Lapseton: mikä lapsissa tai vanhemmuudessa on sinusta epämiellyttävin piirre?

Eritteet ja meluisuus. En tiedä kumpi on pahempi.

Lisäksi se, että siitähän voi kasvaa ihan hirveä ihminen, jota en kestä ollenkaan.

Lapsissa: melu, adhd kakarat jotka ei usko mitään eivätkä ketään

Vanhemmissa: melkein kaikki. "minäminäminä ja mun lapsi"-asenne KAIKESSA.

Lapsista lähtevä meteli on ihan kamalaa. Vinkumista, kitinää ja itkua usein ihan syyttä. Todella rasittavaa.

Vierailija kirjoitti:

Koska lapsissa kiteytyy moni piirre, joista en ihmisissä pidä: ahneus, typeryys, itserakkaus ja itsekeskeisyys. Minua ei kiinnosta uhrata rahojani, untani, terveyttäni ja aikaani sellaisen takia.

Vaikka olenkin lapsista samaa mieltä, niin viestisi on kyllä omalla tavallaan kiinnostava myös...

Itse olen niin itsekeskeinen ihminen, ettei elämääni mahdu lapsia. En usko, että jaksaisin olla niiden jutuista kiinnostunut sillä tavoin kuin uskon että lasten tekemisistä pitää olla (mitä huomiota itse jäin lapsena vaille ja kärsin siitä edelleen). Mutta niin ahne en ole, ettei minun rahojani saisi verojen muodossa käyttää neuvoloihin, peruskouluun ym. tavoin lasten elämän tukemiseen. Kunhan minun itse ei tarvitse olla lasten kanssa tekemisissä.

Vierailija kirjoitti:

Teen kaikkeni ettei mun tarvitse elää sotkuisen ja meluisen lapsen kanssa. Huolehtikoon naiset niistä jos haluavat. Ja mitä kaikki toiset naiset ajattelisivat!? En kelpaa kellekään jos tulee ilmi että olen isä. Pelottavin asia mun elämässä. Kohta totta.

Miksi sinusta on kohta tulossa isä, jollet lapsia halua? Pettikö kortsu?

Se järjetön vastuu, meteli, sottaisuus ja vääntäminen joka asiasta esimerkiksi uhma- tai teini-ikäisen kanssa. Myös rahanmeno, lapset on kalliita. En ymmärrä miten jollain on varaa kasvattaa kolme, neljä, viisikin lasta. Ruoka, vaatemenot, harrastukset jne...

Olen itsekäs ja haluan panostaa itseeni. Vaikka en ihan huonotuloinen olekaan niin jotenkin koen, että kahden hengen taloudessa (minä ja mieheni) on hirveän helppoa, kun ei ole taloudellisesti vastuussa kuin itsestään. Lisäksi voi syödä mitä vaan milloin vaan, kotona voi oikeasti olla hiljaisuudessa ja rauhoittua, lisäksi voi satsata omiin juttuihinsa just niin paljon kun haluaa. Tai olla satsaamatta ja syödä vaikka makaronia voilla koko viikko jos siltä tuntuu. 

Ei tarvi kuunnella kenenkään huutamista, kinuamista, mankumista. En ole lapsivihaaja, keksisin kyllä lapsista hyviäkin puolia, mutta niitähän ei tässä kysyttykään.

Tuo jo aiemmin mainittu tarvitsevuus ja huomiohakuisuus on lapsissa ärsyttävintä. Joskus tekee mieli mennä ja lyödä kun bussissa kakara vinkuu huomiota: Äiti! Äiti! Äiti! Äiti! Äiti! Äiti! Äiti! Äiti! Äiti!

Perhe-elämässä on ihan kaikki ahdistavaa ajatuksena. Hirveintä on oman rauhan menetys: tarvitsen omaa tilaa ja rauhaa niin paljon, etten tule enää koskaan asumaan muuta kuin yksin.

Se lapsen loputon tarvitsevuus. Ja se, että vaikka lapsella menisi hyvinkin aikuisena, niin jonkinlainen huoli jatkuu vanhemmalla loppuiän.

Samat kuin aiemmilla, kunnes rakastuin.

Vierailija kirjoitti:

Samat kuin aiemmilla, kunnes rakastuin.

Naivi olet. Ei minkään maailman rakastuminen poista vanhan äidin huolta aikuisesta pojastaan, jolla on mielisairaus.

En keksi mitään epämiellyttävää. Ehkä huolehtisin tosi paljon, että lapsilla on kaikki hyvin. 

Pelottaa se rahanmeno, lähinnä se, että sitä ei sitten edes tule samaan malliin jos on jossain hoitovapailla jne. Iso yksiö Helsingin ydinkeskustassa riittää meille kahdelle oikein hyvin - nyt siitä jouduttaisi tinkimään tai pistämään tuplat rahaa pöytään. Myös ajatus siitä, että takaisin entiseen ei ole enää paluuta ja äitiys sitoo koko loppuelämän tuntuu pelottavalta.

Lasten vaativuus, takertuvuus, meluisuus ja yksinkertaisuus. En välitä näitä piirteitä omaavista aikuisistakaan ja lapsissa nämä ominaisuudet ovat vielä korostuneempia. Kaipaan myös paljon omaa tilaa enkä yleensäkään jaksa liian tiiviitä ja sitovia ihmissuhteita. Lisäksi tuttavapiirin vanhempia katsellessa olen huomannut, että vanhemmus ei aina muuta ihmistä positiivisempaan suuntaan. Monilla vanhemmuus nousee helposti hattuun ja tämä heijastuu ylimielisenä, alentuvana ja välinpitämättömänä suhtautumisena muita ihmisiä kohtaan. En itse halua tulla samanlaiseksi.

Se, että ne lapset pitää synnyttää. Ja åelkosektiohan on saatanasta..

Vierailija kirjoitti:

Pelottaa se rahanmeno, lähinnä se, että sitä ei sitten edes tule samaan malliin jos on jossain hoitovapailla jne. Iso yksiö Helsingin ydinkeskustassa riittää meille kahdelle oikein hyvin - nyt siitä jouduttaisi tinkimään tai pistämään tuplat rahaa pöytään. Myös ajatus siitä, että takaisin entiseen ei ole enää paluuta ja äitiys sitoo koko loppuelämän tuntuu pelottavalta.

No sterilisaatio auttaa noihin pelkoihin onneksi aika hyvin.

Mietin joskus, että miltä tuntuu äidistä, jonka pojasta tuli ojan-pohja alkoholisti, se tyyppi, joka menee "äiteetä katsomaan" krapulassa ja lisä-rahaa pyytäen, kun ryyppyä pitäis saada. Pahalta tuntuu tämmöisen katsominen. Mitä jos kaikkesi annat, ja tyttärestä tulee pyllistelevä "johanna tukiainen" tms.  Kai siinä on virheitä tehty puolin toisin...

Minun mielestäni: Se, että asunnossa on hitosti porukkaa. Kaksi on ihan maksimi minulle, ja se toinen voi olla vain oma puoliso. En halua suhteeseen mitään kolmansia pyöriä.

Miehen mielestä: Rahan ja vapauden menetys, elämäntavan muuttuminen aivan erilaiseksi, työmäärän lisääntyminen, seksin vähentyminen.

Yöunista (ja satunnaisista päiväunista) nipistäminen kuulostaa kuolemantuomiotakin pahemmalta rangaistukselta. Kiukuttaa niin mahdottoman paljon, jos en saa nukuttua kunnolla, koko päivä menee ihan reisille, eikä pysty keskittymään mihinkään. Välillä sitä huonoilla yöunilla (jos jää vaikka vaan kuuteen tuntiin) miettii miten pikkulasten vanhemmat menee vieläkin pahemmalla univajeella vuosia ja alkaa ihan oikeasti fyysisesti tulla huono olo kun ajattelisi itsensä siihen tilanteeseen.

Saisi heittää hyvästit spontaanille elämälle. Kaikki pitäisi suunnitella joko niin, että lapsi on otettava mukaan tai lapselle on löydettävä hoitaja. Ja ei, lasta ei voi todellakaan ottaa joka paikkaan mukaan.

Talous menisi kuralle, kun lapsi tarvitsee joka jumalan päivä jotain rahanarvoista: ihan perus elintarvikkeista kausivaatteisiin, leluihin, lääkärikäynteihin, kaikkeen.

Kamala ajatus myös, jos itselle sattuisi vaikka flunssa tai vatsatauti ja pitäisi siitä nyytistä jaksaa pitää huolta. Ei kiitos, mä sairastan ennemmin ihan yksinäni ja olen mahdollisuuksia mukaan miehen passattavana jos töiltään ehtii.

Seksielämä kokisi pahan inflaation. Spontaanius häviäisi siinäkin, kun pitäisi huolehtia, ettei se lapsi nyt vaan näe eikä kuule kun vanhemmat panee. Nautin seksistä liikaa, että vaihtaisin tämänhetkisen seksielämäni yöpaidan helman nostoon pimeässä sillä aikaa kun lapsi katsoo pikkukakkosta tai nukkuu.

Ihan ykkösenä se kaikista ehdottomasti epämiellyttävin juttu olisi se unenpuute. Kaiken muun ohella. Mä olen niin onnellinen, että elän aikaa, jolloin saan itse päättää jättää lapset tekemättä, eikä siihen ole kenellään nokan koputtamista.

.

En todellakaan halua, että joku tarvitsee minua 24/7.