Kaikki hyvin, silti ero?

Mene työterveyshuollon psykologin jutusille. Oisko sulla 30-kriisi?

28-vuotiaalla ei ole vielä mitään kiirettä elää elämätöntä elämää. Teilläon pieni lapsi, jolle jokainen vuosi ja kuukausi on Ikuisuus. Yritä vielä, yritä oikeasti. Menkää terapiaan, yritä löytää läheisyys ja lämpö.

Kerroit, että vielä kesällä haaveilit yhteisestä matkasta. Ei pienen ihmisen perhettä voi rikkoa yhden huonon syksyn takia!

Vierailija kirjoitti:

Ap on miespuolinen kivikissa, itsekäs ja kehittymätön. Ihminen, joka ei tunne itseään ei ole parisuhteessa hyvä puoliso. Minä antaisin ap:n asemassa puolisolle edes mahdollisuuden saada stabiilimpi tilanne elämäänsä ja ajan myötä löytää itselleen parempi puoliso. Ap:n puoliso ei henno tehdä ratkaisua niin ap:n on parempi se tehdä ja erota. Ap voi sitten panostaa itsensä opetteluun, kehittämiseen ja lapseen.

Ap on teksteistään päätellen jahkailija, haahuilija, päättämätön, flegmaattinen ja itsekäs. Tai on valinnut nykyhetkeen sen moodin. Yksinolo on suositeltavaa, tuollaisena olet vain haittana puolisollesi.

Aloita eroprosessi vaikka niin, että kehotat puolisoasi ottamaan itselleen aikaa, hän voisi tavata ystäviään, lähteä reissuun, lähteä viihteelle ja yöhön, olla pois kotoa vapaalla. Ap voisi huolehtia lapsesta ja totutella taas ottamaan yksin vastuun lapsen hyvinvoinnista. Puoliso huomaa yksinolon hyvät puolet kun ei tarvitse jatkuvasti olla perheenä vaan hän voi olla nainen, vapaa ja ymmärtää mitä hän itse elämältään haluaa. Etäisyyttä ottamalla omilla ehdoillaan hän pääsee irti parisuhteen velvollisuuksista.

Minusta hyvä tilanne olisi reilu molemmille, katsotaan mitä yksinolo ja sen vuoksi ero toisi molemmille. Sen perusteella on helpompi tehdä päätökset yhdessä.

Kyllä, ja jos tähän ap kumppaninsa kanssa menisi, niin säännöt selviksi tämän "yksinolonharjoittelun" ajaksi. Mikä on sallittua ja mikä ei. Selvät säännöt.

antro kirjoitti:

Olen 28-v mies. Kuusi vuotta yhdessä vaimoni kanssa ja meillä on 2,5v tytär, omistusasunto. Mikään ei oikeastaan ole huonosti, mutta viimeaikoina minusta on tuntunut ettei vaimoni ehkä ole minulle se oikea ihminen. Ei meillä ole viime vuosiin ollut oikein mitään yhteistä.

Kerroin vaimolle haluni erota, ja hän totesi ettei haluaisi että eroaisimme. Kuitenkin löydän itseni haaveilemasta elämästä yksin. En ole asunut yksin ikinä.

Ne pienetkin asiat jotka kerroin eron syyksi vaimolle, vaimo on petrannut. En itse nyt haluaisi läheisyyttä, nukun eri huoneessa ja vaimo on antanut minulle omaa aikaa ja tilaa. Ei ole suuttunut tai raivonnut mistään, yrittänyt kyllä selventää että nämä hetket kuuluu parisuhteeseen ja menevät ohi

.. Mutten itse usko niin. Entä jos tämä jää päälle ja katkeroidun?

Vaimo on muuttunut jokseenkin paljon, ja välillä tuntuu kuin hän esittäisi vain pitääkseen minut. Kuitenkin väittää ettei asia ole niin.

Mä en vain näe järkeä siinä, että jäisin tuhlaamaan elämääni jos en koe olevani oikean ihmisen kanssa. Olishan mulla sitä aikaa vielä jäljellä. Sanoin vaimolle että haluaisin löytää keinon päästä eroon näistä ajatuksista, mutten tiedä tapahtuisiko niin koskaan.

Mitä tehdä?

Olet täydellinen idiootti.

Juuri sinunkaltaisten ihmisten EI IKINÄ pitäisi seurustella kenenkään kanssa. KOSKAAN!!!

Elämästä yksin! :D Toivottavasti haaveesi on yh isänä olo, koska et sinä enää koskaan voi haaveilla elämästä "yksin". Tai voi toki haaveilla, monikin vanhempi siitä joskus haaveilee, mutta kun lapsi on tehty niin on tehty. Voi vittu näitä nysverö miehiä. :D Missä vastuu ja moraali? Eroa emännästä, hän ansaitsee parempaa, mutta jätä nuo haaveet, että olisit joskus vielä oikeasti yksin ja vapaa. Sinä olet isä!

Teen sinulle kysymyksen: Mistä tässä nyt oikeasti on kyse? Mitä odotat siltä, että mitä arki todella on tai olisi? Miten paha nalkuttaja se puolisosi siis lopulta on? Ettei vaan...... kiilluisi silmät nyt johonkin muualle.

Vierailija kirjoitti:

Elämästä yksin! :D Toivottavasti haaveesi on yh isänä olo, koska et sinä enää koskaan voi haaveilla elämästä "yksin". Tai voi toki haaveilla, monikin vanhempi siitä joskus haaveilee, mutta kun lapsi on tehty niin on tehty. Voi vittu näitä nysverö miehiä. :D Missä vastuu ja moraali? Eroa emännästä, hän ansaitsee parempaa, mutta jätä nuo haaveet, että olisit joskus vielä oikeasti yksin ja vapaa. Sinä olet isä!

Nyt on tässä asiaa!!!!!!!!!

Herää pahvi!

Vierailija kirjoitti:

Mene työterveyshuollon psykologin jutusille. Oisko sulla 30-kriisi?

Voisin kuvitella.. Liian moni mies siinä kriisissä kuvittelee, että perheestä voi ottaa jotain lomaa..

Sinäkö se kirjoitat joka toisen tai joka kolmannen kommentin tuonne yhteen toiseen ketjuun?

AP onko sinulla oikeasti joku ihastus toiseen naiseen meneillään?

Kuinka ap kehtaat suunnitella eroa? Sinulla on sanojesi mukaan ihana ja mukava ja kaunis vaimo ja kiva lapsi ja vastuu siitä, että olet perheen perustanut. Olisit miettinyt ennen kuin menet naimisiin ja teet lapsia. Olisit miettinyt sitä vastuuta minkä otat, niitä lupauksia mitä annat vaimollesi (ja lapsellesi). Selkärangaton kakara olet. Mutku mul on vähän tylsää, yhyy yhyy, enkä oo saanu panna kymmeniä naisia, yhyy. Tiedoksi, elämä on. Häpeäisit.

Rakkaus on pitkälle tahdon asia. Tahdon rakastaa. Kun alkuhuuma haihtuu, kysytään osaatko rakastaa. Siihen voi itse vaikuttaa. Jos miettii eroamisen syyksi sen ettei sust vaan tunnu joltain..ja siitä hyvästä pieni tyttäresi menettää perheensä ja kohtaa ties mitä uusperhepaskaa ni onhan se aikamoista itsekkyyttä. Jos teillä ei mitään oikeita ongelmia edes oo

Ap ei osaa rakastaa, ikävä kyllä. Siitä tässä on kyse. 

Ap minun mielestä sinun kannattaisi ehdottamasti pyytää vaimosi lukemaan tämä ketju. Se voisi avata monia solmuja ja auttaa teitä eteenpäin. Voi olla että päädytte eroon, voi olla että ette. Mutta pääsisitte ainakin paremmin samalle kartalle. 

Vierailija kirjoitti:

Pikkuasioita on olleet esim nalkuttaminen, herkästi ärsyyntyminen, tiuskiminen. Ei usein, mutta tarpeeksi usein tehdäkseen olostani huonon. Välillä on tuntunut kuin vaimo haluais elämän olevan ruusuilla tanssimista, kukkakimppuineen ja yhteisine aikoineen. Välillä tuntui kuin ei arvostettaisi sitä mitä tein, kuitenkin aina ajatellut vaimon ja lapsen parasta, vähiten itseäni. Siksikin nyt tuntuu että olis aika ajatella omaa parastani.

Osittain pelkään nyt sitäkin että jos jään, ero tulee ennemmin tai myöhemmin - vaimo kyllästyisi minuun lopullisesti. Miksi siis jäädä odottelemaan tuhoa..

Äitini kertoi aikanaan miksi erosivat isäni kanssa ja syyksi paljastui isän alkoholiongelma.

Meillä ei tällaisia ongelmia ole ollut. Minä juon reissussa ollessani välillä muutaman, vaimo ei juo juuri koskaan, ei polta eikä ole koskaan koskenut päihteisiin. Hoitanut raha-asiansa kunnialla, ja ei jää paikoilleen märisemään kun tulee jokin vaikeus eteen.

Minullakin vakityö ja muutoin raitis, eli sinänsä elämä on "kunnossa". Haluaisin silti kokea sen yksin asumisen, vapaana olemisen. Ehkä ne irtosuhteetkin, vaikka nyt lähinnä yksin haluan ollakin.

ap

Sinä yrität hylätä,koska pelkäät itse hylätyksi tulemista. Näin pidät tilanteen kontrollissa.

Usko tai älä, kaikkien puolisot nalkuttaa ja kaikki haluaisivat kokea enemmän arvostusta.

Sinun pitäisi itse selvittää, miksi pelkäät niin paljon hylkäämistä, että olet valmis eroamaan.

En ole ihastunut. Haluan olla lähinnä yksin. Elää yksin. Ei tän pitäis olla näin vaikeaa.

Ap

Tiedätkö mitä tarkoittaa vastuu? Ja vastuu olla isä?

Mitä jos vaimosikaan ei eron jälkeen halua lasta?

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ihmettelen itsekin miten vaimo vielä tässä on. Mitä hän minussa näkee. En koe olevani sen arvoinen.

Kun rakastuin vaimooni, muistan hänen naurunsa ja iloisen ilmeensä. Kuinka hän oli ihan hullaantunut minuun vaikken silloinkaan ymmärtänyt miksi. Pidän häntä viehättävänä ja kauniina, onhan hän haluttavakin. Haaveilinhan minäkin yhteisestä reissusta vielä kesällä. Emme löytäneet mahdollista rakoa mistään eikä lapselle saanut hoitajaa, joten elämä ei tosin mahdollistanut sitä lainkaan.

En vain usko että minua hiertäneet pikkuasiat olisivat muuttuneet nyt pysyvästi, ehkä siksikin vielä mietin tätä ja olen eron kannalla. Kai se on typerää toisaalta erota pikkuasioiden takia, mutta jos ne riittävät kaatamaan suhteen niin miksi sitten edes yrittää?

ap

Mitä ovat ne sinua hiertäneet pikkuasiat?