Lue keskustelun säännöt.
Kaikki hyvin, silti ero?
antro
30.11.2016 |
Olen 28-v mies. Kuusi vuotta yhdessä vaimoni kanssa ja meillä on 2,5v tytär, omistusasunto. Mikään ei oikeastaan ole huonosti, mutta viimeaikoina minusta on tuntunut ettei vaimoni ehkä ole minulle se oikea ihminen. Ei meillä ole viime vuosiin ollut oikein mitään yhteistä.
Kerroin vaimolle haluni erota, ja hän totesi ettei haluaisi että eroaisimme. Kuitenkin löydän itseni haaveilemasta elämästä yksin. En ole asunut yksin ikinä.
Ne pienetkin asiat jotka kerroin eron syyksi vaimolle, vaimo on petrannut. En itse nyt haluaisi läheisyyttä, nukun eri huoneessa ja vaimo on antanut minulle omaa aikaa ja tilaa. Ei ole suuttunut tai raivonnut mistään, yrittänyt kyllä selventää että nämä hetket kuuluu parisuhteeseen ja menevät ohi
.. Mutten itse usko niin. Entä jos tämä jää päälle ja katkeroidun?
Vaimo on muuttunut jokseenkin paljon, ja välillä tuntuu kuin hän esittäisi vain pitääkseen minut. Kuitenkin väittää ettei asia ole niin.
Mä en vain näe järkeä siinä, että jäisin tuhlaamaan elämääni jos en koe olevani oikean ihmisen kanssa. Olishan mulla sitä aikaa vielä jäljellä. Sanoin vaimolle että haluaisin löytää keinon päästä eroon näistä ajatuksista, mutten tiedä tapahtuisiko niin koskaan.
Mitä tehdä?
Kommentit (396)
Olen 28 v., avoliitossa (yhdessä oltu kohta 11 v. miehen kanssa) ja meillä 2-vuotias lapsi.
On ollu vaiheita (varsinkin lapsen tultua kuvioihin) kun mies on tuntunut vieraalta, olen mielummin istunut kännykkä kädessä omissa maailmoissa illalla kuin jutellut miehelle. Seksiä 1-2 kertaa kahdessa viikossa, se miehen aloitteesta, että saa paineet poistettua, ei suudelmia, ei lämpöä.
Sitten jotenkin vaikka emme ole mitään kummemmin tehneet tai muuttaneet, alkoi mies näyttämään silmissäni taas hauskalta, seksiäkin on ihan kiva harrastaa (1-3 kertaa viikossa).
Tämmöistä se vain on välillä voi olla vuosikin että toinen ei tunnu samalta ihanalta tyypiltä ja sitten yhtäkkiä se tunne palaa pikkuhiljaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miehillä ja naisilla taitaa olla aika erilainen tarve läheisyyteen parisuhteissa. Ainakin mun miehelle riittää yhdessäoloksi se, että ollaan saman katon alla ja jutellaan välillä niitä näitä. Mä taas tarvitsen kainalossa makoilua ja treffeillä käymistä. Arvostan kovasti että mies jaksaa järjestää "erityistä" aikaa minulle, vaikka itselleen riittää vähempikin.
Tämäkin on varmaan yksilöllistä, millaista läheisyyttä tarvitsee. Vaimollani ei ole tarvetta kosketuksiin, suudelmiin, eikä myöskään seksiin. Hänelle riittää, että ollaan saman katon alla, tai käydään kahdestaan syömässä, teatterissa, elokuvissa, keikoilla. Mitään läheisyyttä hän ei silti kaipaa niinäkään iltoina, vaan hän voi mennä suoraan suihkun kautta nukkumaan kotiin palatessa. Periaatteessa olen siis hänelle varma ystävä, jonka kanssa voi viettää aikaa, muttei ole tarvetta fyysiseen läheisyyteen.
Minun mieleni ja kehoni taas janoaa kosketusta, läheisyyttä, toisen ihmisen kehoa, suudelmia, seksiä. Vaikka olen avioliitossa, tuntuu että olen jatkuvasti yksin. Luultavasti aivan yksin asuessa olisi jopa helpompaa, kun ei olisi lähellä ihmistä, joka ei sitten kuitenkaan minua halua.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kaikille vastanneille. Ymmärsin nyt mikä elämässä todella on tärkeää. En mä halua elää ilman perhettäni. Ensimmäinen terapia huomenna, toivon että saadaan vaimon kanssa asiat todella selväksi. Vaikken yhäkään pidä ajatuksesta terapiasta, niin pakko se on tehdä muutoksia että voidaan vielä elää yhdessä.
Ap
Kuulostaa hyvältä juuri tuo että olet ymmärtänyt mikä elämässä todella on tärkeää. Elämä koettelee välillä kovastikin, joskus joutuu aika tiukille pohdinnoille. Toivottavasti terapia antaisi teille juuri ne tarvittavat työkalut ja välineet, joilla löydätte uudelleen toisenne ja suhteeseenne syvän rakkauden. <3
Ihanaa ap, hienoa että yrität vielä pariterapiankin kautta. Piti oikein kaivaa tämä ketju, kun viime viikolla tätä seurasin ja kirjoittelin. Ajatella, te voitte olla ne, jotka selvisivät tällaisesta jättikriisistä, katsoa tätä ajanjaksoa joskus kainalokkain taaksepäin onnellisina ja ajatella, että onneksi selvittiin siitäkin. Kaikki eivät selviä, eivätkä halua selvitä.
Uskon taas hiukan enemmän rakkauteen. :)
Nyt alkaa ajatukset jo helpottaa. Eilen kävimme vaimon kanssa saunassa ja pitkästä aikaa mulla oli todella hyvä fiilis siitä että sain viettää aikaa hänen kanssaan. Alan jo vähän ihmetellä itsekin sitä että nää ajatukset todella helpottaa kun aloin tekemään töitä sen eteen että jäisin. Vaimokin onneksi jaksaa vielä. Ehken voisi arvokkaampaa asiaa saadakaan kuin tämän, että toinen on valmis viimeiseen asti taistelemaan puolestani ja olemaan tukena vaikka itselläänkin on todella raskasta...
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin se menee! Elämässä vaan joskus tulee näitä hetkiä ja et todellakaan oo ainoa joka on nää tunteet läpi käynyt. En ihmettelis vaikka vaimoskin olis joskus miettinyt näitä asioita. Ei ne ajatukset ikuisuuksiksi jää jos koittaa aktiivisesti vaan päästä niistä eroon. Totta kai ne jäis päälle jos niihin jää kiinni eikä ajattele muita vaihtoehtoja lainkaan. Hyvä että ajattelit perheesi parasta. Nyt jo huomaat että se oli oikea valinta, ja kun jatkat näin niin se vaan vahvistuu!!
Loistavaa, miehen teko yrittää pitää perhe kasassa! Nostan hattua sinulle!
Olet aika pönttö. Sinulla on perhe, sinulla on kaikki mitä jotkut haaveilevat ja et osaa olla siitä kiitollinen vaan haikailet muuta. Mutta turha sitten itkeä kun on jo housussa. Vaimosi tuntuu olevan niin fiksu että tuskin menee kauan ennenkuin löytää uuden ja paremman. - Ja sitäpaitsi jo tällä typerällä käytökselläsi ajat vaimosi loitolle sinusta ja siitä ei hyvä seuraa. Olet helvetin itsekäs ja ajattelet vain itseäsi, minä, minä ,minä.......
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olet aika pönttö. Sinulla on perhe, sinulla on kaikki mitä jotkut haaveilevat ja et osaa olla siitä kiitollinen vaan haikailet muuta. Mutta turha sitten itkeä kun on jo housussa. Vaimosi tuntuu olevan niin fiksu että tuskin menee kauan ennenkuin löytää uuden ja paremman. - Ja sitäpaitsi jo tällä typerällä käytökselläsi ajat vaimosi loitolle sinusta ja siitä ei hyvä seuraa. Olet helvetin itsekäs ja ajattelet vain itseäsi, minä, minä ,minä.......
No tämä just!! Näin kävis jos nyt ei ap olis tajunnu mikä on tärkeetä! On se ny vaan niin saatanan törkeetä omalle perheelle tollain tehä!
Sillon ku oikeesti joku on kunnolla pielessä ni sillon tuskin eroa katuu mut kyl tämmöses tilanteessa jos vähääkään omaa mitään tilannetajua ja empatiakykyä ni tulee se kaduttamaan.
Ei meinaan olis kovin hyvä kauaksikantoinen päätös lähteä suhteesta jos on ekaa kertaa semmonen olo et nyt ei nappaa varsinkin jos on lapsia. Eihän sitä ny lapsen takia tarvii jäädä mut päätöksen pitää olla niin viimeseen asti harkittu ja punnittu - viimeiseen asti yritetty et kaikilla osapuolilla jäis ees käteen oma mielenterveys.
Jos nyt ap oikeesti olis lähtenyt ni vaimo varmaan olis voinu romahtaa ihan totaalisesti. Ymmärtääköhän ap sitä, että tommonen on toisen psyykelle aika v*tullisen rankkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä jouduin kokemaan ton ahdistuksen. Sillä erolla et mieheni konkreettisesti haaveili uudesta rakkaudesta. Tuntui kuin elämältä olis pudonnut pohja. Kaikki mistä nautti, kaikki mistä haaveili, kaikki mihin luotti, kaikki katosi useammaksi kuukaudeksi. Mies ei puhunut mistään mitään kerrottuaan asiat minulle, kuulin kavereiltaan haaveista ja ajatuksista vähän liikaakin. Hyvä kun töissä pystyin käymään ja lapsen hoitamaan.
En pystynyt pitkään aikaan vastaamaan edes kysymykseen mitä haluaisin syödä. Masennuin täysin. Siinä vaiheessa kun romahdin täysin, mies ymmärsi mitä oli menettämässä ja alkoi tehdä töitä meidän hyvinvointimme ja parisuhteen eteen.
Meni pari kuukautta ja parisuhteemme alkoi nousta suosta, oloni parani. Kävin yksin terapiassa koska mies ei suostunut pariterapiaan.
Nyt mies on sanonut että on erittäin kiitollinen etten luovuttanut. Itse en kadu päivääkään etten luovuttanut mut jos olis valinnanvaraa, niin en haluais koskaan kenellekään samaa.
Ap, olet tehnyt hienoimman mahdollisen valinnan pysyessäsi vaimosi rinnalla. Uskon, että tämä kriisi vain vahvistaa teitä. Niin kävi meilläkin. Niin käy monella muullakin kun vain viitsii hetken sietää huonoa oloa ja kyllästymistä.
Vaimo on piristynyt huomattavasti... Saimme vihdoin petipuuhia sytytettyä uudelleen ja kyllä pitkän tauon jälkeen se osas tuntua hyvältä! Tein aloitteen vaikka halu ei nyt ollut niin kummoinen kuin joskus alussa. Ehkä nyt kun läheisyys alkaa pikkuhiljaa tuntua paremmalta, saadaan vielä korjattua se mitä on korjattavissa...
Ajatukset alkavat todella tasaantua. Ne käyvät harvemmin mielessä vaikka yhä päivittäin. Kaipa ne joskus tästä helpottaa?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Läheisyys on yksi parisuhteen kulmakivistä, siksi sitä kannattaa vaalia! Voi olla vaikeakin haluta uudelleen pitkän tauon jälkeen varsinkin kun on tämmösestä kriisistä kyse. Seksikin kuitenkin vapauttaa paljon mielihyvää aiheuttavia hormoneja joten kun huomaa nauttivansa toisesta niin ne muutkin tunteet sieltä vahvistuu!
Kyllä te selviätte jos vain viitsitte yrittää!
Ei olisi ollut kovin miehen teko jättää perheensä tällaisen syyn takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuule lähde vaan. Saatat saada olla loppuelämäsi yksin!
Kiitos kaikille vastanneille. Ymmärsin nyt mikä elämässä todella on tärkeää. En mä halua elää ilman perhettäni. Ensimmäinen terapia huomenna, toivon että saadaan vaimon kanssa asiat todella selväksi. Vaikken yhäkään pidä ajatuksesta terapiasta, niin pakko se on tehdä muutoksia että voidaan vielä elää yhdessä.
Ap