Mä haluaisin erakoitua. En jaksa olla ihmisten kanssa!

Mä ja pari muuta poistuttiin työelämästä. Ei iloisella, hyvällä ja ahkeralla ihmisellä ole enää mitään virkaa tässä maailmassa, kateutta vaan herättää.

Mun sydän on murtunut. Kaikki vilpittömät ja ihanimmat savustetaan pois kuvioista.

Nykyään kaiken pitää vain olla feikkiä, negatiivista, kilpailuhenkistä ja tylyä. Ilmapiiri on kylmää.

Vierailija kirjoitti:

Mä ja pari muuta poistuttiin työelämästä. Ei iloisella, hyvällä ja ahkeralla ihmisellä ole enää mitään virkaa tässä maailmassa, kateutta vaan herättää.

Mun sydän on murtunut. Kaikki vilpittömät ja ihanimmat savustetaan pois kuvioista.

Nykyään kaiken pitää vain olla feikkiä, negatiivista, kilpailuhenkistä ja tylyä. Ilmapiiri on kylmää.

Aivan totta. Jos tekee työt ilolla ja hyvällä tuulella. Ja vielä tykkää tehdä töitä. Se on joillekin kuin myrkkyä. Saa kaikenlaista ilkeilyä osakseen. Etsitään tikun kanssa virheitä ja mustamaalataan. Minä myös vaihdoin työpaikkaa.

Olen lopettanut lähes kaikki ihmissuhteeni. Kertakaikkiaan en onnistu ihmissuhteissa. Itse hienotunteisena ihmisenä loukkaannun koko ajan ihmisten sanomisiin ja tekemisiin. Ihmiset tuottavat minulle lähes pelkkää pahaamieltä. Erakkona on paljon mukavampaa. Säilyy onnellisena. On Jumalan kanssa yhteydessä, ei ihmisiä tarvitse. Rukouksissa käsittelee ilot ja surut. Mihin ihmisiä tarvii? Ei yhtään mihinkään. Yksinolo on parasta❤️

Mitä enemmän ikää tulee, sitä vähemmän sietää ihmisiä. Olen vieläkin katkera, että nuorena ja viattomana jouduin monelta taholta hyväksikäytetyksi. Ei tajunnut, että ihmiset voivat olla sellaisia. Nyt olen niin äkäinen, että jos joku tulee samaan kahvipöytäänkään, niin tekisi mieli jo motasta kaiken varalta. Ei se näinkään elämä ole helppoa. Mutta kun ei voi luottaa keneenkään. Ihmisiltä ei ole odotettavissa mitään hyvää. Erakkous on suojamuuri.

En vaan kertakaikkiaan tykkää ihmisistä. Ovat seksuaalisia, paheellisia, laiskoja ja ilkeitä. En halua olla missään yhteydessä kenenkään kanssa. Lapset ja eläimetkin inhottaa. Olen itse kiltti, viaton, puhdas ja ahkera. Rakastan kaikkea kaunista. Rahaa, tavaraa, mammonaa, esineitä, koruja, kukkia, kynttilöitä, vaatteita jne. Haluan olla niiden keskellä ja ympäröimänä yksin. .Nautin myös yksinäisyydestä ja erakkoudesta. Haluan vain olla yhteydessä enkelien ja Jumalan kanssa. Oma rauha ja vapaus on ihanaa. Tykkään ulkoilla, kuntoilla, opiskella, tehdä kotitöitä, liikkua metsässä ja luonnossa. Mutta ehdottomasti yksin. Töissä käyn, siellä on muita, mutta olen vain tekemisissä minimaalisesti. Onneksi opiskelut voi suorittaa lähes verkko-opiskeluna. Olen täysin misantrooppi. Olen etsinyt syitä tälle inhon tunteelle. Luulen, että se johtuu, kun olen ollut aika paljon kiusattu. En ollut lapsena ja nuorena tälläinen. Ehkä olen ollut aina se outo tyyppi, jota voi kiusata. Sisälläni on inhoa nyt. Kuvottaa jo ajatuksenakin kaikki läheisyys ja seksi. Ainoastaan vain henkinen yhteys miehen kanssa. Mutta mistä sellaisen miehen löytäisi, jolle tämä riittäisi. Yksin on parasta kuitenkin. Tykkään paljon enemmän tavarasta kuin ihmisseurasta. Antaa enemmän. Kodissani on kaikkea kaunista, jota ihailen.

Ihanaa, olen siis normaali!! Kiitos näistä viesteistä,viimeiset neljä olisin voinut itse kirjoittaa. Varsinkin 508 :D osui ja upposi.

Vierailija kirjoitti:

Ihanaa, olen siis normaali!! Kiitos näistä viesteistä,viimeiset neljä olisin voinut itse kirjoittaa. Varsinkin 508 :D osui ja upposi.

Samat sanat minulla. Aivan ihania kirjoituksia. Elämä on tehnyt minusta erakon ja ihmisistä tykkäämättömän. Paljon onnellisempi on ilman ihmissuhteita. Minäkin tykkään rahasta ja manmonasta. Se tuo iloa ja turvallisuutta. Onnen ja rauhan. On niin kiva olla omassa kauniissa kodissa. Mikäs sen ihanampaa. Ihmissuhteet ovat tuoneet minulle vain pelkkää surua ja pahaa mieltä. Koen suunnattomia ilon tunteita aina työpäivän jälkeen kodissani. En tiedä, että toimiiko minun ovikelloni edes enään. Parvekkeella on kuntopyörä, riippukeinu, riippumatto, aurinkotuoli ja suloiset pienet parveke kalusteet. Kesällä nautin siellä niin olostani. Luen, olen tietokoneella, juon teetä ja kuuntelen musiikkia. Siellä kukkien ja parveketonttujen keskellä. Tuntuu kuin olisi satumaassa. Olen onnellinen niiden ihmisten puolesta, joilla on ihmissuhteet onnistuneet, mutta minulla ei. Enkä kyllä kaipaakaan niiden tuomia pettymyksiä enään. Paljon enemmän antaa yksinolo, omat puuhastelut sekä materia ja kaikki kauniit tavarat ja esineet. Onhan minulla sitten muutama pehmolelu, Barbie nukkeja, koristetyynyjä, paljon erilaisia enkeleitä, tauluja, kynttilöitä ja jne. ystävinä. Ovat kilttejä. En enään pystyisikään solmimaan ystävyyssuhteita.

En olisi ikinä nuorena uskonut, että olen onnellisesti erakkona. En kaipaa enään mitään muuta. Olin tosi sosiaalinen ja ihana ihminen ennen. Mikään ei riittänyt. Töissä jouduin kiusatuksi. Parisuhteessa haukutuksi. Ystävyyssuhteissa kaikenlaista juonimista. Joten parempi yksin. Olen nyt tosi varautunut ihmisten kanssa. Kaikkea kivaa voi tehdä yksin ja vain olla omissa oloissaan tekemättä yhtään mitään. Harmi, että työni on sosiaalista. Tekisin mieluiten etätyötä. Minulla on myös sisko, joka on aina mollannut minua. Mitään en osaa tehdä hänen mielestä oikein tai tee mitään. Etsii vikoja ja virheitä, korjaa kaiken. Olen hänen mielestä kevytkenkäinen, vaikka nuoruudessa olen kaksi kertaa vain seurustellut. Jotenkin kun on iloinen, niin ihmiset luulevat, että elämä on helppoa, ei tee mitään ja on kevytkenkäinen. Olen nyt iloisena yksin kotona ja nautin.

Mä en vihaa, ole katkera, pelkää tsi mitään muutakaan. Mylla on mies ja lapsikin sekä ystäviä. Mä en vaan jaksa tavata ihmisiä, töissä inhoan kokouksia. Oon ollut onneni kukkuloilla korona-ajasta, kun on saanut olla etänä ja ystäviäkään ei oo tullut nähtyä. Onko se erityisherkkyyttä vai mitä, kyn uupuu täysin ihmisten läsnäolosta? Ne imee jotenkin energiat. Oma perhe ei sitä tee, en tiedä miksi. Muilla samoja kokemuksia?

Oon muuten ollut tästä ihan avoin. Sanonut töissäkin, että en vain jaksa suuria määriä ihmisiä ja pienetkin määrät pitää ottaa pieninä annoksina.

Vierailija kirjoitti:

Mä en vihaa, ole katkera, pelkää tsi mitään muutakaan. Mylla on mies ja lapsikin sekä ystäviä. Mä en vaan jaksa tavata ihmisiä, töissä inhoan kokouksia. Oon ollut onneni kukkuloilla korona-ajasta, kun on saanut olla etänä ja ystäviäkään ei oo tullut nähtyä. Onko se erityisherkkyyttä vai mitä, kyn uupuu täysin ihmisten läsnäolosta? Ne imee jotenkin energiat. Oma perhe ei sitä tee, en tiedä miksi. Muilla samoja kokemuksia?

Oon muuten ollut tästä ihan avoin. Sanonut töissäkin, että en vain jaksa suuria määriä ihmisiä ja pienetkin määrät pitää ottaa pieninä annoksina.

Nimenomaan ihmiset imevät voimat. Heiltä ei juurikaan saa voimaa itselleen. En jaksa minäkään ihmisiä. Mies minulla on. Välillä jaksan häntä ja välillä en. Emme kuitenkaan eroa. Hyvä elää kuitenkin yhdessä. Onneksi on omat huoneet ja vessat. Se auttaa asiaa. Kotieläimiä ja lapsia ei omasta valinnasta ole. En osaa olla lasten enkä eläinten kanssa. Sosiaalinen työ on ja siinä on tarpeeksi taistelemista. Harvoin mitään hyvää siitäkään saa palkaksi. Oma rauha kotona töiden jälkeen on vaan kerrassaan parasta. Tykkään kotia sisustaa ja laitella kyllä.

En vaan jaksa sitten yhtään ihmisten seuraa. Rasittavia kaikki. En ole vielä yhtään ihanaa ihmistä tavannut. Jonka seurassa olisi hyvä olo.

Ihmisten seurasta tulee aina tyhjä ja pahaolo. Ei virkistävää seuraa. Kotona ammeessa saa virkistävän olon ja sen jälkeen teehetki hyvän kirjan parissa. Piristävää.

Elämäni on noussut huimasti, kun olen katkaissut kaikki ihmissuhteeni. En vaan jaksa sitä ruljanssia ja mieleni pahoittamista. Aivan huikeaa olla omissa oloissaan. Leijun kuin ilmassa kaiken kokemani jälkeen. Voisin vaikka päivä kaudet loikoilla sohvalla ja lukea. Mitään hienouksia en kaipaa. Lämmin koti, hyvää ruokaa ja mukava vuode. Tämä setti riittää.

Ihmiset usein ovat sanoneet, että olen outo ja viallinen, kun tykkään vaan olla yksin. Ei haittaa. Pääasia, että on itse onnellinen. Luulevat myös, että olen masentunut. Rakastan yksinoloa. Olen introvertti, aseksuaali, aromanttinen, epäsosiaalinen, itsekäs, erakkoluonne ja yksin viihtyvä. Tämä on minulle hyvä elämäntapa.

Suosittelen.

Mulla kaverina täällä erämökillä orava ja linnut. Iloa niistä on.

Jo lapsena "rangaistaan" yksinololla. Jos et ole nätisti, menet yksin pois pöydästä. Outoa.

Olin nuorena ja nuorella aikuisiällä todella sosiaalinen ja iloinen. Se ärsytti monia. Hirveästi urheilin. Opiskelin ja paiskin paljon töitä samaan aikaan. Ihmisiä ärsytti pirteyteni ja hyvä koulumenestykseni. Minua pilkattiin paljon. Jotenkin se vaikutti minuun ja tulin araksi ja epävarmaksi. Tykkäsin myös sanoa itse kaikille ihmisille jotakin nättiä, opettajillekin. Sain mielistelijän maineen. Nyt olen lähes erakko. Tuntuu kivalta, kun kukaan ei vinoile. Ex mieheni jätti minut sen takia, kun urheilen ja elän kurinalaista elämää. En polta, en juo jne. Nyt olen sitten yksin. Ihana, voin elää itselleni.

Olemme mieheni kanssa molemmat erakkoja. Töissä käymme. Emme juurikaan muuta. Viihdymme kotona ja lenkkipolulla. Hyvin harvoin käymme missään tai matkustelemme. Kesämökkiä emme ole halunneet hankkia. Emme osaisi tehdä siellä mitään, eikä oikein kerettäis ollakaan siellä. Nautimme erakkoudesta kaupunkiasunnossamme. Kaikki palvelut on lähellä, silloin kun tarvimme niitä. Auto meillä on, mutta sitä tarvimme vain harvoin. Emme ole yhteydessä sukulaisiimme, kun aikanaan heitä vaivasi niin paljon meidän lapsentekoasiamme ja lemmikinottoasiamme. Joita kumpiakaan emme ole hankkineet omasta vapaasta tahdostamme. Emme ole kumpikaan lapsi- emmekä eläin-ihmisiä. Tykkäämme kaikista kauniista esineistä, tauluista, koristeista, huonekaluista, kukista, sisustusjutuista ja hyvästä ruoasta. Sauna, poreamme, kuntoilulaitteita, hierontanojatuoli ja keinu ovat kivoja. Sekä soma parveke. Tämä on meidän erakko elämämme.

VanhemmuuttaniI en vaan jaksa enään ihmisiä. Rasittaa kaikki. Haluan olla ja viihdyn vaan kotonani. Töissä on vielä pakko käydä reilu kymmenen vuotta. Vapaa-aikana käyn vain pika pikaa lähikaupassa. Omaa rauha on sitä parasta. Hyvä kirja tai elokuva ja hyvää syötävää.

VanhemmuuttaniI en vaan jaksa enään ihmisiä. Rasittaa kaikki. Haluan olla ja viihdyn vaan kotonani. Töissä on vielä pakko käydä reilu kymmenen vuotta. Vapaa-aikana käyn vain pika pikaa lähikaupassa. Omaa rauha on sitä parasta. Hyvä kirja tai elokuva ja hyvää syötävää.