Mä haluaisin erakoitua. En jaksa olla ihmisten kanssa!

Paljon on erakoita. Eivät myöskään halua tutustua toisiin erakoihin.

Olen ollut aina inhottu. Kukaan ei vaan koskaan ole halunnut olla kanssani. Olen saanut todella kovaa kyytiä. On ollut kyllä kivojakin ihmisiä. Mutta sitten kun on pitänyt tehdä esim. parityöskentelyä töissä jne. Niin ei ole koskaan seurani kelvannut. Nyt olen niin varovainen ihmisten kanssa, että en edes uskalla millään tavoin lähestyä. On kivaa olla omissa oloissaan. Helpottavaa. Entinen avopuolisoni oli ilkeä. Siskoni ja hänen mies ovat ilkeitä. Työelämässä on ollut ilkeilyä. Entinen anoppi oli täysi piru. Itse olen normaali työssäkäyvä ihminen. Keskitasoa kaikessa ja myös ulkonäöltäni. Teen työni hyvin ja kotini on siisti. Olen ystävällinen ja kiltti. Itsekin olen alkanut inhoamaan ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vietän koko kesän vapaata. Kolme kuukautta poissa kokonaan töistä. Olen yksin mökillä. Käyn vain välillä kaupassa ja ostoksilla. Muuten täysin erakkoelämää. Olen odottanut tätä hetkeä koko vuoden. Auto on pakattuna jo valmiiksi. En käy ehkä koko kesänä kaupunkiasunnollani. Uin, saunon, ulkoilen, veneilen, liikun metsässä ja luonnossa, luen, laitan ruokaa, grillaan, nautin kukista ja mansikoista, puuhastelen pihalla ja sisällä mökissä, istun terassilla ja laiturilla, herkuttelen jäätelöllä ja mansikoilla, käyn kyläkaupassa ja ostoksilla, nautin sateesta ja auringosta, paistan lettuja, katson elokuvia ja kuuntelen musiikkia. Ketään vierailijoita ei käy mökilläni. Aivan ihana kesä edessä.

Oi että, kuulostaa ihanalta! :)

En tekisi mielelläni mitään muuta kuin vain lukisin ja söisin. Kaikki vapaa-aikani vietänkin näin. En tarvi muuta sosiaalisuutta kuin työn. Olen pullukka ja enemmän ruma kuin kaunis. Mutta ei haittaa, kun en kaipaa parisuhdetta. Tykkään myös, että kukaan ei katsele, saan olla rauhassa esim. silloin, kun käyn kaupassa jne. Olen kuitenkin ihan siisti ihminen. En ole eläin- enkä lapsirakaskaan. Yksinolo on valtava voimavara minulle. En omista muuta kuin kerrostaloasunnon, reilu kokoisen kaksion. Enkä muuta tarvikaan. Pyörän annoin pois ilmaiseksi, kun en tykkää pyöräillä. Tulen toimeen hyvin vähällä rahamäärällä. Ruokaa ostan ja kirppareilta kannan kirjoja. Asunto on maksettu ja huonekalut kestävät kuolemaani saakka. Vieraita luonani ei käy, joten en tarvi mitään luxuskotia. Tällainen riittää minulle.

Yksin ollessa olen onnellinen. Ihmisten kanssa olen onneton. Töissä olen ikävystynyt. Kotona iloinen. Mieluummin ostelen itselleni kaikkea ja nautin omasta rauhasta kuin hankin lapsia tai kotieläimiä. Vapaa-aikana paljon mieluummin kuntoilen ja teen kotitöitä kuin vietän aikaa ihmisten kanssa.

Olen totaalisen pettynyt ja kyllästynyt ihmisiin. Ainoat tunteeni ihmisiä kohtaan ovat pelko, inho, varovaisuus jne. Aina tulee pettymys, ongelma jne. Ihmisten kanssa ollessa. Nauttii elämästä ja on yksin. Parasta.

Pärjään ihan hyvin yksin, tosin kumppani minulla on ja häntä "siedän". Muuten en juurikaan jaksa ihmisiä. Tämä ei tarkoita että rakastaisin tai ihailisin itseäni. Päinvastoin olen inhorealisti myös itseni suhteen. En toivo ihmisille pahoja asioita vaan toivon kaikille hyvää. Ajatuksissani siis.  Vasta jouduin savustetuksi eräästä nettiyhteisöstä. Olen asiallinen, kohtelias mutta ehkä vähän jäykkä ilmaisussani ja joskus vaan aika suorasukainen. En mielistele turhaa ketään enkä ainakaan sen takia että saisin siitä jotakin etua.

Minusta on puhuttu paljon pahaa, puukotettu selkään lukemattomia kertoja ja kuitenkin sitten kovasti on haluttu läpi elämän että minä pyyteettä kuuntelisin toisten vuodatukset elämästään. Muuten minulla ei juuri kellekkään ole virkaa. Mutta kun olen empaattinen ja ymmärtäväinen ja luotettava ihminen niin terapeutiksi kelpaan. Ne palvelut olen lopettanut kuitenkin jo aika päivää sitten. 

En luota kehenkään ja jos johonkin niin kumppaniini. Tämä ei tarkoita etteikö hän voisi pettää mutta luotan häneen ettei huutele asioitani eteenpäin kuten lähes kaikki muut ovat tehneet elämässäni. Toinen syy pettymykseen on sen etten koskaan ole saanut olla sellainen kuin olen. Aina on yritetty kontrolloida, alistaa, nöyryyttää tai painaa alaspäin. Ihmetyttää että toiset saa olla millaisia ovat, höpöttää mitä tahansa mitä sylki suuhun tuo ja se kaikki on ok. Minä kun avaan suuni niin se herättää aggressiota ja vastustusta, pilkkaa ja ivaa. Kuka sellaista jaksaisi koko elämäänsä?! En anna itsestäni kenellekkään enää mitään, mutta en vaadi mitään keltään toiselta (poislukien kumppanini) . Näillä mennään.

Minusta tuntuu, että iloisuus, puheliaisuus, toisten ihmisten huomioon ottaminen, positiivisuus, ystävällisyys, avuliaisuus jne. Sellaiset niinsanotut ihanan ihmisen ominaisuudet ärsyttävät toisia. Itse olen aina tykännyt ostella lahjoja esim. kun menen käymään jonkun luona kylässä, viedä töihin pullia ja kakkuja. Ostella anopille matkoilta tuliaisia, käydä auttamassa jne. Mutta nyt olen luopunut tällaisesta. Ihan niinkuin ei tykättäus tällaisesta. Anoppi keksii aina jotakin vikaa jaa virhettä ostoksistani. Töissä on sanottu, että itse osaa leipoa parempaa pullaa. Kylässä käydessäni tuliaisista ei ole ilahduttu. Ihmiset ovat myös usein tylyjä, jos menee juttelemaan niille jne. Erakkous houkuttaa.

En ole koskaan tykännyt ihmisistä. Aikani yritin olla sosiaalinen, mutta rikkouduin täysin. Niin paljon parempaa olla yksin. Ajatella vihdoinkin vaan itseään. Välttelen kaikin mahdollisin keinoin ihmisiä. Nautin ulkoilla yksikseni. Nautin kotona olosta yksikseni. Ihmiset vain ärsyttävät. Tympeitä kaikki.

Helppo homma, Älä vastaa ihmisten sähköposteihin, some-viesteihin, puheluihin tai ovikellon rimputteluihin. Jos nämä ohjeet sisäistät, olet jo erakko.

Onko tässä ketjussa ymmärrystä tai selitystä sille miksi minusta nykyään tuntuu sille kuin kaikki ihmiset pitäisi raivata pois tieltä? Jokainen ihminen tuntuu olevan sellainen että pitäisi hankkiutua eroon, koska ne seisovat minun onnellisuuteni edessä. 

Päivä päivältä ja iän kertyessä inhoan ihmisiä enemmän ja enemmän. Mollataan toisia, korostetaan itseään. Ollaan itsekkäitä minä, minä ja vielä kerran minä ihmisiä. Pistetään aina paremmaksi. Kehutaan itsellään ja ollaan niin hienoja ja siistejä, vaikka ei olla yhtään mitään. Haukutaan toisia, etsitään vikoja ja virheitä. Puhutaan pahaa ja mustamaalataan. Itseä kehutaan ja korostetaan. En oikein siedä enää ketään. Töissä on huonoa ilmapiiriä. Opiskeluissa on kilpailua. Sukulaiset ja ystävät ovat omahyväisiä ja selkäänpuukottajia. Ihmiset ovat todellakin rasittavia, ärsyttäviä jopa kuvottavia ja oksettavia. Yleensä olen hiljaa ja seuraan sivusta ihmisten puheita ja touhuja. Tunnen itseni pahoinvoivaksi ihmisten seurassa. Onnellisimmillani olen yksin. Meno vasn menee koko ajan hurjemmaksi ja hurjemmaksi ihmisten kanssa. On pakko vältellä ihmisiä ja säästää itseään ettei rikkoudu kokonaan. Vain hyvin harvassa ovat ihanat ihmiset.

Ihmisethän tekevät vaikka mitä ilkeitä temppuja. Keneenkään ei voi luottaa. Ihmisten kanssa on raskasta olla. Ovat itsekkäitä. Oma seura on luotettavaa ja turvaallusta. Ihmiset vievät ilon. Luottaa vain itseensä ja tehdä yksin kaikki. Oma itse on paras. Ei saa vähätellä itseään. Eikä tarvi pikkurouda muita. Tulee kuitenkin pettymään ennemmin tai myöhemmin kaikkiin. Itse on sataprosenttisen varma.

Ihmisten tyhmyys ja lammasmaisuus eniten veetuttaa. Asun maalla, ei tarvi tavata ihmisiä muuta kuin omaa perhettä jos ei halua. Mutta netissä haluan opastaa ihmisiä; käyttäkää aivojanne.

Oikeastaan ei ole mitään hyvää sanottavaa kenestäkään ihmisestä. Huonot ominaisuudet voittavat hyvät jokaisessa. Vain oma äitini oli pro.

Rahaakin tarvittais tontin ja oman talon ostoon jostain, missä saa olla rauhassa ja omillaan. Avioero 12 v kävi meikäläiselle kalliiksi, kun ukko vaihtoi mannerta ja jätti lähes puolen miljoonan velat kontolleni. Nyt ei ole varaa ostaa, edes säästää omaa mökkiä varten, kun ulosotto syö suoraan palkastani 650e joka kuukausi. En pääse siis erakoitumaan pois lähiöistä ja naapureista, vaikka kuinka haluaisin asua kaukana ihmisistä.

Olen erakkoluonne. Totaalisesti, onnellisesti ja vapaaehtoisesti erakko. Yksinäisyys on voimavarani ja rakastan yksinäisyyttä. Olen aseksuaali, aromanttinen, hedonisti, absolutisti, introvertti, epäsosiaalinen ja misantrooppi. Nautin kodista, luonnosta, kuntoilusta, ulkoilusta, lukemisesta, musiikista. En ole paha enkä ilkeä, mutta en vaan pidä ihmisistä. Usein minulle ollaan ilkeitä. Ehkä olemuksesrani huokuu outous ja se saa ihmiset hyljeksimään minua. En ole koskaan ollut erityisemmin rahan perään, mutta tykkään, että asiat ovat hyvin. On hyvä, että on auto, mökki, asunto, vene, pyörä, ruokaa, vaatetta ja säästöjä. Elän suht terveellisesti, en ole mässäilijä. Tykkään kukista, tauluista ja koristeista. Tykkään matkustella ja katsella nähtävyyksiä ja käyfää luostareissa, kirkoissa, museoissa, näyttelyissä jne. Mutta vain omassa seurassani. Se on parasta seuraa. En ole myöskään eläin- enkä lapsirakas. Nautin vaan suunnattomasti yksinolosta ja rauhasta. Onnellinen erakko olen.

Mä viihdyn myös hyvin yksin. Nuorena voin todella huonosti, kun en ymmärtänyt omaa persoonallisuutta ja tunsin olevani jotenkin vääränlainen. Luulin, että jos vaan osallistun muiden mukana kaikkiin sosiaalisiin tapahtumiin, alan viihtymään niissä. Niin ei kuitenkaan koskaan tapahtunut, vaan aiheutin itselleni pelkkää pahaa oloa ja väsymystä.

Tiettyjen tapahtumien jälkeen oli pakko saada elämä jotenkin järjestykseen ja otin etäisyyttä moniin ihmisiin. Tietynlainen eristäytyminen auttoi siinä, että sain rakennettua itseni vahvemmaksi ja tunnistin omat rajani. Joitakin vuosia siihen meni, mutta nyt tiedän, että pystyisin elämään loppuelämäni ihan onnellisena yksinkin ja löydän itsestäni kaiken sen, mitä hain aikaisemmin muista ihmisistä.

Erakkoluonne ja vetäytyvyys tuntuu harmillisesti ärsyttävän monia (sosiaalisempia) ihmisiä. Koko elämäni olen saanut kuulla olevani itsekäs, ylimielinen ja välinpitämätön, vaikka itse koen olevani ihan vaan itsenäinen ja rauhaa rakastava introvertti. Haluan antaa muille tilaa, koska tarvitsen sitä itsekin.

Käytän nykyään hyvin vähän sosiaalisia viestintävälineitä, mutta jonkun verran kuitenkin, jotta pysyn jotenkin maailmanmenossa mukana. Sen myötä olen päässyt eroon "vihaan ihmisiä" -asenteesta, koska reaalimaailmassa eläen ihmiset eivät voi niin helposti kadota pinnallisten roolien taakse, vaan joutuvat antamaan itsestään todenmukaisemman kuvan.

En pidä terveenä ihmisten vihaamista - kyse voi olla pohjimmiltaan itsensä vihaamisesta, jolloin ymmärrystä ja myötätuntoa ei riitä muillekaan ihmisille. Uskon siihen, että kun oppii hyväksymään itsensä ja omat rajansa, myös erakkoluonteinen ihminen jaksaa olla ajoittain muiden ihmisten seurassa.

Ihmiset ovat minä itse ihmisiä. Aina kerskutaan itsellään ja alistetaan toista. Itselläni olisi paljon enemmän varaa kerskua kaikella, mutta en vaan kersku. Enkä myöskään halveeraa toista. Olen kyllästynyt ihmisiin, en jaksa itsensä korostamista ja toisen halveksimista. Parasta yksinäisyys. Ihmisseura on tympeää.

Ihmisroska50 kirjoitti:

Minä en parane enää ikinä(syön lääkkeeni,ne pitää mut hengissä) Ja kaikki johtui vaan siitä että olin vuosikymmeniä yksin,kukaan ei auttanu..) Nainen ei saa vaatia mitään mieheltään,kun erottiin,mies ei ollu edes perunoita keittäny koskaan,pyykkiä pessy,käyttäny hellaa..ym,ym..Kyllä sitten kiinnostaa kun akka jätti..Missä palvelija? Oli toinenkin rakkaus,oli väkivaltaa kun en kestäny lähes joka päivä toista naista meidän kodissa..olin nähny niiden seksisuhteen..ja aina kaikki vika on (muka) naisessa..Miksiköhän naiset haluaa erakoksi?? oon ollu lähes erakko monta vuotta,näin ei tarvitse kärsiä kiusaajista enää.Hyvä näin!!

No ei kaikki kiusaa. Ja ehkä jos meet ulos ja tapaatkin jonkun kultasen ihmisen ni onni voi jakaantua.