Kaikki hyvin, silti ero?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä sanoisin, että eroa jos vain siihen pystyt. Itse olen ollut samalaisessa tilanteessa viimeiset reilu 10v, mutta en osaa erotakaan. Meillä on miehen kanssa ihan hyvä elämä. On lapset ja ei riidellä, meillä on ihan kivaa yhdessä jne., mutta minusta on tuntunut melkein meidän koko liiton ajan, että olen väärän kanssa ja että olen vain ottanut jonkun hyvän ihmisen, että elämä menisi niin kuin sen ns. kuuluu mennä.

Nyt kun alkaa elämästä ne nuorimmat vuodet olla pikkuhiljaa ohi, niin katkeruus nostaa päätään. Mutta omaa syytähän se on, joten olen vain yrittänyt olla miettimättä ja jatkaa eteenpäin. Ei minusta ole eroamaan...

Kenelle olet katkera? Omia valintoja, oman pääsi sisäinen kehno olo. Jolla välttämättä ei ole mitään tekemistä miehesi kanssa. Menepä terapiaan puhumaan, selvitä mistä tuo paha olo ja tyytymättömyys kumpuaa. Villi veikkaus: lapsuudesta, ei lainkaan nykysestä elämänkumppanistasi. Sinun pitää tehdä itsesi onnelliseksi, et voi sysätä tuota valvollisuutta kenellekään muulle, kukaan muu ei siihen kykene.

Katkera niille omille valinnoilleni. Niin kuin sanoin, ihan omaa syytäni, kun nämä valinnat olen tehnyt.

Ei minulla ole lapsuudesta mitään negatiivista. Oli hyvä ja turvallinen lapsuus.

Taida , kyllästynyt vaimo, laittaa nyt sanat miehesi suuhun???

Osaatko lukea: MIKÄ ESTÄÄ EROAMASTA????????????????????????????????????????????????????????????????? MIKSI ET EROA?????????????????????????????????????????? Hei haloooooooooooooooooooooooooooooo!!!!!!

Nyt vähän vastuullisuutta peliin Vaimosi on laittanut oman elämänsä likoon sinuun luottaen ja teillä on lisäksi vielä pieni lapsi joka tarvitsee isää.

Voin kertoa että yksin oleminen ei ole herkkua ja että uuden perheen perustaminen ja siinä onnistuminen on arpapeliä. Yritä ymmärtää että olet hyvin onnekkaassa asemassa siinä missä olet.

Itsesi kannalta miettisin sitä kannattaako oman lapsen kasvusta ja sen kokemisesta jäädä osattomaksi. Se on kuitenkin ainutkertaista. Tulet katumaan sitä jälkeenpäin jos niin teet.

Et voi tuijottaa tässä asiassa vain omaa napaasi.

Yritä etsiä vaimosi kanssa se yhteinen sävel joka johdatti teidät yhteen. Voi olla että lapsen saaminen on erkaannut teitä. Koittakaa löytää tasa-arvoinen suhde ja pitäkää lapsestanne huolta.

- elämää nähnyt mies

Vierailija kirjoitti:

Ketään ei ole kiikarissa, enkä tekisi niin vaimolleni. En vain koe että vaimoni olisi enää se oikea.

Vaimossa ei ole mitään vikaa, ja varsinkin nyt kun hän on jo muuttanut senkin vähän mistä hänelle mainitsin ilmaistessani haluni erota. Lähinnä olen miettinyt että esittääkö hän vain pitääkseen minut elämässään. Olen sanonut ettei hänen tarvitsisi niin kovin yrittää mutta ei tunnu menevän perille.

Nukutaan eri huoneissa. En näe järkeä ylläpitää mitään läheisyyttä jos kuitenkin eroamme, vaimo halaa ja suukottaa kyllä poskelle. Itseäni ei kiinnosta seksi erityisemmin, eikä suutelu juuri nyt. Vaimo on silti esim. kyllä ottanut minut huomioon ja käsin tai suulla touhunnut. Itse välillä käsin hänelle, kun en viitsisi täysin ilmankaan pitää, vaikkei minua juuri nyt kiinnostakaan.

Vaimosi on siis paniikissa ja yrittää parhaansa mukaan pitää perheen kasassa. Sinä käytät tilannetta törkeästi hyväksesi ja käyttäydyt kusipäisesti, otat vaan hyödyn irti antamatta mitään. Seksiä tai läheisyyttä et viitsi antaa, mutta annat toisen tyhjentää pallisi. Voi olla, että vaimosi lähtee, kunhan on ehtinyt tottua ajatukseen ja kunhan näkee, miten mulkusti sinä häntä kohtelet. Älä tule silloin itkemään, sillä sinä olet rikkonut avioliittonne itsekkyydelläsi.

Kaalinkutistaja kirjoitti:

AP on mielestäni masentunut! Käy juttelemassa jollekin ja sitten mars pariterapiaan. Ei kannata tehdä hätiköityjä päätöksiä!

Olen samaa mieltä. Nyt pitää saada pään sisäinen maailma kuntoon.

Vaimo pyysi minua jäämään. Pyysi miettimään. En itse enää tiedä mitä miettimistä tässä on, mutta ehkä jokin osa minusta toivoisi että se aika auttaisi kuten vaimokin sitä jo sanoi. En vain näe tässä mitään järkeä. Mitä turhaa tämmöistä miettimään jos ei vaan enää tunnetta ole.

Vähän mietin sitä, että olisiko kuitenkin vaimon sanoissa perää, ehkä siksi tässä vielä olen. Rakastan kyllä vaimoani vaikken sitä ole pystynyt nyt edes sanomaan hänelle.

Lakkaa se itsellesi valehteleminen. Ei se yksinolo ole herkkua. Mä tein sen valinnan aikanaan. Vaimo ja lapset jäivät yksin koska en osannut arvostaa sitä mitä mulla oli. Nyt vaimo tahollaan uudessa parisuhteessa ja mä en ole saanut elämässäni aikaan yhtään mitään vaikka niin kuvittelinkin. Sulla on vielä mahdollisuus!! Älä nyt hyvä ihminen pilaa sitä täysin.

Nyt katson vaimon facebookista kuinka parisuhde kukoistaa. Kuulen lapsilta kuinka kivaa on isäpuolen kanssa. Itsellä ollut pari surkeaa säätöä tässä välissä ja silloin vasta tajusin että vaimoni oli se oikea.

Mahdollisuuteni meni. Älä ole yhtä tyhmä.

- Saman valinnan edessä ollut, väärin valinnut

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä sanoisin, että eroa jos vain siihen pystyt. Itse olen ollut samalaisessa tilanteessa viimeiset reilu 10v, mutta en osaa erotakaan. Meillä on miehen kanssa ihan hyvä elämä. On lapset ja ei riidellä, meillä on ihan kivaa yhdessä jne., mutta minusta on tuntunut melkein meidän koko liiton ajan, että olen väärän kanssa ja että olen vain ottanut jonkun hyvän ihmisen, että elämä menisi niin kuin sen ns. kuuluu mennä.

Nyt kun alkaa elämästä ne nuorimmat vuodet olla pikkuhiljaa ohi, niin katkeruus nostaa päätään. Mutta omaa syytähän se on, joten olen vain yrittänyt olla miettimättä ja jatkaa eteenpäin. Ei minusta ole eroamaan...

Kenelle olet katkera? Omia valintoja, oman pääsi sisäinen kehno olo. Jolla välttämättä ei ole mitään tekemistä miehesi kanssa. Menepä terapiaan puhumaan, selvitä mistä tuo paha olo ja tyytymättömyys kumpuaa. Villi veikkaus: lapsuudesta, ei lainkaan nykysestä elämänkumppanistasi. Sinun pitää tehdä itsesi onnelliseksi, et voi sysätä tuota valvollisuutta kenellekään muulle, kukaan muu ei siihen kykene.

Katkera niille omille valinnoilleni. Niin kuin sanoin, ihan omaa syytäni, kun nämä valinnat olen tehnyt.

Ei minulla ole lapsuudesta mitään negatiivista. Oli hyvä ja turvallinen lapsuus.

Kannattaa kuitenkin varmistaa, että eroaminen on se ratkaisu omaan kehnoon oloon. Mikä prinssi sinut pelastaisi onnelliseksi? Ottaisi lapsesi omikseen? Miten pärjäisit taloudellisesti? Joskus nuo ajatukset erosta ovat niin epärealistisia: halutaan erota kun mies osallistuu niin vähän arkeen - tajuamatta, että erottuna hoidat kaiken itse, myös maksat itse, kannat kaiken henksen ja taloudellisen vastuun ja vaikka se ex osallistuu, nousevat elinkustannukset asumis- ruoka jne kulujen takia. Sinulla on todennäköisesti vähemmän aikaa itsellesi. Monesti niitä lapsivapaita aikoja on vain joka toinen viikonloppu, parisuhteessa on voinut käydä body pumissa ja tyttöjen illoissa useammin kun mies katsoo lasten perään. Sitä prinssiä ei tuosta vaan ilmaannukaan elämää onnellistamaan. En puhu kaikkia eroja vastaan, olen itsekin eronnut. Erosin onnettomasta, rakkaudettomasta liitosta jossa inhosimme ja halveksimme toisiamme, varsinkin mies minua. Silti ero oli kova paikka, niin henkisesti kuin taloudellisesti vaikka olimme kasvaneet jo pitkään irti toisistamme ja molemmat olemme hyväpalkkaisia. Meillä elämä on henkisesti parempaa varmaan molemmilla eron myötä, ainakin minulla. Mutta jos eron syy on vain kylästyminen, tylsistyminen kun kaikki on hyvin, miettisin monta kertaa ennen eroamista. Kävisin terapiassa selvittämässä ettei paha olo seuraakin minua uuteen elämääni, kävisin pariterapiassa katsomassa tuon ihan perushyvän parisuhteen mahdollisuuden. Ja jos noiden jälkeen vielä se ero tuntuu parhaalta vaihtoehdolta niin sitten vaan toimeen, hiljaa passiivisena katkeroituminen on hyvin kehno ratkaisu.

Minun miehelläni oli 30-v ikäkriisi samoihin aikoihin kuin sinulla. Jätti perheensä. Muutaman kuukauden päästä tuli toisiin ajatuksiin ja suostuin ottamaan hänet takaisin elämäämme. Hetkeäkään en ole sitä katunut, ja mieskin osaa jo arvostaa perhettään.

Totta helvetissä sä katkeroidut jos et edes yritä!!

Vierailija kirjoitti:

Vaimo pyysi minua jäämään. Pyysi miettimään. En itse enää tiedä mitä miettimistä tässä on, mutta ehkä jokin osa minusta toivoisi että se aika auttaisi kuten vaimokin sitä jo sanoi. En vain näe tässä mitään järkeä. Mitä turhaa tämmöistä miettimään jos ei vaan enää tunnetta ole.

Vähän mietin sitä, että olisiko kuitenkin vaimon sanoissa perää, ehkä siksi tässä vielä olen. Rakastan kyllä vaimoani vaikken sitä ole pystynyt nyt edes sanomaan hänelle.

Niih. Voisit aloittaa siitä rakkauden ääneen sanomisella -harjoittelemisesta ihan ekaksi. Ja katsoa mitä alkaa tapahtumaan.

Ihminen on oman onnensa seppä. Oot sä joskus puolisoosi rakastunut ja hänestä ajatellut että on se oikea kun kerta olet lapsen tehnyt ja naimisiin mennyt. Asuntolainallakin asunnon hankkinut.

Voi olla ettet ymmärrä kuinka vaikeaksi kaikki menee jos päätät lähteä. Vaimosi jää lapsen kanssa yksin hoitamaan käytännön, samalla kun yrittää pärjätä jätetyksi tulemisen tuskan keskellä. Voin kertoa että se on pahinta tuskaa mitä toiselle voi aiheuttaa. Vaikka itse kuvittelisitkin että kaikki menisi helposti, sinulle se voi tuntua siltä hetken mutta vaimosi ja lapsesi kärsivät tästä eniten.

Nyt on aika jona ei vain voi olla itsekäs ja miettiä ansaitsevansa parempaa. Mikä olisi edes parempaa kuin noin sitoutunut rakastava töissäkäyvä aikuinen nainen, joka osaa käsitellä tällaisenkin tilanteen tyynesti? Mikä voisi olla parempaa?

Menkää nyt edes pariterapiaan, olet vähintään sen lapselle velkaa.

Siinä vaiheessa jos et edes osaa itsellesi määritellä mikä olisi parempaa, mitä haluaisit niin ei todellakaan olisi paikka erota. Ai että miten osaa ottaa sydämestä sinun käytöksesi vaimoasi kohtaan. Voin vain kuvitella kuinka rikki vaimosi juuri nyt on. Yrittää pitää perheen kasassa kaikin mahdollisin keinoin ja suostuu vielä katsomaan kun teet omia juttujasi, antaa aikaa ja tilaa just niin paljon kuin tarvitset. Ei kuule oo nyt kaikki inkkarit kanootissa sulla.

Ei se elämä vaihtamalla parane.

Se, millä saat kipinän syttymään uudelleen on tasan tarkkaan se että aloita siitä, että koitat nähdä vaimossasi kaiken sen mitä muut palstalaiset jo näkevät, kuinka hyvä nainen sulla onkaan. Liian moni nainen sortuisi tilanteessa pettämään, jättämään itse tai tekemään puolisonsa olosta helvettiä vain tällaisen takia. Se että vaimos yrittää kaikkensa osoittaa suurinta rakkautta mitä maa päällään kantaa, ja sä et vaan näe sitä!! ei pyhä helvetti sentään, kuinka osaa siepata.

Vaimo ymmärtää tunteesi ja sinä vain säädät. Sääliksi käy lastanne ja vaimoasi.

Tätä ketjua lukiessa ensin ajattelin, että kunpa vaan ette eroaisi, kunpa luottaisit tai jaksaisit edes odottaa, jos asiat vielä paranisivat. Pikkuhiljaa ap tekstejäsi lukiessa muutin kuitenkin mieleni. Ero olisi pidemmän päälle vaimollesi varmasti paras ratkaisu. Hän ansaitsee jonkun, joka osaa arvostaa noin upeaa ihmistä, mitä hän on. Sinusta ei siihen tunnu olevan.

Mullakin oli vaihe kun katsoin miestäni kuin vierasta. En ymmärtänyt ollenkaan miksi hänen kanssaan olin. Mietin kuitenkin mielessäni, että rakkaus on päätös. Rakastuminen ei kestä määräänsä pitempään, sen jälkeen pitää vaan päättää että tätä ihmistä minä haluan rakastaa. Jäin suhteeseen, ja rakkaus oikeasti löytyi myös. Meillä menee paremmin kuin koskaan.

Mitä sä sit odotat? Alkuhuumaa joka kestää ja kestää? Naurettava ajatus. Luepa tämä ketju uudelleen ja uudelleen kunnes sisäistät sen faktan, että mitään parempaa ei ole kuin se mitä sinulla jo on.

SULLA ON VIELÄ MAHDOLLISUUS. KÄYTÄ SE.

Tehkää jotain kivaa yhdessä. Kysy vaimolta miten hänen päivänsä on mennyt. Kerro että rakastat. Ei se paljoa sinulta vaadi. Yritystä peliin, ei se muulla muutu. Järjestäkää yhteistä tekemistä. Vaikket tietäisi mitä itse haluat, mene edes vaimosi ehdotuksiin mukaan jos hän enää edes viitsii mitään ehdottaa. Kivempi kai sunkin on sitten vasta luovuttaa jos koet yrittäneesi kaikkesi? Mieti kuinka paljon kaduttaa sit kun olet yksin ja onneton, katsot vaimosi elämää etäältä ja kuulet lapselta juttuja kivasta perheestä. Mieti nyt. Älä junnaa, toimi.

Et sä voi olettaa että ikuisuuksia vaimosikaan jaksaa, voi olla että hän on jo nyt veitsenterällä ja hajoamassa käsiin. Haluatko sitä?

Minä en usko, että ap on todellinen ihminen. Tarina on rakennettu sen testaamiseksi, onko naisvaltaisella ja monessa suhteessa varsin konservatiivisella palstalla miehellä lupa lähteä etsimään onneaan, vaikka kaikki on "ihan hyvin".

Jokaisella on lupa etsiä onneaan, sukupuolesta riippumatta. Mutta lapsistaan on jokainen kunnon ihminen vastuussa aina.

En tiedä mitä haluan, siksi kai tässä ollaan... Ei tällaiset tunteet kuulu parisuhteeseen mielestäni lainkaan. Omat vanhempani ovat eronneet aikanaan, sovussa. Sellaisen eron haluaisin itsekin, ettei jäisi huono maku kummallekaan suuhun.

Onhan vaimolla ollut toki kestämistä, kun olen reissutöissä ja välillä viikonkin poissa kotoa. Kieltämättä on ollut mukavaa kun on ollut kotona odottamassa palatessani. Viime aikoina olen lähinnä ollut vain iloinen hetkistä joina olen poissa kotoa. Ehkä siksi ajatukset ovat menneet tähän.

Kyllä vaimo mainitsi tuossa itkien että tämä on hänelle rankkaa, mutten osaa ajatella että hän hajoaisi käsiin... Ehkä se on väärä oletus.

ap