Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Te, joilla lapsia ja olette eronneet
13.12.2016 |
Miten olette pystyneet eroamaan? Mistä saitte siihen rohkeutta?
Olen ihan puhtaasti vain lasten takia mieheni kanssa, kun tuntuu ihan liian kauhealta viedä lapsilta ydinperhe. Lapset ovat jo koululaisia, ehkä lasten ollessa pieniä olisi ollut helpompi se ero ottaa..?
Välillä haaveilen kovasti elämästä ilman miestäni, mutta miten ihmeessä sen voisi tehdä lapsille? Jouluisinkaan ei voisi olla molempien vanhempien kanssa.
Mutta tämä rakkaudettomuuskin on kamalaa. Olisi ihana olla rakastunut ja elää sellaisen kanssa, jota kunnolla rakastaa.
Kommentit (34)
Vierailija kirjoitti:
Miehen sivusuhde paljastui. Olin niin romuna, ettei lapset tehneet sellaisella äidillä mitään. Tiedän, että jatkaminen (eli mies halusi pitää meidät molemmat) olisi syönyt minut elävältä. Olisiko äiditön lapsi ollut onnellisempi?
Joo, no tuollaisen ymmärrän, että tuolloin on varmasti helppo lähteä. Joskus toivonkin, että paljastuisi jotain tuollaista, niin olisi helppo se ero ottaa.
Nyt kuitenkin arki rullaa ja mies rakastaa minua, niin tuntuisi aivan liian väärältä hajottaa perhe... Ei tässä kuitenkaan itsellä hyvä ole olla.
ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mies oli sairaalloisen mustasukkainen. Se ongelma ei tule heti ilmi ja pahenee vuosien varrella. Valinta ahdistavan avioliiton ja mielenterveyden säilymisen välillä ei ollut vaikea.
No ei ollut enää vaihtoehtoja.
Olisin kyllä jatkanut vielä vaikka hampaat irvessä, kunnes tajusin että yksin ei voi parisuhdetta ylläpitää.
Ja olen ehdottomasti sitä mieltä, että jollei ole pakko erota, niin älkää erotko. Yrittäkää nyt löytää toisenne uudelleen, parisuhde vaatii työtä. Mutta sitä tosiaan vaaditaan molemmilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen sivusuhde paljastui. Olin niin romuna, ettei lapset tehneet sellaisella äidillä mitään. Tiedän, että jatkaminen (eli mies halusi pitää meidät molemmat) olisi syönyt minut elävältä. Olisiko äiditön lapsi ollut onnellisempi?
Joo, no tuollaisen ymmärrän, että tuolloin on varmasti helppo lähteä. Joskus toivonkin, että paljastuisi jotain tuollaista, niin olisi helppo se ero ottaa.
Nyt kuitenkin arki rullaa ja mies rakastaa minua, niin tuntuisi aivan liian väärältä hajottaa perhe... Ei tässä kuitenkaan itsellä hyvä ole olla.
ap.
Puhut aloituksessa, että haluaisit, että joku rakastaa. Eli ajattele näin: jos eroat, niin todennäköisesti olet seuraavat 20 vuotta yksin, eikä sinulla ole miestä, joka rakastaa. Haluatko vielä erota?
No mulla oli varmaan helpompi tilanne, koska me molemmat miehen kanssa oltiin yhtä mieltä siitä, että meillä ei ole enää mitään suhdetta ollut liian pitkään. Kiintymystä oli puolin ja toisin, ja on edelleenkin, mutta meidän tapauksessa ei edes koskaan ollut ollut sellaista kipinää, jota olisi voinut yrittää löytää uudestaan. Oltiin molemmat muututtu liikaa. Lapsillekaan ei haluttu antaa ihan vääristynyttä kuvaa rakkaussuhteesta. Meillä kyllä on sellaiset välit vielä näin eron jälkeenkin (erosta reilut kolme vuotta) että vietämme kyllä helposti aikaa yhdessä koko porukka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehen usean kuukauden suhde toiseen naiseen paljastui. Kysyin kumpi painaa vaakakupissa enemmän; minä, lapset ja koko meidän yhteinen elämä vai tämä toinen nainen. Vastaus oli ettei osaa sanoa. Pakkasin laukun, toivotin hyvää elämää ja otin avioeron. Hyvissä väleissä ollaan kuitenkin oltu ja olen käyttäytynyt miestä kohtaan ystävällisesti, lasten takia. Lapsille ei ole valehdeltu asiasta jos ovat suoraa kysyneet. Katkera olen ollut ja purkanut sydäntäni ystäville, mutta lasten aikana en kertaakaan ole mollannut isää.
Lasten äiti rakastui toiseen. Eipä siinä tuhkakasasta noustessa paljoa ollut vaihtoehtoja. Valintaa tosin kovasti helpotti rakastuneen ihmisen lapsellisen uhmakas käytös. Ei tarvinnut edes miettiä terapioita.
Mutta lopulta paras mulle tapahtunut asia koskaan. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Henkinen väkivalta, alistaminen ja rajoittaminen. Mietin usein olisiko pitänyt jaksaa koska erokin on ollut lapsille ihan hirvittävä sokki. :(
Kun kaikkien kannalta on parempi erota, ei siinä paljon rohkeutta vaadita. Mies alkoi pikkuhiljaa valehtelemaan kaikista asioista, ihan pienistäkin ja juomaan enemmän ja enemmän. Ensin hoidin kaiken yksin ja sitten tajusin, että tämäkö on se esimerkki ja miehen malli, minkä haluan lapseni oppivan. Yritin toki puhua miehen kanssa monia kertoja ennen kuin muutin pois.
Mies puhuu ympäri kyliä, kuinka erosimme siksi, että löysin toisen, tosiasiassa en jaksanut hoitaa kahta lasta. Toki ihastus antoi voimaa huomata, että minäkin olen arvokas. Jos on yksin, on parempi, että on oikeasti yksin, kuin että raahaisi yhtä riippakiveä jatkuvasti mukana asioissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No mulla oli varmaan helpompi tilanne, koska me molemmat miehen kanssa oltiin yhtä mieltä siitä, että meillä ei ole enää mitään suhdetta ollut liian pitkään. Kiintymystä oli puolin ja toisin, ja on edelleenkin, mutta meidän tapauksessa ei edes koskaan ollut ollut sellaista kipinää, jota olisi voinut yrittää löytää uudestaan. Oltiin molemmat muututtu liikaa. Lapsillekaan ei haluttu antaa ihan vääristynyttä kuvaa rakkaussuhteesta. Meillä kyllä on sellaiset välit vielä näin eron jälkeenkin (erosta reilut kolme vuotta) että vietämme kyllä helposti aikaa yhdessä koko porukka.
Meilläkin on ollut todella kuollut suhde jo monta vuotta. Mies jaksaa vielä yrittää, kun hänellä on niin paljon tunteita vielä, mutta itse en jaksaisi enää ollenkaan.
Se kipinä on meiltäkin aina puuttunut. Ainakin minun puolelta... Jotenkin vain silti ollaan todella pitkään oltu jo yhdessä. Nykyisin varmastikin paljon tottumisen vuoksi. Ja lasten.
Itse vain alan kaivata jo muutakin ja kateellisena aina katson, kun joku lapsiperhe eroaa. Kun ei itsellä ole sitä rohkeutta.
ap.
Vastaapa vitosen kysymykseen: jos tiedät, että olet yksin, haluatko silti erota?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen sivusuhde paljastui. Olin niin romuna, ettei lapset tehneet sellaisella äidillä mitään. Tiedän, että jatkaminen (eli mies halusi pitää meidät molemmat) olisi syönyt minut elävältä. Olisiko äiditön lapsi ollut onnellisempi?
Joo, no tuollaisen ymmärrän, että tuolloin on varmasti helppo lähteä. Joskus toivonkin, että paljastuisi jotain tuollaista, niin olisi helppo se ero ottaa.
Nyt kuitenkin arki rullaa ja mies rakastaa minua, niin tuntuisi aivan liian väärältä hajottaa perhe... Ei tässä kuitenkaan itsellä hyvä ole olla.
ap.
Puhut aloituksessa, että haluaisit, että joku rakastaa. Eli ajattele näin: jos eroat, niin todennäköisesti olet seuraavat 20 vuotta yksin, eikä sinulla ole miestä, joka rakastaa. Haluatko vielä erota?
Haluaisin, että minä rakastaisin. Että olisi kiva mennä toisen kainaloon, koska häntä rakastaa. Ei mulla nyt tee mieli mennä miehen kainaloon, koska ei sitä rakkautta mun puolelta niinkään ole. Siitä johtuen sitten läheisyyskin on ihan loppu ja läheisyyttä olisi ihana tuntea.
ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mulla oli varmaan helpompi tilanne, koska me molemmat miehen kanssa oltiin yhtä mieltä siitä, että meillä ei ole enää mitään suhdetta ollut liian pitkään. Kiintymystä oli puolin ja toisin, ja on edelleenkin, mutta meidän tapauksessa ei edes koskaan ollut ollut sellaista kipinää, jota olisi voinut yrittää löytää uudestaan. Oltiin molemmat muututtu liikaa. Lapsillekaan ei haluttu antaa ihan vääristynyttä kuvaa rakkaussuhteesta. Meillä kyllä on sellaiset välit vielä näin eron jälkeenkin (erosta reilut kolme vuotta) että vietämme kyllä helposti aikaa yhdessä koko porukka.
Meilläkin on ollut todella kuollut suhde jo monta vuotta. Mies jaksaa vielä yrittää, kun hänellä on niin paljon tunteita vielä, mutta itse en jaksaisi enää ollenkaan.
Se kipinä on meiltäkin aina puuttunut. Ainakin minun puolelta... Jotenkin vain silti ollaan todella pitkään oltu jo yhdessä. Nykyisin varmastikin paljon tottumisen vuoksi. Ja lasten.
Itse vain alan kaivata jo muutakin ja kateellisena aina katson, kun joku lapsiperhe eroaa. Kun ei itsellä ole sitä rohkeutta.
ap.
Ihan tuttuja ajatuksia. Me mietittiin avointa suhdetta, oletteko te sellaista ajatelleet? Suunniteltiin, että lasten takia pyöritettäisiin kotia yhtiökumppaneina, mutta molemmat olisivat vapaita menemään tahollaan ja vaikka rakastumaan. Me ei tuohon sitten kuitenkaan päädytty, koska alettiin ajatella sitä sitten liikaa myös mahdollisten kolmansien osapuolten kannalta ja mihin suohon se sitten meidät vielä saattaisi viedä. Me päätettiin kokeilla ensin asumuseroa ja järjestettiin se siten, että vuokrattiin kalustettu asunto, jossa toinen meistä oli vuorollaan, ja toinen sitten lasten kanssa kotona. Järjestely kesti puoli vuotta ja sen aikana molemmille selkiintyi se, että ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ero. Ajatuskin siitä, että olisimme taas kaikki saman katon alla oli liian vaikea käsitellä. Erosimme hyvissä väleissä ja hyvissä väleissä olemme edelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mulla oli varmaan helpompi tilanne, koska me molemmat miehen kanssa oltiin yhtä mieltä siitä, että meillä ei ole enää mitään suhdetta ollut liian pitkään. Kiintymystä oli puolin ja toisin, ja on edelleenkin, mutta meidän tapauksessa ei edes koskaan ollut ollut sellaista kipinää, jota olisi voinut yrittää löytää uudestaan. Oltiin molemmat muututtu liikaa. Lapsillekaan ei haluttu antaa ihan vääristynyttä kuvaa rakkaussuhteesta. Meillä kyllä on sellaiset välit vielä näin eron jälkeenkin (erosta reilut kolme vuotta) että vietämme kyllä helposti aikaa yhdessä koko porukka.
Meilläkin on ollut todella kuollut suhde jo monta vuotta. Mies jaksaa vielä yrittää, kun hänellä on niin paljon tunteita vielä, mutta itse en jaksaisi enää ollenkaan.
Se kipinä on meiltäkin aina puuttunut. Ainakin minun puolelta... Jotenkin vain silti ollaan todella pitkään oltu jo yhdessä. Nykyisin varmastikin paljon tottumisen vuoksi. Ja lasten.
Itse vain alan kaivata jo muutakin ja kateellisena aina katson, kun joku lapsiperhe eroaa. Kun ei itsellä ole sitä rohkeutta.
ap.
Kaikesta sitä kateellinen voi ollakin. Sinulla on hyvä rakastava mies ja suunnittelet eroa? Yleensä eroon lapsiperheessä on paljon suuremmat syyt. Ja ne eivät ole kivoja syitä.
Itse en voisi kuvitella mitään parempaa, kuin kunnollinen kiva mies.
Niin ja jatkan vielä, että lasten lisäksi mua piti siinä liitossa pitkään myös yksinäisyyden pelko. Ajatus siitä, että mahdollisesti olisin loppuelämäni yksin, pelotti. Mutta kun pääsin siitä pelosta irti, kun tajusin että haluan kuitenkin olla vapaa rakastumaan, jos rakkaus kohdalleni joskus osuu, sen jälkeen eropäätös oli hyvin helppo. -6, 14-
Vierailija kirjoitti:
Vastaapa vitosen kysymykseen: jos tiedät, että olet yksin, haluatko silti erota?
En mä näe tähän nykytilanteeseen verrattuna hirveän paljon eroa siihen yksin olooni... Ei meillä ole miehen kanssa edes seksiä kuin kerran vuodessa... Että siinä mielessä olisi ihan sama vaikka sen loppuikäni yksin olisinkin.
Mutta onhan siitä miehestä toki seuraa nyt. Edes joku, jonka kanssa miettiä kauppalistaa.
ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen sivusuhde paljastui. Olin niin romuna, ettei lapset tehneet sellaisella äidillä mitään. Tiedän, että jatkaminen (eli mies halusi pitää meidät molemmat) olisi syönyt minut elävältä. Olisiko äiditön lapsi ollut onnellisempi?
Joo, no tuollaisen ymmärrän, että tuolloin on varmasti helppo lähteä. Joskus toivonkin, että paljastuisi jotain tuollaista, niin olisi helppo se ero ottaa.
Nyt kuitenkin arki rullaa ja mies rakastaa minua, niin tuntuisi aivan liian väärältä hajottaa perhe... Ei tässä kuitenkaan itsellä hyvä ole olla.
ap.
Puhut aloituksessa, että haluaisit, että joku rakastaa. Eli ajattele näin: jos eroat, niin todennäköisesti olet seuraavat 20 vuotta yksin, eikä sinulla ole miestä, joka rakastaa. Haluatko vielä erota?
Haluaisin, että minä rakastaisin. Että olisi kiva mennä toisen kainaloon, koska häntä rakastaa. Ei mulla nyt tee mieli mennä miehen kainaloon, koska ei sitä rakkautta mun puolelta niinkään ole. Siitä johtuen sitten läheisyyskin on ihan loppu ja läheisyyttä olisi ihana tuntea.
ap.
Kysyn sen takia, että jos tuo on se ainut syy erota - niin elä eroa. On mahdollista, ettet löydä ikuisuuteen ketään, jota rakastaisit. Sitten se ero on ns. Turha ero.
Suosittelen, että alat rakentamaan sellaista elämää itsellesi, jota rakastat. Ota vaikka koira tai ala harrastamaan jotain.
Vierailija kirjoitti:
Miehen usean kuukauden suhde toiseen naiseen paljastui. Kysyin kumpi painaa vaakakupissa enemmän; minä, lapset ja koko meidän yhteinen elämä vai tämä toinen nainen. Vastaus oli ettei osaa sanoa. Pakkasin laukun, toivotin hyvää elämää ja otin avioeron. Hyvissä väleissä ollaan kuitenkin oltu ja olen käyttäytynyt miestä kohtaan ystävällisesti, lasten takia. Lapsille ei ole valehdeltu asiasta jos ovat suoraa kysyneet. Katkera olen ollut ja purkanut sydäntäni ystäville, mutta lasten aikana en kertaakaan ole mollannut isää.
Melko usein miehet joutuu kokemaan tuon mitä sinä koit.
Kuitenkin hienoa ja virtuaalisen hatunnoston arvoinen juttu että et ole mollannut ja haukkunut miestä vaikka siihen olisi ollut aihettakin.
Jos et jättänyt mitään olennaista itsestäsi tai omista tekemisistäsi kertomatta.
Tuleeko tällaiset aina useimmiten ihan puskista vai pystyykö joku aavistamaan että jotain on menossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mulla oli varmaan helpompi tilanne, koska me molemmat miehen kanssa oltiin yhtä mieltä siitä, että meillä ei ole enää mitään suhdetta ollut liian pitkään. Kiintymystä oli puolin ja toisin, ja on edelleenkin, mutta meidän tapauksessa ei edes koskaan ollut ollut sellaista kipinää, jota olisi voinut yrittää löytää uudestaan. Oltiin molemmat muututtu liikaa. Lapsillekaan ei haluttu antaa ihan vääristynyttä kuvaa rakkaussuhteesta. Meillä kyllä on sellaiset välit vielä näin eron jälkeenkin (erosta reilut kolme vuotta) että vietämme kyllä helposti aikaa yhdessä koko porukka.
Meilläkin on ollut todella kuollut suhde jo monta vuotta. Mies jaksaa vielä yrittää, kun hänellä on niin paljon tunteita vielä, mutta itse en jaksaisi enää ollenkaan.
Se kipinä on meiltäkin aina puuttunut. Ainakin minun puolelta... Jotenkin vain silti ollaan todella pitkään oltu jo yhdessä. Nykyisin varmastikin paljon tottumisen vuoksi. Ja lasten.
Itse vain alan kaivata jo muutakin ja kateellisena aina katson, kun joku lapsiperhe eroaa. Kun ei itsellä ole sitä rohkeutta.
ap.
Ihan tuttuja ajatuksia. Me mietittiin avointa suhdetta, oletteko te sellaista ajatelleet? Suunniteltiin, että lasten takia pyöritettäisiin kotia yhtiökumppaneina, mutta molemmat olisivat vapaita menemään tahollaan ja vaikka rakastumaan. Me ei tuohon sitten kuitenkaan päädytty, koska alettiin ajatella sitä sitten liikaa myös mahdollisten kolmansien osapuolten kannalta ja mihin suohon se sitten meidät vielä saattaisi viedä. Me päätettiin kokeilla ensin asumuseroa ja järjestettiin se siten, että vuokrattiin kalustettu asunto, jossa toinen meistä oli vuorollaan, ja toinen sitten lasten kanssa kotona. Järjestely kesti puoli vuotta ja sen aikana molemmille selkiintyi se, että ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ero. Ajatuskin siitä, että olisimme taas kaikki saman katon alla oli liian vaikea käsitellä. Erosimme hyvissä väleissä ja hyvissä väleissä olemme edelleen.
Mies ei suostu avoimeen suhteeseen, koska hänellä on vielä niin paljon rakkautta... Ei se kestäisi sitä.
Todella ahdistava tilanne.
ap.
Alue: Aihe vapaa
Miehen sivusuhde paljastui. Olin niin romuna, ettei lapset tehneet sellaisella äidillä mitään. Tiedän, että jatkaminen (eli mies halusi pitää meidät molemmat) olisi syönyt minut elävältä. Olisiko äiditön lapsi ollut onnellisempi?