Mä haluaisin erakoitua. En jaksa olla ihmisten kanssa!

Olen huomannut, että tulen paremmin toimeen ihmisten kanssa kun näen niitä harvemmin. Joskus joutuu näkemään enemmän ja olen aivan räjähdyspisteessä jos en pääse hetkeksi omaan rauhaan. Usein lähden kävelemään, valokuvaamaan, jopa kahvilassa käyn yksin - vain minä ja viineri.

Joskus sosiaalisemmat kaverit ehdottaneet, että nähtäis useammin. 😱 Nojoo, joskus tekis mieli nähdä useammin mut en tiedä riittäiskö tekemistä. En oo koskaan käynyt bilettemässä tai muutenkaan tehnyt mitään kovin jännittävää mitä muut nuoret ovat tehneet. Lapsetkin on tekemättä vielä, olen 30v ja vähän pelkään sitä oman ajan puutetta ja jatkuvaa stressiä.

Parasta tässä on se, että opiskelin sosiaaliselle alalle. Voitte arvata miten kuluttavaa on olla ko. alalla töissä, kun ei jaksa sitä jatkuvaa höpötystä. Siis tykkään puhua, mikä hämää ihmisiä luulemaan että jaksan höpötellä heidän kanssaan koko ajan.

Lapsena puhuin paljon vähemmän. Kaipaan niitä aikoja, olin paljon luovempi ja jaksoin lukea kirjoja. Nykyään on ihan että plääh, mitähän telkkarista ja Youtubesta tulee. :)

Minulla on usko ja Jumala. Muuta en kaipaa. Ihmisiä en tarvi. Aiheuttavat pahennusta. Yksin on upeata.

En kestä ollenkaan ihmisiä. Saavat minut näkemään punaista. Ja raivon partaalle. Haluan vaan olla yksin. Ettei pää räjähdä.

En tiedä mikä minuun on tullut. Ihmiset vaan ärsyttää. En kerta kaikkiaan jaksa olla missään tekemisissä. Haluan vaan kotiin äkkiä omaan rauhaan, jos on pakko käydä jossakin. Jos kännykkä soi, niin tekisi mieli huutaa siihen, että haluan olla rauhassa.

Vierailija kirjoitti:

Jep. Ihmisten läsnäolo/seura on paitsi ilkeää myös pahantahtoista.

Juurikin näin. Aivan saman olen huomannut. Aina saa ihmisten kanssa olemisen seurauksena pahanmielen. Aina on joku ilkeys mielessä. Yksikin tuttava mies sanoi minulle, kun ensimmäistä kertaa tapasimme eräällä vierailulla, että näin äsken livenä Maria Guzeninan, on paljon paremman näköinen kuin sinä. Sanoin, että kiitos. Tällaisia tapahtuu minulle ihmissuhteissa koko ajan. Anoppini haukkui ihan päin naamaa antamani joululahjan. Ystäväni vähättelee minua kaikessa ja korostaa omia turhanpäiväisiä tekemisiään. Siskoni haukkuu minua laiskaksi, vaikka olen sairaanhoitaja ja työni on raskaampaa kuin hänen työnsä. Itse en ikinä hauku ketään, vaikka olisi aihettakin. Varovaiseksi olen tullut. Välttelen ihmisiä, ettei joudu loukatuksi.

En luota yhtään kenenkään enkä mihinkään. Olen tullut ihan vainoharhaiseksi. Parempi olisi kun kuolisi pois. Saisi ikuisen rauhan. Erakkous ei enään riitä itsensä suojelemiseksi. On pakko kuitenkin jonkin verran olla tekemisissä ihmisten kanssa.

En ole erakko, mutta en jaksa olla ihmisten seurassa. Työssä on pakko olla ja se väsyttää minut ihan loppuun. Nyt jo stressaan, että torstaina työt taas alkavat. On aivan sama miten kivoja ihmiset ovat, en vain kaipaa ketään. Minulla on perhe, mies ja kohta aikuiset lapset. Heitä rakastan yli kaiken ja haluan olla heidän seurassaan, mutta tarvitsen joka päivä myös ihan omaa aikaa, ainakin pari tuntia. Nyt kun lapset ovat isoja, sitä onneksi onkin. Yksi ystävä on, jota tapaan parin viikon välein, muuten ei paljon olla yhteydessä ja yhtään enempää en kaipaa. Vihaan sukujuhlia, en välitä tavata sisaruksia, en kummilapsia, en serkkuja, en miehen sukulaisia, en naapureita. Haluan saunoa pihasaunassa, ihailla tähtitaivasta, maata lumihangessa, kulkea pitkin metsiä, lukea kirjoja, maalata tauluja, neuloa. En välitä käydä konserteissa, en teatterissa, en elokuvissa, en ulkona syömässä, en missään tapahtumissa, en kaipaa viihdytystä, en edes telkkaria, tämä netti riittää. 

Miksi nykyään kaikkien pitäisi olla niin sosiaalisia? Voi kun keksisin työn, jota voisin tehdä yksin. 

Olisko tässä syy suomalaisten niin yleiseen masennukseen ja korkeisiin itsemurhalukuihin? Suomalainen on ja pysyy vähän erakkomaisena metsien miehenä ja naisena. Suuri osa meistä ei sopeudu kaupunkielämään ja runsaaseen sosiaaliseen elämään. Nautimme rauhasta, hiljaisuudesta ja luonnosta. Toki tuollaista elämää on mahdollista viettää Suomessa kaupungissakin, sen verran maalaisia meidän kaupungitkin on. Lapseni kertoi, että heillä oli terveystiedon tunnilla käsitelty aihetta "mitä on terveys", eli mitä siihen kuuluu. Arvatkaa mitä? Sosiaalisuus kuului terveyteen. Eli me, jotka emme pidä sosiaalisuudesta, emme sitten kai ole terveitä. Aivopesu aloitetaan jo koulussa, et ole normaali, jos sinulla ei ole vilkas sosiaalinen elämä.

Mun äiti on lähes 90-v ja pärjäilee kotona maalla omassa talossaan. Ei kaipaa mitään kerhoja ja päivätoimintaa, ei edes vieraita. Ulkoilee, neuloo sukkia, katsoo telkkaria ja kuuntelee radiota, tekee vähäiset kotityönsä, seurailee ikkunasta ympäröivän luonnon elämää. Viihtyy edelleen mainiosti yksin. Ilahtuu toki meidän lasten ja lastenlasten vierailuista. 

Kyse on masennuksesta.

Ihmisten kanssa oleminen ei vaan kerta kaikkiaan kiinnosta. Ei vaan jaksa. Sosiaalinen työ vie kaikki voimani. En tykkää yhtään ihmisläheisestä työstäni. Mies minulla on. Tykkäämme molemmat olla paljon omissa oloissamme kotonamme. Olemme hyviä kavereita. Lapsia ja kotieläimiä emme ole halunneet. Mitään muuta sosiaalisuutta en elämääni kaipaa. Tässä on ihan tarpeeksi. Ulkoilla, käydä kuntosalilla, kaupassa käynnit jne. Haluan tehdä niin, ettei tarvi olla tekemisissä muiden ihmisten kanssa. Tykkään kotonani katsella ikkunasta ulos, istua parvekkeella teellä, käydä saunassa, lekotella sohvalla ja nojatuolissa, lukea ja olla läppärillä, hoitaa kukkia, kävellä iltahämärässä ulkona, poltella sisällä kynttilöitä ja olla iltavalaistuksessa, sisustaa kotia, kirjoittaa runoja, ajatella ja pohtia asioita. Olen epäsosiaalinen, aromanttinen ja aseksuaali. Miehen kanssa riittää kädestä kiinni pitäminen. Elämän ilojen ja surujen jakaminen. Toisen tukeminen ja kannustaminen. Mukavaa yhdessäoloa, ilman seksiä.

Vihaan/pelkään/inhoan/en kestä/en siedä/en halua olla tekemisissä millään muotoa kenenkään ihmisen kanssa. He eivät mitään hyvää tai positiivista elämääni tuo. Ainoastaan ja vain pahaa mieltä. Välttelen ja kierrän kaukaa kaikki ihmiset. Nautin omasta seurastani.

Vierailija kirjoitti:

Olisko tässä syy suomalaisten niin yleiseen masennukseen ja korkeisiin itsemurhalukuihin? Suomalainen on ja pysyy vähän erakkomaisena metsien miehenä ja naisena. Suuri osa meistä ei sopeudu kaupunkielämään ja runsaaseen sosiaaliseen elämään. Nautimme rauhasta, hiljaisuudesta ja luonnosta. Toki tuollaista elämää on mahdollista viettää Suomessa kaupungissakin, sen verran maalaisia meidän kaupungitkin on. Lapseni kertoi, että heillä oli terveystiedon tunnilla käsitelty aihetta "mitä on terveys", eli mitä siihen kuuluu. Arvatkaa mitä? Sosiaalisuus kuului terveyteen. Eli me, jotka emme pidä sosiaalisuudesta, emme sitten kai ole terveitä. Aivopesu aloitetaan jo koulussa, et ole normaali, jos sinulla ei ole vilkas sosiaalinen elämä.

Mun äiti on lähes 90-v ja pärjäilee kotona maalla omassa talossaan. Ei kaipaa mitään kerhoja ja päivätoimintaa, ei edes vieraita. Ulkoilee, neuloo sukkia, katsoo telkkaria ja kuuntelee radiota, tekee vähäiset kotityönsä, seurailee ikkunasta ympäröivän luonnon elämää. Viihtyy edelleen mainiosti yksin. Ilahtuu toki meidän lasten ja lastenlasten vierailuista. 

Minutkin on testattu ja todettu sosiaaliseksi, mutta siis olen huomannut että sosiaalisuuteen liittyy usein raskaita ja negatiivisia asioita, joita en jaksa. Esim. Semmoinen virheiden sallimattomuus, kontrollointi, manipulointi ja jatkuva päpätys on raskaita ilmiöitä. Helpommin ja kauemmin jaksan ihmisiä jotka ovat itsekin yksinäisiä susia eivätkä keskity liikaa ihmissuhteisiin. Itseäni ei kiinnosta esim juoruilu tai muoti, politiikka jne... enemmän kiinnostaa filosofia, tieteelliset faktat, dokumentti-ohjelmat, musiikki, taide, jne.. mutta loppujen lopuksi tuntuu että ihminen on pyöritellyt jo samat onnistumiset moneen kertaan - esim jopa laulukilpailujen hyviä laulajia tuntuu olevan tusinoittain, jokaisella se "lauloin jo 1-vuotiaana" -tarina taustalla. Ei mitään uutta ja mielenkiintoista.

Ehkä se on tämä aikakausi? Liikaa informaatiotulvaa, liikaa sosiaalisuutta, liikaa itsensä kehittämistä, liikaa vaatimuksia ihmisenä oloa kohtaan, kaikki nämä pursuaa yli jo..

Muuttakaa maalle jos ahdistaa! Täällä on tilaa ja tulee olemaan. 95% lampaista asuu kasvuksekuksissa ja siellä pysyvät. Maalla on rauhallista ja hiljaista. <3

Ihmiset ällöttää ja inhottaa. Likaisia ihmisiä. En halua minkaanlaista vuorovaikutusta ihmisten kanssa. Puhumattakaan, että pitäisi harrastaa seksiä jonkun kanssa, yök! Kuvottaa jo ajatuksenakin. Ei tarvi kuin kaupassa käydä, niin saan rumannäköisistä ja tympeistä ihmisistä tarpeekseni. Minulla on yksi ystävä vielä, johon olen Uuden vuoden lupauksena aikonut katkaista välit. En vain kestä häntä enään. Lihava ja tavallinen duunari. Kerskuu tyhmillä asioilla. Ei kiinnosta pätkääkään. En olisi ikinä nuorena uskonut, että joskus olen tällainen. Ihmiset ja maailma ovat tehneet minusta ihmisvihaaja. On pakko pysytellä kotona, etten räjähdä.

Uudenvuodenlupaukseni: Aloitan terveellisen elämän ja erakoidun. Ajattelen kerrankin vain itseäni ja elän itselleni. Oma hyvinvointi on kaiken A ja O. Satsaan psyykkisesti ja fyysisesti omaan hyvinvointiini. Ihmisten kanssa välit poikki, koska muuten en pääse tavoitteisiin. Ovat esteenä hyvälle elämälleni ja hyvinvoinnilleni. Ulkoilen, kuntoilen, nukun, syön ja juon säännöllisesti ja hyvin. Haluan tulla sisäisesti ja ulkoisesti hyvinvoivaksi. Vuoden päästä tähän aikaan olen kaunis kuin kukka🌷🌹🥀🌼💮🏵️🌸

Vierailija kirjoitti:

Olisko tässä syy suomalaisten niin yleiseen masennukseen ja korkeisiin itsemurhalukuihin? Suomalainen on ja pysyy vähän erakkomaisena metsien miehenä ja naisena. Suuri osa meistä ei sopeudu kaupunkielämään ja runsaaseen sosiaaliseen elämään. Nautimme rauhasta, hiljaisuudesta ja luonnosta. Toki tuollaista elämää on mahdollista viettää Suomessa kaupungissakin, sen verran maalaisia meidän kaupungitkin on. Lapseni kertoi, että heillä oli terveystiedon tunnilla käsitelty aihetta "mitä on terveys", eli mitä siihen kuuluu. Arvatkaa mitä? Sosiaalisuus kuului terveyteen. Eli me, jotka emme pidä sosiaalisuudesta, emme sitten kai ole terveitä. Aivopesu aloitetaan jo koulussa, et ole normaali, jos sinulla ei ole vilkas sosiaalinen elämä.

Mun äiti on lähes 90-v ja pärjäilee kotona maalla omassa talossaan. Ei kaipaa mitään kerhoja ja päivätoimintaa, ei edes vieraita. Ulkoilee, neuloo sukkia, katsoo telkkaria ja kuuntelee radiota, tekee vähäiset kotityönsä, seurailee ikkunasta ympäröivän luonnon elämää. Viihtyy edelleen mainiosti yksin. Ilahtuu toki meidän lasten ja lastenlasten vierailuista. 

Tässä ollaan menty mielestäni pahasti hakoteille, että sosiaalisia suhteita itsessään pidetään terveyttä ja hyvinvointia edistävää. Paljon vähemmän näkee puhuttavan siitä, että se, millaisia nämä sosiaaliset suhteet ovat, on itse asiassa paljon merkittävämpi tekijä hyvinvoinnin kannalta. Ikävä kyllä aikuistenkin ihmissuhteet ovat usein pikemmin terveyttä rapauttavia kuin kohentavia, kun niitä on sekä itse kokenut että vierestä seurannut. Ne ovat monesti räikeän yksipuolisia ja perustuvat sille, että toinen osapuoli on jollain mittapuulla "huonompi" (köyhempi, yksinäisempi, matalammin koulutettu, "oudompi" jne.). Kaveriporukoissa, työyhteisöissä ja suvuissa esiintyy taas paljon erilaisia klikkejä ja nokkimisjärjestyksiä, ristiin haukkumista selän takana sekä huonon käytöksen hyssyttelyä. Jälkimmäinen on mielestäni erityisen iso ongelma tämän maan sosiaalisessa kulttuurissa. Kun tähän lisää vielä kaikki ns. elämänohjeet, joita meille on syötetty lapsesta pitäen ihmissuhteisiin liittyen ("vittuilu on välittämistä", "on vaan tehtävä kompromisseja", "ei pidä luulla itsestään liikoja", "hän nyt vain on tuommoinen, siihen pitää sopeutua"), niin ei ihme, että moni katsoo parhaaksi vetäytyä sosiaalisesta elämästä kokonaan.

Kun miettii omaa elämäänsä, ja omia ajatuksiaan eri iässä, tajuaa että ihmiset on aina olleet samanlaisia. Se mikä on muuttunut, on oma tapa katsoa ihmisiä.

Nyt kiinnittää huomiota eri asioihin kuin lapsena. Pitkään luulin, että jos olen ystävällinen ja rehellinen, muutkin ovat samanlaisia. Kun asia ei olekaan niin, pettyy niin monta kertaa, että luottamus ihmisiin katoaa.

Nyt sitten pysyttelee mahdollisimman kaukana ihmisistä ja harkitsee koiran hankintaa.

Olen tullut siihen tulokseen, että olen aivan liian kiltti tähän maailmaan. Ihmiset ovat todella häikäilemättömiä. Uskoni on mennyt totaalisesti ihmisiin. Ainut keino säilyttää mielenterveyteni on erakoitua. Yritän joten kuten saada sosiaalisentyöni hoidettua. Mutta se ei ole helppoa. Työssäni on selkäänpuukottajia, hyväksikäyttäjiä, päällepäsmäreitä, virheiden etsijiä jne. Haluaisin niin olla sellaisessa työssä, jossa ei tarvi olla missään tekemisissä ihmisten kanssa. Sukulaiset, tuttavat ja ystävät ovat myös ikäviä. Parempi, kun ei ole tekemisissä. Ainut hyvänolontuoja on oma itse, paras ystäväni. Kuntoilu ja ulkoilu sekä lukeminen, telkku, netti, musiikki, piirtäminen, maalaus, vaatteiden tekeminen itse, kaunis luonto mikä näkyy ikkunoistani ja stylauksen, somistuksen ja sisustuksen seuraaminen ja harrastaminen lähinnä itseä varten.

Minua on aina paljon kiusattu ja haukuttu. Sanotaan, että kiusatut eristäytyvät. Näin on käynyt minullekin. En kyllä kaipaa ollenkaan ihmisiä elämääni. Olen kehittänyt itselleni oman sisäisen rikkaan elämän ja maailman. Nautin olostani yksin. Elokuvat, kirjat, netti, matkustelu yksin, mietiskely, meditaatio, kielten opiskelu jne. Ovat rikkauteni. Paljon tylsempää olisi oikeassa elämässä oikeiden ihmisten kanssa. Olen todella onnellinen näin.

En ole koskaan halunnut olla ihmisten kanssa tekemisissä, enkä kyllä lasten enkä eläintenkään. Kaikenlainen sosiaalisuus on ollut minulle aina vain pakkopullaa. En kaipaa koskettelua, halailua, suukotteluja, puhumattakaan seksistä. Enkä myöskään halua eläimiä raosuteltavaksi ja lapsia hameenhelmaani roikkumaan ja syliini istumaan. Olen mielelläni yksin. Monen mielestä olen varmasti kylmä, mutta mitä sitten. Ei minun tehtävä ole kenenkään lämpöpatteri olla. Ei kiinnosta pätkääkään, mitä ihmiset minusta ajattelevat. Minulta on kysytty, että ketä hemmottelet? Itseäni kuntoilemalla, lepäilemällä, saunoen, lueskele malla jne. Ärsyttää jo kampaajakäynnitkin, en kaipaa sellaisia. En halua edes jutella ihmisten kanssa. Olisi ihanne tilanne, jos olisin ainut ihminen maapallolla. Omistaisin kaikki kaupat, liikkeet, asunnot jne. Olisi hauskaa.