Lapseton: mikä lapsissa tai vanhemmuudessa on sinusta epämiellyttävin piirre?

Tänään kun lähdin töistä niin odotin vaan että pääsen kotiin miehen luo, hyvää ruokaa ja Netflixiä. Siinä edellä työkaveri talutti päiväkoti-ikäistään autolleen ja mietin että luojan kiitos tuo en ole minä.

Siitä tiesin taas kerran että päätökseni on oikea. Lisäksi kaikki muutkin jo aiemmissa viesteissä mainitut asiat.

Ööh. Mikä vanhemmuudessa on miellyttävä piirre? :O

Lapset ovat minusta yksinkertaisesti aika tylsiä ja rasittavia. Ei voi mitään, mutta minusta tuntuu, että koko maailma on jossain salaliitossa, jossa teeskennellään, että lapset ovat jotenkin ihania. Minusta tuntuu, että lapset ovat tuskallista seuraa koko sen 18 vuotta, jossa ne hitaasti sosiaalistuvat ja oppivat olemaan ihmisiksi. 

Joku varmaan kohta kommentoi, että hyvä, että olet lapseton. Olen ihan samaa mieltä. Tavallaan minua surettaa, että en jaksaisi odottaa sitä 18 vuotta, olisi ihan kiva, jos olisi aikuisia lapsia. Ehkä niitä voisi adoptoida jostain? 

Tähän on ratkaisuna yksilapsisuus. Mä olen yh ja mulla on yksi 4-vuotias lapsi. Lapsi on jo mukavassa iässä, helppohoitoinen ja hauskaa seuraa. Hieno prinsessa ei ole likainen ja räkäinen, päin vastoin. 😁 lapsi tykkää näperrellä itsekseen kaikenlaista pikkutarkkaa ja siistiä. Meillä ei ole ikinä tehty mitään tuhoja eikä ole sellaista monilapsisen perheen älämölöä.

En varmaan uskalla enää tehdä lisää lapsia, jos tuleekin joku mölytoosa sottapytty. Pikkulapsivaihe on myös aika ahterista, kaikki ne vaipat ja puklut jne... Plaah. Rakastan rauhaa ja hiljaisuutta sekä siistiä kotia. Nyt mulla on nuo kaikki, mutta myös ihana rakas tytär, joka rikastuttaa elämää uskomattoman paljon.

Mua ihmetyttää lähes kaikilla se oletus että se lapsi on se sylissä kannettava nyytti 18 vuotta, kyllä aikuinen ihminen on jo muuttanut kotoa omilleen opiskelemaan viimeistään 17v. Itse lähdin heti yläasteen jälkeen 15v.

Muutenkin se että menettää vapautensa tyyliin ikuisiksi ajoiksi... onko teidän vanhemmat menettäneet vapautensa? Olitteko te vanhempienne jaloissa kiinni aikuiseksi asti? Oliteko täysin avuttomia ja tyhmiä koko lapsuutenne ja nuoruutenne?

Mulla ainakin on paljon omaa aikaa, töiden jälkeen käyn ehkä kaupassa, ja tulen kotiin ja istun suurimman osan iltaa ja alkuyötä tietokoneen ja telkkarin ääressä, tai sängyssä lukien tai ottaen päikkärit. Mulla on lapsilla isäkin joka tekee oman osuutensa, ja ekaluokkalaiset on jo suht itsenäisiä, syövät itse, pukevat ja riisuvat itse, käyvät vessassa itse, käyvät kavereiden luona itse, kulkevat koulumatkat itsenäisesti, käyvät jopa lähikaupassa ostamassa karkkia jos antaa pari kolikkoa. Päivä päivältä irrottautuvat meistä vanhemmista, se on sitä kuuluisaa kehitystä.

Vauva-taaperoaika oli se raskain minulle univelan takia ja kun omaa aikaa ei ollut juurikaan. Nyt lapset ovat kouluiässä ja vaikeaa keksiä mitään negatiivista perhe-elämästä ja olen kiitollinen ihanista lapsistani, he kasvavat niin nopeasti joten vauva-taaperoaika on lyhyt aika ihmiselämässä ajattelen sitä, kuinka paljon iloa lapsista saa. Ja nyt jo on sitä omaa aikaa, kun lapset ovat isompia.

Vierailija kirjoitti:

Muutenkin se että menettää vapautensa tyyliin ikuisiksi ajoiksi... onko teidän vanhemmat menettäneet vapautensa?

Minun näkökulmastani kyllä ovat menettäneet. En haluaisi koskaan joutua samaan tilanteeseen kuin he. Minä en ole vanhempani.

Eikä kukaan muuten ole sanonut, että vapauden menettäisi "ikuisiksi ajoiksi". Minä en halua menettää vapauttani edes yhdeksi vuodeksi etenkään, kun siitä ei ole odotettavissa mitään minun kannaltani positiivsta palkintoa ja korvausta.

Vierailija kirjoitti:

Vauva-taaperoaika oli se raskain minulle univelan takia ja kun omaa aikaa ei ollut juurikaan. Nyt lapset ovat kouluiässä ja vaikeaa keksiä mitään negatiivista perhe-elämästä ja olen kiitollinen ihanista lapsistani, he kasvavat niin nopeasti joten vauva-taaperoaika on lyhyt aika ihmiselämässä ajattelen sitä, kuinka paljon iloa lapsista saa. Ja nyt jo on sitä omaa aikaa, kun lapset ovat isompia.

Tämä ketju ei ollut tarkoitettu lisääntyjille. Teille on kokonaan omat foorumialueenne. Voisitteko pysyä poissa edes niistä ketusta, joissa teidän ainaista mekastustanne ei nimenomaisesti kaivata?

Luojan kiitos teillä on ollut äitinne ja isänne, jotta olette saavuttaneet ja ansainneet oman rauhan, netflixin tölläämisen päivästä toiseen ja vapauden olla tekemättä yhtään lasta.

Lisäisin vielä tähän vanhemmuuden tyhmistävän vaikutuksen syyksi vanhemmuuden välttämiseen, kun selvästi aloituksessa osoitetaan kysymys lapsettomille...niin silti tulee tilitystä mammoilta. For your information: ei KIINNOSTA!

Vierailija kirjoitti:

Tähän on ratkaisuna yksilapsisuus. Mä olen yh ja mulla on yksi 4-vuotias lapsi.

Kysymys oli lapsettomille, eikä kommenttisi liity tähän mitenkään. Mutta itse asiaan, en kestäisi sitä huutoa ja sotkua, en pidä edes lapsista ja olen erittäin tyytyväinen elämääni tällä hetkellä.

Vierailija kirjoitti:

Luojan kiitos teillä on ollut äitinne ja isänne, jotta olette saavuttaneet ja ansainneet oman rauhan, netflixin tölläämisen päivästä toiseen ja vapauden olla tekemättä yhtään lasta.

Kukaan ei ole kysynyt multa, haluanko syntyä. Vanhempani ovat sen päätöksen puolestani tehneet. En valita, mutta en olisi yhtään pahoillanikaan, jos en olisi syntynyt. Enhän tietäisi siitä mitään. Ärsyttävä tämä "säkin oot joskus ollut lapsi / mieti jos sun vanhempasi olisivat olleet veloja" -perustelu.

Vielä 60-vuotiaanakin on varmasti kiva katsella vain netflixiä ja omistautua itselleen.

Vierailija kirjoitti:

Yksinkertaisesti rutiinit ja lapsiperhe-elämä. Inhoan rutiineja, yli kaiken. Työaikani vaihtelevat rajustikin (onneksi!) ja matkustelen paljon. Inhoan rutiineja.

Tämä! Kun viikonloppuaamuisin katsoo noita isiä ja äitejä, jotka menevät pihalle kukonlaulun aikaan taaperoittensa kanssa ja sisälle iltapalaksi, viikko toisensa jälkeen, niin en varmastikaan pysty peittämään empatiaani heitä kohtaan... Miksi kukaan haluaisi tuollaista elämää?

Haluan olla rauhassa ja nauttia elämästäni, tehdä mitä haluan.

Vierailija kirjoitti:

Vielä 60-vuotiaanakin on varmasti kiva katsella vain netflixiä ja omistautua itselleen.

Tai sitten 60-vuotiaana ainoa arvosi on se, että olet joskus tuottanut jotain geeninjatkeita, jotka joskus jaksavat muistaa sinua perinnön toivossa. Joo. Tuokaa minulle vain netfilxini.

En kestä liiallista huomionhakuisuutta ja ripustautumista. En aikuiselta, lapselta enkä eläimeltä. Koen jopa yhden kissani välillä ärsyttäväksi kun on kokoajan "iholla" ja jos kutsun toista kissaa tuo tunkee väkisin väliin ja jopa ajaa muita pois luotani. Rakastan kyllä tätäkin kissaa mutta väsyn siihen ajoittain. Lapsi olisi varmasti vielä paljon vaativampi joten jätän ihan suosiolla väliin.

Parhaalla ystävälläni on kolme lasta. Viihdyn (korkeintaan yön yli) ihan hyvin heidän seurassaan mutta on aina yhtä raivostuttavaa kun mm. käyn vessassa ja 3-vuotias renkuttaa koko toimituksen ajan ovenkahvaa (sillä ei ole hätä) ja käskee avaamaan oven. Tämä on tapahtunut monta kertaa vaikka en ole ikinä vastannut pojalle vessassa istuessani enkä muutenkaan reagoinut saatika avannut ovea ennen kuin olen valmis.

Kammottava ajatus että monille vanhemmille jokainen vessakäynti on joko tällainen tai sitten mennään jopa avoimin ovin kun ei lapsi voi olla paria minuuttia ilman huomiota :O

- Rahanmeno

- Huutaminen, kiukuttelu, tantrumit

- Kuolaaminen 

- Ruoan syömään opettelu. Menee ruokahalu sitä katsellessa

- Lapsen kasvatuksen epäkiitollisuus. Vaikka antaisit kaikkesi; mielenterveytesi, aikasi, rahasi, lapsestasi voi tulla silti täysi kusipää joka ei arvosta sitä kaikkea mitä häneen satsasit

- Puheenaiheet kulkevat lapsissa koko ajan. Väsyn seurassa, jossa ei eletä enää millekkään muulle kuin lapsille ja heidän paskankoostumukselleen. 

- Raskaana oleminen ja synnyttäminen aiheuttavat antipatioita jo ajatuksena

- Oman unen vähyys ja väsymys. Olen kamala ihminen väsyneenä. Voin vain kuvitella millainen väsymyksen aste voi olla sitten kun lapsi valvottaa. 

Vierailija kirjoitti:

Lapsissa eniten ärsyttää huomionhakuisuus ja yksinkertaisuus ("kato äiti auto, kato auto, auto!") Vanhemmuudessa epämiellyttävintä olisi oman ajan puute ja se, että joutuisi olemaan huolissaan ja vastuussa toisesta ihmisestä.

Sen takia lapset kannattaa hankkia nuorena, kun on vielä itsekin yksinkertainen eikä paremmasta elämästä ole kokemusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinkertaisesti rutiinit ja lapsiperhe-elämä. Inhoan rutiineja, yli kaiken. Työaikani vaihtelevat rajustikin (onneksi!) ja matkustelen paljon. Inhoan rutiineja.

Tämä! Kun viikonloppuaamuisin katsoo noita isiä ja äitejä, jotka menevät pihalle kukonlaulun aikaan taaperoittensa kanssa ja sisälle iltapalaksi, viikko toisensa jälkeen, niin en varmastikaan pysty peittämään empatiaani heitä kohtaan... Miksi kukaan haluaisi tuollaista elämää?

Haluan olla rauhassa ja nauttia elämästäni, tehdä mitä haluan.

Minä myös inhoan rutiineja, enkä aamu-unisena todellakaan koskaan mene kukonlaulunaikaan mihinkään. Enkä muutenkaan ole koskaan harrastanut pahemmin ulkoilua kersojen kanssa. Mies on niiden kanssa ulkoillut, kun tulivat leikki-ikään ja nyt ulkoilevat ihan itse. Eikä koskaan mies ja kersatkaan aamulla ulos mene, vasta iltapäivällä tai illalla. Mies on omien tapojensa orja, rakastaa rutiinejaan.

Vanhemmuus on juuri sellaista minkälaiseksi sen itse tekee. Itse kasvattaa lapsensa vaatimaan kaikkea, ja itse haluaa suorittaa kaikenmaailman varhaisaamun ulkoiluja, en usko että sellaisista kukaan lapsi nauttii. Lapsena muistan kuinka kauheaa oli kun äiti vei mut hoitoon ennen seitsemää, olen aina vihannut aamuja, ja sen takia olenkin valinnut työni aina hyvin pitkälti sen mukaan että ei tarvi seitsemäksi tai kahdeksaksi mennä mihinkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muutenkin se että menettää vapautensa tyyliin ikuisiksi ajoiksi... onko teidän vanhemmat menettäneet vapautensa?

Minun näkökulmastani kyllä ovat menettäneet. En haluaisi koskaan joutua samaan tilanteeseen kuin he. Minä en ole vanhempani.

Eikä kukaan muuten ole sanonut, että vapauden menettäisi "ikuisiksi ajoiksi". Minä en halua menettää vapauttani edes yhdeksi vuodeksi etenkään, kun siitä ei ole odotettavissa mitään minun kannaltani positiivsta palkintoa ja korvausta.

No selitäpä miten sun vanhemmat ovat menettäneet vapautensa? Mitä ihmettä sä niitä vainoat? Onko sun isovanhemmatkin samassa nalkissa?

Jos haluaa oman lapsen, niin kyllä se oma lapsi on se positiivinen palkinto ja korvaus. Jos ei halua lasta, ei voi saada mitään positiivista lapsesta. Siten et voi sanoa että et halua menettää edes vuotta vapaudestasi, kun et edes halua sitä palkintoa.