Kaikki hyvin, silti ero?

Ettei vain olisi niin, että ap pelkää tulevansa jätetyksi, kun kerran vaimo hänelle välillä nalkuttaa, niin se viittaa ap:n mielestä siihen, ettei vaimo olen häneen tyytyväinen.

Eli koska jätetyksi tulemisen pelko on niin kova, niin se viilentää tunteita, eli hän suojelee itseään ja aikoo jättää vaimonsa itse ensin, niin ei ainakaan tule jätetyksi.

Kyllähän monet vaimot välillä nalkuttaa, usein aiheesta. Ehkä voisitte siitä vähän keskustella tarkemmin. Jos aiheesta, muuta tapojasi. Jos aiheetta, vaimosi muuttakoon tapojaan.

Olen nainen ja elin tuollaisessa suhteessa 10 vuotta teinirakkauteni kanssa. Sitä rakkautta ei oikeastaan vaan sitten ollut vaan suhde prutkutti eteenpäin omalla painollaan ja tehtiin pari lasta. jossain vaiheessa sitten päätin että tämän on loputtava. Mä haluan elää myös ihan omaa elämääni ja lähdin. otin toki lapset mukaani. Se oli paras ratkasiu mitä koko elämäni aikana olen tehnyt. Eikä meillä ollut mikään huonosti, ei vaan kasvettu samaan suuntaan 

Kuuntele sisintäsi. Kokeilkaa ensin asumuseroa, jos ratkaisu tuntuu hyvältä vielä puolenvuoden kuluttua, sitten virallista eroa kehiin. Lapsen, tai säälin entistä puolisoa kohtaan ei tule olla avioliittoa pystyssä pitävä voima. Se ei ole oikein kenellekkään osapuolelle tilanteessa.  Lapsi tottuu uuteen tilanteeseen nopeammin kuin aikuiset. 

Suurin osa pareista eroaa lapsen ensimmäisen kolmen vuoden aikana, varmaan osittain koska ne ovat rankimpia kun ei omaa tai yhteistä aikaa paljoa ole. Varmaan ihmiset sinä aikana muuttuvat mutta hyvä sääntö voisi kyllä olla että silloin ei vaan erota. Taaperoajan jälkeen asiat voivat muuttua aika erilaisiksi. Vai ovatko muut vanhemmat eri mieltä?

Silti sääliks käy sun vaimos. Sillä on onneks sentään aikaa itkeä ja romahtaa kun oot reissussa. Toivottavasti hänellä on ees ystäviä et saa jotain jeesiä.

Ihan ku jahtaisit nyt vaan jotain himmeetä mielikuvaa jostain utopistisesta paremmasta huomisesta.

Kelaa sitä. Oikeesti. Tuut himaan yksin. Joka helkkarin päivä. Ei mitään ei ketään! Istut siel yksin, syöt yksin. Mitä ikinä harrastatkaan, sulla on tuhottomasti aikaa - neki menettää tarkotuksensa jos ei oo mitää muuta. Ja jos et oo enää perhees kanssa et voi ees kuunnella jostai toisesta huoneesta ku vaimo touhuaa lapsen kans muualla. Ei oo ketään joka oikeesti kysyis miten sun päivä meni. Sit oot vaan helkkari yksin. Sekö on kivaa?

Voin sanoo ettei oo. Joka päivä mietin et olis ihanaa ku olis se perhe mut kortit mulla meni niin et hyvä ku saan ees asunnon pidettyä kun päätin olla yksin. Ei ole herkkua tämä. Trust me.

Vierailija kirjoitti:

En ole ihastunut. Haluan olla lähinnä yksin. Elää yksin. Ei tän pitäis olla näin vaikeaa.

Ap

Pyydä itsellesi keskusteluapua, aloittaa voi vaikka terveyskeskuksesta. 

Mahdollisesti kyseessa on ikäkriisi tai jostain muusta asiasta kumpuava kriisi, jonka vuoksi koet riittämättömyyttä ja/ tai oman elämän kontrollin puutetta.

Yleistä, normaalia, ja vielä täysin selvitettävissä olevaa.

Olet harvinaisen itsekäs kusipää! Ei noin hyvää vaimoa löydy mistään. Teillä on vielä TERVE lapsikin. Meillä mies ei edes harkitse eroa, vaikka meillä on vaikeavammainen lapsi ja ylivilkas toinen lapsi. Ja vaikeaa on ollut kohta 6 vuotta lasten kanssa. Toisaalta olemme onnellisia, koska lapsemme ovat hengissä ja osaamme arvostaa sitä.

Elämässä merkitystä tuo perhe, ystävät ja harrastukset. Varmaan joku nauttiikin yksinolosta, mut loppujen lopuks kun tulee eteen se tilanne jossa ei oikeesti oo enää mitään ja tiiät ite rikkonees kaiken - menettänees oman tyhmyytes takia asiat joilla oli merkitystä ni sit se elämä vasta tyhjältä ja merkityksettömältä tuntuukin.

Jos tuntuu siltä että haluaa olla yksin niin lähde ihmeessä. Saattaa olla myös vaimollesi helpotus. Mä lähdin eikä ainakaan vielä yli kymmenen vuotta myöhemmin ole kaduttanut. Lapsistaan voi huolehtia eronneenakin. 

Ketjusta sain kyllä ajateltavaa... Sen verran että eipä nyt oikein unikaan tullut kun itsekseen hotelliin tulin. Päivä tulee juostua palavereissa joten on muutakin ajateltavaa..

Mä tiedän et vaimo varmaan löytäis itselleen paremman miehen, ja pärjäis vaikka lähtisin. Jos se nytkin pystyy pitämään itsensä koossa.

Ehkä mä olen osaltani kyllästynyt työn mukana tulleeseen reissaamiseen, kun kotona ei oo jäänyt aikaa aiemmin olla itsekseen ja harrastaa. En tiedä.

Enkä oikeastaan tiedä enää mitä haluan, kun ei mikään oikein tunnu miltään. En mä koe masentuneeksi itteeni mutta ehkä tuntuu et oon jo saavuttanu kaiken mitä voin...

Enkä tiedä miten osaisin tehdä vaimostani onnellisen.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ketjusta sain kyllä ajateltavaa... Sen verran että eipä nyt oikein unikaan tullut kun itsekseen hotelliin tulin. Päivä tulee juostua palavereissa joten on muutakin ajateltavaa..

Mä tiedän et vaimo varmaan löytäis itselleen paremman miehen, ja pärjäis vaikka lähtisin. Jos se nytkin pystyy pitämään itsensä koossa.

Ehkä mä olen osaltani kyllästynyt työn mukana tulleeseen reissaamiseen, kun kotona ei oo jäänyt aikaa aiemmin olla itsekseen ja harrastaa. En tiedä.

Enkä oikeastaan tiedä enää mitä haluan, kun ei mikään oikein tunnu miltään. En mä koe masentuneeksi itteeni mutta ehkä tuntuu et oon jo saavuttanu kaiken mitä voin...

Enkä tiedä miten osaisin tehdä vaimostani onnellisen.

Ap

Ja sitten ratkaisu tähän kaikkeen olisi että lähdet perheestä pois? Olla yksin? Mieti nyt vähän! Riittämättömyyden tunteiden käsittelyyn sinut ensiksi laittaisin.

Uskon että vaimoskin tietää tasan tarkkaan että löytäis paremman ku sä. Mut silti se haluaa olla SUN kanssa, ei nähtävästi kenenkään muun. Mikä harvinaisuus on löytää ihminen joka kaikista sun virheistä huolimatta haluaa just ja vain SUT.

Iteki sanoit jotain sinne päin et sul on aikaa vielä. Ja niin sulla onkin, sul on tuhottomasti aikaa harrastaa ja tehä töitä jos vaan viittisit vaimolleskin jutella siitä mitä tarviit.

Jättäisit nyt sen utopistisen haavekuvan maalailun siitä yksinolosta ja miettisit MIKÄ olis semmonen asia mikä tekis sun olosta mukavan just siinä missä nyt oot. Kerro se vaimolles ja jos se on valmis sun perseilyä kattomaan tälläsessä tilanteessa ni varmaan joustaa sun kriiseilyssä sen verran et saat touhuta harrastukses parissa - jos se on jo nyt antanu sulle siihen mahdollisuuden enemmissä määrin kuin ennen.

Vierailija kirjoitti:

Ketjusta sain kyllä ajateltavaa... Sen verran että eipä nyt oikein unikaan tullut kun itsekseen hotelliin tulin. Päivä tulee juostua palavereissa joten on muutakin ajateltavaa..

Mä tiedän et vaimo varmaan löytäis itselleen paremman miehen, ja pärjäis vaikka lähtisin. Jos se nytkin pystyy pitämään itsensä koossa.

Ehkä mä olen osaltani kyllästynyt työn mukana tulleeseen reissaamiseen, kun kotona ei oo jäänyt aikaa aiemmin olla itsekseen ja harrastaa. En tiedä.

Enkä oikeastaan tiedä enää mitä haluan, kun ei mikään oikein tunnu miltään. En mä koe masentuneeksi itteeni mutta ehkä tuntuu et oon jo saavuttanu kaiken mitä voin...

Enkä tiedä miten osaisin tehdä vaimostani onnellisen.

Ap

Nuo ovat kuitenkin vain ajatuksia. Ajatuksia, joita on toki hyvä pohtia, mutta niiden ruokkiminen ei välttämättä tee sinusta onnellista, tai sen viisaampaa. Luulen myös, että kyse on siitä, mitä aiemmin ketjussa kirjoitettiin. Ruokit tätä ajatusta ihan liikaa, olet jumittunut siihen, ja mitä enemmän sitä ajattelet, sitä enemmän sinua ahdistaa ja sitä varmemmin ainoalta oikealta ratkaisulta tuntuu lähteminen.

Entä jos koitat olla ajattelematta niin pirusti, tai ajattelet toisin. Ajattelet, että päätät jäädä. Päätät yrittää, ja lähdet ruokkimaan sitä ajatusta. Otat sen riskin, että tulet jätetyksi, mutta et tee sitä valintaa itse, että lähdet. Minusta vaimosi ei kuulosta sellaiselta ihmiseltä, joka jättää ja lähtee, kun on vaikeaa, turhaan sitä pelkäät liikaa. Mutta älä ole itsekään se ihminen!

Kerro viimein sille vaimollesi, että rakastat häntä, kaikesta huolimatta. Ota se riski, että hän torjuukin sinut. Kerro hänelle mitä ajattelet ja sano, että haluat yrittää. Tee niistä positiivisista ajatuksista totta pukemalla ne sanoiksi. Sitoudu, kuten olet luvannut sitoutua. Varmasti heti ei ala tuntua hyvältä ja ihanalta ja oikealta, mutta siihen on mahdollisuus. Ajattele, puolen vuoden päästä, kesän korvilla, teillä voi asiat rullata taas hyvin, ja sinulla on mahdollisuus olla onnellinen, juuri tuossa suhteessa, jossa nyt olet. Ehkä istut yksin ulkona ja ajattelet sellaista ajatusta, että oli se vaan hyvä etten luovuttanut, kyllä me tästä noustaan. Tai sitten saatat olla keskella kipeää, raskasta eroprosessia, muhia siellä vuokrakämpässäsi että olipaha se vaan hyvä että annoin periksi...

Ne on vaan ajatuksia. Valitse, mitä ajatuksia haluat ruokkia ja mistä ajatuksista haluat tehdä totta.

Musta melkein tuntuu että olen ajatellut liian vähän. Töihin ja harrastuksiin uppoutuminen on antanut aikaa olla ajattelematta ja ehkä siksi en ole ajatellut niin pitkälle.. Että vaimolla oikeasti olisi uusi mies. Täytyy myöntää että viime yönä se pyöri eniten mielessä. Oon aina ollut ehdoton pettämisen suhteen, sitä en hyväksy. Tai että tyttärellä olisi isäpuoli. Joku muu, joka saa ne pienet kädet kaulaansa työpäivän jälkeen.... Ne ajatukset lähinnä viime yönä vaivasivat.

Pahinta on se, etten tiedä mitä se oikeasti olisi jos olisin yksin. Jos en katuisikaan päätöstäni. Kuvittelin ainakin vielä toissapäivänä että tuskin tulisin katumaan. Oon sen tyyppinen etten yleensä jää märehtimään asioita, tuntuu niin erikoiselta ylipäätään kirjoitella tästä tänne, mutten oikein keksinyt muutakaan.

ap

Mun mielestä on ikävää, ettet halua käsitellä tuntemuksiasi vaimosi kanssa. Sun elämässä on joku kriisitilanne, pieni lapsi, reissutyö, kolmenkympin käännekohta, olet ollut saman, turvallisen ja hyvän naisen kanssa jo jonkun aikaa, eli olet tuudittautunut siihen tasaiseen oloon, mikä pidemmissä suhteissa voi tulla. 

Mun mielestä yksi huonompi, ei siis edes oikeasti huono syksy ei voi olla syy lopettaa liittoa, vaan tekee susta pelkurin ja pakenet tilannetta.

Mieti tarkkaan, miksi ajattelet niin kuin ajattelet. Sanot, että haluat olla yksin, mitä sen jälkeen? Mitä ajattelit lapsen suhteen tehdä? jatkaa reissuhommia, mutta haluat tulla tyhjään kotiin? Haluatko edetä elämässä muuten, kaikki ongelmasi johtuvat nyt vain parisuhteestasi? Oliko lapsi molempien toive, jos oli, niin mikä saa sinut jättämään perheen? Jos ei, miksi lapsi on olemassa?

Haluatko todella vain olla yksin, vai puuttuuko elämästäsi jotain muuta rakennetta, mielekkyyttä? Pikkulapsiarki on uuvuttavaa usein, ei voi tulla yllätyksenä?

Täysin itsekästä tässä vaiheessa valittaa, että haluaa olla yksin. Et ole, sinulla on lapsi, kestä se, kanna vastuu. Sinuna marssisin työpsykologin juttusille HETI ja koittaisin pelastaa liittoni ja itseni.

Vierailija kirjoitti:

Musta melkein tuntuu että olen ajatellut liian vähän. Töihin ja harrastuksiin uppoutuminen on antanut aikaa olla ajattelematta ja ehkä siksi en ole ajatellut niin pitkälle..

Ja ajattele, kaiken tämän vaimosi on mahdollistanut, hoitamalla arkisia asioita ja kotia ja lasta. 

Kuvitteletko itse, että elämä on ruusuilla tanssimista? Että parisuhteessa on nonstop-kivaa ja pikkulapsiaikakin on aina mukavaa ja kevyttä?

No voin kertoa, että ei ole. Ei perhettä hylätä heti kun vähän kriisiä pukkaa. Eikä vaimosi ole syyllinen henkilökohtaiseen kriisiisi.

No nyt on sit vaan aika tosissaan ajatella. Sä oot etuoikeutettu kun sulla on vielä mahdollisuus pitää perhees kasassa. Multa ei vaadittu ku yks ajatus ja avokki näytti ovea.

On se kurjaa et tulee se fiilis et ei oo kivaa ja ihanaa, mut se kuuluu ihan elämään. Tuskin sun työkään aina superjeejeetä on, taikka harrastukset.

Sä toki teet ihan ite valintas mut sit kun sen teet ni jos kaduttaa ni sit on vaa kohdattava seuraukset.

Sinuna valittisin pitää parisuhteen koossa vielä ku toinen sitä myös sitä haluaa. Siihen ku ei välttämättä takas enää pääsekään. Ainutlaatuinen juttu tuo ehjä ydinperhe ja siitä pitäisin kiinni jos ton suurempaa ongelmaa ei oo.

Vierailija kirjoitti:

Musta melkein tuntuu että olen ajatellut liian vähän. Töihin ja harrastuksiin uppoutuminen on antanut aikaa olla ajattelematta ja ehkä siksi en ole ajatellut niin pitkälle.. Että vaimolla oikeasti olisi uusi mies. Täytyy myöntää että viime yönä se pyöri eniten mielessä. Oon aina ollut ehdoton pettämisen suhteen, sitä en hyväksy. Tai että tyttärellä olisi isäpuoli. Joku muu, joka saa ne pienet kädet kaulaansa työpäivän jälkeen.... Ne ajatukset lähinnä viime yönä vaivasivat.

Pahinta on se, etten tiedä mitä se oikeasti olisi jos olisin yksin. Jos en katuisikaan päätöstäni. Kuvittelin ainakin vielä toissapäivänä että tuskin tulisin katumaan. Oon sen tyyppinen etten yleensä jää märehtimään asioita, tuntuu niin erikoiselta ylipäätään kirjoitella tästä tänne, mutten oikein keksinyt muutakaan.

ap

Sulla on siis oikeesti vaan tylsää. Arki on asettunut uomiinsa ja jatkuu samanlaisena harmaana päivästä toiseen, vuodesta toiseen. Ero ei sitä luultavasti paremmaksi muuta. Kisko ittes sieltä sohvan pohjalta. Lähde vaimon ja lapsen kanssa kylpylään/uimahalliin, hiihtämään, luistelemaan, kävelylle kirpeään pakkassäähän. Ala tehdä asioita, tavallisia asioita joita et ole juurikaan tehnyt, perheesi kanssa. Alkuun se on vaikeaa kun mikään ei oikein huvita, mutta lähde silti ja yritä edes esittää innostunutta perheesi takia. Usein se oikea innostus ja mukavuus ja hauskuus löytyy myös. Asenteesta on paljon kiinni. Itsellä on aina asenne että inhoan kaiken maailman pelejä, Unoa ja Afrikan tähteä sun muita, mutta sitten kun päättää että nyt suostun pelaamaan vaikka ei huvittaisi, niin aina on ollut hauskaa. Mieheni inhoaa koiran lenkitystä. Kuitenkin sitten kun on mukaan lähtenyt, ovat reissut olleet aina mukavia molemmille. Perse ylös penkistä ja alatte tehdä yhdessä asioita positiivisella asenteella.

Kuulostaa AP siltä, että kärsit hylätyksi tulemisen pelosta ja pyrit siksi olemaan itse se joka hylkää, välttääksesi sen kivun joka tulisi jos sinut hylättäisiin. Kuvittelet, että vaimosi ei arvosta sinua riittävästi, ja siksi hän ehkä hylkäisi sinut ennen pitkää. Kuvittelet, että tilanteen ratkaisu olisi se, että otat eron. Mutta se on väärä ratkaisu. Oikea ratkaisu on käsitellä tuota hylätyksi tulemisen pelkoa, pohtia mistä se on sinulle tullut ja miksi. Kuvittelet, että vaimosi ei arvosta sinua. Miksi kuvittelet niin? En usko että se on totta. Kuulostaa siltä, että taustalla on oma riittämättömyyden tunteesi. Pelkäät, että et riitä vaimollesi sellaisena kuin olet. Mietit että et osaa tehdä vaimoasi onnelliseksi. Miksi kuvittelet niin? Luulen, että se liittyy omaan itsetuntoosi ja itsetuntemukseesi eikä niinkään parisuhteeseesi. Riittämättömyyden tunne liittyy monesti tuohon hylätyksi tulemisen pelkoon. 

Elät erittäin kuormittavassa elämäntilanteessa. Matkatyö ja pieni lapsi. Luulen, että vaikka matkatyössä on kivojakin puolia, se on myös uuvuttanut sinua. Tuollainen elämäntilanne menee helposti suorittamiseksi ja stressaa ja väsyttää. Sanot että et koe itseäsi masentuneeksi, mutta mikään ei tunnu miltään. Moni masentunut ei osaisi nimetä itseään masentuneeksi, mutta he sanovat juuri noin että mikään ei tunnu miltään, väsyttää, ei jaksa innostua asioista joista innostui ennen, ärsyyntyy herkemmin. Minusta sinä kuulostat masentuneelta. Hae apua psykologilta mahdolliseen masennukseen, älä pyri hoitamaan masennusta eroamisella (moni mies nimittäin tekee juuri niin). 

Sanoit että koet miettiväsi liian vähän, täytät elämäsi työllä, harrastuksilla, tekemisellä. Yleensä tämän taustalla on se, että jos olisi vain paikallaan hiljaa tekemättä mitään, joutuisi kohtaamaan ajatuksensa ja tunteensa, ja ne voi olla vaikeita tai ahdistavia tai pelottavia tunteita. Ja niitä pakenee muuhun tekemiseen, harrastamiseen ym. Mielestäni kaipuusi olla yksin voisi kertoa siitä, että tunnistat sen että olet paennut ajatuksiasi ja tunteistasi puuhaamiseen. Ota aikaa olla yksin ja ajatella, mutta älä eroa. Ota se aika muutaman tunnin verran joka viikko. Voisitko vähentää työmatkoja? Sinun täytyy opetella olemaan itsellesi läsnä tässä hetkessä.

Sanot että et tiedä miten tekisit vaimosi onnelliseksi. Vaimosi onnellisuus ei ole sinun vastuulla, hänen täytyy itse elää niin että hän tulee onnelliseksi. Hänen tunteet (onni) on hänen omalla vastuulla, kuten sinunkin onni on sinun omalla vastuulla. Miksi kuvittelet että hän ei olisi onnellinen sinusta ja sinun kanssa? Mikä saa sinut tulkitsemaan niin? Se että vaimo tiuskii joskus? Kaikki me tiuskitaan joskus. Ratkaisu: Kysy vaimolta mikä hänet tekee onnelliseksi. Kysy vaimolta mitä asioita hän sinussa ja liitossanne arvostaa, mistä iloitsee. Kysy vaimolta mitä hän toivoo sinulta enemmän tai erilailla. Kysy vaimolta mitä hän odottaa sinulta. 

Mene hyvä mies nyt sanomaan vaimolle että rakastat häntä vielä ja haluat edelleen tehdä hänet onnelliseksi jos osaat. Uskalla näyttää tunteesi, nyt on se hetki. Luulen että pelkäät että vaimo torjuu sinut jotenkin, jos sanot hänelle nuo suoraan (vaikka vain vaikenemalla).  Pelkäät että sinua sattuu. Se on taas se hylätyksi tulemisen pelko joka saa tuollaista aikaan. Mutta sinun on pakko ottaa riskejä ja alkaa näyttää tunteitasi.