Lue keskustelun säännöt.
Miksi vapaaehtoisesti lapsettomilla on niin paljon paremmat parisuhteet?
16.12.2016 |
Olen huomannut, että vapaaehtoisesti lapsettomien parisuhteista puuttuu monia sellaisia negatiivisia piirteitä, jotka vaivaavat vanhempien parisuhteita. Mistä tämä johtuu? Onko DINK-elämä vähemmän stressaavaa? Yhdistääkö vapaaehtoinen lapsettomuus niin paljon, että kumppania haluaa vaalia?
Kommentit (67)
Tuttavapiirissäni on kaksi miestä, joille tuli ero ensimmäisistä avioliitoista, jotka olivat lapsettomia.
Toisessa avioliitosaan molemmista tuli isä noin 40 v. iässä.
Onnellisilta vaikuttavat molemmat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko niillä sitten? Uskon, että on helpompaa siinä vaiheessa, kun toisilla vaikka 3 pientä lasta ja toisilla ei ollenkaan, mutta entä 40 tai 60 v:n jälkeen? Silloinhan vasta voi sanoa, onko liitto onnellinen vai ei.
Onpa omituinen väite.
Eihän tässä edes ollut väitettä :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko niillä sitten? Uskon, että on helpompaa siinä vaiheessa, kun toisilla vaikka 3 pientä lasta ja toisilla ei ollenkaan, mutta entä 40 tai 60 v:n jälkeen? Silloinhan vasta voi sanoa, onko liitto onnellinen vai ei.
Onpa omituinen väite.
Eihän tässä edes ollut väitettä :D
Etkö oikeasti osannut lukea tuosta viestistä väitettä? Minkä ikäinen olet? Mikä on äidinkielesi?
Vierailija kirjoitti:
Enemmän rahaa, jaksamista ja yhteistä aikaa sekä jaetut, usein hedonistiset arvot. Yhdessä ollaan, koska se on mukavaa, ei koska on jonkinlainen perheprojekti päällä.
Olen myös tavannut vela-parin, joka sitten erosi. Mies hankki perheen myöhemmin nuoren naisen kanssa :(
Pariskunnan naisen lapsentekoaika meni ohi vela-vuosina. Hän katui päätöstään myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vapaaehtoisesti lapsettomat pariskunnat ovat yhdessä niin kauan kuin huvittaa.
Vapaaehtoisesti lapsettomat näkevät elämän sellaisena, että elämän tarkoitus on nauttia itse ja kehittää itse itseään.
Eivät he ole parisuhteessa enää silloin, kun toinen tarvitsee jotain tai toinen sairastuu. He eivät jää parisuhteeseen siksi aikaa, kun on kriisi ja vaikeaa, vaan he eroavat.
Jotain tällaista tuli itsellenikin mieleen, esimerkkinä tuttavapariskunta: Melkein 15 v yhdessä, kunnes nainen sairastui. Mies jatkoi edelleen samaa elämää, eli harrastukset, matkustelu ym. sillä aikaa, kun toinen on siinä kunnossa, ettei pysty kunnolla liikkumaan. Nainen toki lähti heti kun sai itsensä kuntoon.
Kun on lapsia, on myös huolia niistä. Terveillä 20-40/50-vuotiailla lapsettomilla todennäköisesti on helpompi elämä, joten parisuhdekin voi hyvin. En missään tapauksessa ajattele, että kaikkien pitäisi hankkia lapsia (päinvastoin monen kohdalla!), mutta parisuhteen laatu testataan aina niissä "alamäissä" eikä silloin kun elämä on helppoa. Tietysti lapsettomienkin parisuhteet voivat olla hyvällä pohjalla ja lapsellisten parisuhteet kariutua ekoihin vastoinkäymisiin. Lapsettomassa suhteessa todennäköisesti kestää vain kauemmin nähdä, miten toinen käyttäytyy kun vaaditaan vastuuta ja epämukavuuden sietoa.
Lisään vielä toisen esimerkin: Tuttavapariskunta eli vuosia hyvässä parisuhteessa, kunnes syntyi esikoinen, joka sairastui syöpään. Mies ei ottanut vastuuta, tuli ero.
Jos he olisivat eläneet lapsettomina, niin tuo parisuhde olisi voinut kestää vuosikymmeniä, jos mitään vastaavaa kriisiä ei olisi tullut. Mutta itsestäni tuo vaihtoehto tuntuisi jotenkin "valheelliselta". Siis omalla kohdallani valitsisin mieluummin vähän vaikeamman kuin helpon elämän, koska "alamäissä" oppii enemmän niin omasta kuin kumppaninkin luonteesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Velan parisuhde perustuu vapaaehtoisuuteen. Ihmiset nauttivat enemmän asioista, joita ei tehdä pakolla.
Te olette kyllä useimmat aika pihalla lapsettomien pariskuntien elämästä ja parisuhteesta.
Ikävä rikkoa illuusio, mutta myös meillä on suhteessa alamäkiä ja ylämäkiä. On rankkoja tilanteita: läheisten menetyksiä, työpaikan menetyksiä, pettymyksiä, onnettomuuksia, pettämistä ja vaikka mitä kurjuutta.
Mä sanoisin että lapsettomilla on enemmän aikaa keskittyä siihen toiseen ja parisuhteeseen. Eikä ole vuosikausia kestävää väsymystä, mitä monet pienten lasten äidit valittavat. On aikaa toteuttaa ja kehittää itseään ja huolehtia omista ja toisen tarpeista. Toinen on aina sun saatavilla, eikä lasten.
Hitto, mä voin tänään päättää mitä mä haluan tehdä aamulla/huomenna tai olla tekemättä mitään, mä voin maata pyjamassa sängyssä koko päivän ja katsoa leffoja. Kyllä siitä valinnanvapaudesta ja keveästä tunteesta ettei ole vastuussa mistään tai kenestäkään, kumpuaa pieni onnellisuudentunne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vapaaehtoisesti lapsettomat pariskunnat ovat yhdessä niin kauan kuin huvittaa.
Vapaaehtoisesti lapsettomat näkevät elämän sellaisena, että elämän tarkoitus on nauttia itse ja kehittää itse itseään.
Eivät he ole parisuhteessa enää silloin, kun toinen tarvitsee jotain tai toinen sairastuu. He eivät jää parisuhteeseen siksi aikaa, kun on kriisi ja vaikeaa, vaan he eroavat.
Jotain tällaista tuli itsellenikin mieleen, esimerkkinä tuttavapariskunta: Melkein 15 v yhdessä, kunnes nainen sairastui. Mies jatkoi edelleen samaa elämää, eli harrastukset, matkustelu ym. sillä aikaa, kun toinen on siinä kunnossa, ettei pysty kunnolla liikkumaan. Nainen toki lähti heti kun sai itsensä kuntoon.
Kun on lapsia, on myös huolia niistä. Terveillä 20-40/50-vuotiailla lapsettomilla todennäköisesti on helpompi elämä, joten parisuhdekin voi hyvin. En missään tapauksessa ajattele, että kaikkien pitäisi hankkia lapsia (päinvastoin monen kohdalla!), mutta parisuhteen laatu testataan aina niissä "alamäissä" eikä silloin kun elämä on helppoa. Tietysti lapsettomienkin parisuhteet voivat olla hyvällä pohjalla ja lapsellisten parisuhteet kariutua ekoihin vastoinkäymisiin. Lapsettomassa suhteessa todennäköisesti kestää vain kauemmin nähdä, miten toinen käyttäytyy kun vaaditaan vastuuta ja epämukavuuden sietoa.
Lisään vielä toisen esimerkin: Tuttavapariskunta eli vuosia hyvässä parisuhteessa, kunnes syntyi esikoinen, joka sairastui syöpään. Mies ei ottanut vastuuta, tuli ero.
Jos he olisivat eläneet lapsettomina, niin tuo parisuhde olisi voinut kestää vuosikymmeniä, jos mitään vastaavaa kriisiä ei olisi tullut. Mutta itsestäni tuo vaihtoehto tuntuisi jotenkin "valheelliselta". Siis omalla kohdallani valitsisin mieluummin vähän vaikeamman kuin helpon elämän, koska "alamäissä" oppii enemmän niin omasta kuin kumppaninkin luonteesta.
En ole koskaan ymmärtänyt joidenkin suomalaisten intoa tehdä elämästään tarkoituksella vaikeampaa kuin se jo muutenkin on.
Vierailija kirjoitti:
Enemmän rahaa, jaksamista ja yhteistä aikaa sekä jaetut, usein hedonistiset arvot. Yhdessä ollaan, koska se on mukavaa, ei koska on jonkinlainen perheprojekti päällä.
Eli on kivaa ja jos ei niin erotaan? Kyllä meilläkin parisuhde toki kukoistaa aina kun on aikaa olla kahdestaan enemmän, eli näin pikkulapsiaikaan (ilman tukiverkkoa) se on harvemmin. Toisaalta side on nyt erilainen koska on "perheprojekti", meille se on ihan vaan perhe. Omassa tuttavapiirissä ei onnellisuus näytä olevan kumpaankaan suuntaan lapsista kiinni, toki tyytyväisyys voi pikkulapsiaikana helposti kärsiä. Mut siinä puhutaan parista vuodesta, jos on valinnut kumppanin oikein niin rakkaus kyllä säilyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko? Kolme lasta, yhteiseloa 40 v, naimisissa 35 v. Enkä osaa kuvitella onnellisempaa avioliittoa kuin omamme, meillä on yksinkertaisesti kaikki hyvin ja meillä on kivaa keskenämme edelleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vapaaehtoisesti lapsettomat pariskunnat ovat yhdessä niin kauan kuin huvittaa.
Vapaaehtoisesti lapsettomat näkevät elämän sellaisena, että elämän tarkoitus on nauttia itse ja kehittää itse itseään.
Eivät he ole parisuhteessa enää silloin, kun toinen tarvitsee jotain tai toinen sairastuu. He eivät jää parisuhteeseen siksi aikaa, kun on kriisi ja vaikeaa, vaan he eroavat.
Jotain tällaista tuli itsellenikin mieleen, esimerkkinä tuttavapariskunta: Melkein 15 v yhdessä, kunnes nainen sairastui. Mies jatkoi edelleen samaa elämää, eli harrastukset, matkustelu ym. sillä aikaa, kun toinen on siinä kunnossa, ettei pysty kunnolla liikkumaan. Nainen toki lähti heti kun sai itsensä kuntoon.
Kun on lapsia, on myös huolia niistä. Terveillä 20-40/50-vuotiailla lapsettomilla todennäköisesti on helpompi elämä, joten parisuhdekin voi hyvin. En missään tapauksessa ajattele, että kaikkien pitäisi hankkia lapsia (päinvastoin monen kohdalla!), mutta parisuhteen laatu testataan aina niissä "alamäissä" eikä silloin kun elämä on helppoa. Tietysti lapsettomienkin parisuhteet voivat olla hyvällä pohjalla ja lapsellisten parisuhteet kariutua ekoihin vastoinkäymisiin. Lapsettomassa suhteessa todennäköisesti kestää vain kauemmin nähdä, miten toinen käyttäytyy kun vaaditaan vastuuta ja epämukavuuden sietoa.
Lisään vielä toisen esimerkin: Tuttavapariskunta eli vuosia hyvässä parisuhteessa, kunnes syntyi esikoinen, joka sairastui syöpään. Mies ei ottanut vastuuta, tuli ero.
Jos he olisivat eläneet lapsettomina, niin tuo parisuhde olisi voinut kestää vuosikymmeniä, jos mitään vastaavaa kriisiä ei olisi tullut. Mutta itsestäni tuo vaihtoehto tuntuisi jotenkin "valheelliselta". Siis omalla kohdallani valitsisin mieluummin vähän vaikeamman kuin helpon elämän, koska "alamäissä" oppii enemmän niin omasta kuin kumppaninkin luonteesta.
En ole koskaan ymmärtänyt joidenkin suomalaisten intoa tehdä elämästään tarkoituksella vaikeampaa kuin se jo muutenkin on.
Samis. En tajua miksi kukaan haluaa itselleen vaikeaa elämää. En kerta kaikkiaan. Siksi ettei ole koskaan aidosti kokenut vaikeaa elämää?
Mä toivon kaikille mun ystäville, perheelle ja läheisille niin helppoa elämään mitä he vain voivat saada, toivon ettei ole yhtään kuoppaa siinä matkalla. Ei pientäkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Te olette kyllä useimmat aika pihalla lapsettomien pariskuntien elämästä ja parisuhteesta.
Ikävä rikkoa illuusio, mutta myös meillä on suhteessa alamäkiä ja ylämäkiä. On rankkoja tilanteita: läheisten menetyksiä, työpaikan menetyksiä, pettymyksiä, onnettomuuksia, pettämistä ja vaikka mitä kurjuutta.
Mä sanoisin että lapsettomilla on enemmän aikaa keskittyä siihen toiseen ja parisuhteeseen. Eikä ole vuosikausia kestävää väsymystä, mitä monet pienten lasten äidit valittavat. On aikaa toteuttaa ja kehittää itseään ja huolehtia omista ja toisen tarpeista. Toinen on aina sun saatavilla, eikä lasten.
Hitto, mä voin tänään päättää mitä mä haluan tehdä aamulla/huomenna tai olla tekemättä mitään, mä voin maata pyjamassa sängyssä koko päivän ja katsoa leffoja. Kyllä siitä valinnanvapaudesta ja keveästä tunteesta ettei ole vastuussa mistään tai kenestäkään, kumpuaa pieni onnellisuudentunne.
Niin. Velojen elämäntarkoitus on oma nautinto.
Täytyy sanoa, että itse en tunne ketään yli 40-vuotiasta vela-pariskuntaa. Ne, jotka 20-30 kieppeillä ovat julistaneet olevansa vela-pariskunta, ovat kuitenkin hankkineet lapsia kun se 40 on alkanut lähestyä. Lapsentekoiän ohittaneita voi oikeastaan vasta sanoa vela-pariskunnaksi, koska usein (tai no omassa tuttavapiirissäni) se voi hyvin muuttua kun biologia ei pian anna mahdollisuutta lisääntymiselle. Sitten kun miettii sellaisia 45-> pariskuntia niin onko se elämä loppujen lopuksi kovin erilaista oli sitten vela tai ei? Varmasti useimmat siihen ikään päässeet ovat ehtineet kasvattaa lapsensa jo aikuisiksi, vähintään teineiksi (paitsi ne, jotka ovat heränneet myöhään lapsentekoon).
Meitä lapsia on meidän perheessä 4 ja kaikki ovat jo täysi-ikäisiä. Vanhemmat on usein viettämässä teatteriviikonloppua, ulkomailla, ravintolaillallisilla yhdessä tai kavereiden kanssa ja näyttävät omaan silmään ainakin onnellisilta 30 avioliittovuoden jälkeen. Lisäarvoa onneen tuovat varmasti myös yhteiset lapsenlapset :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko noin?
Kumminkin eroon päätyneistä avioliitoista yli 40 prosenttia oli lapsettomia vuonna 2014.
http://www.mtv.fi/uutiset/ekstra/artikkelib/tuhannet-avioparit-eroavat-…
Mutta muuten parisuhteista on vapaaehtoisesti lapsettomia kahdeksan prosenttia.
http://www.vaestoliitto.fi/tieto_ja_tutkimus/vaestontutkimuslaitos/?x27…
Eikös tuosta voi silloin päätellä (vaikka mukana olisi siis tahattomastikin lapsettomat), että lapsettomat pariskunnat eroavat paljon herkemmin. Miten tämä ap mielestäsi korreloi väitteesi kanssa....?
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut, että vapaaehtoisesti lapsettomien parisuhteista puuttuu monia sellaisia negatiivisia piirteitä, jotka vaivaavat vanhempien parisuhteita. Mistä tämä johtuu? Onko DINK-elämä vähemmän stressaavaa? Yhdistääkö vapaaehtoinen lapsettomuus niin paljon, että kumppania haluaa vaalia?
Puhutko tässä vain DINKeistä vai kaikista lapsettomista pariskunnista?
Vierailija kirjoitti:
Te olette kyllä useimmat aika pihalla lapsettomien pariskuntien elämästä ja parisuhteesta.
Ikävä rikkoa illuusio, mutta myös meillä on suhteessa alamäkiä ja ylämäkiä. On rankkoja tilanteita: läheisten menetyksiä, työpaikan menetyksiä, pettymyksiä, onnettomuuksia, pettämistä ja vaikka mitä kurjuutta.
Mä sanoisin että lapsettomilla on enemmän aikaa keskittyä siihen toiseen ja parisuhteeseen. Eikä ole vuosikausia kestävää väsymystä, mitä monet pienten lasten äidit valittavat. On aikaa toteuttaa ja kehittää itseään ja huolehtia omista ja toisen tarpeista. Toinen on aina sun saatavilla, eikä lasten.
Hitto, mä voin tänään päättää mitä mä haluan tehdä aamulla/huomenna tai olla tekemättä mitään, mä voin maata pyjamassa sängyssä koko päivän ja katsoa leffoja. Kyllä siitä valinnanvapaudesta ja keveästä tunteesta ettei ole vastuussa mistään tai kenestäkään, kumpuaa pieni onnellisuudentunne.
Totta kai on muitakin elämänkokemuksia, mutta ne ovat jompaa kumpaa puolisoa yksilönä koettelevia, enemmänkin. Eivät niinkään "yhteisiä".
Ja noita on myös lapsiperheissä, mutta lisänä siis yhteinen vastuu, yhteinen ilo, yhteinen suru omista lapsista ja omien lapsien mahdollisista vastoinkäymisiä.
Totta kai lapseton elämä on vähemmän sitovaa ja helpompaa. Mutta nyt unohdat sen, että lapsista on helketisti myös iloa, rakkautta ja onnea. Mikään todella arvokas ei koskaan ole täysin vaivatonta! Me lapselliset olemme eläneet myös sitä lapsetonta elämää, joten osaamme arvioida asiaa omalta kohdaltamme - tietenkään en voi sanoa sinusta, että sinulle lapsen rakkaus olisi vaivan väärti - mutta omalta osaltani voin vankasti sanoa näin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vapaaehtoisesti lapsettomat pariskunnat ovat yhdessä niin kauan kuin huvittaa.
Vapaaehtoisesti lapsettomat näkevät elämän sellaisena, että elämän tarkoitus on nauttia itse ja kehittää itse itseään.
Eivät he ole parisuhteessa enää silloin, kun toinen tarvitsee jotain tai toinen sairastuu. He eivät jää parisuhteeseen siksi aikaa, kun on kriisi ja vaikeaa, vaan he eroavat.
Jotain tällaista tuli itsellenikin mieleen, esimerkkinä tuttavapariskunta: Melkein 15 v yhdessä, kunnes nainen sairastui. Mies jatkoi edelleen samaa elämää, eli harrastukset, matkustelu ym. sillä aikaa, kun toinen on siinä kunnossa, ettei pysty kunnolla liikkumaan. Nainen toki lähti heti kun sai itsensä kuntoon.
Kun on lapsia, on myös huolia niistä. Terveillä 20-40/50-vuotiailla lapsettomilla todennäköisesti on helpompi elämä, joten parisuhdekin voi hyvin. En missään tapauksessa ajattele, että kaikkien pitäisi hankkia lapsia (päinvastoin monen kohdalla!), mutta parisuhteen laatu testataan aina niissä "alamäissä" eikä silloin kun elämä on helppoa. Tietysti lapsettomienkin parisuhteet voivat olla hyvällä pohjalla ja lapsellisten parisuhteet kariutua ekoihin vastoinkäymisiin. Lapsettomassa suhteessa todennäköisesti kestää vain kauemmin nähdä, miten toinen käyttäytyy kun vaaditaan vastuuta ja epämukavuuden sietoa.
Lisään vielä toisen esimerkin: Tuttavapariskunta eli vuosia hyvässä parisuhteessa, kunnes syntyi esikoinen, joka sairastui syöpään. Mies ei ottanut vastuuta, tuli ero.
Jos he olisivat eläneet lapsettomina, niin tuo parisuhde olisi voinut kestää vuosikymmeniä, jos mitään vastaavaa kriisiä ei olisi tullut. Mutta itsestäni tuo vaihtoehto tuntuisi jotenkin "valheelliselta". Siis omalla kohdallani valitsisin mieluummin vähän vaikeamman kuin helpon elämän, koska "alamäissä" oppii enemmän niin omasta kuin kumppaninkin luonteesta.
En ole koskaan ymmärtänyt joidenkin suomalaisten intoa tehdä elämästään tarkoituksella vaikeampaa kuin se jo muutenkin on.
Oletko kysynyt omilta vanhemmiltasi, miksi halusivat vaikeuttaa elämäänsä?
Pikkulapsiperheissä elämä on ihan erilaista karusellia kuin velapariskunnalla, niin varmasti ainakin vaikuttaa siltä että velat ovat onnellisempia. Mun isä on kertonut, että kun me lapset olimme kaikki (4kpl) alakouluikäisiä, niin hän josku huomasi toivovansa että äitini ajaisi vaikka rekan alle. Muistan myös noilta ajoilta aivan hillittömiä riitoja ja sen näki lapsikin, että vanhempani olivat onnettomia.
Nyt, kun vanhempani ovat viiskymppisiä ja vain nuorin lapsi on kotona, kuuntelen kateellisena miten kauniisti isäni puhuu äidistäni, miten he suunnittelevat yhteisiä reissuja ja harrastavat. Väkisin antaa toivoa heidän parempaan muuttunut suhteensa, itse nyt huonossa suhteessa (vai sittenkin huonossa elämäntilanteessa?), kotona alle kolmivuotias ja tuntuu että kaikki menee reisille.
Vierailija kirjoitti:
Onko noin?
Kumminkin eroon päätyneistä avioliitoista yli 40 prosenttia oli lapsettomia vuonna 2014.
http://www.mtv.fi/uutiset/ekstra/artikkelib/tuhannet-avioparit-eroavat-…
Mutta muuten parisuhteista on vapaaehtoisesti lapsettomia kahdeksan prosenttia.
http://www.vaestoliitto.fi/tieto_ja_tutkimus/vaestontutkimuslaitos/?x27…
Eikös tuosta voi silloin päätellä (vaikka mukana olisi siis tahattomastikin lapsettomat), että lapsettomat pariskunnat eroavat paljon herkemmin. Miten tämä ap mielestäsi korreloi väitteesi kanssa....?
Niin? Osa pariskunnista pysyy vain lasten takia yhdessä. Esimerkiksi toinen pettää, mutta petetty ei halua erota lasten takia. Täällä av:llakin on monta esimerkkiä parisuhteista, joissa ei ole rakkautta, mutta yhdessä sinnitellään lasten vuoksi. Korkea eroprosentti taas viittaa todennäköisemmin siihen, että parisuhde ei ole ollut hyvä tai kumppani väärä. Ilman lapsia on helpompi erota huonosta parisuhteesta.
Niinno. Kun ei ole vastoinkäymisiä eikä riitaa kotitöistä, niin varmaan on päällisin puolin auvoista. Mutta toisaalta kyllä syvimmät ja tiiviimmät parisuhteet on niillä pariskunnilla, joilla on lapsia ja vastoinkäymiset on voitettu ja kinat kinattu. Sellainen hitsaa parit yhteen paljon tiiviimmin kuin rypytön ja haasteeton dink-elämä.
Väitän näin, koska ehdimme elää lapsetonta parielämää 14 vuotta, ja sittemmin on eletty lapsellista parielämää 16 vuotta. Voin ainakin omalta kohdaltani sanoa vankasti näin.
On ihan tosi, että perheen perustaminen voi heikoissa kantimissa olevan parisuhteen kaataa. Se on koetinkivi, että lapsi valvottaa ja kotitöiden määrä moninkertaistuu. Mutta toisaalta sellaiset kokemukset myös kasvattavat ja lähentävät.
t. 30 vuotta miehensä kanssa ollut ja kaksi lasta saanut