Oletteko te muut palstalaiset ihan oikeasti kotoisin noin köyhistä oloista?

Avauksesta voisi, ihan aiheesta, päätellä, että vauras lapsuus tyhmentää ja tekee ihmisestä putkiaivon. Ei se tietenkään mikään yleispätevä fakta ole, mutta joidenkin kohdalla ilmeisesti näin ikävästi voi käydä vai olisiko ne eväät AP:lla olleet heikommat jo alunpitäen.

Nojoo, tuollaistahan se oli 90-luvulla kouluttamattoman yksinhuoltajaäidin lapsena. Muistan, kun joskus kävin äidin mukana työkkärissä, ja äiti purskahti itkuun. Joskus taas ei ollut sähköjä, kun ei ollut varaa maksaa laskuja. Ei siinä paljon mietitty ravintoloita ja ulkomaan matkoja... Mutta silloin, kun oli rahaa, äiti käytti sen minuun -ei koskaan itseensä.

Nykyään minulla on maisterin tutkinto ja äidilläkin on ammattitutkinto. Kummatkin saadaan kiittää Suomen valtiota, että ollaan päästy näin pitkälle. Ja minä saan tietenkin kiittää rakasta äitiäni. Jos asuttaisiin vaikka Amerikassa, jossa koulutus maksaa maltaita ja tukia ei paljoa jaella, ei asiat olisi meillä luultavasti näin hyvin. Jotkut jaksavat paasata, että niistä tuista iloitsee vain pummit. Kyllä minä ainakin uskon, että niistä on paljon hyötyä niin yksittäisille ihmisille kuin yhteiskunnallekin. Ja aina jaksan olla ihmeissäni ja kiitollinen siitä, kuinka paljon olen saanut.

Ei meillä vaan ollu yhteistäkään suklaakalenteria.

Vaikka perheestäni tehtiin lehtijutttu muutama kuukausi sitten, en ole köyhästä perheestä vaan 'vähävaraisesta' ja laiskasta perheestä joka ei osaa käyttää rahaa.

Kyllä meillä käytiin ulkomaanmatkoilla, oli suklaakalenterit ja käytiin ravintoloissa yms. Vanhemmat olivat (ja ovat edelleen) ihan hyvissä töissä ja lapsia vain kaksi.

N27

Ajatella, olen samanlainen 80-luvun lapsi kuin ap:kin. Joka vuosi käytiin ulkomailla, ravintoloissa syötiin jatkuvasti, kaappi täynnä barbeja ja poneja, vaatteeni Benettonia (se oli silloin niin cool), äiti oli suuren luokan kaunotar joka matkusteli ympäri maailmaa työn takia. Ja mitäs nyt... olen yhteiskunnasta syrjäytynyt yksilö, työtön, kouluttamaton, kroonisesti masentunut. Eli nähty on molemmat puolet. Ehkä kivampaa silti, että lapsuus oli onnellinen, jos aikuisuus menikin päin peetä. Omia lapsia en luonnollisesti hankkinut, koska en olisi voinut heille hyvää lapsuutta tarjota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun seuraa tätä av-palstaa, ei voi kuin ihmetellä, miten köyhissä ja vaatimattomissa oloissa ihmiset ovat kasvaneet!

Esimerkiksi joulukalenteri-ketjussa ihmiset kertovat miten heillä oli lapsena sisarusten kanssa yhteinen joulukalenteri, jonka luukkuja avattiin vuorotellen. Suklaakakentereita ei tietenkään ollut kellään.

Ja kun ravintoloista tulee puhe, niin aina saa lukea ettei palstalaiset ikinä käynyt lapsina ulkona syömässä vanhempien kanssa, koska ei ollut varaa ja vanhemmat eivät ymmärtäneet sellaisen päälle.

Samoin ulkomailla ette ole juurikaan käyneet lapsina, vaatteita ei ollut tai ne olivat halvinta markettilaatua. Äidit eivät meikanneet tai hoitaneet kauneuttaan mitenkään.

Nämä olivat vain muutamia esimerkkejä, joita palsta on täynnä.

Tämä ihmetyttää minua kovasti, koska uskoisin useimpien palstalaisten olleen lapsia 70-, 80- ja 90-luvuilla ja eihän tuollainen köyhyys ja puute vastaa lainkaan mielikuvaani noista ajoista.

Olin itse lapsi ja nuori 70- ja 80-luvuilla ja meillä oli useita joulukakentereita (ja myös sellaisia joista sai suklaata tai leluja), ulkomailla käytiin lomilla ja vaihto-oppilaina sekä kielikursseilla oltiin myös, vaatteet ostettiin Stokkalta ja putiikeista, ravintoloissa syötiin usein ja meidät lapsetkin opetettiin arvostamaan hyviä ruokia ja myös laittamaan niitä.

Miten voi olla että minun lapsuuskokemukseni poikkeavat niin täysin muiden palstalaisten kokemuksista?

Itse olen -75 syntynyt,asuttiin omassa kerrostalo kämpässä,äiti oli rättikaupassa töissä,isä lentokonemekaanikko finnairilla ja myöhemmin äitipuoli oli pankissa töissä.

Ei meillä ollut mistään pulaa,mutta ei ollut ylimääräistäkään,hiihtolomalla käytiin etelässä,joskus ravintolassa syömässä.

Ilmaisilla lentolipuilla tehtiin päivän reissuja euroopassa muutaman kerran vuodessa.

Myöhemmin asuttiin ok-talossa ja faijasta tuli alkkari ja äitipuolikin häipyi johonkin,lapset oltiin jo silloin aikuisia.

Tuli sellainen mieleen että kuinka monella oli -80luvulla joku pelikone? Sega,commodore64 tai vastaava?

Itse en saanut kuin 2tauluisen nintendo donkey kongin.

Olen elänyt lapsuuteni ja nuoruuteni myös 70- ja 80-luvuilla. En kokenut nuorena lamaa, vaan sain mm. hyvän koulutuksen 90-luvulla, ja lapsuuden perheeni asui omakotitalossa. Vanhempani eivät olleet varakkaita, mutta heillä ei ollut vakavia ongelmia ja raha riitti kaikkeen tarpeelliseen sekä mm. matkailuun. En ihmettele niinkään joidenkin köyhistä oloista tulemista, mutta ihmettelen sitä, miksi se näkyy joistakin niin selvästi päälle päin. 90-luvun nuoret näyttävät jämähtäneen vanhempiensa ajatusmaailmaan ja käyttäytymismalliin. Päihteiden ongelmakäyttöä ja koulutuksen puutetta pidetään normaalina, ja jotkut jäävät jopa asumaan samoille alueille, joissa elivät nuoruutensa. "Elämän koulu" on tullut käsitteeksi. Peruskoulussa opitut taidot eivät ole enää itsestäänselvyys, ja jopa yleissivistyksessä näyttää olevan outoja aukkoja. Omassa nuoruudessani oli selvää, että oli mahdollista tavoitella parempaa elintasoa koulutuksella, ja että oli mahdollista löytää oma elämänkatsomus ja elämäntapa.

Täällä myös yksi 70-luvun lapsi. Molemmat vanhemmat köyhästä perheestä ja kummissakin perheissä oli varaa kouluttaa vain 1 lapsista. Omat vanhemmat eivät olleet niitä onnekkaita. Omat vanhemmat olivat niitä, jotka olivat tehdastöissä lamankin aikana, mutta ei me silti mitenkään juhlittu. Rahaa säästettiin pitkän aikaa matkoihin ja äiti ompeli puseroita lisätienistinä. Isä toimi jalkapallon junnuliigassa valmentajana välillä, josta sai pari markaa säästöpossuun. Itse kadehdin ystäviä, joilla oli kesämökkiä ja uutta Saabia pihassa. Meillä oli resu Simca, joka savutti sisälle. Mut sillä matkattiin ikkuna auki pohjoiseen kesälomalle. Jos jostain voin olla ylpeä, niin siitä, että vanhemmat päätti mieluummin sijoittaa rahaa matkustamiseen ja kivaan yhdessäoloon, kuin hommata kesämökkiä. En sitä itse lapsena tajunnut, mutta nyt aikuisena voin sanoa, että minulle se on ollut jotain luksusta, mitä muilla ei ole ollut. Mutta jos pitää jotenkin verrata, niin siihen aikaan ei kellään muullakaan perheellä paljoa paremmin mennyt. Ihan muutamalla perheellä oli kesämökki ja Saab. Loput 32 hengen luokkalaisista eli ns. nykymittarin mukaan köyhinä. Mitä ravintoloihin tulee, niin ainakaan asuinpaikallani ei niitä ollut. Taisi olla ainoastaan Esson baari, mistä sai nakkeja ja paistettuja perunoita. Ja kesän kohokohta oli Linnanmäki. Sinne otettiin eväät mukaan. Monta voileipää ja vesipulloja. Isälle oli luksusta juoda siellä kahvi ja syödä vohveli, kun me muut iloittiin hattarasta. Ei sielläkään ruokaloita ollut montaa. Ja lippuja yleensä ostettiin n. 5 laitteeseen. Yksi lippu maksoi 20 penniä ja hyviin laitteisiin meni 3 lippua ja muihin 2. Rajaton ranneke oli jotain aivan ufoa. Me ei koettu asiaa mitenkään köyhäilynä vaan ihan normaalina asiana. Se oli epänormaalia, että jollain perheellä sitä rahaa oli enemmän, mutta silloinkaan he eivät siitä niin huudelleet. Sitä etuoikeutta pidettiin piilossa. Vaatteita tietenkin ei osteltu kaupasta, kuin ehkä farkut. Äiti ompelutaitoisena teki itse muut asut, koska silloin vaatteet maksoivat paljon ja oli halvempaa ostaa kangasta. Nyt se on valitettavasti toisin päin. Ja kyllä, siskollani oli pinkki kellohame monta vuotta toisten kateuden aiheena. Äiti oli saanut jostain esittelystä ylijäämänä pinkkiä kangasta ja säästi sitä melkein vuoden, että saisi synttärilahjaksi tehdä hänelle mekon. Me myös siskon kanssa leikattiin lumpuista vetoketjut ja napit irti, jotta äiti saisi käyttää niitä ompelutöihin. Mut se oli täysin normaalia, eikä sitä koettu köyhäilynä. Näin jälkeen päin ajateltuna meillä oli hyvä ja onnellinen lapsuus verrattuna tämän päivän lapsiin.

Oli meilläkin omat suklaakalenterit. Lapsena ei kuitenkaan todellakaan osteltu vaatteita Stockmannilta tai käyty vuosittain ulkomailla. Emme olleet silti köyhiä. Se oli siihen aikaan aivan tavallinen alemman keskiluokan perhe.

Kyllähän ihmisten elintaso on noussut kohisten vaikkapa 20 vuodessa. Kuulostaa ap sitä, että olet kuitenkin aika hyväosaisesta perheestä. Nykyään alempi keskiluokka elää samalla tavalla kuin 70-luvulla rikkaat.

Voi ihana nuoruus Stadissa 1970- ja 80-luvuilla!

Minä olen syntynyt 1960-luvun puolivälissä ja vartuin Helsingissä. Molemmat vanhemmat olivat töissä, joten kävin yksityistä kaksikielistä lasten päiväkotia (ne tietää jotka tietää).

Lapsuus kului koulussa ja sen jälkeen dagmammalla hoidossa, harrastuksissa ja kesällä huvilalla.

Kavereiden kanssa hengailtiin Rolssissa, Friscossa ja Luolassa Lintsillä.

Vaatteet haettiin Beaveristä Mariankadulta, Mic Macista Vuorikadulta ja Stockan One Waysta.

Vaihto-oppilaaksi lähdin lukiossa ja sitä ennen olin ollut jo kaksi kertaa kielikursseilla ulkomailla. Tämä oli aivan tavallinen kuvio tavallisessa lukiossa Helsingissä. Vaihtoon lähtijöitä oli 6 tai 7 joka luokalla.

Lomilla käytiin talvella Kanarialla tai hiihtämässä Alpeilla.

Koulun jälkeen menin pariksi vuodeksi Australiaan, missä meillä oli sukulaisia.

Sitten yliopisto-opinnot Suomessa ja kesätöihin tai harjoitteluun joka vuosi ulkomaille.

Ravintoloissa käytiin opiskeluaikoina tosi paljon, sekä syömässä että juomassa. Vakiopaikat olivat Kaarle ja Kynä sekä Lauttasaaren paikalliset, koska asuin Larussa opiskelijana.

Kavereillani on ollut samanlainen nuoruus ja lapsuus kuin minulla. En kyllä tunnista tästä ketjusta omaa itseäni ollenkaan.

Olen syntynyt 70-luvun lopussa. Kuten monella muullakin, myös meidän perheessä elettiin säästeliäästi. Emme olleet köyhiä, tapana vaan ei ollut tuhlata. Vaatteet olivat serkkujen vanhoja, usein tädin tekemiä ja niitä oli vähän. Esim. farkkuja oli vain yhdet. Leluja oli todella vähän, leikittiin ulkona metsässä.

Ulkomaanmatkoja ei tehnyt kukaan. Kotimaassa matkusteltiin teltalla. Ravintolassa ei käyty, vaan matkoilla oli eväät mukana. Lämmintä vettä ei tullut hanasta, pesulla käytiin kerran viikossa. Äiti meikkasi sinisellä ripsivärillä ja kävi kampaajallakin.

Muistan kadehtineeni kaveriani, jolla oli kimalletta joulukalenterissa. Itselläni oli ihan normikuvakalenteri. Suklaakalenterista en ollut kuullutkaan.

Tuollaista se vaan oli. Aika ankeaa nykyiseen verrattuna ihan keskiluokkaisessakin perheessä.

Vierailija kirjoitti:

Hei! Sä olit mun kaveri peruskoulussa. Miettinytkin jälkeenpäin, miten eri maailmoista oltiin ja silti bestiksiä. Ja miten laput silmillä elitkään. Sulla ei ollut käsitystäkään miten meidän perheellä meni, vaikka päivittäin meillä olit.

70-80 luvulla peruskoulussa ja äiti 2 lapsen yksinhuoltaja, tehdastyöläinen (isä spurgu), ei isovanhempia tms. Sun isä oli kaupungilla insinöörinä ja valtuutettuna ja äitis oli sairaanhoitaja.

Kyllä sitä vietettiin monet joulut pelkkää puuroa syöden, suklaakalenterista voitiin vaan haaveilla. Matkoille (kotimaan) päästiin, jos jonkun kaverin vanhemmat (ei sun) otti lapselleen seuraksi. Silloinkin pitkin hampain, kun äiti ei halunnut olla taakaksi.

Aina jaksoit ääneen ihmetellä, että miksei teillä ole sitä ja tätä, mikset saanut joululahjoja, sulla oli kolme suklaakalenteria yksin, meillä oli veljen kanssa yksi nolo pyhäkoulusta saatu paperinen yhdessä. Miksei me koskaan käydä missään? Lähetkö shoppailemaan ja todellakin stokkalle... Lähdin niinä päivinä, kun junissa pääsi ilmaiseksi kulkemaan. Ei ollut varaa edes junalippuun. Oli hienoa päästä Helsinkiin, että sen nöyryytyksen kesti. Eihän mulla ollut rahaa syödä Carrolsissakaan, mutta silti tulin katsomaan kun söit.

Lisäksi vielä se jumalaton koulu- ja pihakiusaaminen, kun olin yksinhuoltajan lapsi. Sä et  kiusannut, mutta ihmettelit, että miksi mä olen yksinhuoltajan lapsi.

Et sä hirveen empaattinen ollut lapsenakaan.

Sinä siis opettelit perässähiihtäjän ja perskärpäsen tavoille jo tosi nuorena, kuten köyhät niin usein.

Olen 80-luvun lapsi. Meillä ei koskaan ollut puutetta ruoasta, tai vaatteista, mutta kävimme ravintoloissa harvoin, sillä pienellä paikkakunnalla niitä ei juuri ollut. Joskus lauantaisin käytiin ennen saunaa nakkikioskilla koko perhe :) Mäkkärit kun eivät olleet vielä vallanneet Suomea. Vaatteiden ostelu ei tuolloin vielä ollut mikään juttu, vasta lukiossa muistan tilanneeni H&M kuvastosta (ei netistä!) jotain. Kavereiden kanssa hengailtiin kotona, kun ei tosiaan ollut niitä mäkkäreitä/leffateattereita lähellä. Harrastukset pitivät myös kiireisinä ja poissa kyliltä notkumasta.

Pappa betalar.

Vierailija kirjoitti:

Olen syntynyt 70-luvun lopussa. Kuten monella muullakin, myös meidän perheessä elettiin säästeliäästi. Emme olleet köyhiä, tapana vaan ei ollut tuhlata. Vaatteet olivat serkkujen vanhoja, usein tädin tekemiä ja niitä oli vähän. Esim. farkkuja oli vain yhdet. Leluja oli todella vähän, leikittiin ulkona metsässä.

Ulkomaanmatkoja ei tehnyt kukaan. Kotimaassa matkusteltiin teltalla. Ravintolassa ei käyty, vaan matkoilla oli eväät mukana. Lämmintä vettä ei tullut hanasta, pesulla käytiin kerran viikossa. Äiti meikkasi sinisellä ripsivärillä ja kävi kampaajallakin.

Muistan kadehtineeni kaveriani, jolla oli kimalletta joulukalenterissa. Itselläni oli ihan normikuvakalenteri. Suklaakalenterista en ollut kuullutkaan.

Tuollaista se vaan oli. Aika ankeaa nykyiseen verrattuna ihan keskiluokkaisessakin perheessä.

No ette todella ollut noilla mittareilla keskiluokkainen perhe 1980-luvulla!

No meidän perheessämme se oli kyllä ihan kasvatuksellinen juttu, että meillä lapsilla oli yhteinen joulukalenteri ja nimenomaan kuvasellainen. Suklaakalenteri oli vanhempieni mielestä pahasta, koska kukaan tiedostava ei syö makeaa päivittäin. Me lapset emme todellakaan saaneet kaikkea, mitä halusimme, koska meitä haluttiin kasvattaa ymmärtämään jakamisen ja toisten huomioimisen ihannetta, kohtuutta ja vastuullista kuluttamista. Meitä ei hemmoteltu materialla, koska meillä korostettiin enemmän sivistyksen ja nöyryyden ihanteita. Ja rahaa olisi kyllä ollut, siitä ei mikään koskaan ollut kiinni.

Grillikioskiyrittäjän lapsena ei paljon matkusteltu, ei edes Suomessa. Eikä joulukalentereita edes ostettu, se saatiin jostain se yhteinen kuvakalenteri. Meillä ei laitettu humpuukiin rahaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen syntynyt 70-luvun lopussa. Kuten monella muullakin, myös meidän perheessä elettiin säästeliäästi. Emme olleet köyhiä, tapana vaan ei ollut tuhlata. Vaatteet olivat serkkujen vanhoja, usein tädin tekemiä ja niitä oli vähän. Esim. farkkuja oli vain yhdet. Leluja oli todella vähän, leikittiin ulkona metsässä.

Ulkomaanmatkoja ei tehnyt kukaan. Kotimaassa matkusteltiin teltalla. Ravintolassa ei käyty, vaan matkoilla oli eväät mukana. Lämmintä vettä ei tullut hanasta, pesulla käytiin kerran viikossa. Äiti meikkasi sinisellä ripsivärillä ja kävi kampaajallakin.

Muistan kadehtineeni kaveriani, jolla oli kimalletta joulukalenterissa. Itselläni oli ihan normikuvakalenteri. Suklaakalenterista en ollut kuullutkaan.

Tuollaista se vaan oli. Aika ankeaa nykyiseen verrattuna ihan keskiluokkaisessakin perheessä.

No ette todella ollut noilla mittareilla keskiluokkainen perhe 1980-luvulla!

Millainen mielestäsi sitten oli. Omassa kaveripiirissäni oli rikkaitakin (esim. ylilääkärin ja lakimiehen perhe), eikä heidän elämänsä sen kummallisempaa ollut. Kotiapulainen heillä tosin oli.

Olen syntynyt -72.  Sanoisin, että olen aina ollut ns. hyväosainen.

Me asuimme kivalla paikalla, oma ranta jne.

Matkustimme (muistan 80-luvulta alkaen) jonkin verran, tavallisena vuotena kävimme hiihtolomalla etelässä, mahdollisesti syksyllä toisen kerran. Kanaria, Marokko, sen tyyppisiä paikkoja. Thaimaassa ei käyty, eikä Karibialla. Jouluna ja pääsiäisenä olimme yleensä Lapissa, laskettelukeskuksessa mutta hiihdimme myös murtomaahiihtoa (onpas vanhanoloinen sana!) Kotimaassa emme matkailleet, lähinnä vain veneilimme.

Meillä oli paljon leluja, siskolla poni, joulukalentereita jne.

Mutta ei meillä osteltu hulluna esim. merkkitavaroita, elektroniikkaa tai ylipäätään mitään ihan vain ostamisen ilosta. Säästämiseen kasvatettiin  ja kannustettiin. Jostain Seppälästä ostettiin vaatteita, etelänmatkoilta usein nahkatakit. Rintaliivit on kyllä ihan lapsesta asti ostettu erikoisliikkeestä. Merkkifarkut tms ei ole koskaan ollut itselleni tärkeitä.

Lapsena en kyllä kelaillut minkä verran on rahaa itsellä ja minkä verran muilla. Jossain vaiheessa sitten alkoi tajuta, että omassa perheessä on enemmän kuin monessa muussa. Siis esim. kun siskolla oli poni, niin kun joku kertoi että haluaisi oman ponin, niin alkoi käsittää että se ei ole taloudellisesti mahdollista kaikille. Tai kielikurssit, oma vene jne. Mutta kavereita minulla on ollut ja on erilaisista taloudellisista ympyröistä, enkä mittaa ihmisen arvoa omaisuuden avulla.