Lue keskustelun säännöt.
Kaikki hyvin, silti ero?
antro
30.11.2016 |
Olen 28-v mies. Kuusi vuotta yhdessä vaimoni kanssa ja meillä on 2,5v tytär, omistusasunto. Mikään ei oikeastaan ole huonosti, mutta viimeaikoina minusta on tuntunut ettei vaimoni ehkä ole minulle se oikea ihminen. Ei meillä ole viime vuosiin ollut oikein mitään yhteistä.
Kerroin vaimolle haluni erota, ja hän totesi ettei haluaisi että eroaisimme. Kuitenkin löydän itseni haaveilemasta elämästä yksin. En ole asunut yksin ikinä.
Ne pienetkin asiat jotka kerroin eron syyksi vaimolle, vaimo on petrannut. En itse nyt haluaisi läheisyyttä, nukun eri huoneessa ja vaimo on antanut minulle omaa aikaa ja tilaa. Ei ole suuttunut tai raivonnut mistään, yrittänyt kyllä selventää että nämä hetket kuuluu parisuhteeseen ja menevät ohi
.. Mutten itse usko niin. Entä jos tämä jää päälle ja katkeroidun?
Vaimo on muuttunut jokseenkin paljon, ja välillä tuntuu kuin hän esittäisi vain pitääkseen minut. Kuitenkin väittää ettei asia ole niin.
Mä en vain näe järkeä siinä, että jäisin tuhlaamaan elämääni jos en koe olevani oikean ihmisen kanssa. Olishan mulla sitä aikaa vielä jäljellä. Sanoin vaimolle että haluaisin löytää keinon päästä eroon näistä ajatuksista, mutten tiedä tapahtuisiko niin koskaan.
Mitä tehdä?
Kommentit (396)
Vierailija kirjoitti:
En tiedä mitä haluan, siksi kai tässä ollaan... Ei tällaiset tunteet kuulu parisuhteeseen mielestäni lainkaan. Omat vanhempani ovat eronneet aikanaan, sovussa. Sellaisen eron haluaisin itsekin, ettei jäisi huono maku kummallekaan suuhun.
Onhan vaimolla ollut toki kestämistä, kun olen reissutöissä ja välillä viikonkin poissa kotoa. Kieltämättä on ollut mukavaa kun on ollut kotona odottamassa palatessani. Viime aikoina olen lähinnä ollut vain iloinen hetkistä joina olen poissa kotoa. Ehkä siksi ajatukset ovat menneet tähän.
Kyllä vaimo mainitsi tuossa itkien että tämä on hänelle rankkaa, mutten osaa ajatella että hän hajoaisi käsiin... Ehkä se on väärä oletus.
ap
Tämä ap vaan e taida olla eroa hautova mies, vaan tylsistynyt työtön/mt-ongelmainen nainen joka kokeilee kansaa. Todella törkeää trollata näin aroilla asioilla, miksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä sinut saisi arvostamaan sitä, miten hyvin sinulla kaikki asiat ovat? Sitä, että kaikki on hyvin. Tämän tahdon sanoa sinulle suurella sydämellä -monia, liian monia rikkinäisiä perheitä ja ihmisiä nähneenä-.
Mä valitettavasti uskon että tää on todellinen juttu. Mulla on vastaava tilanne juuri nyt päällä oman miehenpuolikkaani kanssa. On kuin seuraisi omaa elämää sivusta tätä ketjua lukiessa.
Voin kertoa sinulle, ap että todella todella rankkaa tämä on. Ymmärrän vaimosi tilanteen täysin. Itse teen kaikkeni meidän parisuhteemme eteen enkä saa lähestulkoon mitään takaisin. Kun olen yksin, itken. Mieheni kanssa koen oloni normaaliksi. Niin kauan kunnes hän torjuu lähestymisyritykseni. Pidän tunteeni sisälläni, jottei mies ahdistuisi niistä. Teen kaikkeni ja mies toistelee vain haluaan olla yksin.
Se mitä toivoisin tässä tapahtuvan olisi se että näkisin mieheni edes hiukan yrittävän. Hiukan enemmän. En usko hetkeäkään että olisin niin vastenmielinen ettei mieheni sen vuoksi minua haluaisi enää. Kun hän vain viitsisi sanoa rakastavansa. Viitsisi suudella. Palaisi luokseni. Haaveilen yhteisestä ajasta samalla kun annan hänen touhuta harrastustensa parissa. Uskon ja toivon että aika auttaa. Tuntuu vain että aika alkaa käydä vähiin, eikä mieli vaikuta yhtään muuttuneen.
Ajattele vaimoasi. Minä voin vain toivoa että joku viitsisi miehelleni nämä sanat sanoa, mutta ei taida ketään olla joka niin tekisi, häntä todennäköisesti vain tuetaan eroajatuksissaan eron kannalle, nykyään liian moni neuvoo juuri niin. Olen saanut itse neuvot että pitäisi vain erota, mutta en todellakaan halua mitään muuta kuin elää elämäni juuri mieheni kanssa. Hän on parasta mitä minulle on koskaan tapahtunut.
Älä luovuta vain siksi että hetken olet hukassa. Jos edes toisella meistä parisuhde pelastuisi.
-mr
antro kirjoitti:
Kumma kyllä, emme ole riidelleet koskaan kovinkaan paljon. Mitä nyt vaimo välillä vähän suutahtanut joistain asioista vuosien varrella. Emme yhäkään riitele, vaimo pystyy hämmentävän hyvin käsittelemään tätä asiaa - vaikka ensin olikin shokissa kun tämän asian esille toin... itse otan etäisyyttä, mutta näennäisesti kaikki juuri on nyt "hyvin", vaimo juttelee paljon kanssani ja vaikuttaa olevan kiinnostunut asioistani... Halauksia. Poskipusuja. En ole nyt pystynyt edes suutelemaan häntä, pelkään että kaikki tulisi itselleni vain vaikeammaksi kuin nyt asiat jo on.
En mä ajatusta mukavana pidä että vaimolla olis joku toinen. Mut se olis vaan pakko sitten sietää jos valitsen sen tien.. Nyt tuntuu kuin se ero olisi ainoa ja paras vaihtoehto. Vaimo on sanonut olevansa valmis odottamaan vaikka kuinka, itse en näe siinäkään järkeä.
Lapsen pitäisin itselläni jos se vain olisi minusta kiinni, mutta ei omien työaikojeni vuoksi oikein ole mahdollista... Viikko-viikkoa olen ehdottanut, mutta vaimo on tehnyt selväksi ettei halua pienelle tyttärellemme sellaista.
Jos rakkaus on kuollut, niin ei sitä järkeilyt takaisin tuo. Kunhan pidät lapsestasi huolen myös eron jälkeen, ei mikään voi pakottaa sinua jäämään suhteeseen, jossa et halua olla. Vaikuttaa siltä, että sisimmässäsi olet tästä varma. AV-palstalla rakkauden loppuminen ei näköjään ole riittävä syy eroon...
On niin kuin omia ajatuksiaan lukisi... Ihan on samat fiilikset itsellänikin. Hyvä suhde, mutta jotenkin ei kuitenkaan ole itselläni hyvä olla. Erossa menettäisin liian paljon, mutta silti sitä aina haaveilee yksin olosta.
Mies on mahtava ystävä, hyvä isä ja hyvä puoliso, mutta mitään intohimoa mulla ei ole häntä kohtaan. Joku yhteys puuttuu, ettei koskaan ole ollut suuria kipinöitä, mutta rakkautta kuitenkin. Nyt se rakkauskin tuntuu muuttuneen enemmän sellaiseksi mitä tuntee sisartaan kohtaan.
Tai en tiedä. Siksi en uskalla erota, kun en tiedä rakastanko kuin miestä vai rakastanko kuin sisarusta. Jos kaduttaakin sitten jälkeenpäin kovasti.
Ilman intohimoa toista kohtaan on kuitenkin raskasta olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos rakkaus on kuollut, helpompihan se on sytyttää uudelleen kun vaan vähän pistää itteensä likoon! Helpompaahan se on ihmisen kanssa jonka kanssa elää. Ei sitä epävarmaa säätämistä uusien ihmisten kanssa. Kelaa mitä luurankoja kullakin on kaapissaan...
Ennen naimisissa olo oli sitä, että kun joku meni rikki - se korjattiin eikä heitetty pois. Siten ne parisuhteet saa kestämään!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ennen naimisissa olo oli sitä, että kun joku meni rikki - se korjattiin eikä heitetty pois. Siten ne parisuhteet saa kestämään!
Ennen naimisissa olo oli sitä, että oltiin, kun ei jumalan pelossa voitu erota.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä mitä haluan, siksi kai tässä ollaan... Ei tällaiset tunteet kuulu parisuhteeseen mielestäni lainkaan. Omat vanhempani ovat eronneet aikanaan, sovussa. Sellaisen eron haluaisin itsekin, ettei jäisi huono maku kummallekaan suuhun.
Onhan vaimolla ollut toki kestämistä, kun olen reissutöissä ja välillä viikonkin poissa kotoa. Kieltämättä on ollut mukavaa kun on ollut kotona odottamassa palatessani. Viime aikoina olen lähinnä ollut vain iloinen hetkistä joina olen poissa kotoa. Ehkä siksi ajatukset ovat menneet tähän.
Kyllä vaimo mainitsi tuossa itkien että tämä on hänelle rankkaa, mutten osaa ajatella että hän hajoaisi käsiin... Ehkä se on väärä oletus.
ap
Voisiko olla mahdollista, että tuntisit itsesi vähän ulkopuoliseksi perheessä?Vaimo on varmaankin ollut kotona vauvan kanssa, ja on edelleen enemmän lapsen kanssa työsi vuoksi. Osaatko olla aidosti läsnä vaimon ja lapsen kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tiedä mitä haluan, siksi kai tässä ollaan... Ei tällaiset tunteet kuulu parisuhteeseen mielestäni lainkaan. Omat vanhempani ovat eronneet aikanaan, sovussa. Sellaisen eron haluaisin itsekin, ettei jäisi huono maku kummallekaan suuhun.
Onhan vaimolla ollut toki kestämistä, kun olen reissutöissä ja välillä viikonkin poissa kotoa. Kieltämättä on ollut mukavaa kun on ollut kotona odottamassa palatessani. Viime aikoina olen lähinnä ollut vain iloinen hetkistä joina olen poissa kotoa. Ehkä siksi ajatukset ovat menneet tähän.
Kyllä vaimo mainitsi tuossa itkien että tämä on hänelle rankkaa, mutten osaa ajatella että hän hajoaisi käsiin... Ehkä se on väärä oletus.
ap
Olet väärässä. Tuollaiset tunteet kuuluvat lähes kaikkiin parisuhteisiin. Ne ovat niitä vastamäkiä. Niistä mennään yli seuraavaan myötäiseen. Hakeutukaa pariterapiaan, oikeasti. Jos sulla kerran on siinä hyvä muuten, älä anna periksi. Tee töitä löytääksesi sen rakkauden uudestaan, anna sille edes mahdollisuus. Kuulostat lähinnä siltä, että olet kyllästynyt elämääsi, samaa rutiinia päivästä toiseen, ja projisoit kyllästymisen siihen helppoon kohteeseen. Kuvittelet kuinka paljon jännempää elämä olisi taas sinkkuna. Yhtä tylsää, ellei tylsempääkin se oikeasti on, ainakin hetken päästä. Silloin se on samaa rutiinia, mutta yksin, seinille puhuen. On suuri mahdollisuus että vaimosikin on joskus paininut samojen tunteiden kanssa ja siksi ymmärtää niin hyvin. Hän vaan on mennyt niistä jo yli.
Oletko ap kuullut semmoisesta kuin kolmenkympin kriisi?
Se tapahtuu, kun tajuaa, ettei ole enää nuori ja elämässä on vastuita. Taidat elää nyt sitä. Oman ajan haluaminen liittyy siihen. Mulla se oli 32-veenä, oli jo kaksi pientä lasta. Mietin eroakin. Se vaan pitää käydä päässään läpi. Elämä ei ole loppu, se on vasta alkamassa ja sinulla on vastuita!
Parisuhde on aaltoliikettä. Välillä tuntuu ihan pohjalta, sitten taas mennään aallon huipulla.
Yksin asumisessa ei ole juuri mitään tavoiteltavaa. Olin sinkku 28 vuotiaaksi saakka, ja nyt kun minulla on perhe, muistelen niitä aikoja ja miten paljon tyhjempää se oli, miten paljon vähemmän naurua, puhetta, kainaloa johon kömpiä, ihmistä jonka kanssa vitsailla ja lapset kainalossa asioineen, joku jonka kanssa lähteä lomalle ja joka ymmärtää sua pienestä ilmeestäkin. Ihmiset on ympärillä tärkeitä. Hyvä kun en eronnut, rakastuin puolisooni taas kerran. Pidä huolta itsestäsi ja perheestäsi. Kun rinnallasi on ihminen, joka oikeasti rakastaa sinua, hän on aarre elämässäsi. Hän on kanssasi, kun sulla on hätä. Pidä siitä kiinni ja arvosta sitä. Älä juokse jonkun haihattelun perässä.
nim. 20 vuotta naimisissa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Te, jotka sanotte, että miksi eroaisit, niin miksi pitäisi olla ihmisen kanssa jota ei rakasta? Väkisin vain pitäisi jatkaa vaikka se rakkaus puuttuisi? Jos rakastaa, niin eihän silloin ihminen tunnu väärältä.
Samaa mieltä. Mutta AV:lla ero ei ole sallittu. Koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ketään ei ole kiikarissa, enkä tekisi niin vaimolleni. En vain koe että vaimoni olisi enää se oikea.
Vaimossa ei ole mitään vikaa, ja varsinkin nyt kun hän on jo muuttanut senkin vähän mistä hänelle mainitsin ilmaistessani haluni erota. Lähinnä olen miettinyt että esittääkö hän vain pitääkseen minut elämässään. Olen sanonut ettei hänen tarvitsisi niin kovin yrittää mutta ei tunnu menevän perille.
Nukutaan eri huoneissa. En näe järkeä ylläpitää mitään läheisyyttä jos kuitenkin eroamme, vaimo halaa ja suukottaa kyllä poskelle. Itseäni ei kiinnosta seksi erityisemmin, eikä suutelu juuri nyt. Vaimo on silti esim. kyllä ottanut minut huomioon ja käsin tai suulla touhunnut. Itse välillä käsin hänelle, kun en viitsisi täysin ilmankaan pitää, vaikkei minua juuri nyt kiinnostakaan.
Kyllä se siitä. Hanki vaikka uusi harrastus, touhua omiasi erillään vaimostasi, käy juttelemassa. Ongelma ei selkästi ole suhteessanne, vaan sinun pääsi sisällä.
Vierailija kirjoitti:
antro kirjoitti:
Kumma kyllä, emme ole riidelleet koskaan kovinkaan paljon. Mitä nyt vaimo välillä vähän suutahtanut joistain asioista vuosien varrella. Emme yhäkään riitele, vaimo pystyy hämmentävän hyvin käsittelemään tätä asiaa - vaikka ensin olikin shokissa kun tämän asian esille toin... itse otan etäisyyttä, mutta näennäisesti kaikki juuri on nyt "hyvin", vaimo juttelee paljon kanssani ja vaikuttaa olevan kiinnostunut asioistani... Halauksia. Poskipusuja. En ole nyt pystynyt edes suutelemaan häntä, pelkään että kaikki tulisi itselleni vain vaikeammaksi kuin nyt asiat jo on.
En mä ajatusta mukavana pidä että vaimolla olis joku toinen. Mut se olis vaan pakko sitten sietää jos valitsen sen tien.. Nyt tuntuu kuin se ero olisi ainoa ja paras vaihtoehto. Vaimo on sanonut olevansa valmis odottamaan vaikka kuinka, itse en näe siinäkään järkeä.
Lapsen pitäisin itselläni jos se vain olisi minusta kiinni, mutta ei omien työaikojeni vuoksi oikein ole mahdollista... Viikko-viikkoa olen ehdottanut, mutta vaimo on tehnyt selväksi ettei halua pienelle tyttärellemme sellaista.
Jos rakkaus on kuollut, niin ei sitä järkeilyt takaisin tuo. Kunhan pidät lapsestasi huolen myös eron jälkeen, ei mikään voi pakottaa sinua jäämään suhteeseen, jossa et halua olla. Vaikuttaa siltä, että sisimmässäsi olet tästä varma. AV-palstalla rakkauden loppuminen ei näköjään ole riittävä syy eroon...
Höps, tunteita tulee ja menee ja tulee taas. Kun rakkaus kerran loppuu, se ei tarkoita etteikö se voi syttyä uudelleen. Tunteet eivät ole mikään kertakäyttöesine, joka hajotessaan on todellakin rikki ja pois heitettävä. Tunteet ovat ennemin kuin liekki, joka palaa välillä korkeammin ja välillä matalammin, mutta jonka saa syttymään uudelleen, niin kauan kun toinen ei ole niitä liekkejä jalkoihinsa tallonut.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä mitä haluan, siksi kai tässä ollaan... Ei tällaiset tunteet kuulu parisuhteeseen mielestäni lainkaan. Omat vanhempani ovat eronneet aikanaan, sovussa. Sellaisen eron haluaisin itsekin, ettei jäisi huono maku kummallekaan suuhun.
Onhan vaimolla ollut toki kestämistä, kun olen reissutöissä ja välillä viikonkin poissa kotoa. Kieltämättä on ollut mukavaa kun on ollut kotona odottamassa palatessani. Viime aikoina olen lähinnä ollut vain iloinen hetkistä joina olen poissa kotoa. Ehkä siksi ajatukset ovat menneet tähän.
Kyllä vaimo mainitsi tuossa itkien että tämä on hänelle rankkaa, mutten osaa ajatella että hän hajoaisi käsiin... Ehkä se on väärä oletus.
ap
Nuo tunteet nimenomaan ovat normaaleja pitkässä parisuhteessa jossain vaiheessa. Meilläkin oli tämä vaihe kun mietin samantyyppisiä asioita kuin sinä. Arvostin miestäni ihmisenä niin paljon etten lähtenyt, vaikken silloin osannut edes halata häntä. Suhde tuntui "tylsältä" ja mieheni "väärältä", vaikkei hän sitä oikeasti ole. Nyt vuosi myöhemmin olen onnellinen että jäin, sillä meillä menee paremmin kuin koskaan ja rakastan miestäni yli kaiken.
Jos minä olisin sinun vaimosi, suuttuisin todella paljon tuosta passiivisuudesta ja itsestään selvänä pitämisestä. Saattaisin jopa itse osoittaa ovea.
Olen saman ikäinen kuin sinä.
Osaatko sä yhtään arvostaa vaimoasi kun noin pöllöilet??
Vierailija kirjoitti:
Vaimo pyysi minua jäämään. Pyysi miettimään. En itse enää tiedä mitä miettimistä tässä on, mutta ehkä jokin osa minusta toivoisi että se aika auttaisi kuten vaimokin sitä jo sanoi. En vain näe tässä mitään järkeä. Mitä turhaa tämmöistä miettimään jos ei vaan enää tunnetta ole.
Vähän mietin sitä, että olisiko kuitenkin vaimon sanoissa perää, ehkä siksi tässä vielä olen. Rakastan kyllä vaimoani vaikken sitä ole pystynyt nyt edes sanomaan hänelle.
Käykö pariteraoiassa. Se voisi auttaa teitä löytämään toisenne uudelleen. Jossain välissä vain ajauduitte erillenne. Lapsen kannalta olisi parhaani jos se uusi kumppani olisi se nykyinen.
Ja vaikka miten puhutaan että ei se ero ole paha jos lapsia vain rakastetaan, niin tutkitusti lapsille on parempi että vanhemmat on yhdessä vaikka sitten vain kavereina kun eroavat. Jos siis ei ole väkivaltaa tai päihteitä tai muuta vakavaa. Näin se vain on, mutta eihän sitä kukaan halua kuulla kun mä haluun nyt vain erota.
Kuule homma on niin helppo että otatte viikonloppureissun johonkin muualle. Suunnittelette yhdessä, mietitte mitä teette. Käytte reissussa ja huomaatkin kuinka tunteet rupee palaamaan.
Ei ne paikallaan junnaamalla yrittämättä takas tuu. Vai ootko vaan luovuttanut? Liian helpolla sanon minä.
Et taida todellakaan arvostaa vaimoasi. Pidät häntä säälittävänä piikana joka yrittää liikaa. Olet päättänyt erota, mutta vitkuttelet eroamisesi kanssa, säälistä ilmeisesti?
Mikähän kuva sinulla ap on uudesta eron jälkeisestä elämästäsi? Luuletko viilettäväsi yöelämässä naisia saalistaen? Että seuraa löytyy, ja parisuhteistakin saa ihan valkata? Valitettavasti lapsesi pudottaa pelistä automaattisesti kaikki sinkkunaiset. Eli sinä valkkaat yh-äideistä. Joka toinen viikonloppu menee omien lasten kanssa, joka toinen uuden muijan lasten kanssa. Ja ne uuden puolison lapset muuten vihaavat sinua. Ja se uusi muijakin ottaa sinut lähinnä siksi että yhteiselo on halvempaa kuin yksin eläminen.