Miksi aina ahdistaa?
Miksi mua ahdistaa aina ja koko ajan.... Pelkään kerran kuussa hysteerisesti olevani raskaana. SItten jos en pelkää sitä, pelkään, että minulla on syöpä, jollain läheisellä on joku vakava tauti...jne.
Käy oikeasti mielenterveyden päälle kun elämä on pelkkää pelkoa... Minulla on diagnosoitu masennus, ahdistuneisuushäiriö ja ocd(joka on selkeästi muuttumassa hypokondriaksi) ja olen saanut näihin terapiasta apua. En ole halunnut lääkkeitä, koska nekin ahdistaa, pelottaa ja epäilyttää.
Kommentit (13)
Niin, mäkin aattelen joskus noin. Olisi vaa hienoa elää elämää murehtimatta jatkuvasti. Käytän ihan liikaa aikaa hysteeriseen itkemiseen ja panikointiin. Oon ihan loppu.
No älä itke, jos et suostu hoidettavaksi = käytä lääkärin määräämiä lääkkeitä. Niistä on nimittäin iso apu. Ei mulla ainakaan terapia yksin tehonnut, koska saan ihan riittävästi ja aina halutessani puida asiaa kotonakin. Mutta lääkityksestä oli todella paljon apua, olo muuttui muutamassa viikossa selvästi. Kiitos, Seronil!
Tiedän, että kannattaisi kokeilla mutta pelkään niitäkin liikaa. Olen lukenut liikaa kaikkia "masennuslääkkeet yhteydessä itsemurhiin"- otsikoita. Pelkään, että pääni menee vain pahemmin sekaisin ja teen vielä itselleni jotain...
Sinä pelkäät. Pelkäät, koska et luota, että elämä kantaa.
Hassua, olen yrittänyt hokea juuri tuota "elämä kantaa" "kaikki järjestyy aina"- mantraa itselleni mutta se ei auta kuin pienen hetken. Sitten tulee taas paha todellisuus mieleen, että paskat se mitään kantaa, lokaa tulee niskaan vain.
Eihän elämä aina kanna eikä kaikki järjesty, mutta ei taida olla järkevää sitä etukäteen pelätä? Mutta sen kai te ymmärrätte. Mikä niissä lääkkeissä pelottaa? Oletko oikeasti punninnut plussat ja miinukset? Niissä on riskinsä, mutta ehkä vielä isompi todennäköisyys että ne auttaa. Ja syöpää ja kuolemaa ei kenenkään kannata toivoa, kumpikaan ei ole kivaa
Ei ole järkevää etukäteen pelätä mutta jotenkin lapsuudesta astipäähän on iskoistunut ajatus, että jos en ole koko ajan huolissani niin se pahin tapahtuu.
En tiedä sinun elämästäsi, mutta minua elämä on kantanut. Sen huomaa, kun elämää katsoo taaksepäin.
Vaikka mieheni petti ja jätti 20 vuoden jälkeen, niin elämä oli kauheaa pari vuotta, mutta nyt kun katson, niin mitään pahaa ei loppupeleissä tapahtunut. Kaikki kääntyi parhain päin.
Hetkellisesti voi olla vaikeaa, mutta kun asiat laittaa perpektiiviin, niin kaikki kääntyy hyvin. En edes pelkää lasteni kuolemaa; jos niin tapahtuisi, olisi lapseni ever after onnellinen, ilman mitään kipua ja kärsimystä.
Itse asiassa tajuan, että tuttavistani ne ihmiset, joita elämä on eniten potkinut päähän,,uskovat tulevaisuuteen eniten:
Kun 55 v tuttuni jäi työttömäksi, hän oli luottavainen. Sanoi, ettei lainkaan pelkää muutosta. Ja häneltä oli hukkunut lapsi.
Toinen tuttuni luottaa myös, että kaikki järjestyy. Hän on istunut linnassa neljä vuotta ja siitä ajasta eristyksissä puoli vuotta. Alkusyy oli oma, mutta ei niin syyllinen, että olisi ansainnut koko tuomion.
Jos nuo ihmiset uskovat niin, niin miksi en minäkin? Myönnän, että aika ajoin epäusko iskee, mutta pelolle ei koskaan saa antaa jalansijaa. Ei koskaan.
Tällä hetkellä pelkään hysteerisesti olevani raskaana. Olen miettinyt, mikä siihenkin on syynä, ikää on kuitenkin 26. Raskaus tuntuu tällä hetkellä melkein pahemmalta kuin kuoleminen. Se kaikki härdelli mikä siitä seuraisi.... aion tänään tehdä testin ja (taas kerran) olen ihan varma, että olen paksuna.
Masennuslääke voxra pelasti mut itsarilta. Olen 100% varma siitä. Juttele avoimesti lääkärin kanssa lääkevaihtoehdoista.
Nanao kirjoitti:
Tiedän, että kannattaisi kokeilla mutta pelkään niitäkin liikaa. Olen lukenut liikaa kaikkia "masennuslääkkeet yhteydessä itsemurhiin"- otsikoita. Pelkään, että pääni menee vain pahemmin sekaisin ja teen vielä itselleni jotain...
Sen takia niiden käyttöä valvotaan. Sitä paitsi tuo itsemurhariskikin on vähän niin-ja-näin. Tutkitusti noin pari prosenttia plaseboa syöneistä sai itsemurha-ajatuksia, 4 % Prozacia (fluoksetiini). Siis itsemurha-ajatuksia, mikä on eri kuin että oikeasti toteuttaisi ajatuksensa.
https://www.drugwatch.com/ssri/suicide/
Mä sanoisin, että jos riski saada ajatuksia on noin pieni, ja olo monilla kumminkin kohenee, niin kannattaa kokeilla. Sinä käyt terapiassa, joten voitte seurata siellä voinnin kehitystä.
Ja eniten varoitellaan lääkkeiden ja alkoholin käytöstä. Jos et ryyppää, riskikin on pienempi.
Mulle määrättiin ahdistukseen otettavia lääkkeitä (en muista nimeä) mutta en edes uskaltanut hakea niitä apteekista... Kuulostaa todella säälittävältä :<
Kuulosti aivan minun kirjoittamalta. Viimeaikoina ahdistuksen rinnalle on toson noussut hyvin vahvana masennus ja nykyään jopa salaa toivon että minulla olisi pahanlaatuinen syöpä niin ei tarvitsisi kestää tätä hullua päätä enää kauaa.