Mä haluaisin erakoitua. En jaksa olla ihmisten kanssa!

Vierailija kirjoitti:

Erakkona parasta. Pikku hiljaa olen siihen ajautunut. Ja syvemmälle siihen aion mennä. En ole koskaan onnistunut ihmissuhteissa. Ovat tuoneet minulle vain pelkkää mielensäpahoittamista, surua, murhetta, pettymystä, pahaa oloa jne. Kaikkea surua, murhetta ja mielipahaa. Todella raskaita ja ikäviä kokemuksia ihmisten kanssa olosta. Olen rikkoutunut niistä. Pikku hiljaa erakoiiduttuani alan paranemaan. On ainut lääke minulle. En kaipaa enää ihmissuhteita. Nautin erakkoudesta. Minulla on hyvä ja kiva elämä. Ja mielikuvitusta voi käyttää lisänä.

Samoin. Ihmettelen, kuinka olen ennen jaksanutkaan ihmisten seuraa, vaikka niistä on saanut monenlaista harmia. Hyljeksintää, kiusaamista, ivailuja ja vihanpurkauksia. Suorastaan masentavaa kohtelua näin jälkikäteen arvioituna. Olen yrittänyt puolustautua, muttei siitäkään ole ollut apua. Terveys ja voimatkin alkavat mennä. Onneksi ei enää yhteyksiä sukulaisiin eikä tuttuihin. Kunpa pystyisin vielä jättämään tämän rasittavan perheenikin. Sitten ottaisin itselleni vain koiran tai kissan. 

Vierailija kirjoitti:

Olen tullut araksi, pelokkaaksi ja varovaiseksi ihmisten kanssa. En halua enää olla ystävien ikään enkä sisarusteni kanssa tekemisissä. Aina heidän kanssaan tekemisissä olo tuo ikävän olon, ahdistaa ja masentaa. En vastaa enää viesteihin, keksin tekosyitä tapaamisille jne. Varmasti saan kohta rauhassa erakoitua. Nuorena olin positiivinen ja en välittänyt ihmisten ikävistä piirteistä ja kommenteista. Iän myötä kaikki tällainen negatiivisuuksien ja ikävien ominaisuuksien korostuminen on alkanut käymään raskaaksi. Oma seura on parasta.

Täsmälleen sama tilanne täälläkin. Kun ikää tulee, ei jaksa enää joustaa ja pitää väkisin yhteyksiä luonteeltaan pahoihin, olkoot sitten vaikka sukulaisiakin. Sama pätee naapureihinkin. 

Vierailija kirjoitti:

Olen tullut araksi, pelokkaaksi ja varovaiseksi ihmisten kanssa. En halua enää olla ystävien ikään enkä sisarusteni kanssa tekemisissä. Aina heidän kanssaan tekemisissä olo tuo ikävän olon, ahdistaa ja masentaa. En vastaa enää viesteihin, keksin tekosyitä tapaamisille jne. Varmasti saan kohta rauhassa erakoitua. Nuorena olin positiivinen ja en välittänyt ihmisten ikävistä piirteistä ja kommenteista. Iän myötä kaikki tällainen negatiivisuuksien ja ikävien ominaisuuksien korostuminen on alkanut käymään raskaaksi. Oma seura on parasta.

Täsmälleen sama tilanne täälläkin. Kun ikää tulee, ei jaksa enää joustaa ja pitää väkisin yhteyksiä luonteeltaan pahoihin, olkoot sitten vaikka sukulaisiakin. Sama pätee naapureihinkin. 

Minullakin sama tilanne. Olen omissa oloissani mahdollisimman paljon ja kuntoilen itsekseni. Teen etätöitä. Olen aina ollut introvertti, mutta varsinkin viime vuosina olen todella alkanut huomaamaan, että ihmisten seura saa useimmiten ahdistuksen ja pahan olon itselleni.

Töissä sekä ryhmäharrastuksissa pitäisi olla ideaalitapauksessa tilanne, että kaikki koetaan yhtä arvokkaiksi ja tasavertaisiksi ja heitä kohdellaan samalla tavalla. Käytännössä se ei vain mene niin koskaan. Ehkä olen viallinen, kun huomioin tuollaisia asioita, mutta se todellakin ahdistaa, kun aina muodostuu ihmeellisiä sosiaalisia hierarkioita, joiden kanssa en vain halua elää. Yksin on parempi.

mä myös..

Olen kurkkuani myöten täynnä ihmisiä. En mitään iloa heistä saa. Vain, pelkästään ja ainoastaan pahaa mieltä. On pakko erakoitua.

On pitkäaikaisen harkinnan tulos, että erakoidun. Niin ystävistäni, tuttavistani, sukulaisistani, työtovereistani, naapureistani, enkä mitään muitakaan ihmiskontakteja kaipaa. Mies on, mutta tilava koti Oonneksi, että saa olla suht rauhassa. En jaksa enää tätä ihmisten tuomaa pahaa oloa. Alan vaan nauttimaan elämästäni yksin. Telkkari ja luonto saavat olla kavereitani. Ne eivät loukkaa.

Luen paljon ja kuuntelen äänikirjoja. Täyttää sosiaalisen tarpeeni.

ois kiva hommaa jokin tilava tönö syrjästä hiekkatien päästä,  jossa kuitenkin juokseva vesi ja sähkö. Erakoituisi sinne bändi kamoimeen ja hitsailisi harrastuksena.....

Olen tosiaankin samaa mieltä täällä monien kirjoittajien kanssa, etteivät ihmiset tuo elämään iloa, hyvää oloa, hyvää mieltä, hauskaa yhdessä oloa, positiivisuutta jne. Niinkuin ihmissuhteiden pitäisi tuoda. Päinvastoin pahaa oloa, pahaa mieltä, negatiivisuutta, ongelmia, ikävää yhdessä oloa jne. Olen pikku hiljaa alkanut erajoitumaan ja se on ollut erittäin tervehdyttävää. Paljon parempaa seuraa on hyvä kirja, teekupponen ja lämmin leipä sekä suklaalevy. Tulee niin hyvä ja rentouttava olo tällaisesta. Ulkoilu on myös ihanaa, kun kiertää ihmiset kaukaa.

Miksi elämässäni olleet ihmiset ovat olleet aina pahantahtoisia ja ilkeitä? En ymmärrä. Miksi muilla on ihania ihmisiä ympärillä. Olen erakoitunut tahtomattani. Mutta näin on hyvä olla. Erakkous on suojamuuri. Ei tule loukatuksi eikä petetyksi.

Työ on välttämätön paha rahan takia. Muuten erakko. Ihmisten seura on ikävää. En kaipaa sukulaisia, en naapureita enkä ystäviä. Niiden kanssa tekemisissä olo traumatisoi minut aikoinaan. Haavojen parantele on kestänyt jo pitkään. Musiikki, elokuvat, kirjat ja oma koti parasta seuraa. Terapeuttista.

Kiva ketju, on ollut ilo lukea viikkojen ajan! Ajoittain tuli kuitenkin sellainen tunne, että ketju ikäänkuin toisti itseään, niin samankaltaisia kokemuksia ja mieltymyksiä kaikilla Itse en enää kovin paljon välitä tai pahoita mieltäni toisten ihmisten takia, ainut asia jota kaipaan on seksi silloin tällöin, lähinnä kesällä kun sitä voi harrastaa luonnossa, vaikka kalliolla tai metsässä. En siis missään tapauksessa ole aseksuaali, vaikka erakko olenkin! En ollut ymmärtänyt että aseksuaalisuus on niin yleistä erakkojen keskuudessa, muuten ihan samantyyppinen kehitys täälläkin, eli mitä vanhemmaksi tulee, sitä vähemmän ihmiset kiinnostaa Mutta seksi ja masturbointi tosi tärkeetä.. Uusia ihmisiä tavatessa ensimmäinen asia mitä mietin on että olisiko tämä mahdollinen seksikumppani? Jos ei, niin en jaksa yhtään investoida Ja siis parisudetta en tosiaankaan halua, eikä sitä seksiäkään ole kuin pari kertaa vuodessa, mielellään aina uusien kumppaneiden kanssa!

Julmat ja traumaattiset kokemukset ihmisistä ja se, että en ole apua saanut kun olisin tarvinnut sekä huono palvelu kaikkialla ovat tuoneet mukanaan sosiaalisten tilanteiden pelon ja jännityksen. Sosiaaliset tilanteet kuormittavat myös todella paljon. En vain jaksa näitä. Vaikka yritän käydä tilanteet läpi mielessäni etukäteen menevät ne silti aina pieleen. Olen toki myös syrjäytetty, mutta huomaan kaipaavani yhä enemmän rauhaa, hiljaisuutta ja pimeyttä, siis tilaa ilman aistiärsykkeitä. Valitettavasti joudun kuormittaviin tilanteisiin kun asun vanhan ja sairaan sukulaiseni kanssa ja hoidan tämän asioita ja kotia. Olen toki autismikirjolla ja aseksuaali, eikä koko aikuisiän aikana ole ollut yhtään ystävää.

Vierailija kirjoitti:

Julmat ja traumaattiset kokemukset ihmisistä ja se, että en ole apua saanut kun olisin tarvinnut sekä huono palvelu kaikkialla ovat tuoneet mukanaan sosiaalisten tilanteiden pelon ja jännityksen. Sosiaaliset tilanteet kuormittavat myös todella paljon. En vain jaksa näitä. Vaikka yritän käydä tilanteet läpi mielessäni etukäteen menevät ne silti aina pieleen. Olen toki myös syrjäytetty, mutta huomaan kaipaavani yhä enemmän rauhaa, hiljaisuutta ja pimeyttä, siis tilaa ilman aistiärsykkeitä. Valitettavasti joudun kuormittaviin tilanteisiin kun asun vanhan ja sairaan sukulaiseni kanssa ja hoidan tämän asioita ja kotia. Olen toki autismikirjolla ja aseksuaali, eikä koko aikuisiän aikana ole ollut yhtään ystävää.

Päihteitä tai alkoholia en käytä. En myöskään harrasta irtosuhteita tai pelaa uhkapelejä. Olen kuitenkin yrittänyt varmaankin aina hoitaa ongelmiani syömällä. Syöminen on se ns. juttuni ja ongelmani.

Sosiaalisuus on lähes sairastuttanut minut psyykkisesti ja traumatisoinut sekä masentanut. On ollut todella ikäviä ihmissuhteita. Huonoja työilmapiirejä. Vaikeita tapauksia sukulaisten ja perheen kanssa. Opiskeluissa myös ikäviä tapauksia. Naapureiden kanssa myös kinaa. Aina jollakin on jotakin ikävää kommentoitavaa. Alan erakoitumaan. Se houkuttaa. Mielestäni olen ihan tavallinen ihminen. Asiani ihan ok. Mutta aina on jotakin ikävää sanottavaa vaan kaikilla. En ole terästä. Olisinpa ilkeämpi luonne, niin sanoisin takaisin samalla mitalla. Se varmasti helpottaisi. Siskoni ovat pahimmat arvostelijani. En mitään tee heidän mielestään oikein. Omasta mielestäni olen ahkerampi kuin he yhteensä. Ja ainut siskoistani, joka on korkeasti kouluttautunut. Enhän heidän mielestään osaa siivotakaan kunnolla kotiani. Vaikka koko opiskelujen ajan siivosin monia vuosia. Ja kun en ole hankkinut lapsia, niin laiskakin olen sen vuoksi. En vaan enää jaksa ihmisiä. Olisi kyllä aivan ihana, jos olisi joku yksi hyvä ihmissuhde. Mutta se tuskin toteutuu. Mutta onhan minulla telkkari, joka ajaa parhaan ystävän virkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei kaikki erakoitujat;

ei se vaadi 65 sivun pähkimistä vauva-palstalla, senkus vaan otat ja häivyt pöpelikköön asumaan ilman nettiä, palveluita, juoksevaa vettä tms. Helppoo ku heinänteko. 

Tai sitten voit jatkaa kitisemistä tyyliin "en kestä ihmisiä, paitsi omaa perhettä, miestä, lapsia ja ystäviä", ja miettiä, että oletkohan oikeasti "erakko"henkinen tyyppi. 

Voit myös ehkä kasvaa henkisesti sen verran, että tunnistat olevasi huomionhakuinen lössöttäjä, joka kuitenkin viime kädessä haluaa sen "ahdistavan" yhteiskunnan palveluineen ulottuvilleen. Ja jatkaa elämääsi. Tai ei. Ihan up yours, kuten Nykänen hyppytornissa sanoi. 

Miksi erakon pitäisi olla köyhä?

No, ei tietenkään tartte. Helpompihan se on erakoitua, jos on massia. Siitä vaan hankkimaan Kainuun nälkämailta erätorppa - siellä voi asustaa ihan rauhassa. Muistathan toki, että erakkoluonteena et tartte nettiä etkä sosiaalisia kontakteja. Tilailet vaan vaikka helikopterilla ruoat ja muut tavarat, joita tarttet, ja ohjeistat lentäjän tiputtamaan pakkaukset puolen kilsan päähän eräasumuksestasi. Edelleen - helppoo ku heinänteko. Paitsi että tosierakkona sulla ei ole nettiä tai puhelinta, joilla tehdä mitään tilauksia. Eikä postilaatikkoa varmaan ole ihan lähiseuduilla. Joten tervetuloa omavaraistalouteen, jota - oho oho - et omin nokkinesi saa pystyyn, vaan tarvitset niitä vittumaisia muita ihmisiä, jotka tällaisen mahdollistavat. Sorry, ei sittenkään taida olla helppoo ku heinänteko. 

eihän erakon tarvitse eristäytyä yhteiskunnasta. Sehän on mahdotonta.

Minulla on ollut todella kova elämä ihan itsestä riippumattomista syistä. En ole itse aiheuttanut näitä tapahtumia. En usko että ikinä pääsien eroon näistä asioista. Lapsen omainen elämänilon on kadonnut ja en oikein enää jaksa kuntoilla kaan enkä halua olla ihmisten kanssa tekemisissä. Ennen pidin itseäni kauniina tai olin sinut itseni kanssa, nyt tunnen itseni rumaksi. Elämä on vienyt minusta ilon ja kauneuden. Raahaudun päivästä toiseen. Toivon kuolemaa. Se helpottaisi. Kyllä tykkään yksin olosta, en kaipaa seuraa, mutta en ole enää elämäniloinen. Töissä käyn, se pitää minut järjissäni. Saan siellä olla kuitenkin suht rauhassa ihmisiltä.

En välitä ihmisistä. Saisi kuolla koko ihmiskunta sukupuuttoon, niin saisi olla rauhassa, eivät olisi minua kiusaamassa. Ihmiset ovat tuhonneet lähes minut. Nyt katkaisen välit heti alkuunsa, jos joku yrittää yhteyttä. En halua enempää rikkoa itseäni. Näen heti, jos on pahat aikeet mielessä. Välillä pitää sanoa rumastinin, että saa rauhan. Oma rauha parasta. Olen huomannut myös, että jos joku on ollut minulle ilkeä syyttä suotta, niin sattuu kohta omaan nilkkaan. Luotan elämän oikeudenmukaisuuteen. Ei tarvi itse kostaa. Olla vaan kaukana ihmisistä ja elää omaa elämäänsä. Pitää vain itsestä huolta.

Yksin on niin kivaa. Aivan ihanaa. Päässyt vihdoinkin eroon ihmisistä. Elää vaan itselleen ja mennä omilla ehdoilla. Ei mitään paineita ihmisistä. Koti saa olla siinä kunnossa, kun haluaa. Saa nukkua, milloin haluaa. Saa syödä, milloin haluaa jne. Nautin niin suunnattomasti. Vihdoinkin uskaltaa elää itselleen. En mitään ihmissuhteita halua enää ikinä. Ei hurttia, ei kakaroita, ei puolisoa eikä kavereita. Vain minä itse ja oma kiva elämä omilla ehdoilla.