Pitäisikö elarien saanti evätä, jos nainen yksistään haluaa pitää lapsen?
Joskus vaan fiilis, että nainen haluaa lapsen ja mies on ainoastaan se elareitten maksaja ja sponsori.
Ei koskisi tilannetta, jos pariskunta asuu yhdessä.
Kommentit (163)
Jere Karalahti on tässäkin asiassa tiennäyttäjä. Poikalasta hän on halunnut ja saanut sellaisen Nannan kanssa. He elävät onnellisesti luxuskodissa. Edellisessä avioliitossa syntyneelle esikoistyttärelle Jere maksaa elareita 1200€/kk ja venakko ex-hutsunsa lapselle 200€/kk. Kyllä lapset voidaan taloudellisestikin arvottaa sen mukaan onko ne toivottuja vai ei. Hyvä Jere!
Tässä taas näkee sen miten nykyihmisen ajattelussa seksin harrastaminen ja lisääntyminen ovat jotenkin toisistaan erillisiä asioita. Biologisesti se menee kuitenkin niin että seksin tarkoitus ei ole pelkästään olla kivaa vaan ihan oikeasti sen tarkoitus on myös tuottaa jälkeläinen. Nykyihminen kuvittelee että ehkäisyn avulla voi valita rusinat pullasta eli harrastaa seksiä vailla pelkoa lapsen tuomasta vastuusta.
Minkään ehkäisyvälineen käyttäminen ei kuitenkaan edes oikein käytettynä ja valmistusvirheettömänä sulje hedelmöittymiden mahdollisuutta pois. Jokaisen kannattaisi siis miettiä oma seksikäyttäytyminensä sen mukaan että joka kerta kun panee niin sieltä voi tulla lapsi ja jos ei ole siihen valmis niin jättää panematta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elarien evääminen tuollaisen perusteella tarkoittaisi sitä että naista painostettaisiin yhteiskunnan toimesta tekemään abortti, tuo siis rajoittaisi naisen itsemääräämisoikeutta oman kehonsa suhteen.
Ei naista painostettaisi aborttiin, naisillahan olisi edelleen enemmän vaihtoehtoja valittavissa kuin miehillä. Mies ei voi saada biologisia jälkeläisiä ilman naisen suostumusta, nainen voi - sekä hedelmöityshoitojen avulla että synnyttämällä vastoin miehen tahtoa. Jatkossa naiset vain joutuisivat kantamaan taloudellisen vastuun myös tuosta jälkimmäisestä valinnasta.
Ja mistäs luuleet niiden hedelmöityshoidoissa käytettävien siittöiden tulevan, joltain vastentahtoiselta mieheltä joka on pakotettu luovuttajaksi vai? Ei, kyllä se spermanluovuttaja on ihan suostumuksellisesti roiskaissut mällit muumimukiin.
Ja jos et itse tahdo että kukaan nainen synnyttää ilman sinun "lupaasi" niin asia hoituu niin yksinkertaisella keinolla kuin että älä tee ketään raskaaksi. Se onnistuu pitämällä housut jalassa. Jos harrastat seksiä niin otat joka ikinen kerta riskin että sieltä saattaa tulla lapsi vaikka olisi ehkäisy käytössä joten jos et ole valmis isäksi niin elä selibaatissa.Ja huoraksi ryhtyvä nainen on aivan omasta tahdostaan ryhtynyt huoraksi.
Ok.
Voidaan siis lainsäädännössä unohtaa ihmiskauppa, koska oma tahto vain riittää selitykseksi.
Kyllä naiset sitten voivat ollaa loogittomia ja tyhmimpiä elukoita päällä maan. Ei tuohon mikään muu eläinlaji pysty.
Vierailija kirjoitti:
Hommaa kunnon miehen ja elää miehen kanssa seuraavat 50 vuotta, niin kyllä mies töitä tekee perheensä eteen.
Problem solved.
Tämä on niin totta. Esiaviollinen kanssakäyminen pitää laittaa rangaistavaksi ja laittomaksi teoksi. Miestenkin kannattaa jättää seksi avioliittoon.
Vierailija kirjoitti:
Jere Karalahti on tässäkin asiassa tiennäyttäjä. Poikalasta hän on halunnut ja saanut sellaisen Nannan kanssa. He elävät onnellisesti luxuskodissa. Edellisessä avioliitossa syntyneelle esikoistyttärelle Jere maksaa elareita 1200€/kk ja venakko ex-hutsunsa lapselle 200€/kk. Kyllä lapset voidaan taloudellisestikin arvottaa sen mukaan onko ne toivottuja vai ei. Hyvä Jere!
Paitsi että sille ei halutulle akalle pitäisi maksaa 0e/kk.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni tämä on itsestäänselvyys jokaiselle rehelliselle ja oikeustajuiselle ihmiselle.
Mutta tässä jälleen asia, millä naiset näyttävät todellisen luontonsa, äärimmäisen epärehellisyytensä ja kieroutensa kun lukee täältäkin naisten vääryyttä loistavia kommentteja ja katsoo niiden saamia peukutuksia.Eli sinusta olisi oikeudenmukaista että aikaisemmin myötämielinen isä voisi sanoutua irti isyydestä vaikka viikkoa ennen lapsen syntymää?
Löysitpä fiksun ja filmaattisen keppihevosen millä pomppia.
Luulitko tälläisella ratsastelevasi vääryyden ja kierouden oikeuttamiseen ja saavasi ihailua älykkyydellesi?
Olen minäkin sitä miettinyt, miten todistetaan, että mies on alunperin halunnut lasta tai sanonut, että hän kyllä kantaa vastuunsa. Pitäisikö seksiin hommata virallinen valvoja, joka katsoo, että kumpikin on selvinpäin ja tietää mahdolliset riskit? Vai tehdäänkö yhdessä sopimus, joka viedään maistraattiin, jonka jälkeen heltiää lupa harrastaa seksiä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hommaa kunnon miehen ja elää miehen kanssa seuraavat 50 vuotta, niin kyllä mies töitä tekee perheensä eteen.
Problem solved.
Tämä on niin totta. Esiaviollinen kanssakäyminen pitää laittaa rangaistavaksi ja laittomaksi teoksi. Miestenkin kannattaa jättää seksi avioliittoon.
Ehei, ei olla enää 50 luvulla. Ehkäisy on keksitty, sekä abortti. Kyllä se lapsi on valinta, vaikka se sinua itkettääkin vierittää vastuut muualle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni tämä on itsestäänselvyys jokaiselle rehelliselle ja oikeustajuiselle ihmiselle.
Mutta tässä jälleen asia, millä naiset näyttävät todellisen luontonsa, äärimmäisen epärehellisyytensä ja kieroutensa kun lukee täältäkin naisten vääryyttä loistavia kommentteja ja katsoo niiden saamia peukutuksia.Eli sinusta olisi oikeudenmukaista että aikaisemmin myötämielinen isä voisi sanoutua irti isyydestä vaikka viikkoa ennen lapsen syntymää?
Löysitpä fiksun ja filmaattisen keppihevosen millä pomppia.
Luulitko tälläisella ratsastelevasi vääryyden ja kierouden oikeuttamiseen ja saavasi ihailua älykkyydellesi?Olen minäkin sitä miettinyt, miten todistetaan, että mies on alunperin halunnut lasta tai sanonut, että hän kyllä kantaa vastuunsa. Pitäisikö seksiin hommata virallinen valvoja, joka katsoo, että kumpikin on selvinpäin ja tietää mahdolliset riskit? Vai tehdäänkö yhdessä sopimus, joka viedään maistraattiin, jonka jälkeen heltiää lupa harrastaa seksiä?
Aivan hyvin voitaisiin tehdä sopimus missä selvitetään, että ollaanko tekemässä lapsia yhdessä. Jos paperissa lukee ei, niin silloin mies ei maksa penniäkään elareita.
Problem solved
Jos paperissa lukee kyllä, niin on tehty 50 vuoden sitoumus olla yhdessä.
Ei tämä vaikeata ole.
Voisihan ne naisetkin pitää jalat ristissä, jos ei halua lapsia. Tai mennä aborttiin. Minusta ap:llä on hyvä pointti, että miehillä on liian vähän päätäntävaltaa näissä asioissa. Olen kuullut tapauksista, että nainen ei ole halunnut kondomia, kun se ei tunnu kivalta ja muka on pillerit käytössä. Oikea syy: on haluttu ruokkomaksujen maksaja.
Vierailija kirjoitti:
Tässä taas näkee sen miten nykyihmisen ajattelussa seksin harrastaminen ja lisääntyminen ovat jotenkin toisistaan erillisiä asioita. Biologisesti se menee kuitenkin niin että seksin tarkoitus ei ole pelkästään olla kivaa vaan ihan oikeasti sen tarkoitus on myös tuottaa jälkeläinen. Nykyihminen kuvittelee että ehkäisyn avulla voi valita rusinat pullasta eli harrastaa seksiä vailla pelkoa lapsen tuomasta vastuusta.
Minkään ehkäisyvälineen käyttäminen ei kuitenkaan edes oikein käytettynä ja valmistusvirheettömänä sulje hedelmöittymiden mahdollisuutta pois. Jokaisen kannattaisi siis miettiä oma seksikäyttäytyminensä sen mukaan että joka kerta kun panee niin sieltä voi tulla lapsi ja jos ei ole siihen valmis niin jättää panematta.
Ja jokaisen tulee myös muistaa, että kivikaudella jokainen tiesi, että se elämänkumppani on sitten valittuna seuraavaksi 50 vuodeksi. Rusinoita ei voi mennä enää sen jälkeen valitsemaan naapurikylästä, koska se mies joka lapsen elättää on se oma mies.
Luuletteko te, että mies kivikaudella lähettelisi sorsia sinne toiseen kylään naiselle.. ehei vaan ottaisi vitutuspäissään uuden nuoremman naisen itselleen eikä lähettäisi vanhalle haahkalle yhtään mitään!
Paperiin voidaan myös kirjata kyllä, jolloin on tehty 50 vuoden sopimus olla yhdessä (lue avioliitto)
Jos jompikumpi rikkoo tämän sopimuksen, niin hän on maksaja -> vastuu omista valinnoistaan.
Kun harrastaa seksiä, täytyy ymmärtää muutamia asioita. Ensinnäkin, täytyy hyväksyä että seksin jälkeen nainen voi tulla raskaaksi. Sillä ei ole mitään väliä oliko ehkäisyä vai ei vai pettikö se, ainoa varma ehkäisy on selibaatti mikäli lapsia ei halua. Sama pätee sekä miehiin että naisiin, molemmilla on yhtäläinen vastuu raskaudesta.
Toisekseen, tuleva lapsi on 50% isän ja 50% äidin - ei siis enemmän naisen kuin miehen "omaisuutta". Molempien äänen pitäisi siis olla tasavertaisessa asemassa lapsen tulevaisuudesta päätettäessä.
Jos kumpikaan ei halua lasta --> hyvä juttu, tehdään abortti.
Jos vain mies haluaisi lapsen mutta äiti ei --> mies ei voi pakottaa naista äidiksi. Joko hän maksaa itse jonkun sijaissynnyttäjän tai on ilman.
Jos vain nainen haluaa lapsen mutta mies ei --> nainen ei voi pakottaa ketään isäksi. Joko nainen tekee abortin tai sitten hän pitää lapsen ilman mitään maksuja.
Näettekö ongelman? Elatusmaksut ovat epätasa-arvoinen ja vanhoillinen järjestelmä, joka perustuu ajatukseen miehestä perheen elättäjänä ja naisesta tärkeämpänä osapuolena lapsiasioista päätettäessä. Todellisuudessa lapsen vanhempien vastuu ja oikeudet ovat yhtäläiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainen huolehtikoon ehkäisystä, jos mies ei ole kertonut haluavansa lasta. Tämä on itsestään selvyys. Ei kai kukaan nainen tee lasta kysymättä asiaa ensin mieheltä?
Mies huolehtikoon ehkäisystä, jos nainen ei ole kertonut haluavansa lasta. Tämä on itsestäänselvyys (huom yhdyssana). Ei kai kukaan mies tee lasta kysymättä asiaa ensin naiselta?
Mies ei edelleenkään voi tulla raskaaksi.
Tämä kylläkin on femakkoille ylitsepääsemätöntä ymmärtää.
Luonnonlakeja mielellään muuttaisivat, mutta kun lainsäädännölläkään se ei käy.
Siispä vastuu ehkäisystä on ja jää, sekä kuluu ainoastaan naiselle, mutta jos se ei hupsulle hepsankeikalle käy niin hepsankeikka kantakoon vastuun ihan itse perseensä jakamisesta.
Näin yksinkertaista se vain on.
Eikö sinua yhtään huoleta tautien mahdollisuus, jos kännipäissäsi panet jotain yhtä kännissä olevaa, baarista mukaan ottamaasi naista? Kenen vastuu on silloin, jos saat hiv:n?
Mihin ratsastat keppihevosellasi?
Ei voi, siitä yksinkertaisesta syystä että raskautta ei aiheuta abortin tekemättömyys. Abortin teko tai tekemättömyys ei vaikuta mitenkään raskauden alkusyihin ja siihen että syyllisiä raskauteen on kaksi joten se ei liity mitenkään siihen kuka raskaudesta joutuu maksamaan.
Jos Pete ja Matti rikkovat yhdessä naapurin autotallin seinän ja Peten isällä on rakennusfirma jota Pete päättää olla hyödyntämättä, Matin osuus kuuluu edelleen Matin maksettavaksi. Ei Matti voi päättää ettei hänen tarvitse maksaa osuuttaan "koska Pete olisi voinut sitä ja tätä" tai tehdä Petelle ehtolistoja joiden perusteella Matin ei tarvitse maksaa omaa osuuttaan. Matin osuus vahingosta kuuluu Matin maksettavaksi riippumatta siitä mitä joku muu olisi voinut tehdä.
Jos Pete ei halua käyttää isän rakennusfirmaa päästääkseen Matin pälkähästä, se on hänen valintansa. Jos nainen ei halua käyttää itseensä kohdistuvaa lääketieteellistä toimenpidettä päästääkseen miehen pälkähästä, se on hänen valintansa. Pete ei silti ole korvausvastuussa koko vajasta, eikä nainen maksuvastuussa koko lapsesta. Koska, edelleen rautalangasta vääntäen, Peten valinnat eivät vaikuta Matin korvausvastuuseen eivätkä naisen valinnat miehen vastuuseen syntyneestä vahingosta. Se on puolet joka tapauksessa.
Vierailija kirjoitti:
Tässä taas näkee sen miten nykyihmisen ajattelussa seksin harrastaminen ja lisääntyminen ovat jotenkin toisistaan erillisiä asioita. Biologisesti se menee kuitenkin niin että seksin tarkoitus ei ole pelkästään olla kivaa vaan ihan oikeasti sen tarkoitus on myös tuottaa jälkeläinen. Nykyihminen kuvittelee että ehkäisyn avulla voi valita rusinat pullasta eli harrastaa seksiä vailla pelkoa lapsen tuomasta vastuusta.
Minkään ehkäisyvälineen käyttäminen ei kuitenkaan edes oikein käytettynä ja valmistusvirheettömänä sulje hedelmöittymiden mahdollisuutta pois. Jokaisen kannattaisi siis miettiä oma seksikäyttäytyminensä sen mukaan että joka kerta kun panee niin sieltä voi tulla lapsi ja jos ei ole siihen valmis niin jättää panematta.
Mielestäni jälleen asia mikä kuuluu naisille, jos ei jaeltaisi sitä persustaan ympäriinsä jääkiekkojoukkueille ja jalkapalloliigoille, niin tuo mainitsemasi seksin alkuperäinen ja tärkein tarkoituskin toteutuisi ja samalla ihmissuhteet olisivat kuten säilyisivät huomattavasti ehyempinä.
Eli syy on jälleen naiset huorahtelussa, eikä suinkaan miehissä.
Erosimme, lapsi jäi miehelle. Minä naisena maksan elatusmaksuja. Raskaus havaittiin liian myöhään abortin kannalta ja mies halusi pitää lapsen. Haluan tulevaisuudessa oman perheen ja lapsia, mutta oikean miehen kanssa. En haluaisi maksaa enää ensimmäisestä alatusmaksuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus vaan fiilis, että nainen haluaa lapsen ja mies on ainoastaan se elareitten maksaja ja sponsori.
Ei koskisi tilannetta, jos pariskunta asuu yhdessä.Eihän elarit muutenkaan koske yhdessä asuvien pariskuntien osalta. Mun mielestä miehen kuuluu käyttää kondomia, jos tietää, ettei halua lasta.
Kyllä se on naisen vastuulla käyttää pillereitä tai kierukkaa tai käydä steriloimassa itsensä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne elarit menee sen lapsen elämiseen, siis lapselle. Ei isä voi kieltäytyä sillä perusteella ettei lasta halunnutkaan, muutenhan näin rupeaisi joka toinen isä tekemään.
No isällä pitäisi ainakin olla oikeus tietää, mitä elarirahalla on hankittu, jotta se ei ole mennyt exän tarpeisiin.
Minusta tähän voitaisiin perustaa lakisääteinen elaritili jolta mies voi halutessaan pyytää ja riitauttaa tiliotteen - tällöin tiliä valvoisi mies eikä viranomaiset joten asia näkyisi korkeintaan muutamana aiheellisena oikeusjuttuna jos on jotain älytöntä ostettu. Jonkun paksuksi pistäminen ei aiheuta velvollisuutta elättää sitä naista. Oman lapsensa joutuu elättämään siksi kun kaikki muutkin vanhemmat joutuu, hajosi kortsu vahingossa tai ei.
Eikö sinua yhtään huoleta tautien mahdollisuus, jos kännipäissäsi panet jotain yhtä kännissä olevaa, baarista mukaan ottamaasi naista? Kenen vastuu on silloin, jos saat hiv:n?