Mä haluaisin erakoitua. En jaksa olla ihmisten kanssa!

Aina kun tapaan jonkun ihmisen, niin tulee ikävä olo. Sanoo jotakin ilkeää, retostelee itsellään, huomauttaa jostakin ikävästi jne. Voin pahoin ihmisten seurassa. En saa ihmisiltä yhtään mitään hyvää. En jaksa enää itsekään olla kiva. Miksi olisin itse hyvä ja kiva, kun ei minullekaan ole kukaan kiva ja hyvä. Parempi olla varovainen ja varpaillaan, ettei kukaan pääse loukkaamaan ja päivää pilaamaan. Ihmiset ovat susia, petoja ja piruja. Pettymyksiä tulee ja matto viedään jalan alta. Surullinen tosiasia.

Päivä päivältä tulen kiukkuisemmaksi ja kiukkuisemmaksi ja ihmisvihani kasvaa. Aina on joku päivän pilaamassa. Aina on jotakin ilkeää, negatiivista ja pahaa sanottavaa. Aina on joku korostamassa itseään, antamassa neuvoja ja ohjeita, etsimässä vikoja ja virheitä. Aina on joku puukottamassa selkään. Kaikki käännetään pahaksi. En kestä ihmisiä enää ollenkaan. Olen niin kateellinen ihmisille, jotka voivat tehdä etätyötä ja joilla ei ole perhettä ja naapurit sekä sukulaiset mahdollisimman kaukana. Miten pääsisin erakoitumaan tämän kaiken paska keskeltä.

Ihmissuhteiden töissä, opiskeluissa, vapaa-ajalla jne. Pitäisi tuoda hyvää mieltä, positiivista energiaa, rakentaa ja koota ihmistä jne. Mutta minulla on käynyt päinvastoin. Jokainen työpaikka, ihmissuhde jne. on vienyt minua vain huonompaan päin. Ovat aiheuttaneet surua, murhetta ja masennusta. Saan vain ihmissuhteista kaikkea pahaa ja negatiivista. Olisin paljon ehjempi ihminen, jos olisin tajunnut olla yksin. Mutta töissäkin on pakko käydä. Kaikkia töitä ei voi tehdä etänä. Ihmisiltä saan kuulla myös aina jotakin negatiivista. En tarvi enää ihmisiä yhtään mihinkään. Hoidan vain työni. Sisälleni on kasvanut ihmisinho. Tuntuu, että ainut nautintoni on se, että kun kuulen, että joku on kuollut, ei ole enää minua kiusaamassa. Sosiaalusuusmittarini on täynnä. En halua edes tutustua enää kenenkään, kun etukäteen tai jo kättelyssä masentuu. Tahallaan loukataan sen kun keritään. Tuntuu niinkuin kaikkien ihmisten sisällä asuisi piru. Parempi erakoitua, kun antaa jatkuvasti toisten loukata. Jatkuvasti saan kuulla, että kuinka itsekäs olen, kun en ole lapsia tehnyt. Nehän ne itsekkäitä ovat, joilla on lapsia. Ihmetellään, että miten Minulla ei ole kotieläimiä, kaikillahan kuulemma on kissa tai koira. Tykkään pitää työpöytäni siistinä, siitäkin piikitellään. Kaikkien sanomiset on jotakin ironisra, ilkeää ja negatiivista. Omilla asioilla kerskutaan, yksinkertaisilla asioilla. On niin hienoa, kun on saanut pyöräytettyä lapsen jne.

En kestä ihmisten taholta enää yhtään mitään. Olen hammata purren kuunnellut kaikenlaista pottuilua ikäni. En osaa enää odottaakkasn ihmisistä mitään muuta kuin vinoilua. Yritän vältellä kaikin keinoin ihmisiä. Jos joku tulee syyttä suotta lässyttämään kaikkea ilkeää ja korostamaan itseään syyttä suotta, niin haukun niin hyvin, että ei toivu ikinä ja saatan jopa pieksää. Asiasta saa sanoa ja asiallisesti, mutta muuta en kestä. Itse enbhienotunteisena ihmisenä ole koskaan puuttunut toisten tekemisiin tai tekemättä jättämisiin. Enkä sanonut mistään vastaankaan. Minusta on tullut hyvin kyyninen ihmisten suhteen. En välitä, vaikka jollekin sattuu jotakin pahaakin. En välitä yhtään mitään ihmisistä. Ovat aivan tyhjän kanssa minulle. Pääasia, että saan olla heistä rauhassa.

En tule toimeen ihmisten kanssa. Erakkous on minun juttuni.

Olen erittäin varovainen ja kyyninen ihmisten suhteen. Takanani on kova elämänkoulu ja kantapääopisto. Näen ihmisissä vain kaikkia pahoja ominaisuuksia. Näen ihmiset mustina. Aina pitää sanoa jotakin mahdollisimman ilkeää ja loukkaavaa. Välttelen kaikin mahdollisin keinoin ihmisiä. Ei minkaanlaista sosiaalista kanssakäymistä ei missään muodoissaan. Saatikka, että joutuisi niin intiimiin tilanteeseen jonkun kanssa, että pitäisi harrastaa seksiä jonkun kanssa. Se olisi pahin painajainen kaiken jälkeen. Elämäni on ollut täynnä murhetta, surua, masennusta jne. Jotka ovat kaikki ihmisten aiheuttamia. On ollut narsistinen parisuhde. Petollisia ja selkäänpuukottavia ystäviä. Huonohenkisiä työpaikkoja, joissa on itseä korostettu ja toisia painettu maanrakoon. Kateutta ja kilpailua opiskeluelämässä. Piikitteleviä ja vinoilevia sisaruksia. Piruilevia sukulaisia. Tympeitä naapureita. Olin ennen iloinen, aktiivinen, sosiaalinen jne. Jäljellä on enää varjo entisestä minästäni. On työn ja tuskan takana, että raahaudun aina töihin, jaksan kuntoilla, pidän kotini siistinä. Haluaisin vaan nukkua ja vajota maan alle. Tykkään kuitenkin olla kotona ja rauhassa. Se on parasta. En käsitä, miten muilla on hirveästi ystäviä, onnellinen perhe-elämä, upeita työkavereita, maailman parhaita ystäviä ja acebook on täynnä iloa, riemua ja onnea. Kaikki on niin upeeta ja mahtavaa.

Olen tullut siihen tulokseen, että kaikkien ihmisten sisällä asuu paholainen ja piru.

Olen myös erakoitunut. Mutta tykkään elämästäni näin. Minut syötiin töistä pois ja samaan aikaan myös avomieheni jätti minut ja omaisuuskin jäi hänelle. Sinisilmäisenä ja nuorena maksoin kaikesta, mutta paperissa ei ollut nimeäni. Vaihdoin paikkakuntaa. Aloitin uuden elämän. Kävin uuden ammatin. Nyt toisella alalla töissä. Nyt töissä on ihmisiä, joilla on pieniä lapsia. Minulla ei ole. Sanovat, että kyllä sinulla on helppoa, kun ei ole omia lapsia. Saat töiden jälkeen käyttää ajan itsellesi. Eivät tiedä, mitä elämässäni on tapahtunut. Menetin kerralla kaiken. Työpaikan, asunnon, omaisuuden, Minua myös syytettiin, että avomieheni jätti siksi, etten tee kotitöitä. Joka ei pidä ollenkaan paikkaansa. Tein vielä kaikki kotityötkin yksin. Enkä kapakoi enkä tupakoi. Aloitin kaiken uudelleen alusta ja tyhjästä. Hankin uuden ammatin, kun en voinut enää kiusaamisen jälkeen jatkaa samassa ammatissa. Työnikin tein hyvin. Ihmettelen, että olen jotenkuten kunnossa näiden tapahtumien jälkeen. En halua näistä kuitenkaan kertoa kenellekään. Makselen nyt opintolainaa takaisin uudesta ammatistani ja maksan vuokraa sekä ostelen huonekaluja. Opiskeluajan asuin ihan pienessä asunnossa, jonne ei sopinut kuin sänky ja kirjoituspöytä. Olen välillä ollut masentunut ja katkerakin. Mutta ulkoilu, kävelylenkit ja kuntosali ovat auttaneet. Ihmisiin en enää oikein luota. Nyt sitten äitini on vakavasti sairas. Käyn häntä välillä auttamassa. Siskoni sanoi, että käyn vain sen takia, että saan siellä syödä ja säästyy omat rahat. Veljeni sanoi, että miten nyt näin tiheästi olen alkanut käymään yhtäkkiä. Tarkisti äitini hopeaesinekaapin. Äitini ei ole ennen apua tarvinnut ja haluaa tarjota ruoan samalla, kun laitan ruokaa hänellekin. Äitini uskoo vilpittömyyteeni. Tarjoaa avusta ruoan. Kyllä välillä olen itkenytkin, että miten paljon pitää kaikenlaista surua, murhetta ja ihmisten ilkeilyä kestää. Ulkonäkö antaa minusta ehkä vääränlaisen kuvan. Olen herkkä ja kiltti sisältä. Ihmisillä on väärät luulot minusta.

Minä pelkään ihmisiä ja välttelen. Olen joutunut usein loukatuksi enkä osaa itse antaa samalla mitalla takaisin. En ole terästä, joten välttelen ihmisiä, etten tule loukatuksi ja petetyksi.

Minulla oli kerran työkaveri, joka syyttä suotta haukkui ja mustamaalaasi minua kaikille. Sitten kehtasi vielä kaiken lisäksi valehdella kaikille, minun päähäni, että olen haukkunut kaikkia. Koki minut jotenkin uhkaksi. Meitä oli minä ja hän vain samoissa tehtävissä. Olin ahkera ja tein työni hyvin. Hän laiska ja poltti tupakkia ja juoruili. Ajan kanssa kaikille selvisi hänen valheensa. Lähti sitten itse pois töistä. Sanoi, että sai paremman paikan. Kyllä tällaisesta ikävät muistot jäi.

Ennen aina ihmettelin, että miksi ihmiset ovat niin loukkaavia, piikikkäitä ja ilkeitä. Mikseivät hymyile ja nauti elämästä. Miksi pitää pahoittaa toisen mieli. Olin itse aina ennen iloinen ja nautin elämästä. Eihän töitä saa tehdä iloisena, pitää olla otsa kurtussa. En ole syntynyt kultalusikka suussa ja silti olin iloinen. Se ärsytti suunnattomasti. Sain paljon vinoilua iloisuudestani. Nyt on hymyt hyytyneet. Olen aika paljon täynnä vihaa. Haluaisin sanoa aina jotakin ilkeää jollekin. Tai ainakin kostan, jos minulle ilkeillään. En ollenkaan enää siedä mitään ilkeilyä syyttä suotta. Asiasta saa kyllä sanoa.

Olen tänä kesänä voinut erakoitua mökilleni miltei totaalisesti ja olen voinut paremmin kuin koskaan.

Ei mitään ylimääräistä hösäilyä.

Vain Pikku puutarha ja pörriäiset, ja linnut, kirjat ja vanhat radio-ohjelmat Areenasta.

Vain pakolliset kauppareissut ovat rasittavia.

Minäkin olen ollut kaksi kuukautta mökillä. Aivan mahtavaa laatuaikaa. Niin parasta. Vain kännykkäviesteillä muutamia yhteydenottoja ihmisiin. Vanhoja columboelokuvia katsellut, vanhoja kirjoja lukenut ja tietenkin ulkoillut paljon. Kyllä olen nauttinut. En kaipaa ollenkaan ihmisten ilmoille.

Ihmiset tuovat vain pelkkää surua, murhetta, pettymyksiä, huonoa oloa, pahaa mieltä. Vievät kaiken ilon, onnen ja rauhan. Ovat kaikki itsekkäitä, laiskoja, ilkeitä, minä itse ihmisiä, kersku via, rasittavia, ärsyttäviä jne. Pelkään/inhoan/välttelen/kartan jne. Kaikkia ihmisiä. Erakkous on unelmien täyttymys. Parasta, mitä on tapahtunut kaiken jälkeen. Asunto, auto, mökki, yksinolo, työ, kuntoilu on kaikki, mitä tarvitsen. Ihmisiä en kaipaa. Olen aivan liian kiltti olemaan ihmisten kanssa.

Minusta tuntui yhteen aikaan, että ihmisillä oli vain aina jotakin ikävää, loukkaavaa ja ilkeää sanottavaa. Parisuhteessa sain ilkeyttä osakseni. Kaiken tein väärin. Vaikka tein hyvin asioita. Siskoni mollasi. Ärsytti, kun olen ollut aina opiskeluissa ahkerampi ja parempi kuin hän. Työpaikalla oli piikikäs työkaveri jne. Kerran rukoilin ja toivoin, että on se sitten paholainen tai suojelusenkeli, niin aina jos joku syyttä suotta on ilkeä, niin anba hänelle näpäytys. Suojele ja varjele minua. Sitten alkoikin oikeasti tapahtumaan pahoja näille ihmisille, jotka tahallaan loukkasivat minua. Siskoni joutui kolariin, kävi pahasti. Miesystäväni menetti työpaikkansa. Työkaverin äiti kuoli. Tuntuu vieläkin kuin sisälläni asuisi joku paholainen, joka ei enää lähde pois. Puolustaa minua. Aina kun jotakin ikävää syyttä suotta joku tekee tai sanoo minulle, niin kohta saa näpäytyksen. Nyt uudessa työpaikassani on yksi, joka koko ajan mollaa minua ja panee paremmaksi. Huomauttelee kaikesta. Asuu paremmalla alueella. On hoikempi jne. Puoli vitsillään koko ajan laukoo tällaisia. Ei aina jaksa tällaista, vaikka onkin puoli leikkiä. Joutui pomon puhutteluun kahdesta eri asiasta. Joku muu oli valittanut hänestä, en minä. On sen jälkeen ollut hiljainen. Muitakin tällaisia asioita on ollut, että jos joku on loukannut minua, niin on sitten hänelle tapahtunut sen jälkeen ikävää. Itseäni alkaa vähän jo pelottaa tämä. Rukoukseni on kuultu. Varmasti minua suojellaan. En ollenkaan ymmärrä tahallista ilkeilyä ja loukkaamista.

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuntui yhteen aikaan, että ihmisillä oli vain aina jotakin ikävää, loukkaavaa ja ilkeää sanottavaa. Parisuhteessa sain ilkeyttä osakseni. Kaiken tein väärin. Vaikka tein hyvin asioita. Siskoni mollasi. Ärsytti, kun olen ollut aina opiskeluissa ahkerampi ja parempi kuin hän. Työpaikalla oli piikikäs työkaveri jne. Kerran rukoilin ja toivoin, että on se sitten paholainen tai suojelusenkeli, niin aina jos joku syyttä suotta on ilkeä, niin anba hänelle näpäytys. Suojele ja varjele minua. Sitten alkoikin oikeasti tapahtumaan pahoja näille ihmisille, jotka tahallaan loukkasivat minua. Siskoni joutui kolariin, kävi pahasti. Miesystäväni menetti työpaikkansa. Työkaverin äiti kuoli. Tuntuu vieläkin kuin sisälläni asuisi joku paholainen, joka ei enää lähde pois. Puolustaa minua. Aina kun jotakin ikävää syyttä suotta joku tekee tai sanoo minulle, niin kohta saa näpäytyksen. Nyt uudessa työpaikassani on yksi, joka koko ajan mollaa minua ja panee paremmaksi. Huomauttelee kaikesta. Asuu paremmalla alueella. On hoikempi jne. Puoli vitsillään koko ajan laukoo tällaisia. Ei aina jaksa tällaista, vaikka onkin puoli leikkiä. Joutui pomon puhutteluun kahdesta eri asiasta. Joku muu oli valittanut hänestä, en minä. On sen jälkeen ollut hiljainen. Muitakin tällaisia asioita on ollut, että jos joku on loukannut minua, niin on sitten hänelle tapahtunut sen jälkeen ikävää. Itseäni alkaa vähän jo pelottaa tämä. Rukoukseni on kuultu. Varmasti minua suojellaan. En ollenkaan ymmärrä tahallista ilkeilyä ja loukkaamista.

Sama kokemus. Kaikki on tapahtunut mitä olen rukoillut. Erikoista.

Kaiken kokemani jälkeen, saan olla hyvilläni, että olen järjissäni. Mikä ihmiset saa vinoilemaan syyttä suotta. Menin eräälle kurssille harrastuksen vuoksi. Heti alkoi kurssinvetäjä mollaamaan. Hain yhtä työpaikkaa, niin haastattelija oli piikikäs. Naapuri tulee antamaan ohjeita itsestään selviin asioihin. Junassa tuntematon äijä tulee haukkumaan vaatteitani. Tässä on vain nykypäivän tapahtumia. Paljon pahempia asioita on tapahtunut menneisyydessä. Siskoni mies ja veljeni ovat haukkuneet minua aina rumaksi jne. jne. Olen jotenkin täynnä katkeruutta ja vihaa. Tuntuu, ettei osaa enää nauttia elämästäkään. En ole haukkunut edes ketään takaisin. Mieluummin puran kiukun yksinäni kotona ja itken. Olen kuitenkin hyvässä työssä ja ammatissa. Talous on kunnossa. Mieskin löytyy. Nuorena olin ruma hontelo, mutta nyt ihan ok. Eikä ole enää silmälaseja. Tunnollinen, ahkera ja kiltti olen. Enkä ilkeile. Kammoksun ihmisiä. Kuntosalillakin tuli yksi mies sanomaan, että katselen täällä lehtiä, että itsekin haluaisit olla kansikuvatytln näköinen. Lihava ja kalju mies oli itse. Olen niin kateellinen ihmisille, jotka hymyilee ja joita ei ole haukuttu ja loukattu. Itse en pysty enää edes hymyilemään.

Ikävä, ettei ihmiset voi elää sovussa ja toisia kunnioittaen. Olla onnellisia ja nauttia elämästä. Pitää ihan pelätä ja piiloutua, että saa olla rauhassa. Itsekin olen nähnyt työpaikkakiusaamista ja koulukiusaamista.

On mahtavaa uhriutumista täällä. Jos katsoo päin, se on ahdistelua. Jos ei katso, se on mitätöintiä. Jos toivottaa 'huomenta, kuis menee', se on urkkimista ja painostusta. Jos ei toivota, se on taas sitä työpaikkakiusaamista ja ulos savustamista. Ottakaa lääkkeet ja koettakaa nyt tajuta, että ketään reaalielämässä kiinnosta edes kiusata teitä - kaikilla on oma murheet ja mietittävät asiat. Jotenkin megalomaanista porukkaa täällä, kun kaikki, mitä ympäristössä tapahtuu, on jokin merkittävä kommentti teidän ihmisyyttänne vastaan. Miten te mimosat yleensä olette selvinneet aikuisiälle asti? 

Olen itse miettinyt tänään vakavasti erakoituvani noin kahdeksi vuodeksi maaseudulle sen sijaan, että jään leimaantuneena pyörimään vanhoille kaupunkikulmille ja tekisin opintoni loppuun ja parin vuoden erakoitumisen työn ja opintojen merkeissä jälkeen lentäisin tai matkustamisen ulkomaille asumaan töihin ja elämään sosiaalisemmin. Elämä ei ole kohdellut hyvin 10 vuoteen haluan päästä vain aina sinne missä muistot ei seuraa perässä maisemassa ja ihmisissä ja tapahtumissa. Haluan olla yksin ilman, että asun kerrostaloyhteisössä ja ulos, kun poistun minua seuraa valtava määrä ihmisiä. Minimoida haluaisin yhteydet tahoihin lääkäreihin ja hoitajien jotka haluavat jutella ja auttaa. Kauas laitokset, kauas kaikki häiritsevät tekijät, kun näen kaikkien olevan onnellisia. Kaupungissa mielessä pyörii vain kuolema ja mitäköhän toikin ajattelee musta ja milloinkaan tulee exa vastaan ja hävettää sanoinkuvailettoman paljon oma olemassaolo kaupungissa. Miksi haluan erakoitua hetkeksi? Tullakseni siksi ihmiseksi rauhassa ja hiljaisuudessa kuka oikeasti olen sisimmältani. Tulla sinuiksi menneisyyden kanssa kuinka olen sairastelun vuoksi heittänyt hukkaan 10 vuotta elämästäni ja muut normaalit porhaltaa viroissa ja parisuhteessa eläen unelmaa. Toisin kuin minä. Miten.kokoan psyykkeeni ja mieleni sille tasolle, että vielä minäkin pystyn ja kykenen kaikkeen samaan: näen erakoitumisen siihen lääkkeenä. Muuta en oikein jaksa enkä ehdi miettiä haluan vaan parantua ja mennä kohti unelmia ilman, että palaan enää tämän asunnottomuuden jälkeen siihen samaan menneeseen kuin ennen. Tarvitsetko todella vaan irtioton kohti hiljaisia seutuja ja parin vuoden erakoitumisen että palaan uutena eheampana ja parempana voimakkaampana ja kurinalaisempana ihmisenä takaisin ihmisten ilmoille?