Lue keskustelun säännöt.
Oletteko te muut palstalaiset ihan oikeasti kotoisin noin köyhistä oloista?
02.12.2016 |
Kun seuraa tätä av-palstaa, ei voi kuin ihmetellä, miten köyhissä ja vaatimattomissa oloissa ihmiset ovat kasvaneet!
Esimerkiksi joulukalenteri-ketjussa ihmiset kertovat miten heillä oli lapsena sisarusten kanssa yhteinen joulukalenteri, jonka luukkuja avattiin vuorotellen. Suklaakakentereita ei tietenkään ollut kellään.
Ja kun ravintoloista tulee puhe, niin aina saa lukea ettei palstalaiset ikinä käynyt lapsina ulkona syömässä vanhempien kanssa, koska ei ollut varaa ja vanhemmat eivät ymmärtäneet sellaisen päälle.
Samoin ulkomailla ette ole juurikaan käyneet lapsina, vaatteita ei ollut tai ne olivat halvinta markettilaatua. Äidit eivät meikanneet tai hoitaneet kauneuttaan mitenkään.
Nämä olivat vain muutamia esimerkkejä, joita palsta on täynnä.
Tämä ihmetyttää minua kovasti, koska uskoisin useimpien palstalaisten olleen lapsia 70-, 80- ja 90-luvuilla ja eihän tuollainen köyhyys ja puute vastaa lainkaan mielikuvaani noista ajoista.
Olin itse lapsi ja nuori 70- ja 80-luvuilla ja meillä oli useita joulukakentereita (ja myös sellaisia joista sai suklaata tai leluja), ulkomailla käytiin lomilla ja vaihto-oppilaina sekä kielikursseilla oltiin myös, vaatteet ostettiin Stokkalta ja putiikeista, ravintoloissa syötiin usein ja meidät lapsetkin opetettiin arvostamaan hyviä ruokia ja myös laittamaan niitä.
Miten voi olla että minun lapsuuskokemukseni poikkeavat niin täysin muiden palstalaisten kokemuksista?
Kommentit (213)
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä. Luin mielenkiinnolla koko ketjun ja pakko sanoa, että olen todella hämmästynyt tämän palstan demografiasta! Ilmeisesti varattomista oloista olevat ihmiset tykkäävät palstailusta, koska teitä on täällä niin paljon!
Anteeksi vaan, mutta teidän elämänhistorianne ja -kokemuksenne eivät mitenkään vastaa omiani ja sukulaisteni sekä ystävieni kokemuksia. Kuvailemaanne kurjuuteen en ole törmännyt koskaan aikaisemmin enkä missään tilanteessa.
Taidankin ryhtyä seuraamaan palstaa ahkerammin, onhan tämä aivan poikkeuksellista!
Et tainnut ymmärtää lukemaasi. Onhan täällä kertomuksia alkoholistiperheessä kasvamisesta ja muusta köyhyydestä, mutta pointti ehkä onkin se, että suurella osalla meistä on ollut säästäväinen kohtuuden lapsuus. Näennäinen köyhyys ei ollut mikään tie syrjäytymiseen, mitä köyhyys ja yhteiskunnan tuille heittäytyminen nykyään valitettavasti usein on. Lapsuutemme kokemusten ansiosta emme kuvittele nyt aikuisenakaan että meidän ja lastemme on pakko saada kaikki mitä Gigantin/lelukuvastosta löytyy. Ehkäpä vanhempamme, oman aikansa tuotokset, onnistuivat kasvattamaan ihmisiä, jotka ovat kokonaisia, eivätkä pönkittämään itseään leijumalla Matkoillaan ja omaisuudellaan? Hyvä meidän vanhemmat!
T. Taas Thaimaahan jouluksi lähdössä oleva perhe
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen syntynyt 1992 ja ei tuo kyllä minun lapsuuttani vastaa.
Käytiin joka vuosi ulkomailla, muuallakin kun Kanarialla siis.
Risteilyillä pääsi käymään kyllästymiseen asti.
Huvipuistoon pääsi joka kesä vähintään kerran.
Oli pleikkarit, lelut, viikkoraha, pyörä...
Kesämökeillä meni kesät.
Mutta toisaalta vaatteita saatiin käytettynä suuuret määrät ja jos ruoasta oli valitettavaa niin sanottiin, että elämä on valintoja ja olemme lähdössä x päivänä reissuun, nyt pitää vähän säästää ettei siellä tarvii...
Olen vasta vanhempana kuullut esim. Isovanhempieni avustaneen melko paljon taloudellisesti, jolla varmaan oli oma vaikutuksensa. (oho, ostin alesta toppahaalarin ja talvikengät ku niin sopivasti sattui..) Lisäksi esim. Auto oli vanha kottero.
Ymmärrän, ettei kaikki voi valita, mutta meillä nuo oli ihan vaan valintoja. Toisaalta säästetään, toisaalle tuhlataan..
En oikeasti tajua miten joku voi elää tuollaisessa kuplassa kuin ap.
Itse olen syntynyt 70-luvun lopussa ja elänyt keskiluokkaisessa perheessä keskisuuressa kaupungissa. Meillä oli uusi, itse rakennettu omakotitalo, saatiin omat suklaakalenterit, pankista aina kuvakalenterit ja saunan jälkeen puoliksi veljen kanssa pieni jaffa-pullo. Lomalla käytiin mökillä, Ruotsissa tai kierrettiin autolla Suomessa ja tuo oli aivan tavallista kaveripiirissäni. Muistan ala-asteelta yhden luokkakaverini käyneen etelänlomalla, silloin ei vain oikeasti matkusteltu näin paljon kun nykyisin. Rikkaita emme olleet, ei todellakaan saatu kaikista kalleimpia leluja eikä meillä ollut hienoja autoja. Mutta saimme harrastaa mitä halusimme, siihen panostettiin ja tuettiin. Ravintolassa ei käyty oikeastaan koskaan, koska vanhempani rakastavat ruuanlaittoa ja meillä kyllä syötiin hyvää ruokaa, hyvistä aineista tehty. Ja ehkä siihen ravintolakäyntiin ei olisi ollut rahaakaan, mutta eipä se ravintolassa syöminenkään kovin tavallista silloin ollut.
En minäkään vielä ala-asteella tajunnut että jotkut on köyhempiä ja mutta kyllä jo yläasteella silmät aukesivat sille, miksi joku kulkee kulahtaneissa vaatteissa tai ei voi lähteä kavereiden kanssa elokuviin. Toki lähin kaveripiirini koostui suunnilleen samanlaisista lähtökohdista olevista mutta ei siltä mitenkään voinut silmiään ummistaa, että osa perheistä oli köyhiä.
Luulen, että tässä on osittain kyse kaupunki/maaseutu -erosta. Minä menin maalla kouluun -81. Luokallani oli yksi poika, jonka kotona ei ollut puhelinta vielä silloin. Ulkohuussin käyttö ei ollut tavallista, mutta ei poikkeuksellistakaan niinä 85-86 talvina kun putket jäätyi maatalossa. Koulussakin jäätyi putket ja jouduttiin käymään huussissa.
Mainittakoon vielä, etten koskaan ole oikein oppinut ompelemaan ompelukoneella, koska meidän ala-asteella oli sähkökoneiden sijaan polkukoneet, siis 80-luvulla!! En vain tajunnut niiden toimintalogiikkaa tai mun kädet ja jalat ei pelittäneet yhdessä. Mattoja sen sijaan opin kutomaan jo lapsena kun meillä oli kotona kangaspuut. :)
Vierailija kirjoitti:
Mä olen syntynyt 1992 ja ei tuo kyllä minun lapsuuttani vastaa.
Käytiin joka vuosi ulkomailla, muuallakin kun Kanarialla siis.
Risteilyillä pääsi käymään kyllästymiseen asti.
Huvipuistoon pääsi joka kesä vähintään kerran.
Oli pleikkarit, lelut, viikkoraha, pyörä...
Kesämökeillä meni kesät.
Mutta toisaalta vaatteita saatiin käytettynä suuuret määrät ja jos ruoasta oli valitettavaa niin sanottiin, että elämä on valintoja ja olemme lähdössä x päivänä reissuun, nyt pitää vähän säästää ettei siellä tarvii...
Olen vasta vanhempana kuullut esim. Isovanhempieni avustaneen melko paljon taloudellisesti, jolla varmaan oli oma vaikutuksensa. (oho, ostin alesta toppahaalarin ja talvikengät ku niin sopivasti sattui..) Lisäksi esim. Auto oli vanha kottero.
Ymmärrän, ettei kaikki voi valita, mutta meillä nuo oli ihan vaan valintoja. Toisaalta säästetään, toisaalle tuhlataan..
Sillä on aivan valtava ero oletko syntynyt 70-luvun lopussa vai 90-luvun alussa. Minä olen syntynyt 78 ja veljeni 84 ja meillä oli kyllä erilaiset lapsuudet, vaikka ihan samat vanhemmat on. Maailma muuttui tuohonkin aikaan todella nopeasti, minä esimerkiksi muistan kun meille tuli cd-soitin, mikroaaltouuni ja kun kaupunkiin avattiin ensimmäinen hampurilaisravintola (Carrols). Veljelleni nuo asiat ovat olleet olemassa aina, vaikka meillä ei niin iso ikäero ollutkaan. Minun varhaislapsuudessani ei käyty Ruotsia pidemmällä mutta veljeni on jo ala-asteen aikana käynyt etelässä, minä siis olin jo teini silloin. Emme olleet siis mitenkään erikoisia, silloin ei vain matkusteltu niin paljoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä luulin lapsena, että olimme köyhiä. Siis oikeasti. Enkä siksi viitsinyt aina esimerkiksi pyytää uusia vaatteita, koska vanhoillakin pärjäsi. Tai hienoimpia leluja. Joululahjalistan tein, mutta taisin laittaa loppuun disclaimerin, ettei tarvii kaikkea ostaa, kun on niin kallista. Rahan pyytämiseen oli aina joku hyvä syy, enkä sitäkään viitsinyt tehdä kovinkaan usein.
Ja mistä tämä kaikki johtuu? No siitä, että meidän vahnemmat tykkäsi tehdä asioita käsin ja korjata vanhaa, eikä ostaa kaikkea.
Kuvittelin siis, että koska meillä ei ollut kahvinkeitintä ja mikroa ysikytluvun alussa, olimme köyhiä. Todellisuudessa vanhemmat tykkäsivät pannukahvista eivätkä näkeneet syytä mikron hankintaan, kun ruoan sai lämmitettyä paistinpannullakin. Äidillä oli myös juurtuneena vanhakantainen oletus (jonka tiesi itsekin typeräksi, mutta silti), että mikroaallot aiheuttavat syöpää. Meillä ei uusittu autoa kuin tarvittaessa, eikä kaikkia kaupungin sisäisä matkoja todellakaan tehty autolla, vaan myös pyörällä. Uusia astioita ei meille koskaan hankittu, koska vanhat Arabiat olivat ehjiä ja niitä oli tarpeeksi. Joulukalenteria en saanut koskaan, ellei se ollut joku ilmaisversio. Äiti teki mulle kalenterin, eli laittoi joka aamu "joulusukkaan" jotain pientä, yleensä mandariinin tai suklaakarkin tms. Vanhemmat ostivat kirppareilta vaatteita, koska pikkukaupungissa vaatekauppoja oli rajallisesti. Äiti neuloi ja ompeli. Sama sisustus oli vuosikausia käytössä, eikä uutta sohvaa ostettu ennenkuin vanha oli oikeasti käyttökelvoton ja rikki. Me ei matkusteltu muualle, kuin sukulaisten luokse Ruotsiin. Ja syynä oli se, ettei isäni pidä matkustamisesta. Ei se, etteikö meillä olisi ollut varaa. Vanhempani ovat niitä harvoja, jotka eivät jääneet työttömiksi ysikytluvun laman aikana, mutta koska niin moni muu jäi, ehkä eivät halunneet kauheasti leveillä vakitöillään.
Toisaalta, meillä ei kyllä koskaan sanottu, etteikö jääkaapista saisi syödä sitä mitä löytyy. Leivän päälle sai laittaa niin juustoa kuin makkaraakin, ja aina oli jotain vihannesta ja hedelmää tarjolla. Kerran vetelin yksikseni melkein kilon kirsikkatomaatteja, ja kun tajusin syöneeni lähes kaikki yksin, pyysin anteeksi. Äitin kommentti oli: "Ei haittaa yhtään. Hyvä että tomaatit tuolla tavalla maistuu, parempi noita on syödä kun karkkia." Maitoa sai juoda vaikka kaksi litraa, jos teki mieli, ja kaapista löytyi. Paitsi että kahviin piti jättää tilkka. Saunottiin joka päivä, eikä muu rajoittanut suihkussalotraamista, kuin lämminvesivaraajan koko. Jätskiäkin taidettiin saada melkein viikoittain, ja lauantai-iltana limpparia.
Vanhemmat itse olivat suht köyhistä oloista, äitini oli siivooja-yksinhuoltajan yksi kuudesta lapsesta, isälläkin oli viisi sisarusta ja vain isä töissä. Olivat niin tottuneet penninvenytykseen ja säästeliääseen elämään, etteivät edelleenkään osaa tuhlailla. Isälläni on tätänykyä säästössä tuhansia euroja, koska ei vaan saa kulutettua kohtalaista palkkaansa. Yrittää aina mulle tarjota rahoja, mutta en minä niitä viitsi ottaa vastaan, kun on mulla omaakin rahaa.
Eli lapsilla ei välttämättä ole aina käsitystä siitä että ollaanko sitä köyhiä vai ei. Ja se käsitys saattaa juurtua, vaikka myöhemmin kerrottaisiinkin asian oikea laita.
Vierailija kirjoitti:
Köyhä lapsuus EI tarkoita huono lapsuus.
-meillä molemmat vanhemmat 70-luvulla kunnon töissä.
- matkat: 1kerran Maarianhaminaan ja 1kerran Tukholmaan
-ruoka: kaikki kerättiin metsistä ja perunat kasvatettiin kesällä itse ja niitä myös syötiin joka ikisell ruokailulla. Ruokakulut palkasta tuolloin suhteessa paljon isommat kuin nykyään (tilastollisesti) . sitä syötiin mitä tarjolla oli, eikä kukaan koskaan kysellyt mitä tekisi mieli syödä.
- 1kerran käytiin ravintolassa perheenä. Ei koskaan pikaruokapaikoissa.
- joulukalenteri oli partiolaisten - suklaakalenteri oli kallis ja epäterveellinen. Sitä ei saanut.
- vaatteet kiersivät kaikki kolme lasta ja olivat useimmiten naapurin tädin ompelemia. Kengät ostettiin täysin käytännöllisyyden ja edullisuuden mukaan, esim korkkareista turha haaveilla.
Jne jneIKINÄ ei haettu apua mistään luukulta (eikä varmaan oltaisi saatukaan)
Nyt vanhemmilla kelvolliset eläkkeet, velaton talo ja mökki, ja kaikki lapset tulevat itsenäisesti hyvin koulutettuina toimeen.Ja meillä oli HYVÄ lapsuus. Ja säästämisen opetan myös omille lapsilleni.
Juuri näin. Hyvä vanhemmuus ja onnellinen ja turvallinen lapsuus muodostuu aivan muista arvoista ja taidoista, kuin rahasta ja tavarasta.
Se näkyy myös lastensuojelu-asiakkuusista, sillä puolet lapsista on varakkaiden tai jopa hyvinkin varakkaiden perheiden lapsia ja toinen puoli köyhistä perheistä.
Ja samalla tavalla voi olla, varallisuudesta ja tavaramäärästä riippumatta vanhemmilla mielenterv.o gelmia, alkoholi-ja huumeongelmia, peli- ja someriippuvuutta jne. ettei aikaa, voimavaroja ja osaamista huolehtia lapsista ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun käsitys on se, että tuo, mitä ap kuvasi köyhien perheiden lapsuutena, oli enemmänkin se normi, ja ulkomailla reissaavat ja vaatteita Stockalta ostelevat olivat silloin (puhun nyt 70-80- lukujen lapsista) niitä harvinaisuuksia. Näin ainakin meillä suht pienessä kunnassa, isomman kaupungin kupeessa. Olen itse syntynyt -73 ja melko lailla kuvasit minun lapsuuteni, ap, mutta en pitänyt sitä mitenkään köyhänä tai erikoisena, niin elivät melkein kaikki muutkin naapurit ja luokkakaverit. Muistan kun kuudennella joku luokkakaveri lähti hiihtolomaksi Alpeille, se oli jotain aivan erikoista ja ihmeellistä. Risteilyillä (Ruotsissa) käytiin kyllä, kun lähellä merta ja satamaa asuttiin, ja kerran ala-asteella oltiin oikein pari yötä Tukholmassa. Sain harrastaa ratsastusta ja asutiin omakotitalossa, mutta ei matkusteltu eikä törsätty turhuuksiin.
Hyvä lapsuus oli mulla mielestäni ja nykyään tuntuu, että mikään ei riitä, lapsillekaan. Asumme sellaisessa paikassa, jossa asuu ehkä keskimääräistä varakkaampaa väkeä (me olemme ihan keskituloisia) ja kaikki reissaavat hiihtolomalla vähintääkin Lappiin ja kesälomalla Kreikkaan, merkkivaatteita ostellaan ja uusi kännykkä joka vuosi. Me emme tuohon pysty, ja lapset eivät sitä meinaa ymmärtää ja kaikkea pitäisi saada. Mun mielestä tämä nykymeno on lapsille ja vanhemmillekin paljon stressaavampaa, koko ajan on sellainen riittämättömyyden tunne..
Vierailija kirjoitti:
Kun seuraa tätä av-palstaa, ei voi kuin ihmetellä, miten köyhissä ja vaatimattomissa oloissa ihmiset ovat kasvaneet!
Esimerkiksi joulukalenteri-ketjussa ihmiset kertovat miten heillä oli lapsena sisarusten kanssa yhteinen joulukalenteri, jonka luukkuja avattiin vuorotellen. Suklaakakentereita ei tietenkään ollut kellään.
Ja kun ravintoloista tulee puhe, niin aina saa lukea ettei palstalaiset ikinä käynyt lapsina ulkona syömässä vanhempien kanssa, koska ei ollut varaa ja vanhemmat eivät ymmärtäneet sellaisen päälle.
Samoin ulkomailla ette ole juurikaan käyneet lapsina, vaatteita ei ollut tai ne olivat halvinta markettilaatua. Äidit eivät meikanneet tai hoitaneet kauneuttaan mitenkään.
Nämä olivat vain muutamia esimerkkejä, joita palsta on täynnä.
Tämä ihmetyttää minua kovasti, koska uskoisin useimpien palstalaisten olleen lapsia 70-, 80- ja 90-luvuilla ja eihän tuollainen köyhyys ja puute vastaa lainkaan mielikuvaani noista ajoista.
Olin itse lapsi ja nuori 70- ja 80-luvuilla ja meillä oli useita joulukakentereita (ja myös sellaisia joista sai suklaata tai leluja), ulkomailla käytiin lomilla ja vaihto-oppilaina sekä kielikursseilla oltiin myös, vaatteet ostettiin Stokkalta ja putiikeista, ravintoloissa syötiin usein ja meidät lapsetkin opetettiin arvostamaan hyviä ruokia ja myös laittamaan niitä.
Miten voi olla että minun lapsuuskokemukseni poikkeavat niin täysin muiden palstalaisten kokemuksista?
Surullista, että tuo kuplasi on puhkeamassa. Olen huolissani, kuinka sinä nyt kestät sen? Suosittelen kriisiterapiaa maan nimekkäimmiltä terapeuteilta :D.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olin niin köyhistä oloista etten ala edes avaamaan sitä asiaa, mutta Kiitos Suomen järjestelmän, sain opiskella ilmaiseksi ja olen hyväpalkkaisessa ammatissa.
1970 - luvulla elin lapsuuteni maalla. Ei ollut tavarataloja eikä ravintoloita lähimaillakaan.
Tuskin niissä olisi käyty vaikka olisi ollut rahaakin.
Isä metsästi ja kalasti, sinänsä kyllä ruoassa pysyttiin. Silloin sitä ei osannut arvostaa, kiukuteltiin että taas tämä samaa.
Joulukalentereita oli kyllä useampi (ei suklaa, ainakin pankit jakoi ilmaiseksi ja jotkut yritykset / yhteisöt.
Olen syntynyt 70- luvun alkupuolella. Äiti oli kotona ja olimme köyhiä. Isällä ei oikein pysyneet työpaikat. Aina oli kuitenkin ruokaa riittävästi. Ei ehkä pihvejä, mutta terverllistä kotiruokaa. Joulukalenterit löytyivät. Lomilla käytiin Neuvostoliitossa, ne matkat olivat halpoja. Etelään pääsin 80- luvun alussa ensimmäisen kerran ja se kielikurssikin oli. Eikä minunkaan vanhempani lasiin sylkeneet, mutta elämänhallinta toimi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun seuraa tätä av-palstaa, ei voi kuin ihmetellä, miten köyhissä ja vaatimattomissa oloissa ihmiset ovat kasvaneet!
Esimerkiksi joulukalenteri-ketjussa ihmiset kertovat miten heillä oli lapsena sisarusten kanssa yhteinen joulukalenteri, jonka luukkuja avattiin vuorotellen. Suklaakakentereita ei tietenkään ollut kellään.
Ja kun ravintoloista tulee puhe, niin aina saa lukea ettei palstalaiset ikinä käynyt lapsina ulkona syömässä vanhempien kanssa, koska ei ollut varaa ja vanhemmat eivät ymmärtäneet sellaisen päälle.
Samoin ulkomailla ette ole juurikaan käyneet lapsina, vaatteita ei ollut tai ne olivat halvinta markettilaatua. Äidit eivät meikanneet tai hoitaneet kauneuttaan mitenkään.
Nämä olivat vain muutamia esimerkkejä, joita palsta on täynnä.
Tämä ihmetyttää minua kovasti, koska uskoisin useimpien palstalaisten olleen lapsia 70-, 80- ja 90-luvuilla ja eihän tuollainen köyhyys ja puute vastaa lainkaan mielikuvaani noista ajoista.
Olin itse lapsi ja nuori 70- ja 80-luvuilla ja meillä oli useita joulukakentereita (ja myös sellaisia joista sai suklaata tai leluja), ulkomailla käytiin lomilla ja vaihto-oppilaina sekä kielikursseilla oltiin myös, vaatteet ostettiin Stokkalta ja putiikeista, ravintoloissa syötiin usein ja meidät lapsetkin opetettiin arvostamaan hyviä ruokia ja myös laittamaan niitä.
Miten voi olla että minun lapsuuskokemukseni poikkeavat niin täysin muiden palstalaisten kokemuksista?
Olen elänyt lapsuuteni 1960-luvulla maaseudulla, eikä kotonani ollut aluksi edes sähköä, eikä myöhemminkään vesijohtoa.
Ei silloin maaseudun lapsiperheet ulkomaille matkustelleet. Ensimmäisen ulkomaanmatkani tein 1980-luvulla koulun kanssa, ja muutenkin nuoriso matkusteli vanhempiaan enemmän mm. interraililla.
1970-luvulla koululaiset saivat vaateavustuksia, minäkin. Silloin oli kyllä niin kunnanjohtajan kuin kauppiaan lapsilla yleensä erikseen koulussa käytettävät vaatteet, eikä ollut merkkivaatekilpavarustelua.
Ravintoloissa ei juuri käyty siihen aikaan " vain syömässä", eikä kirkonkylässä muita ravintoloita ollutkaan kuin se yksi Kantakrouvi. Oli kyllä baareja, mutta ei siinä merkityksessä juottoloina kuin nykyisin. Baareissa saatettiin istuskella huoltoasemilla ja linja-autoa odotellessa juomassa kahvia tai limsaa, ja soittamassa levyjä automaatista 3 kpl markalla.
Stokkalla kävin ensimmäisen kerran joskus 2000-luvun alussa, kun ei aiemmin ollut asiaa enkä muutenkaan ollut liikkumassa siellä päin. Linnanmäellä tai missään huvipuistossa en ole käynyt kertaakaan tähän päivään mennessä, kun kiertävää Tivolia ei lasketa. Lapset ovat käyneet toisten mukana jossain.
Vierailija kirjoitti:
Esimerkiksi joulukalenteri-ketjussa ihmiset kertovat miten heillä oli lapsena sisarusten kanssa yhteinen joulukalenteri, jonka luukkuja avattiin vuorotellen. Suklaakakentereita ei tietenkään ollut kellään.
Olin lapsi 1970-luvulla. Kun olin pieni, meillä kolmella lapsella oli yksi yhteinen joulukalenteri (jossa oli siis kuvia, ei suklaata puhumattakaan jostain hienommasta). Kukin lapsista sai vuoropäivinä avata päivän luukun ensimmäisenä. Äiti laittoi sitten luukun uudelleen kiinni niin, että jokainen sai joka päivä avata luukun. Kun olin vähän isompi, meillä jokaisella oli oma kuvakalenteri. Suklaakalenteria tai jotain hienompaa meillä ei ole koskaan ollut.
Vierailija kirjoitti:
Ja kun ravintoloista tulee puhe, niin aina saa lukea ettei palstalaiset ikinä käynyt lapsina ulkona syömässä vanhempien kanssa, koska ei ollut varaa ja vanhemmat eivät ymmärtäneet sellaisen päälle.
Emme ikinä käyneet ravintolassa syömässä kotipaikkakunnalla. Noin kerran vuodessa teimme kuitenkin 2-3 päivän matkan jossakin Suomessa (yleensä alle 200 kilometrin päähän, mutta kaksi kertaa lapsuuteni aikana kävimme myös Helsingissä noin 500 kilometrin päässä). Matkan aikana kävimme syömässä ravintolassa, vaikka vanhempani pyrkivätkin löytämään sellaisen majoituksen, jossa pääosan aterioista pystyi valmistamaan itse majoituspaikassa.
Vierailija kirjoitti:
Samoin ulkomailla ette ole juurikaan käyneet lapsina, vaatteita ei ollut tai ne olivat halvinta markettilaatua. Äidit eivät meikanneet tai hoitaneet kauneuttaan mitenkään.
En ennen täysi-ikäiseksi tuloa käynyt kertaakaan vanhempieni kanssa ulkomailla. Teini-iässä pääsin kuitenkin ilman vanhempia yhteensä kolmelle ulkomaanmatkalle (eri vuosina), mutta yksikään näistä ei ollut vanhempieni kustantama. Olisin halunnut vaihto-oppilaaksi, mutta siihen ei ollut minkäänlaisia taloudellisia mahdollisuuksia.
Vaatteita oli, mutta ei todellakaan mitään merkkivaatteita, vaan sellaisia, joita vanhempani löysivät alennusmyynneistä tai saivat käytettynä sukulaisilta.
Äitini ei ole koskaan meikannut. Sen sijaan hän kyllä kävi säännöllisesti permanentissa ja laittoi papiljotit aina saunan jälkeen.
Mutta vaikka meillä elettiinkin taloudellisesti vaatimattomasti (lisäksi esim. suurimman osan lapsuudestani asuin vuokrakolmiossa), niin lukemista ja koulutusta pidettiin tärkeänä. Vaikka kotona oli muuten vaatimatonta, niin kirjoja oli satoja. Vaikka kodin ainoa äänentoistolaite oli radio-kasettinauhuri (eikä kasettajakaan ollut kuin alle 10 kappaletta itseäänitettyjen lisäksi), niin siitä kuuneltiin päivittäin klassista musiikki (kiitos Yleisradion) ja tunsin monia klassisen musiikin tunnettuja sävellyksiä korvakuulolta jo ala-asteikäisenä.
Nykyisin olen tekniikan tohtori (kirjoittelen tätä ruokatunnillani) ja kuulun tuloiltani Suomen parhaiten ansaitsevaan 10 %:iin. Olen malliesimerkki siitä, että Suomessa mahdollisuuksia ei rajoita vanhempien rahat, vaan vanhempien antama henkinen ja sosiaalinen pääoma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä olin niin köyhistä oloista etten ala edes avaamaan sitä asiaa, mutta Kiitos Suomen järjestelmän, sain opiskella ilmaiseksi ja olen hyväpalkkaisessa ammatissa.
1970 - luvulla elin lapsuuteni maalla. Ei ollut tavarataloja eikä ravintoloita lähimaillakaan.
Tuskin niissä olisi käyty vaikka olisi ollut rahaakin.
Isä metsästi ja kalasti, sinänsä kyllä ruoassa pysyttiin. Silloin sitä ei osannut arvostaa, kiukuteltiin että taas tämä samaa.
Joulukalentereita oli kyllä useampi (ei suklaa, ainakin pankit jakoi ilmaiseksi ja jotkut yritykset / yhteisöt.
Ero maaseudun ja kaupungin välillä 1970 luvun alussa oli vielä huima. Suurissa kaupungeissa asuneiden on varmaan vaikea uskoa sitä, että ei siellä pikkukunnan kirkonkylässä ollut esim. ravintoloita. Meidän pitäjässä oli yksi ainoa ravintola Kantakrouvi, jonne ei kyllä lasten kanssa ollut asiaa. Seuraavaan ravintolaan oli matkaa lähes 50 km, joten ravintolareissut jäivät. Samoin niitä ostosparatiiseja ei ollut, oli Osuuskauppa, mistä ostettiin kaikki, pieni K-kauppa oli myös, mutta ei siellä ollut vaatetavaraa lähinnä rautatavaraa.
Ulkomaanmatkoille ei tainnut mennä kavereistani kukaan, oli kallista ja matkustaminenkin oli hankalaa. Piti istua ensin päivä junassa, ennenkuin olit Seutulan lentokentällä. Kotimaassa kyllä ajeltiin autolla ja telttailtiin leirintäalueilla ja se oli mukavaa.
Monella meidän kylällä oli vielä 70-luvun alussa ulkovessa, vesi tuli pumpulla navetalle ja sen yhteydessä oli sauna, mitä lämmitettiin kerran viikossa. Navetan padasta kyllä sai kuumaa vettä, jos halusi käydä peseytymässä pesuvatia käyttäen.
Se oli sitä aikaa, mutta kyllä se onnellisuus usein tulee muista asioista kuin ulkoisista. Omassa lapsuudessani kaikki kaverini olivat yhtä rikkaita (?), joten ei tarvinnut kadehtia ketään. Eron varallisuuksissa huomasi kyllä silloin, kun siirryttiin suurempaan kouluun kirkonkylän keskustaan. Tosin nuokin "rikkaat" olisivat olleet ilmeisesti köyhiä ap:n mittakaavassa, sillä hekään eivät matkustelleet eivätkä käyneet Kantakrouvissa :)
Koko suomi ja kaikki lapset eivät asu Stockan nurkalla.
Ihmisten arvomaailmat ovat erilaisia.
Vanhempani ovat vähintäänkin kohtuullisesti toimeentulevia vaan eivät edelleenkään ole matkustaneet ulkomailla. Puhumattakaan että sinne olisi lähdetty neljän lapsen kanssa. Se vain ei ollut asia jota he olisivat kaivanneet tai pitäneet tarpeellisena, eikä edes ajan henki välttämättä.
Se mitä vaatteen valmistajan kohdalla lukee ei myöskään merkinnyt heille mitään. Ei kerrassaan mitään. Eikä merkitse minullekaan. Ei edes se mitä Sinun laukussasi tai vaatteessasi lukee.
Enkä pidä sitä minään, olemme ihmisinä just tasan saman arvoisia vaikka varusteissamme on merkittävä ero, ainakin hinnassa.
Palkkani on ihan riittävä. Tällä hetkellä istun työskentelemässä etänä toimistolle,vapaa-ajan asunnollamme, 2012 valmistuneen omakotitalossa jossa on viihtyisää tilaa 250m2.
Ulkona kuumenee kylpytynnyri ja skumppa on jäähtymässä mukavaa iltaa varten.
Eikä se varsinainen koti pk-seudullakaan mitenkään kovin huono ole. Valintani ovat erilaisia.
Ap:lla elintason on mahdistanut vanhempien rahat. Itse olen 70-luvun alun lapsi, ja isäni oli 40-luvun puoliorpo, toiseksi nuorin. Isoisä kaatui sodassa ja jätti mummille 4 lasta ja viidennen mahaan, syntyi sodan loppumetreillä. Asuivat mummin vanhempien kanssa, kunnes heille rakennettiin oma torppa sukulaisten avustuksella.
Isän lapsuus oli köyhä, mutta sisua siitä ei puuttunut. Päinvastoin kuin nykyajan penskat, lapsuuteen ei kuulunut laiskottelu. Eikun työhommiin vain, kun koulut oli käyty: isän kohdalla siis 14-vuotiaana leipää tienaamaan. Sama kohtalo kaikilla sisaruksilla. Mitään renttuilua mummi ei hyväksynyt, uskovainen ihminen.
Jokainen heistä eli nuukasti, kun oli siihen tottunut, ja sai säästettyä itselleen katon päänsä päälle. Isä painoi kovasti töitä.
Ulkomaanreissuja ei työläislasten perheissä 70-luvulla tehty. Ruotsissa käytiin mummun sisarusten luona ja Lapissa. Kotimaan matkailu oli yleistä. Vaatteiden ompelu oli yleistä (valmisvaatteet olivat todella kalliita ja varakkaissakin perheissä ommeltiin). Muistan veriletut, läskisoosin, leipäkepsun. Muistan vappumarssit ja itseni isän olkapäillä, punaliput liehumassa.
Koulussa kavereinani oli lääkärien ja johtajien lapsista siihen köyhimpään siivoojan lapseen. (Moni noista ihmisistä on nykyään hyvissä hommissa, osa julkisesti tunnettuja.) Köyhyys oli hyväksyttävää. Jos siellä jollan oli levikset, niin häntä katsottiin vinoon, että mikä säkin luulet olevasi? Mitä sä leveilet? Palkoilla kehuminen oli noloa. Jollain lailla sitä oli helpompaa olla köyhä.
Tuntuu että nykyään köyhemmät vanhemmat on tiukemmilla tämän kulutusyhteiskunnan vaatimuksissa. Ei ymmärretä, että kaikilla ei ole niinkuin itsellä. 80-luvulta se lähti, juppiyhteiskunnasta, joka kylläkin romahti....
Niin...
minulla ei ollut koskaan harrastusta
Ei ulkomaanmatkoja, ekan kerran lentokoneessa parikymppisenä kun piti työn puolesta alkaa matkustamaan
Ei merkkivaatteita
Ei synttäreitä kavereille
Ei tietokoneita
Ihan ihminen ja nettomaksaja minusta tuli
Mäkin ihmettelen samaa kuin ap ja olen syntynyt 70-luvulla. Miten jollain 90-luvulla syntyneellä on voinut olla köyhempää, kuin mulla 70-luvulla?
Tietty oma asiansa on pihit vanhemmat, mutta että muuten!!!! Oletteko te sitten heitä, jotka huutaa muille, että ei pidä tehdä enempää lapsia kuin mihin on varaa?!
Minusta palstan henkisestä ilmapiiristä huomaa, että täällä mellastavat köyhät. Joka toinen kadehtii sossutukia jne.
Meillä oli lapsena parempi elintaso kuin mun lapsilla on nyt. Sen muistan aina kun meille tuli vhs-videot ennen ketään muita vuonna 1977. Ja oli videokamerat, purjevene, lasketeltiin viikonloppuisin jne.
Suomessa ensimmäiset lomamatkat tehtiin 1976, jolloin Keihäsmatkat aloittivat toiminnan. Sitä ennen se ole vain harvojen herkkua ja.maksoi maltaita. Lentoliikenne oli todella vähäistä.