Läheisriippuvainen mies ajaa avioeroon

Jos joku ei ymmärrä miten raskasta tuo on, niin hyvä esimerkki oli tuolla aiemmassa kirjoituksessa:

Nainen ehdottanut lähesriippuvaiselle miehelle lomaa. Erityisesti miestä kiinnostava lomakohde. Mies lupautunut lähtemään. Mies luvannut katsoa hotellin, mutta ei tehnyt oikeasti asian eteen mitään. Miehen kaveri tulee kylään ja selviää, että mies on aiemmin luvannut kaverin kanssa lähteä lomalle, siksi ei tehnyt sovittua hotellivarausta. Mies ei ole kertonut naiselle, että on sopinut kaverin kanssa loman. Mies ei ole kertonut kaverille, että on sopinut naisen kanssa loman. Kaveri suuttuu. Mies katoaa ja vetää marttyyrimaisen vihanpuuskan naiselle.

Luultavasti vielä surkutellut kavereilleen, että nainen esti lähdön kaverin kanssa. Näin ainakin omasta kokemuksesta. Se on niin raskasta, kun toinen ei voi kertoa mitään ajatuksiaan, suunnitelmiaan tai tunteitaan ääneen. Ja sitten jos teet jotain niitä vastaan, olet tyranni ja toinen suuttuu. Et voi tehdä mitään, koska et voi mitenkään tietää onko tämä sellainen asia joka ei sovi toiselle. Koko suhteessa ei ole lainkaan tilaa sinun negatiivisille tunteille.

Olen itse päässyt tuosta irti onneksi. Mutta miehen kaveripiirissä on tuollainen tyyppi ja nyt moni heistä inhoaa läheisriippuvaisen kaverin uutta puolisoa. Pitävät naista kontrolloivana pirttihirmuna, vaikka monta kertaa on selvinnyt, ettei hän edes ole tiennyt esim. illanistujaisista.

Vierailija kirjoitti:

Hänestä se oli ilkeästi sanottu. Monta vuotta hän oli täysin tossun alla ja perässä vedettävä, nyt taas viime vuosina hän on muuttunut ivalliseksi ja saa raivareita. Haluaisin tämän loppuvan, mutta miten pääsen hänestä eroon? Onko muita samassa tilanteessa?

Nostin vanhan ketjun kun olen täysin samassa tilanteessa kuin tämä kirjoittaja. Olen viettänyt yli puolet elämästäni mieheni kanssa ja en vaan enää jaksa.

Täällä kans yksi. Hiukan kyllä ihmettelen joitain kirjoituksia. Kaikki ei kuulosta olleenkaan siltä, millaiseksi itse koen läheisriippuvaisen mieheni käytöksen perusteella. 

Meillä on todella vaikeaa ja ottaisin eron heti, mutta yksi pelottava asia on puolison selviytyminen siitä. 

Mun puoliso tuntuu olevan juurikin tuollainen tyhjä kuori, joka elää minun kauttani. Hän pyörii ympärillä jatkuvasti ja pyrkii tekemään samaa, olemaan lähellä, halailemaan, pussailemaan - jotenkin kuin pyrkii mun nahkoihin. Hän ei pysty tekemään itsenäisesti mitään, ei halua mitään ei ajattele mitään, ei tunne mitään. Hän ei juuri koskaan kiihdy - minulle - mutta lapsillemme kyllä.

Hän tekee ihan hirveällä draivilla asioita, jotka kokee minulle tärkeiksi. Usein hän on ihan väärässä ja vie asioita väärään suuntaan, ja jopa ei kuuntele minua, kun kuvittelee itse omassa päässään tietävänsä mitä minä haluan, ja että suuni vaan puhuu muuta.

Hän on myös täynnä lupauksia, hän haluaa tehdä kaiken, minä en saa tehdä mitään, minun pitää vaan istua hyysättävänä. Jos olen jossain, hän saattaa esim paikantaa puhelintani. Kotona en saa olla eri huoneessa kuin hän, hän tulee vaikka oven läpi kun yritän vetäytyä omaan rauhaan. 

Tää kaikki on todella raskasta. Meillä on takana jo pitkä liitto ja olen valitettavasti hyvin huolissani puolison aivoterveydestä myös muista syistä.

Tulen myös nostamaan vanhaa ketjua, koska olen äskettäin löytänyt tämän, samaistun ja palaan lukemaan tätä uudelleen ja uudelleen.

Ihastuin mieheeni vähän yli neljä vuotta sitten nopeasti. Hän vaikutti niin ehjältä, avoimelta, valtavan positiiviselta, sosiaaliselta, luotettavalta ja erittäin huomaavaiselta.

Ensimmäinen pommi putosi kun n. 9kk tuntemisen jälkeen hän kertoi ettei ehkä halua koskaan asua kenenkään kanssa yhdessä, koska hänellä on aina yhteen muuton jälkeen alkanut mennä parisuhteissa huonosti. Hän kertoi myös tarvitsevansa hyvin paljon aikaa yksin. Sen lisäksi hän kertoi olleensa itsemurhan partaalla ja käyneensä sen jälkeen terapiassa.

Tuolloin tunsin itseni ensi kertaa huijatuksi ja näin ensimmäiset merkit siitä, ettei mies olekaan sitä mitä oli minulle näyttänyt. Aloin tuon jälkeen raotella katsettani ruusunpunaisten lasien alta ja myönsin itselleni että mies oli useita kertoja jäänyt kiinni "valkoisista valheista", mutta koska asiat olivat pieniä, olin kieltäytynyt myöntämästä itselleni että mies on epärehellinen. Hän oli mm. kertonut minulle olevansa ystävän kanssa, tai lastensa kanssa, mutta jättänyt mainitsematta että "ystävä" oli hänen exänsä ja että ex oli mukana lasten kanssa. Kerran hän kuitenkin oli kertonut varovasti, että menee uimaan exän ja lasten kanssa ja selvästi testasi miten suhtaudun ja otinkin asian hyvin. Mietin tuolloin, että onpa hieno juttu kun ovat hyvissä väleissä.

Tämä ei kuitenkaan ollut totuus, vaan pikkuhiljaa ilmeni että niin suhde kuin erokin on ollut riitaisa ja eron jälkeinen "ystävyys" on perustunut exän miellyttämiseen ja epärealistiseen pelkoon lasten menettämisestä tai siitä, että lasten elämä vaikeutuisi.

Mies ja exänsä kutsuivat minut ja tyttäreni heidän lapsensa syntymäpäiväjuhliin. Tuolloinkin mietin, että aivan loistavaa lapsille että ovat niin hyvissä väleissä. Juhlissa miehen ex kuitenkin esitteli minut ja lapseni vieraille miehen naapureina. Tuolloin tajuntaani iski, ettei mies ollut kertonut exälleen meidän seurustelevan, vaan antamut ymmärtää meidän olevan naapureita. Yhtä kaikki, ei ainakaan ollut suoraselkäisesti oikaissut asiaa, mikäli ex oli itse saanut mielikuvan naapureista ja epärehellistä tämäkin. Tilanne oli myös kiusallinen, koska paikalla oli yksi lapsi ja äiti, jotka asuivat minun ja lapseni lähellä ja nähtiin lähes joka aamu ja tämä kysyikin minulta ihan suoraan että onko hän ymmärtänyt jotain väärin ja asuuko mies siis meidän kadullamme. Vastasin tälle äidille suoraan että ei asu ja tämä ei sitten kysynyt enempää, mutta luki varmaan tilanteen.

Edellinen jatkaa (osa2)

Mies muutti isompaan asuntoon ja aloimme viettää lapseni kanssa hänen luonaan paljon aikaa ja pikkuhiljaa käytännössä muutimme saman katon alle, koska minä en pidä matkalaukkuelämästä ja olen vahvasti koti-ihminen. Sairastuimme kaikki koronaan ja tällöin miehen ex sai tietää suhteestamme. Hän oli alkuun suorastaan yliystävällinen, mutta koska minä huolehdin omista rajoistani ja vaadin myös miestä vähän rajaamaan exää, tämä ex alkoi reagoida kiusaamisella ja sitä on nyt jatkunut kolme vuotta. Takana on hänen omiin lapsiinsa kohdistuvaa huoltokiusaamista ja muutama perätön lastensuojeluilmoitus. Mies on jollain tasolla ymmärtänyt sen, että on omasta syyllisyydentunteestaan käsin toiminut mahdollistajana tälle ja että nimenomaan rajat suojelevat myös lapsia.

Isyyteen puolisoni läheisriippuvuus on vaikuttanut siten, että kun hän ei itse kestä yhtään lasten pahaa mieltä ja uhmaa, hän on tehnyt kaikkensa jotta lapset olisivat joka hetki tyytyväisiä. Hän pysäytti auton tien sivuun, jos lapselta putosi kädestään lelu jalkatilaan ja hän kantoi lasta kaikkialle vielä 4-vuotiaana, jos lapsi ilmoitti ettei halua kävellä. Lapsen ei tarvinnut kerätä lelujaan, eikä noudattaa peleissä ja leikeissä sääntöjä ja lapsi sai kehuja asioista ei-ikätasoisesti. Mies on ollut myös ylisuojeleva lastaan kohtaan henkisellä puolella.

Hänen oma äitinsä on sellainen joka saa kohtauksen jos lapsi hyppii sohvalla tai kiipeää korkealle leikkipuistossa ja mies on aina tiedostanut tämän, muttei aikaisemmin sitä että hän toimii itse vanhempana samoin mutta tunnepuolen asioissa. Ikään kuin suojelemalla lapsia tunteilta lapsi voisi kasvaa ehjäksi, vaikka asiahan on päinvastoin ja ehjiä lapsia kasvatetaan opettamalla ymmärtämään tunteita ja selviämään niistä. Tältä lapselta jäi mm. kokonaan taaperoiän uhma välistä ja aloitettiin tuki päiväkodissa, koska oli viivettä eri osa-alueilla. Minulla on itselläni saman ikäinen lapsi ja oli pakko puuttua voimakkaasti kotona näihin asioihin, koska lapsia on välttämätöntä perheessä kohdella tasapuolisesti. Ystävällinen puhe ei mennyt millään perille vaan kaava toistui ja toistui, kunnes jouduin alkaa käyttää samaa metodia kuin miehen exä, eli syyllistämistä. Minulle alkoi tulla jäätäviä morkkiksia näistä mieheen kohdistamistani ryöpytyksistä, mutta lasten kannalta tilanne sentään muuttui. Minun itsekunnioitukseni sen sijaan alkoi murentua.

Koen että olen mennyt rikki tässä suhteessa. Minä olen ollut aina peruskiltti ihminen, joka puhuu kauniisti muille ja osaa esittää vaikeatkin asiat toista kunnioittavasti ja käsitellä hyvin vaikeitakin tunteita ja suhtautua ongelmiin ratkaisukeskeisesti. Minun exäni ovat parhaita ystäväni ja ovat monesti ääneenkin sanoneet minun olleen paras ja täyspäisin kumppani ikinä ja soittavat nykyäänkin aina kun haluavat purkaa tai ratkoa jotain oman elämänsä vaikeaa tilannetta ja toteavat että koska minulta saa rehellisen ja järkevän mielipiteen. Nämä parisuhteeni ovat olleet hyviä, tasapainoisia ja onnellisia aikuisia tasavertaisia kumppanuuksia ja eron syyt minun kokemassani riittävän kemian puutteessa. Tämän takia ehkä tunnenkin niin selvän eron tähän nykyiseen suhteeseen, kun tiedän mitä on tasavertainen parisuhde ja tiedän kuka minä olen ja mitä on olla sinut itsensä ja maailmansa kanssa. Tai ainakin tiesin ennen, enää en ole varma. Minun oma minäkuvani, itsekunnioitukseni ja luottamukseni on alkanut saada säröjä ja en pysty kokemaan tässä suhteessa turvallisuudentunnetta.

Osa3

Mieheni ei puhu tarpeistaan tai tunteistaan. Suhteen alussa hänen tyytymättömyytensä ja huonot mielialansa ilmenivät mykkäkouluna. Hän kuitenkin lopetti tuon kun kerroin suoraan että se on henkistä väkivaltaa ja taisin ihan näyttää jonkun listauksenkin parisuhdeväkivallan eri muodoista. Aiemmin hän ei kestänyt mitään kritiikkiä kasvatuksellisiin asioihin liittyen, vaan tuntui ottavan tällaisen lapsensa persoonan kritisoimisena, vaikka minä puhuin käytöksestä ja ongelmista jotta voisimme yhdessä ratkaista niitä, en siitä että lapsessa itsessään olisi mitään vikaa tai että tämä olisi huono. Puhuessani jostain yksittäisestä ongelmasta hänen lapseensa liittyen, hän menee helposti puolustuskannalle ja nostaa jonkun minun lapseeni liittyvän muun ongelman esiin. Olen joutunut rajaamaan että jos puhun hänen lapsensa ongelmasta siihen keskusteluun ei kuulu minun lapseni ja jos hänellä on asiaa minn lapsestani, hänen tulee aloittaa siitä ihan erillinen keskustelu omana hetkenään. Nämä keskusteluyritykset menevät muuten vain joksikin sairaaksi kilpailuksi kumman lapsella on enemmän ongelmia ja se varsinainen pointti eli miten ratkaisemme asian, hukkuu täysin. Lopulta näistäkin asioista pääsimme puhumaan todella vasta sen jälkeen kun raivosin hänelle että hän on itse kasvattamassa täysin tavallisesta ja terveestä lapsestaan erityislasta.

Olen ollut ja olen edelleen kuormittunut bonusäiti miehen rajattomuuden vuoksi.

Esimerkiksi: lasten äiti halusi lähteä lomamatkalle kesällä ajankohtaan, jolloin hoitopaikat olivat kiinni ja mies töissä (tuon 2 viikkoa vieläpä 10 tunnin työpäivät ja 6 päivää viikossa), mutta mies ei kyennyt sanomaan ei. Säälistä lapsia kohtaan minä hoidin (isompi on erityislapsi miehen exän aiemmasta suhteesta jota ei voinut jättää hetkeksikään yksin ja minun omani plus heidän yhteisensä olivat vasta 5v). .

Mies on uhrautuvainen miellyttäjä, mutta koska hän on rajaton, hän ei ainoastaan uhraa itseään vaan myös meitä muita perheenjäseniä ruokkiessaan loputonta hyväksytyksi tulemisen nälkäänsä. Jos minä en olisi hoitanut lapsia, hän olisi ottanut nämä mukaan töihin lasten lomaviikkoina toiselle paikkakunnalle olemaan sisällä. Tämä puolestaan olisi tapahtunut työnantajan kustannuksella, koska kumpikin lapsi tarvitsi välitöntä vahtimista ja työkin olisi tullut tehdyksi vain toisella kädellä jos silläkään. Olen loputtomasti joutunut toistelemaan hänelle että aina kun yhdelle kumartaa, toiselle pyllistää ja minä olen väsynyt katsomaan jatkuvasti hänen takapuoltaan. Hän ei tunnu täysin ymmärtävän, että perheenisänä ja puolisona hän ei uhraa ainoastaan omista, vaan myös meidän muiden toiveista, tarpeista ja oikeuksista. Hän ikään kuin ostaa itselleen hyväksyntää meidän kustannuksellamme.

Hän on satuttanut minua toistuvasti miellyttääkseen muita. Äitinsä on haukkunut minut ilman että mies on puolustanut, vaan on pikemminkin kompannut. Kun joku sanoo jotain negatiivista minusta, mies välittömästi ostaa tämän toisen mielipiteen ja kertoo tällaisen keskustelun herättäneen hänet. Exänsä on tehnyt näitä perättömiä lastensuojeluilmoituksia minuun liittyen, eikä mies ollut edes sanonut exälleen ettei hyväksy tällaista (paitsi nyt viimeksi, mutta sekin vain koska minä vaadin). Laitoin aikanaan rajan, ettei exän puheluihin vastata ruokapöydässä koska mikään asia ei ole niin akuutti. Hän vastaili silti, koska luultavasti koki kestävänsä minun reaktioni paremmin kuin exän. Ei kuitenkaan ilman ratakiskoa käsittänyt että on valinnut elää minun kanssani arkea, joten valinnat kannattaisi tehdä siltä pohjalta.

Osa4

Joku kirjoitti aiemmin ulkoa opeteltujen fraasien toistelemisesta. Mieheni on sorastaan kävelevä fraasikirja, mutta päästelee niitä myös ihan väärissä asiayhteyksissä ja ikään kuin ei ymmärtäisi mistä puhuu. Me olemme myös käyneet pariterapiassa ja käymme yhä. Miestä kerran pyydettiin selittämään minulle miksi hän aikanaan tapasi exäänsä kertomatta minulle. Minä olin joskus tästä mieheltä kysynyt ja siinä yhteydessä sanonut että olen käynyt vaikeita tunteita läpi miettien jopa eikö hän halunnut loukata kertomalla että viettää aikaa mieluummin exänsä kanssa. Mies vastasi tähän terapeutin kysymykseen "En halunnut loukata kertomalla että vietän aikaa mieluummin exän kanssa." Aikamme oli lopussa ja lähdin tuolta täristen itku kurkussa, kun miehen piti mennä vielä töihin. Kysyin asiasta myöhemmin kotona ja mies selitteli, että oli siellä katsellut kelloa ja todennut että kauhea kiire ja piti vain nopeasti keksiä jotain ja tuo oli ainoa mitä tuli mieleen. Hänelle ei tullut mieleenkään vastata rehellisesti, että kysymys on liian vaikea ja minun tarvitsee miettiä sitä ajan kanssa ja nyt tulee kiire töihin.

Kerran miehelle alkoi tulla viestiä joltain naiselta ja kun kysyin onko heillä ollut jotain, mies vastasi että ei, vaan tämä nainen on vanha koulukaveri joka alkoi tilittää hänelle eroaan juuri siksi koska ei ole ollut hänen kanssaan tekemisissä. En uskonut tätä, koska tuossa ei ollut mitään järkeä. Mies sitten tunnustikin tämän olleen hänen ensirakkautensa. Ei tässä kaikki, vaan tuosta noin puolen vuoden päästä jäätyään kiinni muista valheista mies tunnusti heillä olleen myös salasuhde n.10 vuotta aiemmin tämän naisen avioliiton aikana, josta nyt oli eronnut. Mies kertoi tuon suhteen alkaneen heidän ollessa vetämässä ip-kerhoa. Tästä kului jälleen pidempi aika ja mies paljasti lisää. Tämän naisen lapsi (jonka isää nainen mieheni kanssa petti) oli myös tuossa ip-kerhossa. Tuo oli minulle shokki ja meinasin oksentaa, koska salasuhde varattuun ihmiseen on täysin arvojeni vastaista ja olin kuvitellut meidän jakavan samat arvot, mutta tuo vielä siihen päälle että tämä lapsi jonka toista vanhempaa petettiin oli siinä kerhossa. Kysyin mitä tunteita tuo oli miehessä herättänyt ja mies kertoi sen olleen jännittävä seikkailu. Olin kuin halolla päähän lyöty, enkä ymmärtänyt että miten kiltti, empaattinen ja toiset huomioiva ihminen voi kuitenkin täysin vailla omatunnontuskia tuntea noin. Olen kieltänyt olemasta enää yhteydessä tähän naiseen, vaadin tämän poistamista some-kavereista ja olen potenut tästä pahaa mieltä, koska parisuhteessa pitäisi voida luottaa toiseen eikä kontrolloida. En halua joutua kieltämään tällaisia asioita parisuhteessa, mutta en tiedä mitä muutakaan tehdä kun mieheltä itseltään puuttuu käsitys rajoista. Jos hän olisi alusta saakka ollut rehellinen ja avoin tähän naiseen liittyen, asiasta ei olisi tullut uhkaa parisuhteellemme.

Osa5

Kun mies ei kerro omista tarpeistaan ja toiveistaan, hän kuitenkin on toteuttanut niitä, mutta salassa. Kerran minulla oli omien asioideni vuoksi vaikeaa ja erikseen esitin toiveen, ettei hän sillä kertaa jäisi työpaikkakunnalle yöksi. Hä1n kuitenkin sanoi hyvin pahoittelevasti, on hommia niin paljon rästissä ja hänen tarvii myös puhua pomon kanssa ja illalla olisi siihen tilaisuus. Mies laittoi mulle illalla viestiä että on siellä pomon ja tämän puolison ja muiden seurassa, mutta odottelee sopivaa hetkeä. Huomasin miehen viestistä, että oli ottanut (käyttää alkoholia harvoin). Aamulla mulla oli jotain asiaa miehelle ja laitoin viestin eikä tämä vastannut ja koitin soittaa, eikä vastannut. Soitin myöhemmin toisen kerran ja mies vastasi, mutta kuulosti vasta heränneeltä. Sopersi puhelimessa miten oli ollut kiire aamulla töissä ja on menossa hakemaan autoa työpaikalta (missä oli just edellisessä lauseessa väittänyt olevansa). Tarina illan ja yön ja aamun kulusta muuttui kolmesti saman päivän aikana ja lopulliseksi versioksi jäi että oli ollut baarissa, toisessa ja lähtenyt jatkoille jonkun pariskunnan luo, Yksityiskohtia ei ollut, paitsi se laittoi jotain suomi-iskelmä-musiikkivideoita. Kysyin kuka se, niin se pariskunnan nainen. Pariskunnan nimiä ei muistanut edes seuraavana aamuna. Oli sammunut johonkin riippuvaan korituoliin ja lähtenyt yöllä taksilla kämpilleen. Olen välillä palannut tähän kyseiseen iltaan tässä parin vuoden aikana ja tarina on jälleen muuttunut. Musiikkia laittoivatkin pariskunnan mies ja mieheni kaveri, mutta pariskunnan nainen oli häivytetty tarinasta. Ihan äskettäin mies itse alkoi puhua tuosta illasta ja tällä kertaa pomo ja vaimo eivät tuolloin edes olleet olleet paikalla alkuillasta ja mies lipsautti myös "aamulla kun heräiltiin..", vaikka oli yksin kämpillään. Sanoi heränneensä puheluuni, mutta soitin silloin tosiaan kahdesti ja vastaamiseen meni ekasta soitosta noin tunti.

Olen aikapäiviä sitten tehnyt päätöksen, että vaikka mies olisi pettänyt minua, kestän ja käsittelen asian. Olen varma, ettei mies ole kertonut edelleenkään totuutta tuosta illasta ja mietin usein pääsenkö asiasta koskaan yli jos mies ei kerro totuutta. Tiedän, että totuuden pystyn kestämään ja käsittelemään, mutta en varmuudella tiedä pystynkö elämään miehen kanssa joka ei halua vieläkään puhua totta. Minä koen, ettei meillä ole edelleenkään puhdasta pöytää jonka päälle luottamusta voisi alkaa rakentaa. En tiedä haluanko maalata ja liimailla kauniita tapetteja seiniin, kun koko talon perustukset puuttuu ja tiedän että joku päivä tuulessa koko talo tulee sortumaan ilman kivijalkaremppaa.

Meillä on lapset, jotka ovat olleet sisaruksia niin pienestä etteivät enää oikein muista aikaa ennen. Minä en jotenkaan vain käsitä miten "ylikiltti" mies on valmis riskeeraamaan tämän meidän parisuhteeseemme nojaavan perheen ja viemään lapsilta toisensa suojellessaan haurasta itseään ja sisintään. Enkä tiedä miten takoa miehen päähän se, että hän ei suojele totuudelta minua ja lapsia vaan itseään ja se on hyvin itsekästä eikä kilttiä. Olen koko kuluneen talven arponut koska pitäisi ymmärtää erota ja pelastaa edes itsensä ja oma lapsi, vai voiko mies muuttua. Viime vuoden loppupuolella hain muuttolaatikot kahdeksi viikoksi olohuoneeseen ja merkkasin kalenteriin parisuhteellemme eräpäivän, koska mies ei ollut hommannut lyhytterapeuttia vaikka oli saanut lähetteen ja se lähete oli menossa vanhaksi. Tämä sai miehen toimimaan ja hän aloitti lyhytterapian joka loppui äskettäin. Mies haluaa muuttua, mutta minä en ole enää kaiken tämän ongelman laajuuden ymmärrettyäni varma kykeneekö hän siihen ennen kuin minä hajoan lopullisesti.

Osa6

Nyt olen tehnyt päätöksen, että jos hän vielä yhden ainoan kerran valehtelee, lähden. Mies itse sanoi suoraan, ettei halua antaa katteettomia lupauksia. Minä en ymmärrä miten voi olla vaikeaa olla valehtelematta. Läheisriippuvuudesta luettuani olen ymmärtänyt, että tietty kaava toistuu noissa hetkissä joista mies valehtelee, salaa ja jättää kertomatta. Hänelle tulee vaikea tunne ja koska hän ei itse kestä sitä, hän kokee velvollisuudekseen suojella minua etten minä joutuisi kokemaan samaa. Eikä hän jotenkaan käsitä että minä kestän vaikeat tunteet ja osaan käsitellä ne, mutta valehtelua taas en siedä, pysty tai haluakaan joutua käsittelemään.

Olen nyt viimeisen vuoden hakannut päätäni seinään ja miettinyt mihin minun rajani ja itsekunnioitukseni ovat kadonneet, kun kerta toisensa jälkeen haluan uskoa miehen lupauksia tehdä kaikkensa, jotta sama ei enää toistu. Silti samat asiat toistuvat, vain eri tilanteissa, mutta täsmälleen samalla tavalla. Kun katson peiliin, en enää näe siellä ehjää, suoraselkäistä vahvaa itseään rakastavaa ja kunnioittavaa aurinkoista naista, vaan jonkun epämääräisen ja vieraan pelokkaan ja epävarman alakuloisen hahmon.

Mies kävi suhteemme aikana psykiatrian sairaanhoitajalla ja kävi kuluneena talvena lyhytterapian. Tiedän etteivät isot muutokset tapahdu nopeasti, mutta en jotenkaan näe selkeää suuntaaja oivalluksia, vaan pieniä yksittäisiä asioita. Pinnalliset muutokset eivät korjaa miestä, tai parisuhdetta, vaan tarvittaisiin sellainen oikea ahaa-elämys.

Niin ja miehelläni ei ole traumataustaa tai kurjaa lapsuutta, mutta jotain emotionaalista puutetta kyllä. Äitinsä hätääntyy silminnähden heti jos joku lapsistamme itkee. Häpeä paistaa, jos lapset käyttäytyvät julkisella paikalla huonosti tai tekevät jotain noloa. Hän käyttäytyy normaalisti vain silloin kun kaikki muut vaikuttavat tyytyväisiltä. Hän puhuu kaikille ihmisille kauniisti ja kunnioittavasti, mutta selän takana arvostelee. Hän menee pois tolaltaan, jos poikansa ei vastaa viestiin tai puheluun (viimeksi oli kokouksessa) ja pahimmillaan syyllistää. Hän kantaa meille ruokaa ja vaatteita pyytämättä, muistuttelee lasten säänmukaisesta pukemisesta ja olemme 40+. Asuu lähellä ja ovat tekemisissä vähintään joka viikko, yleensä useammin. Mies oli vähän epäuskoinen kun näytin jotain artikkelia liian läheisestä vanhempi-aikuinenlapsi suhteesta ja huomautin että ovat tosiaan tekemisissä useita kertoja viikossa. Mies ei uskonut, joten tarkistettiin whats appista, niin neljältä päivältä oli joko puheluita tai viestejä. Hyvä suhde omaan vanhempaan on hieno juttu, mutta tuossa näiden suhteessa ei ole kyse kahden tasavertaisen aikuisen välisestä suhteesta, vaan kontrollista ja holhoamisesta. Minä aloin reagoida näiden suhteessa ensin siihen kun koin että minun alueelleni tultiin ja rajojani loukattiin. Haluan että me päätämme miehen kanssa mitä meillä syödään, eikä anoppi. Haluan että me päätämme itse lastemme ja omasta pukeutumisestamme, eikä anoppi. Haluan että valitsemme itse hammastahnamme, eikä anoppi lähetä sitäkin meille. Olen alkanut vältellä miehen äitiä näiden asioiden takia, vaikka hän on ihan mukava ihminen.

Osa6

Yhden voimakkaan herätyksen koin ihan äskettäin, kun lapsellani oli konflikti toisen lapsen kanssa. Tämän toisen lapsen äiti hyökkäsi asiasta hyvin voimakkaasti ottamalla yhteyttä mieheeni. Mieheni komppasi tätä äitiä tämän haukkuessa aivan järkyttävän ylimitoitetusti niin lastani kuin minua. Mieheni oli myös kertonut tälle luottamuksellista terveystietoa lapsestani. Mies kertoi minulle tästä vasta viiveellä yritettyään ensin skannailla minua ja tunnetilojani. Tuon tapahtuman jälkeen olen tajunnut luottavani perhe- ja lapsiasioissa enemmän jopa lapseni narsisti-isään, kuin omaan empatiakykyiseen puolisooni.

Saan nykyään ahdistuskohtauksia aina, jos kumppaniani pyydetään jonnekin kavereiden kanssa, tai jos tällä menee töissä pitkään. Mies ymmärtää kyllä että on itse aiheuttanut tämän, mutta hän kokee ongelman poistuvan sillä että ei mene minnekään ja soittelee minulle, mutta minä taas tiedän että ainoa tapa ratkaista tämä on se että mies ottaa vastuun kaikesta luottamuksen rikkoneesta toiminnastaan, tekee töitä itsensä kanssa eikä enää koskaan särje luottamustani. Muuten minustakin tulee läheisriippuva ja sitten meitä on kaksi rikkinäistä ihmistä jotka siirtävät tämän traumakäytöksen myös lapsiin jne.

Täällä itseään täynnä olevat mammat haukkuvat miehiään. T. M41

Vierailija kirjoitti:

Täällä itseään täynnä olevat mammat haukkuvat miehiään. T. M41

Olet väärässä ketjussa.

Miks herran tähden ton pitkän sepustuksen kirjoittaja on vielä tuon miehen kanssa? Muksu kainaloon ja menoks, sitten terapeutin pakeille, ei tuollaisen myllyn jäkleen kukaan oo enää järjissään.

Vierailija kirjoitti:

Miks herran tähden ton pitkän sepustuksen kirjoittaja on vielä tuon miehen kanssa? Muksu kainaloon ja menoks, sitten terapeutin pakeille, ei tuollaisen myllyn jäkleen kukaan oo enää järjissään.

Samaa mieltä. Luin päivällä tuon pikaiseen hyppimällä ja jäi kiinnostamaan niin, että oli pakko lukea ajan ja ajatuksen kans tuo kokonaan. Ansaitset nainen NIIN paljon parempaa kuin tuon, minkä olet "saanut", joten nyt sulla on selvästi se viimeinen kuulutus: "Jätä se sika!" 🏁🏃🐖

Minä olen aina ollut vastuunkantaja. Lapsesta lähtien olen tehnyt ns. Näkymätöntä työtä kotona eli pyörittänyt arkea. Jatkoin sitä työelämässä ja avioliitossa. Odotin kiitosta mitä en saanut. Sitten tapasin kumppanin, joka ei sitä hyväksynyt ja se oli minulle shokki. Sairastuin ja uuvuin täydellisesti. Pitkä tie alkoi ja pikkuhiljaa menen eteenpäin omaa tietä. Osa katkaisi välinsä minuun. 

Vierailija kirjoitti:

Jos joku ei ymmärrä miten raskasta tuo on, niin hyvä esimerkki oli tuolla aiemmassa kirjoituksessa:

Nainen ehdottanut lähesriippuvaiselle miehelle lomaa. Erityisesti miestä kiinnostava lomakohde. Mies lupautunut lähtemään. Mies luvannut katsoa hotellin, mutta ei tehnyt oikeasti asian eteen mitään. Miehen kaveri tulee kylään ja selviää, että mies on aiemmin luvannut kaverin kanssa lähteä lomalle, siksi ei tehnyt sovittua hotellivarausta. Mies ei ole kertonut naiselle, että on sopinut kaverin kanssa loman. Mies ei ole kertonut kaverille, että on sopinut naisen kanssa loman. Kaveri suuttuu. Mies katoaa ja vetää marttyyrimaisen vihanpuuskan naiselle.

Luultavasti vielä surkutellut kavereilleen, että nainen esti lähdön kaverin kanssa. Näin ainakin omasta kokemuksesta. Se on niin raskasta, kun toinen ei voi kertoa mitään ajatuksiaan, suunnitelmiaan tai tunteitaan ääneen. Ja sitten jos teet jotain niitä vastaan, olet tyranni ja toinen suuttuu.Et voi tehdä mitään, koska et voi mitenkään tietää onko tämä sellainen asia joka ei sovi toiselle. Koko suhteessa ei ole lainkaan tilaa sinun negatiivisille tunteille.

Olen itse päässyt tuosta irti onneksi. Mutta miehen kaveripiirissä on tuollainen tyyppi ja nyt moni heistä inhoaa läheisriippuvaisen kaverin uutta puolisoa. Pitävät naista kontrolloivana pirttihirmuna, vaikka monta kertaa on selvinnyt, ettei hän edes ole tiennyt esim. illanistujaisista.

Heh. Tunnistin ap:n kuvauksesta itseni. Se, miten parisuhteessa lähden elämään toisen elämää, koska omat kiinnostukseni, haaveeni ja tavoitteeni ovat minulle tuntemattomia. Sen takia tosin nyt olen yksin. Deittisovellukseen kun olisin halunnut kertoa jotain itsestäni, mutta totesin etten voi, kun en itsekään tiedä.

Mutta sitten taas olen ollut myös parisuhteessa, jossa minua on käytettu syynä siihen, ettei ole jaksanut lähteä kavereiden illanistujaisiin. Koskaan ei ollut ongelma jos toinen halusi mennä yksin, mutta siitäkin sain sitten myöhemmin kuulla, kuinka olin estänyt exää menemästä mihinkään yksin. 

Vierailija kirjoitti:

Osa6

Yhden voimakkaan herätyksen koin ihan äskettäin, kun lapsellani oli konflikti toisen lapsen kanssa. Tämän toisen lapsen äiti hyökkäsi asiasta hyvin voimakkaasti ottamalla yhteyttä mieheeni. Mieheni komppasi tätä äitiä tämän haukkuessa aivan järkyttävän ylimitoitetusti niin lastani kuin minua. Mieheni oli myös kertonut tälle luottamuksellista terveystietoa lapsestani. Mies kertoi minulle tästä vasta viiveellä yritettyään ensin skannailla minua ja tunnetilojani. Tuon tapahtuman jälkeen olen tajunnut luottavani perhe- ja lapsiasioissa enemmän jopa lapseni narsisti-isään, kuin omaan empatiakykyiseen puolisooni.

Saan nykyään ahdistuskohtauksia aina, jos kumppaniani pyydetään jonnekin kavereiden kanssa, tai jos tällä menee töissä pitkään. Mies ymmärtää kyllä että on itse aiheuttanut tämän, mutta hän kokee ongelman poistuvan sillä että ei mene minnekään ja soittelee minulle, mutta minä taas tiedän että ainoa tap

Yhtenäisesti nyt koko pitkään juttuun:

Wau. Olen luullut olevani pahasti läheisriippuvainen, mutta sinä veit voiton tässä. Olen itse nimittäin eronnut suhteesta, jossa on exäänyxää ja muuta ongelmaa. 

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa tutulta, oma eksäni oli samanlainen, mutta ei yhtä paha onneksi. Itsäni myös tyrmistytti se, että mies myötäili kaikkien toiveitteni kanssa ja oli kaikesta mukamas samaa mieltä, vaikka oikeasti vain haki hyväksyntää. Eroon johtikin asioiden paljastuminen ja hän perusteli tyhjyyttä kumisseita lupauksiaan/mielipiteitään, että sanoi asioita niin vain koska ne olivat minulle tärkeitä! No syystäkin minulla on tiettyjä periaatteita ja ehtoja, joista en tingi enkä niiden takia edes ryhdy parisuhteeseen jos en löydä vastakaikua niiden osalta toisesta. Eksä lisäksi paikkasi särkynyttä lapsuutta ja äitinsä välinpitämättömyyttä ihastumalla jatkuvasti (ja todella näkyvästi) toisiin naisiin. Oli ollut jossain nettideittipalstalla ja huijannut toisia olevansa sinkku ja saanut toisilta naisilta huomiota ja ihailua. Eräs nainen eksän huijauksesta kuultuaan meni ihan sekaisin, että eksä kyllä osasi sotkea muiden ihmisten elämän lupailemalla kelle

Tämä! Havaintoja läheisriippuvaisesta!!!

Vierailija kirjoitti:

Minä olen aina ollut vastuunkantaja. Lapsesta lähtien olen tehnyt ns. Näkymätöntä työtä kotona eli pyörittänyt arkea. Jatkoin sitä työelämässä ja avioliitossa. Odotin kiitosta mitä en saanut. Sitten tapasin kumppanin, joka ei sitä hyväksynyt ja se oli minulle shokki. Sairastuin ja uuvuin täydellisesti. Pitkä tie alkoi ja pikkuhiljaa menen eteenpäin omaa tietä. Osa katkaisi välinsä minuun. 

Tässä on se "hauska" puoli, että uhrautumisella saanut kerättyä ympärilleen vain ihmisiä, jotka jollain tapaa hyötyvät siitä loputtomasta uhrautumisesta.

Aika yksin oli kun löysi lopulta rajansa. Kun sain yhden uuden tuttavan, niin olin jopa häkeltynyt kun halusi nähdä ihan muuten vaan, eikä siksi että tarvitsisi minulta jotain. 

rohkaiskaa läheisriippuvaista laiskotteluun ja rentoutumaan. rohkaiskaa sanomaan ei,kertokaa että rakastatte ilman tekoja ja palvelua.tiedän on raskasta varmaan toi ylimenevä juttu.mutta läheisriippuvainen yrittää parhaansa ja luulee että niin pitää toimia.onneksi ootte terapiaa koittanu.