Lue keskustelun säännöt.
Kaikki hyvin, silti ero?
antro
30.11.2016 |
Olen 28-v mies. Kuusi vuotta yhdessä vaimoni kanssa ja meillä on 2,5v tytär, omistusasunto. Mikään ei oikeastaan ole huonosti, mutta viimeaikoina minusta on tuntunut ettei vaimoni ehkä ole minulle se oikea ihminen. Ei meillä ole viime vuosiin ollut oikein mitään yhteistä.
Kerroin vaimolle haluni erota, ja hän totesi ettei haluaisi että eroaisimme. Kuitenkin löydän itseni haaveilemasta elämästä yksin. En ole asunut yksin ikinä.
Ne pienetkin asiat jotka kerroin eron syyksi vaimolle, vaimo on petrannut. En itse nyt haluaisi läheisyyttä, nukun eri huoneessa ja vaimo on antanut minulle omaa aikaa ja tilaa. Ei ole suuttunut tai raivonnut mistään, yrittänyt kyllä selventää että nämä hetket kuuluu parisuhteeseen ja menevät ohi
.. Mutten itse usko niin. Entä jos tämä jää päälle ja katkeroidun?
Vaimo on muuttunut jokseenkin paljon, ja välillä tuntuu kuin hän esittäisi vain pitääkseen minut. Kuitenkin väittää ettei asia ole niin.
Mä en vain näe järkeä siinä, että jäisin tuhlaamaan elämääni jos en koe olevani oikean ihmisen kanssa. Olishan mulla sitä aikaa vielä jäljellä. Sanoin vaimolle että haluaisin löytää keinon päästä eroon näistä ajatuksista, mutten tiedä tapahtuisiko niin koskaan.
Mitä tehdä?
Kommentit (396)
No mikäs nyt sitten estää eroamasta? Todelliset syyt kehiin!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämäpä taitaa olla juurikin se suurin syy siihen miksi nykypäivän avioerotilastot ovat mitä ovat. Hetken mielijohteesta erotaan kun ei juuri nappaa. Tai sitten se, ettei puoliso jaksa odotella "löysässä hirressä" kun toinen pohtii elämäänsä ja haluaan olla parisuhteessa.
Sulla on se hyvä juttu, et sun vaimos oikeasti jaksaa tätäkin tilannetta ja silti haluaa olla sun kanssa vaikka toimit just niin ettei vaimosi varmaan saa mitään hetkenkään varmuutta mieleensä paremmasta huomisesta.
Tajuatko hyvä mies, mitä vaimosi joutuu käymään läpi? Vaikkei hän sitä sinulle näytä, uskon että hän on aivan rikki. Itse ainakin olisin ihan hajalla, tajuatko yhtään kuinka hyvä nainen sulla nyt on jos hän pystyy pysymään tyynenä tällaisen tilanteen aikana? Silti ilmeisesti pystyy kanssasi asiallisesti hoitamaan kaiken, käykö töissä vai onko kotona? Mietitkö yhtään kuinka hankalaa vaimollesi mahtaa olla kun oma mies, se turvallinen ja luotettava ihminen yhtäkkiä päättääkin ettei nyt vain nappaa ja "haluan erota"??
100 yläpeukkua tällekin viestille multa!
Jätä se sikaniska, ansaitset parempaa
Kokeile opiskella tai vaihtaa työpaikkaa. Tai ala harrastaa jotain. Liity vaikka johonkin puolueeseen... Voi olla että olet vaan tylsistynyt ja kaipaat uusia virikkeitä. Itselläni tuo on auttanut sietämään ukkoa jo toistakytä vuotta. Opiskellessa yövyin välillä koulun asuntolassa niin sain omaa tilaa. Kavereiden kanssa tehdään välillä eräretkiä ja olen öitä pois. Mukava palata sitten kotiinkin. Työpaikkaa vaihdan n. 5 vuoden välein. Mutta eipähän tartte vaihtaa ukkoa kun pitää elämän muuten vireänä.
Kannattaa myös miettiä onko ruoho todella yhtä vihreää aidan toisella puolella kuin kuvittelet... voin kertoa että 20-30v naiset ei suorastaan syty 28v isukille. Itse kierrän "lapselliset" kaukaa vaikka olen jo 33.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ketään ei ole kiikarissa, enkä tekisi niin vaimolleni. En vain koe että vaimoni olisi enää se oikea.
Vaimossa ei ole mitään vikaa, ja varsinkin nyt kun hän on jo muuttanut senkin vähän mistä hänelle mainitsin ilmaistessani haluni erota. Lähinnä olen miettinyt että esittääkö hän vain pitääkseen minut elämässään. Olen sanonut ettei hänen tarvitsisi niin kovin yrittää mutta ei tunnu menevän perille.
Nukutaan eri huoneissa. En näe järkeä ylläpitää mitään läheisyyttä jos kuitenkin eroamme, vaimo halaa ja suukottaa kyllä poskelle. Itseäni ei kiinnosta seksi erityisemmin, eikä suutelu juuri nyt. Vaimo on silti esim. kyllä ottanut minut huomioon ja käsin tai suulla touhunnut. Itse välillä käsin hänelle, kun en viitsisi täysin ilmankaan pitää, vaikkei minua juuri nyt kiinnostakaan.
Minkä helvetin takia pitäisi pysyä väkisin yhdessä jonkun kanssa jonka kanssa ei tunne halua olla yhdessä? Virhearvioita sattuu ja tunteet voivat kuolla. Mitä pienempi lapsi on, sen helpompi on erota lapsen kannalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vastaisitko edes itsellesi, ei tänne tarvitse: MIKÄ ESTÄÄ SITTEN EROAMASTA? Huomaat jankkaavasi tätä samaa vielä vuosien päästä, jos et pureudu nyt tuohon kysymykseen.
Tuo vaihe kannattaa oikeasti kestää. Jonain päivänä ihastut ja rakastut vaimoosi uudestaan. Silloin asian tekee helpoksi se, että arki on jo tuttua. Ei tarvitse kuin virittää se makuuhuone-elämä uusiin säveliin.
Itse olen rakastunut puolisooni useamman kerran. Juuri nyt on vähän laskusuhdannetta tunnepuolella, mutta en halua luopua hyvästä elämänkumppanista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis se että vaimosi tekee kaikkensa sun eteen, ei riitä sekään sulle? Valoja nyt! En usko että tuut löytämään ketään koskaan joka tekisi yhtä paljon sun eteen nyt kuin sun vaimos tässä tilanteessa.
Viittii vielä poskeen ottaa vaikka sä pidät itsestäänselvyytenä, nukut eri huoneessa ja et ilmeisesti edes yritä saada kipinää uudelleen suhteeseenne! Viittiikin vielä halata ja suukottaa poskelle. Jumalauta, jos tommosen naisen itse olis joskus saanut niin siitä pitäis kiinni kynsin ja hampain.
Tommosta ei kannattais kyllä roskiinkaan heittää, meinaan mulla ne parisuhteet kun on päättymässä olleet ni on kyllä ollut semmosta savottaa että heikompia hirvittäis.
Ja sä iniset kun vaimo yrittää kaikkensa, ja itse et edes yritä. Olis jo aika sunkin oikeasti antaa vaimollesi jotain toivon varaa, tämmönen pieni "kyllästyminen" menee kyllä ohi jos vaan viittii vähän kestää kehnoa tunnetta. Heikkoa.
Kyllä mä sanoisin, että eroa jos vain siihen pystyt. Itse olen ollut samalaisessa tilanteessa viimeiset reilu 10v, mutta en osaa erotakaan. Meillä on miehen kanssa ihan hyvä elämä. On lapset ja ei riidellä, meillä on ihan kivaa yhdessä jne., mutta minusta on tuntunut melkein meidän koko liiton ajan, että olen väärän kanssa ja että olen vain ottanut jonkun hyvän ihmisen, että elämä menisi niin kuin sen ns. kuuluu mennä.
Nyt kun alkaa elämästä ne nuorimmat vuodet olla pikkuhiljaa ohi, niin katkeruus nostaa päätään. Mutta omaa syytähän se on, joten olen vain yrittänyt olla miettimättä ja jatkaa eteenpäin. Ei minusta ole eroamaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP on mielestäni masentunut! Käy juttelemassa jollekin ja sitten mars pariterapiaan. Ei kannata tehdä hätiköityjä päätöksiä!
Ootko saanut ihanampaa huulta ja pimpukkaa? Maku jäänyt suuhun?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
MIKSI EROAISIT? Kysy ainakin viisi kertaa MIKSI. MITÄ ITSE VOISIT TEHDÄ LIITTONNE ETEEN KUIN MIETTIÄ EROA? Mitä ja miksi?
Suosittelisin avaamaan silmiäsi vähän enemmän.
Käytän nyt tätä täällä opittua lausetta: Jätä se sika.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä sanoisin, että eroa jos vain siihen pystyt. Itse olen ollut samalaisessa tilanteessa viimeiset reilu 10v, mutta en osaa erotakaan. Meillä on miehen kanssa ihan hyvä elämä. On lapset ja ei riidellä, meillä on ihan kivaa yhdessä jne., mutta minusta on tuntunut melkein meidän koko liiton ajan, että olen väärän kanssa ja että olen vain ottanut jonkun hyvän ihmisen, että elämä menisi niin kuin sen ns. kuuluu mennä.
Nyt kun alkaa elämästä ne nuorimmat vuodet olla pikkuhiljaa ohi, niin katkeruus nostaa päätään. Mutta omaa syytähän se on, joten olen vain yrittänyt olla miettimättä ja jatkaa eteenpäin. Ei minusta ole eroamaan...
Kenelle olet katkera? Omia valintoja, oman pääsi sisäinen kehno olo. Jolla välttämättä ei ole mitään tekemistä miehesi kanssa. Menepä terapiaan puhumaan, selvitä mistä tuo paha olo ja tyytymättömyys kumpuaa. Villi veikkaus: lapsuudesta, ei lainkaan nykysestä elämänkumppanistasi. Sinun pitää tehdä itsesi onnelliseksi, et voi sysätä tuota valvollisuutta kenellekään muulle, kukaan muu ei siihen kykene.
Te, jotka sanotte, että miksi eroaisit, niin miksi pitäisi olla ihmisen kanssa jota ei rakasta? Väkisin vain pitäisi jatkaa vaikka se rakkaus puuttuisi? Jos rakastaa, niin eihän silloin ihminen tunnu väärältä.
Ei tätä tiedä kuin Ap itse.
Minä jätin hyvän miehen.
Pinnallisesta syystä.
Hän oli seksuaalisesti liian pidättyväinen enkä koskaan tuntenut itseäni hänen kanssaan naiseksi. Tajusin etten voi olla onnellinen hänen kanssaan.
En kehtaa kenellekään tuota syytä kertoa edes. Mutta minulla on vain yksi elämä ja onneksi teen siitä mahdollisimman onnellisen.
Lapset kärsivät erossa mutta kun heillä on kaksi rakastavaa vanhempaa, heidän elämästään menee "pilalle" vähemmän kuin vanhemman, joka ei rakasta eikä halua kumppaniaan ja elää tämän kanssa vain lasten takia. Se on raakaa mutta niin se on. Tottakai itsensä saa uhrata lapsen vuoksi, kunhan tekee ratkaisun jonka kanssa voi sitten elää.
Toisia en arvostelisi. Ikävä kyllä tämä palsta on sellaista täynnä. Toisen elämää ja tarinaa kun ei kokonaan voi tietää.