8-vuotiaan nukkumis/yösirkus

Vierailija kirjoitti:

Sympatiat sinulle AP! Meillä on juuri hiljattain ollut samanlaista nukkumaanmenotaistelua 7-vuotiaan ekaluokkalaisen kanssa. Se alkoi samoihin aikoihin kuin koulu, eli varmaan tyttöä on jollain tasolla stressannut koulun alku ja se, että pitää olla jo "iso". Tyttö ei tätä ennen ole koskaan erityisemmin piitannut vieressä nukkumisesta, vaan mielummin nukkunut omassa sängyssään omassa rauhassa, mutta nyt äidin vieressä nukkuminen olisi hänen mielestään ratkaisu kaikkeen. Minä, kuten sinäkin, nukun todella huonosti kun tyttö on vieressä. Hän pyörii ja potkii, ja kuorsaakin välillä. Lisäksi hän helposti tuon pyörimisen seurauksena putoilee sängystä, joten minä jollain tasolla vahdin häntä koko yön kun hän nukkuu vieressäni, eli nukun tosi kevyesti (omassa sängyssään hänellä on laidat).

En usko, että tuo koulun aloitus stressasi tyttöä kovin kauaa, mutta nukahtaminen muuttui sen myötä hankalaksi ja tyttö stressasi nukkumaan menemistä jo etukäteen. Hän halusi aina varmistaa, etten vain nukahda ennen häntä, ovi piti jättää raolleen, että hän näkee valon meidän makuuhuoneessamme jne. Siltikään uni ei tullut, ja tyttö juoksutti minua huutelemalla, että äiti, uni ei tule. Meillä on toinenkin lapsi, joka ei saanut unta tytön huuteluiden takia ja jota tilanne rasitti paljon, joten en voinut vaan antaa huudella, tai mitä näitä unikouluohjeita onkaan, vaan aina menin heti kun kutsu kävi ja yritin silitellä jne. niin kauan, että tyttö nukahti (ja heräsi tietysti aina, kun lähdin pois). Viereen tyttö nukahti aika nopeasti. Vieressä nukkumisessa oli kuitenkin ongelmansa, muutkin kuin se, että itse nukun huonosti. Itse haluaisin iltaisin lukea, että nukahdan paremmin. Tätä ei voinut tehdä kun tyttö nukkui vieressä, koska hän ei halunnut nukkua valoisassa. Minulla soi herätyskello aamulla viideltä, ja tyttö heräsi tähän, eikä usein saanut unta enää sen jälkeen. Siksi tuo patjaratkaisukaan ei olisi meillä toiminut.

Kävimme perheneuvolassa, mutta mitään apua nukahtamiseen ei sieltä oikein tullut. Lääkäriltä sain neuvon, että voisin kokeilla tytölle melatoniinia. Kokeilimme, ja siitä todella oli apua. Tyttö pystyi taas luottamaan siihen, että osaa nukahtaa itse. Ehkä viikon melatoniini"kuurin" jälkeen vaihdoin melatoniinin salaa vitamiinipillereihin, ja itse nukahtaminen jatkui hyvin tästä huolimatta. :) Eli tyttö vaan osasi taas luottaa siihen, että nukahtaa itse. Itse edelleen jännitän joka ilta, että mitenköhän käy ja pitkään odotan, että kuuluuko huutelua!

Meillä ei tuota öisin heräilyä ole ollut ongelmana, mutta ainakin tuohon nukahtamiseen voisit mahdollisesti miettiä sitä melatoniinia. Kannattaa varmasti jutella asiasta lääkärin kanssa ensin.

Tsemppiä ap!

Voi miten lohdullista lukea että muutkin painii tämän ongelman kanssa. Ei niin että kivaa kun teilläkin leikitään tätä sirkusta, mutta lohdullista että on kohtalotovereita.

Melatoniinin hankin lapselle samantien, tuota en tullut edes ajatelleeksi. Lapsi itse kun ulvoo että "haluan jotain nukkumislääkettä" johon olen vastannut ettei noin pienelle ole mitän nukkumislääkkeitä :(

Uskon että monella tapaa tämä sinänsä pieni asia on saanut kohtuuttoman kokoisen aseman, kun tuntuu että koko perheemme elämä pyörii lapsen nukkumisen ja nukkumattomuuden ympärillä. Meillä kanssa lapsi putoilee sängystä jos nukkuu vieressäni, ja kuten sanoit, nukun alitajuisesti kevyesti vahtiessani ettei lapsi putoa (vaikka nukkuu seinän puolella, tiputtaa itsensä venkoilemalla jalkopäästä lattialle). Joskus lapsi herää jalat tyynyllä, sen verran on liike yöllä käynyt :D

ap

Hei!

Meillä alkoi nukahtamattomuus pojan ollessa juuri noin 8v. Oli patjaa lattialla ja ties mitä. Ei vaan saanut unta ennen yhtätoista paitsi jos nukkui patjalla meidän huoneessa, jolloin nukahti normaalisti 20.30. Tätä patjailua kesti vuoden verran,ylikin. Sitten kokeilin melatoniinia ja sehän auttoi. Poika nukahtaa sekunnissa omaan sänkyynsä. Huono puoli tässä on se, että heti kun jättää tabletin antamatta hän ei taaskaan saa unta. Nyt on 10v. eli kolmannella.

Ei nukahda vaikka olisi herännyt ajoissa,leikkinyt ulkona koko päivän ja illalla rauhoittunut ym ym. Tiedä häntä sitten kauanko tuota melatoniinia voi antaa. On saanut 1mg puolitbl, eli aika vähän kyllä. Mutta tuo patjailu ei kyllä tule enää kysymykseen. Meidän huoneeseen ei enää mahdu ja kumpikaan vanhemmista ei pojan huoneeseen patjalle mene. Siitä on saatu tarpeeksemme:)

Eli enpä osaa auttaa, kyllä tämä stressaa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa nimenomaan sirkukselta, jonka ikävä kyllä sinä ap olet lapsellesi aloittanut. Nukkuminen on saanut niin paljon huomiota ja erityisjärjestelyjä, että ei ihme jos lapsikin alkaa jo ajatella että tässä nukkumisessa todella on jotain pelottavaa ja erityistä. Ehdotan, että rauhoitat tilanteen kokonaan nyt. Kerrot lapselle, että tästä lähtien hän nukkuu omassa sängyssään, ja sinä omassasi puolisosi kanssa. Illalla lapsi voi esim. lueskella jotakin rauhallista kivaa kirjaa, jotta uni tulee.

Tuon kaiken sirkuksen mahdollistaa lisäksi se, että tyttösi on ainoa lapsi. Jos lapsia olisi useampi, ei kyseisiä unipulmia varmasti olisi. Miksikö?? Koska kukaan aikuinen ei jaksaisi monilapsisessa perheessä ylläpitää tuollaista touhua. Kuvittelepa että sinulla olisi esim kaksi nuorempaa lasta siinä lisäksi! Niinpä.

Nyt vaan maalaisjärkeä peliin, ja unikoulu tytölle sekä itsellesi.

KYLLÄ. olen kanssasi samaa mieltä, tämä on täysin minun pehmoiluni syytä, että olen antanut lapsen luikkia viereeni. Mietin nyt jälkeenpäin miten olin niin tajuttoman väsynyt pitkään ja se johtui tasan siitä että lapsi potki hereille useita kertoja yössä. Joskus tämä sirkus huipentui siihen, että lapsi tuli viereeni yöllä, potki niin että siirryin sohvalle, lapsi seurasi jossain vaiheessa yötä SOHVALLE viereeni. Tulos: kukaan ei nuku omassa sängyssään eikä kukaan ole aamulla levännyt.

Mutta tässä ongelma on se, etten tiedä onko kyse jostain vakavammasta pelkotilasta, vai nimenomaan rajojen kokeilusta ja siitä että tyttö vetää tätä showta koska pystyy + on tottuut että riittävän pitkään kun vetkuttaa, äiti antaa periksi. Olin siis yksihuoltajana pitkään + elätin yksin minut ja lapseni käymällä kokopäivätyössä. Tähän päälle haut ja viemiset yms harrastukset, olin aika rätti usein ja annoin silkkaa väsymystäni lapselle asioissa periksi. EI HYVÄKSYTTÄVÄ SYY, mutta selitys.

Kuvailemaasi unikoulua olemme koittaneet tässä hjuonoin tuloksin vetää. Juuri niin että ilta rauhoitetaan, luetaan rauhassa satu, jutellaan ennen nukkumaanmenoa. Lapsella yövalo. Lapsi on alkanut vahtia että me emme saa mennä ennen häntä nukkumaan. Alkaa siis nukkumaan mennessä varmistella että "katottehan vielä telkkaria" "ettehän mee vielä nukkumaan" "menettehän nukkumaan vasta kun mä oon nukahtanu". Siten varmistelee tätä hyppäämällä makkarisa katsomassa etttä emmehän nuku ennen häntä.

Sirkus INDEED.

ap

Meillä on AIVAN SAMANLAISTA!!! Tosin tyttö on 10v, perheessä kolme muutakin lasta ja ydinperhe!!

Juuri tuo "valvothan niin kauan, että mä nukahdan", " käythän kattoo mua ennenkin menet nukkumaan", yms. Loputtomiin, joka ilta. Käy vessassa kymmeniä kertoja juurikin varmistamassa, että vanhemmat vielä valvoo. Varmistelee, että saahan tulla yöllä viereen, jos ei saa unta. Olen luvannut, että jos valvoo tunnin, saamatta unta, saa tulla viereen (no, huoneessa ei ole kelloa, kännykkää yms. Ei siis näe ajan kulua), mut vähän tuo tieto rauhoittaa ja ušein nukahtaa uudelleen. Todella harvoin näkee esim.painajaisia ja silloin kun näkee, annan tule viereen. Nukkuu pikkusiskon kanssa samassa huoneessa.

Tyttö on kyllä ikänsä ollut huono nukkuja, 3v asti heräili kymmeniä kertoja yössä. Ei ole koskaan ollu kaverin luona yökylässä, mummolassa 1-2x vuodessa, siellä nukkuu ukon tai mummon vieressä.

Mut rasittavaa, ärsyttävää, ahdistavaa!! " mukavaa", lohduttavaa, kuulla, että jollain muulla samanlaista!!

Vierailija 43 jatkaa....melatoniinia itse kokeillut nukkumisongelmiin ( kolmivuorotyö, rytmin korjaaminen..) ja se antoi mulle niin kamalia painajaisia, että sitä en kyllä lapselle antais!! Ja kokeilin useana iltana, pidin taukoa ja kokeilin useamman jakson, aina sama, hirvittäviä, ahdistavia painajaisia, ei kiitos!!!

Kouluterkkarille tai -psykologille vieminen kuulostaa ihan hyvältä idealta, ei siitä ainakaan mitään haittaa voi olla! Itsekään en lähtisi tuohon patjallanukkumis-juttuun, koska olisiko siitä luopuminen taas samanlainen ongelma kuin tämä nykytilanne? Tärkeää olisi, että lapsi tuntisi olonsa turvalliseksi nukahtaa omaan sänkyynsä. Melatoniinin kokeileminen kuulostaa myös hyvältä idealta.

Kirjoitit, että tyttö on rauhallisempi, kun miehesi lukee hänelle iltasadun. Oletteko muilla tavoin yrittäneet "rauhoittaa" illat? Tarkoitan, että etenevätkö iltapuuhat samalla rutiinilla kohti rauhallisempia toimia, ettei juuri ennen nukkumaanmenoa olisi mitään kovin energistä puuhastelua? Iltasatu on varmasti toimiva ratkaisu ja mietin, voisiko sen lisäksi toimia joku yhteinen "loru", jonka avulla toivottaisitte toisillenne hyvää yötä. Esimerkkinä nyt vaikka "kauniita unia, norsun poikasten kuvia" ja tähän saisi äiti ja tyttö (ja miksei mieskin!) keksiä joka ilta oman eläimen poikasen. En tiedä onko tämä sinusta ihan hölmö idea, mutta tällä tavalla nukkumaanmenohetkeen voisi liittyä joku sellainen kiva juttu. Jos mielikuvitusta ja heittäytymiskykyä riittää, voisi vielä miettiä, miltä ne uniset eläimen poikaset näyttävät ja miten mahtavat vaikkapa norsun poikaset nukkua kärsät toistensa ympärillä. Sitten vaikka sytyttäisitte yövalon päälle (näitäkin on nykyään tosi kivan näköisiä) ja jättäisit oven rakosilleen poistuessasi huoneesta.

Minä olin lapsena vähän samanlainen. Inhosin ja pelkäsin nukkumaan menemistä, koska olin varma etten kuitenkaan saa unta.

Nukahtamisvaikeuksia minulla olikin lähes kolmekymppiseksi asti, vaikeudet helpottui vasta kun siirryin ns. normaalirytmistä iltatyöhön. Melkein kolmekymmentä vuotta siis kärsin iltaisin ahdistuksesta, että kohta pitäisi saada nukahdettua. Lapsena sitä itki äidille, vanhempana yksin tyynyyn tai kumppanille.

En osaa siis mitään vinkkejä varsinaiseen tilanteeseesi antaa, mutta omasta kokemuksestani voin vain sanoa, että se pelkotila saattaa liittyä ihan vain siihen nukkumiseen. Pelottaa ettei saa unta, vaikka pitäisi. Se helpotti joskus, kun totesi itselleen, että ei se haittaa, vaikka valvoisikin koko yön. Ehkä ei kannata sanoa lapselle, että on pakko nukkua? Pakottamalla kun se uni ei ainakaan tule.

45 jatkaa...

Äh, nyt vasta huomasin jostain aikaisemmasta viestistä, että kaikki nuo mainitsemani kikkailut on jo kokeiltu, sori! Mutta kouluterkkaria tai -psykologia tosiaan suosittelisin. Vaikea sanoa, johtuuko tuo lapsen syvemmistä peloista vai tekeekö hän tuota vain siksi, koska tietää saavansa tahtonsa läpi.

Hirmuisesti tsemppiä!

Mulla oli samanlaisia ongelmia saman ikäisenä. Pelkäsin milloin mitäkin, joskus todella pienenä hoidossa pari vuotta vanhempi poika oli pelotellut Muumien Möröllä, jota en siihen mennessä ollut koskaan pelännyt. Myöhemmin osasin yhdistää kaikki ne vaihtelevat pelot pimeyteen, jota edelleen pelkään näin aikuisena jonkin verran. Nukuin siis varmaan kolmosluokalle asti paljon äidin vieressä ja taisin aiheuttaa jonkin verran parisuhdeongelmiakin vanhemmilleni, kun vein tavallaan isän paikan äidin vierestä. Stressasin myös nukkumista tosi paljon, pelkäsin iltaa ja odotin aina, että jompi kumpi lähtisi työmatkalle, että pääsisin toisen viereen nukkumaan.

Ongelmat loppuivat siihen, kun äiti otti asian puheeksi lääkärissä ja lääkäri ehdotti sängyn vaihtamista ja ovi kiinni nukkumista. Sain silloin "isojen tyttöjen" sängyn, eli siis tavallisen runkopatjan kun aiemmin olin nukkunut semmoisessa päädystä jatkettavassa sängyssä, johon siirryin pienenä pinnasängystä vanhempien makuuhuoneesta. Enemmän asiaan vaikutti kuitenkin se psykologinen puoli, isot tytöt nukkuu omassa huoneessa ja uusi (vaikkakin varastosta haettu vanha) sänky tuntui jännältä. Suurin vaikutus oli kuitenkin ovi kiinni nukkumisella, opin nukkumaan kasvot seinään päin ja nukuin joka yö todella hyvin, kun en katsellut olohuoneen varjoja ja antanut mielikuvituksen laukata. Pikkuhiljaa olen opetellut aikuisena nukkumaan ovi auki, mutta edelleenkin kyllä nukun mieluiten ja paremmin ovi kiinni.

Laittaisin patjan lattialle. Mua pelotti alakoululaisena nukkua yksin, ja meninkin usein äidin viereen. Itse asiassa vieläkin pelottaa, vaikka olen 25v. Asiaa on helpottanut pieni asunto, yövalo ja se että lapsi tulee öisin mun viereen. En tykkää olla yksin kotona yötä.

Siispä en pakota lastakaan nukkumaan yksin. Mulla ei ole mitään traumaa asian suhteen, jotenkin se pimeä ja yö vain pelottaa. On vaikeaa rauhoittua illalla nukkumaan ja venytän unille menoa niin pitkään, että olen varmasti väsynyt ja nukahdan nopeasti.

Olin samanlainen tuon ikäisenä! Nukkuminen pelotti aivan järkyttävän paljon. Pelkäsin että en herää, pelkäsin mitä kuoleman jälkeen tapahtuu, pelkäsin pimeää. Jokainen yö oli kauhukokemus. Mikään ei auttanut ja kojo ajan olin ilmoittamassa että ei tuu uni, ei tuu uni!

Käy lapsen kanssa koulupsykologilla!

Itselläni tämä johti pahoihin univaikeulsiin teini ja aikuisena, nukahtaminen on jotakin aivan järkyttävän vaikeaa enkä pysty nykyään siihen ilman lääkkeitä. Univaje johti vaikeaan masennukseen ja olen ollut viimeiset kohta 7 vuotta sairaslomalla, ikää löytyy juuri vajaa 27. Ein teillä välttämättä johda samaan mutta varmuuden vuoksi, oma elämäni on ajoittain silkkaa helvettiä uniongelmien takia.

Vierailija kirjoitti:

Olin samanlainen tuon ikäisenä! Nukkuminen pelotti aivan järkyttävän paljon. Pelkäsin että en herää, pelkäsin mitä kuoleman jälkeen tapahtuu, pelkäsin pimeää. Jokainen yö oli kauhukokemus. Mikään ei auttanut ja kojo ajan olin ilmoittamassa että ei tuu uni, ei tuu uni!

Käy lapsen kanssa koulupsykologilla!

Itselläni tämä johti pahoihin univaikeulsiin teini ja aikuisena, nukahtaminen on jotakin aivan järkyttävän vaikeaa enkä pysty nykyään siihen ilman lääkkeitä. Univaje johti vaikeaan masennukseen ja olen ollut viimeiset kohta 7 vuotta sairaslomalla, ikää löytyy juuri vajaa 27. Ein teillä välttämättä johda samaan mutta varmuuden vuoksi, oma elämäni on ajoittain silkkaa helvettiä uniongelmien takia.

Voi ei, ikävä tilanne sulla :( toivottavasti uniongelmasi ratkea joskus parhainpäin, voin hippusen samaistua koska itse olen tosi herkkä nukkuja ja vaikka nukun korvatulpat päässä herään pienimpäänkin kolahdukseen. Laspis saleen perinty minulta tuon huonon nukkumisen samoin kuin minä perin äidiltäni. Eli samaistun kyllä lapseen sillälailla että tiedän mitä on olla väsynyt ja stresasta unta, ja heräillä kokoajan. :(

ap

Ilman muuta vie ap lapsi koulupsykologille juttelemaan! Eihän siitä haittaakaan ole.

Meillä poika alkoi nukkua omassa huoneessa 2v. ja varmaan 10 vuotta yritti josko saisi nukkua äidin kanssa ja isä voisi nukkua vaikka...muualla.

Ihan mustasukkaisuudesta ja omistushalusta johtui koska poika nukkui ihan hyvin omassa sängyssä.

Joskus harvoin näki painajaisia ja silloin toki sai tulla meidän vanhempien väliin. Mutta siinä tuli kuuma ja ahdasta ja taas oltiin isää kampeamassa pois. Ei suostuttu missään vaiheessa että isä olisi lähtenyt pois omasta sängystään ja sen kanssa pojan piti vain oppia elämään.

Laittakaa peti vuodevaatelaatikkoon teijän sängyn alle tytölle ja saa nukkua siinä sit sängyn vieressä jos yöllä herää.

Tai kerrossänky vanhempien huoneeseen.Sellanen jossa peti vaan siellä ylläällä että ei vie sitä vähäistä lattiatilaa.

Kyllä se laps sinne omaan huoneeseen kampee nukkumaan viimestää yläasteella:D

Ite nukuttiin siskon kanssa äitin huoneen lattialla vielä yläaste iässä koska niin oli vaan yksinkertasesti mukavampi joten voi tietty olla että teijä tilanne ei muutu sillonkaan vaikka pelosta ei enää oliskaa kyse:)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin samanlainen tuon ikäisenä! Nukkuminen pelotti aivan järkyttävän paljon. Pelkäsin että en herää, pelkäsin mitä kuoleman jälkeen tapahtuu, pelkäsin pimeää. Jokainen yö oli kauhukokemus. Mikään ei auttanut ja kojo ajan olin ilmoittamassa että ei tuu uni, ei tuu uni!

Käy lapsen kanssa koulupsykologilla!

Itselläni tämä johti pahoihin univaikeulsiin teini ja aikuisena, nukahtaminen on jotakin aivan järkyttävän vaikeaa enkä pysty nykyään siihen ilman lääkkeitä. Univaje johti vaikeaan masennukseen ja olen ollut viimeiset kohta 7 vuotta sairaslomalla, ikää löytyy juuri vajaa 27. Ein teillä välttämättä johda samaan mutta varmuuden vuoksi, oma elämäni on ajoittain silkkaa helvettiä uniongelmien takia.

Voi ei, ikävä tilanne sulla :( toivottavasti uniongelmasi ratkea joskus parhainpäin, voin hippusen samaistua koska itse olen tosi herkkä nukkuja ja vaikka nukun korvatulpat päässä herään pienimpäänkin kolahdukseen. Laspis saleen perinty minulta tuon huonon nukkumisen samoin kuin minä perin äidiltäni. Eli samaistun kyllä lapseen sillälailla että tiedän mitä on olla väsynyt ja stresasta unta, ja heräillä kokoajan. :(

ap

Epäilen että tulen lopun elämää kärsimään näistä unijutuista, viine yö oli taas sellaista rumbaa että huhhuh, jos sitä ensi yön sais sitten nukuttua. Mutta kannatan todellakin sitä koulupsykologia, voihan olla että lapsella on uudesta miehestä epäilyksiä joita ei uskalla tai halua sinulle sanoa. Esim. Pelkää että.hän jättää teidät tai muuta vastaavaa ja.olisi hyvä että saisi ulkopuolisen kanssa asiasta keskustella :)

Samaan huoneeseen kanssasi nukkumaan. Voin lohduttaa, että meillä poika on myös ollut huono nukahtamaan yksin. On ollut kaikenlaisia pelkoja ym. 

On yritetty kaikenlaista, mutta lopulta annettu periksi ja poika on saanut nukkua isän vieressä ja minä olen nukkunut pojan huoneessa.

Nyt vihdoin poika ilmoitti, että haluaa nukkua omassa huoneessa yksin ja ikää on jo 12.

Eli antakaa nukkua samassa huoneessa, niin kauan kuin haluaa ja ne pelot ovat varmasti todella stressaavia tytölle.

Minäkin nukahdin eron jälkeen rauhalliseen musiikkiin. Se on ihan normaalia.

Tulethan ap kertomaan siitä, miten koulupsykologi käsitteli asiaa kanssanne ja miten etenette asian kanssa.

Valtavasti tsemppiä!

Mulla on kolme lasta. Keskimmäiselle tuli tuo vieressä nukkumisen tarve juuri tuossa 7-8 vuoden iässä. Kun ei kerran halunnut nukkua yksin, nostettiin hänen sänkynsä vanhempien makuuhuoneeseen ja muut lapset nukkuivat omissa huoneissaan. Tuo vaihe kesti ehkä vajaan vuoden. Tämän jälkeen siirtyi ihan omasta aloitteestaan omaan huoneeseen eikä muistaakseni tullut sen jälkeen viereen nukkumaan kuin kovalla ukonilmalla (pelkää siis ukkosta kovasti).

Nyt nuorin on ekaluokalla ja viimeisen kuukauden tehnyt täsmälleen samaa kuin ap:n lapsi. On omassa sängyssä kaksi minuuttia ja sitten ilmoittaa ettei saa unta. Nyt makuuhuoneemme on pienempi, eikä lastensänky enää mahdu viereen, joten olemme sitten antaneet lapsen nukkua meidän välissä. Olen, kuten ap, todella herkkäuninen ja parhaillaan myös hirvittävä työstressi päällä. Jos herään yöllä, en enää saa unta. Pari ekaa yötä menikin ihan pipariksi kun heräsin lapsen potkintaa ja pyörintään. Mutta nyt kun saa tulla luvalla heti viereen, on lapsenkin nukkuminen rauhoittunut tosi paljon ja olen nukkunut ilman että hän herättäisi minua.

Sen sijaan olen iltaisin saanut ihanan tuokion kun lapsi nukahtaa samantien viereeni, olen vain katsellut pientä tuhisijaa ja iloinnut lapsestani ja vähän haikeudellakin miettinyt että kohta hän on iso eikä äidin kainalo ole enää se turvallisin paikka maailmassa.

Olen 100 % varma että lapsi ei vieressä vuottakaan nuku ja siirtyy omaan huoneeseen kun on siihen taas valmis. Ei tulisi pieneen mieleenikään pitää mitään unikoulua tms. Lapsi on pieni vain hetken ja kaipaa turvallisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sympatiat sinulle AP! Meillä on juuri hiljattain ollut samanlaista nukkumaanmenotaistelua 7-vuotiaan ekaluokkalaisen kanssa. Se alkoi samoihin aikoihin kuin koulu, eli varmaan tyttöä on jollain tasolla stressannut koulun alku ja se, että pitää olla jo "iso". Tyttö ei tätä ennen ole koskaan erityisemmin piitannut vieressä nukkumisesta, vaan mielummin nukkunut omassa sängyssään omassa rauhassa, mutta nyt äidin vieressä nukkuminen olisi hänen mielestään ratkaisu kaikkeen. Minä, kuten sinäkin, nukun todella huonosti kun tyttö on vieressä. Hän pyörii ja potkii, ja kuorsaakin välillä. Lisäksi hän helposti tuon pyörimisen seurauksena putoilee sängystä, joten minä jollain tasolla vahdin häntä koko yön kun hän nukkuu vieressäni, eli nukun tosi kevyesti (omassa sängyssään hänellä on laidat).

En usko, että tuo koulun aloitus stressasi tyttöä kovin kauaa, mutta nukahtaminen muuttui sen myötä hankalaksi ja tyttö stressasi nukkumaan menemistä jo etukäteen. Hän halusi aina varmistaa, etten vain nukahda ennen häntä, ovi piti jättää raolleen, että hän näkee valon meidän makuuhuoneessamme jne. Siltikään uni ei tullut, ja tyttö juoksutti minua huutelemalla, että äiti, uni ei tule. Meillä on toinenkin lapsi, joka ei saanut unta tytön huuteluiden takia ja jota tilanne rasitti paljon, joten en voinut vaan antaa huudella, tai mitä näitä unikouluohjeita onkaan, vaan aina menin heti kun kutsu kävi ja yritin silitellä jne. niin kauan, että tyttö nukahti (ja heräsi tietysti aina, kun lähdin pois). Viereen tyttö nukahti aika nopeasti. Vieressä nukkumisessa oli kuitenkin ongelmansa, muutkin kuin se, että itse nukun huonosti. Itse haluaisin iltaisin lukea, että nukahdan paremmin. Tätä ei voinut tehdä kun tyttö nukkui vieressä, koska hän ei halunnut nukkua valoisassa. Minulla soi herätyskello aamulla viideltä, ja tyttö heräsi tähän, eikä usein saanut unta enää sen jälkeen. Siksi tuo patjaratkaisukaan ei olisi meillä toiminut.

Kävimme perheneuvolassa, mutta mitään apua nukahtamiseen ei sieltä oikein tullut. Lääkäriltä sain neuvon, että voisin kokeilla tytölle melatoniinia. Kokeilimme, ja siitä todella oli apua. Tyttö pystyi taas luottamaan siihen, että osaa nukahtaa itse. Ehkä viikon melatoniini"kuurin" jälkeen vaihdoin melatoniinin salaa vitamiinipillereihin, ja itse nukahtaminen jatkui hyvin tästä huolimatta. :) Eli tyttö vaan osasi taas luottaa siihen, että nukahtaa itse. Itse edelleen jännitän joka ilta, että mitenköhän käy ja pitkään odotan, että kuuluuko huutelua!

Meillä ei tuota öisin heräilyä ole ollut ongelmana, mutta ainakin tuohon nukahtamiseen voisit mahdollisesti miettiä sitä melatoniinia. Kannattaa varmasti jutella asiasta lääkärin kanssa ensin.

Tsemppiä ap!

Voi miten lohdullista lukea että muutkin painii tämän ongelman kanssa. Ei niin että kivaa kun teilläkin leikitään tätä sirkusta, mutta lohdullista että on kohtalotovereita.

Melatoniinin hankin lapselle samantien, tuota en tullut edes ajatelleeksi. Lapsi itse kun ulvoo että "haluan jotain nukkumislääkettä" johon olen vastannut ettei noin pienelle ole mitän nukkumislääkkeitä :(

Uskon että monella tapaa tämä sinänsä pieni asia on saanut kohtuuttoman kokoisen aseman, kun tuntuu että koko perheemme elämä pyörii lapsen nukkumisen ja nukkumattomuuden ympärillä. Meillä kanssa lapsi putoilee sängystä jos nukkuu vieressäni, ja kuten sanoit, nukun alitajuisesti kevyesti vahtiessani ettei lapsi putoa (vaikka nukkuu seinän puolella, tiputtaa itsensä venkoilemalla jalkopäästä lattialle). Joskus lapsi herää jalat tyynyllä, sen verran on liike yöllä käynyt :D

ap

Jos vaan muistat AP, niin tule kertomaa kuinka tässä nukkumistaistossa kävi! Mieleeni tuli vielä yksi vinkki, joka ei varmasti tuota melatoniinia tehokkaampi ole, mutta omaa tyttöä ainakin helpotti vähäsen. Perheneuvolasta saatiin vinkki, että tyttö voisi ottaa "unikaveriksi" äidin yöpuvun, paidan tms., joka tuoksuu äidiltä. Ajattelin aluksi, että tuosta vinkistä ei mitään hyötyä ole, mutta tyttö innostuikin siitä kovasti ja nukkuu edelleen minun yöpaitani kanssa. :)

t. Tuo yllä kirjoitellut melatoniinia ehdottanut