Oletteko te muut palstalaiset ihan oikeasti kotoisin noin köyhistä oloista?

sosiaalista sokeutta kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap tässä. Luin mielenkiinnolla koko ketjun ja pakko sanoa, että olen todella hämmästynyt tämän palstan demografiasta! Ilmeisesti varattomista oloista olevat ihmiset tykkäävät palstailusta, koska teitä on täällä niin paljon!

Anteeksi vaan, mutta teidän elämänhistorianne ja -kokemuksenne eivät mitenkään vastaa omiani ja sukulaisteni sekä ystävieni kokemuksia. Kuvailemaanne kurjuuteen en ole törmännyt koskaan aikaisemmin enkä missään tilanteessa.

Taidankin ryhtyä seuraamaan palstaa ahkerammin, onhan tämä aivan poikkeuksellista!

 

Sitä taitaa olla suomeksikin kirja, jossa kuvaillaan sitä miten ns. paremmissa oloissa elävät ovat sokean tietämättömiä siitä miten ankeissa oloissa monetkin ihmiset elävät. Toisaalta on sitten myös niinkin, että monet heikoissa ja vaatimattomisssa oloissa elävät eivät tiedosta miten suuri elinatasokuilu todellisuudessa on aineellisesti parhaiten toimeentuleviin. 

Minusta sinä ap olet tässä se eksoottinen ilmestys kun olet onnistunut elämään noinkin kauan omassa kuplassasi, etkä häpeä sitä edes yhtään. Ehkä lähipiirisi ei ole ihan rehellinen sinulle? Kävit varmaan normaalin ala- ja yläasteen,sielläkö kaikki luokallasi kävivät harva se viikko ulkomailla? Taidat olla provo tai vähän yksinkertainen :D

Vierailija kirjoitti:

Kun seuraa tätä av-palstaa, ei voi kuin ihmetellä, miten köyhissä ja vaatimattomissa oloissa ihmiset ovat kasvaneet!

Esimerkiksi joulukalenteri-ketjussa ihmiset kertovat miten heillä oli lapsena sisarusten kanssa yhteinen joulukalenteri, jonka luukkuja avattiin vuorotellen. Suklaakakentereita ei tietenkään ollut kellään.

Ja kun ravintoloista tulee puhe, niin aina saa lukea ettei palstalaiset ikinä käynyt lapsina ulkona syömässä vanhempien kanssa, koska ei ollut varaa ja vanhemmat eivät ymmärtäneet sellaisen päälle.

Samoin ulkomailla ette ole juurikaan käyneet lapsina, vaatteita ei ollut tai ne olivat halvinta markettilaatua. Äidit eivät meikanneet tai hoitaneet kauneuttaan mitenkään.

Nämä olivat vain muutamia esimerkkejä, joita palsta on täynnä.

Tämä ihmetyttää minua kovasti, koska uskoisin useimpien palstalaisten olleen lapsia 70-, 80- ja 90-luvuilla ja eihän tuollainen köyhyys ja puute vastaa lainkaan mielikuvaani noista ajoista.

Olin itse lapsi ja nuori 70- ja 80-luvuilla ja meillä oli useita joulukakentereita (ja myös sellaisia joista sai suklaata tai leluja), ulkomailla käytiin lomilla ja vaihto-oppilaina sekä kielikursseilla oltiin myös, vaatteet ostettiin Stokkalta ja putiikeista, ravintoloissa syötiin usein ja meidät lapsetkin opetettiin arvostamaan hyviä ruokia ja myös laittamaan niitä.

Miten voi olla että minun lapsuuskokemukseni poikkeavat niin täysin muiden palstalaisten kokemuksista?

Hieman henkisesti köyhää pitää jotain joulukalenteria varallisuuden mittarina.

Onko nuo kuvailemasi asiat mielestäsi osoitus köyhyydestä? Ihan normaalia lapsuutta minusta. Tuollaista elin minä ja kaikki kaverini itä-Suomessa 90-luvulla. En tiedä, miten merkittävän erilainen ja erikoinen minusta olisi tullut, jos olisin päässyt 5-vuotiaana Kanarialle tai jos haalarin selkämyksessä olisi lukenut Stockmann eikä Anttila.

Köyhiä olivat ne, joiden piti koko ajan muuttaa koska kämppä meni alta, joilla oli rikkinäiset vaatteet eikä pikkusisaruksilla vaippoja koska vanhemmilla oli päihdeongelmia.

Lähes kaikki luettelemasi seikat pätevät minun lapsuuteeni. Olen syntynyt 80-luvun lopussa. Olimme suurperhe ja tulojen lähteenä oli pieni maatila. Alle 20 lehmää ja jonkin verran peltoja, joilla viljeltiin kauraa ja rypsiä.

Myöhemmin vanhemmat menivät tehdastöihin. Tuolloin rahatilanne koheni, mutta pääasiassa rahan lisääntyminen näkyi siinä, että vanhemmat kävivät välillä kahdestaan ulkomailla.

Jokaisella oli kuitenkin oma suklaakalenteri, joskin niiden sisältö saattoi kadota parempiin suihin heti joulukuun alussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun seuraa tätä av-palstaa, ei voi kuin ihmetellä, miten köyhissä ja vaatimattomissa oloissa ihmiset ovat kasvaneet!

Esimerkiksi joulukalenteri-ketjussa ihmiset kertovat miten heillä oli lapsena sisarusten kanssa yhteinen joulukalenteri, jonka luukkuja avattiin vuorotellen. Suklaakakentereita ei tietenkään ollut kellään.

Ja kun ravintoloista tulee puhe, niin aina saa lukea ettei palstalaiset ikinä käynyt lapsina ulkona syömässä vanhempien kanssa, koska ei ollut varaa ja vanhemmat eivät ymmärtäneet sellaisen päälle.

Samoin ulkomailla ette ole juurikaan käyneet lapsina, vaatteita ei ollut tai ne olivat halvinta markettilaatua. Äidit eivät meikanneet tai hoitaneet kauneuttaan mitenkään.

Nämä olivat vain muutamia esimerkkejä, joita palsta on täynnä.

Tämä ihmetyttää minua kovasti, koska uskoisin useimpien palstalaisten olleen lapsia 70-, 80- ja 90-luvuilla ja eihän tuollainen köyhyys ja puute vastaa lainkaan mielikuvaani noista ajoista.

Olin itse lapsi ja nuori 70- ja 80-luvuilla ja meillä oli useita joulukakentereita (ja myös sellaisia joista sai suklaata tai leluja), ulkomailla käytiin lomilla ja vaihto-oppilaina sekä kielikursseilla oltiin myös, vaatteet ostettiin Stokkalta ja putiikeista, ravintoloissa syötiin usein ja meidät lapsetkin opetettiin arvostamaan hyviä ruokia ja myös laittamaan niitä.

Miten voi olla että minun lapsuuskokemukseni poikkeavat niin täysin muiden palstalaisten kokemuksista?

Näkeehän se viestien laadussa, että valtaosa palstalaisista on joidenkin alkkisten tai narkkareiden lapsia, jolloin vanhemmat ovat käyttäneet rahansa omiin menoihinsa. Ei Suomessa ole yhtään oikeasti köyhää perhettä, koska toimeentulotuki on niin suuri.

Itsekään en matkustellut lapsena juuri koskaan, enkä kertaakaan ulkomaille. Tämä ei johtunut rahasta, vaan siitä, että vanhempani eivät uskalla mennä lentokoneeseen ja tykkää matkustella. En pienestä asti tottunut istumaan autossa, joten en edes halunnut lähteä pitkille reissuille yleensä, koska se tarkoitti pitkää autossa istumista. Minulla oli myös hyvä kaveripiiri ja todella paljon tekemistä, joten en tajunnut matkustelua edes kaivata. Ne vähäiset matkat ovat myös kirkkaana mielessäni, koska niitä oli niin harvoin.

Ainoa mistä kritisoin on se, että minua ei viety koskaan lentokoneeseen. En ole vielä uskaltautunut lentokoneeseen, koska minua ei ole siihen totutettu. Tosin aika hankala viedä lapsi lentokoneeseen jos ei itsekään sinne uskalla mennä. Tosin minun haluni matkustaa on voimakkaampi kuin pelkoni mennä lentokoneeseen, joten aion sinne kyllä vielä nousta, kun saan rahaa ja matkaseuraa. Turha jäädä ruikuttamaan vanhempien vääränlaisesta toiminnasta, kun voin itse aikuisena ihmisenä poistaa tämän ongelman ihan omatoimisesti jos keskityn ruikuttamisen sijaan ongelman poistamiseen. 

Vai että oikein lentokoneeseen totutettu... :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mäkin ihmettelen samaa kuin ap ja olen syntynyt 70-luvulla. Miten jollain 90-luvulla syntyneellä on voinut olla köyhempää, kuin mulla 70-luvulla?

Tietty oma asiansa on pihit vanhemmat, mutta että muuten!!!! Oletteko te sitten heitä, jotka huutaa muille, että ei pidä tehdä enempää lapsia kuin mihin on varaa?!

Minusta palstan henkisestä ilmapiiristä huomaa, että täällä mellastavat köyhät. Joka toinen kadehtii sossutukia jne.

Työttömyys, yritys konkurssiin, kahden asunnon loukku. Tuossapa niitä 90-luvun köyhyyden syitä.

Ja lisään vielä, rajut pörssikurssien romahdukset, devalvaatio, valuuttaluotot, jolloin velat saattoivat kolminkertaistua, kun vakuuksien arvot romahtivat.

Monista miljonääristä tuli hetkessä köyhiä - Seppälä, Ratia, Kuiri jne. jne. kun omaisuus oli sidottu osakkeisiin.

Ja monet pankit menivät konkurssiin ja ihmiset menettivät rahansa ja lainoja irtisanottiin ja omaisuus siirrettiin roskapankkiin.

Olen duunariperheestä, syntynyt 70-luvulla, ja lapsuuteni ei kovin häävi ollut. Ei koskaan käyty ravintoloissa eikä matkusteltu mihinkään, en saanut harrastaa mitään maksullista, opintoja ei tuettu, vaatteet oli kirppiksiltä tai jostain halpahallista alennusmyynnistä. Isä teki huonekalut itse ja äiti leikkasi hiukset. Ruokaa oli aina, mutta toiveita ei saanut esittää. Karkkia sain mummolasta. Vaatteista olin kyllä eniten kateellinen ja siitä, että muilla tuntui olevan rakkautta perheen sisällä, meiltä se puuttui aina. Joulut oli parasta aikaa, kun sukulaisilta sain paljon lahjoja ja tunsin kerrankin olevani pidetty ja jonkin arvoinen!   

70-luvun lapsi, äiti siivooja vuorotyössä ja isä myyjä vuorotyössä. Erosivat minun ollessa 11v.  Jäimme äidin luokse. Kaksi nuorempaa sisarusta.

Olimme köyhiä. Vaikeuksia ostaa kouluun tarvittavia urheiluvälineitä. Äiti ompeli vaatteita, joista meitä kiusattiin. Vaatteita oli vähän. Yläasteella esim. kahdet farkut, yhdet rintaliivit, kolmet alushousut, kaksi hupparia. Osa äidin vanhoja. Joskus saimme serkun vanhoja vaatteita. Parturissa/kampaajalla ei käyty. Tytöillä pitkäthiukset, veljelle äiti leikkasi pottakampauksen... Olimme paljon keskenään vanhempien vuorotyön vuoksi.

Ikinä ei käyty ulkomailla. Huvipuistossa pari kertaa koko suvun retkillä, isovanhemmat osallistui kuluihin. Koskaan ei saatu esim sämpylää kahviosta näillä reissuilla. Autoa ei ollut. Ruokaoli perunaa ja kastiketta. Leivän päälle oli juustoa tai makkaraa, molempia ei voinut laittaa.

Lahjat oli yleensä vaatimattomia, hammasharjakin oli paketoituna jouluisin lahjaksi. Kalleimmat lahjat oli kirjoja tai legoja. Kerran sain kameran, muistan vieläkin kuinka huppulahja!

Olimme aika onnettomia, paljon keskenään, kiusaamisen vuoksi vain yhdellä meistä sisaruksista oli ystäviä.

Köyhyys ymmärrettiin 60-luvulla eri tavalla.  Varakkaammatkaan perheet eivät reissanneet kuin kotimaassa.

Pukeutuminen erotti meistä köyhistä, sain käytettyjä vaatteita, kyseltiin mistä ostit upeita muotivaatteita, vastasin niiden olevan serkun vanhoja, kaverit menettivät mielenkiintonsa, en silti voinut valehdella.

Ankara kuri vallitsi, jos vanhemmat määräsivät, nuoret eivät päässeet mihinkään.

sosiaalista sokeutta kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap tässä. Luin mielenkiinnolla koko ketjun ja pakko sanoa, että olen todella hämmästynyt tämän palstan demografiasta! Ilmeisesti varattomista oloista olevat ihmiset tykkäävät palstailusta, koska teitä on täällä niin paljon!

Anteeksi vaan, mutta teidän elämänhistorianne ja -kokemuksenne eivät mitenkään vastaa omiani ja sukulaisteni sekä ystävieni kokemuksia. Kuvailemaanne kurjuuteen en ole törmännyt koskaan aikaisemmin enkä missään tilanteessa.

Taidankin ryhtyä seuraamaan palstaa ahkerammin, onhan tämä aivan poikkeuksellista!

 

Sitä taitaa olla suomeksikin kirja, jossa kuvaillaan sitä miten ns. paremmissa oloissa elävät ovat sokean tietämättömiä siitä miten ankeissa oloissa monetkin ihmiset elävät. Toisaalta on sitten myös niinkin, että monet heikoissa ja vaatimattomisssa oloissa elävät eivät tiedosta miten suuri elinatasokuilu todellisuudessa on aineellisesti parhaiten toimeentuleviin. 

Eihän siitä kauaa ole, kun eräs poliitikko ja ministeri ihmetteli mediassa, että tunteenko todellakin joku, joka tienaisi alle 2600€/kk nettona.

Lopulta media paljasti, näin olevan monella milj. suomalaisella.

Ehkä ap. on tästä kysymys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olin niin köyhistä oloista etten ala edes avaamaan sitä asiaa, mutta Kiitos Suomen järjestelmän, sain opiskella ilmaiseksi ja olen hyväpalkkaisessa ammatissa.

1970 - luvulla elin lapsuuteni maalla. Ei ollut tavarataloja eikä ravintoloita lähimaillakaan.

Tuskin niissä olisi käyty vaikka olisi ollut rahaakin.

Isä metsästi ja kalasti, sinänsä kyllä ruoassa pysyttiin. Silloin sitä ei osannut arvostaa, kiukuteltiin että taas tämä samaa.

Joulukalentereita oli kyllä useampi (ei suklaa, ainakin pankit jakoi ilmaiseksi ja jotkut yritykset / yhteisöt.

Ero maaseudun ja kaupungin välillä 1970 luvun alussa oli vielä huima. Suurissa kaupungeissa asuneiden on varmaan vaikea uskoa sitä, että ei siellä pikkukunnan kirkonkylässä ollut esim. ravintoloita. Meidän pitäjässä oli yksi ainoa ravintola Kantakrouvi, jonne ei kyllä lasten kanssa ollut asiaa. Seuraavaan ravintolaan oli matkaa lähes 50 km, joten ravintolareissut jäivät. Samoin niitä ostosparatiiseja ei ollut, oli Osuuskauppa, mistä ostettiin kaikki, pieni K-kauppa oli myös, mutta ei siellä ollut vaatetavaraa lähinnä rautatavaraa.

Ulkomaanmatkoille ei tainnut mennä kavereistani kukaan, oli kallista ja matkustaminenkin oli hankalaa. Piti istua ensin päivä junassa, ennenkuin olit Seutulan lentokentällä. Kotimaassa kyllä ajeltiin autolla ja telttailtiin leirintäalueilla ja se oli mukavaa.

Monella meidän kylällä oli vielä 70-luvun alussa ulkovessa, vesi tuli pumpulla navetalle ja sen yhteydessä oli sauna, mitä lämmitettiin kerran viikossa. Navetan padasta kyllä sai kuumaa vettä, jos halusi käydä peseytymässä pesuvatia käyttäen.

Se oli sitä aikaa, mutta kyllä se onnellisuus usein tulee muista asioista kuin ulkoisista. Omassa lapsuudessani kaikki kaverini olivat yhtä rikkaita (?), joten ei tarvinnut kadehtia ketään. Eron varallisuuksissa huomasi kyllä silloin, kun siirryttiin suurempaan kouluun kirkonkylän keskustaan.  Tosin nuokin "rikkaat" olisivat olleet ilmeisesti köyhiä ap:n mittakaavassa, sillä hekään eivät matkustelleet eivätkä käyneet Kantakrouvissa :)

Ero köyhien ja rikkaitten välillä oli varmaan pienempi maaseudulla kuin kaupungeissa, sillä ei pienillä paikkakunnilla ollut erikseen urheilussa "tehtaan seuraa" ja sitten sitä toista niin kuin joku kertoi tehdaspaikkakunnilla olleet. Onhan noista ajoista vieläkin muistona mm. KTP ja Haka.

Maaseudulla ei ollut 1970-luvulla kerrostaloja edes kirkonkylissä ja jos oli, niissä oli kunnan virkaihmisten työsuhdeasuntoja.

Ei 1970-luvulla eikä vielä 1990-luvulla ainakaan maaseudulla ollut kirpputoreja niin kuin nykyään. Ei silloin köyhä voinut ostaa mitääm käytettyä halvalla niin kuin nyt.

Silloin oli normaalia, että oli vain yksi kuvajoulukalenteri. Kaikki eivät käyneet ulkomailla. Me mentiin joka kesä kuukaudeksi isäni kotipaikkakunnalle. Kuten myös kaikki isäni sisarukset. Kesät oli ihania! Vaatteet ostetiin aina kaupasta ja ne oli ihan nättejä ja sen ajan tyylin mukaisia. Ruokaa ei puuttunut mutta mitään ei törsätty sillä tavalla kuin nykyään. Yksi tavallisen kokoinen sipsipussi riitti hyvin herkutteluun.

En elänyt millään tavalla köyhää lapsuutta. Meillä oli kaikki mitä pitikin siihen aikaan olla. Luokkakavereillani ei ollut mitään sen enempää.

Mä en ymmärrä mistä ihmeen köyhyydestä ap puhuu. Oli ihan normaalia elää vaatimattomammin 70-80 luvulla kuin nykyään.

Vierailija kirjoitti:

Köyhyys ymmärrettiin 60-luvulla eri tavalla.  Varakkaammatkaan perheet eivät reissanneet kuin kotimaassa.

Pukeutuminen erotti meistä köyhistä, sain käytettyjä vaatteita, kyseltiin mistä ostit upeita muotivaatteita, vastasin niiden olevan serkun vanhoja, kaverit menettivät mielenkiintonsa, en silti voinut valehdella.

Ankara kuri vallitsi, jos vanhemmat määräsivät, nuoret eivät päässeet mihinkään.

Meillä reissattiin. Ei tosin lentäen vaan isä osti asuntovaunun ja sen kanssa reissattiin ensimmäisinä vuosina läpi Pohjoismaat ja sitten etelämmäs Euroopan läpi Välimerelle asti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun seuraa tätä av-palstaa, ei voi kuin ihmetellä, miten köyhissä ja vaatimattomissa oloissa ihmiset ovat kasvaneet!

Esimerkiksi joulukalenteri-ketjussa ihmiset kertovat miten heillä oli lapsena sisarusten kanssa yhteinen joulukalenteri, jonka luukkuja avattiin vuorotellen. Suklaakakentereita ei tietenkään ollut kellään.

Ja kun ravintoloista tulee puhe, niin aina saa lukea ettei palstalaiset ikinä käynyt lapsina ulkona syömässä vanhempien kanssa, koska ei ollut varaa ja vanhemmat eivät ymmärtäneet sellaisen päälle.

Samoin ulkomailla ette ole juurikaan käyneet lapsina, vaatteita ei ollut tai ne olivat halvinta markettilaatua. Äidit eivät meikanneet tai hoitaneet kauneuttaan mitenkään.

Nämä olivat vain muutamia esimerkkejä, joita palsta on täynnä.

Tämä ihmetyttää minua kovasti, koska uskoisin useimpien palstalaisten olleen lapsia 70-, 80- ja 90-luvuilla ja eihän tuollainen köyhyys ja puute vastaa lainkaan mielikuvaani noista ajoista.

Olin itse lapsi ja nuori 70- ja 80-luvuilla ja meillä oli useita joulukakentereita (ja myös sellaisia joista sai suklaata tai leluja), ulkomailla käytiin lomilla ja vaihto-oppilaina sekä kielikursseilla oltiin myös, vaatteet ostettiin Stokkalta ja putiikeista, ravintoloissa syötiin usein ja meidät lapsetkin opetettiin arvostamaan hyviä ruokia ja myös laittamaan niitä.

Miten voi olla että minun lapsuuskokemukseni poikkeavat niin täysin muiden palstalaisten kokemuksista?

Näkeehän se viestien laadussa, että valtaosa palstalaisista on joidenkin alkkisten tai narkkareiden lapsia, jolloin vanhemmat ovat käyttäneet rahansa omiin menoihinsa. Ei Suomessa ole yhtään oikeasti köyhää perhettä, koska toimeentulotuki on niin suuri.

Itsekään en matkustellut lapsena juuri koskaan, enkä kertaakaan ulkomaille. Tämä ei johtunut rahasta, vaan siitä, että vanhempani eivät uskalla mennä lentokoneeseen ja tykkää matkustella. En pienestä asti tottunut istumaan autossa, joten en edes halunnut lähteä pitkille reissuille yleensä, koska se tarkoitti pitkää autossa istumista. Minulla oli myös hyvä kaveripiiri ja todella paljon tekemistä, joten en tajunnut matkustelua edes kaivata. Ne vähäiset matkat ovat myös kirkkaana mielessäni, koska niitä oli niin harvoin.

Ainoa mistä kritisoin on se, että minua ei viety koskaan lentokoneeseen. En ole vielä uskaltautunut lentokoneeseen, koska minua ei ole siihen totutettu. Tosin aika hankala viedä lapsi lentokoneeseen jos ei itsekään sinne uskalla mennä. Tosin minun haluni matkustaa on voimakkaampi kuin pelkoni mennä lentokoneeseen, joten aion sinne kyllä vielä nousta, kun saan rahaa ja matkaseuraa. Turha jäädä ruikuttamaan vanhempien vääränlaisesta toiminnasta, kun voin itse aikuisena ihmisenä poistaa tämän ongelman ihan omatoimisesti jos keskityn ruikuttamisen sijaan ongelman poistamiseen. 

Vai että oikein lentokoneeseen totutettu... :D

Niin? Lähes poikkeuksetta ihmisiä jännittää mennä lentokoneeseen jos eivät ole koskaan lentäneet. Onhan se aika pelottavaa ennen kuin siihen tottuu. Jos on lapsesta asti lentänyt, niin ei sitä ole ymmärtänyt missään vaiheessa pelätä. 

Vierailija kirjoitti:

Kun seuraa tätä av-palstaa, ei voi kuin ihmetellä, miten köyhissä ja vaatimattomissa oloissa ihmiset ovat kasvaneet!

Esimerkiksi joulukalenteri-ketjussa ihmiset kertovat miten heillä oli lapsena sisarusten kanssa yhteinen joulukalenteri, jonka luukkuja avattiin vuorotellen. Suklaakakentereita ei tietenkään ollut kellään.

Ja kun ravintoloista tulee puhe, niin aina saa lukea ettei palstalaiset ikinä käynyt lapsina ulkona syömässä vanhempien kanssa, koska ei ollut varaa ja vanhemmat eivät ymmärtäneet sellaisen päälle.

Samoin ulkomailla ette ole juurikaan käyneet lapsina, vaatteita ei ollut tai ne olivat halvinta markettilaatua. Äidit eivät meikanneet tai hoitaneet kauneuttaan mitenkään.

Nämä olivat vain muutamia esimerkkejä, joita palsta on täynnä.

Tämä ihmetyttää minua kovasti, koska uskoisin useimpien palstalaisten olleen lapsia 70-, 80- ja 90-luvuilla ja eihän tuollainen köyhyys ja puute vastaa lainkaan mielikuvaani noista ajoista.

Olin itse lapsi ja nuori 70- ja 80-luvuilla ja meillä oli useita joulukakentereita (ja myös sellaisia joista sai suklaata tai leluja), ulkomailla käytiin lomilla ja vaihto-oppilaina sekä kielikursseilla oltiin myös, vaatteet ostettiin Stokkalta ja putiikeista, ravintoloissa syötiin usein ja meidät lapsetkin opetettiin arvostamaan hyviä ruokia ja myös laittamaan niitä.

Miten voi olla että minun lapsuuskokemukseni poikkeavat niin täysin muiden palstalaisten kokemuksista?

Synnyin 70-luvun lopulla. Nuo pätevät kaikki minun lapsuuteeni. Suklaakalenteria ei ollut. Ulkomailla emme käyneet perheen kesken käyty paitsi kerran Lapin-reissun yhteydessä Norjassa. Ravintolassa emme syöneet muuten kuin matkoilla. Merkkivaatteita ei ostettu. Äitini ei meikannut.

Olen kyllä itsekin sitä mieltä että ravintolassa syöminen, kielimatkat, vaihto-oppilasvuodet ja merkkivaatteet ovat törsäystä.

Olin 9-vuotias , kun Suomeen tuli lama, äitini joutui työttömäksi ja isän työpaikalla oli lomautuksia. Äitini rupesi leipomaan itse leivistä alkaen kaikki. Samaa ruokaa syötiin kolme päivää jotain keittoa ja laatikkoa. Uusia vaatteita sai muutaman keväällä ja syksyllä. Ei ollut ulkomaanreissuja tai muutakaan luxusta. Jos mentiin jonnekkin oli aina omat eväät mukana.Oli se kurjaa ja köyhää ja vanhemmista huokui epätoivoinen olo.Koulusta muistan sen , että opettajatkin olivat lomautettuna, katsottiin elokuvia koko koulupäivän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Köyhyys ymmärrettiin 60-luvulla eri tavalla.  Varakkaammatkaan perheet eivät reissanneet kuin kotimaassa.

Pukeutuminen erotti meistä köyhistä, sain käytettyjä vaatteita, kyseltiin mistä ostit upeita muotivaatteita, vastasin niiden olevan serkun vanhoja, kaverit menettivät mielenkiintonsa, en silti voinut valehdella.

Ankara kuri vallitsi, jos vanhemmat määräsivät, nuoret eivät päässeet mihinkään.

Meillä reissattiin. Ei tosin lentäen vaan isä osti asuntovaunun ja sen kanssa reissattiin ensimmäisinä vuosina läpi Pohjoismaat ja sitten etelämmäs Euroopan läpi Välimerelle asti. 

Huh, onneksi en tuntenut sinua, olisin kuollut kateuteen. Meillä mentiin lomalla vain sukulaisiin, yleensä oltiin äidin puolen mummolassa kesällä tekemässä heinätöitä, minä sain vahtia serkkuja ja kitkeä isoa kasvimaata sekä tiskata.

En ole köyhistä oloista, mutta kaikki tuo kuvaa omaa lapsuuttani ja nuoruuttani 70-80-luvuilla. Joulukalenteri toki oli, se oli maakuntalehden välissä tullut.

Matkustaminen oli tosi harvinaista. Ala-asteella muistan yhden tytön kerran käyneen Espanjassa. Yläasteella oli pari tyttöä, jotka olivat vaihto-oppilaana. Sitä pidettiin erittäin outona. Kerran yläaste-ikäisenä kävin äidin ja parin sukulaisen kanssa pizzeriassa.

Asuimme isossa ok-talossa, ja meillä oli kaksi autoa. Mutta muu elämäntyyli oli nykymittapuulla karua. Ei mulla myöskään ollut juuri leluja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Köyhyys ymmärrettiin 60-luvulla eri tavalla.  Varakkaammatkaan perheet eivät reissanneet kuin kotimaassa.

Pukeutuminen erotti meistä köyhistä, sain käytettyjä vaatteita, kyseltiin mistä ostit upeita muotivaatteita, vastasin niiden olevan serkun vanhoja, kaverit menettivät mielenkiintonsa, en silti voinut valehdella.

Ankara kuri vallitsi, jos vanhemmat määräsivät, nuoret eivät päässeet mihinkään.

Meillä reissattiin. Ei tosin lentäen vaan isä osti asuntovaunun ja sen kanssa reissattiin ensimmäisinä vuosina läpi Pohjoismaat ja sitten etelämmäs Euroopan läpi Välimerelle asti. 

Huh, onneksi en tuntenut sinua, olisin kuollut kateuteen. Meillä mentiin lomalla vain sukulaisiin, yleensä oltiin äidin puolen mummolassa kesällä tekemässä heinätöitä, minä sain vahtia serkkuja ja kitkeä isoa kasvimaata sekä tiskata.

60-luvulla ja osittain vielä 70-luvullakin Suomi "meni kiinni" heinäkuussa. Monissa pienemmissä yrityksissä kaikki olivat lomalla heinäkuun ja yritys suljettuna sen aikaa. Varsin moni näistä työntekijöistä olikin heinäkuun maaseudulla vanhempiensa luona heinätöissä. Mun isovanhemmillani ei ollut maatiloja, joten reissasimme heinäkuut pitkin Eurooppaa sillä aikaa kun kaverit vanhempineen olivat mummoloissa. 

Kiitos vaan neuvosta nro 15! En kuitenkaan aio totella sitä.

Olen pian sodan jälkeen syntynyt ja viettänyt pitkälti lapsuuteni pulavuosina. Ei minulla ollut koskaan joulukalenteria, ei meillä sellaiseen turhuuteen rahoja laitettu, sillä meillä säästettiin omaan kotiin. Asuimme monta vuotta ahtaasti omakotitalon yläkerrassa huoneen ja keittiön asunnossa. Ainoat mukavuudet olivat juokseva kylmä vesi ja jossain vaiheessa eteisen nurkkaan kyhätty kylmä sisävessa.

Ravintoloissa ei todellakaan käyty syömässä. Sitä varten olisi pitänyt lähteä varta vasten 40 km:n päähän kaupunkiin - syömään. Johan sille olisivat nauraneet aidanseipäätkin. Markkinat olivat kahdesti vuodessa ja yksi kohokohta oli, kun sai nipun höyrytettyjä nakkeja kouraansa! Oltiin kas syömässä ulkona!

 Kaupungissa toki muutaman kerran vuodessa käytiin, kun piti ostaa jotakin sellaista, mitä ei omalta kirkonkylältä saanut. Silloin saatettiin käydä kahvilassa ja oli ylellistä, kun sai tuulihatun ja sitruunasoodaa.

Ulkomaillakaan ei käyty. Ensimmäisen kerran pääsin ulkomaille, kun olin jo lopettelemassa lukiota. Sen jälkeen olin kaksi kesää töissä Keski-Euroopassa. Ja myöhemmin sitten asuinkin muutaman vuoden parissa maassa, mutta ei minusta minkäänlaista maailmanmatkaajaa tullut. Viimeisin reissu tuli tehtyä neljännesvuosisata sitten!

 Vaatteet minulla oli paremmat kuin keskivertokakaroilla, mikä johtui äitini ammatista eli hän oli opinkäynyt ompelija. Ja toisaalta se johtui myös siitä, että yksi isoäidin sisarista asui pääkaupunkiseudulla ja toi sieltä usein mekkokankaita. Ne kauniit ja usein uudet vaatteet aiheuttivat myös stressiä. En olisi halunnut poiketa muista ikäisistäni. Ei minua sen tähden suoranaisesti kiusattu, mutta pieniä piikkejä aina välillä nakeltiin.

 Kunnolliset sukset oli, luistimetkin (aluksi monoihin kiinnitettävät, sitten kaunokit koko koulun loppuajan samat). Polkupyörän sain, kun pääsin oppikouluun. Sillä taittui koulumatka mukavasti. Ei puhettakaan ajokortista 18-vuotis- tai yo-lahjaksi. Sen hankin vasta, kun olin opintoni saattanut loppuun ja ollut muutaman vuoden töissä. Niin ja opinnot rahoitin tietysti velalla kuten lähes kaikki ikätoverini, ei ollut jaossa yhteiskunnalta ilmaista rahaa.

Mutta ei se elämä nyt mitenkään kamalan köyhältä tuntunut. Se johtui ehkä siitä, että pienessä maalaiskirkonkylässä ei juurikaan rikkaita perheitä ollut, vaan kaikki me olimme samassa veneessä ja söimme läskisoosia ja kuoriperunoita.