Miksi parisuhteessa ei saisi olla haluton?

Saahan parisuhteessa olla haluton, jos se on ok molemmille.

On vain niin omituista, jos terve, nuori ihminen on pitkään haluton.

Itse hakisin kyllä apua, jos haluttomuus kestää yli viikon. Omalle halukkuudelle on kuitenkin jotain tehtävissä, esim. avun hakeminen seksuaaliterapiasta.

Kuka tai mikä on se taho, josta minä halukkaampana osapuolena haen apua? Mies ei näe haluttomuudessaan mitään ongelmaa.

"Haluttomat menköön keskenään kimppaan. Sitten ihmiset joilla halut matsaa pääsee nauttimaan hyvästä suhteesta."

Kysymys jos päädyt parisuhteeseen sanotaanko vaikka 25 -vuotiaana, niin luuletko, että molempien seksuaaliset halut ovat pysyneet yhtä vakaina ja saman suuruisena sanotaanko varovasti vaikka 40 -ikävuoteen asti? Välissä tapahtuu mutta,  mitään vaikutusta et usko olevan vaikka sillä, että -vain muutaman esimerkin antaakseni.  välissä koetaan se, että jätetään ehkäisy pois... pian sen ölkeen keskenmeno, työstresssiä... lapsien syntymiä  (iso)vanhemman  menetys... työttömyyttä.. taloudellisia huolia... iloa uudesta tilavammasta asunnosta... epäily pikkujouluissa pettämisestä... huoli siitä onko 2. lapsista normaali... elopainon noiseminen toisella 10 kiloa... tupakoinnin päättyminen... toisen isovanhemman kuoleminen... ystäväpariskunnan eroaminen...uhka työttömyydestä...ilo uudesta työpaikasta.... Lasten Joulujuhla....  

Uskallatko sanoa toiselle välillä ei kiitos, vai pakotatko itsesi seksiin, koska uskot, että kumppanisi jättää sinut, kun tulit nuorempana osoittaneeksi, että olet hyvin viriili seksissä. Entä jos kumppanisi sanoo sinulle? Loukkaannutko? Vai ymmärrätkö, että ihmisen seksuaaliset tarpeet ja halut saattavat muuttua toisinaan myös er tahtiin.

Toki jos seksuaaliset tarpeet ja halut menee jatkuvasti ristin, niin voidaan joutua , tai päätyä tilanteeseen, jossa tulee arvioitavaksi, että mikä suhdetta kaiken kaikkiaan pitää koossa. Mutta on kovin lyhytnäköistä ajatella, että meillä kaikilla säilyisi samat ja samansuuruiset "seksuaaliset tarpeet" koko aikuis ikämme tai edes seuraavat kymmenen vuotta. Se miten eri ulkoiset seikat ja tapahtumat vaikuttavat on kovin yksilöllistä.

Saahan kumppani olla vaikka vuosia haluton, mutta on sitten syytä ymmärtää, ettei toinen ehkä rinnalla jaksa vuodesta toiseen muutaman sääliseksikerran avulla.

Voihan sitä ajatella tän toisinkin päin. Saako toinen olla halukas? Miksei?

Jos ei ole seksiä ei ole rakkauttakaan. Ei ole velvollisuutta seksiin, eikä rakkauteen. Eikä suhteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Totta kai parisuhteessa saa olla haluton, ja pitkässä parisuhteessa on enemmän kuin todennäköistä että on kausia, kun se oma kumppani ei kiinnosta oikeastaan lainkaan. Itseäni kiinnostaa, että montako kertaa pitää vihjata, kieroilla ja suoraan pyytää ennen kuin kumppanin olisi jo pikkuhiljaa haluttomuudestaan huolimatta suostuttava seksiin - jos mä kinuan joka ilta vaikka vuoden, niin monenako iltana olisi kohtuullista odottaa saavansa? Kerran, kaksi, kymmenen? 

Jos mä haluan 365 iltana vuodessa niin eikö olisi kohtuullista että edes muutaman kerran toinen tulisi vastaan, että vaikka häntä ei kiinnosta?

Mielenkiinnosta kysyn: jos joudut kerta toisensa jälkeen kinuta ja jankata, ja muutaman kerran saat tahtosi läpi, ja "toinen tulee vastaan, vaikka häntä ei kiinnosta", niin oletko silloin tosiaan tyytyväinen? Nautitko seksistä, kun tiedät, että toinen vasten tahtoaan antautuu sinulle hampaat irvessä? Eikö silloin parempi vaihtoehto olisi vain olla ilman?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totta kai parisuhteessa saa olla haluton, ja pitkässä parisuhteessa on enemmän kuin todennäköistä että on kausia, kun se oma kumppani ei kiinnosta oikeastaan lainkaan. Itseäni kiinnostaa, että montako kertaa pitää vihjata, kieroilla ja suoraan pyytää ennen kuin kumppanin olisi jo pikkuhiljaa haluttomuudestaan huolimatta suostuttava seksiin - jos mä kinuan joka ilta vaikka vuoden, niin monenako iltana olisi kohtuullista odottaa saavansa? Kerran, kaksi, kymmenen? 

Jos mä haluan 365 iltana vuodessa niin eikö olisi kohtuullista että edes muutaman kerran toinen tulisi vastaan, että vaikka häntä ei kiinnosta?

Mielenkiinnosta kysyn: jos joudut kerta toisensa jälkeen kinuta ja jankata, ja muutaman kerran saat tahtosi läpi, ja "toinen tulee vastaan, vaikka häntä ei kiinnosta", niin oletko silloin tosiaan tyytyväinen? Nautitko seksistä, kun tiedät, että toinen vasten tahtoaan antautuu sinulle hampaat irvessä? Eikö silloin parempi vaihtoehto olisi vain olla ilman?

Kokonaan ilman tätä kumppanin irvikuvaa, siis. Siitä olen samaa mieltä.

-eri

Tästä olikin yksi aihetta koskeva keskustelu, joka poistettiin. Kerroin siellä, että lähdin mukaan tuohon ajatukseen, että seksiä pitää antaa vaikka ei itse haluaisikaan. Eräs nimeltämainitsematon erikoislääkärikin on aiheesta paasannut julkisuudessa, kuinka väärin on olla antamatta.

Ajattelin nyt kuitenkin puhua omasta tapauksestani, koska en haluaisi kenenkään muun ajautuvan samaan tilanteeseen kanssani.

Olin siis pitkässä parisuhteessa ja annoin seksiä usein vasten omaa haluani, jopa silloin kun olin selvästi kieltäytynyt, mutta mies silti halusi. Annoin myös välttääkseni miehen mökötyksen. Yritin myös parantaa seksielämäämme pyytämällä miestä huomioimaan minua enemmän, mutta tuloksetta, joten seksistä tuli pelkkä suoritus.

Lopputuloksena on se, että seksuaalisuuteni tuhoutui ja olen joutunut työstämään sitä ammattilaisten auttamana. Parisuhdetta minulla ei ole, eikä todennäköisesti koskaan enää tule, koska ajatuskin seksistä saa minut ahdistumaan ja tuntemaan epämääräistä inhoa. Joskus inho ja huono olo tulee jo pelkästään itsetyydytyksestä tai tunteesta, että kiihotun.

Kyllä minä ymmärrän, että seksi kuuluu parisuhteeseen.. mutta niin kauan kuin parisuhde on toiseen ihmiseen, eikä nukkeen -- on ymmärrettävä että niin kuuluu myös haluttomuuskin. Etenkin naisen seksuaalisuuteen liittyy vahvasti kuukautiskierto, joten pelkästään jo sieltä voi löytyä syy miksi jonakin päivänä seksi ei huvitakaan.

Mikäli haluttomuus on jatkuvaa, niin syy pitää selvittää ja hoitaa, mutta kyllä jokaisella on oikeus määrätä omasta kehostaan ja sanoa joskus ei. Ja sitä pitää kunnioittaa.

Mä en tajua miksi haluton ei ole halukas selvittämään haluttomuutensa syitä. Joskus siihen haluttomuuteen on yksinkertaiset syyt, kuten epäsopiva ehkäisy, stressi tms. Joskus syyt voivat olla traumaperäisiä. Toisinaan syytä ei löydy. Mielestäni olisi kuitenkin reilua sitä kumppania kohtaan edes kokeilla saisiko tilannetta muutettua. Kumppanikin näkee, että toinen edes yrittää. Haluttomalle vaan se haluttomuus on helppoa, eikä sinänsä "tunnu missään". Syiden selvittäminen taas saattaa olla vaivalloista, jopa tuskallista ja pelottavaa.

Kenenkään ei tietenkään tarvitse olla toisen käytettävissä jos ei halua ole, mutta tuolloin olisi hyvä pystyä asettumaan sen toisen asemaan ja miettiä yhdessä jonkinlaista ratkaisua. Kenelläkään ei ole oikeutta sanella sinulle koska ja paljonko sinun pitää haluta, mutta sinullakaan ei ole oikeutta tehdä sitä sille halukkaalle. Molempien tunteet ovat yhtä tärkeitä, ja molemmilla on tunteisiinsa oikeus.

Saat olla parisuhteessa täysin haluton vaikka vuosien ajan, jos haluat. Sitten et vain voi olla parisuhteessa minun kanssani.

Kukaan ihminen ei ole niin hyvä, että hänen vuokseen suostuisin olemaan onneton vuosien ajan. Ihmettelen todella ihmisiä, jotka kärsivät torjutuksi tulemista vuosikausia, kun sinnikkäästä yrittämisestä huolimatta tilanne ei korjaannu, ja seksittömyys tekee suhteesta kurjan.

Vierailija kirjoitti:

Mun exän mielestä haluttomuus ei ollu ok, sillä seksi kuului joka paikkaan. Aina olisi pitänyt olla valmis, mitään syytä kieltäytyä ei koskaan ollut.

"Ai sua väsyttää 16 h työputken jälkeen? Seksi piristää!"

"Etkö saa unta? Seksi nukuttaa!"

"Ai ukkisi kuoli? No, seksi lohduttaa!"

"Onnea työpaikasta! Juhlitaan seksillä!"

"Meinaatko lähteä lenkille? Ei sun tarvi lähteä ulos, saat liikuntaa seksistä!"

Syystäkin ex.

Sullahan taisi olla minunkin ex :D Lisään vielä

"Sulla on kuumetta? Seksi parantaa , ja tuntuu siellä niin ihanan kuumalta"

"On mun/sun synttäri/joulu/kesäloma/naapurin Pertsan nimipäivä. Seksiä sen kunniaksi!"

"Ai sä sait jo lapset nukkumaan? Hienoa, nyt makkariin!"

Todella syystäkin ex :D

Vierailija kirjoitti:

Saat olla parisuhteessa täysin haluton vaikka vuosien ajan, jos haluat. Sitten et vain voi olla parisuhteessa minun kanssani.

Näinhän se menee. Jos parisuhde alkaa ottaa enemmän kuin se antaa, eikää tilanteeseen ole odotettavissa parannusta, on ihan sallittua ja normaalia erota. Seksittömyyttä on paljon helpompi kestää, kun haluton osapuoli ymmärtää asian merkityksen ja työskentelee asian korjaamiseksi. Mutta jos haluton on sitä mieltä, että haluttomuus ei ol mikään ongelma, eipä tuolla suhteella ole oikein tulevaisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Miksi parisuhteessa ei saisi olla haluton? Täällä palstalla usein puhutaan, että pitäisi antaa toiselle seksiä säännöllisesti, vaikkei itsellä huvittaisikaan "koska eihän kukaan voi kauan ilman seksiä elää". Ymmärrän, että täysi seksittömyys on eri asia, mutta ainakin omasta mielestäni on normaalia, että ihmisten elämässä tulee joskus kausia, jolloin seksi ei ole päällimmäisenä mielessä. Toki seksi oman kumppanin kanssa on useimmista mukavampaa kuin omin kätösin, mutta tuleeko parisuhteessa toisen kehosta kumppanin omaisuutta?

Miksi parisuhteessa kumppanista tulee joku omien mielihalujen toteutusautomaatti? Jos ihminen on sinkku, onko jollakulla velvollisuus toteuttaa sinkun mielihalut?

Katsot asiaa oman napasi kautta. Mitä jos ajattelisit, että parisuhteessa sitoudutaan tyydyttämään kumppanin eroottisia tarpeita omien rajojen puitteissa? Silloin näkökulma ei olisi noin minäkeskeinen.

Jos omat rajat on sellaiset, että mitään seksiin viittaavaa toimintaa ei toisinaan ole tiedossa, niin miksi kumppanin seksuaalisuus pitää silloin kahlita? Eikö silloin riitä, että hän on se todellinen elämänkumppani? Mielestäni seksiin haluttomalla ei ole oikeutta kahlita oman rakkaansa seksuaalisuutta ja eroottista puolta - lyhyitä poikkeuksia lukuun ottamatta. Mikäli parisuhteessa kumpikin osapuoli haluaa ennen kaikkea toiselle hyvää, ei ajoittainen haluttomuuskaan ole ongelma - haluaahan halukkaampi osapuoli ottaa myös vähemmän haluavan tilanteen huomioon.

Vierailija kirjoitti:

Totta kai parisuhteessa saa olla haluton, ja pitkässä parisuhteessa on enemmän kuin todennäköistä että on kausia, kun se oma kumppani ei kiinnosta oikeastaan lainkaan. Itseäni kiinnostaa, että montako kertaa pitää vihjata, kieroilla ja suoraan pyytää ennen kuin kumppanin olisi jo pikkuhiljaa haluttomuudestaan huolimatta suostuttava seksiin - jos mä kinuan joka ilta vaikka vuoden, niin monenako iltana olisi kohtuullista odottaa saavansa? Kerran, kaksi, kymmenen? 

Jos mä haluan 365 iltana vuodessa niin eikö olisi kohtuullista että edes muutaman kerran toinen tulisi vastaan, että vaikka häntä ei kiinnosta?

Jos sä kinuat, on todennäköistä että puoliso suostuu vain tukkiakseen turpasi ja ajattelee kauppalistaa kun panet. Kinuamalla on kohtuullista odottaa saavansa oikeaa seksiä nolla kertaa.

Olen tämän ennenkin sanonut, mutta haluttomuus on aina parisuhteessa yhteinen ongelma. Siitä pitää puhua ja keskustella eikä koskaan lakaista maton alle.

Itse menin melko nuorena naimisiin mieheni kanssa. Toisen lapsen syntymän jälkeen sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja kaikki haluni lähtivät. Olin kuitenkin sitä mieltä tuolloin, että toiselle on annettava seksiä vaikka itseä ei huvittaisi. Se oli todella tuhoisaa ja tappoi kaikki positiiviset ajatukset seksistä. Sitä jatkui ehkä puoli vuotta, kunnes sovittiin miehen kanssa, ettei tässä ole mitään järkeä eikä koskaan saa näytellä miellyttääkseen toista. 

Onneksi olemme kasvaneet ihmisinä noista ajoista. Meille tärkeintä parisuhteessa on toisen kunnioittaminen, kuunteleminen, oman tilan antaminen sekä pyrkimys ymmärtää toisen tunteita ja ajatuksia. Ne on minusta meidän seksielämän peruspilarit. Vaikka toisinaan minua edelleen vaivaa haluttomuus, mies ei koskaan, ei ikinä painosta seksiin. Hän saattaa sanoa, että hänestä tuntuu pahalta kun seksiä ei ole ollut ja mitä me voitaisiin sille yhdessä tehdä. Se on tosi ihanaa, kun koskaan ei tule tunnetta, että on pakko harrastaa seksiä tai että jäisin yksin haluttomuuteni kanssa. Minulla on tapana esimerkiksi stressissä käpertyä itseeni enkä voi kuvitellakaan harrastavani silloin seksiä. Mieheni ymmärtää tämän, pyrkii vähentämään stressiäni tai vain odottaa, että stressi menisi ohi.

On ollut vapauttavaa, ettei parisuhteemme pyöri seksin ympärillä vaan ihan oikeasti tärkeää on toisen kunnioittaminen ja se, että haluaa toisen olevan onnellinen.  Läheisyyttä on myös aina ollut paljon huolimatta siitä, onko seksiä ollut vai ei. Koen tämän olleen omalle haluttomuudelleni tosi tärkeää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi parisuhteessa kumppanista tulee joku omien mielihalujen toteutusautomaatti? ?

Turhan moni ajattelee, että kumppani on vastuussa toisen kumppanin onnesta ja hyvinvoinnista. Toki kumppani voi tuoda toisen onneen ja hyvinvointiin oman lisänsä, mutta koskaan kenenkään onnellisuus ja hyvinvointi (johon sen seksinkin voi laskea) ei ole toisen ihmisen vastuulla.

Tämä!

Ja oikeastihan lähestulkoon kaikki ovat tätä mieltä ja ymmärtävät asian.

Täällä av:lla vain korostuu vääristyneesti haluttomien osapuolten syyllistäminen, koska pakko saada ja pakko antaa!

Täällä on myös muita yleisiä linjoja, joihin ei kyllä ns. normaalien ihmisten keskuudessa/ oikeassa elämässä törmää ollenkaan (mikä onkin saanut miettimään, että käykö täällä sellaista normaalia väestöä lainkaan aktiivisesti kirjoittelemassa - varmaankaan ei suurissa määrin).

On tullut kyllä huomattua, että nykyään ei saisi olla haluton tai keskimääräistä vähemmän seksuaalinen.  Oma seksuaalisuuteni on sidottu todella vahvasti kuukautiskiertooni ja tietyssä lyhyessä vaiheessa kiertoa voisin harrastaa seksiä joka päivä ja sitten jossain vaiheessa ei voisi vähempää kiinnostaa reippaasti yli viikkoon. Näiden kahden vaiheen välillä seksihaluni ovat näiden kahden ääripään välissä.

Tuo säännöllinen haluton jakso kierrosta tuntuu olevan monelle miehelle niin suuri ongelma, että olen päätynyt tällä hetkellä jäämään vapaaehtoisesti sinkuksi. En kestä sitä painostamista ja ahdistamista seksiin, joka aina jossain vaiheessa alkaa suhteessa. 

En myöskään halua esim. flunssassa, krapulassa, päänsäryssä tai oksennustaudissa.  Minun mielestäni tämä on normaalia ja ymmärrettävää, mutta miehet eivät tunnu ymmärtävän asiaa. En ala tuhoamaan omaa seksuaalisuuttani yhtään kenenkään takia sanoivat "seksuaaliterapeutit" lehdissä mitä tahansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totta kai parisuhteessa saa olla haluton, ja pitkässä parisuhteessa on enemmän kuin todennäköistä että on kausia, kun se oma kumppani ei kiinnosta oikeastaan lainkaan. Itseäni kiinnostaa, että montako kertaa pitää vihjata, kieroilla ja suoraan pyytää ennen kuin kumppanin olisi jo pikkuhiljaa haluttomuudestaan huolimatta suostuttava seksiin - jos mä kinuan joka ilta vaikka vuoden, niin monenako iltana olisi kohtuullista odottaa saavansa? Kerran, kaksi, kymmenen? 

Jos mä haluan 365 iltana vuodessa niin eikö olisi kohtuullista että edes muutaman kerran toinen tulisi vastaan, että vaikka häntä ei kiinnosta?

Mielenkiinnosta kysyn: jos joudut kerta toisensa jälkeen kinuta ja jankata, ja muutaman kerran saat tahtosi läpi, ja "toinen tulee vastaan, vaikka häntä ei kiinnosta", niin oletko silloin tosiaan tyytyväinen? Nautitko seksistä, kun tiedät, että toinen vasten tahtoaan antautuu sinulle hampaat irvessä? Eikö silloin parempi vaihtoehto olisi vain olla ilman?

Totta, ei kukaan tule tyytyväiseksi tai tyydytetyksi jos toisesta näkee hänen miettivän pitäisikö autoon tehdä vuosihuolto. Mutta kun tälle toiselle osapuolelle ei sovi parisuhteen ulkopuolinen seksi niin kertokaa jo, mitä vaihtoehtoja jää? Lopulta paska seksi pitää pään kasassa paremmin kuin kokonaan ilman olo.

Vierailija kirjoitti:

Voisko joku haluttomuutta vieroksuva tulla perustelemaan, miksi se seksi on parisuhteessa ehdoton pakko, jota täytyy aina olla?

Voisiko joku normaalia, huom. normaalia seksuaalisuutta vieroksuva haluton perustella, miksi hänestä on ehdoton pakko päästä yksin ja kumppaniaan kuulematta sanelemaan, miten ja kuinka usein hänen kumppaninsa saa toteuttaa seksuaalisuuttaan, joka kuitenkin on ihmisoikeus? Tämä siis tilanteessa, jossa seksittömyys on jatkunut vuosia ja on yhteisiä lapsia. Niin, voisiko?