Kuinka on mahdollista, että keskiluokkaisen ja raittiin perheen lapset sairastuvat psyykkisesti?

Minulla on ollut keskiluokkainen, tavallinen Rakastava perhe ja sisaruksia. Sairastuin psyykkisesti, se alkoi jo 16 -vuotiaana lievänä ,paheni sitten 19-20 -vuotiaana.

Olen kuitenkin pystynyt elää kutakuinkin normaalia elämää, en tosin ihan samanlailla kuin muut. Minulla on rajoituksia, jotka eivät näy päällepäin. En ole työelämässä tällä hetkellä. Sisarukseni ovat terveitä ja työelämässä. Vanhempani myös. Ainut ero sisaruksiini on se ,että olen hyvin tempperamenttinen, on-off ihminen ja täydellisyydentavoittelija luonne, koen ,että juurikin persoonallisuuspiirteeni ovat vaikuttaneet sairastumiseeni osin. Minulla on myös hyvin alhainen itsetunto ja kiusattu koulussa . Vaikea sanoa, mikä on päällimmäinen syy sairauteeni. Välillä ihmiset eivät ymmärrä rajoitteitani, ja ärsyyntyvät minuun kovasti. Se on raskainta, jatkuva selittely jopa läheisille ihmisille, kun ei pysty. Kun ei se päällepäin näy.

Itsellä hyvä, raitis ja ihan hyvin toimeentuleva perhe ollut. Ei itsellä perheestä johdu masennus vaan ala ja yläaste ajan pahasta kiusaamisesta. Jatkui lukiossakin vähän. Kiusaaminen taitaa aika monella olla syy tähän.

Ei ne lapset ole eläneet missään kuplassa vanhempiensa kanssa, vaan heidän elämässään on ollut paljon muitakin ihmisiä. Kaikki ihmissuhteet ovat vaikuttaneet lapsen ja nuoren kehitykseen. Kaikesta hyvästä huolimatta mitä kotona on ollut, lapsi/nuori voi kokea kiusaamista, ulkopuolisuuden tunnetta, ikäviä asioita ensimmäisissä seurusteluyrityksissä ja parisuhteissa, ei vain löydä paikkaansa, ei usko hyvään tulevaisuuteen, ei koe olevansa onnellinen.. 

Geneettiset syyt ovat kyllä vahvat.Tiedän ihan normaalin perheen, joiden neljästä lapsesta yksi sairastui niin vaikeaan masennukseen, että on ollut koko ikänsä sairauseläkkeellä, kuten toisen vanhemman sisarkin.Muut ovat säilyneet terveinä ainakin keski-ikään asti.

Ei  työterveyshuollon työhöntulokaavakkeissa ihan turhaan  kysellä myös omaisten sairaushistoriaa.Siksi en itse koskaan myönnä mitään...

Vierailija kirjoitti:

Entäs jos äiti on vaikka riippuvainen lapsistaan? Tiedän yhden tällaisen äidin, joka halusi monta lasta. Rakasti heitä eniten vauva -ja pikkulapsiaikana, mutta kun lapset kasvoivat, alkoi syyllistää heitä. Takertui lapsiin ja halusi heidän viettävän aikaa vain äidin kanssa. Loukkaantui verisesti, kun kouluikäiset lapset valitsivat kaverit äidin sijaan.

Ulkoapäin perheen tilanne vaikutti ihanteelliselta. Äitiydelle täysin omistautunut äiti, joka huolehti lapsista hyvin. Totuus oli kuitenkin toinen. Vielä aikuisenakin lapset kokevat jatkuvaa syyllisyyttä. Kaikilla psyykkisiä ongelmia :(

Äiti joka ripustautuu lapsiinsa ja tekee heistä elämänsä eli itsensä jatkeita. Eräänlainen läheisriippuvaisuuden tai narsismin muoto. Se on voinut mennä ap:nkin kertomalla perheellä pieleen.

tuo mitä joku sanoi autistista vanhempana...epäilen appiukkoni olevan diagnosoimaton asperger, kaikki lukemani kuvaukset täsmäävät. Puolisossani näkyy tietynlaiset jäljet, joita on terapiassa korjailtu.

Voisit puhua noin vaikka minun lapsuudenperheestäni. Ulospäin se vaikutti oikein täydelliseltä idylliltä, oli kotoinen ja kaunis vanha omakotitalo, kaksi hienoa autoa pihassa, hyvin hoidetut rotukoirat, kaikki pelit ja vehkeet viimeisen päälle ja vieraita kestittiin ruhtinaallisesti ja lämmintunnelmaisesti. Oikeasti elämä vain perheen kesken oli hirveää riitelyä ja sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa. Tunnelma oli painostava, piinallinen ja vihamielinen. Kukaan, siis kukaan ei vain ikinä päässyt näkemään asian todellista tilaa. Ei edes perheemme lähimmät ystävät tai naapurit. Jos tänäpäivänä kertoisin tästä jollekin heistä, eivät varmasti uskoisi todeksi. Vähemmän yllättäen kaikilla meillä lapsilla on ollut nuorena aikuisena vakava masennus, mistä onneksi selvisimme hengissä.

Penskoilla on ollut liian helppo lapsuus ja nuoruus, kun curling-vanhemmat ovat lakaisseet kaikki esteet tieltä. Näin lapsilla ei ollut valmiuksia kohdata aikuiselämään väistämättä kuuluvia vähäisempiäkään takaiskuja.

Esim. niin että herkältä nuorelta vaaditaan ja odotetaan tosi paljon. Tiedän useampiakin esim. syömishäiriöisiä kyseisistä olosuhteista.

T. Masennuksen sairastanut ylemmästä keskiluokasta tuleva ( ja raittiista perheestä)

Eihän tämä poista sitä, että millaista kohtelua lapset saavat perheen ulkopuolelta. Esim. koulukiusaaminen, hyväksikäyttö jne. eivät ole kiinni välttämättä perheen asemasta. Tiedän useamman ns. "hyvän perheen" lapsen, jotka ovat psyykkisesti sairastuneet elämän muuten kohdeltua kaltoin.

Tiedän yhden perheen, jossa kaikki näyttää todellakin erinomaiselta, mutta aikuiset lapset ovat aika sekaisin. Ilmeisesti syynä on ollut kielteisten tunteiden ilmaisemattomuus. Eli ainakin tyttö sanoi, että terapeutin mielestä hän on masentunut, koska ei osaa ilmaista vihaansa. Kotona oli aina hyssytelty hiljaiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toinen vanhempi voi olla asperger, joka on lytännyt ja haukkunut lapsia koko heidän elämänsä ajan. Monesti masennut johtuu juuri siitä, että lapsi on joutunut autistin kasvatettavaksi. Tunnekylmyys ja jatkuva kritiikki tuhoaa lahjakkaan ja geeneiltään terveenkin lapsen.

Kumpikaan vanhemmista ei sovi Aspergerin muottiin. He ovat todellakin kannustaneet ja tehneet kaikkensa sen eteen, että lapsilla olisi hyvä elämä.

Nyt vanhemmat ovat todella huolissaan lapsistaan ja miettivät mikä meni väärin.

Oletko itse toinen vanhemmista, kun noin hyvin tiedät perheen henkisen tilan?

Olen näiden lasten kummitäti.

Vierailija kirjoitti:

Ei ne lapset ole eläneet missään kuplassa vanhempiensa kanssa, vaan heidän elämässään on ollut paljon muitakin ihmisiä. Kaikki ihmissuhteet ovat vaikuttaneet lapsen ja nuoren kehitykseen. Kaikesta hyvästä huolimatta mitä kotona on ollut, lapsi/nuori voi kokea kiusaamista, ulkopuolisuuden tunnetta, ikäviä asioita ensimmäisissä seurusteluyrityksissä ja parisuhteissa, ei vain löydä paikkaansa, ei usko hyvään tulevaisuuteen, ei koe olevansa onnellinen.. 

Perheen lapsia on kiusattu koulussa vanhempien ammattien ja lasten ulkonäön vuoksi. Lapset olivat keskivertoa kauniimpia lapsia ja nuoria. Tyttärelle olisi ollut ottajia vaikka kuinka paljon ja hän valitsi sitten luokkakaverinsa ensimmäiseksi seurustelukumppanikseen. Poika puolestaan paljon varomavaisempi tyttöjen ja naisten suhteen vaikka pystyisi helposti saamaan yhden yön seuraa ulkonäkönsä avulla. Molemmat saivat hienot opiskelupaikat lukion jälkeen. Tulevaisuuden olisi kaiken järjen mukaan pitänyt olla valoisa ja onnellinen.

Onko rakkautta saanut tarpeeksi. Suvussa kulkeva nk mielensairaus

Vierailija kirjoitti:

Tiedän yhden perheen, jossa kaikki näyttää todellakin erinomaiselta, mutta aikuiset lapset ovat aika sekaisin. Ilmeisesti syynä on ollut kielteisten tunteiden ilmaisemattomuus. Eli ainakin tyttö sanoi, että terapeutin mielestä hän on masentunut, koska ei osaa ilmaista vihaansa. Kotona oli aina hyssytelty hiljaiseksi.

Voiko toisen vanhemman optimistinen elämänasenne ahdistaa nuorta? Perheessä pyrittiin päästä vaikeuksien yli ja ajatella positiivisesti tyyliin jos sinua kiusataan, sinulle ollaan kateellisia koska olet X, y ja Z.

Toisella vanhemmalla tuli burnout vasta sen jälkeen kun lapset muuttivat pois kotoa ja toinen vanhemmista piti perhettä pystyssä pari, kolme, vuotta sinä aikana. Molemmat vanhemmat ovat aina olleet ahkeria ja työllä persoja ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Onko rakkautta saanut tarpeeksi. Suvussa kulkeva nk mielensairaus

Ovat taatusti saaneet rakkautta yllinkyllin koska ovat hartaasti toivottuja ja odotettuja lapsia. Suvun mielisairauksista ei ole tietoa mutta eikö niitä ole joka ikisessä suvussa?

Vierailija kirjoitti:

Hohhoijaa. Minä olen "ylemmän keskiluokan" perheestä ja kumpikin vanhemmista oli absolutisteja. Eipä tämä minua suojannut sairastumiselta, vaan olen ollut työkyvyttömyyseläkkeellä 6 vuotta mielenterveyden takia ja kaksikymppisenä yritin kahdesti itsemurhaa.

Miksi?

Vapaa kasvatus, vihervasemmistolaisuus, femakko-äiti --- mitä muuta enää tarvitaan!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entäs jos äiti on vaikka riippuvainen lapsistaan? Tiedän yhden tällaisen äidin, joka halusi monta lasta. Rakasti heitä eniten vauva -ja pikkulapsiaikana, mutta kun lapset kasvoivat, alkoi syyllistää heitä. Takertui lapsiin ja halusi heidän viettävän aikaa vain äidin kanssa. Loukkaantui verisesti, kun kouluikäiset lapset valitsivat kaverit äidin sijaan.

Ulkoapäin perheen tilanne vaikutti ihanteelliselta. Äitiydelle täysin omistautunut äiti, joka huolehti lapsista hyvin. Totuus oli kuitenkin toinen. Vielä aikuisenakin lapset kokevat jatkuvaa syyllisyyttä. Kaikilla psyykkisiä ongelmia :(

Äiti joka ripustautuu lapsiinsa ja tekee heistä elämänsä eli itsensä jatkeita. Eräänlainen läheisriippuvaisuuden tai narsismin muoto. Se on voinut mennä ap:nkin kertomalla perheellä pieleen.

tuo mitä joku sanoi autistista vanhempana...epäilen appiukkoni olevan diagnosoimaton asperger, kaikki lukemani kuvaukset täsmäävät. Puolisossani näkyy tietynlaiset jäljet, joita on terapiassa korjailtu.

Tämän perheen äiti on kyllä virkanainen, joka lähti töihin lyhyen äitiysloman jälkeen. Ei todellakaan mitään vuosien kotiäiteilyä. Lapset ihan kunnollisella perhepäivähoitajalla sillä aikaa kun vanhemmat olivat töissä.

Kliininen masennus esimerkiksi on aivokemiallinen sairaus. Eipä siinä kauheesti keskiluokkaisuus ja mukavat vanhemmat auta, kun aivot päättää lakata toimimasta normaalisti.

Vähän sama ois ihmetellä et miten keskiluokkaisen perheen lapsilla voi olla astma, vaikkei vanhemmat ees tupakoi.

Vierailija kirjoitti:

Kliininen masennus esimerkiksi on aivokemiallinen sairaus. Eipä siinä kauheesti keskiluokkaisuus ja mukavat vanhemmat auta, kun aivot päättää lakata toimimasta normaalisti.

Vähän sama ois ihmetellä et miten keskiluokkaisen perheen lapsilla voi olla astma, vaikkei vanhemmat ees tupakoi.

Kuinka voin auttaa perhettä tässä tilanteessa?