Mä haluaisin erakoitua. En jaksa olla ihmisten kanssa!

Kyllä tuli nyt viikonlopun jälkeen lopullinen päätös erakoitumiselleni. Olin ihmisten seurassa. Ilkeilyä sain osakseni. Vaikka siihen ei olisi aihetta. Asiani ovat hyvin ja olen kunnon kansalainen. Olisin vaan nauttinut viikonlopusta. Yksin omassa seurassani kotona lukien. Olisin säästynyt pahaltamieleltä. Nyt aloitan ihanan erakko elämäni. Vaikka on itse kuin kiva ihmisille, niin kakkaa tulee vaan niskaan. Haluan katkaista kaikki välit ihmisiin.

Vierailija kirjoitti:

Olen tyytyväinen ja onnellinen elämääni näin. Lapsista, eläimistä, enkä ihmisistä tykkää. En halua niitä ympärilleni pyörimään ja elämääni pilaamaan. Ainoastaan mies saa olla, kunhan ei tarvi harrastaa srksiä. Rakastan rahaa, tavaraa, mammonaa, vaatteita, koruja, laukkuja, kenkiä, hajuvesiä, turkkeja, koristeita, kaunista kotiani, metsää, luontoa, ulkoilua, opiskelua, kuntoilua, kotitöitä, lukemista, musiikkia, telkkaria, tietokonetta, nettiä, kännykkää, läppäriä, kukkia, kynttilöitä, huonekaluja, kaikkia kauniita paikkoja, asioita, esineitä, barbeja, pehmoleluja, itseäni, pupu Söpöliini, hyvää ruokaa, vettä, tuotteita ja aineita, meikkejä, kortteja, kirjoja, radiota, cd levyjä, lehtiä, shoppailua, matkustelua, kävelyä, kotijumppa ja kaikkea kivaa puuhastelua, mutta vain itseni kanssa ja yksin. Ainoastaan vain mies seuranani, välillä. Haluan olla yhteydessä vain enkelien ja Jumalan kanssa. Erakkous ja yksinäisyys ovat totaalisesti minun juttujani ja voimavarani. Oma huone ja oma vessa on minulle kaikki kaikessa. Olen aseksuaali, aromanttinen ja asosiaalinen. Olen onneton ihmisten, lasten ja eläinten kanssa, mutta onnellinen yksin. Tällaiset asiat antavat minulle kaiken sen onnen, ilon, rauhan ja turvan, jota tarvitsen. Nämä ovat parhaimmat, tärkeimmät ja rakkaimmat ystäväni.

Kuullostaa aika surulliselta. Vaikka itse viihdyn itsekseni, lukeminen ja luonto on tärkeää. Parasta ja mielenkiintoisinta elämässä on kuitenkin toiset ihmiset, vaikka ne niin hirveesti aina välillä ärsyttääkin.

Erakoitumishalu ja erakoituminen voi johtua traumoista ja mt-ongelmista, kuten joku tässä ketjussa sanoikin.

Entä sitten? Niihin asioihin ei todennäköisesti saa apua ihmisiltä, siis ammattilaisitakaan, joten miksen saisi suojella itseäni ja elää miten parhaiten minulle sopii?

Ilman traumojakin olen introvertti, joka viihtyy hyvin itsekseen. Sosiaalisuus on pahasti yliarvostettua. Siinä, jos missään, laatu on ainoa merkityksellinen kriteeri. En kaipaa yhtään kohtaamattomuutta, tuomitsevuutta, uteliaisuutta, hyväksikäyttöä, halveksuntaa jne jne.

Eläimistä on enemmän iloa ja virkistystä kuin pälättävästä kumppanista. Jos ihmisellä on _pakko_ olla seuraa, hänessä on sisäisesti jotain pahasti vialla. Ei kestä itseään.

Vierailija kirjoitti:

Erakoitumishalu ja erakoituminen voi johtua traumoista ja mt-ongelmista, kuten joku tässä ketjussa sanoikin.

Entä sitten? Niihin asioihin ei todennäköisesti saa apua ihmisiltä, siis ammattilaisitakaan, joten miksen saisi suojella itseäni ja elää miten parhaiten minulle sopii?

Ilman traumojakin olen introvertti, joka viihtyy hyvin itsekseen. Sosiaalisuus on pahasti yliarvostettua. Siinä, jos missään, laatu on ainoa merkityksellinen kriteeri. En kaipaa yhtään kohtaamattomuutta, tuomitsevuutta, uteliaisuutta, hyväksikäyttöä, halveksuntaa jne jne.

Eläimistä on enemmän iloa ja virkistystä kuin pälättävästä kumppanista. Jos ihmisellä on _pakko_ olla seuraa, hänessä on sisäisesti jotain pahasti vialla. Ei kestä itseään.

Olipa hieno ja ymmärtäväinen kirjoitus. Todellakin ihmisillä voi olla traumoja ja kiusaamisesta aiheutuneita jopa mielenterveysongelmia. Missään nimessä ei saa tuomita ihmistä erakkoudestaan ilman että tietää toisen historiaa tai on sitten vaan muuten erakkoluonne. Itseäni ei ole kiusattu, mutta olen nähnyt sekä koulussa että työpaikalla erittäin pahaa kiusaamista. Itse en olisi kestänyt, jos olisin ollut kiusatun asemassa. Ymmärrän ja arvostan suuresti erakko ihmisiä. Luonto ja metsä ovat ihania paikkoja. Itsekin saan niistä voimaa ja nautin välillä omasta rauhasta.

Vierailija kirjoitti:

Erakoitumishalu ja erakoituminen voi johtua traumoista ja mt-ongelmista, kuten joku tässä ketjussa sanoikin.

Entä sitten? Niihin asioihin ei todennäköisesti saa apua ihmisiltä, siis ammattilaisitakaan, joten miksen saisi suojella itseäni ja elää miten parhaiten minulle sopii?

Ilman traumojakin olen introvertti, joka viihtyy hyvin itsekseen. Sosiaalisuus on pahasti yliarvostettua. Siinä, jos missään, laatu on ainoa merkityksellinen kriteeri. En kaipaa yhtään kohtaamattomuutta, tuomitsevuutta, uteliaisuutta, hyväksikäyttöä, halveksuntaa jne jne.

Eläimistä on enemmän iloa ja virkistystä kuin pälättävästä kumppanista. Jos ihmisellä on _pakko_ olla seuraa, hänessä on sisäisesti jotain pahasti vialla. Ei kestä itseään.

Olipa hieno ja ymmärtäväinen kirjoitus. Todellakin ihmisillä voi olla traumoja ja kiusaamisesta aiheutuneita jopa mielenterveysongelmia. Missään nimessä ei saa tuomita ihmistä erakkoudestaan ilman että tietää toisen historiaa tai on sitten vaan muuten erakkoluonne. Itseäni ei ole kiusattu, mutta olen nähnyt sekä koulussa että työpaikalla erittäin pahaa kiusaamista. Itse en olisi kestänyt, jos olisin ollut kiusatun asemassa. Ymmärrän ja arvostan suuresti erakko ihmisiä. Luonto ja metsä ovat ihania paikkoja. Itsekin saan niistä voimaa ja nautin välillä omasta rauhasta.

Minulle ainakin erakkous, luonto, oma rauha ja materia tuovat paljon enemmän iloa kuin ihmiset. Oikeastaan en saa ihmisistä mitään iloa. Ärsyttäviä ovat. Pahaamieltä ja surua tuottavat. Nykyään kait pelkään ihmisiä. Olen varovainen ja kierrän kaukaa. En halua pilata päivääni ihmisillä. Suku on kaikkein pahin.

En kaipaa mitään muuta niin paljon kuin yksinoloa. Minulla on yksinoloon hyvin vähän mahdollisuutta. On sosiaalinen työ ja mies. Aina kun on vain mahdollisuutta, niin nautin yksinolosta. Muuten olen laittanut sosiaaliset suhteet minimiin. En ole myöskään materian perään. Asunto ja auto riittää minulle, en tarvi enempää. Luonto, metsä, ulkoilu, opiskelu, musiikki ovat kaikki kaikessa.

Rakastan, nautin, haluan ja tykkään asua, olla ja elää yksin. Rakastan aurinkoa, kuuta, tähtiä, luontoa, metsää, ulkoilua, omaa rauhaa, vapautta, järjestystä, iltoja kotona lukien ja syöden, saunomista, parvekkeella oloa, hyviä kirjoja, hyvää ruokaa, musiikkia, lehtiä, yksinäisyyttä, erakkoutta, kiireetöntä aamiaista, vapaapäiviä töistä kotona puuhastellen tai vain oleskellen, jäätelöä, mansikoita, kävelylenkkejä, pyöräilyä ja kaikkea kivaa. Mutta ihmisten seura ärsyttää. Miten saisin henkisen kapasiteetti I niin korkeaan sfäärin, että en ärsyyntyisi ihmisten seurasta tai läsnäolosta. Siinä olisi harjoittelemista. Elämä on ihanaa ja hyvää yksin, ilman muita.

Kyllä!

Itse unelmoin päivittäin työstä, jossa ei tarvitsisi olla missään tekemisissä ihmisten kanssa. Työviikon jälkeen olen aina aivan loppu. En itse työhön vaan ihmisiin. Se on se maailman paras asia, kun on perjantai ja pääsee kotiin. Laittaa sälekaihtimet alas, eikä tarvitse nähdä yhtään ihmistä.

Sama täällä, vielä kun keksis jonkun työn jota tehdä kotona tai voittais lotossa. Olin 3kk lomautettuna, en poistunut pihalta kuin kerran apteekkiin ja muutaman kerran hain automaatista kauppakassit, asun maalla parin hehtaarin tontilla, lähin naapuri kilsan päässä. Rakastin vaan olla ja touhuta omiani tontilla koiran kaa, eikä oikeesti kukaan edes kaivannut mua vaikka ystäviä onkin. Sai olla puhelin käyttämättömänä monta päivää kunnes halusin katsoa netflixiä ja jouduin jakamaan puhelimen nettiä. Nyt olen takas töissä ja kaikki ihmiset kyrsii, kukaan välitä turvaväleistä yms. (kaupassa töissä).

Kävin kaupassa ja alkoi taas nyppimään ihmiset. Pihalla oli kaksi ukkoa litkimässä kaljaa. Lihavia teinejä meni tupakat hampaissa ja sipsipussit käsissä ohi. Älyttömän lihava nainen söi jäätelöä ja sen jälkeen pisti tupakaksi. Puhui tupakanpolttamalla äänellään villille kakaralleen. Itse tykkään kuntoilla, enkä polta enkä juo. Käyn yhtä aikaa töissä ja opiskelen. Ihmiset näyttävät niin saamattomilta ja huonosti eläneiltä. Harva ihminen on tarmokas.

Minulle on irvailtu, että olen ikisinkku ja ikinuori, kun en ole halunnut miestä, enkä lapsia. Tämä on täysin oma valintani. Käyn töissä. Hankin lisäkoulutusta. Kuntoilen. Pidän kodista ja itsestä hyvää huolta. Elämästäni ei puutu mitään ja olen onnellinen näin. Onkohan kateus kyseessä? Perhe-elämä ei ole vain kertakaikkiaan minun juttuni. En minäkään hauku perheellisiä. Saan ihan tarpeeksi töissä, opiskelussa ja harrastuksessa olla ihmisten kanssa. Loppuaika, mitä tästä jää on ihanaa käyttää itselleen. Nautin omasta rauhasta ja vapaudesta.

Onnellisesti ja vapaaehtoisesti yksin koko elämäni loppuun saakka. Mikään bilettäjä en ole. Nautin kotonaolosta ja yksinäisyydestä. Olen kiltti harmaa ja kotihiirulainen. Ristikot, lehdet, kirjat, ruoanlaitto, netti, televisio, opiskelu, kirjoittelu ovat minun juttujani töiden lisäksi. Ihmiset ja varsinkin miehet ahdistavat minua. En kaipaa seuraa.

Minulle on tapahtunut elämässä tosi rankkoja asioita. Osittain omaa sinisilmäisyyttä I. Minulla on kyllä mennyt luotto ihmisiin. En sanoisi, että minulla on mielenterveysongelmia, mutta traumoja, pelkoa ja ahdistusta. Olen erakoitunut elämässä tapahtuneiden asioiden vuoksi. Kyllä työelämässä olen ihan täysipäiväisesti mukana. Voisin sanoa, että työ on minulle osittain terapiaa. Mutta vapaa-ajalla olen yksin, mutta en yksinäinen. Näin on parasta kaiken kokemani jälkeen. Nautin suunnattomasti yksinolosta. Kotona on vaikka minkalaisia virikkeitä. Ja ulos voi lähteä aina välillä tuulettumaan. Nyt olen huomannut, että miten helpottavaa erakkous on. On kuin kuorma olisi tippunut hartioilta pois. Valitettavasti minulle eivät ole ihmissuhteet onnea ja iloa tuoneet, vaan päinvastoin. Yksinolo on parasta. Yksi tuttavani ilmoitti, että hän pitää synttärit ja sinne on tulossa yli sata henkeä. Jos minä järjestäisin synttärit, niin olisi ehkä kaksi ihmistä, joita voisin kutsua. On hyvä, että joku onnistuu ihmissuhdeasioissa. Erakkous on minun juttuni❤️

En tiedä, mikä minussa on vikana. Mutta ihmisiä joko ärsyttää tai inhottaa minut. Nautin suunnattomasti yksinolosta. Aina on jotain negatiivista sanottavaa. Töissä on pakko käydä. Muuten en enään ihmisten kanssa halua olla tekemisissä. Oma seura parasta. Miksi pilata elämä ihmisten kanssa, kun voi tehdä kaikkea kivaa yksin.

Ihmiset vaan kertakaikkiaan ällöttää ja inhottaa. Löytyy vain heistä ikäviä piirteitä. Kaupassa ja töissä käydä. Sitten omaan ihanaan rauhaan päästä. Erakkoutta ei voita mikään.

Minä kait vihaan ihmisiä. Saavat minussa aikaan raivokohtauksia. En tykkää kenestäkään skaalalla vauvasta vaariin. Nautin omalla parvekkeella auringosta aurinkotuolissa istuen. Ihanaa. Olen pettynyt ihmissuhteissa. Nyt ikierakko hautaan saakka.

Maailma olisi paljon parempi paikka, jos ei olisi ihmisiä. Töissäkin olisi paljon mukavampaa, kun ei olisi ihmisiä.

Minua on niin paljon loukattu joidenkin ihmisten taholta, että en halua olla missään tekemisissä. Pelkään myös uusia loukkauksia. Erakkous on kivaa. Yksin tehdä kaikenlaista. Hauskaa. En onnistu ihmisten kanssa. Herkän ihmisen kimppuun on helppo käydä. Vahvoja ei piikitellä.

Tämä ketju on tarjonnut minulle todella paljon arvokasta vertaistukea, koska pieniin piireihini ei kuulu samanlaisia ihmisiä. Kiitos kaikille kirjoittaneille ja toivon sydämestäni onnea ja rauhaa teille kaikille.

Surullista oli kuitenkin lukea, miten monella erakoitumisen tarpeen on aiheuttaneet ilkeät ihmiset, joita "jatkuvasti"(?) tulee vastaan. Siis onko ilkeitä ihmisiä oikeasti niin paljon? Kuulostaa ankealta ja kummalta.

Itseäni vain rasittaa suurin osa ihmisistä ja kaikkein eniten tämä ns. sosiaalisuusvaatimus. Samasta syystä en millään meinaa löytää minulle sopivaa ammattia tai paikkaa työelämässä. Olen jo kolmekymppinen aikuinen ja ehtinyt tehdä vaikka mitä ja pätkätöitä eri aloilla. Olen myös joutunut työpaikkakiusatuksi. Sosiaaliset piirini ovat omasta valinnastani pienet ja ystäväni ovat kyllä ihania. Heitä tahdon nähdä säännöllisesti mutta muuten en oikeastaan välitä tutustua uusiin ihmisiin. Töitäkin jaksan ahkerasti tehdä, mutta väsyn eri työpaikkojen sosiaalisuusvaatimuksiin ja hierarkioihin. Hiljaisuuteni ärsyttää monia, joten minua aletaan haukkua milloin ylimielisyydestä, milloin ylpeydestä. Itse mietin vain, että olen asiallinen ja kohtelias kaikille ja puhun tarvittavat työasiat ja teen työni niin hyvin kuin pystyn - miksi se ei riitä?

En halua antaa itsestäni tuntemattomille tai puolitutuille mitään. En ymmärrä miksi pitäisi?

Viihdyn erittäin hyvin yksin. Liikun luonnossa, maalaan, kirjoitan, musisoin, luen ja kuntoilen. Minulla on melkein kaikkea (paitsi se paikka työelämässä ja minulle sopiva ammatti). Vinkkejä otetaan vastaan.... kunhan joku ei ehdota sitä iänikuista tutkijaa, joka saa muka tehdä melko lailla töitä itsekseen. En enää tässä iässä ala suorittaa mitään pitkää yliopistotutkintoa.

Ihmisten on hirveän vaikeaa hyväksyä introversiota ja erakkoutta tai ylipäätään sitä, ettei kaikkia huvita olla jatkuvasti sosiaalisia ja kertoa omista asioistaan. Suvaitsevaisuutta rummutetaan, mutta hiljaisia ja epäseurallisia ihmisiä saa vapaasti mollata ja kiusata. En ymmärrä tällaista. Annan muiden olla ja toivoisin, että muutkin antaisivat minun olla.

Kaikki yksin kuolleina löydetyt vanhukset eivät ole mitään yksinäisiä reppanoita vaan osa on varmasti ihan itse valinnut yksinolon. Turha sitä on säälitellä. Mitä me ikinä toisten asioista tiedetään?