittäin mitä haluaa ja mennä töiden jälkeen syömään, urheilemaan, tai ihan mitä vaan ja mietiskellä maailman menoa niin paljon ku haluaa....olemme puhuneet yhteen palaamisesta mutta "minun käytökseni häntä kohtaan" nyt jarruttaa asiaa....kun minä en hänen sanojensa mukaan välttämättä "pysty muuttumaan", olen niin hel*etin väsynyt että joskus saatan sanoa rumasti, pääosin meillä on nyt mennyt kuitenkin hyvin....onko liikaa pyydetty et mies ymmärtäisi minunkin kannalta asiaa? Vai olenko minä oikeesti sit vaan niin epäkunnioittava ja inhottava ?

Vauva on meidän esikoinen ja molemmille uusi tilanne siis.......onko exmieheni pikkumainen vai olenko minä vaan v#ttumainen?

Miehelläsi on täysi oikeus erota, enkä yhtään ihmettele. Ymmärtäkää miehiänne. Miehet ovat tottuneet käymään töissä ja elättämään perheen, kun nainen on kotona ja vain hoitaa lasta/lapsia ja kotia. Joku raja siinäkin mitä miehet kestävät

Vauvan hoidon uuvuttavuuden tajuaa vasta sitten, kun sen itse kokee. Anna vauva miehelle vuorokaudeksi (no edes 8 tunniksi), ja pidä vapaapäivä. Eiköhän ala ääni kellossa muuttumaan. Ja tee tämä säännöllisesti joka viikko. Sovi päivä, vaikka perjantai-ilta, että ukko hakee lapsen, ja palauttaa seuraavana iltana. Saat levätä, ja ennenkaikkea, ei tarvitse enää selitellä uupumustaan, kun mies saa kokea sen ihan itse. Se on lapsenkin etu, että yhteys isään säilyy, ja sinä voit paremmin.