Onko siinä jotain väärää, jos olen jo etukäteen ilmoittanut aikuisille lapsilleni, että sitten kun....

Muistan muutama vuosi sitten, kun neuvolassa kyseltiin perheemme tukiverkostosta ja siitä onko esimerkiksi isovanhemmilla mahdollisuus auttaa tiukan paikan tullen. Minulla kun ei ole enää vanhempia ja mieheni vanhemmat asuvat ulkomailla, jouduin toteamaan, ettei meillä ole juuri ketään, joka voisi auttaa. Ystävätkin elävät aivan eri elämäntilanteissa kuin me. Onnea niille, joilla on laaja tukiverkko.

Onhan sinulla tuohon asenteeseesi täysi oikeus, hiukan outona vain pitäisin ainakin omalta äidiltäni tuollaista etukäteispurkautumista jos en ole edes raskaana.

Mitäpä jos olisit itse pitänyt jalat ristissä etkä olisi lisääntynyt, niin ei tarvitsisi olla niin marttyyria ja ei tulisi niitä lapsenlapsiakaan vaivoiksi.

Minä en etukäteen ilmoittele mitään periaatteitani. Mielelläni hoitaisin lapsenlapsia silloin, kun minulle sopii, saisin siitä varmasti itsekin iloa. Itsestäänselväksi hoitajaksi en rupea enkä pelkää fiksujen lapsieni sellaista olettavankaan. Lapsiani haluan kuitenkin auttaa kohtuuden rajoissa. t. parikymppisten äiti

Minä olen ollut isovanhemmillani päivähoidossa, mummoni jäi sopivasti eläkkeelle juuri ennen kuin äitini palasi takaisin työelämään. Mummolle maksettiin palkka hoidosta ja selvät rajat oli sovittuna, miten menetellään. Näin jälkeenpäin, aina kun näemme mummoni kanssa, hän jaksaa aina kertoa, kuinka nuo vuodet olivat parhaat hänen elämässään. 

Vierailija kirjoitti:

Ap. kuittaa, että oma lapseni on todellakin viisaampi ja täyspäisempi kuin moni muu, joten siitä ei ole kyse, mutta jotenkin olen sivusta seuraillut nykyajan trendiä hoidattaa lapsensa isovanhemmillaan, ja vanhemmat lähtevät viettämään sitä ihanaa kahden keskistä aikaa jopa viikoiksi ulkomaille saakka lomaillen sekä vähän väliä juoppotteluviikonlopun viettämistä.

Nykyajan trendiä? Synnyin 1978 ja vietin aina joulu- ja talvilomat sekä osan kesälomasta mummolassa. Joka vuosi vanhemmat kävivät ilman lapsia "etelässä" eli Kanarialla tai jossain. Lastenvahdiksi hälytettiin mummo 500 km päästä, mummo sai itse miettiä lehmilleen hoitajat siksi aikaa.

Oma äitini on hoitanut lapsiani silloin tällöin, mutta perustelujen on pitänyt olla hyvät (esim. synnytyksen ajaksi otti isomman hoitoon). 

En lainkaan allekirjoita väitettä, että isovanhemmilla hoidattaminen olisi nykyajan trendi. Kaikkea muuta.

Meillä äitini hoiti lapsiamme opiskeluaikanani. Auttoi minua valtavasti tuolloin. Nyt vuosien jälkeen on kiva nähdä kuinka luonteva ja lämmin suhde teineillä on mummonsa kanssa.

Mä olen itse jo mummoikäinen, mutta mulla ei ole vielä lapsenlapsia. Suurin osa ystävistäni on ikäisiäni tai vähän vanhempiani. Hyvin yleistä ainakin tuttavapiirissäni on, että iän tuomista krempoista, univaikeuksista ja väsymyksestä jutellaan ystävien eikä omien lasten kanssa. Myöskään omista huolistamme emme puhu lapsillemme. Hyvin moni ei kerro lapsilleen syövästäkään ennenkuin on varmistunut, millaisesta syövästä on kyse ja mikä on ennuste. Koitamme elää mahdollisimman normaalia elämää ja tehdä asioita, joita vielä pystymme tekemään. Varsinkin, jos tiedämme, että 5-10 vuoden päästä emme niitä asioita enää pysty tekemään. Emme halua huolestuttaa lapsiamme ja tästä syystä lapsemme näkevät meidät aivan erilaisessa fyysisessä ja psyykkisessä kunnossa kuin mitä todellisuudessa olemme. Lapsemme näkevät kuntosalilla käyvän fitness-mummon, vaikka todellisuudessa mummo koittaa kuntosalilla vain vahvistaa nivelrikkoisia polviaan ympäröiviä lihaksia. Tai ulkomailla reissaavan mummon, joka kuitenkin ulkomailla pysähtyy jokaisessa kirkossa. Ei nähdäkseen hienoja kirkkoja vaan päästäkseen istumaan, koska ei jaksa kävellä enää niin pitkiä matkoja kuin nuorena. Tai aikaisin aamulla virkeänä heräävän mummon, jonka virkeyden takana on nukkumaanmeno illalla jo klo 19, sillä öisin herää monta kertaa. 

Minun äitini on juuri tuollainen, ja omalla ajatusmaailmallaan kasvattanut minut siihen, etten halua lapsia ollenkaan. Ne ku on vain riesana kaikille ja pitää saada elää vain sitä omaakin elämää. 

Olen kyllä sitä mieltä, että jos ilmoittaa haluavansa lapsenlapsia, niin on kyllä ihan kohteliasta heitä sitten myös haluta hoitaa. En voi sietää sellaisia "kermat päältä" isovanhempia joihin törmää nykyään joka paikassa. Osallistutaan kyllä lasten järjestämiin tapahtumiin, mennään siis valmiille (joulut, synttärit ym.) mutta sitten työpaikan kahvihuoneessa haukutaan lapsenlapset kun ovat niin väsyttäviä ja rasittavia ja "minä olen jo vastuuni kantanut". 

Aina syytetään että nykyajan nuoret ovat itsekkäitä, mutta mistähän se itsekkyys oikeasti on lähtöisin?

Minun äitini suunnittelee jäävänsä puoleksi vuotta vuorotteluvapaalle hoitamaan lastamme, kun minä menen töihin. Kuulemma haluaa vaihtelua arkeen. :) Itse otti asian puheeksi, en olisi edes tajunnut kysyä tuota. Sanoin heti, että jos todella haluat jäädä niin me maksetaan vähintään kotihoidon tuki palkaksi ja viedään vaipat, ruuat yms.

muista myös se, että tapaamiset voi olla hyvin vähissä, jos mummoa kerta ei kiinnosta.

Turha inistä mummotettavien perään

Missään laillisessa toiminnassa ei ole mitään väärää.

No mielestäni olet tyly ja tökerö. Mun äiti ilmoitti juuri noin, että jos lapsia teette, niin minä en sitten niitä hoida. 

Asia ei tuolloin ollut ajankohtainen lainkaan, mutta loukkasi mua. Sain sellaisen käsityksen tosta lausunnosta, että me lapset oltiin hänelle sellainen taakka ja rasite, että a) sellaiseen ei kannata ryhtyä b) ja jos ryhtyy, tulee vanhemmiten tosi katkeraksi. 

Meillä on nyt kuitenkin kolme ihanaa lasta, joita mun äiti näkee silloin tällöin, ei häntä kauheasti kiinnosta, kun ehkä pienet vauvat. Hoitaa ei enää jaksa eikä ole pyydettykään. Ihan ok. Isäni hoidin hautaan siinä pienten lasten hoitamisen ohella, kun syöpä vei lopulta voiton. Hän nyt sentään oli kiinnostunut lapsista, mutta osin hoidettava hänkin. Nyt auttelen äitiäni myös. Sekin on ok. 

Miehen vanhemmat auttavat silloin tällöin, kun matkoiltansa ja oopperoiltansa ehtivät ja jaksavat. Kohta autamme heitäkin. Se on ok. 

Ei meidän kaveripiirissä kukaan hoidata lapsiansa isovanhemmillaan, pikemminkin toisin päin. Mutta olisin toki toivonut mustimpina hetkinäni parempaa turvaverkkoa. 

Mun mielestä jokainen voi tehdä kuten haluaa, mutta toi että etukäteen ilmoitetaan ei mun korviin kuulosta muulta kuin halulta loukata. 

Vierailija kirjoitti:

Ihan ok meille! Eikä tarvii sitten tulla vanhana itkemään, kun kukaan ei  eikä kylässä ja auttamassa.

No eikö se ole vähän kohtuutonta että ensin hoitaa itse omat kersansa, sitten kersojensa lapset, että saa sukulaistensa apua vanhuuden päivinä?

pata kattilaa soimaa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on nyt vanhempina ensimmäinen sellainen sukupolvi, joka ei osaa elää perheenä. Lapsi on joku omituinen juttu, joka on tullut sotkemaan treffailua ja parisuhdetta, joten tämä aikuisiksi kasvamaton sukupolvi vie lapsen omille vanhemmilleen kuin ihmetellen, että mistä se putkahti. Sitten hoidetaan parisuhdetta ja unelmoidaan, että lasta ei koskaan ollutkaan.

Lapsi on kuin kodinkone, sen mukana kulkee käyttöohjekirjanen, jota isovanhempien on noudatettava. Vanhemmat itse ei niin tee, mutta on tärkeää, että mummolassa lapsi saa sormiruokaa tasan klo 16.27 ja sen päälle 3 hörppyä vettä. Syöttää ei saa eikä puuroa antaa, koska muuten se pieni pentele vaatii samaa kotonakin.

Viikolla lapsi on päiväkodissa, viikonloput mielellään mummolassa, koska eihän sille muuten kehity mitään suhdetta isovanhempiin. Omat vanhemmat näkevät lastaan tuskin koskaan, koska heillä on ruuhkavuodet.

No kukas sen sukupolven on kasvattanut? Jaajuu, te itse.

Usko tai älä, sen kasvatti päiväkoti. Tuli subjektiivinen päivähoito-oikeus ja sen myötä alettiin pitää outona, jos äiti tai isä oli kotona lasten kanssa.

Minulla on vuoden ikäinen lapsenlapsi ja nuorin lapseni on 11. Sovimme jo odotusaikana että otan lapsenlapseni kerran kuussa yökylään vuorokaudeksi ja kun lapsenlapseni on n. 3 vuotias otan koko viikonlopuksi sen kerran kuussa. Itse olen ehdottanut tätä koska haluan luoda läheisen suhteen lapsenlapseeni ja antaa nuorille vanhemmille myös omaa aikaa heidän oman jaksamisen takia. Tämä järjestely on toiminut hyvin. Vanhemmat pääsevät leffaan tms.rentoutumaan kerran kuussa ja minä odotan kovasti näitä viikonloppuja kun ihana poika tulee mummolaan. Ja mummola on käynyt jo tutuksi pienelle. Kukin isovanhempi hoitaa sen miten itse jaksaa ja mikä kullekin elämäntilanteeseen sopii. Jokainen mummo tavallaan 😊

Mulla on viisi lastenlasta kolmesta eri perheestä ja sanon täällä suoraan, että kyllä se voimille käy. Jos sen sanoisi sen heille, piru olisi irti. Sitten on vielä iäkkäät vanhemmat huolettavana. Molemmat ollaan vielä työelämässä ja miehellä vielä enemmän remppaa kuin itselläni.

Jostakin nuoret eivät millään ymmärrä, että jos lapset ovat viikonlopun meillä kerran kuukaudessa, niin kolmen kanssa se tarkoittaa lähes jokaisena viikonloppuna lapsivieraita.

Ja yleensä mun aika menee ruuanlaittoon, siivoukseen yms. enkä juuri jaksa enää leikkiä tai olla heidän kanssaan, kun pakolliset välipalat ja ruuat tekee ja hoitaa tiskit.

Olen tämän tunteeni kanssa niin yksin ja väsynyt ja syyllisistävä olo. Ehkä ei pitäisi lukea täällä näitä kommentteja lainkaan, kun uhkailut ja kiristykset tulevat niin lähelle .

Mun äiti hoiti veljen lapsia 7 vuotta vähintään 2 krt/vko ja usein viikonloppuina. Sitten veli erosi ja exänsä muutti lasten kanssa 150 km päähän. Kumma juttu, että enää ei aika isoäidin kanssa olekaan tärkeää, vaikka ennen eroa se oli suorastaan välttämätöntä lasten kasvulle ja kehitykselle. Äiti näki nämä lapsenlapset viimeksi viime vuonna jouluna, silloinkin 10 min verran, koska heillä oli kiire. Tai siis äidillään ja uudella puolisolla oli kiire, marketin parkkipaikalla odottivat, että äitini tuo lahjat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on nyt vanhempina ensimmäinen sellainen sukupolvi, joka ei osaa elää perheenä. Lapsi on joku omituinen juttu, joka on tullut sotkemaan treffailua ja parisuhdetta, joten tämä aikuisiksi kasvamaton sukupolvi vie lapsen omille vanhemmilleen kuin ihmetellen, että mistä se putkahti. Sitten hoidetaan parisuhdetta ja unelmoidaan, että lasta ei koskaan ollutkaan.

Lapsi on kuin kodinkone, sen mukana kulkee käyttöohjekirjanen, jota isovanhempien on noudatettava. Vanhemmat itse ei niin tee, mutta on tärkeää, että mummolassa lapsi saa sormiruokaa tasan klo 16.27 ja sen päälle 3 hörppyä vettä. Syöttää ei saa eikä puuroa antaa, koska muuten se pieni pentele vaatii samaa kotonakin.

Viikolla lapsi on päiväkodissa, viikonloput mielellään mummolassa, koska eihän sille muuten kehity mitään suhdetta isovanhempiin. Omat vanhemmat näkevät lastaan tuskin koskaan, koska heillä on ruuhkavuodet.

Ap. kuittaa ja kiittää tästä mielipiteestä, olen AIVAN TISMALLEEN SAMAA MIELTÄ.:)

Huhhuh, mitä sitä itseään nuo molemmat viestit ovat. Mäkin voisin heittää hienon yleistyksen. Se, että syytätte lapsienne ikäisiä siitä, etteivät he osaa elää perheenä lapsiensa kanssa, kertoo omasta epäonnistumisestanne kasvattajina! Niin enhän minä kykene lapsiani hoitamaan, koska A) minut lähetettiin sukulaisten ja muiden vaivoiksi loma-ajoiksi, viikonlopuiksi jne B) äitiäni kiinnosti enemmän kulttuuri, taide ja viini kuin lapset C) elämäänsä kyllästynyt isäni lähes asui töissä, koska kotona oli vielä kauheampaa. Että kyllä ne v anhemmat, etenkin teidän sukupolvi, ovat ennenkin olleet "kädettömiä" mitä lastenhoitoon ja kasvatukseen tulee. Me nykyajan luuseri-vanhemmat olemme teidän "kasvattamia"...