Kuinka on mahdollista, että keskiluokkaisen ja raittiin perheen lapset sairastuvat psyykkisesti?

Vierailija kirjoitti:

Pieni tarina:

Näin uimahallissa äidin pienen taaperonsa kanssa. Heitä oli hauska katsella, lapsi selvästi innoissaan uimareissusta, ja äiti selvästi lapsensa kiintynyt.

Suihkussa pieni ei halunnut tukkaansa pestävän, ja niinhän se on: saippuaa menee silmiin ja kirvelee.

Äiti pesi lapsen tukan väkisin, ja sanoi lapselle että "ei se nyt voi noin paljon tuntua".

*

Ihan tavallinen pieni kohtaus, mutta tällaisia pieniä asioita kun kasaa yhden lapsuuden täyteen, niin saattaa mielenterveys järkkyä vaikka elämä on ollut näennäisen hyvää.

Ja totta kai lapsille välillä tehdään asioita vasten lapsen tahtoa. On kuitenkin eri asia sanoa että "ikävää että tämä tuntuu sinusta ikävältä", kuin "ei se nyt voi noin paljon tuntua".

Ensimmäinen repliikki osoittaa myötätuntoa, toinen lapsen tunteiden väheksyntää.

Tässä oli erittäin hyvin kuvailtuna lapsen tunteiden huomiointi konkreettisella esimerkillä. Kiitos, puit ajatukseni sanoiksi!

Sitä se pumpulikasvastus teettää.

Eksäni perhe on tuollainen. Alempaa keskiluokkaa, ydinperhe. Sitten se totuus.. Äiti töissä ja elätti perheen, teki myös kaikki kotityöt. Isä väitti tekevänsä töitä, kun näperteli käsitöitä, jotka eivät menneet kaupaksi. Lapset hoidatettiin sukulaisilla, ystävillä ja kaupungin kodinhoitajilla. Hieman isompana lapset jätettiin kotiin yksin useaksi päivää. Lapset menivät siinä sivussa ja tärkeintä oli vanhempien välinen suhde ja ystävät.

Tuloksena: Yksi Masentunut, yksi skitsofreenikko ja yksi heikkolahjainen, jolla epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö. Tosin perheen isäkään ei välttämättä terve ole. Vai onko normaalia ettei ole nähnyt omia lapsenlapsia yli kymmeneen vuoteen, vaikkei ole kielletty ym.

Vierailija kirjoitti:

Pieni tarina:

Näin uimahallissa äidin pienen taaperonsa kanssa. Heitä oli hauska katsella, lapsi selvästi innoissaan uimareissusta, ja äiti selvästi lapsensa kiintynyt.

Suihkussa pieni ei halunnut tukkaansa pestävän, ja niinhän se on: saippuaa menee silmiin ja kirvelee.

Äiti pesi lapsen tukan väkisin, ja sanoi lapselle että "ei se nyt voi noin paljon tuntua".

*

Ihan tavallinen pieni kohtaus, mutta tällaisia pieniä asioita kun kasaa yhden lapsuuden täyteen, niin saattaa mielenterveys järkkyä vaikka elämä on ollut näennäisen hyvää.

Ja totta kai lapsille välillä tehdään asioita vasten lapsen tahtoa. On kuitenkin eri asia sanoa että "ikävää että tämä tuntuu sinusta ikävältä", kuin "ei se nyt voi noin paljon tuntua".

Ensimmäinen repliikki osoittaa myötätuntoa, toinen lapsen tunteiden väheksyntää.

Aistiyliherkän lapsen äitinä olen joutunut monta kertaa pesemään lapseni hiukset väkisin niin uimahallissa kuin kotonakin. Olen koettanut kaikkia mahdollisia valmistautumis-, huvitus-, empatia-, ja harhautusmenetelmiä.

Joskus se, mikä saattaa näyttää ulkopuolisen silmiin lapsen tunteiden väheksynnältä, saattaa ollakin kokemuksen parhaaksi osoittama keino. Ei väheksytä lasten tunteita eikä myöskään heidän vanhempiensa hyviä pyrkimyksiä.

Vierailija kirjoitti:

Sitä se pumpulikasvastus teettää.

Nykyajan pullamössölapset masentuvat, entisajan lujat ihmiset tekivät itsarin.

Jokainen voi miettiä, kumman haluaisi oman lapsensa kohdalle.

Monesti kyllä vanhemmat pelkäävät niin paljon lastensa reaktioita, että jättävät mielellään asiat tekemättä jollei ole aivan pakko.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pieni tarina:

Näin uimahallissa äidin pienen taaperonsa kanssa. Heitä oli hauska katsella, lapsi selvästi innoissaan uimareissusta, ja äiti selvästi lapsensa kiintynyt.

Suihkussa pieni ei halunnut tukkaansa pestävän, ja niinhän se on: saippuaa menee silmiin ja kirvelee.

Äiti pesi lapsen tukan väkisin, ja sanoi lapselle että "ei se nyt voi noin paljon tuntua".

*

Ihan tavallinen pieni kohtaus, mutta tällaisia pieniä asioita kun kasaa yhden lapsuuden täyteen, niin saattaa mielenterveys järkkyä vaikka elämä on ollut näennäisen hyvää.

Ja totta kai lapsille välillä tehdään asioita vasten lapsen tahtoa. On kuitenkin eri asia sanoa että "ikävää että tämä tuntuu sinusta ikävältä", kuin "ei se nyt voi noin paljon tuntua".

Ensimmäinen repliikki osoittaa myötätuntoa, toinen lapsen tunteiden väheksyntää.

Tässä oli erittäin hyvin kuvailtuna lapsen tunteiden huomiointi konkreettisella esimerkillä. Kiitos, puit ajatukseni sanoiksi!

Olin 11 v. ja tärykalvoni jouduttiin puhkaisemaan korvatulehduksen yhteydessä. Itkin, koska otti todella kipeää, etenkin se imu kun märkää imettiin pois.

Sairaanhoitaja äitini tuo kipukynnysten kuningatar totesi tuon saman...  "ei se nyt voi noin paljon tuntua".

Josatin syystä menin seuraavalle käynnille isäni kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pieni tarina:

Näin uimahallissa äidin pienen taaperonsa kanssa. Heitä oli hauska katsella, lapsi selvästi innoissaan uimareissusta, ja äiti selvästi lapsensa kiintynyt.

Suihkussa pieni ei halunnut tukkaansa pestävän, ja niinhän se on: saippuaa menee silmiin ja kirvelee.

Äiti pesi lapsen tukan väkisin, ja sanoi lapselle että "ei se nyt voi noin paljon tuntua".

*

Ihan tavallinen pieni kohtaus, mutta tällaisia pieniä asioita kun kasaa yhden lapsuuden täyteen, niin saattaa mielenterveys järkkyä vaikka elämä on ollut näennäisen hyvää.

Ja totta kai lapsille välillä tehdään asioita vasten lapsen tahtoa. On kuitenkin eri asia sanoa että "ikävää että tämä tuntuu sinusta ikävältä", kuin "ei se nyt voi noin paljon tuntua".

Ensimmäinen repliikki osoittaa myötätuntoa, toinen lapsen tunteiden väheksyntää.

Aistiyliherkän lapsen äitinä olen joutunut monta kertaa pesemään lapseni hiukset väkisin niin uimahallissa kuin kotonakin. Olen koettanut kaikkia mahdollisia valmistautumis-, huvitus-, empatia-, ja harhautusmenetelmiä.

Joskus se, mikä saattaa näyttää ulkopuolisen silmiin lapsen tunteiden väheksynnältä, saattaa ollakin kokemuksen parhaaksi osoittama keino. Ei väheksytä lasten tunteita eikä myöskään heidän vanhempiensa hyviä pyrkimyksiä.

Sinänsä samaa mieltä mutta haluaako kukaan kuulla lausetta "ei se nyt voi noin paljon tuntua" tai jotain muuta "tiedän sinua paremmin miten sinä tunnet" -lausetta. Varsinkaan aistiyliherkkä, joka aivan varmasti kokee asiat voimakkaammin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi hyvänen aika. Miten on mahdollista että lääkäriperheen lapsi sairastuu keuhkokuumeeseen? Eiköhän se kuitenkin ole niin, että ympäristön vaikutus on vain yksi tekijä sairastumisessa, ei kukaan psyykkisiltä sairauksilta turvassa ole, sen enempää kuin somaattisiltakaan. Samalla tavalla se on mahdollista kuin sekin, että hyvin sairaasta ympäristöstä selviää ihan terveenä.

Mä tiedän perheen, jossa kummatkin vanhemmat ovat psykiatreja. Molemmilla lapsilla mielenterveysongelma. Toinen vaikeasti masentunut ja toinen persoonallisuushäiriöinen (rikoksiin taipuvainen). Vanhemmat ovat vähän "ymmärtäneet" liikaa molempia. Terveitä rajoja tuskin on koskaan asetettu.

Se että olet psykiatri ei tee sinusta hyvää vanhempaa.

Kysymyksessä voi olla esim. joku autismin häiriö tai muu häiriö aivoissa, jota ei olla osattu diagnosoida oikein. Sitä saa yllättävän paljon tuhoa aikaiseksi, jos lääkitään väärää ongelmaa, kun ei noi mielialalääkkeet ilman sivuvaikutuksia ole. Eräällä ystävällä meni kymmenen vuotta ennen kuin sai asbergeri-diagnoosinsa, vaikka oli jo teini-iässä ymmärtänyt ettei hänen aivonsa ole ihan normaalit. Sitä ennen oltiin lyöty ties mitä diagnoosia, käyty muutaman kerran lataamossa ja kärsitty useiden, jopa rankkojenkin lääkkeiden sivuvaikutuksista. Nyt on elämä helpottanut, kun ymmärtää ettei hän ole ns. hullu, hänen aivonsa ovat vaan kytketty hieman eritavalla kuin normaaleilla ja kuntoutus työelämään on alkanut.

Voi olla myös että jos lapsi/nuori on herkkä, mutta sitä ei olla huomattu. Useinmiten mieletään herkät lapset ujoiksi ja hiljaisiksi, eihän rämäpää lapsi voi olla herkkä. Itse tässä lähempänä 30 vuotta olen oppinut, että olen loppujen lopuksi hyvinkin herkkä ihminen, huomaamattani olen lapsuuden ja nuoruuden kuullostellut muita ja tehnyt asioita miten olen ajatellut että muut haluaa. Vaikka olin hyvin vilkas ja eloisa lapsi, aikamoinen rämäpääkin, tiedostamatta koitin miellyttää aina kovasti muita. Kilttikin olin. Nyt tässä aikuisena ihmisenä koitan korjata näitä jopa vahingollisia käyttäytymismalleja (esim. saa sanoa ei) terapian avulla. Ja joo, tulen keskiluokkaisesta, rakastavasta perheestä, lapsuuteni on ollut hyvä ja tasapainoinen. Olen ainut sisaruksista joka on kamppailut mielenterveytensä kanssa, muut ovat vakiintuneet, työllistyneet ja muutenkin heillä on tietty vakaus elämään joka minulta puuttuu. 

Turha ap:n niitä syitä miettiä mistä ongelmat juurtavat. Ei mielenterveysongelmat aina kumpua levottomista perheoloista. Jos selkeää kaltoinkohtelua ei löydy, niin ei kai niitä erikseen tarvitse kaivaa. Tärkeintä olisi nyt löytää nuorille apua, oikeat diagnoosit (kun ne diagnoosit tuppaa olemaan alussa aikamoista hakuammuntaa) ja antaa tukea. Äidin on turha itseään syyttää, se kun ei auta mitään. Parasta on todeta että lapset on sairaita, tarvitsevat apua ja antaa tukea heille kykyjensä ja voimiensa mukaan. Ja jos vanhemmat eivät osaa päästää irti syylisyydentunteesta, suosittelen lämpimästä asiasta keskustelua jonkun ammatti-ihmisen kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Se että olet psykiatri ei tee sinusta hyvää vanhempaa.

Lähinnä tuntuu kiinnostus psykologiaa kohtaan kertovan henkilökohtaisista ongelmista aiheen parista. Eli ei mikään ihme jos kahden psykiatrin lapsella on jotain pääongelmaa.

Vierailija kirjoitti:

Pidän erittäin epätodennäköisena että aivot vain yhtäkkiä lakkaavat toimimasta normaalisti niinkuin joku toinenkin täällä sanoi. Tiedän että aihe on herkkä, mutta suurin osa tapauksista jotka tuudittautuu tähän luuloon, johtuu lähinnä siitä ettei uskalleta todeta ettei ehkä tiedäkään kaikkea - syy ja seuraussuhteita. Minä uskon että kaikelle on syy-ja seuraussuhde, mutta eri ihmisten kohdalla asian pohdinta pysähtyy omien resurssien mukaan milloin mihinkin. Toki se on helpompaa ja kannattavampaa elää puolella tiedolla, koska elämä on lyhyt, mutta se ei tarkoita sitä että elää totuuden kanssa. Vähän sivusi aihetta, mutta olen vain törmannyt tähän samaan ajatusmalliin niin monessä mt-keskustelussa.

Juurikin näin.

En usko pätkääkään että kukaan jonka persoonallisuus on kehittynyt normaaliksi, terveeksi ja vahvaksi ja joka on saanut tasapainoisen, terveen, hyvän ja rakkaudentäyteisen kasvatuksen sairastuu yhtäkkiä skitsofreniaan ihan vaan koska "se on geeneissä".

Alttius sairastua voi kulkea geeneissä, mutta uskon että paljon isompi merkitys on kasvatuksella,persoonan kehityksellä ja ympäristöllä.

Vaikka perhe olisi keskiluokkainen, raitis ja kuinka menestynyt tahansa, ei ulkopuoliset välttämättä tiedä mitä perheen sisällä kytee.

Vanhemmilla voi itsellään olla hoitamattomia mt-ongelmia, persoonallisuushäiriöitä ja käsittelemättömiä traumoja joita siirtävät eteenpäin lapsilleen.

Ei geeneissä, vaan kasvatuksessa.

Kasvatus voi olla todella epäjohdonmukaista, epävakaata ja kotona olla jatkuvasti uhkaava ja stressaava ilmapiiri.

Ylipäätään sairastuminen muodostuu monista pienistä altistavista tekijöistä, ei kukaan suinpäin syöksy psykoosiin.

Psykoosi on mielen suojakeino, kun totuutta ei voi enää kestää.

Ei ole jostakin syystä keinoja,kykyä ja taitoja käsitellä noita vaikeita tunteita ja ristiriitatilanteita.

Koska on muutakin ympäristön vaikutusta kuin perhepiiri.

Tässä ketjussa on sanottu moneen otteeseen masennuksen olevan geneettistä, haluaisin kuitenkin korjata, että kyse on vain geneettisestä alttiudesta joka kyllä vaatii jonkun laukaisevan tekijän.

Joku on kirjoittanut, että kaikki vanhemmat tekevät virheitä lasten kasvatuksessa. Täydellistä vanhempaa ei ole, koska kukaan ei voi olla täydellinen.

Vaikka lapsella olisi ollutkin parhaimmat mahdolliset olosuhteet kasvulle ja kehitykselle, eivät rakastavimmatkaan vanhemmat voi muuttua lapselle opiskelu- tai työpaikaksi, parisuhteeksi tai ystäviksi. Näiden puute korreloi hyvin paljon henkisen hyvinvoinnin kanssa ja esim. syrjäytyminen työelämästä ja sosiaalisista suhteista on usein yksi masennuksen laukaiseva tekijä.  Voisin jopa kuvitella, että niiden merkitys korostuu ihmiselle, jonka vanhemmilla on hyvät työpaikat ja hyvä parisuhde, ja jos vielä sisarukset näyttävät "menestyvän" niiden suhteen yhtä hyvin kuin vanhemmatkin, mutta itse "epäonnistuu" sillä saralla.

Up