Lue keskustelun säännöt.
Kaikki hyvin, silti ero?
antro
30.11.2016 |
Olen 28-v mies. Kuusi vuotta yhdessä vaimoni kanssa ja meillä on 2,5v tytär, omistusasunto. Mikään ei oikeastaan ole huonosti, mutta viimeaikoina minusta on tuntunut ettei vaimoni ehkä ole minulle se oikea ihminen. Ei meillä ole viime vuosiin ollut oikein mitään yhteistä.
Kerroin vaimolle haluni erota, ja hän totesi ettei haluaisi että eroaisimme. Kuitenkin löydän itseni haaveilemasta elämästä yksin. En ole asunut yksin ikinä.
Ne pienetkin asiat jotka kerroin eron syyksi vaimolle, vaimo on petrannut. En itse nyt haluaisi läheisyyttä, nukun eri huoneessa ja vaimo on antanut minulle omaa aikaa ja tilaa. Ei ole suuttunut tai raivonnut mistään, yrittänyt kyllä selventää että nämä hetket kuuluu parisuhteeseen ja menevät ohi
.. Mutten itse usko niin. Entä jos tämä jää päälle ja katkeroidun?
Vaimo on muuttunut jokseenkin paljon, ja välillä tuntuu kuin hän esittäisi vain pitääkseen minut. Kuitenkin väittää ettei asia ole niin.
Mä en vain näe järkeä siinä, että jäisin tuhlaamaan elämääni jos en koe olevani oikean ihmisen kanssa. Olishan mulla sitä aikaa vielä jäljellä. Sanoin vaimolle että haluaisin löytää keinon päästä eroon näistä ajatuksista, mutten tiedä tapahtuisiko niin koskaan.
Mitä tehdä?
Kommentit (396)
Mä voisin hyvin tarjota sun vaimolle kaiken mitä hän ei nyt saa. Antaisin vasemman jalkani et saisin itselleni noin omistautuneen naisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensinnäkin älä syytä vaimoasi. SINÄ olet se joka on muuttunut. Olet muuttunut ITSEKKÄÄKSI.
Ajattelin että suutelisin vaimoa ennen kuin lähtee iltavuoroon töihin, mutta viime hetkellä jänistin. Seuraavan kerran näemmekin sitten vasta viikonloppuna kun palaan reissusta. En ymmärrä miksen pysty läheisyyteen. Ei kiinnosta yhtään.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ajattelin että suutelisin vaimoa ennen kuin lähtee iltavuoroon töihin, mutta viime hetkellä jänistin. Seuraavan kerran näemmekin sitten vasta viikonloppuna kun palaan reissusta. En ymmärrä miksen pysty läheisyyteen. Ei kiinnosta yhtään.
Ap
Aina ei kiinnosta, mutta parisuhteessa on myös se toinen. Tämä on sitä mitä tarkoitetaan kun puhutaan että parisuhteen eteen tulee tehdä töitä. Olen varma että suukko ilahduttaa vaimoa enemmän kuin mitä se sulta ottaa. Älä ole itsekäs.
Kuus vuotta oot suudellu vaimoos ja nyt et muka pysty! Ai kettu. Se yks suudelmaki vois muuttaa kaiken.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ota se pää pois sieltä perseestä! Kun pää on omassa perseesä niin ei ole ihme että näkee pelkkää paskaa.
Sinua ei kiinnosta mutta kiinnostaako edes se oma lapsi vai onko hänkin vain rasite sinun itsekkyytesi tiellä?
Oletko yhtään miettinyt miltä sinusta tuntuisi jos kuvio olisikin toisen päin ja vaimosi kohtelisi sinua näin?
Vai pystytkö yleensäkään asettumaan toisen ihmisen asemaan?
Sitä se parisuhde on. Aina ei huvita mut pitää tulla ees vähän vastaan et toinen jaksaa kattella sua.
Sitäkö sä ootat et vaimos väsähtää ja jättää? Pääset itkemään kuinka sut jätettiin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
antro kirjoitti:
Kumma kyllä, emme ole riidelleet koskaan kovinkaan paljon. Mitä nyt vaimo välillä vähän suutahtanut joistain asioista vuosien varrella. Emme yhäkään riitele, vaimo pystyy hämmentävän hyvin käsittelemään tätä asiaa - vaikka ensin olikin shokissa kun tämän asian esille toin... itse otan etäisyyttä, mutta näennäisesti kaikki juuri on nyt "hyvin", vaimo juttelee paljon kanssani ja vaikuttaa olevan kiinnostunut asioistani... Halauksia. Poskipusuja. En ole nyt pystynyt edes suutelemaan häntä, pelkään että kaikki tulisi itselleni vain vaikeammaksi kuin nyt asiat jo on.
En mä ajatusta mukavana pidä että vaimolla olis joku toinen. Mut se olis vaan pakko sitten sietää jos valitsen sen tien.. Nyt tuntuu kuin se ero olisi ainoa ja paras vaihtoehto. Vaimo on sanonut olevansa valmis odottamaan vaikka kuinka, itse en näe siinäkään järkeä.
Lapsen pitäisin itselläni jos se vain olisi minusta kiinni, mutta ei omien työaikojeni vuoksi oikein ole mahdollista... Viikko-viikkoa olen ehdottanut, mutta vaimo on tehnyt selväksi ettei halua pienelle tyttärellemme sellaista.
Kirjoittaessa ei aina osaa tuoda omia ajatuksia hyvin esiin, mutta tämän perusteella ap kuulostaa siltä että olet pettynyt siihen että vaimo on ottanut asian näin hyvin. Kuulostaa siltä että pelaat jotain ihmeellistä peliä, jossa yrität saada vaimoltasi epätoivon reaktioita esiin. Käyttäydyit kuin teini-ikäinen kaikessa itsekeskeisyydessäsi ja draamahakuisuudessasi. Sinulla on lapsi. Ala olla aikuinen. Mene terapiaan vaikka etsimään mielesi sopukoistakaikkea, vaimosi tehtävä ei ole saada sinua tuntemaan itsesi erityiseksi ja ihailluksi.
Kauanko kuvittelet vaimosi kestävän tätä tilannetta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muista ap, että tämä on SINUN elämäsi. Sinä teet ratkaisut, eivät ulkopuoliset. Sinuna odottaisin pari vuotta ja ottaisin onkeeni ne muutamat hyvät neuvot mitä täällä on jaettu. Mutta jos tuntemukset on sen jälkeen edelleen samat niin eroa. Äläkä silloin kysy av-mammojen mielipidettä.
Ketju on antanut kyllä paljon ajattelemista, mutta silti yhä olo on se etten haluaisi jäädä tähän. Mitä sillä odottelemisella voitan? Reissutöiden puitteissa tapaisin helposti naisiakin, jos niikseen tulee. Enkä usko että heti edes haluaisin mitään vakavaa, yksin oleminen lähinnä kiinnostaa. Muistan kyllä sinkkuna olemisen, ei se silloin järin mukavaa ollut mutta elämäntilanteeni oli täysin erilainen. Nyt minulla on työ, ja sitten olisi vapaus mennä ja tehdä.
Kauanko edes menisi että tunteet palaisivat jos jäisin odottelemaan?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mitä sinä sitten menetät jos jäät? Aikaa? Aika pieni menetys jos tunteet palaavat ja elätte onnellisina. Aika pieni menetys.
Enemmän sulla on menetettävää jos lähdet. Asunto. Vaimo. Lapsikin. Lapsi todennäköisesti halveksii sinua aikanaan siitä valinnasta minkä teit. Mietipä sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ketju on antanut kyllä paljon ajattelemista, mutta silti yhä olo on se etten haluaisi jäädä tähän. Mitä sillä odottelemisella voitan?
....
Kauanko edes menisi että tunteet palaisivat jos jäisin odottelemaan?
ap
Riippuu kuinka valmis olet laittamaan perseesi likoon. Voi mennä viikko tai vuosi tai ikuisuus.
Tämä on ilmeisesti ensimmäinen todellinen kriisi parisuhteessanne. Näistä pitää opetella pääsemään yli tai olet pätkäsuhdekierteessä loppuelämäsi. Elämä ei ole elokuvaa.
Oletko joskus ollut rakastunut vaimoosi? Olethan halunnut hänen kanssaan perustaa perheen ja avioitua?
Kyllä, kaikenlaisia kausia kuuluu parisuhteeseen, jos välillä tuntuu ettei toinen ole "se oikea", se ei missään tapauksessa mielestäni ole syy erota pikkulapsiperheessä varsinkaan.
Jos tunne on pysyvä, sitten asia on toinen, mutta on TODELLA itsekästä tehdä hätiköityjä ratkaisuja tilanteessasi.
Vierailija kirjoitti:
Ajattelin että suutelisin vaimoa ennen kuin lähtee iltavuoroon töihin, mutta viime hetkellä jänistin. Seuraavan kerran näemmekin sitten vasta viikonloppuna kun palaan reissusta. En ymmärrä miksen pysty läheisyyteen. Ei kiinnosta yhtään.
Ap
Edellinen suhteesi oli myrkyisä. Nykyiseen suhteeseesi syöksyit päätäpahkaa suurien tunteiden vallassa. Nyt olet kyllästynyt, ei oikein nappaa, suunnittelet eroa pikavauhdilla. Olet juuri sellainen ihminen, joka tekee nopeita tunnepohjaisia päätöksiä ihmissuhdeasioissa. Olet täsmälleen sellainen ihminen, joka tyypillisesti katuu eroa. Tiesitkö? Pitkään harkinneet taas ovat niitä, jotka eivät kadu, erilaisia kuin snä nyt.
Olet selvästi pitkästynyt ja sinulla on jokin kriisi itsesi kanssa, sillä parisuhteessasi ei ole tapahtunut sellaista muutosta, joka olisi sysännyt suhteen kriisiin. Etkö ole ennen ollut tilanteessa, jossa parisuhteessa on vakaata ja turvallista ja voimavaroja olisi muuhunkin kuin suhteessa sinnittelyyn? Siksikö sinulla on tylsää ja tyhjää? Tarvitsetko kriisejä, vaikeuksia ja stressiä, jotta sisäinen tyhjyytesi täyttyisi? Vai oletko työmatkoillasi tavannut huolettomampia, vastuista vapaampia, jännittävämpiä naisia ja haaveilet nyt heistä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ketju on antanut kyllä paljon ajattelemista, mutta silti yhä olo on se etten haluaisi jäädä tähän. Mitä sillä odottelemisella voitan?
....
Kauanko edes menisi että tunteet palaisivat jos jäisin odottelemaan?
ap
Riippuu kuinka valmis olet laittamaan perseesi likoon. Voi mennä viikko tai vuosi tai ikuisuus.
Tämä on ilmeisesti ensimmäinen todellinen kriisi parisuhteessanne. Näistä pitää opetella pääsemään yli tai olet pätkäsuhdekierteessä loppuelämäsi. Elämä ei ole elokuvaa.
Tämä!
Lue ajatuksella nämä kaikki kommentit mitä olet saanut. Älä torju niitäkin kuten torjut vaimoasi. Ota edes jonkun neuvot vastaan. Ei se yhdessä yössä muutu, eihän kukaan laihduta kymmeniä kiloja vain yhdessä yössä. Se on prosessi. Sulla on niin paljon menetettävää että se prosessi kannattaa käydä läpi.
Mä voin vain haaveilla siitä, että mun miehelle olis joskus joku antanut nämä kaikki neuvot. Ehkä olisimme välttyneet pettämiseltä, ja erolta jos hän olisi ajoissa hakenut apua ajatuksiinsa. Mutta ei, niin ei.
Minulle jäi vain särkynyt sydän ja lapsi. Lapsi joka oli toivottu, tehty yhdessä. Yhtäkkiä lapsi olikin vain minun huollettavanani. Vieläkin on vaikea uskoa että mies jonka kanssa kuvittelin olevani loppuelämäni, jonka kanssa kuvittelin saavani jakaa kaiken yhtäkkiä otti ja petti jonka jälkeen jätti. Pahimmalla mahdollisella tavalla. En voi kuvailla mitenkään sitä epätoivon, tuskan ja väsymyksen määrää kun anelin apua enkä saanut sitä ihmiseltä jonka luulin minua rakastavan. En vieläkään käsitä mitä tapahtui.
Älä tee tätä perheellesi.
ITSEKÄS. Olet juuri sitä. Ja se ei ole todellakaan hyvä asia. Kaukana siitä.
Ja vaikka kuinka yrittäisit uskotella itsellesi että nyt on aika olla itsekäs, sitä ei todellakaan enää ole.
Sitä paitsi: voisit hyvin olla itsekäs yhdessä ollessanne. Voisit hyvin kertoa vaimolles mitä haluat, ja neuvotella miten asiat toteutetaan niin että teillä molemmilla on hyvä olla. Saisit vapautta samalla pitäen perheesi kasassa. Mitä pahaa siinä olisi?
Ihmettelen suuresti miten vaimos ees kestää sua. Mä olisin näyttänyt jo ovea.