miksi naisen pitää uhrata seksuaalisuutensa parisuhteen eteen

Vierailija kirjoitti:

HEL-NYC kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä puolisossa on yhtäkkiä niin iljettävää et kaikki seksuaalinen toiminto on "pakkoa"?? Eikö joskus voi antaa vaikka ei saisikaan? Eikö koskaan tuota iloa antaa jotain pyyteettömästi toisen hyväksi?

Miten se yhdyntä onnistuu jos ei ole kiihottunut kun se tuntuu pahalta kun sitä ei halua?

Miksei voisi ottaa suihin tai antaa handjobia? Voihan sitä vaihtoehtoisesti myös heittää vaatteet pois ja antaa miehen tyydyttää itsensä sinua katsellen? Minä rakastan aviomiestäni ja haluan että hänen tarpeensa tulevat suhteemme osalta tyydytetyiksi, niin hänkin pyrkii tyydyttämään kaikki minun tarpeeni. Sellaista mielestäni rakkaus on. 

Jos vain yhdyntä tyydyttää??

No se on vain tilanne missä molempien on tehtävä kompromissi. En usko että monellakaan yhdyntä edes onnistuu nainen ei ole kiihottunut - siinä kun tarvitaan muutakin kuin lubea. 

Sain esikoisemme 10 vuotta sitten, ja synnytys oli vaikea. Sain 3. asteen repeämät, eli myös rectum repesi, tehtiin iso eppari myös. Haavat tulehtui moneen otteeseen siis niin pahasti, että haju oli kuvottava. Olin todella kipeä ensimmäiset kolme kuukautta. Itkun kanssa käänsin sängyssä kylkeä, ja vaunulenkeistä vauvan kanssa vain haaveilin. Kaikki meni niin päin puuta kuin vain voi, takapakkeja toipumisessa tuli useita, mm. siksi, että eppari/repeämät oli ommeltu väärin.

Ekat kolme kuukautta olin niin kipeä, että miehenikin, fiksu ihminen kun on, ymmärsi, ettei seksiä voinut ajatellakaan. Olisin toki fyysisesti voinut antaa vaikka suu-tai käsihoitoa, mutta koska olin kipeä niin ei se kummallekaan olisi ollut nautinnollista.

Sen kolmen kuukauden jälkeen alkoi vähitellen paraneminen, mutta yhdyntä onnistui vasta kun vauva täytti vuoden. Ei yhtään aiemmin. Kun penistä yritti laittaa sisään, tuntui kuin veistä olisi siellä käännetty, vaikka liukastetta olisi laitettu koko purkki. Minuakin harmitti. Mutta kävikö mielessä pitää mies ilman läheisyyttä ja edes jonkinlaista seksiä? No ei, hän sai kyllä läheisyyttä (me molemmat saimme), ja annoin myös käsi-ja suuhoitoja, koska halusin ja se kiihotti minuakin, vaikken itse seksiin kyennytkään täysin. Mutta se, kun mieheni nautti, teki minut onnellisesti. 

Toisen ja kolmannen lapsen jälkeen toivuin synnytyksistä nopeasti ja seksielämäkin palautui paljon nopeammin. Ei ollut jäänyt miehelle seksittömästä ajasta traumoja, kun halusi lapsia lisääkin :) Imetys vaikutti minulla haluihin selkeästi, ja limakalvot olivat ohuet ja kuivat joihin sain lääkettä kyllä. Mutta aina kun seksiin alkoi, se tuntui kuitenkin hyvältä ja ei olisi tullut mieleenkään pihdata vain sen takia, että halukkuuteni ei nyt ihan maksimissaan ollutkaan. En voi käsittää, miksi läheisyys ja seksi rakastamani ihmisen kanssa olisi tuntunut vastenmielisestä vain sen takia, että hormonit yms. tekivätkin minulle kepposia. Sehän on _minun mieheni_, se ihminen jonka olen vapaaehtoisesti valinnut kumppanikseni ja rakastajakseni, tottakai halusin tuottaa hänelle nautintoa, vaikka halut eivät ihan olleetkaan palautuneet. En voi käsittää, että miten kenellekään seksi rakastamansa ihmisen kanssa voi olla pakkopullaa tai vastenmielistä, vaikka jossain määrin kärsisikin haluttomuudesta? Tämä on minulle täysi mysteeri. Jos ikinä mieheni kosketus tuntuisi pahalta ja seksi inhottavalta pakkopullalta, niin ihan varmasti olisimme jo menossa täyttä päätä terapiaan. Se ei todellakaan ole normaalia.