Kaikki hyvin, silti ero?

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa AP siltä, että kärsit hylätyksi tulemisen pelosta ja pyrit siksi olemaan itse se joka hylkää, välttääksesi sen kivun joka tulisi jos sinut hylättäisiin. Kuvittelet, että vaimosi ei arvosta sinua riittävästi, ja siksi hän ehkä hylkäisi sinut ennen pitkää. Kuvittelet, että tilanteen ratkaisu olisi se, että otat eron. Mutta se on väärä ratkaisu. Oikea ratkaisu on käsitellä tuota hylätyksi tulemisen pelkoa, pohtia mistä se on sinulle tullut ja miksi. Kuvittelet, että vaimosi ei arvosta sinua. Miksi kuvittelet niin? En usko että se on totta. Kuulostaa siltä, että taustalla on oma riittämättömyyden tunteesi. Pelkäät, että et riitä vaimollesi sellaisena kuin olet. Mietit että et osaa tehdä vaimoasi onnelliseksi. Miksi kuvittelet niin? Luulen, että se liittyy omaan itsetuntoosi ja itsetuntemukseesi eikä niinkään parisuhteeseesi. Riittämättömyyden tunne liittyy monesti tuohon hylätyksi tulemisen pelkoon. 

Elät erittäin kuormittavassa elämäntilanteessa. Matkatyö ja pieni lapsi. Luulen, että vaikka matkatyössä on kivojakin puolia, se on myös uuvuttanut sinua. Tuollainen elämäntilanne menee helposti suorittamiseksi ja stressaa ja väsyttää. Sanot että et koe itseäsi masentuneeksi, mutta mikään ei tunnu miltään. Moni masentunut ei osaisi nimetä itseään masentuneeksi, mutta he sanovat juuri noin että mikään ei tunnu miltään, väsyttää, ei jaksa innostua asioista joista innostui ennen, ärsyyntyy herkemmin. Minusta sinä kuulostat masentuneelta. Hae apua psykologilta mahdolliseen masennukseen, älä pyri hoitamaan masennusta eroamisella (moni mies nimittäin tekee juuri niin). 

Sanoit että koet miettiväsi liian vähän, täytät elämäsi työllä, harrastuksilla, tekemisellä. Yleensä tämän taustalla on se, että jos olisi vain paikallaan hiljaa tekemättä mitään, joutuisi kohtaamaan ajatuksensa ja tunteensa, ja ne voi olla vaikeita tai ahdistavia tai pelottavia tunteita. Ja niitä pakenee muuhun tekemiseen, harrastamiseen ym. Mielestäni kaipuusi olla yksin voisi kertoa siitä, että tunnistat sen että olet paennut ajatuksiasi ja tunteistasi puuhaamiseen. Ota aikaa olla yksin ja ajatella, mutta älä eroa. Ota se aika muutaman tunnin verran joka viikko. Voisitko vähentää työmatkoja? Sinun täytyy opetella olemaan itsellesi läsnä tässä hetkessä.

Sanot että et tiedä miten tekisit vaimosi onnelliseksi. Vaimosi onnellisuus ei ole sinun vastuulla, hänen täytyy itse elää niin että hän tulee onnelliseksi. Hänen tunteet (onni) on hänen omalla vastuulla, kuten sinunkin onni on sinun omalla vastuulla. Miksi kuvittelet että hän ei olisi onnellinen sinusta ja sinun kanssa? Mikä saa sinut tulkitsemaan niin? Se että vaimo tiuskii joskus? Kaikki me tiuskitaan joskus. Ratkaisu: Kysy vaimolta mikä hänet tekee onnelliseksi. Kysy vaimolta mitä asioita hän sinussa ja liitossanne arvostaa, mistä iloitsee. Kysy vaimolta mitä hän toivoo sinulta enemmän tai erilailla. Kysy vaimolta mitä hän odottaa sinulta. 

Mene hyvä mies nyt sanomaan vaimolle että rakastat häntä vielä ja haluat edelleen tehdä hänet onnelliseksi jos osaat. Uskalla näyttää tunteesi, nyt on se hetki. Luulen että pelkäät että vaimo torjuu sinut jotenkin, jos sanot hänelle nuo suoraan (vaikka vain vaikenemalla).  Pelkäät että sinua sattuu. Se on taas se hylätyksi tulemisen pelko joka saa tuollaista aikaan. Mutta sinun on pakko ottaa riskejä ja alkaa näyttää tunteitasi. 

Sama kirjoittaja jatkaa vielä: Minusta tuntuu että teillä on jonkinlainen tunnetason vuorovaikutusongelma. Sinä et uskalla näyttää kaikkia tunteitasi ja kaikkia heikkouksiasi, et uskalla puhua suoraan kaikesta mitä käyt elämässäsi läpi. Voi olla että vaimosikaan ei uskalla, sitä emme nyt tiedä. Luulen että olette tunnetasolla etääntyneet, koska ette ole kohdanneet toisianne aidosti kaikkine pelkoinenne ja heikkouksinenne (sekin on hyvin tavallista parisuhteissa). Katkaise sinä se etääntymisen kierre. 

Ihan kaverillisena vinkkinä: älä pane vaimoasi paljaalla ennen kuin asiat on suurin piirtein klaarattu.

Et voi katkeroitua tilanteen vuoksi, koska pääset siitä pois jos vain tarpeeksi haluat. Älä unohda tätä.

Tilanteeseen ei ole oikeaa ratkaisua - jos lähdet, kadut, ja jos jäät, kadut myös. Mutta et ole pumpulista valmistettu, joten positiivisemmalla asenteella kadut vähemmän. Siitä se on vain kiinni.

Jos olisin sinä, vetäisisin lärvit ja miettisin lisää. Jos sinustakin sitten kännissä löytyisi miestä tekemään ratkaisu johonkin suuntaan.

Edellinen kaverillinen vinkkimies lisää yhden asian: jos odottelet tuonne 45-50 vuoden tietämille, alkaa lähtöhalut kummasti vähetä ja on ihan hyvä jos yleensä jaksaa vielä töissä käydä.

Vierailija kirjoitti:

Musta melkein tuntuu että olen ajatellut liian vähän. Töihin ja harrastuksiin uppoutuminen on antanut aikaa olla ajattelematta ja ehkä siksi en ole ajatellut niin pitkälle.. Että vaimolla oikeasti olisi uusi mies. Täytyy myöntää että viime yönä se pyöri eniten mielessä. Oon aina ollut ehdoton pettämisen suhteen, sitä en hyväksy. Tai että tyttärellä olisi isäpuoli. Joku muu, joka saa ne pienet kädet kaulaansa työpäivän jälkeen.... Ne ajatukset lähinnä viime yönä vaivasivat.

Pahinta on se, etten tiedä mitä se oikeasti olisi jos olisin yksin. Jos en katuisikaan päätöstäni. Kuvittelin ainakin vielä toissapäivänä että tuskin tulisin katumaan. Oon sen tyyppinen etten yleensä jää märehtimään asioita, tuntuu niin erikoiselta ylipäätään kirjoitella tästä tänne, mutten oikein keksinyt muutakaan.

ap

Jos ne vaivaavat, et tajua, että tämä kriisi ei mitenkään liity parisuhteeseesi, vaan sinun omaan kasvukriisiisi eli itseesi. Selkeästi olet mustasukkainen vaimostasi, eli sinulla on tunteita häntä kohtaan.

Kuvitteletko jotenkin päässäsi, että olet vaimosi elämässä niin ainutkertainen, että hän  jäisi ikuisesti parkumaan perääsi ja pitäisi ovea sinulle raollaan että jos se "Matti" nyt sattuisi tulemaan kotiin? Se on looginen seuraus erosta. Hän ei ole sinun ikuisesti rakastava äitisi, kasva poju aikuiseksi!  Jos eroat, siellä tulevaisuudessa sinun vaimoasi rakastaa joku muu, ja tyttärellesi lukee iltasadun joku muu kuin sinä. Etkä pääse takaisin. Katuminen ei enää auta. Hän on lapsesi äiti, mutta myös rakkautta tarvitseva nainen.

Mietihän vähän tarkemmin. Et OMISTA vaimoasi. Ero ei ole mikään "me ollaan tauolla" vaan lopullinen. Hän ei petä, kun ottaa uuden miehen.

Jos kaikki nyt on kunnossa, sinkkuelämä tuo mukanaan yksinäiset viikonloput, loputtoman tylsät tv-ohjelmat ja lapsen ikävän. Ei ookaan kivaa. Baarien pubiruusut...

Olen nähnyt lapsien ikävän sen omassa suvussani, kun setäni juopottelullaan möhli asiat ja lapset lähti vaimon mukaan. Setä ei päässyt pullosta eroon, ikävöi lapsiaan, mutta ei, viina vei miestä.

Asioiden tärkeysjärjestys? Käsittele kriisisi vaikka terapiassa (kunnalla on mm. perheterapiaa, kirkolla avioliittoterapiaa eikä maksa paljon ja työpaikan työterveyshuollon kauttakin voit päästä!), mutta älä särje lapsesi turvallista kotia. Mene vaimosi viereen nukkumaan ja opettele olemaan läsnä perheellesi.

nim. 20 vuotta naimisissa

Itselläni vähän samantyyppinen ero kuukausi sitten, tosin asuttiin vain avoliitossa eikä ole lapsia. Voi hyvänen aika teitä mammoja, teilläkö täällä on muka empatiakyky huipussaan?

Joku ehdotti väliaikaista asumiseroa alkuun, joka oli harvoja oikeita neuvoja näiden keittiöpsykologien ja katkerien akkojen seassa. Lapsi myös alkaa jossain vaiheessa vaistota ahdistuksesi suhteeseen jäämisestä, joka voi myös etäännyttää häntä susta. Joskus on myös lapsen parhaaksi erota hyvän sään aikana (nähty sukulaisperheessä).

En osaa valitettavasti itse neuvoa enempää. Toivottavasti saatte asiat selvitettyä, kävi miten kävi. Tsemppiä.

N29

Vierailija kirjoitti:

Itselläni vähän samantyyppinen ero kuukausi sitten, tosin asuttiin vain avoliitossa eikä ole lapsia. Voi hyvänen aika teitä mammoja, teilläkö täällä on muka empatiakyky huipussaan?

Joku ehdotti väliaikaista asumiseroa alkuun, joka oli harvoja oikeita neuvoja näiden keittiöpsykologien ja katkerien akkojen seassa. Lapsi myös alkaa jossain vaiheessa vaistota ahdistuksesi suhteeseen jäämisestä, joka voi myös etäännyttää häntä susta. Joskus on myös lapsen parhaaksi erota hyvän sään aikana (nähty sukulaisperheessä).

En osaa valitettavasti itse neuvoa enempää. Toivottavasti saatte asiat selvitettyä, kävi miten kävi. Tsemppiä.

N29

Lapsettomien elämää ei voi verrata tilanteeseen jossa on lapsi(a). Lapseton voi itsekkäistä syistä lähteä etsimään itseään ja vapauttaan vaikka minne, mutta jos on lapsi niin on vastuu siitä lapsesta. On vastuu siitä tekeekö lapsesta erolapsen. On vastuu siitä tekeekö lapsesta uusperhelapsen. On vastuu siitä että hoitaa lasta noin puolet ajasta eron jälkeen. Ap voi miettiä sitäkin, että jos hän ottaa eron, vaimo saattaa masentua niin pahasti että ei pysty huolehtimaan lapsesta, ja silloin lapsi on ap:lla 24/7 koko ajan. Sopii siinä sitten nauttia siitä yksinäisyyden illuusiosta. 

Ymmärräthän sen, että pistät vaimosi tällä touhuilulla tosi ahtaalle. On suoranainen ihme että hän vielä jaksaa katsoa tuota menoa. Hän ei saa rakkautta, läheisyyttä. Hän tuskin tuntee oloaan kovin turvalliseksi. Vai väitätkö ettei hän kaipaa sinua lainkaan? Todennäköisesti tuo hänen motivaationsa jatkaa teidän suhdetta tarkoittaa juurikin sitä että hän kaipaa sinua niin että joutuu tekemään kaikkensa että saa pidettyä itsensä kasassa. Hoidettua lapsen. Työt. Arjen!

Ei nyt syyllistämisellä tietty pitkälle pötkitä, mut tajuaisitpa tilanteen realiteetin, kuinka etuoikeutettu sinä olet kun sulla on vielä varaa valita.

Ap kuvittele tilanne toisinpäin. Sinä rakastat vaimoasi, teet vaikka mitä hänen ja parisuhteenne eteen, ehdottomasti haluat olla yhdessä, huolehdit vaimollesi tyydytyksen sängyssä silloin tällöin, ylläpidät kotia, teet kotityöt ja hoidat lapsen jotta vaimosi saa olla matkatöissä ja kulkea harrastuksissa. Joskus väsyneenä saatat tiuskahtaa, mutta harvoin. Vaimosi sanoo sinulle että miettii eroa ja että hänestä suhteenne ei tunnu enää miltään, haluaa vaan olla yksin, ei ole varma rakastaako sinua. Vaimosi ei suostu oikein puhumaan kanssasi siitä missä mennään. Teet kaikki parannukset suhteeseenne mitä hän pyytää, mutta vaimosi on silti tyytymätön, puhuu vain että haluaa varmaan erota, mikään mitä teet ei tunnu vaimolle riittävän. Vaikka hoidat kodin ja lapsen jotta vaimo voi olla koko ajan reissuilla. Olet tosi ahdistunut ja sydämesi on särkynyt. Olet hämmentynyt että mistä on kyse ja miksi mitkään parannuksesi eivät riitä eivätkä kelpaa. Tunnet että et voi vaikuttaa mihinkään ja vaimosi roikuttaa sinua löyhässä hirressä, vaimolla on koko ajan jalka oven välissä ja vaimo haaveilee että olisipa sinkku niin voisi reissata vielä enemmän ja panna monien muiden ihanien miesten kanssa. Vaimo uhkaa että ottaa lapsen sitten erottuaan vain välillä viikonloppuisin, koska ei pysty viikko-viikko malliin reissujensa ja tulevien miessuhteidensa takia. Tajuat, että vaimo kuvittelee sinun jäävän lapsenhoitajaksi ja kotitalouskoneeksi, joka mahdollistaa vaimolle sinkkuelämän. Lapsesta vaimo haluaa parhaat palat, käydä silloin tällöin huvipuistossa ym, mutta ei mitään vastuuta lapsesta. Onhan vaimolla ura ja matkatyö! Ja ne uudet miessuhteet! Ja vaimo kaipaa omaa aikaa ja yksinolemista!

Kauanko jaksaisit rakastaa? Suostuisitko tuohon? Vai lykkäisitkö lapsen vaimon syliin ja sanoisit että sinä vastaat nyt kaksi kuukautta yksin lapsesta kun minä menen Karibialle aurinkoon. Ai matkatyö? No jos kerran haluat vaimo rakkaani erota, niin keksi tapa hoitaa lapsi ja matkatyö, minun lento lähtee tunnin päästä.

Pelaat nyt isoilla asioilla ap, ja pilkka voi pian osua omaan nilkkaasi, jos et kasva aikuiseksi. Tänään.

Et sitten tiennyt 2.5 vuotta sitten ettei ole oikea enää, lapsi piti tulla mutta nyt jättäisit hänet ja heidät kun ei ollut aiemmin munaa puhua asioista? Jos ei suuria ongelmia ole, niin mikä nyt on muuttunut...

En lukenut koko ketjua mutta jos se yksin olo niin houkuttelee niin etkö voisi tehdä vaikka pidemmän reissun, lähdet kolmeksi viikoksi selvittelemään päätäsi jonnekin ja mietit onko se sitä mitä haluat oikeasti. Terapiaa suosittelen myös tai yleensä juttelua jonkun kanssa, vaimokaan ei ole huono vaihtoehto tähän. Itsellänikin oli samanlainen tilanne, en lähtenyt kun aloin miettimään mitä se elämä oikeasti olisi. Tee se ajatuksissasi todeksi. Ei elämä ole aina mitään juhlaa mutta tasaisen kivaa silti ja lapsi ainakin onnellinen kun vanhemmat yhdessä.

N30

Vierailija kirjoitti:

En lukenut koko ketjua mutta jos se yksin olo niin houkuttelee niin etkö voisi tehdä vaikka pidemmän reissun, lähdet kolmeksi viikoksi selvittelemään päätäsi jonnekin ja mietit onko se sitä mitä haluat oikeasti. Terapiaa suosittelen myös tai yleensä juttelua jonkun kanssa, vaimokaan ei ole huono vaihtoehto tähän. Itsellänikin oli samanlainen tilanne, en lähtenyt kun aloin miettimään mitä se elämä oikeasti olisi. Tee se ajatuksissasi todeksi. Ei elämä ole aina mitään juhlaa mutta tasaisen kivaa silti ja lapsi ainakin onnellinen kun vanhemmat yhdessä.

N30

Muuten hyvä idea, mutta kannattaa toteuttaa se niin, että vaimo lähtee kolmeksi viikoksi reissuun, sinä jäät kotiin lapsen kanssa. Sillä sellaista se sitten eron jälkeen olisi. Seurana oma pää, oman päänsisäiset möröt ja yksinäisyydet, samalla lapsi huolehdittavana eikä vaimoa palvelemassa kotitöiden kanssa. 

Ap lueskele netistä uusperheiden ihanuudesta. Siitä miten paljon ne uudet puolisot rakastaakaan toisten ihmisten lapsia, miten ihanan sujuvasti menee lapsen luonapidosta ja tapaamisista sopimiset, miten mukavaa se on kun jaloissa pyörii myös sen uuden puolison lapsia edellisestä liitosta. Miten helppoa on kasvattaa lasta kun siellä toisessa kodissa on ihan eri säännöt. Miten kivaa on kun ei olekaan se joka näkee lapsen oppivan uimaan, pyöräilemään jne vaan isäpuoli näkee ja jakaa ne hetket.. 

Ap, elämääsi löytyy onni ja tasapaino, kun löydät SEN OIKEAN, hih hehheh

Onko ap masentunut tai onko testosteroni alhaalla? Yhäkin suosittelen sitä työterveyspsykologia (ja lääkäriä)

Ap, etkö lähtökohtaisesti halua lapsellesi parasta mahdollista alkua elämälleen? Tilastojen valossa rikkinäinen perhe lisää lapsen syrjäytymisriskiä, köyhyysriskiä, masennusta jne. Tapaisit lastasi harvoin, joten isä-lapsisuhteenne kärsisi. Isän rooli lapsen elämässä on muuten tilastojen valossa hyvin iso sekin - erityisesti tyttärelle! Sillä miten kohtelet nyt häntä ja hänen äitiään, on suuri vaikutus siihen, miten tyttäresi antaa itseään myöhemmin kohdeltavan.

Ymmärrän, että eroja tulee. Elämä on. Mutta oman lapsen elämän mullistaminen "muuten vaan", "koska just nyt ei tunnu kivalta", ilman kunnollista syytä, on aivan järisyttävän väärä ja itsekäs teko sinulta tytärtäsi kohtaan.

Jos sinulla ei ole hyvä olla, aloita muuttamalla elämääsi pala kerrallaan, mutta aloita sellaisista kohdista, joilla ei ole niin iso negatiivinen vaikutus läheistesi hyvinvointiin. Vaihda vaikka työpaikkaa, aloita uusi harratus (vaikka yksi itsekseen ja yksi perheesi kanssa).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ihmettelen itsekin miten vaimo vielä tässä on. Mitä hän minussa näkee. En koe olevani sen arvoinen.

Kun rakastuin vaimooni, muistan hänen naurunsa ja iloisen ilmeensä. Kuinka hän oli ihan hullaantunut minuun vaikken silloinkaan ymmärtänyt miksi. Pidän häntä viehättävänä ja kauniina, onhan hän haluttavakin. Haaveilinhan minäkin yhteisestä reissusta vielä kesällä. Emme löytäneet mahdollista rakoa mistään eikä lapselle saanut hoitajaa, joten elämä ei tosin mahdollistanut sitä lainkaan.

En vain usko että minua hiertäneet pikkuasiat olisivat muuttuneet nyt pysyvästi, ehkä siksikin vielä mietin tätä ja olen eron kannalla. Kai se on typerää toisaalta erota pikkuasioiden takia, mutta jos ne riittävät kaatamaan suhteen niin miksi sitten edes yrittää?

ap

Minusta kuulostaa siltä, että ap ei kestä itseensä kohdistuvaa kritiikkiä, eli ap:n itsetunto on heikko. Tästä seuraa alakuloisuutta kun ap epäilee ettei ole kyllin hyvä. Nyt hän kaipaa uutta puolisoa, joka näkisi hänet taas täydellisenä, virheettömänä, kuten suhteen alussa aina nähdään. 

Suosittelen ehdottomasti terapiaa, jossa kävisitte läpi, mitä tunteita kummallakin on ja mitä oikeasti on tämänhetkisen ajattelusi taustalla. Jos ero sitten kumminkin tulee, tiedät syyt, miksi sen halusit (ei tällaista epämääräistä) - tai vaimo halusi. Molempien tulevan elämän kannalta varmasti paras.

Nyt jos vain eroat, tajuat pahimmassa tapauksessa jossain vaiheessa hukanneesi elämäsi rakkauden ja hajottaneesi perheesi ihan vaan hämmennyksissäsi ilman syytä. Sellaista on vaikea hyväksyä ja siitä voi muodostua ikuinen riippakivi.

Vierailija kirjoitti:

Ketjusta sain kyllä ajateltavaa... Sen verran että eipä nyt oikein unikaan tullut kun itsekseen hotelliin tulin. Päivä tulee juostua palavereissa joten on muutakin ajateltavaa..

Ehkä mä olen osaltani kyllästynyt työn mukana tulleeseen reissaamiseen, kun kotona ei oo jäänyt aikaa aiemmin olla itsekseen ja harrastaa. En tiedä.

Enkä oikeastaan tiedä enää mitä haluan, kun ei mikään oikein tunnu miltään. En mä koe masentuneeksi itteeni mutta ehkä tuntuu et oon jo saavuttanu kaiken mitä voin...

Enkä tiedä miten osaisin tehdä vaimostani onnellisen.

Ap

No nyt tämä kuulostaa klassiselta 30-kriisiltä... terveisin psykologi

Vierailija kirjoitti:

Ap, elämääsi löytyy onni ja tasapaino, kun löydät SEN OIKEAN, hih hehheh

AP, elämääsi löytyy onni ja tasapaino, kun löydät ITSESI!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ihmettelen itsekin miten vaimo vielä tässä on. Mitä hän minussa näkee. En koe olevani sen arvoinen.

Kun rakastuin vaimooni, muistan hänen naurunsa ja iloisen ilmeensä. Kuinka hän oli ihan hullaantunut minuun vaikken silloinkaan ymmärtänyt miksi. Pidän häntä viehättävänä ja kauniina, onhan hän haluttavakin. Haaveilinhan minäkin yhteisestä reissusta vielä kesällä. Emme löytäneet mahdollista rakoa mistään eikä lapselle saanut hoitajaa, joten elämä ei tosin mahdollistanut sitä lainkaan.

En vain usko että minua hiertäneet pikkuasiat olisivat muuttuneet nyt pysyvästi, ehkä siksikin vielä mietin tätä ja olen eron kannalla. Kai se on typerää toisaalta erota pikkuasioiden takia, mutta jos ne riittävät kaatamaan suhteen niin miksi sitten edes yrittää?

ap

Minusta kuulostaa siltä, että ap ei kestä itseensä kohdistuvaa kritiikkiä, eli ap:n itsetunto on heikko. Tästä seuraa alakuloisuutta kun ap epäilee ettei ole kyllin hyvä. Nyt hän kaipaa uutta puolisoa, joka näkisi hänet taas täydellisenä, virheettömänä, kuten suhteen alussa aina nähdään. 

Luulen että tässä on perää. Ap ei kestä sitä, että häntä ei ihannoida ja nähdä täydellisenä, kehuta koko ajan ja osoiteta arvostusta. Ap ahdistuu, jos hänessä nähdään myös vikoja vaikka häntä rakastetaan. Ap oli onnellinen suhteen alkuvuodet kun ensihuumassa vaimo näki hänet täydellisenä. Ap etsii uutta suhdetta voidakseen elää tuota ensihuumaa. Ap kaipaa uutta suhdetta koska kaipaa varauksetonta ihailua ja arvostusta. Lisäksi ap tulkitsee pienenkin nalkuttamisen osoitukseksi siitä että vaimo ei muka arvosta. Syynä on tosiaan ap:n heikko itsetunto. Vaimon funktio ap:n elämässä on olla ap:n itsetunnon pönkittäjä ja ihailun osoittaja.