Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Oletteko te muut palstalaiset ihan oikeasti kotoisin noin köyhistä oloista?

Vierailija
02.12.2016 |

Kun seuraa tätä av-palstaa, ei voi kuin ihmetellä, miten köyhissä ja vaatimattomissa oloissa ihmiset ovat kasvaneet!

Esimerkiksi joulukalenteri-ketjussa ihmiset kertovat miten heillä oli lapsena sisarusten kanssa yhteinen joulukalenteri, jonka luukkuja avattiin vuorotellen. Suklaakakentereita ei tietenkään ollut kellään.

Ja kun ravintoloista tulee puhe, niin aina saa lukea ettei palstalaiset ikinä käynyt lapsina ulkona syömässä vanhempien kanssa, koska ei ollut varaa ja vanhemmat eivät ymmärtäneet sellaisen päälle.

Samoin ulkomailla ette ole juurikaan käyneet lapsina, vaatteita ei ollut tai ne olivat halvinta markettilaatua. Äidit eivät meikanneet tai hoitaneet kauneuttaan mitenkään.

Nämä olivat vain muutamia esimerkkejä, joita palsta on täynnä.

Tämä ihmetyttää minua kovasti, koska uskoisin useimpien palstalaisten olleen lapsia 70-, 80- ja 90-luvuilla ja eihän tuollainen köyhyys ja puute vastaa lainkaan mielikuvaani noista ajoista.

Olin itse lapsi ja nuori 70- ja 80-luvuilla ja meillä oli useita joulukakentereita (ja myös sellaisia joista sai suklaata tai leluja), ulkomailla käytiin lomilla ja vaihto-oppilaina sekä kielikursseilla oltiin myös, vaatteet ostettiin Stokkalta ja putiikeista, ravintoloissa syötiin usein ja meidät lapsetkin opetettiin arvostamaan hyviä ruokia ja myös laittamaan niitä.

Miten voi olla että minun lapsuuskokemukseni poikkeavat niin täysin muiden palstalaisten kokemuksista?

Kommentit (213)

Vierailija
161/213 |
02.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei tainnut olla suklaakalentereita 80-90-luvun vaihteessa Kolumbiassakaan. Mä olin rikkaan perheen ainoa lapsi eikä meillä ollut koskaan puutetta mistään. Mä asuin isossa talossa, meillä oli aseistautuneet vartijat, autonkuljettaja ja taloudenhoitaja. Matkustelimmekin paljon.

Täällä on haukuttu paljon Etelä-Amerikan "banaanivaltioita", mutta nyt tämän ketjun perusteella musta tuntuu, että meillä on ollut rikkaampaa (kansantaloudellisesti) kuin täällä Suomessa samoihin aikoihin. (Ei ole fakta, vaan pelkkää mutu-tuntumaa muiden vastausten perusteella)

Tosin mun mielestä turvallisuus on paljon tärkeämpää kuin materia. M29 ja latino

Ehkä tähän ketjuun on vastannut maalaisia ja kaupunkien köyhempiä, ei nää monetkaan vastaukset oikeen osu kaupunkilaiseen keskiluokkaan 80-luvulla.

Vierailija
162/213 |
02.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tainnut olla suklaakalentereita 80-90-luvun vaihteessa Kolumbiassakaan. Mä olin rikkaan perheen ainoa lapsi eikä meillä ollut koskaan puutetta mistään. Mä asuin isossa talossa, meillä oli aseistautuneet vartijat, autonkuljettaja ja taloudenhoitaja. Matkustelimmekin paljon.

Täällä on haukuttu paljon Etelä-Amerikan "banaanivaltioita", mutta nyt tämän ketjun perusteella musta tuntuu, että meillä on ollut rikkaampaa (kansantaloudellisesti) kuin täällä Suomessa samoihin aikoihin. (Ei ole fakta, vaan pelkkää mutu-tuntumaa muiden vastausten perusteella)

Tosin mun mielestä turvallisuus on paljon tärkeämpää kuin materia. M29 ja latino

Ehkä tähän ketjuun on vastannut maalaisia ja kaupunkien köyhempiä, ei nää monetkaan vastaukset oikeen osu kaupunkilaiseen keskiluokkaan 80-luvulla.

Kyllähän ap aloitti ketjun provosoivasti. Hän ilmeisesti korkealle opiskellut, vaihto-oppilaanakin  ollut, ei muka tiedä, että Suomessa on nytkin paljon köyhiä, myös lapsiperheitä, jotka kamppailevat jokapäiväisen toimeentulonsa kanssa.

Hän ei muka tiedä, että niitä ravintoloita ei ole vieri vieressä joka paikassa Suomessa? Hän ei tiedä, että monissa paikoissa se marketti on ainoa vaatteiden ostopaikka. Hän on aivan tietämätön, millaista on elää maalla vaikkapa siellä kuuluisalla Pihtiputaalla ja millaista se elämä siellä oli vielä -70, ja -80 luvuilla. Tuollainen tietämättömyys oman kotimaan asioista minua ainakin suututtaa. Varsinainen "prinsessa Ruusunen". Provohan koko aloitus on, mutta saattaa jonkun hyväosaisen kohdalla ko ajattelu olla tottakin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
163/213 |
02.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tainnut olla suklaakalentereita 80-90-luvun vaihteessa Kolumbiassakaan. Mä olin rikkaan perheen ainoa lapsi eikä meillä ollut koskaan puutetta mistään. Mä asuin isossa talossa, meillä oli aseistautuneet vartijat, autonkuljettaja ja taloudenhoitaja. Matkustelimmekin paljon.

Täällä on haukuttu paljon Etelä-Amerikan "banaanivaltioita", mutta nyt tämän ketjun perusteella musta tuntuu, että meillä on ollut rikkaampaa (kansantaloudellisesti) kuin täällä Suomessa samoihin aikoihin. (Ei ole fakta, vaan pelkkää mutu-tuntumaa muiden vastausten perusteella)

Tosin mun mielestä turvallisuus on paljon tärkeämpää kuin materia. M29 ja latino

Ehkä tähän ketjuun on vastannut maalaisia ja kaupunkien köyhempiä, ei nää monetkaan vastaukset oikeen osu kaupunkilaiseen keskiluokkaan 80-luvulla.

Muistakaahan, että yleinen taloudellinen tilanne oli ihan eri 80-luvun alussa ja 80-luvun lopussa Suomessa. Monet vaurastuivat juuri 1980-luvun AIKANA. Tämä tilanne oli ainakin minun perheessäni ja monissa kavereiden perheissä, joissa elettiin aika vaatimattomasti 1970-luvulla ja 1980-luvun alussa.

Vierailija
164/213 |
02.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi ihana nuoruus Stadissa 1970- ja 80-luvuilla!

Minä olen syntynyt 1960-luvun puolivälissä ja vartuin Helsingissä. Molemmat vanhemmat olivat töissä, joten kävin yksityistä kaksikielistä lasten päiväkotia (ne tietää jotka tietää).

Lapsuus kului koulussa ja sen jälkeen dagmammalla hoidossa, harrastuksissa ja kesällä huvilalla.

Kavereiden kanssa hengailtiin Rolssissa, Friscossa ja Luolassa Lintsillä.

Vaatteet haettiin Beaveristä Mariankadulta, Mic Macista Vuorikadulta ja Stockan One Waysta.

Vaihto-oppilaaksi lähdin lukiossa ja sitä ennen olin ollut jo kaksi kertaa kielikursseilla ulkomailla. Tämä oli aivan tavallinen kuvio tavallisessa lukiossa Helsingissä. Vaihtoon lähtijöitä oli 6 tai 7 joka luokalla.

Lomilla käytiin talvella Kanarialla tai hiihtämässä Alpeilla.

Koulun jälkeen menin pariksi vuodeksi Australiaan, missä meillä oli sukulaisia.

Sitten yliopisto-opinnot Suomessa ja kesätöihin tai harjoitteluun joka vuosi ulkomaille.

Ravintoloissa käytiin opiskeluaikoina tosi paljon, sekä syömässä että juomassa. Vakiopaikat olivat Kaarle ja Kynä sekä Lauttasaaren paikalliset, koska asuin Larussa opiskelijana.

Kavereillani on ollut samanlainen nuoruus ja lapsuus kuin minulla. En kyllä tunnista tästä ketjusta omaa itseäni ollenkaan.

Olet näitä kultalusikka suussa syntyneitä kermapeppuja Helsingin hienostoalueilta ap:n tapaan.

Kaverisi  eivät ehkä  sitten kirjoittele tänne rahvaan av-palstalle? Vai ovatko sitten bättre folkin av:lla?

Varmaan ap:n ja tuon sinua ennen kurjoittaneen pointti on, että heidän on ollut se tavallinen, keskiluokkainen elämäntapa ja nämä muiden palstalaisten muistelut edustaa jotain puutteessa elävää marginaali-Suomea.

Se mitä täällä av:lla pidetään keskiluokkaisena normaalina saattakon sen oikean keskiluokan mielestä olla jotain todella karua ja käsittämätöntä prole-meininkiä.

Ja tiedoksi teille kaikille: ne 1970-luvun kunnanlääkärit, lukion rehtorit ja kirkonkylän pankinjohtajat, joiden lapset edustaa teille sitä "kultalusikka"- ja "kermaperse"- porukkaa, on ihan oikeasti sitä varsinaista keskiluokkaa. Se yläluokka löytyy sitten ihan jostain muualta.

Sinänsä hauska ja ajatuksia herättävä aloitus.

Terv. Myös kirkonkylässä 1970-luvulla kasvanut

Vierailija
165/213 |
03.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olen syntynyt vuonna 1971 ja meillä oli ihan omat joulukalenterit, jossain vaiheessa suklaa- ja krääsäkalenteritkin, ei oo jääneet millään muulla lailla mieleen kuin että kalenterit oli ja molemmilla omat. Matkusteltiinkin jonkin verran, muttei tietenkään nykyisen malliin. Käytiin lähinnä Välimeren rantalomilla tai Kanarialla. Asuttiin ihan tilavasti ja vaatteet ostettiin uusina.

Ei kaikilla lapsuudenkavereillani ollut tätä tilannetta. Erityisesti matkustelu oli suht. harvinaista.

MUTTA: Se mikä minua on tällä palstalla hämmästyttänyt, ovat kertomukset siitä, kuinka edes 70-luvun lopussa/80-luvun alussa ei kotona ollut kylppäriä ollenkaan, vaan peseydyttiin pesuvadin avulla ja kerran viikossa sitten saunassa. Muutenkin ilmeisen yleisesti (palstan mukaan) vielä tuolloin oli hyvinkin yleistä asua tyyliin hella + huone -ratkaisuissa. Tämä tulee esiin aina ketjuissa, joissa käsitellään suurten ikäluokkien elämää, että nimenomaan heidän ollessa nuoria aikuisia (eli 70-luvulla) asuttiin noin eikä ollut välttämättä edes sitä vesijohtoa. Palstalaiset siis kertovat omasta lapsuudestaan suurten ikäluokkien lapsina. 

Toinen missä tämä tulee jatkuvasti ilmi, ovat peseytymisketjut: "lapsuudessani 70-luvulla käytiin kerran viikossa saunassa, suihkua ei kotona ollut." En tunne ketään, en siis yhtäkään perhettä edes maaseudulta, joilla ei olisi ollut lapsuudessani kotona juoksevaa vettä, sisävessaa ja jonkunlaista kylpemismahdollisuutta. Tämä on yllättänyt

Minä ihmettelen tätä samaa, sillä kirjoittajat kuvaavat kyllä ihan minun lapsuuttani(s 49) ja omat 70-luvulla syntyneet lapset elivät normaalia silloista elämää, ei puutteessa, mutta ei myöskään rahassa kylpien ja turhan krääsän ostamista ja pikaruokaa ei vain arvostettu. eikä myöskään ollut mitään hinkua ulkomaille, vaan raha säästettiin ja hankittiin talo, jossa lasten oli hyvä asua. Jo 50-luvun lopussa tehdatyöläis-isälläni ja kotiäiti-äidillän oli itserakennettu talo(velaksi), jossa kellarissa oli sauna ja suihkutilat.

Toisaalta, miksi täällä nyt on niitä köyhiä niin paljon, kun yleensä tällä foorumilla ovat kaikki mainostamassa hyviä tulojaan ja suurta omaisuuttaan.

t. mummeli

Vierailija
166/213 |
03.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen syntynyt 70-luvun lopussa. Kuten monella muullakin, myös meidän perheessä elettiin säästeliäästi. Emme olleet köyhiä, tapana vaan ei ollut tuhlata. Vaatteet olivat serkkujen vanhoja, usein tädin tekemiä ja niitä oli vähän. Esim. farkkuja oli vain yhdet. Leluja oli todella vähän, leikittiin ulkona metsässä.

Ulkomaanmatkoja ei tehnyt kukaan. Kotimaassa matkusteltiin teltalla. Ravintolassa ei käyty, vaan matkoilla oli eväät mukana. Lämmintä vettä ei tullut hanasta, pesulla käytiin kerran viikossa. Äiti meikkasi sinisellä ripsivärillä ja kävi kampaajallakin.

Muistan kadehtineeni kaveriani, jolla oli kimalletta joulukalenterissa. Itselläni oli ihan normikuvakalenteri. Suklaakalenterista en ollut kuullutkaan.

Tuollaista se vaan oli. Aika ankeaa nykyiseen verrattuna ihan keskiluokkaisessakin perheessä.

No ette todella ollut noilla mittareilla keskiluokkainen perhe 1980-luvulla!

Millainen mielestäsi sitten oli. Omassa kaveripiirissäni oli rikkaitakin (esim. ylilääkärin ja lakimiehen perhe), eikä heidän elämänsä sen kummallisempaa ollut. Kotiapulainen heillä tosin oli.

Miten ei muka tullut lämmintä vettä? Yhdellä vain meidän luokkalaisella oli itse tehtyjä vaatteita. Suklaakalentereja oli kyllä (ei mulla). Joo leikittiin metsässä, mutta pelattiin tietokoneellakin. Ulkomailla käytiin kyllä, en tiedä ketään, joka olisi silloin telttaillut, mutta asuntovaunuja oli. 70-luvulla syntynyt eri

Pelasitte tietokoneella? Ei meillä päin ollut 80-luvulla kenelläkään kotona tietokonetta.

Meillä oli puulämmitys, jos halusi lämmintä vettä, piti laittaa puita lämmityskattilaan. Tätä ei tehty kuin kerran viikossa. Talo oli rakennettu 70-luvulla, ilmaista puuta sai omasta metsästä. Kuulin vasta aikuisiällä, että jotkut peseytyvät päästä varpaisiin joka päivä.

Asuin kaupungissa, mutta vaatekauppoja oli tosi vähän. Joskus kerran vuodessa käytiin koko perhe Esson baarissa syömässä hawaijinleikettä iskän lounasseteleillä. Se oli hienoa. Myös nakkikiska löytyi.

Ihan normaali työssäkäyvä perhe meillä oli.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
167/213 |
03.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisaalta, miksi täällä nyt on niitä köyhiä niin paljon, kun yleensä tällä foorumilla ovat kaikki mainostamassa hyviä tulojaan ja suurta omaisuuttaan.

Minä ja useamoi muukin on tässä ketjussa sanonut, että kyse ei ollut välttämättä köyhyydestä, vaan 70-80 -luvun tavoista olla tuhlaamatta. Säästäminen oli tosi tärkeää. Muistan kuinka minullekin opetettiin jo lapsena, kuinka lapsilisät pitää sijoittaa, ei käyttää.

Vanhempani olivat samoissa työpaikoissa työuransa loppuun asti sieltä 70-luvulta lähtien, asuivat samassa (puulämmitteisessä) talossa, jossa lämmintä vettä tuli vain lauantaisin ja pihistelivät kaikessa. Kun äiti kuoli jokunen vuosi sitten, kävi perunkirjoituksessa ilmi, että omaisuutta heillä on reilusti yli miljoona euroa. Eli ainakaan mun vanhempien kohdalla niukka elämäntyyli ei tarkoita köyhyyttä. Isä käyttää edelleen reikäisiä sukkia, 80-luvunpitkiä kalsareita ja ostaa punalappuista ruokaa.

T.167

Vierailija
168/213 |
03.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä olen syntynyt 80-luvun alussa yrittäjäperheeseen ja kyllähän se 90-luvun lama iski aika lujaa. Meni autot, talot ja luottotiedot. Jouduttiin vuokralle kylmään röttelöön jossa oli rottia ja kaikki vaatteet ja tarvikkeet hankittiin kirppareilta tai mistä saatui löytymään. Onneksi oli oma kasvimaa ja isä innokas kalastaja, joten ruokaa kuitenkin oli aina tarjolla. Ravintoloissa tai matkoilla ei käyty koskaan. Vasta aikuisena olen käynyt esim. laivalla pari kertaa, ulkomailla en koskaan. Ja meillä meni vielä kohtuu lujaa verrattuna muutamiin luokkatovereihini, joidenka perheissä oli lisäksi vielä alkoholiongelmaa ja muuta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
169/213 |
03.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisaalta, miksi täällä nyt on niitä köyhiä niin paljon, kun yleensä tällä foorumilla ovat kaikki mainostamassa hyviä tulojaan ja suurta omaisuuttaan.

Minä ja useamoi muukin on tässä ketjussa sanonut, että kyse ei ollut välttämättä köyhyydestä, vaan 70-80 -luvun tavoista olla tuhlaamatta. Säästäminen oli tosi tärkeää. Muistan kuinka minullekin opetettiin jo lapsena, kuinka lapsilisät pitää sijoittaa, ei käyttää.

Vanhempani olivat samoissa työpaikoissa työuransa loppuun asti sieltä 70-luvulta lähtien, asuivat samassa (puulämmitteisessä) talossa, jossa lämmintä vettä tuli vain lauantaisin ja pihistelivät kaikessa. Kun äiti kuoli jokunen vuosi sitten, kävi perunkirjoituksessa ilmi, että omaisuutta heillä on reilusti yli miljoona euroa. Eli ainakaan mun vanhempien kohdalla niukka elämäntyyli ei tarkoita köyhyyttä. Isä käyttää edelleen reikäisiä sukkia, 80-luvunpitkiä kalsareita ja ostaa punalappuista ruokaa.

T.167

Olen työläisperheestä ja mun lapsuuden- ja nuoruuden ystävä oli tosi varakkaasta perheestä, nykyisin ykkössijoilla, niin ei heidän elämän tyylinsä poikennut kovinkaan paljon kodistani, asuivatkin kovin vaatimattomasti, eikä raha juuri näkynyt heidän elämässään, tosin ei näy vielä edelleenkään. Lapsena en edes ymmärtänyt ja ainoa poikkeus oli kun firman hienot autot toivat kotiin ruokavieraita, mutta niitäkään ei nähty kovin usein.

Vaatimaton elämäntapa oli myös osittain pakon sanelema, koska oli öljykriisi ja se maksoi maltaita. Myös ulkomailta tuotiin vähän tavaroita, koska se oli vientivetoista. Ja kaupoissa oli vain suomalaisia tuotteita ja joitakin Neuvostoliitosta tulleita tuotteita, koska se oli tärkeä kauppakumppani.

Vierailija
170/213 |
03.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mä olen syntynyt 80-luvun alussa yrittäjäperheeseen ja kyllähän se 90-luvun lama iski aika lujaa. Meni autot, talot ja luottotiedot. Jouduttiin vuokralle kylmään röttelöön jossa oli rottia ja kaikki vaatteet ja tarvikkeet hankittiin kirppareilta tai mistä saatui löytymään. Onneksi oli oma kasvimaa ja isä innokas kalastaja, joten ruokaa kuitenkin oli aina tarjolla. Ravintoloissa tai matkoilla ei käyty koskaan. Vasta aikuisena olen käynyt esim. laivalla pari kertaa, ulkomailla en koskaan. Ja meillä meni vielä kohtuu lujaa verrattuna muutamiin luokkatovereihini, joidenka perheissä oli lisäksi vielä alkoholiongelmaa ja muuta.

Konkurssien määrä 90-luvulla oli aivan hirveä, eikä käräjäoikeudet edes pystyneet käsittelemään määräajassa. Keskimäärin neljä yritystä viikossa meni konkurssiin. Piti säätää jopa laki, missä määräajassa konkurssipesä piti lopettaa. Pisin konkurssin eminaika oli toistakymmentä vuotta.

Tilanne oli todella paha, kun konkurssien lisäksi pörssikurssit romahtivat ja markka devalvoitiin joka tiesi valuuttaluotoille kolminkertaista määrää ja korko huiteli 18-19%. Samaan aikaan vakuuksien arvot laskivat.

Eikä 80-luvun kulta-aika kestänyt kuin muutaman vuoden 1986-1989 jonka jälkeen velkakupla romahti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
171/213 |
03.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

minä elin lapsena lähes yltäkylläisyydessä, mikä johtuu  luultavasti siitä että olin ainut ! sain ikioman joulukalenterin ja sylin täydeltä lahjoja, mutta kavereilla muistan olleen juurikin yhteiset kalenterit sisaren kanssa ja niitä sitten avattiin vuoroaamuin ym .

olen syntynyt 1980

Vierailija
172/213 |
03.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Syntynyt 70-luvun puolivälissä, isä pienyrittäjä, äiti kotiäiti. Asuttiin maalla 2h+k+s "omakotitalossa", äiti, isä, mummo ja minä. Vesi tuli ja meni, mutta lämminvesivaraaja asennettiin vasta 80-luvun alussa.

Kesälomalla käytiin Lintsillä tai Särkänniemessä tai Ähtärissä tms. Ensimmäinen ulkomaanmatka oli luokkaretki yhdeksännellä luokalla Tukholmaan. 

Vaatteet olivat serkkujen vanhoja tai tädin ompelemia. Muistan vieläkin, että AINA kun tulossa oli häät, hautajaiset , kevätjuhla tai mikä tahansa tilaisuus mihin olisi pitänyt pukeutua paremmin, tuskailtiin, että mulle ei ole vaatteita. Eikä niitä kyllä  lähdetty 50 km päähän kaupunkiin ostamaan, vaan päälle laitettiin sitten mitä löytyi...

Joulukalenteri oli kuvakalenteri. Vieläkin muistan ensimmäisen tarrakalenterini, siinä oli Smurffi -tarroja :)

En koe jääneeni mistään paitsi, kaikilla ikätovereilla oli paria poikkeusta lukuunottamatta samanlaista. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
173/213 |
03.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tässä ketjussa syntyy todella vääristynyt kuva 70-80 -lukujen Suomesta. Olen syntynyt ennen 70-luvun puoliväliä ja itsellä on todella vaikea uskoa, että enää siihen aikaan olisi ollut kovinkaan paljoa asuntoja, joissa ei ollut lämmitystä, juoksevaa vettä ja sisävessoja. 

Jokaisella perheellä omassa koulussa - läpi koko peruskoulun - oli vähintään nuo perusasiat, kuten vesi- vessa- lämmitys ja ruoka kunnossa. Uskon, että suurimmalla osalla ei ollut varsinaisesti pulaa mistään muustakaan, vaan perheessä oli *jopa* auto ja väritelevisio. Vaatteetkin oli kaupasta ostettu. Monella oli vene, mökkejä, matkustivat etelään vähintään kerran vuodessa ja toinen matka oli laskettelumatka joko pohjoiseen tai keski-Eurooppaan.

Omat vanhempani olivat keskiluokkaisia toimihenkilöitä. En muista, että meillä olisi missään vaiheessa pulaa mistään tai että en olisi lapsena saanut niitä harrastusvälineitä, leluja tai vaatteita, mitä halusin. Poikkeuksellista perheessämme oli se, että matkustimme paljon. Jo ennen 80-luvun puoliväliä olin käynyt Euroopassa, Aasiassa, Australiassa, Afrikassa, Etelä- ja Pohjois-Amerikassa. Äitini osti vaatteeni usein ulkomaan matkojensa yhteydessä Saksasta tai Englannista. Hyvä tuuri perheessämme kävi 90-luvun alussa, jolloin molemmat vanhempani saivat jatkaa työpaikoissaan. Sen johdosta vanhempani pystyivät auttamaan myös ajokortin, auton ja myöhemmin ensiasunnon hankkimisessa opiskelupaikkakunnalta. Samoin kyllä tapahtui monelle muullekin. 

Vierailija
174/213 |
03.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minun vanhempani olivat molemmat töissä. Opettajia peruskoulussa. Emme me käyneet ulkomailla. Äiti säästi rahaa koko vuoden, jotta pääsimme kesällä kerran naapurikaupunkiin Linnanmäelle. Samoin hän osti kerran vuodessa kankaita, joista ompeli lasten vaatteet pikkuhousuista lähtien. Elimme vaihtotaloudessa mm. lasten harrastuksen suhteen. Ravintolaan mentiin keväällä kun saatiin todistukset. Siis ostarin ruokaravintolaan.

Tänä päivänä on toisin. Emme käy ravintolassa edes kerran vuodessa. Linnanmäellä käytiin toissa kesänä, kun osa laitteista oli pienemmille ilmaisia. Linnanmäki ei ole onneksi ykkösvaihtoehto lasten huvituksissa. Mieluummin he menevät metsään muutamaksi yöksi. Osa vaatteista tehdään itse. Lapsilla ei ole maksullisia harrastuksia. Älypuhelimia ja tabletteja ei ole. Lapsilla on kuitenkin yhteinen tietokone, jonka käyttöä valvomme.

En tunne olevamme köyhiä. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
175/213 |
03.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen syntynyt 60-luvun alkupuolella pikkupaikkakunnalla. Emme käyneet ravintoloissa syömässä, emme yhdessä käyneet ulkomaanmatkoilla ja äitini teki lapsuudessani aika suuren osan vaatteistani. Silti vanhempani olivat suhteessa varsin hyvin toimeentulevia, tuo nyt vaan oli ajan henki.

Vierailija
176/213 |
03.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Emme olleet köyhiä. Hyvin toimeentulevia. Meillä ei silti ollut suklaajoulukalentereita, koska karkkia ei syöty joka päivä. Emme käyneet ulkona syömässä, koska sellainen ei kuulunut elämäntapaan. Luulen ettei tuo edes tullut vanhemmillani mieleen, enkö koe jääneeni mistään paitsi. Vaatteita oli tarpeen mukaan, eikä edes tullut mieleen ostaa niitä pröystäilyn vuoksi.

Leluja saatiin lähinnä jouluna ja syntymäpäivinä. Ei niitä ollut ihan hirveästi, mutta arvostettiin paljon niitä joita oli. Me myöd leikittiin paljon ulkona, askarreltiin, luettiin, käytiin kerhoisss ja urheiltiin omaehtoisesti yhdessä (uimista, pesistä, pyöräretkiä, hiihtoretkiä jne). Sosiaalista elämää oli paljon naapuruston ja sukulaisten kanssa, lasten ja aikuisten.

Emme käyneet etelässä lomilla. Sen sijaan pakkasimme teltan autoon joka kesä ja reissasimme pitkin suomea ja ulkomaillekin mentiin oranssi teltta peräkontissa kielitaidottomien vanhempien kanssa. Ihan päästiin Keski-Eurooppaankin ilman yhtään hotelliyötä. Sukulaisten luona myös reissattiin paljon. Arvostan näitä matkoja paljon, ja niiltä jäi ihan toiset muistot kun myöhemmin aikuisena tehdyltä pakettimatkoilta, joita en enää itsekään tee. Puuttuu seikkailu kun kaikki on valmiiksi ohjelmoitua.

Keksimme itse paljon tekemistä, ja nykylapsia katsellessa väitän että lapsuus oli paljon onnellisempaa ilman sitä ohjelmoitua kiirettä, älylaitteita ja lelukasoja. Koen että lapsuus oli hyvin tasapainoista ja turvallista ilman suklaajoulukalenteria, etelänmatkoja ja putiikkivaatteita. Äiti ei meikannut mutta hänellä oli aikaa meille lapsille. Arvomaailmamme ei pohjautunut rahaan ja kuluttamiseen. Aikuisena olen kokeillut sellaistakin elämäntapaa, eikä se tehnyt minua onnelliseksi. Sain hyvät eväät elämään.

Vierailija
177/213 |
03.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei tainnut olla suklaakalentereita 80-90-luvun vaihteessa Kolumbiassakaan. Mä olin rikkaan perheen ainoa lapsi eikä meillä ollut koskaan puutetta mistään. Mä asuin isossa talossa, meillä oli aseistautuneet vartijat, autonkuljettaja ja taloudenhoitaja. Matkustelimmekin paljon.

Täällä on haukuttu paljon Etelä-Amerikan "banaanivaltioita", mutta nyt tämän ketjun perusteella musta tuntuu, että meillä on ollut rikkaampaa (kansantaloudellisesti) kuin täällä Suomessa samoihin aikoihin. (Ei ole fakta, vaan pelkkää mutu-tuntumaa muiden vastausten perusteella)

Tosin mun mielestä turvallisuus on paljon tärkeämpää kuin materia. M29 ja latino

Siinä olet oikeassa, että ihan 1990-luvun alussa Suomen laman aikaan Kolumbian BKT/asukas oli korkeampi kuin Suomessa, kun se vielä ihan 1980-lopussa oli Suomessa korkeampi (kehitystä voi tarkastella pitkällä aikavälillä esim. Worldbankin sivuilla). Pitää kuitenkin muistaa, että Kolumbiassa tulo-ja varallisuuserot ovat maailman korkeimmalla tasolla, kun Suomessa ne ovat vastaavasti maailman alhaisimmalla tasolla. Silloin ja vieläkin, vaikka Suomessa erot ovat kasvaneet 1990-lopulta lähtien. 

Kerroit olevasi rikkaasta perheestä, joka on todennäköisesti kuullut siihen rikkaimpaan 1 %:iin, joka omistaa esim. valtaosan maan nettovarallisuudesta. Todennäköisesti myös kaverisi ovat kuuluneet tähän ryhmään. Väittäisin kuitenkin, että tuolloin suurin osa kolumbialaisista on elänyt yhtä vaatimattomasti tai paljon vaatimattomammin kuin pienituloiset suomalaiset.

Varakkaat ihmiset Suomessakin asuvat usein samoilla alueilla. Jos suuri osa elämästä pyörii samantuloisten kanssa samoissa ympyröissä, voi olla vaikea ajatella, että ei voi olla mitään muuta. Esim. täällä oli tällä viikolla ketju, jossa kirjoittaja epäili, että Suomessa ei ole köyhiä ollenkaan, koska hän ja hänen ystävänsä ja heidän lapsensa eivät tiedä ketään, joka asuisi kerrostalossa. Toivottavasti ketju oli provo, mutta uskon, että näinkin ajattelevia voi oikeasti olla. 

Vierailija
178/213 |
03.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Toisaalta, miksi täällä nyt on niitä köyhiä niin paljon, kun yleensä tällä foorumilla ovat kaikki mainostamassa hyviä tulojaan ja suurta omaisuuttaan."

Onpas hölmöä olettaa, että jos on vaatimattomista oloista lähtöisin, että olisi automaattisesti pienituloinen myös aikuisena. Esim. vanhempieni varallisuus on kasvanut ihan tyhjästä ahkeran työnteon, onnistuneiden liiketoimintaratkaisujen ja yllättävien sattumien johdosta. Minä ja sisarukseni olemme opiskelleet hyvät ammatit ja olemme olleet onnekkaita, että töitä on ollut kaikilla koko ajan. Tänä päivänä olemme suurituloisia ja omaisuutta on kertynyt meillekin, mutta emme silti elä tuhlaavasti ja autamme muita ihmisiä säännöllisesti  hyväntekeväisyyteen osallistumalla ja muutenkin. Olemme todella kiitollisia vaatimattomista lähtökohdistamme. Kaikkea osaa arvostaa paljon enemmän, kun aina ei ole ollut näin.

Vierailija
179/213 |
03.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hyvin kuvaa av:ta ja suomalaista luonnetta. Eniten yläpeukkuja tulee, jos pystyy olemaan oikein surkea, nöyrä, vaatimaton ja kiitollinen :D

Vierailija
180/213 |
03.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen syntynyt 70-luvun lopussa. Kuten monella muullakin, myös meidän perheessä elettiin säästeliäästi. Emme olleet köyhiä, tapana vaan ei ollut tuhlata. Vaatteet olivat serkkujen vanhoja, usein tädin tekemiä ja niitä oli vähän. Esim. farkkuja oli vain yhdet. Leluja oli todella vähän, leikittiin ulkona metsässä.

Ulkomaanmatkoja ei tehnyt kukaan. Kotimaassa matkusteltiin teltalla. Ravintolassa ei käyty, vaan matkoilla oli eväät mukana. Lämmintä vettä ei tullut hanasta, pesulla käytiin kerran viikossa. Äiti meikkasi sinisellä ripsivärillä ja kävi kampaajallakin.

Muistan kadehtineeni kaveriani, jolla oli kimalletta joulukalenterissa. Itselläni oli ihan normikuvakalenteri. Suklaakalenterista en ollut kuullutkaan.

Tuollaista se vaan oli. Aika ankeaa nykyiseen verrattuna ihan keskiluokkaisessakin perheessä.

No ette todella ollut noilla mittareilla keskiluokkainen perhe 1980-luvulla!

Millainen mielestäsi sitten oli. Omassa kaveripiirissäni oli rikkaitakin (esim. ylilääkärin ja lakimiehen perhe), eikä heidän elämänsä sen kummallisempaa ollut. Kotiapulainen heillä tosin oli.

Miten ei muka tullut lämmintä vettä? Yhdellä vain meidän luokkalaisella oli itse tehtyjä vaatteita. Suklaakalentereja oli kyllä (ei mulla). Joo leikittiin metsässä, mutta pelattiin tietokoneellakin. Ulkomailla käytiin kyllä, en tiedä ketään, joka olisi silloin telttaillut, mutta asuntovaunuja oli. 70-luvulla syntynyt eri

Pelasitte tietokoneella? Ei meillä päin ollut 80-luvulla kenelläkään kotona tietokonetta.

Meillä oli puulämmitys, jos halusi lämmintä vettä, piti laittaa puita lämmityskattilaan. Tätä ei tehty kuin kerran viikossa. Talo oli rakennettu 70-luvulla, ilmaista puuta sai omasta metsästä. Kuulin vasta aikuisiällä, että jotkut peseytyvät päästä varpaisiin joka päivä.

Asuin kaupungissa, mutta vaatekauppoja oli tosi vähän. Joskus kerran vuodessa käytiin koko perhe Esson baarissa syömässä hawaijinleikettä iskän lounasseteleillä. Se oli hienoa. Myös nakkikiska löytyi.

Ihan normaali työssäkäyvä perhe meillä oli.

Meillä päin oli monella ja keskiluokkaa oli väki.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan kaksi kolme