Lue keskustelun säännöt.
Läheisriippuvainen mies ajaa avioeroon
29.11.2016 |
Tiedättekö ketään läheisriippuvaista? Termihän antaa väärän kuvan läheisriippuvaisen ihmisen käyttäytymisestä, koska kyseessähän ei varsinaisesti ole ihminen, joka haluaa olla lähellä toista fyysisesti.
Mieheni on läheisriippuvainen traumaattisen ja alkoholinhuuruisen lapsuutensa takia, ja on toisessa polvessa läheisriippuvainen (anoppi, joka elänyt väkivaltaisten miesten kanssa).
Mies on alusta saakka tehnyt suorastaan ritarillisia tekoja ja alussahan se oli hyvin romanttista. Nyt vuosien jälkeen olen tajunnut, että hän ei ole pyytettästi nauttinut mistään teosta, vaan tehnyt niitä saadakseen hyväksyntää, rakkautta ja lämpöä. Koska läheisriippuvainen on sisältä tyhjä, mikään maailman rakkaus ei täytä sitä tunnevajetta, joka on lapsuudessa sinne sieluun tullut.
Mies saattaa vapaapäivänä tehdä paljon kodintöitä vaikka yritän toppuutella rentoutumaan, ja muistuttaa niistä sitten kun haluan keskustella hänen kanssaan jostain asiasta, jonka hän on unohtanut. Esim. laskun maksaminen on unohtunut ja huomautan tästä, mies on heti voimakkaasti puolustuskannalla ja vetoaa kaikkiin niihin asioihin, joita on puolestani tehnyt (pyytämättäni).
Mies haluaa ehdottomasti, että mulla on oma auto, vaikka mulla ei ole tarvetta sille. Sitä hän huoltaa ja puunaa, tankkaa ja makselee sen kulut ja penää sitten kiitollisuutta minulta. Kiitollisuus pitää osoittaa olemalla hiljaa. Toisin sanoen, mieheni haluaa että olen kuin hänen äitinsä, hiljaa ja alisteisena miehelle.
Riitelemme jatkuvasti tosi pienistä asiosta, koska mieheni ei kykene käsittelemään mitään erimielisyyttä eikä siedä minulta eriävää mielipidettä.
Tilanne on päässyt pahaksi sen takia, että suhteemme alussa kuvittelin mieheni rakastuneen juurikin puheliaisuuteeni, keskustelutaitoihini (juteltiin läpi yöt) ja sisukkuuteeni, sekä siihen että tykkäsin kokata ja olin aika kunnianhimoinen. Koko ajan mieheni kuitenkin kätki omat toiveensa ja mukautui mun elämään, enhän tosiaankaan tiennyt, että hän ei ole aidosti oma itsensä vaan skannaili mitä minä tein ja eli mun elämää, sekä myötäili kaikkea mitä sanoin. Mä luulin vaan, että olen tavannut sielunkumppanin.
Olin väärässä, sillä mieheni läheisriippuvaisuus ilmeni terapiassa jota hän kävi useamman vuoden. Sen sijaan että mies jatkaisi terapiaa ja työstäisi suhdettamme yhdessä minun kanssani, hän pyrkii nyt kauttani oikeuttamaan ne menetetyt vuodet "tossukkana", koska kokee minun kontrolloineen kaikkea. Paradoksaalista tässä on se, että itse olen uupunut sen takia, että joudun kantamaan yksin vastuun kaikista isoista päätöksistä, enkä ole pyynnöistäni huolimatta saanut miestä ottamaan ohjaksia käsiinsä. Juuri se on läheisriippuvaisen ihmisen tragedia: Ei kykene itse ohjailemaan elämäänsä, mutta kärsii voimakkaasti kun ei voi toteuttaa omaa tahtoaan, jota ei siis käytännössä edes ole.
Kohtalotovereita??
Kommentit (127)
Vierailija kirjoitti:
Ta sitten ap on vaan hullu ja veemäinen akka. Tiedättehän just nämä, jotka näkevät narsisteja, psykopaatteja ja läheisriippuvaisia siellä täällä. Tosiasiassa vaan projisoivat oman hulluutensa muihin.
Olen taipuvainen pitämään myös ap:ta hankalana ihmisenä. Kirjoitustyyli on jotenkin sellainen, että pysyisin kaukana ap:n tyylisistä ihmisistä.
Naisissakin on paljon outoja tapauksia ja sellaisia, joiden kanssa täyspäisenkin miehen olisi vaikea elää. Nähty on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hyvä ketju. Asiallista asiaa. Ja hienoa kun sitä läheisriippuvaista ei teilata, vaan näissä kirjoituksissa ymmärretään hyvin mistä tuo juontuu.
Tosin läheisriippuvainen on vastuussa itse siitä haluaako apua. Vaikka kotiolot, lapsuus ja muu kamaluus elämässä tuon käytöksen aiheuttaakin, niin on täysin oma päätös nähdä oma toimintansa ja käytöksensä. Ja hakea apua muutokseen.
Mä aina mietin myös sitä että kun syyttävä sormi osoittaa esim. läheisriippuvaisen vanhempiin (syystä), niin miksi ne vanhemmat ovat toimineet sitten väärin. Eli sormi osoittaa taas heidän vanhempiinsa, ja niin edespäin...Kaikki juontaa aina jostain ja kuka lopulta on syyllinen? Mutta niinkuin sanoin, jokaisella on mahdollisuus nähdä omat ongelmansa ja puuttua niihin, katkaista sukupolvien kierre.
Minun äitini on sotaorpo joka kasvoi väkivaltaisessa kasvattikodissa. Kyllä me tiedetään miksi hänestä ei ollut äidiksi ja miksi hänen kasvunsa on vinksahtanut pahan kerran vinoon. Mutta epäolennaista on se, että missä se syy on, olennaisempaa olisi myöntää se tilanne ja esim hän ei sitä koskaan myönnä. Syy on muissa, aina muissa.
Ah, läheisriippuvuus, tuo autuaaksi tekevä diagnoosi.
Kyllä suurin osa kusipäisesti käyttäytyvistä ihmisistä vaan ON kusipäisiä.
Täytyy sanoa, että ap vaikuttaa täyspäiväiseltä mielensäpahoittajalta ja pilkunviilaajalta. Kait sitten vakka saanut kantensa.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos ap, tämä on ollut "ihana" ketju. Olen taas oivaltanut sen, että "tavallisen" ihmisen on mahdotonta elää läheisriippuvaisen kanssa. Ja kun nyt mietin, niin usein mies myös sanoi, että sun kanssa on niin ihanaa kun olet hymyileväinen ja iloisella tuulella. Juu, mutta kun ihmiset ei aina ole iloisia ja etenkään jos elämä on läheisriippuvaisen kanssa yhtä vuoristorataa. Ja en tiedä onko tyypillistä LR:lle, mutta minusta tuntui, että mies usein uskoi, että haavekuvat esim. hänestä itsestä oli totta. Eli, että jos hän halusi olla sivistyneempi, hoikempi tai vaikka huomaavaisempi, niin hän vain päätti, että on sellainen ja oikeasti uskoi myös olevansa. Kun hänelle mainitsi asiasta, että ei esim. hoikaksi tulla vain väittämällä niin, vaan se vaatii esim. lenkkeilyä ja sivistystä saadaan esim. lukemalla tai käymällä konserteissa ym., niin hän suuttui aivan mielettömästi ja haukkui kuinka olen niin negatiiviinen enkä luota häneen yhtään. Vaan kun oikeasti tuntuu ihmeelliseltä, että miten joku voi noin sokeasti uskoa omiin haavekuviinsa ja luulla niiden olevan totta. En tiedä liittykö tämä LR, vai onko vaan persoonaan liittyvää, mutta yhtäkaikki yhtä ärsyttävää kuin "valehtelu" (juu, hänelle ei saanut sanoa että valehtelee tai pettää lupaukset - hänhän ei ole pettänyt lupausta jos asia ei tapahtunut esim. lupaamana 31.12.2015 kun asia kerran voi vieläkin tapahtua jne), lupausten pettäminen ja paremmasta haaveilu tekemättä mitään. Pitkä purkautuminen, mutta kiitos ketjusta :D
Kiitti viestistä, ja taas hyvä huomio!
Itsekään en tiedä oliko syynä LR, mutta suhteemme alussa LR-mieheni oli tosi mustasukkainen, mutta esitti sen niin,että käytökseni ei anna muuta vaihtoehtoa kuin olla mustasukkainen. Kun mies sitten itse petti, sekosi siitä niin kovasti että ilmoitti muuttuvansa nyt kertaheitolla ei-mustasukkaiseksi.
Koko elämä on täyskäännöksiä ja kummallisia lupauksia, eli kun hän petti, lopetti hän täysin naisista puhumisen ja pyrkii jatkuvasti selittämään minulle, että mieluummin antaa oven pamahtaa naisen nenän edestä kiinni kun avata vieraille naisille ovia.. on selvää, että en tätä häneltä vaatinut, vaan rehellisyyttä ja avoimuutta, mutta eihän LR-ihminen fysiologisesti siihen kykene. :(
Koska pettäminen satutti mua kovasti ja yritin tästä hänelle kertoa, niin mies sanoi, että ei alunperin olisi pettänyt jos olisi saanut olla suhteessamme sellainen kun on.. ja tämä siis kaikki hänen päässään,
minähän kuvittelin olevani yhdessä sielunkumppanini kanssa ja mustasukkaisuutensa olevan seurausta
omasta käytöksestäni ja miespuolisista kavereistani..Kun itsekin muutuin sulkeutuneemmaksi ja lopetin yhteydenpidon miespuolisiin kavereihin, tuli aina jokin uusi syy toiminnassani, mikä aiheutti miehelle pahaa oloa..
Tarkalleen ottaen en tiedä, mikä johtuu läheisriippuvaisuudesta ja mikä jostain muusta, mutta se ei taida olla enää minun hommani selvittää..
ap
Aloittajan toive tähän väliin,te ketkä haluatte aidosti keskustella tässä ketjussa, ignooratkaa nuo väliin huutelijat, aion itsekin sen tehdä, eli jos joku vastaa niihin niin se en ole minä. Tästä ketjusta on mahdollista saada vertaistukea ja on meistä itsestämme kiinni, provosoidummeko näistä trolleista.
Kiitos jo tähän asti kaikille ihanille ihmisille, jotka olette lukeneet ja ottaneet osaa keskusteluun, pidetään tämä ketju omalta osaltamme siistinä. :))
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Te jotka väheksytte läheisriippuvaisen kanssa elämisen hankaluutta ja syytätte tätä normaalia puolisoa hankalaksi tai kusipääksi.. Te ette todellakaan tiedä mitä se on. Ja tämän sanoo entinen läheisriippuvainen. En ymmärrä miten mieheni jaksoi minun kanssani kaikki ne vuodet jotka menivät ennen kuin sain pääni kuntoon. On rankkaa elää ihmisen kanssa jonka minäkuva rakentuu täysin sen varaan, että on pakko olla täydellinen koko ajan. Pienikin sana tai ilme joka vihjaa siihen, että toinen on tehnyt jotain väärin aloittaa sellaisen paskamyrskyn että alta pois. Itselläni ainakin paskamyrskyn nostattamiseen oli syynä paniikinomainen kauhu vaikkapa siitä, etten kelpaa koskaan missään kenellekään koska mieheni ei pitänytkään paidasta jonka itselleni ostin, ja minut hylätään. Myöskään sitä ei kestänyt kohdata, että se vika on minussa. Siis se miksi reagoin niin voimakkaasti pieneenkin negatiiviseen palautteesen. Vian piti olla siinä toisessa, tai olisin entistä epätäydellisempi ja sitten se ainakin hylkää minut. Ei ole helppoa olla joka päivä varpaillaan, pelätä jokaista sanaa ja ilmettä, ettei vaan puoliso skitsahda taas jostain..
Vierailija kirjoitti:
Mä luulen, että monikaan ei tajua elävänsä läheisriippuvaisen kumppanin kanssa, koska koko termi viittaisi takertumiseen ja jalassa roikkumiseen.. sen takiahan läheisriippuvaisuus ja narsismi ilmeisesti sotketaan toisiinsa, koska käyttäytymismallit muistuttavat toisiaan.
http://www.mtv.fi/lifestyle/tunteet/artikkeli/tietokirjailija-laheisrii…
Kiitos linkistä. Se oli todella hyvä tietopaketti läheisriippuvaisuudesta.
Olen pitkään miettinyt onko äitini narsisti vai läheisriippuvainen. Tuo linkki kuvaili hänet täydellisesti.
Meillä on ollut jopa sellaisia riitoja, joissa äitini esim. yrittää siivota meillä vieraillessaan. Minä sanon että ei tarvitse. Äiti alkaa selittäämään että "kun tämä on semmoinen paikka mihin kertyy pölyä, täältä pitää aina siivota". Vastaan, että sieltä on siivottu eilen, ei tarvitse. Siinä vaiheessa äiti alkaa huutamaan raivoissaa, "mikä sinussa on vikana, miksi sinua ei saa auttaa, miksi sinusta on tullut tuommonen" :(
Se auttaminen ulottuu ihan kaikkeen, jopa postien, kirjeidenkin lukemiseen ja laskujen tarkistamiseen. Ihan vaan auttamisen nimissä.
Hänen kanssaan on pakko vetää tiukat rajat, sillä hänellä ei ole mitään rajoja itsellään. Jos hänen antaa itse ottaa juomalasin kaapista, niin hän tulkitsee sen luvaksi järjestää koko kaapin ja ostaa uusia astioita.
Aivan helvetin raskasta pitää koko ajan rajoista kiinni.
Löytäisi edes jonkun miehen niin auttamisensa kohdistuisi häneen. Mutta eihän äiti mitään miestä aio koskaan ottaa riesakseen. "Sitä kun pitäisi passata koko ajan". Aaaargh. Siinähän hänellä olisi hyvä tilaisuus auttaa.
Joskus ollaan luvattu että meille saa tehdä esim. villasukat lapsille. Lapset tietenkin silloin kertovat väritoiveet ja mitataan koot ja tutkitaan malleja. Äiti kuitenkin ajattelee että ei niillä toiveilla niin väliä ole (itse on käyttänyt juuri niitä sanoja "eihän niillä niin väliä oo") ja tekee eri väriset ja eri malliset kuin mistä sovittiin ja kaikenlisäksi väärää kokoa. Niin se on aina mennyt minun ja sisarustenikin vaatteiden kanssa. Sukat ja lapaset tippuivat päältä kun olivat niin leveitä, eikä muillekaan vaatteille nyt niin väliä ollut. Äitini on ammatiltaan ompelija ja tykkää tehdä vaatteita. Hassua vaan että omien lasten ja lastenlasten vaatteissa koot menevät aina pieleen, mutta vävyjen ja miniöiden (ja tietenkin vieraiden ihmisten) vaatteista saa aina juuri oikean kokoisia, ja ne kyllä puretaan ja tehdään uudestaan jos eivät ole täydellisiä. Vain läheisten vaatteilla ei ole niin väliä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hyvä ketju. Asiallista asiaa. Ja hienoa kun sitä läheisriippuvaista ei teilata, vaan näissä kirjoituksissa ymmärretään hyvin mistä tuo juontuu.
Tosin läheisriippuvainen on vastuussa itse siitä haluaako apua. Vaikka kotiolot, lapsuus ja muu kamaluus elämässä tuon käytöksen aiheuttaakin, niin on täysin oma päätös nähdä oma toimintansa ja käytöksensä. Ja hakea apua muutokseen.
Mä aina mietin myös sitä että kun syyttävä sormi osoittaa esim. läheisriippuvaisen vanhempiin (syystä), niin miksi ne vanhemmat ovat toimineet sitten väärin. Eli sormi osoittaa taas heidän vanhempiinsa, ja niin edespäin...Kaikki juontaa aina jostain ja kuka lopulta on syyllinen? Mutta niinkuin sanoin, jokaisella on mahdollisuus nähdä omat ongelmansa ja puuttua niihin, katkaista sukupolvien kierre.
Me alamme olla jo sitä sukupolvea, että tietotaito ja ymmärrys on saatavilla ja psykoterapiaa on mahdollista saada. Oleellista onkin se, riittääkö itseisymmärrys työstämään näitä puolia itsessä? Meidän vanhempamme ovat sota-ajan sukupolvea (plus kolmekymppiset) joten eihän isovanhemmillamme monellakaan ollut mitään mahdollisuutta saada henkistä apua ja tukea..
On meidän sukupolvemme vastuulla katkaista kierre ja ehkäistä sukupolvia kestäneet ketjut myös läheisriippuuvaisuudessa. Itse en appivanhempia varsinaisesti syytä, mutta tietysti tänä päivänä
pitää ihmetellä, että eikö missään vaiheessa älyä hakea apua, etenkin kun keho ja mieli on ihan riekaleina ja aikuiset lapsetkin oireilevat...Tiedän kuitenkin eläkeiässä olevia ihmisiä, jotka ovat viimein hakeutuneet terapiaan. Ei se koskaan ole liian myöhäistä. Kaikki eivät vaan halua tulla autetuiksi.
Kun kerroin miehelleni siitä, että uusimpien tutkimusten mukaan esim. reumasairaudet pahenevat mikäli ihmisellä on paljon tunnelukkoja tai muita ahdistavia asioita mielessä vailla purkamiskeinoja, mieheni muuttui suorastaan ivalliseksi ja kertoi soittavansa äidilleen jolla on reuma ja kertovansa, että tiedoksi vaan, että äiti paranee kun vaan kertoo tunteistaan.
Mieheni mielestä tuo oli hauskaa vaikka itseäni järkytti se, että mies TIEDOSTAA ettei äiti koskaan puhu tai kerro tunteistaan.. :( Miehen siskon kanssa olen asiasta jutellut joskus ja hän kertoi, ettei äidin kanssa voi keskustella mistään säästä kummemmasta ilman, että tämä menee lukkoon..
Vierailija kirjoitti:
Te jotka väheksytte läheisriippuvaisen kanssa elämisen hankaluutta ja syytätte tätä normaalia puolisoa hankalaksi tai kusipääksi.. Te ette todellakaan tiedä mitä se on. Ja tämän sanoo entinen läheisriippuvainen. En ymmärrä miten mieheni jaksoi minun kanssani kaikki ne vuodet jotka menivät ennen kuin sain pääni kuntoon. On rankkaa elää ihmisen kanssa jonka minäkuva rakentuu täysin sen varaan, että on pakko olla täydellinen koko ajan. Pienikin sana tai ilme joka vihjaa siihen, että toinen on tehnyt jotain väärin aloittaa sellaisen paskamyrskyn että alta pois. Itselläni ainakin paskamyrskyn nostattamiseen oli syynä paniikinomainen kauhu vaikkapa siitä, etten kelpaa koskaan missään kenellekään koska mieheni ei pitänytkään paidasta jonka itselleni ostin, ja minut hylätään. Myöskään sitä ei kestänyt kohdata, että se vika on minussa. Siis se miksi reagoin niin voimakkaasti pieneenkin negatiiviseen palautteesen. Vian piti olla siinä toisessa, tai olisin entistä epätäydellisempi ja sitten se ainakin hylkää minut. Ei ole helppoa olla joka päivä varpaillaan, pelätä jokaista sanaa ja ilmettä, ettei vaan puoliso skitsahda taas jostain..
Mä varmaan kuolen, ennen kuin kuulisin mieheni suusta tuollaista tekstiä.. Kiitos, että kerroit tuon, oikeasti tekee hyvää kuulla, että läheisriippuvaisuudesta paranee! <3
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, toi on kauheeta. Pitkään oon yrittänyt päästä eroon moisesta. Sairasta auttamisen tarvetta ja suuttuu, jos ei saa auttaa/ loukkaantuu, kun ei saa avustaan kiitosta ja kunniaa! En mm. osannut kertoa, mikä auttaisi mun päänsärkyyn, niin suutui ja lähti! Olisi kuulemma pitänyt ystävälliseen sävyyn kiitellä avusta ja antaa vaikka hieroa, koska hänestähän tuntui luonnollisestui vähintäänkin yhtä pahalta, kuin minusta! Hyvin kuitenkin kokemuksesta tiesi, että migreenikohtauksen aikana haluaisin vaan saada olla rauhassa! Tekee tosiaan kaikkea turhaa "auttaakseen" ja muituttelee niistä silloin, kun pyydetään tekemään jotain oikeasti hyödyllistä. Riitelee haistattelemalla ja häipymällä ja lepyttelee matkimalla sanoja, joita on minun suustani joskus kulluut. Koska on itse niin ontto tyyppi, ettei itse voisi oikeita sanoja löytää. Suostuu paljoon, muttei tee minkäänlaisia tärkeitä päätöksiä itse. Silloinhan joutuisi myös kantamaan vastuuta. Ei ota moisia riskejä hän... Ajelehtii elämän halki ottaen mitä saa. Tykkää yksinhuoltajista, koska siellä kaikki tarpeellinen (ruokaa, auto, koti...) ja yh:t avusta kiitollisia! Kun yksi lemppaa, niin siirtyy seuraavaan. 😁 Aikoo kuitenkin vielä jonain päivänä asua ihan omassakin talossa. Sitä vartenhan lotto on! Ja perintö...
Olen tullut siihen tulokseen, että läheisriippuvainen voi elää vain läheisriippuvaisen kanssa. Siinähän saa sitten pitää huolta toisistaan ja takertua menettämisen pelossa ihan juuri niin paljon kuin haluaa. Vain näin voivat olla elämässään onnellisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen varmaan LR:n jollain tasolla. Mustasukkaisuuden olen saanut kitkettyä, osittain varmaan tukahduttamalla. Ajattelen ettei voi mitään, jos minua petetään. olen mieletön kontrollifriikki ja aina huolissani, ihan kaikesta. Lapsista, talon kunnosta, terveydestä, jne.
Koen oloni onnettomaksi, mutta en tiedä miten korjata sitä. Olen tyytymätön työhöni (yllätys, hoitaja), mutta en tiedä mitä haluaisin. Mieheni sanoo joskus että pelkään elämää enkä sen vuoksi tee tai lähde mihinkään. Minä en vaan rehellisesti koe mitään nautintoa matkustelusta tms. Viihdyn kotona, mutta täälläkään en tee mitään. Kotityöt hoidan, vaadin kyllä miehen osallistumista. Mies kokee minut tulahduttavaksi. Minä taas koen ettei häne edes huomaa minua, hakeutuu pois luotani.
Ajoittain haen läheisyyttä, mutta kun saan sitä en osaa olla siinä. Koko ajan olo ettei tämä kuulu minulle tai mies on vieressäni säälistä. En tiedä hakeudunko liian nopeasti uudelleen lähelle ja mies ärtyy. Silloin vannotan itseäni muistamaan loukkauksentunteen etten enää toiste toimi niin, tarvitse toista ihmistä. Viime kädessä luotan vain itseeni, olen pärjäävä ja sitkeä. Koen elämääni kuuluvan sen, että on siedettävä yksinäisyyttä, hylkäämistä vaikka se aiheuttaa pahaa mieltä. En usko kenekään välittävän minusta oikeasti, hekin vain sietävät seuraani.
Herkästi autan muitan, teen vähän enemmän kuin muut vaikka väsyisin. En osaa kieltäytyä esim. työvuoronvaihdosta, keksin mielummin hyvän tekosyyn. Työminäni on uuttera, tehokas ja pidetty. Ärsyynnyn herkästi ja koen muut laiskoiksi. Mitähän vielä, kysykää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No jaa, enemmän "oireesi" kuulostavat huonolta itsetunnolta kuin läheisriippuvuudelta.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen varmaan LR:n jollain tasolla. Mustasukkaisuuden olen saanut kitkettyä, osittain varmaan tukahduttamalla. Ajattelen ettei voi mitään, jos minua petetään. olen mieletön kontrollifriikki ja aina huolissani, ihan kaikesta. Lapsista, talon kunnosta, terveydestä, jne.
Koen oloni onnettomaksi, mutta en tiedä miten korjata sitä. Olen tyytymätön työhöni (yllätys, hoitaja), mutta en tiedä mitä haluaisin. Mieheni sanoo joskus että pelkään elämää enkä sen vuoksi tee tai lähde mihinkään. Minä en vaan rehellisesti koe mitään nautintoa matkustelusta tms. Viihdyn kotona, mutta täälläkään en tee mitään. Kotityöt hoidan, vaadin kyllä miehen osallistumista. Mies kokee minut tulahduttavaksi. Minä taas koen ettei häne edes huomaa minua, hakeutuu pois luotani.
Ajoittain haen läheisyyttä, mutta kun saan sitä en osaa olla siinä. Koko ajan olo ettei tämä kuulu minulle tai mies on vieressäni säälistä. En tiedä hakeudunko liian nopeasti uudelleen lähelle ja mies ärtyy. Silloin vannotan itseäni muistamaan loukkauksentunteen etten enää toiste toimi niin, tarvitse toista ihmistä. Viime kädessä luotan vain itseeni, olen pärjäävä ja sitkeä. Koen elämääni kuuluvan sen, että on siedettävä yksinäisyyttä, hylkäämistä vaikka se aiheuttaa pahaa mieltä. En usko kenekään välittävän minusta oikeasti, hekin vain sietävät seuraani.
Herkästi autan muitan, teen vähän enemmän kuin muut vaikka väsyisin. En osaa kieltäytyä esim. työvuoronvaihdosta, keksin mielummin hyvän tekosyyn. Työminäni on uuttera, tehokas ja pidetty. Ärsyynnyn herkästi ja koen muut laiskoiksi. Mitähän vielä, kysykää!
Vierailija kirjoitti:
lepyttelee matkimalla sanoja, joita on minun suustani joskus kulluut.
Tämä kuulosti ihan exältäni, voiko liittyä läheisriippuvuuteen? Sanojeni toistelun lisäksi exäni kertoi joskus mielipiteitäni eteenpäin ominaan. Useimmiten oli ymmärtänyt ne vähän väärin eikä jutuissa ollut päätä tai häntää hänen suustaan sanottuna. Lienee ihan normaalia että puolisot alkavat ajan myötä muistuttaa toisiaan, mutta minusta tuntui että olin matkimisen ja apinoinnin kohde, eikä se ollut mukavaa.
Vierailija kirjoitti:
Tosin läheisriippuvainen on vastuussa itse siitä haluaako apua. Vaikka kotiolot, lapsuus ja muu kamaluus elämässä tuon käytöksen aiheuttaakin, niin on täysin oma päätös nähdä oma toimintansa ja käytöksensä. Ja hakea apua muutokseen.
En usko, että kaikki ovat kykeneväisiä tunnistamaan, että itsessä on jotain vikaa. Eikö monissa mielenterveyssairauksissa asiaan kuulu sairaudentunnon puute? Esim. isäni on kasvanut rakkaudettomassa perheessä, jossa oli voimakasluonteinen, helposti raivostuva isä ja manipuloiva, läheisyyteen kykenemätön äiti. Isäni on ikänsä hakenut voimakkaasti hyväksyntää läheisiltään, varsinkin vanhemmiltaan. Aina auttamassa, kun sormiaan napsauttavat. Ylettömien lahjojen antaminen kuuluu myös asiaan, kuten joku ketjussa mainitsi. Eli yhtäkkiä saattaa joululahjaksi tai syntymäpäivälahjaksi saada jotain täysin ylimitoitettua, satojen (tai jopa tuhansien) eurojen arvosta kallista elektroniikkaa tms. vaikka ei sellaista ole edes pyytänyt. Joskus ei näitä lahjoja ole eri syistä voinut ottaa vastaan ja siitähän helvetti repeää. Hän kun on varmaan lastannut kuukausien odotukset tuohon hetkeen; kuinka lahjan saaja ja kaikki ympärilläolijat ylistävät hänet taivaisiin noin upeasta lahjasta. Hänellä on ikävä kyllä niin voimakkaat defenssit päällä, ettei näe itsessään ja vanhemmissaan mitään vikaa, enkä usko että tämä asia tulee ikinä muuttumaan, jos ei sitten täydellisen romahtamisen kautta. Itse tunnistan vähän samoja piirteitä itsessäni ja tiedän ettei kaikki ole ihan kunnossa päässäni, mutta olen aina ollut todella kova analysoimaan itseäni, joten en usko olevani kovin hankala läheisilleni (toivon ainakin) ja yritän kehittää itseäni jatkuvasti. Tämä ketju onkin antanut uutta pohdittavaa itseeni liittyen :) Jatkakaa!
Vierailija kirjoitti:
Mä olen varmaan LR:n jollain tasolla. Mustasukkaisuuden olen saanut kitkettyä, osittain varmaan tukahduttamalla. Ajattelen ettei voi mitään, jos minua petetään. olen mieletön kontrollifriikki ja aina huolissani, ihan kaikesta. Lapsista, talon kunnosta, terveydestä, jne.
Koen oloni onnettomaksi, mutta en tiedä miten korjata sitä. Olen tyytymätön työhöni (yllätys, hoitaja), mutta en tiedä mitä haluaisin. Mieheni sanoo joskus että pelkään elämää enkä sen vuoksi tee tai lähde mihinkään. Minä en vaan rehellisesti koe mitään nautintoa matkustelusta tms. Viihdyn kotona, mutta täälläkään en tee mitään. Kotityöt hoidan, vaadin kyllä miehen osallistumista. Mies kokee minut tulahduttavaksi. Minä taas koen ettei häne edes huomaa minua, hakeutuu pois luotani.
Ajoittain haen läheisyyttä, mutta kun saan sitä en osaa olla siinä. Koko ajan olo ettei tämä kuulu minulle tai mies on vieressäni säälistä. En tiedä hakeudunko liian nopeasti uudelleen lähelle ja mies ärtyy. Silloin vannotan itseäni muistamaan loukkauksentunteen etten enää toiste toimi niin, tarvitse toista ihmistä. Viime kädessä luotan vain itseeni, olen pärjäävä ja sitkeä. Koen elämääni kuuluvan sen, että on siedettävä yksinäisyyttä, hylkäämistä vaikka se aiheuttaa pahaa mieltä. En usko kenekään välittävän minusta oikeasti, hekin vain sietävät seuraani.
Herkästi autan muitan, teen vähän enemmän kuin muut vaikka väsyisin. En osaa kieltäytyä esim. työvuoronvaihdosta, keksin mielummin hyvän tekosyyn. Työminäni on uuttera, tehokas ja pidetty. Ärsyynnyn herkästi ja koen muut laiskoiksi. Mitähän vielä, kysykää!
http://www.paihdelinkki.fi/fi/tietopankki/tietoiskut/pelaaminen-muut-to…
"Läheisriippuvuuden kehittymisen taustalla voi olla lapsuudenaikaisia kokemuksia hylätyksi tulemisesta, turvattomuudesta, tuen ja rohkaisun puutteesta, vanhempien liiallisista vaatimuksista tai sitomisesta tai toisaalta liiallisesta sallimisesta. Läheisriippuvainen voi olla päihdeongelmaisen lapsi tai puoliso. Usein hän työskentelee hoitoalalla."
Oikeastaan sinä melkeinpä itse voit parhaiten tunnistaa piirteitä itsessäsi, tässä ketjussa on aika hankala arvioida onko jollain LR vai ei..? Onko lapsuudessasi emotionaalista vajetta.. joskushan ihmiset jotka eivät ole lapsena saaneet hoivaa ajautuvat työssään hoitamaan toisia ihmisiä ja hoivaavat samalla sitä pientä lasta itsessään. Jotkut hyvät hoitajat ovatkin varmaan siksi itse aika rikki.. :(
ap
Luin koko ketjun, mutta en silti oikein saanut tästä ihan kiinni. En kyllä tietääkseni ole tavannutkaan läheisriippuvaista.
Olen törmännyt termiin vain artikkelissa, jossa väitettiin että kaikilla ihmisillä on läheisriippuvan piirteitä. Ja eikö tuo ole ihan luonnollista, koska suurimmalle osalle läheiset ovat tärkeitä? Tämä teidän aihe käsittelee kuitenkin varmaan jotain sairaanloista muotoa?
Minä olen lisäksi luullut ja kuullut, että läheisriippuvaiset olisivat myötätuntoa herättäviä ihmisiä joihin narsistit iskevät mielellään kyntensä ja saavat pidettyä kiinni. Mutta nyt täällä puhutaankin narsistin läheisriippuvaisen uhrin sijasta läheisriippuvaisten uhreista? :D Olen luullut että läheisriippuvaiset ovat vain ylikilttejä, miellyttämisenhaluisia, empaattisia ja toki että he myös näkevät itsensä lähinnä vain muiden ihmisten näkemyksistä, "peilaten" ja se on osasyy heidän avuliaisuuteensa. He saavat oman arvon tunteensa tuosta.
Mitä nuo ulkopuolisille aiheutuvat negatiiviset seuraukset ovat, kun kerta puhutte uhreista? Läheisriippuva on siis marttyyrimainen, kontrollifriikki? Muuta?
Minulla ei ole aiheesta kokemusta, mutta liityin nyt kuitenkin keskusteluun, koska aihe vaikuttaa mielenkiintoiselta enkä täysin ymmärrä sitä.
Vierailija kirjoitti:
Luin koko ketjun, mutta en silti oikein saanut tästä ihan kiinni. En kyllä tietääkseni ole tavannutkaan läheisriippuvaista.
Olen törmännyt termiin vain artikkelissa, jossa väitettiin että kaikilla ihmisillä on läheisriippuvan piirteitä. Ja eikö tuo ole ihan luonnollista, koska suurimmalle osalle läheiset ovat tärkeitä? Tämä teidän aihe käsittelee kuitenkin varmaan jotain sairaanloista muotoa?
Minä olen lisäksi luullut ja kuullut, että läheisriippuvaiset olisivat myötätuntoa herättäviä ihmisiä joihin narsistit iskevät mielellään kyntensä ja saavat pidettyä kiinni. Mutta nyt täällä puhutaankin narsistin läheisriippuvaisen uhrin sijasta läheisriippuvaisten uhreista? :D Olen luullut että läheisriippuvaiset ovat vain ylikilttejä, miellyttämisenhaluisia, empaattisia ja toki että he myös näkevät itsensä lähinnä vain muiden ihmisten näkemyksistä, "peilaten" ja se on osasyy heidän avuliaisuuteensa. He saavat oman arvon tunteensa tuosta.
Mitä nuo ulkopuolisille aiheutuvat negatiiviset seuraukset ovat, kun kerta puhutte uhreista? Läheisriippuva on siis marttyyrimainen, kontrollifriikki? Muuta?
Minulla ei ole aiheesta kokemusta, mutta liityin nyt kuitenkin keskusteluun, koska aihe vaikuttaa mielenkiintoiselta enkä täysin ymmärrä sitä.
Rankasti yksinkertaistaen sairaalloisesta läheisriippuvaisuudesta kärsivä ihminen sanoo toiselle ihmiselle teoillaan esimerkiksi "koska minä teen kaiken sinun eteesi, sinun on parasta toimia niin kuin minä haluan" tai "koska olen niin avulias ja uhrautuva, olen parempi kuin muut, ansaitsen kaikkien ihmisen ihailun ja kunnioituksen, ja on väärin jos en saa niitä". Kyse on siis (usein tiedostamattomasta) yrityksestä hallita muita ihmisiä ylenmääräisellä miellyttämisellä ja kiltteydellä. Jos ja kun nämä ääneenlausumattomat toiveet eivät toteudu, läheisriippuvainen loukkaantuu ja suuttuu tai ilmaisee tyytymättömyytensä jollain epäsuoralla tavalla.
Läheisriippuvaisen kanssa voisi pärjätä jos suostuisi mukautumaan hänen tahtoonsa ja kohdistamaan häneen loputonta ihailua, sekä hyväksymään vihanpuuskat joita tulee varmasti aiheuttaneeksi kun ei osaa pelata "peliä" oikein. Tietyllä tavalla tämä peli muistuttaa narsistin ja uhrin kanssakäymistä. Pinnan alla tapahtuu paljon, mitään ei sanota suoraan ja uhriksi joutunut ei ymmärrä mitä on tekeillä. Läheisriippuvaisen "uhri" ei kuitenkaan ole niin alistetussa asemassa kuin esimerkiksi väkivaltaisen tai narsistisen puolison uhri, joten sana saattaa olla liian voimakas käytettäväksi muussa kuin vertaistuen yhteydessä.
Kenen tahansa on vaikea luoda hyvä parisuhdetta jos ei kotona ole siihen saanut mallia.
Minusta sä olet vähän outo kun syytät miestäsi kaikista asioista. Eikö se ole ihan normaalia toivoa läheisyyttä ja hyväksyntää ja pyrkiä tekemään asioita toisen hyväksi ja mieliksi etenkin parisuhteessa?
Mun myötätunto on miehesi puolella.