Lue keskustelun säännöt.
Ai että olen tyytäväinen kun tein lapset ajoissa.
19.12.2016 |
Sain lapseni kun olin valmistunut yliopistolta ja aloittelin työuraani. Ikää oli ensimmäisen syntyessä 26-vuotta ja toisen syntyessä 28-vuotta. Rahasta toki oli aluksi tiukkaa, mutta ei se silloin niin haitannut ja nuorena jaksoi valvoa lasten takia yms. Vanhempi lapsista menee kohta lukioon ja eli kohta lähtevät omille teilleen lapset. Nyt on rahaa ja onneksi vielä terveyttäkin jäljellä ja sitten voikin vielä miettiä mitä kaikkea tässä tekisi. Kaverit tekevät nyt lapsiaan ja kun lapset ovat täysi-ikäisiä he ovatkin eläkeiässä ja nyt kun kuuntelee niin raskasta tuntuu olevan kun ikää on tullut.
Kommentit (240)
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä.
T. Nelikymppinen, jolla ihan muut intressit kuin vaippojen vaihtelu ;)
Niin, itse tapasin sen miehen kenen kanssa lapsia sain- 35-vuotiaana. Monesti mietittiin, että oltaispa tavattu jo aiemmin. Mutta. Oltiin siinä kohdassa missä oltiin.
Kolme lasta saimme. Valvominen oli rankkaa. Helpompaa olis ollu nuorempana, mutta ei ollut lapsia nuorempana....
Joihinkin asioihin voi vaikuttaa ja toisiin ei.
Pitää elää siinä ja sillä mitä on.
Olen onnellinen, että sain mahdollisuuden ja uskalsin ruveta "lapsiprojektiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tällainen väittely parhaasta iästä tehdä lapset, on kyllä tyhmää. Itse sain ainokaiseni kaksivitosena. Oltiin menty pari vuotta aiemmin naimisiin ja muutettu miehen opiskelujen takia toiselle paikkakunnalle missä minun opintoni olivat. Se oli hyvä sauma yrittää lasta. Saimme lapsen, olin kolme vuotta kotona, sillä välin kun mies teki opintonsa valmiiksi. Nyt palasin tekemään omani valmiiksi. Sitten ollaan vietetty tasaista ja mukavaa perhe-elämää. Matkustetaan paljon. Yhdessä ja erikseen. Kummallakaan ei ole kovin suurta viettiä yörientoihin, vaikka alla kolmekymppisiä olemme edelleen. Sen verran mitä haluaa käydä baareissa ja keikoilla, pääsee kyllä. Elämä oli hyvää ennen lasta, elämä on hyvää nyt. Ollaan aika sellaisia go with flow-ihmisiä ja tehty päätökset fiilispohjalta. Se on ainakin tähän mennessä kannattanut.
Mielestäni kenenkään ei pitäisi mennä sanomaan mikä on oikein ja mikä on väärin, kun on kyse toisen elämästä. Ja on typerää huudella, että nuorena tehneet pääsevät sitten toiselle kierrokselle. Ja on typerää nimitellä nelikymppisenä äidiksi tulleita mummoäideiksi. Kenenkään tapa elää ei ole mitenkään ylivertainen suhteissa toisiin tapoihin. Itse menin naimisiin nuorena. Monet kaverit ovat viettäneet tähän saakka villiä sinkkuelämää ja alkavat vasta nyt vakiintua, mennä naimisiin ja edes harkita perheenlisäystä. Meillä kaikilla on silti ollut kiva ja ennen kaikkea oman näköinen elämä. Live and let live.
No lapsia saa kun saa, mitä tuota märehtimään enempää.
Oma tarina meni niin että yritys alkoi jo 22 vuotiaana mutta esikoinen halusi tulla vasta kun täytin 28. Seuraava tuli kun täytin 30 ja yksi 33 vuotiaana.
Eipä tuo aina ihan oma valinta ole. Joillakin itseni ikäisillä on jo täysi-ikäisiä lapsia. Joillakin näkyy olevan vielä pulla uunissa :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sain lapseni suhteellisen vanhana 34v eikä se ollutkaan niin helppoa mitä ajattelin - raskaaksi tuleminen siis. Ehdottomasti olen sitä mieltä, että kannattaisi tehdä ainakin se ensimmäinen ennen 30v. Ei siksi etteikö lasta jaksa vanhempana tai että ne pitää jotenkin tehdä pois muun elämän alta (koska yleensä yli 30v on eletty jo niin vapaasti, ettei kadotettua nuoruutta tarvitse enää myöhemmin etsiä). Mutta ihan siksi, että kaikki eivät yksinkertaisesti saa lasta niin helposti enää vaikkapa +35-vuotiaana. Tämähän on tilastollinen tosiasia eikä sitä muuta se fakta, että muutamat ikätoverit tulevat raskaaksi heti. Yllättävän yleistä tuo vanhempien äitien lapsettomuus ja raskaaksi tulemisen vaikeus on, kun asioista on laajasti keskustellut ystävien ja tuttujen kanssa.
Ikävä kyllä sinun tavallasi ajatellen syntyy lapsia rikkinäisiin perheisiin. Kaikki eivät löydä sitä kumppania juuri oikean ikäisenä, tuntuu kuin se olisi sinulle jokin liiketoimi?
Ihan varmasti sitten 40- 50 vuotiaina alkavat matkustelemaan ja "nauttimaan elämästä" kun ekat 20-25 vuotta aikuiselämästä on menneet sumussa lasten kanssa. Veikkaan että siinä vaiheessa ovat niin urautuneet elämäänsä ettei sitä enää räväkästi repäistä mitään reppureissauskaukomatkoja. Ehkä jossain Virossa käydään...Monet nuorena lapset saaneet ovat kyllä ikävuosiaan paljon vanhemman näköisiä ja oloisia, niin jutuiltaan kuin muutekin.
Täällä samantien aletaan hehkuttamaan että "kyllä me reissaamme 3 lapsen kanssa useamman kerran ulkomaille", en kyllä usko ainakaan lähipiirini kokemusten mukaan sen olevan kovinkaan yleistä. Kyllä tulee rahat vastaan aika monella kun opiskellaan jne. Ja edelleen, se reissaaminen on AIVAN erilaista pikkulasten kanssa kuin itsekeen tai aikuisporukalla. Esimerkiksi itse haluan yhä uudelleen ja uudelleen pohjois- Espanjaan vaeltamaan Camino de Santiagon, no on se ihan erilaista/mahdotonta tehdä pikkulapsen kanssa. Samoin haaveissa on lähteä uudelleen kiertelemään etelä-Amerikkaa. En kuitenkaan viitsi lasta ottaa sinne mukaan.
No minusta 30-vuotias ei ole enää mikään nuori vaan ihan aikuinen. Useimmat reppureissaavat jo siinä 20-25-vuotiaina. Eikä tietenkään KAIKKIEN ole mikään PAKKO tehdä lapsia itseäni nuorempana tai lainkaan. Mutta kokemuksesta sanoisin, että monille voi tulla yllätyksenä se, ettei lapsia välttämättä niin vain "tehdäkään" kun ikää on enemmän. Mielestäni tulkitset viestistäni rivien välistä, jotain mitä siellä ei ollut. Kaikki eivät löydä sopivaa kumppania, kaikilla elämäntilanne ei ole tarpeeksi stabiili lapsille, kaikki eivät edes halua lapsia - tarinoita on yhtä paljon kuin ihmisiä. Kyllä jokainen tietää omalla kohdallaan parhaat ratkaisut. Mutta jos tietää haluavansa lapsen jossain vaiheessa, niin todennäköisyydet saada lapsi on parempi ennen 30v kuin +35v.
Me reissattiin paljon maailmalla ennen lapsia. Nyt matkat tehdään lasten ehdoilla. Kohteet ja kokemukset ovat erilaisia. Minun puolestani voit vapaasti mennä vaelluksellesi ja nauttia elämästäsi. Ei minua mitenkään erityisesti kiinnosta toisten ihmisten elämän valinnat. Kerroin vain mielipiteeni siitä, mitä oma kokemus opetti. Lapsia ei tehdä, niitä saadaan. Se oli se sisälukutaidollinen pointti.
On se nykyihminen vaan selkärangaton. Lässytystä siitä, että haluaa nauttia vapaudesta, ajatellaan vain omaa persettä ja tehdään lapsia vasta ikäloppuina jos silloinkaan. Elämän tarkoitus on lisääntyminen, samalla tavalla ihmisellä kuin muillakin eläinlajeilla. Ja te idiootit ja jeesustelijat ette sitä tajua itsekkyyksissänne, vaan kuvittelette elämällenne jonkin muun tarkoituksen. No, onneksi suuri osa teidän geeneistänne karsiutuu pois, kun ette lisäänny tai lapsettomuus iskee kun jätätte liian myöhäiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki eivät löydä puolisoa niin nuorena, että voisivat tehdä lapsen alle kolmekymppisenä. Omasta lähipiiristä todella moni olisi halunnut lapset nuorempana, mutta ei ollut ketään kenen kanssa tehdä. Ja sitten, kun se puoliso löytyy, ei ensimmäisenä ajatella lisääntymistä vaan halutaan tutustua toiseen ja tehdä asioita ensin kahdestaan. Siinä se aika sitten hurahtaa ja kohta ollaan 35+. On ääliömäistä arvostella ihmisten lapsentekoikää, kun ei tiedä tarinaa tämän takana.
Minä ehdin reppureissata miehen kanssa kahdestaan Aasiassa ennen lasta. Ja reppureissasin vielä vauvankin kanssa Australian halki. Olin lapsen syntyessä 25. Sitten pidimme taaperoajan verran taukoa matkustamisesta. Lapsen täytettyä neljä aloimme tekemään kuukauden mittaisia reppureissuja milloin mihinkin. Toki nyt mennään lapsen ehdoilla, mutta kyllä me ennen lastakin viihdyimme vesipuistoissa, eläintarhoissa ja rannalla. Ja lastakin kiinnostaa luonnonpuistot, museot ja muut nähtävyydet.
Olen itsekin tyytyväinen valintoihini. En silti aloittajan tavoin odota sitä aikaa, kun lapsi lähtee pois ja saan taas elää. Minä elän koko ajan. Yksikään unelmani ei ole jäänyt toteuttamatta sen takia, että tein lapsen nuorena. Minulla ei ole mitään hampaankolossa eikä odottamassa sitä, että olen taas "vapaa".
Minun äitini oli 34, 35 ja 41, kun sai minut ja pikkusisarukseni, isä kaksi vuotta vanhempi.
Eivät silti olleet saaneet luotua uraa niin pitkälle, että olisi ollut rahaa ok-taloon, kesämökkiin, ulkomaanmatkaoihin, kahteen autoon, rotukoiraan ja veneeseen, tai mihinkään muuhun, minkä "pitäisi" olla taskussa ennen, kuin muksuja hankkii, työelämässä olivat kuitenkin olleet jo päälle 10 vuotta. Asuimme ensimmäiset vuodet kerrostalokaksiossa, myöhemmin muutimme paritaloon. Autoa ei ollut, vaatteet saatiin serkuilta, harrastuksena sai riittää kavereiden kanssa telmiminen ja, kun jotain meni rikki, alkoi kauhistelut, että Herranen aika, uuteen menee seuraavan puolen kuun palkka! Minä ja sisko nukuimme yhteisessä huoneessa, veli omassa ja vanhemmat olohuoneessa, eli talo oli pieni. Vanhemmat erosivat, kun olin 13 ja, kun etävanhemman elarivelvollisuus loppui, minun täytyi äkkiä muuttaa pois, koska lähivanhemmalla ei ollut enää varaa elättää. Sama kävi veljelle vuotta myöhemmin, eikä vanhoilla vanhemmillamme ollut varaa ostaa meille kämppiä, vaan muutimme opiskelijasoluihin.
Tällä hetkellä äiti asuu 13-vuotiaan siskoni kanssa pikku kaksiossa, isä omassa yksiössään. Hyviä vanhempia he olivat ja ovat edelleen, eikä lapsuuteni ennyt pilalle köyhyyden takia. Kerroin tämän nyt kuitenkin siksi, koska ihmisillä tuntuu olevan joku ihme oletus, että vain teinivanhemmilla on taloudellisia ongelmia ja yli kolmikymppisillä aina paljon rahaa lapsiaan varten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini oli 34, 35 ja 41, kun sai minut ja pikkusisarukseni, isä kaksi vuotta vanhempi.
Eivät silti olleet saaneet luotua uraa niin pitkälle, että olisi ollut rahaa ok-taloon, kesämökkiin, ulkomaanmatkaoihin, kahteen autoon, rotukoiraan ja veneeseen, tai mihinkään muuhun, minkä "pitäisi" olla taskussa ennen, kuin muksuja hankkii, työelämässä olivat kuitenkin olleet jo päälle 10 vuotta. Asuimme ensimmäiset vuodet kerrostalokaksiossa, myöhemmin muutimme paritaloon. Autoa ei ollut, vaatteet saatiin serkuilta, harrastuksena sai riittää kavereiden kanssa telmiminen ja, kun jotain meni rikki, alkoi kauhistelut, että Herranen aika, uuteen menee seuraavan puolen kuun palkka! Minä ja sisko nukuimme yhteisessä huoneessa, veli omassa ja vanhemmat olohuoneessa, eli talo oli pieni. Vanhemmat erosivat, kun olin 13 ja, kun etävanhemman elarivelvollisuus loppui, minun täytyi äkkiä muuttaa pois, koska lähivanhemmalla ei ollut enää varaa elättää. Sama kävi veljelle vuotta myöhemmin, eikä vanhoilla vanhemmillamme ollut varaa ostaa meille kämppiä, vaan muutimme opiskelijasoluihin.
Tällä hetkellä äiti asuu 13-vuotiaan siskoni kanssa pikku kaksiossa, isä omassa yksiössään. Hyviä vanhempia he olivat ja ovat edelleen, eikä lapsuuteni ennyt pilalle köyhyyden takia. Kerroin tämän nyt kuitenkin siksi, koska ihmisillä tuntuu olevan joku ihme oletus, että vain teinivanhemmilla on taloudellisia ongelmia ja yli kolmikymppisillä aina paljon rahaa lapsiaan varten.
Molemmat vanhemmat töissä ja ei rahaa? Mihin ne oikein meni, oliko velkoja tai päihteidenkäyttöä?
Vierailija kirjoitti:
Sinäkö ajoissa? Okei. Mulla oli kolme lasta tehty jo 24-vuotiaana.
Olet ymmärtänyt väärin. Tämä ei ole mikään kehun aihe, että on väsännyt lapset keskenkasvuisena. Mutta yleensä vastaavat tapaukset eivät sitä itse edes ymmärrä. Se vielä alleviivaa asian muille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aikamoista. En kyllä ihmettele ollenkaan että uuden tutkimuksen mukaan suomalaisista Suomi on ahdistava maa elää kun näitä mielipiteitä lukee. Että 30 vuotias on jo "sen ikäinen" että nuoruuden kokemukset on "hoidettu" pois alta. Ja siitä kiistellään, ja nuoremmat arvostelevat vanhemipina lapset saaneita "mummoäideiksi". Siis elättekö jotain 50 lukua?
Käsittämätön elämänasenne. Ei tule mitään muuta mieleen kuin elämän pakonomainen suorittaminen.
Tutkimusten mukaan onnellisimpia ovat he, jotka ovat saaneet lapset harvasti eli suurilla ikäeroilla. Tmä tarkoittaa, että nuorenaja sitten vähän vanhempanakin :) Parisuhde kestää tuolloin parhaiten ja kuulostaahan se loogiselta, että aina jaksaa ja voi nauttia siitä yhden vauva-ajasta kerralla kunnolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos jotain voi tästä summata niin opiskelkaa ja valmistukaa nuorempina (ei vasta liki kolmekymppisinä) ja yrittäkää löytää se puoliso aiemmin. Monella menee "hukkaan" vuosia opiskelupaikkaa odotellessa tai puolisoa etsiessä.
Jos johonkin voi yrittää vaikuttaa, niin näihin asioihin.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen tosi tyytyväinen, että sain ensimmäisen ja ainoan lapseni 38 vuotiaana. Oltu naimisissa yli 10 v ja yhdessä 16 v. Ehditty opiskella maistereiksi ja matkustaa ympäri maailmaa. Molemmilla vakityöt. Lisäksi neljä isovanhempaa auttavat, kun kaikki serkut on jo niin vanhoja ettei apuja tarvi + isovanhemmat on eläkkeellä eli aikaa on.
Oman talon asuntolaina on maksettu aikoja sitten ja säästössä yli 300 k eli voi sitten ostaa lapselle auton ja asunnon. Ja kaikki vaatteet, lelut ja tarvikkeet saatu ilmaiseksi, koska serkut jo isoja.
Vauva on helppo, 1-2 kertaa yössä syöttö. Mun yövalvomiset ei olis ollut 20-30 vuotiaana helpompia, koska kärsin tuolloin hankalasta sairaudesta.Kyllä nyt on helppoa, kun on apuja ja rahaa, että isäkin jää hoitovapaalle, ei tarvi laskea mikä olisi taloudellisesti optimaalista kun on pelivaraa. Ja ei meillä 20 vuotiaina ollut vielä kunnon pääomatuloja....
Kuulostipa tutulta tarinalta, paitsi että sain esikoiseni 23 vuotiaana. Ehditty opiskella maistereiksi ja matkustaa ympäri maailmaa, matkustelua jatkoimme lastenkin kanssa kerran vuodessa. Miehellä ollut vakityö alusta asti, itsellä ei koska halusin hoitaa lapset kotona 3 vuotiaaksi asti kaikessa rauhassa. Samalla kirjoittelin väikkäriä ja tein oman alan hommia etänä. Ensi syksynä menen sitten töihin, kun kuopus on 3,5v. Oman talon asuntolaina on maksettu aikoja sitten ja säästössä yli 300 k. Isovanhemmat eivät tosin ole vielä eläkkeellä tässä iässä, mutta eipä tässä ole heidän apuaan tarvittukaan. Nähdään heitä kyllä paljon ja välit on lämpimät, mutta lapsemme hoidamme itse. Ja kaikki vaatteet, lelut ja tarvikkeet saatu ilmaiseksi, koska serkut jo isoja. Molemmat vauvat olivat helppoja. Kyllä nyt on helppoa, kun on apuja ja rahaa :)
T: Onnistuu nuoremmaltakin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain ensimmäisen melkein juuri kun olin valmistunut ammattikoulusta 20-vuotiaana, töitäkin olin ehtinyt tehdä. Toinen tuli neljän vuoden päästä ja siinä välissä tein töitä. Olen opiskellut toisenkin ammatin perhe-elämän ohella ja tällä hetkellä opiskelen yliopistossa kolmatta ammattiani ;) Voi sitä opiskella lisää, vaikka olisi pieniäkin lapsia. Meillä nuorin 2,5 v ja vanhin menee seuraavana vuonna kouluun. Itse valmistun yliopistosta 2-3 vuoden kuluttua eli juuri ennen kuin olen täyttämässä 30 :)
Me ajateltiin matkustella lapsien kanssa, joten ei koeta, että menetetään jotain. Paljon ollaan liikuttu nytkin, mutta vain naapurimaissa. Kohta pääsee onneksi jo pidemmällekin kun pienin ei ole enää vaipoissa ja tajuaakin jotain matkustamisesta. Ryyppäys ja rällästäminen ei ole houkuttanut sitten yläasteen, joitakin saattaa haitata se, että ei pääse juhlimaan joka viikonloppu, mutta itse olen helpottunut - niin monet bileet olen saanut peruttua lasten varjolla :D
Mutta miten ehtiä jos on koko ajan töissä.
Jotenkin tuntuu oudolle että pitäisi ilmoittaa töissä että jään nyt pois äitiyslomalle .
Tuntuu, että uraa tekevillä lapset tahtovat jäädä, jos et tee uraa, et saa eläkettä ja jos teet, et ehdi mitään muuta
Olen myös tyytyväinen, että tein ainoan lapseni 26-vuotiaana. Nyt olen 45, lapsi on aikuinen ja työelämässä on vielä paljon aikaa tehdä kaikenlaista.
En oikein ymmärrä tätä porukkaa joka on 3-kymppisenä ihan ikäloppuja ja raihnaisia, että ei jakseta olla lasten kanssa. Onko jotain perussairauksia vai elintavoissa parannettavaa??
Happyhappy young mother kirjoitti:
Sain ensimmäisen melkein juuri kun olin valmistunut ammattikoulusta 20-vuotiaana, töitäkin olin ehtinyt tehdä. Toinen tuli neljän vuoden päästä ja siinä välissä tein töitä. Olen opiskellut toisenkin ammatin perhe-elämän ohella ja tällä hetkellä opiskelen yliopistossa kolmatta ammattiani ;) Voi sitä opiskella lisää, vaikka olisi pieniäkin lapsia. Meillä nuorin 2,5 v ja vanhin menee seuraavana vuonna kouluun. Itse valmistun yliopistosta 2-3 vuoden kuluttua eli juuri ennen kuin olen täyttämässä 30 :)
Me ajateltiin matkustella lapsien kanssa, joten ei koeta, että menetetään jotain. Paljon ollaan liikuttu nytkin, mutta vain naapurimaissa. Kohta pääsee onneksi jo pidemmällekin kun pienin ei ole enää vaipoissa ja tajuaakin jotain matkustamisesta. Ryyppäys ja rällästäminen ei ole houkuttanut sitten yläasteen, joitakin saattaa haitata se, että ei pääse juhlimaan joka viikonloppu, mutta itse olen helpottunut - niin monet bileet olen saanut peruttua lasten varjolla :D
Ja piti jatkaa tuota omistamisen vertailua; meillä omakotitalo, 2 autoa ja varaa reissata sekä tileillä rahaa. 20-vuotiaana asuttiin vielä kerrostalossa, mutta sitten päästiin omaan kotiin kun nuorin oli 3 :) Oli se kivaa, kun sai odottaa. Meillä kaikilla lapsilla omat huoneet. Enempää lapsia ei ole tulossa. Äitini sai minut 27-vuotiaana ja valitteli olevansa niin paljon väsyneempi kuin silloin kun sai siskoni 18-vuotiaana, vaikka nykymitassa 27-vuotiasta äitiä pidetään nuorena? Toisaalta sitä sanotaan, että 25 vuoden iässä alkaa kehon vanheneminen ja aineenvaihdunnan hidastuminen ja valvominen voi oikeasti olla vaikeampaa - samoin raskautuminen??
Olen 54 v ja ei minulla ole kyllä mikään kiire päästä lapsista eroon. Mukavaa, kun on kotona vielä nuoria ja hulinaa. Mutta ehkä minulla on ollut hyvä tuuri, kun saimme mukavia lapsia, joiden seurassa viihtyy.
:DDDDD Juupa juu