Erimielisyys miehen kanssa - miehen mielestä kukaan mies ei olisi parisuhteessa naisen kanssa, ellei saisi tältä p:tä

Minun nähdäkseni parisuhteeseen kuuluu nimenomaan toiselle hyvän haluaminen, itseään satuttamatta. Käytännössä tämä useimmiten tarkoittaa myös seksiä. En kuitenkaan voi mitenkään allekirjoittaa sitä, etteikö ilman seksiä voisi olla hyvä parisuhde. Tuntuu kamalalta ajatella, että ihan vaan seksin puuttumisen takia esimerkiksi kahden aseksuaalin parisuhde olisi vähemmän aito ja vähemmän rakastava vain sen takia, että kumpikaan ei halua seksiä. Ei kukaan meistä voi tuomita kenenkään muun parisuhdetta hyväksi tai huonoksi, koska kaikilla meillä on erilaiset tarpeet ja toiveet.

M35 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

M35 kirjoitti:

Miehenä voisin olla eri mieltä usean edellä esitetyn mielipiteen kanssa. Tai en välttämättä eri mieltä, mutta ehkä suurin osa niistä on kirjoitettu ajattelematta asiaa tarkemmin.

Olen parisuhteessa ensisijaisesti sen vuoksi, että rakastan vaimoani. Jos en rakastaisi häntä tai jopa vihaisin häntä, en voisi olla parisuhteessa. En myöskään voisi rakastella hänen kanssaan.

Seksi onnistuu kyllä minulta ilman rakkautta (sitä tuli kokeiltua muutaman kumppanin kanssa nuoruusvuosina), mutta se ei ole hääviä, enkä pyrkisi hankkimaan sellaisia kokemuksia enää näillä ajokilometreillä. Nuorena asia oli eri, silloin ensi sijalla oli kokemuksen hankkiminen, jotta voisin oikeasti olla kypsempi parisuhteeseen.

Jos liitto ajautuisi pisteeseen, jossa ei enää olisi rakastelua / seksiä puolison välinpitämättömyyden vuoksi, hakisin eroa. Tämä olisi itselleni merkki siitä, että hän on etääntynyt minusta, ei halua minua, ei rakasta minua.

Jos liitto ajautuisi pisteeseen, jossa ei enää olisi rakastelua / seksiä puolison sairauden, hormonaalisen toiminnan ym. fyysisen syyn vuoksi, tukisin tietysti puolisoani ja pyrkisin kaikin mahdollisin keinoin auttamaan häntä, enkä tietenkään miettisi eroa.

Tietysti, jos esimerkiksi hän ei haluaisi / viitsisi edes yrittää hoitaa vaikkapa hormonaalisen toiminnan aiheuttamaa haluttomuutta, olisi tilanne arvioitava uudelleen.

Joku juuri edellä kirjoittaa, että miehet eivät ole romanttista.

Mielestäni ajatus on uskomatonta paskaa ja erittäin loukkaava.

Koen ainakin itse olevani omassa parisuhteessa meistä se romanttisempi. Minä olen se, joka laulaa lurittaa rakkaudesta, kirjoittaa runoja, haaveilee kaikesta ihanasta, höpsöstä yhdessäolosta, nauttii enemmän läheisyydestä ja huomioi toista antamalla pikku lahjoja, vaikka ei olisi merkkipäiväkään. Ilman taka-ajatuksia seksin vuoksi.

Minä en nyt tajua, tämä kommentti saanut vain yläpeukkuja.

Jos liitto ajautuisi pisteeseen, jossa ei enää olisi rakastelua / seksiä puolison välinpitämättömyyden vuoksi, hakisin eroa >>> Tuossahan on kerrottu se ketjun pihvi, että hyvään parisuhteeseen kuuluu seksi.

Vedit tietysti mutkat suoriksi.

Tuossa on kerrottu, että hyvään parisuhteeseen kuuluu _halu rakastella toisen kanssa_ , halu osoittaa intiimillä kanssakäymisellä, että rakastaa ja välittää toisesta.

Aina on tilanteita, että ei voi haluta seksiä, ehkä pitkäänkään aikaan. On sairauksia, väsymystä, hormonaalisia muutoksia, mielenterveysongelmia. Sekä naisella että miehellä. Sairaudet voivat aiheuttaa jopa pysyvän haluttomuuden tai kyvyttömyyden.

Mutta jos tilanne on se, että ei edes _haluaisi haluta_ on rakkaussuhde eli aito parisuhde kriisissä.

Ymmärrättekö eron?

Parisuhde voi olla hyvä, vaikka siihen ei sillä hetkellä (joka voi olla pitkäkin) kuulu rakastelu, seksi. Mutta jos sen mahdollisuus on nollattu, eli jompi kumpi ei edes halua haluta toista, kariutuu rakkaussuhde mielestäni siihen - muuttuu ystävyyssuhteeksi tai hajoaa kokonaan.

En ymmärrä. Jos poikkeustilanteet kuoritaan pois, niin jäljelle jää, että parisuhteessa pitää saada pillua. Pillun saaminen ei onnistu, jos vain toinen haluaa seksiä. Sama asia, kun puhutaan rakastelusta tai seksistä puolison kanssa. Simppeliä.

näin kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

M35 kirjoitti:

Jos liitto ajautuisi pisteeseen, jossa ei enää olisi rakastelua / seksiä puolison välinpitämättömyyden vuoksi, hakisin eroa. Tämä olisi itselleni merkki siitä, että hän on etääntynyt minusta, ei halua minua, ei rakasta minua.

Jos liitto ajautuisi pisteeseen, jossa ei enää olisi rakastelua / seksiä puolison sairauden, hormonaalisen toiminnan ym. fyysisen syyn vuoksi, tukisin tietysti puolisoani ja pyrkisin kaikin mahdollisin keinoin auttamaan häntä, enkä tietenkään miettisi eroa.

Tämä on fiksu ja moniulotteinen kirjoitus, siksi varmaan saanut paljon peukkuja. Jäin kuitenkin miettimään, että miten mies voi erottaa, johtuuko haluttomuus esim. välinpitämättömyydestä tai väsymyksestä vai hormonaalisesta epätasapainosta - kun ei sitä nainenkaan voi itse erottaa. On vaarallista lähteä tulkitsemaan asioita omien kuvitelmiensa perusteella.

Jos nainen on väsynyt eikä halua seksiä, niin apua voi olla yhtä paljon keskustelemisesta, kuuntelemisesta ja kotitöiden jakamisesta, arjen helpottamisesta, kuin hormonitoiminnan hoitamisestakin. Itselleni seksi on keskimäärin tärkeää ja nautinnollista, mutta jos on takana hirmu pitkä ja raskas päivä, niin ei sitä useinkaan jaksa. Pitäisi myös järjestää tilanteita, joissa seksi on rentoa, nautittavaa ja siihen on oikea vireystila. Ei ihan helppoa pikkulapsiperheissä, mutta mahdollista, kun otetaan molempien toiveet huomioon.

Kyse on siitä, osaako / haluaako asiasta keskustella ja kysyä.

Esimerkiksi näin: "Näen, että olet väsynyt / stressaantunut / jne, etkä oletettavasti halua seksiä kanssani juuri nyt. Mutta mitä voisin tehdä auttaakseni sinua? Rakastan sinua, ja haluan auttaa sinua vaikean hetken yli. Kunnioitan ehdottomasti sitä, että et halua seksiä kanssani juuri nyt, etkä kenties pitkäänkään aikaan, mutta olisiko sinulla kuitenkin halua tehdä yhdessä tulevaisuudessa työtä sen eteen, että voisimme jälleen yhdessä nauttia hyvästä seksielämästä?"

Ei aivan tietysti näillä sanoilla ja repliikeillä, mutta pidemmän keskustelun ydin olisi jokseenkin tuossa.

Lisään vielä edelliseen: olen itsekin hyvin usein väsynyt ja haluton näin pikkulapsiaikaan.

Olen joskus useaankin kertaan joutunut torjumaan vaimoni aloitteita ja käymään asiasta keskusteluja. Erityisen herkkä aihe oli silloin, kun vaimoni oli raskaana - hänellä seksuaaliset halut olivat korkealla tasolla, minä olin puolestani erittäin jännittynyt ja stressaantunut, enkä suoraan sanoen kokenut yhdyntää vaimoni kanssa ensinkään nautinnolliseksi (en voinut olla ajattelematta vauvaa).

Rakastelin vaimoni kanssa kuitenkin edes aika ajoin, koska rakastin häntä kenties enemmän kuin koskaan ennen, halusin näyttää sen hänelle ja tuottaa hänelle hyvää oloa. Ei se minua onneksi jäänyt vaivaamaan, mutta silloin se tuntui vähintäänkin kiusalliselta.

Vierailija kirjoitti:

No nimenomaan seksi erottaa parisuhteet kaverisuhteista.

Itse asiassa ei pidä paikkaansa. Eräissä kaverisuhteissa on ollut jopa enemmän seksiä kuin parisuhteissa.

Mutta kyllä ap:n mies on aivan oikeassa - seksi kuuluu oleellisena osana parisuhteeseen. Muuten on vain platoninen kaveri kyseesä.

Vierailija kirjoitti:

M35 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

M35 kirjoitti:

Miehenä voisin olla eri mieltä usean edellä esitetyn mielipiteen kanssa. Tai en välttämättä eri mieltä, mutta ehkä suurin osa niistä on kirjoitettu ajattelematta asiaa tarkemmin.

Olen parisuhteessa ensisijaisesti sen vuoksi, että rakastan vaimoani. Jos en rakastaisi häntä tai jopa vihaisin häntä, en voisi olla parisuhteessa. En myöskään voisi rakastella hänen kanssaan.

Seksi onnistuu kyllä minulta ilman rakkautta (sitä tuli kokeiltua muutaman kumppanin kanssa nuoruusvuosina), mutta se ei ole hääviä, enkä pyrkisi hankkimaan sellaisia kokemuksia enää näillä ajokilometreillä. Nuorena asia oli eri, silloin ensi sijalla oli kokemuksen hankkiminen, jotta voisin oikeasti olla kypsempi parisuhteeseen.

Jos liitto ajautuisi pisteeseen, jossa ei enää olisi rakastelua / seksiä puolison välinpitämättömyyden vuoksi, hakisin eroa. Tämä olisi itselleni merkki siitä, että hän on etääntynyt minusta, ei halua minua, ei rakasta minua.

Jos liitto ajautuisi pisteeseen, jossa ei enää olisi rakastelua / seksiä puolison sairauden, hormonaalisen toiminnan ym. fyysisen syyn vuoksi, tukisin tietysti puolisoani ja pyrkisin kaikin mahdollisin keinoin auttamaan häntä, enkä tietenkään miettisi eroa.

Tietysti, jos esimerkiksi hän ei haluaisi / viitsisi edes yrittää hoitaa vaikkapa hormonaalisen toiminnan aiheuttamaa haluttomuutta, olisi tilanne arvioitava uudelleen.

Joku juuri edellä kirjoittaa, että miehet eivät ole romanttista.

Mielestäni ajatus on uskomatonta paskaa ja erittäin loukkaava.

Koen ainakin itse olevani omassa parisuhteessa meistä se romanttisempi. Minä olen se, joka laulaa lurittaa rakkaudesta, kirjoittaa runoja, haaveilee kaikesta ihanasta, höpsöstä yhdessäolosta, nauttii enemmän läheisyydestä ja huomioi toista antamalla pikku lahjoja, vaikka ei olisi merkkipäiväkään. Ilman taka-ajatuksia seksin vuoksi.

Minä en nyt tajua, tämä kommentti saanut vain yläpeukkuja.

Jos liitto ajautuisi pisteeseen, jossa ei enää olisi rakastelua / seksiä puolison välinpitämättömyyden vuoksi, hakisin eroa >>> Tuossahan on kerrottu se ketjun pihvi, että hyvään parisuhteeseen kuuluu seksi.

Vedit tietysti mutkat suoriksi.

Tuossa on kerrottu, että hyvään parisuhteeseen kuuluu _halu rakastella toisen kanssa_ , halu osoittaa intiimillä kanssakäymisellä, että rakastaa ja välittää toisesta.

Aina on tilanteita, että ei voi haluta seksiä, ehkä pitkäänkään aikaan. On sairauksia, väsymystä, hormonaalisia muutoksia, mielenterveysongelmia. Sekä naisella että miehellä. Sairaudet voivat aiheuttaa jopa pysyvän haluttomuuden tai kyvyttömyyden.

Mutta jos tilanne on se, että ei edes _haluaisi haluta_ on rakkaussuhde eli aito parisuhde kriisissä.

Ymmärrättekö eron?

Parisuhde voi olla hyvä, vaikka siihen ei sillä hetkellä (joka voi olla pitkäkin) kuulu rakastelu, seksi. Mutta jos sen mahdollisuus on nollattu, eli jompi kumpi ei edes halua haluta toista, kariutuu rakkaussuhde mielestäni siihen - muuttuu ystävyyssuhteeksi tai hajoaa kokonaan.

En ymmärrä. Jos poikkeustilanteet kuoritaan pois, niin jäljelle jää, että parisuhteessa pitää saada pillua. Pillun saaminen ei onnistu, jos vain toinen haluaa seksiä. Sama asia, kun puhutaan rakastelusta tai seksistä puolison kanssa. Simppeliä.

Ei edelleenkään oikein.

Parisuhteen perusta = rakastelu, jossa molemmat haluavat toisiaan ja haluavat tehdä toiselle hyvää - eli haluavat tuottaa toiselle fyysistä nautintoa myös seksuaalisessa mielessä. Toki fyysistä nautintoa voi tuottaa myös ilman seksuaalisuutta, mutta silloin ei ole kyse rakastelusta. (Ei rakastelunkaan tarvitse aina mielestäni sisältää esim. yhdyntää tai suuseksiä - joskus olen itsekin kokenut mielestäni todella upean rakastelun, jossa meistä kumpikaan ei ole edes koskenut toisten sukupuolielimiin.)

Seksiä voi olla ilman rakkautta, ikävä kyllä ilmeisesti myös parisuhteessa. Se ei ole rakastelua, eikä missään mielessä rakenna parisuhdetta, vaan hajottaa sen.

M35 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

M35 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

M35 kirjoitti:

Miehenä voisin olla eri mieltä usean edellä esitetyn mielipiteen kanssa. Tai en välttämättä eri mieltä, mutta ehkä suurin osa niistä on kirjoitettu ajattelematta asiaa tarkemmin.

Olen parisuhteessa ensisijaisesti sen vuoksi, että rakastan vaimoani. Jos en rakastaisi häntä tai jopa vihaisin häntä, en voisi olla parisuhteessa. En myöskään voisi rakastella hänen kanssaan.

Seksi onnistuu kyllä minulta ilman rakkautta (sitä tuli kokeiltua muutaman kumppanin kanssa nuoruusvuosina), mutta se ei ole hääviä, enkä pyrkisi hankkimaan sellaisia kokemuksia enää näillä ajokilometreillä. Nuorena asia oli eri, silloin ensi sijalla oli kokemuksen hankkiminen, jotta voisin oikeasti olla kypsempi parisuhteeseen.

Jos liitto ajautuisi pisteeseen, jossa ei enää olisi rakastelua / seksiä puolison välinpitämättömyyden vuoksi, hakisin eroa. Tämä olisi itselleni merkki siitä, että hän on etääntynyt minusta, ei halua minua, ei rakasta minua.

Jos liitto ajautuisi pisteeseen, jossa ei enää olisi rakastelua / seksiä puolison sairauden, hormonaalisen toiminnan ym. fyysisen syyn vuoksi, tukisin tietysti puolisoani ja pyrkisin kaikin mahdollisin keinoin auttamaan häntä, enkä tietenkään miettisi eroa.

Tietysti, jos esimerkiksi hän ei haluaisi / viitsisi edes yrittää hoitaa vaikkapa hormonaalisen toiminnan aiheuttamaa haluttomuutta, olisi tilanne arvioitava uudelleen.

Joku juuri edellä kirjoittaa, että miehet eivät ole romanttista.

Mielestäni ajatus on uskomatonta paskaa ja erittäin loukkaava.

Koen ainakin itse olevani omassa parisuhteessa meistä se romanttisempi. Minä olen se, joka laulaa lurittaa rakkaudesta, kirjoittaa runoja, haaveilee kaikesta ihanasta, höpsöstä yhdessäolosta, nauttii enemmän läheisyydestä ja huomioi toista antamalla pikku lahjoja, vaikka ei olisi merkkipäiväkään. Ilman taka-ajatuksia seksin vuoksi.

Minä en nyt tajua, tämä kommentti saanut vain yläpeukkuja.

Jos liitto ajautuisi pisteeseen, jossa ei enää olisi rakastelua / seksiä puolison välinpitämättömyyden vuoksi, hakisin eroa >>> Tuossahan on kerrottu se ketjun pihvi, että hyvään parisuhteeseen kuuluu seksi.

Vedit tietysti mutkat suoriksi.

Tuossa on kerrottu, että hyvään parisuhteeseen kuuluu _halu rakastella toisen kanssa_ , halu osoittaa intiimillä kanssakäymisellä, että rakastaa ja välittää toisesta.

Aina on tilanteita, että ei voi haluta seksiä, ehkä pitkäänkään aikaan. On sairauksia, väsymystä, hormonaalisia muutoksia, mielenterveysongelmia. Sekä naisella että miehellä. Sairaudet voivat aiheuttaa jopa pysyvän haluttomuuden tai kyvyttömyyden.

Mutta jos tilanne on se, että ei edes _haluaisi haluta_ on rakkaussuhde eli aito parisuhde kriisissä.

Ymmärrättekö eron?

Parisuhde voi olla hyvä, vaikka siihen ei sillä hetkellä (joka voi olla pitkäkin) kuulu rakastelu, seksi. Mutta jos sen mahdollisuus on nollattu, eli jompi kumpi ei edes halua haluta toista, kariutuu rakkaussuhde mielestäni siihen - muuttuu ystävyyssuhteeksi tai hajoaa kokonaan.

En ymmärrä. Jos poikkeustilanteet kuoritaan pois, niin jäljelle jää, että parisuhteessa pitää saada pillua. Pillun saaminen ei onnistu, jos vain toinen haluaa seksiä. Sama asia, kun puhutaan rakastelusta tai seksistä puolison kanssa. Simppeliä.

Ei edelleenkään oikein.

Parisuhteen perusta = rakastelu, jossa molemmat haluavat toisiaan ja haluavat tehdä toiselle hyvää - eli haluavat tuottaa toiselle fyysistä nautintoa myös seksuaalisessa mielessä. Toki fyysistä nautintoa voi tuottaa myös ilman seksuaalisuutta, mutta silloin ei ole kyse rakastelusta. (Ei rakastelunkaan tarvitse aina mielestäni sisältää esim. yhdyntää tai suuseksiä - joskus olen itsekin kokenut mielestäni todella upean rakastelun, jossa meistä kumpikaan ei ole edes koskenut toisten sukupuolielimiin.)

Seksiä voi olla ilman rakkautta, ikävä kyllä ilmeisesti myös parisuhteessa. Se ei ole rakastelua, eikä missään mielessä rakenna parisuhdetta, vaan hajottaa sen.

Tämä menee tematiikan puolelle. Jos parisuhteessa ei ole seksiä ollenkaan tai todella vähän, niin harvassa on ne tapaukset, että molemmat ovat tyytyväisiä tilanteeseen.

Yritäpä täällä selvittää, että fyysinen rakastelu on läheisyyttä ja rakastamisen muoto, niin alapaukkua tulee. Parisuhteen liima on "suuremmat arvot".

"Normaalissa" parisuhteessa tilanne usein menee niin, että toinen voi täysin määritellä intiimin kanssakäymisen määrän ja de facto myös laadun. Normaalilla nyt tarkoitan sitä, ettei toista painosteta tai pakoteta vaan toinen asettaa rajat ja toinen sitten kärsii ja kestää.

Kuinka moni tietää tositapauksia, jossa pariskunta on aloittanut parisuhteen platonisella idealla, että ollaan rakastavia kumppaneita ja seksiä on vain jotta saadaan ne lapset tehtyä?

Itse en tiedä yhtään, mutta tämä ei tarkoita sitä etteikö niitäkin voisi olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän kukaan nainenkaan olisi parisuhteessa miehen kanssa ellei saisi tältä ky*pää. Mikä tässä siis ongelma?

Kyllä itseasiassa aika suuri osa naisista on suhteessa, jossa ei ole kiinostunut seksistä. Vai tarkotatko, että jos nainen ei saisi halutessaan? En tiedä onko edes sellasta parisuhdetta olemassa, jossa mentäs seksissä miehen ehdoilla.

Todellakin on. Valitettavasti. Minä haluaisin usein vaikka monta kertaa päivässä, mutta mies ehkä kerran kuussa tai harvemmin. Aina on seksiä silloin, kun hän haluaa. Olen miettinyt eroa. Tuntuu, ettei mies enää rakasta kun ei pidä minua haluttavana eikä välitä siitä, että seksi on minulle tärkeää eikä ole kiinnostunut siitä, mistä tykkään. Itse olen yrittänyt häntä miellyttää kaikin tavoin ja kysellä, mistä tykkäisi. Mutta ei ole antanut mitään syytä, miksi on haluton, hänelle tilanne ok.

Ärsyttää kun naisten haluttomuudesta/ miehen vonkaamisesta valittavat aina yleistävät. Ehkä olen sitten epänormaali nainen...

Miehen seksuaalisuus on tarpeen tyydyttämistä. Miksi luulette että lähes kaikissa uskonnoissa vaimon rooliin kuuluu miehen tyydyttäminen? Islamissa nainen ei saa kieltäytyä miehen tyydyttämisestä missään tilanteessa.

Luuletteko oikeasti että miehen seksuaalisuus muuttuu merkittävästi vain sen vuoksi että mies sitoutuu? "Rojauttaa lastit", "tyhjentää kassit", "laskea mällit viemäriin". Miehet puhuvat jatkuvasti siitä miten he käyttävät naisia tyydytykseensä halventaen jälkeenpäin.

En ymmärrä kuka voi haluta tuollaista elämää. Sitä paitsi valtaosa miehistä on suhteessa vain seksin takia. Silti naiset vain paapovat ja vaihtavat nimiään.

Näkisitte miten miehet puhuvat vaimoistaan kulissien takana.

Vierailija kirjoitti:

Miehen seksuaalisuus on tarpeen tyydyttämistä. Miksi luulette että lähes kaikissa uskonnoissa vaimon rooliin kuuluu miehen tyydyttäminen? Islamissa nainen ei saa kieltäytyä miehen tyydyttämisestä missään tilanteessa.

Luuletteko oikeasti että miehen seksuaalisuus muuttuu merkittävästi vain sen vuoksi että mies sitoutuu? "Rojauttaa lastit", "tyhjentää kassit", "laskea mällit viemäriin". Miehet puhuvat jatkuvasti siitä miten he käyttävät naisia tyydytykseensä halventaen jälkeenpäin.

En ymmärrä kuka voi haluta tuollaista elämää. Sitä paitsi valtaosa miehistä on suhteessa vain seksin takia. Silti naiset vain paapovat ja vaihtavat nimiään.

Näkisitte miten miehet puhuvat vaimoistaan kulissien takana.

Olen pahoillani puolestasi, jos kokemuksesi miehistä ovat saaneet sinut ajattelemaan noin.

Pyydän anteeksi muiden miesten puolesta.

Vierailija kirjoitti:

Mitä mieltä olette?

Miehen mielestä miesten ainoa motiivi olla parisuhteessa on seksi. Kuulema muuta voi kuvitella ja väittää, mutta se on fakta. Minä olen täysin eriä mieltä asiasta. Siinä missä naisetkin, kai miehetkin pariutuvat eri syistä johtuen.

Kauhea kina syntyi tästä nyt >:(

Onhan olemassa paljonkin sellaisia suhteita, joissa mies ja nainen harrastavat keskenään seksiä mutta eivät seurustele tai ole parisuhteessa. Jos seksi olisi ainoa, todellakin _ainoa_ syy, miksi kukaan mies haluaisi olla lähemmin tekemisissä naisen kanssa, olisi kyllä monia sata kertaa helpompia tapoja harrastaa seksiä säännöllisesti kuin ryhtyä juuri parisuhteeseen. Jos seksi on ainoa motiivi, silloin kannattaa vain deittailla useampia naisia esim. Tinderin välityksellä, harrastaa yhdenillanjuttuja baaripokien kanssa tai etsiä fuck buddy ts. friends with benefits -tyyppinen suhde.

Se on sitten ihan eri keskustelu, kuuluuko seksi välttämättä hyvään parisuhteeseen. Olen nainen, ja minun parisuhteeseeni seksi kuuluu olennaisesti. Jos seksi loppuisi kokonaan, niin, ettei kyse olisi esim. sairastumisesta, saattaisi se olla minulle riittävä syy lopulta erota.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että seksi olisi minulle ainoa tai edes ensisijaisin motiivi parisuhteeseen ryhtymiselle. Jos kumppanini olisi mielestäni esimerkiksi epäluotettava, laiska, sivistymätön ja ilkeä, en todellakaan olisi hänen kanssaan, vaikka seksiä olisi paljon. Rakkaus ja välittäminen ovat ensisijaisia arvoja. Intohimo ja sen ilmentymänä seksi ovat myös tärkeitä, mutta eivät mikään ainoa syy olla yhdessä. Monen asian lopputulema rakentaa parisuhteen. Jos yksi näistä puuttuu, rakennelma horjuu. Jos rakkaus puuttuu, ei hyvä. Jos kunnioitus puuttuu, ei hyvä. Jos toisen auttaminen ja tukeminen puuttuvat... Jos seksi puuttuu... Mikään näistä ei kuitenkaan YKSIN riitä synnyttämään hyvää parisuhdetta.

Todellakin on. Valitettavasti. Minä haluaisin usein vaikka monta kertaa päivässä, mutta mies ehkä kerran kuussa tai harvemmin. Aina on seksiä silloin, kun hän haluaa. Olen miettinyt eroa. Tuntuu, ettei mies enää rakasta kun ei pidä minua haluttavana eikä välitä siitä, että seksi on minulle tärkeää eikä ole kiinnostunut siitä, mistä tykkään. Itse olen yrittänyt häntä miellyttää kaikin tavoin ja kysellä, mistä tykkäisi. Mutta ei ole antanut mitään syytä, miksi on haluton, hänelle tilanne ok.

Ärsyttää kun naisten haluttomuudesta/ miehen vonkaamisesta valittavat aina yleistävät. Ehkä olen sitten epänormaali nainen...[/quote]

Ei voi mitään,mut mulle tuli mieleen Veikko Huovisen novelli, jossa erotomaani ja nymfomaani tapasivat, kun heidät oli ensin karkotettu suvusta ja asuinympäristöstään. Erotomaani ja nymfomaani eivät saa koskaan tarpeekseen toisistaan:)

Eli jotenkin pitäsi testata ennen yhteenmuuttoa, millaiset seksuaaliset halut/tavat ja taipumukset on ja valita kumppani niiden mukaan...Vai saattaahan ne halut muuttua ajan myötä jostain tai joistain syistä..

Vestibuliitin kanssa ei paljo pillua anneta, mies kuitenkin hyväksyy (olen myös sanonut että ymmärrän jos ei halua tälläistä suhdetta, mutta pitää hölmönä että erottaisiin vain tuon takia kun muuten ollaan kuin paita ja peppu :D) ja on pysynyt rinnalla. :) kyllä me kaikenlaista muuta hommaillaan ja toivon parantuvani joskus. Ehkä se on aitoa rakkautta.

Vierailija kirjoitti:

M35 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

M35 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

M35 kirjoitti:

Miehenä voisin olla eri mieltä usean edellä esitetyn mielipiteen kanssa. Tai en välttämättä eri mieltä, mutta ehkä suurin osa niistä on kirjoitettu ajattelematta asiaa tarkemmin.

Olen parisuhteessa ensisijaisesti sen vuoksi, että rakastan vaimoani. Jos en rakastaisi häntä tai jopa vihaisin häntä, en voisi olla parisuhteessa. En myöskään voisi rakastella hänen kanssaan.

Seksi onnistuu kyllä minulta ilman rakkautta (sitä tuli kokeiltua muutaman kumppanin kanssa nuoruusvuosina), mutta se ei ole hääviä, enkä pyrkisi hankkimaan sellaisia kokemuksia enää näillä ajokilometreillä. Nuorena asia oli eri, silloin ensi sijalla oli kokemuksen hankkiminen, jotta voisin oikeasti olla kypsempi parisuhteeseen.

Jos liitto ajautuisi pisteeseen, jossa ei enää olisi rakastelua / seksiä puolison välinpitämättömyyden vuoksi, hakisin eroa. Tämä olisi itselleni merkki siitä, että hän on etääntynyt minusta, ei halua minua, ei rakasta minua.

Jos liitto ajautuisi pisteeseen, jossa ei enää olisi rakastelua / seksiä puolison sairauden, hormonaalisen toiminnan ym. fyysisen syyn vuoksi, tukisin tietysti puolisoani ja pyrkisin kaikin mahdollisin keinoin auttamaan häntä, enkä tietenkään miettisi eroa.

Tietysti, jos esimerkiksi hän ei haluaisi / viitsisi edes yrittää hoitaa vaikkapa hormonaalisen toiminnan aiheuttamaa haluttomuutta, olisi tilanne arvioitava uudelleen.

Joku juuri edellä kirjoittaa, että miehet eivät ole romanttista.

Mielestäni ajatus on uskomatonta paskaa ja erittäin loukkaava.

Koen ainakin itse olevani omassa parisuhteessa meistä se romanttisempi. Minä olen se, joka laulaa lurittaa rakkaudesta, kirjoittaa runoja, haaveilee kaikesta ihanasta, höpsöstä yhdessäolosta, nauttii enemmän läheisyydestä ja huomioi toista antamalla pikku lahjoja, vaikka ei olisi merkkipäiväkään. Ilman taka-ajatuksia seksin vuoksi.

Minä en nyt tajua, tämä kommentti saanut vain yläpeukkuja.

Jos liitto ajautuisi pisteeseen, jossa ei enää olisi rakastelua / seksiä puolison välinpitämättömyyden vuoksi, hakisin eroa >>> Tuossahan on kerrottu se ketjun pihvi, että hyvään parisuhteeseen kuuluu seksi.

Vedit tietysti mutkat suoriksi.

Tuossa on kerrottu, että hyvään parisuhteeseen kuuluu _halu rakastella toisen kanssa_ , halu osoittaa intiimillä kanssakäymisellä, että rakastaa ja välittää toisesta.

Aina on tilanteita, että ei voi haluta seksiä, ehkä pitkäänkään aikaan. On sairauksia, väsymystä, hormonaalisia muutoksia, mielenterveysongelmia. Sekä naisella että miehellä. Sairaudet voivat aiheuttaa jopa pysyvän haluttomuuden tai kyvyttömyyden.

Mutta jos tilanne on se, että ei edes _haluaisi haluta_ on rakkaussuhde eli aito parisuhde kriisissä.

Ymmärrättekö eron?

Parisuhde voi olla hyvä, vaikka siihen ei sillä hetkellä (joka voi olla pitkäkin) kuulu rakastelu, seksi. Mutta jos sen mahdollisuus on nollattu, eli jompi kumpi ei edes halua haluta toista, kariutuu rakkaussuhde mielestäni siihen - muuttuu ystävyyssuhteeksi tai hajoaa kokonaan.

En ymmärrä. Jos poikkeustilanteet kuoritaan pois, niin jäljelle jää, että parisuhteessa pitää saada pillua. Pillun saaminen ei onnistu, jos vain toinen haluaa seksiä. Sama asia, kun puhutaan rakastelusta tai seksistä puolison kanssa. Simppeliä.

Ei edelleenkään oikein.

Parisuhteen perusta = rakastelu, jossa molemmat haluavat toisiaan ja haluavat tehdä toiselle hyvää - eli haluavat tuottaa toiselle fyysistä nautintoa myös seksuaalisessa mielessä. Toki fyysistä nautintoa voi tuottaa myös ilman seksuaalisuutta, mutta silloin ei ole kyse rakastelusta. (Ei rakastelunkaan tarvitse aina mielestäni sisältää esim. yhdyntää tai suuseksiä - joskus olen itsekin kokenut mielestäni todella upean rakastelun, jossa meistä kumpikaan ei ole edes koskenut toisten sukupuolielimiin.)

Seksiä voi olla ilman rakkautta, ikävä kyllä ilmeisesti myös parisuhteessa. Se ei ole rakastelua, eikä missään mielessä rakenna parisuhdetta, vaan hajottaa sen.

Tämä menee tematiikan puolelle. Jos parisuhteessa ei ole seksiä ollenkaan tai todella vähän, niin harvassa on ne tapaukset, että molemmat ovat tyytyväisiä tilanteeseen.

Yritäpä täällä selvittää, että fyysinen rakastelu on läheisyyttä ja rakastamisen muoto, niin alapaukkua tulee. Parisuhteen liima on "suuremmat arvot".

"Normaalissa" parisuhteessa tilanne usein menee niin, että toinen voi täysin määritellä intiimin kanssakäymisen määrän ja de facto myös laadun. Normaalilla nyt tarkoitan sitä, ettei toista painosteta tai pakoteta vaan toinen asettaa rajat ja toinen sitten kärsii ja kestää.

Kuinka moni tietää tositapauksia, jossa pariskunta on aloittanut parisuhteen platonisella idealla, että ollaan rakastavia kumppaneita ja seksiä on vain jotta saadaan ne lapset tehtyä?

Itse en tiedä yhtään, mutta tämä ei tarkoita sitä etteikö niitäkin voisi olla.

Jos parisuhteesta toisen (tai molempien) mielestä puuttuu sitä fyysistä rakkautta paljon, ei se voi tietenkään olla kovin tasapainoinen. Tosin harvassa ovat myös ne parisuhteet, jossa molempien osapuolten seksuaaliset halut ja toiveet kohtaavat täydellisesti.

Parisuhteessa pitää olla tiettyyn pisteeseen asti kyky myös kompromisseihin ja ennen kaikkea keskusteluun.

Esimerkiksi edellä kirjoittamani tilanteet raskausaikana ja lapsen synnyttyä ovat haasteellisia. Raskausaikana moni nainen haluaisi enemmän rakasteluja kuin mies on halukas tarjoamaan. Lapsen synnyttyä taas toisinpäin.

Meidän parisuhteessamme olimme valmiita kompromisseihin. Raskausaikana pyrin antamaan vaimolleni hänen kaipaamaansa seksiä, vaikka itselleni se ei ollut silloin kovin nautinnollista.

Synnytyksen jälkeen EMME TIETENKÄÄN alkaneet seksipuuhiin, mutta sen sijaan vietimme tavallista enemmän aikaa intiimissä ihokontaktissa, johon ei kuulunut edes sukupuolielinten koskettelu, vaan läheisyys, silitys, suukottelu ja vierekkäin köllöttely iho ihoa vasten. Minusta nämä raukeat mutta intiimit läheisyyden hetket korvasivat rakastelun tuossa tilanteessa täysin. Aloimme jälleen tutustumaan seksiin synnytyksen jälkeen vasta vaimon aloitteesta yli 3 kk jälkeen, itselleni nuo läheisyyshetket olisivat riittäneet pidemmäksikin aikaa.

Pystyn kyllä elämään parisuhteessa ilman yhdyntöjä, suuseksiä tai vastaavaa.

Tarkemmin ajateltuani rakastelussa tärkeintä on ihokontakti, endorfiinien vapauttaminen yhdessä toista intiimisti kosketellen, iho vasten ihoa. Voisin elää parisuhteessa esimerkiksi ilman yhdyntöjä, mutta en helvetissä ilman ihokosketusta.

Ainakin meidän parisuhteessamme nämä intiimit ihokontaktit ovat tätä nykyä yleensä osa seksiä, johon kuuluu sitten muutakin. Ikävä kyllä elämä on tässä vaiheessa sellaista, että voimme melko harvoin olla kaksistaan peiton alla vähissä vaatteissa ilman, että voisimme keskittyä pitkäksi aikaa tai yksinomaan hyväilemään toisiamme. Arkisin toki koskettelemme muutenkin, halailemme, suukottelemme, hieromme toisiamme jne. mutta päällä on aina melko runsaasti vaatteita. Vaatteet päällä halailu ei ole yhtään sama asia kuin ilman vaatteita tai hyvin vähissä vaatteissa, suorassa ihokosketuksessa.

Se on asia, jota nykyisessä parisuhteessa kaipaisin enemmän, mutta kuten sanottua, siihen ei ole usein mahdollisuuksia.

M35 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

M35 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

M35 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

M35 kirjoitti:

Miehenä voisin olla eri mieltä usean edellä esitetyn mielipiteen kanssa. Tai en välttämättä eri mieltä, mutta ehkä suurin osa niistä on kirjoitettu ajattelematta asiaa tarkemmin.

Olen parisuhteessa ensisijaisesti sen vuoksi, että rakastan vaimoani. Jos en rakastaisi häntä tai jopa vihaisin häntä, en voisi olla parisuhteessa. En myöskään voisi rakastella hänen kanssaan.

Seksi onnistuu kyllä minulta ilman rakkautta (sitä tuli kokeiltua muutaman kumppanin kanssa nuoruusvuosina), mutta se ei ole hääviä, enkä pyrkisi hankkimaan sellaisia kokemuksia enää näillä ajokilometreillä. Nuorena asia oli eri, silloin ensi sijalla oli kokemuksen hankkiminen, jotta voisin oikeasti olla kypsempi parisuhteeseen.

Jos liitto ajautuisi pisteeseen, jossa ei enää olisi rakastelua / seksiä puolison välinpitämättömyyden vuoksi, hakisin eroa. Tämä olisi itselleni merkki siitä, että hän on etääntynyt minusta, ei halua minua, ei rakasta minua.

Jos liitto ajautuisi pisteeseen, jossa ei enää olisi rakastelua / seksiä puolison sairauden, hormonaalisen toiminnan ym. fyysisen syyn vuoksi, tukisin tietysti puolisoani ja pyrkisin kaikin mahdollisin keinoin auttamaan häntä, enkä tietenkään miettisi eroa.

Tietysti, jos esimerkiksi hän ei haluaisi / viitsisi edes yrittää hoitaa vaikkapa hormonaalisen toiminnan aiheuttamaa haluttomuutta, olisi tilanne arvioitava uudelleen.

Joku juuri edellä kirjoittaa, että miehet eivät ole romanttista.

Mielestäni ajatus on uskomatonta paskaa ja erittäin loukkaava.

Koen ainakin itse olevani omassa parisuhteessa meistä se romanttisempi. Minä olen se, joka laulaa lurittaa rakkaudesta, kirjoittaa runoja, haaveilee kaikesta ihanasta, höpsöstä yhdessäolosta, nauttii enemmän läheisyydestä ja huomioi toista antamalla pikku lahjoja, vaikka ei olisi merkkipäiväkään. Ilman taka-ajatuksia seksin vuoksi.

Minä en nyt tajua, tämä kommentti saanut vain yläpeukkuja.

Jos liitto ajautuisi pisteeseen, jossa ei enää olisi rakastelua / seksiä puolison välinpitämättömyyden vuoksi, hakisin eroa >>> Tuossahan on kerrottu se ketjun pihvi, että hyvään parisuhteeseen kuuluu seksi.

Vedit tietysti mutkat suoriksi.

Tuossa on kerrottu, että hyvään parisuhteeseen kuuluu _halu rakastella toisen kanssa_ , halu osoittaa intiimillä kanssakäymisellä, että rakastaa ja välittää toisesta.

Aina on tilanteita, että ei voi haluta seksiä, ehkä pitkäänkään aikaan. On sairauksia, väsymystä, hormonaalisia muutoksia, mielenterveysongelmia. Sekä naisella että miehellä. Sairaudet voivat aiheuttaa jopa pysyvän haluttomuuden tai kyvyttömyyden.

Mutta jos tilanne on se, että ei edes _haluaisi haluta_ on rakkaussuhde eli aito parisuhde kriisissä.

Ymmärrättekö eron?

Parisuhde voi olla hyvä, vaikka siihen ei sillä hetkellä (joka voi olla pitkäkin) kuulu rakastelu, seksi. Mutta jos sen mahdollisuus on nollattu, eli jompi kumpi ei edes halua haluta toista, kariutuu rakkaussuhde mielestäni siihen - muuttuu ystävyyssuhteeksi tai hajoaa kokonaan.

En ymmärrä. Jos poikkeustilanteet kuoritaan pois, niin jäljelle jää, että parisuhteessa pitää saada pillua. Pillun saaminen ei onnistu, jos vain toinen haluaa seksiä. Sama asia, kun puhutaan rakastelusta tai seksistä puolison kanssa. Simppeliä.

Ei edelleenkään oikein.

Parisuhteen perusta = rakastelu, jossa molemmat haluavat toisiaan ja haluavat tehdä toiselle hyvää - eli haluavat tuottaa toiselle fyysistä nautintoa myös seksuaalisessa mielessä. Toki fyysistä nautintoa voi tuottaa myös ilman seksuaalisuutta, mutta silloin ei ole kyse rakastelusta. (Ei rakastelunkaan tarvitse aina mielestäni sisältää esim. yhdyntää tai suuseksiä - joskus olen itsekin kokenut mielestäni todella upean rakastelun, jossa meistä kumpikaan ei ole edes koskenut toisten sukupuolielimiin.)

Seksiä voi olla ilman rakkautta, ikävä kyllä ilmeisesti myös parisuhteessa. Se ei ole rakastelua, eikä missään mielessä rakenna parisuhdetta, vaan hajottaa sen.

Tämä menee tematiikan puolelle. Jos parisuhteessa ei ole seksiä ollenkaan tai todella vähän, niin harvassa on ne tapaukset, että molemmat ovat tyytyväisiä tilanteeseen.

Yritäpä täällä selvittää, että fyysinen rakastelu on läheisyyttä ja rakastamisen muoto, niin alapaukkua tulee. Parisuhteen liima on "suuremmat arvot".

"Normaalissa" parisuhteessa tilanne usein menee niin, että toinen voi täysin määritellä intiimin kanssakäymisen määrän ja de facto myös laadun. Normaalilla nyt tarkoitan sitä, ettei toista painosteta tai pakoteta vaan toinen asettaa rajat ja toinen sitten kärsii ja kestää.

Kuinka moni tietää tositapauksia, jossa pariskunta on aloittanut parisuhteen platonisella idealla, että ollaan rakastavia kumppaneita ja seksiä on vain jotta saadaan ne lapset tehtyä?

Itse en tiedä yhtään, mutta tämä ei tarkoita sitä etteikö niitäkin voisi olla.

Jos parisuhteesta toisen (tai molempien) mielestä puuttuu sitä fyysistä rakkautta paljon, ei se voi tietenkään olla kovin tasapainoinen. Tosin harvassa ovat myös ne parisuhteet, jossa molempien osapuolten seksuaaliset halut ja toiveet kohtaavat täydellisesti.

Parisuhteessa pitää olla tiettyyn pisteeseen asti kyky myös kompromisseihin ja ennen kaikkea keskusteluun.

Esimerkiksi edellä kirjoittamani tilanteet raskausaikana ja lapsen synnyttyä ovat haasteellisia. Raskausaikana moni nainen haluaisi enemmän rakasteluja kuin mies on halukas tarjoamaan. Lapsen synnyttyä taas toisinpäin.

Meidän parisuhteessamme olimme valmiita kompromisseihin. Raskausaikana pyrin antamaan vaimolleni hänen kaipaamaansa seksiä, vaikka itselleni se ei ollut silloin kovin nautinnollista.

Synnytyksen jälkeen EMME TIETENKÄÄN alkaneet seksipuuhiin, mutta sen sijaan vietimme tavallista enemmän aikaa intiimissä ihokontaktissa, johon ei kuulunut edes sukupuolielinten koskettelu, vaan läheisyys, silitys, suukottelu ja vierekkäin köllöttely iho ihoa vasten. Minusta nämä raukeat mutta intiimit läheisyyden hetket korvasivat rakastelun tuossa tilanteessa täysin. Aloimme jälleen tutustumaan seksiin synnytyksen jälkeen vasta vaimon aloitteesta yli 3 kk jälkeen, itselleni nuo läheisyyshetket olisivat riittäneet pidemmäksikin aikaa.

Pystyn kyllä elämään parisuhteessa ilman yhdyntöjä, suuseksiä tai vastaavaa.

Tarkemmin ajateltuani rakastelussa tärkeintä on ihokontakti, endorfiinien vapauttaminen yhdessä toista intiimisti kosketellen, iho vasten ihoa. Voisin elää parisuhteessa esimerkiksi ilman yhdyntöjä, mutta en helvetissä ilman ihokosketusta.

Ainakin meidän parisuhteessamme nämä intiimit ihokontaktit ovat tätä nykyä yleensä osa seksiä, johon kuuluu sitten muutakin. Ikävä kyllä elämä on tässä vaiheessa sellaista, että voimme melko harvoin olla kaksistaan peiton alla vähissä vaatteissa ilman, että voisimme keskittyä pitkäksi aikaa tai yksinomaan hyväilemään toisiamme. Arkisin toki koskettelemme muutenkin, halailemme, suukottelemme, hieromme toisiamme jne. mutta päällä on aina melko runsaasti vaatteita. Vaatteet päällä halailu ei ole yhtään sama asia kuin ilman vaatteita tai hyvin vähissä vaatteissa, suorassa ihokosketuksessa.

Se on asia, jota nykyisessä parisuhteessa kaipaisin enemmän, mutta kuten sanottua, siihen ei ole usein mahdollisuuksia.

Menee kinasteluksi, mutta tuohon en usko.

On täysin eri asia, jos rakastelussa on perustellusta syystä tauko kuin että rakastelu/seksi loppuisi kokonaan. Tietysti itse tiedät omat tarpeesi, mutta pelkkään "ihokontaktin" riittävyyteen en usko. Pidemmän päälle.

Vierailija kirjoitti:

M35 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

M35 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

M35 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

M35 kirjoitti:

Miehenä voisin olla eri mieltä usean edellä esitetyn mielipiteen kanssa. Tai en välttämättä eri mieltä, mutta ehkä suurin osa niistä on kirjoitettu ajattelematta asiaa tarkemmin.

Olen parisuhteessa ensisijaisesti sen vuoksi, että rakastan vaimoani. Jos en rakastaisi häntä tai jopa vihaisin häntä, en voisi olla parisuhteessa. En myöskään voisi rakastella hänen kanssaan.

Seksi onnistuu kyllä minulta ilman rakkautta (sitä tuli kokeiltua muutaman kumppanin kanssa nuoruusvuosina), mutta se ei ole hääviä, enkä pyrkisi hankkimaan sellaisia kokemuksia enää näillä ajokilometreillä. Nuorena asia oli eri, silloin ensi sijalla oli kokemuksen hankkiminen, jotta voisin oikeasti olla kypsempi parisuhteeseen.

Jos liitto ajautuisi pisteeseen, jossa ei enää olisi rakastelua / seksiä puolison välinpitämättömyyden vuoksi, hakisin eroa. Tämä olisi itselleni merkki siitä, että hän on etääntynyt minusta, ei halua minua, ei rakasta minua.

Jos liitto ajautuisi pisteeseen, jossa ei enää olisi rakastelua / seksiä puolison sairauden, hormonaalisen toiminnan ym. fyysisen syyn vuoksi, tukisin tietysti puolisoani ja pyrkisin kaikin mahdollisin keinoin auttamaan häntä, enkä tietenkään miettisi eroa.

Tietysti, jos esimerkiksi hän ei haluaisi / viitsisi edes yrittää hoitaa vaikkapa hormonaalisen toiminnan aiheuttamaa haluttomuutta, olisi tilanne arvioitava uudelleen.

Joku juuri edellä kirjoittaa, että miehet eivät ole romanttista.

Mielestäni ajatus on uskomatonta paskaa ja erittäin loukkaava.

Koen ainakin itse olevani omassa parisuhteessa meistä se romanttisempi. Minä olen se, joka laulaa lurittaa rakkaudesta, kirjoittaa runoja, haaveilee kaikesta ihanasta, höpsöstä yhdessäolosta, nauttii enemmän läheisyydestä ja huomioi toista antamalla pikku lahjoja, vaikka ei olisi merkkipäiväkään. Ilman taka-ajatuksia seksin vuoksi.

Minä en nyt tajua, tämä kommentti saanut vain yläpeukkuja.

Jos liitto ajautuisi pisteeseen, jossa ei enää olisi rakastelua / seksiä puolison välinpitämättömyyden vuoksi, hakisin eroa >>> Tuossahan on kerrottu se ketjun pihvi, että hyvään parisuhteeseen kuuluu seksi.

Vedit tietysti mutkat suoriksi.

Tuossa on kerrottu, että hyvään parisuhteeseen kuuluu _halu rakastella toisen kanssa_ , halu osoittaa intiimillä kanssakäymisellä, että rakastaa ja välittää toisesta.

Aina on tilanteita, että ei voi haluta seksiä, ehkä pitkäänkään aikaan. On sairauksia, väsymystä, hormonaalisia muutoksia, mielenterveysongelmia. Sekä naisella että miehellä. Sairaudet voivat aiheuttaa jopa pysyvän haluttomuuden tai kyvyttömyyden.

Mutta jos tilanne on se, että ei edes _haluaisi haluta_ on rakkaussuhde eli aito parisuhde kriisissä.

Ymmärrättekö eron?

Parisuhde voi olla hyvä, vaikka siihen ei sillä hetkellä (joka voi olla pitkäkin) kuulu rakastelu, seksi. Mutta jos sen mahdollisuus on nollattu, eli jompi kumpi ei edes halua haluta toista, kariutuu rakkaussuhde mielestäni siihen - muuttuu ystävyyssuhteeksi tai hajoaa kokonaan.

En ymmärrä. Jos poikkeustilanteet kuoritaan pois, niin jäljelle jää, että parisuhteessa pitää saada pillua. Pillun saaminen ei onnistu, jos vain toinen haluaa seksiä. Sama asia, kun puhutaan rakastelusta tai seksistä puolison kanssa. Simppeliä.

Ei edelleenkään oikein.

Parisuhteen perusta = rakastelu, jossa molemmat haluavat toisiaan ja haluavat tehdä toiselle hyvää - eli haluavat tuottaa toiselle fyysistä nautintoa myös seksuaalisessa mielessä. Toki fyysistä nautintoa voi tuottaa myös ilman seksuaalisuutta, mutta silloin ei ole kyse rakastelusta. (Ei rakastelunkaan tarvitse aina mielestäni sisältää esim. yhdyntää tai suuseksiä - joskus olen itsekin kokenut mielestäni todella upean rakastelun, jossa meistä kumpikaan ei ole edes koskenut toisten sukupuolielimiin.)

Seksiä voi olla ilman rakkautta, ikävä kyllä ilmeisesti myös parisuhteessa. Se ei ole rakastelua, eikä missään mielessä rakenna parisuhdetta, vaan hajottaa sen.

Tämä menee tematiikan puolelle. Jos parisuhteessa ei ole seksiä ollenkaan tai todella vähän, niin harvassa on ne tapaukset, että molemmat ovat tyytyväisiä tilanteeseen.

Yritäpä täällä selvittää, että fyysinen rakastelu on läheisyyttä ja rakastamisen muoto, niin alapaukkua tulee. Parisuhteen liima on "suuremmat arvot".

"Normaalissa" parisuhteessa tilanne usein menee niin, että toinen voi täysin määritellä intiimin kanssakäymisen määrän ja de facto myös laadun. Normaalilla nyt tarkoitan sitä, ettei toista painosteta tai pakoteta vaan toinen asettaa rajat ja toinen sitten kärsii ja kestää.

Kuinka moni tietää tositapauksia, jossa pariskunta on aloittanut parisuhteen platonisella idealla, että ollaan rakastavia kumppaneita ja seksiä on vain jotta saadaan ne lapset tehtyä?

Itse en tiedä yhtään, mutta tämä ei tarkoita sitä etteikö niitäkin voisi olla.

Jos parisuhteesta toisen (tai molempien) mielestä puuttuu sitä fyysistä rakkautta paljon, ei se voi tietenkään olla kovin tasapainoinen. Tosin harvassa ovat myös ne parisuhteet, jossa molempien osapuolten seksuaaliset halut ja toiveet kohtaavat täydellisesti.

Parisuhteessa pitää olla tiettyyn pisteeseen asti kyky myös kompromisseihin ja ennen kaikkea keskusteluun.

Esimerkiksi edellä kirjoittamani tilanteet raskausaikana ja lapsen synnyttyä ovat haasteellisia. Raskausaikana moni nainen haluaisi enemmän rakasteluja kuin mies on halukas tarjoamaan. Lapsen synnyttyä taas toisinpäin.

Meidän parisuhteessamme olimme valmiita kompromisseihin. Raskausaikana pyrin antamaan vaimolleni hänen kaipaamaansa seksiä, vaikka itselleni se ei ollut silloin kovin nautinnollista.

Synnytyksen jälkeen EMME TIETENKÄÄN alkaneet seksipuuhiin, mutta sen sijaan vietimme tavallista enemmän aikaa intiimissä ihokontaktissa, johon ei kuulunut edes sukupuolielinten koskettelu, vaan läheisyys, silitys, suukottelu ja vierekkäin köllöttely iho ihoa vasten. Minusta nämä raukeat mutta intiimit läheisyyden hetket korvasivat rakastelun tuossa tilanteessa täysin. Aloimme jälleen tutustumaan seksiin synnytyksen jälkeen vasta vaimon aloitteesta yli 3 kk jälkeen, itselleni nuo läheisyyshetket olisivat riittäneet pidemmäksikin aikaa.

Pystyn kyllä elämään parisuhteessa ilman yhdyntöjä, suuseksiä tai vastaavaa.

Tarkemmin ajateltuani rakastelussa tärkeintä on ihokontakti, endorfiinien vapauttaminen yhdessä toista intiimisti kosketellen, iho vasten ihoa. Voisin elää parisuhteessa esimerkiksi ilman yhdyntöjä, mutta en helvetissä ilman ihokosketusta.

Ainakin meidän parisuhteessamme nämä intiimit ihokontaktit ovat tätä nykyä yleensä osa seksiä, johon kuuluu sitten muutakin. Ikävä kyllä elämä on tässä vaiheessa sellaista, että voimme melko harvoin olla kaksistaan peiton alla vähissä vaatteissa ilman, että voisimme keskittyä pitkäksi aikaa tai yksinomaan hyväilemään toisiamme. Arkisin toki koskettelemme muutenkin, halailemme, suukottelemme, hieromme toisiamme jne. mutta päällä on aina melko runsaasti vaatteita. Vaatteet päällä halailu ei ole yhtään sama asia kuin ilman vaatteita tai hyvin vähissä vaatteissa, suorassa ihokosketuksessa.

Se on asia, jota nykyisessä parisuhteessa kaipaisin enemmän, mutta kuten sanottua, siihen ei ole usein mahdollisuuksia.

Menee kinasteluksi, mutta tuohon en usko.

On täysin eri asia, jos rakastelussa on perustellusta syystä tauko kuin että rakastelu/seksi loppuisi kokonaan. Tietysti itse tiedät omat tarpeesi, mutta pelkkään "ihokontaktin" riittävyyteen en usko. Pidemmän päälle.

No, älä usko.

Itse asiassa uskon, että ennemmin tai myöhemmin joka tapauksessa parisuhteemme menee ennemminkin siihen suuntaan. Iän myötä, siis.

En ole itse asiassa pitkään aikaan kokenut hyvin voimakasta seksuaalista halua, sellaista kuin parikymppisenä nuorena koin useinkin. Toki koen seksuaalista halua, mutta sen laadussa ja vahvuudessa on eroa kuin -20 ja -10 asteen pakkasen purevuudella. Ja ikää on se 35, joten tilanne tuskin enää paranee.

Ehkä se johtuu heikosta fyysisestä kunnostani ja sen tuottamasta (mahdollisesta) testosteronivajeesta, en siis liiku kovinkaan paljon. En ole mikään umpiläski sohvaperuna, mutta aika olmi kumminkin.

Voisi tietysti olla, että pelkkä ihokontakti ei riittäisi, jos mitään muuta seksuaalista aktiviteettia ei olisi esimerkiksi yli vuoteen, siis ilman perusteltua syytä.

Pitkälle se kuitenkin riittäisi.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu varmaan elämäntilaanteesta ja -arvoista. Tiedän miehiä, jotka ovat hoitaneet halvaantuneita vaimojaan rakastaen vuosia, ilman seksuualista kanssakäymistä.

Täysin eri asia. Onko naiset tyhmiä täällä vai ymmärtääkö ne tahalleen väärin.

On aivan eri asia jos toinen on sairas kuin jos se on terve.

M35 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

M35 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

M35 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

M35 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

M35 kirjoitti:

Miehenä voisin olla eri mieltä usean edellä esitetyn mielipiteen kanssa. Tai en välttämättä eri mieltä, mutta ehkä suurin osa niistä on kirjoitettu ajattelematta asiaa tarkemmin.

Olen parisuhteessa ensisijaisesti sen vuoksi, että rakastan vaimoani. Jos en rakastaisi häntä tai jopa vihaisin häntä, en voisi olla parisuhteessa. En myöskään voisi rakastella hänen kanssaan.

Seksi onnistuu kyllä minulta ilman rakkautta (sitä tuli kokeiltua muutaman kumppanin kanssa nuoruusvuosina), mutta se ei ole hääviä, enkä pyrkisi hankkimaan sellaisia kokemuksia enää näillä ajokilometreillä. Nuorena asia oli eri, silloin ensi sijalla oli kokemuksen hankkiminen, jotta voisin oikeasti olla kypsempi parisuhteeseen.

Jos liitto ajautuisi pisteeseen, jossa ei enää olisi rakastelua / seksiä puolison välinpitämättömyyden vuoksi, hakisin eroa. Tämä olisi itselleni merkki siitä, että hän on etääntynyt minusta, ei halua minua, ei rakasta minua.

Jos liitto ajautuisi pisteeseen, jossa ei enää olisi rakastelua / seksiä puolison sairauden, hormonaalisen toiminnan ym. fyysisen syyn vuoksi, tukisin tietysti puolisoani ja pyrkisin kaikin mahdollisin keinoin auttamaan häntä, enkä tietenkään miettisi eroa.

Tietysti, jos esimerkiksi hän ei haluaisi / viitsisi edes yrittää hoitaa vaikkapa hormonaalisen toiminnan aiheuttamaa haluttomuutta, olisi tilanne arvioitava uudelleen.

Joku juuri edellä kirjoittaa, että miehet eivät ole romanttista.

Mielestäni ajatus on uskomatonta paskaa ja erittäin loukkaava.

Koen ainakin itse olevani omassa parisuhteessa meistä se romanttisempi. Minä olen se, joka laulaa lurittaa rakkaudesta, kirjoittaa runoja, haaveilee kaikesta ihanasta, höpsöstä yhdessäolosta, nauttii enemmän läheisyydestä ja huomioi toista antamalla pikku lahjoja, vaikka ei olisi merkkipäiväkään. Ilman taka-ajatuksia seksin vuoksi.

Minä en nyt tajua, tämä kommentti saanut vain yläpeukkuja.

Jos liitto ajautuisi pisteeseen, jossa ei enää olisi rakastelua / seksiä puolison välinpitämättömyyden vuoksi, hakisin eroa >>> Tuossahan on kerrottu se ketjun pihvi, että hyvään parisuhteeseen kuuluu seksi.

Vedit tietysti mutkat suoriksi.

Tuossa on kerrottu, että hyvään parisuhteeseen kuuluu _halu rakastella toisen kanssa_ , halu osoittaa intiimillä kanssakäymisellä, että rakastaa ja välittää toisesta.

Aina on tilanteita, että ei voi haluta seksiä, ehkä pitkäänkään aikaan. On sairauksia, väsymystä, hormonaalisia muutoksia, mielenterveysongelmia. Sekä naisella että miehellä. Sairaudet voivat aiheuttaa jopa pysyvän haluttomuuden tai kyvyttömyyden.

Mutta jos tilanne on se, että ei edes _haluaisi haluta_ on rakkaussuhde eli aito parisuhde kriisissä.

Ymmärrättekö eron?

Parisuhde voi olla hyvä, vaikka siihen ei sillä hetkellä (joka voi olla pitkäkin) kuulu rakastelu, seksi. Mutta jos sen mahdollisuus on nollattu, eli jompi kumpi ei edes halua haluta toista, kariutuu rakkaussuhde mielestäni siihen - muuttuu ystävyyssuhteeksi tai hajoaa kokonaan.

En ymmärrä. Jos poikkeustilanteet kuoritaan pois, niin jäljelle jää, että parisuhteessa pitää saada pillua. Pillun saaminen ei onnistu, jos vain toinen haluaa seksiä. Sama asia, kun puhutaan rakastelusta tai seksistä puolison kanssa. Simppeliä.

Ei edelleenkään oikein.

Parisuhteen perusta = rakastelu, jossa molemmat haluavat toisiaan ja haluavat tehdä toiselle hyvää - eli haluavat tuottaa toiselle fyysistä nautintoa myös seksuaalisessa mielessä. Toki fyysistä nautintoa voi tuottaa myös ilman seksuaalisuutta, mutta silloin ei ole kyse rakastelusta. (Ei rakastelunkaan tarvitse aina mielestäni sisältää esim. yhdyntää tai suuseksiä - joskus olen itsekin kokenut mielestäni todella upean rakastelun, jossa meistä kumpikaan ei ole edes koskenut toisten sukupuolielimiin.)

Seksiä voi olla ilman rakkautta, ikävä kyllä ilmeisesti myös parisuhteessa. Se ei ole rakastelua, eikä missään mielessä rakenna parisuhdetta, vaan hajottaa sen.

Tämä menee tematiikan puolelle. Jos parisuhteessa ei ole seksiä ollenkaan tai todella vähän, niin harvassa on ne tapaukset, että molemmat ovat tyytyväisiä tilanteeseen.

Yritäpä täällä selvittää, että fyysinen rakastelu on läheisyyttä ja rakastamisen muoto, niin alapaukkua tulee. Parisuhteen liima on "suuremmat arvot".

"Normaalissa" parisuhteessa tilanne usein menee niin, että toinen voi täysin määritellä intiimin kanssakäymisen määrän ja de facto myös laadun. Normaalilla nyt tarkoitan sitä, ettei toista painosteta tai pakoteta vaan toinen asettaa rajat ja toinen sitten kärsii ja kestää.

Kuinka moni tietää tositapauksia, jossa pariskunta on aloittanut parisuhteen platonisella idealla, että ollaan rakastavia kumppaneita ja seksiä on vain jotta saadaan ne lapset tehtyä?

Itse en tiedä yhtään, mutta tämä ei tarkoita sitä etteikö niitäkin voisi olla.

Jos parisuhteesta toisen (tai molempien) mielestä puuttuu sitä fyysistä rakkautta paljon, ei se voi tietenkään olla kovin tasapainoinen. Tosin harvassa ovat myös ne parisuhteet, jossa molempien osapuolten seksuaaliset halut ja toiveet kohtaavat täydellisesti.

Parisuhteessa pitää olla tiettyyn pisteeseen asti kyky myös kompromisseihin ja ennen kaikkea keskusteluun.

Esimerkiksi edellä kirjoittamani tilanteet raskausaikana ja lapsen synnyttyä ovat haasteellisia. Raskausaikana moni nainen haluaisi enemmän rakasteluja kuin mies on halukas tarjoamaan. Lapsen synnyttyä taas toisinpäin.

Meidän parisuhteessamme olimme valmiita kompromisseihin. Raskausaikana pyrin antamaan vaimolleni hänen kaipaamaansa seksiä, vaikka itselleni se ei ollut silloin kovin nautinnollista.

Synnytyksen jälkeen EMME TIETENKÄÄN alkaneet seksipuuhiin, mutta sen sijaan vietimme tavallista enemmän aikaa intiimissä ihokontaktissa, johon ei kuulunut edes sukupuolielinten koskettelu, vaan läheisyys, silitys, suukottelu ja vierekkäin köllöttely iho ihoa vasten. Minusta nämä raukeat mutta intiimit läheisyyden hetket korvasivat rakastelun tuossa tilanteessa täysin. Aloimme jälleen tutustumaan seksiin synnytyksen jälkeen vasta vaimon aloitteesta yli 3 kk jälkeen, itselleni nuo läheisyyshetket olisivat riittäneet pidemmäksikin aikaa.

Pystyn kyllä elämään parisuhteessa ilman yhdyntöjä, suuseksiä tai vastaavaa.

Tarkemmin ajateltuani rakastelussa tärkeintä on ihokontakti, endorfiinien vapauttaminen yhdessä toista intiimisti kosketellen, iho vasten ihoa. Voisin elää parisuhteessa esimerkiksi ilman yhdyntöjä, mutta en helvetissä ilman ihokosketusta.

Ainakin meidän parisuhteessamme nämä intiimit ihokontaktit ovat tätä nykyä yleensä osa seksiä, johon kuuluu sitten muutakin. Ikävä kyllä elämä on tässä vaiheessa sellaista, että voimme melko harvoin olla kaksistaan peiton alla vähissä vaatteissa ilman, että voisimme keskittyä pitkäksi aikaa tai yksinomaan hyväilemään toisiamme. Arkisin toki koskettelemme muutenkin, halailemme, suukottelemme, hieromme toisiamme jne. mutta päällä on aina melko runsaasti vaatteita. Vaatteet päällä halailu ei ole yhtään sama asia kuin ilman vaatteita tai hyvin vähissä vaatteissa, suorassa ihokosketuksessa.

Se on asia, jota nykyisessä parisuhteessa kaipaisin enemmän, mutta kuten sanottua, siihen ei ole usein mahdollisuuksia.

Menee kinasteluksi, mutta tuohon en usko.

On täysin eri asia, jos rakastelussa on perustellusta syystä tauko kuin että rakastelu/seksi loppuisi kokonaan. Tietysti itse tiedät omat tarpeesi, mutta pelkkään "ihokontaktin" riittävyyteen en usko. Pidemmän päälle.

No, älä usko.

Itse asiassa uskon, että ennemmin tai myöhemmin joka tapauksessa parisuhteemme menee ennemminkin siihen suuntaan. Iän myötä, siis.

En ole itse asiassa pitkään aikaan kokenut hyvin voimakasta seksuaalista halua, sellaista kuin parikymppisenä nuorena koin useinkin. Toki koen seksuaalista halua, mutta sen laadussa ja vahvuudessa on eroa kuin -20 ja -10 asteen pakkasen purevuudella. Ja ikää on se 35, joten tilanne tuskin enää paranee.

Ehkä se johtuu heikosta fyysisestä kunnostani ja sen tuottamasta (mahdollisesta) testosteronivajeesta, en siis liiku kovinkaan paljon. En ole mikään umpiläski sohvaperuna, mutta aika olmi kumminkin.

Voisi tietysti olla, että pelkkä ihokontakti ei riittäisi, jos mitään muuta seksuaalista aktiviteettia ei olisi esimerkiksi yli vuoteen, siis ilman perusteltua syytä.

Pitkälle se kuitenkin riittäisi.

Sinä olet selvästi sairas

Ap, meillä ihan sama juttu. Miehen mukaan ainoa asia minkä takia miehet ovat kiinnostuneita naisista on pillu ja ainoa asia miksi mies käy töissä ja opiskelee, elää normaalia elämää. Sen saaminen on miehelleni elämän tärkein asia, menee kaiken edelle, sen että hänellä on kaksi tervettä lasta, vakituinen työ ja jatko- opiskelut hyvällä mallilla, terveyttä. Niillä ei kuulemma ole merkitystä jos ei saa pillua, ja hänen mukaansa ei ole mitään menetettävää. Tämän vuoksi en enää itse pysty seksiin hänen kanssaa. Tunnen olevani esine jota käytetään, en kumppani jonka kanssa rakennetaan elämää. 

Oudointa kaikessa on se että mies oli se joka perheen halusi, siis lapset. 

Vaikka olemme naimisissa, olen yksin, ei ole minkäänlaista kumppanuutta. 

Miehen mukaan nyt jälkeenpäin hän halusi naimisiin ja perheen jotta olisi aina nainen vieressä antamassa pillua jotta ei tarvitisi irtoseksiä etsiä tai pelätä tauteja. Turha sanoakaan että kun tutustuimme ja seurustelimme esitti täysin toisenlaista ihmistä ja lapsen syntymän jälkeen kun joutui olemaan ilman vähän aikaa (hätäsektio, masennus ja traumaattinen synnytys) tämä puoli tuli esiin. Kyllä, se pahensi masennustani joka jatkuu osittain edelleen. Tunnen olevani arvoton ihminen.

En ole mikään romantikko, mutta luulin että avioliitto ja parisuhde sisältäisi jonkun kumppaanuuden aspektin, tai sellaisen tiiminä olemisen ja toimimisen, mutta olin väärässä. Olen panopuu ja reikä, voisin olla kuka tahansa. Ja ei, miehelle ei riitä se kerta päivässä vaan vähintään 2 krt vrk, muuten ei ole tyytyväinen.

Vierailija kirjoitti:

Itse olin 10 vuotta suhteessa miehen kanssa, joka halusi seksiä pari kertaa vuodessa. Otin eron, mies ei olisi halunnut erota.

Otitko siksi, ettet saanut munaa? Olet ihan samanlainen sika kuin miehetkin.