"Turhia" asioita, jotka muistat vuosien takaa?

Katselin pullan tuoksussa jotain ruotsinkielistä lastenohjelmaa, jota olin ennenkin katsellu. Siinä oli outo rillipäinen(?) hattupäinen (?)nainen joka asui asuntovaunussa metsässä. Nainen seisoi vaunun katollakin. En osannut ruotsia, mutta ei haitannut.

Äiti leipoi pullaa, joten oli takuulla lauantai.

Jos joku keksii mikä lastenohjelma tollanen oli, kertokaa.

Joskus 70-luvun loppupuoliskolla varmaan tuli se lastenohjelma

1351

Oli varmaankin ruotsalainen Lastenohjelma From A till Ö.

Ohessa lainaus Kuvaputken tekstistä:

Ohjelman päähenkilö on asuntovaunussa metsikössä elelevä Hedvig, joka joutuu aina pohtimaan muutaman hankalamman sanan merkitystä. Aina kun Hedvig on hakoteillä, hänen nenänsä alkaa kasvaa. Yleensä merkitykset loksahtavat kohdalleen vasta, kun hän hakee neuvoa katolla elelevältä viisaalta Helge-pöllöltä.

Vuonna 1974 valmistunut ohjelma on todellinen toiveklassikko naapurimaassa, ja miksei meilläkin! Sarjan pääosissa ovat Birgitta Andersson ja Bert-Åke Varg ja Ruotsissa se on ilmestynyt äskettäin dvd:llä.

Vierailija kirjoitti:

Oli varmaankin ruotsalainen Lastenohjelma From A till Ö.

Ohessa lainaus Kuvaputken tekstistä:

Ohjelman päähenkilö on asuntovaunussa metsikössä elelevä Hedvig, joka joutuu aina pohtimaan muutaman hankalamman sanan merkitystä. Aina kun Hedvig on hakoteillä, hänen nenänsä alkaa kasvaa. Yleensä merkitykset loksahtavat kohdalleen vasta, kun hän hakee neuvoa katolla elelevältä viisaalta Helge-pöllöltä.

Vuonna 1974 valmistunut ohjelma on todellinen toiveklassikko naapurimaassa, ja miksei meilläkin! Sarjan pääosissa ovat Birgitta Andersson ja Bert-Åke Varg ja Ruotsissa se on ilmestynyt äskettäin dvd:llä.

Kiitos, JUURI TÄMÄ se oli, tuntuu nimikin tutulta. Nenäkin tosiaan kasvoi naisella usein, pöllönkin jo muistan.

Taidankin etsiä löytäisinkö ton dvd:n cdoncomista, ruotsalainen firma niin voi löytyä.

Jossain kotimaisessa lastenohjelmassa (Noppa?) Heikki Takkinen nökötti risupesässä samanlaisessa pöllöpuvussa kuin Helge. Hahmon nimi oli Huuko P. Puuko.

Ei löytynyt cdoncomista, mutta tubesta löytyy. Käyn siellä verestämässä lapsuusmuistoja.

1354

Alakoulussa Unkarista kotoisin olleen pojan hyräilemä laulunpätkä.

Ruotsinopettajalta lipsahti "okej då" ja siitäkös naurunremakka repesi.

Joskus ehkä 4-vuotiaana hoitopaikassani kävelin olohuoneesta keittiöön ja väistin mustaa pillerinmuotoista keinonahkarahia joka oli vierinyt tielleni. Jostain syystä mulle tuli mieleen, että entäs jos juuri tämä hetki sattuu olemaan sellainen, jonka muistan loppuelämäni. Olin ilmeisesti vastikään saanut jostain tietää, että aikuiset muistavat vain pienen osan varhaislapsuudestaan. 

Mainosrallatustarinoista tuli mieleen itselleni parhaiten mieleen jäänyt mainos: Kakkosluokan jälkeen lähdettiin perhelomalle Rhodokselle. Olin jo tullut riippuvaiseksi kirjojen lukemisesta, mutta en hoksannut pakata mitään luettavaa mukaan. Hotellihuoneestamme löytyi jostain syystä joku suomenkielinen sanomalehti. Ehkä jokin Hesarin osio? Siinä oli pääosin aika raskasta luettavaa 8-vuotiaalle, joten luin oikeastaan koko lomaviikon uudestaan ja uudestaan siinä ollutta terveyssandaalimainosta, jossa oli mm. sen laulaja-Miisan haastattelu. Hän kertoi siinä ymmärtäneensä vasta terveyssandaalien myötä, miten pöljää on kävellä koko ajan korkkareilla. Näen vieläkin sen mainoksen mielessäni. 

En tiedä meneekö tämä enemmän trauman puolelle. Luin alle kymmenvuotiaana Muumiot-kirjaa (miksi tällaisia tietokirjoja ylipäätään tehdään lapsille?). Kirjan alkupäässä on iso kuva jäässä säilyneestä Franklinin arktisella retkikunnalla mukana olleesta miehestä. Muumion silmät ovat auki ja hän on muutenkin varsin kammottavan näköinen. Kuvatekstissä oli hänen nimensä, en muista sitä kokonaan, mutta hänen sukunimensä oli Torrington. Olen melkein 30 ja tämän miehen kuva on piirtynyt niin voimakkaana muistiini että pystyisin varmaan piirtämään hänen kuvansa jos haluaisin. Toivon suuresti että saan tuon kuvan vielä joskus pois mielestäni, ei ole kovin hauskaa nähdä siitä vieläkin painajaisia.

Kirjassa oli muitakin aika ikävän näköisiä ruumiita mutta ne eivät ole piirtyneet läheskään samalla tavalla mieleeni.

Vierailija kirjoitti:

"Mic mac poco loco run run."

Mikäs tämä on..?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katarol katarelli, uusi voimapastilli. Katarol katarässä, hyvä maku ompi tässä. Katarol kataruuta, mitä tässä mekäläinen muuta. 

Katarol katarilli, tosi vahva pastilli

Katarol kataruusi, siinä maku aivan uusi

Katarol katarässä, hyvä maku ompi tässä

Katarol kataraapi, tämä suuni raikastaapi

Katarol kataruuta, mitä tässä meikäläinen muuta

  Ja tämä ralli väännettiin siskon kanssa muotoon: "Katarol kataraska, tässä maku ompi ihan.."

   Nauroimme kylki vääränä nokkeluudellemme. Viime kesänä viimeksi... me yli 50-kymppiset.

Olin 10-vuotiaana pelaamassa pesäpalloa pihapiirin lasten kanssa. Hiukseni olivat letillä. Ennen lyöntivuoroani eräs tyttö tuli pilkalliseen äänensävyyn kertomaan, että en varmasti ole letittänyt hiuksiani itse, ja vastasin että kylläpäs olin. Hän sanoi minua mammariksi ja että äitini varmasti letittää hiukseni.

Menin lyöntivuorolleni ja ajattelin tuon tytön yrittäneen tahallaan häiritä keskittymistäni. En muista miten peli jatkui.

Vierailija kirjoitti:

Oli varmaankin ruotsalainen Lastenohjelma From A till Ö.

Ohessa lainaus Kuvaputken tekstistä:

Ohjelman päähenkilö on asuntovaunussa metsikössä elelevä Hedvig, joka joutuu aina pohtimaan muutaman hankalamman sanan merkitystä. Aina kun Hedvig on hakoteillä, hänen nenänsä alkaa kasvaa. Yleensä merkitykset loksahtavat kohdalleen vasta, kun hän hakee neuvoa katolla elelevältä viisaalta Helge-pöllöltä.

Vuonna 1974 valmistunut ohjelma on todellinen toiveklassikko naapurimaassa, ja miksei meilläkin! Sarjan pääosissa ovat Birgitta Andersson ja Bert-Åke Varg ja Ruotsissa se on ilmestynyt äskettäin dvd:llä.

  Oliko tämä Helge-pöllö sellainen pörrötukkainen, terävänokkainen tyyppi jolla oli helvetin isot silmälasit? Inhosin sitä. Tuliko vielä sama ohjelma Från ö till a tillbaka, vai pelotteliko isosisko minua?

Muistan kun ajoin polkupyörällä ekaa kertaa ilman apupyöriä ja isäni kannusti minua. Muistan sen tien mutkan, isäni hymyilevän ilmeen, ja sen upean vapauden tunteen. Tämä nyt ei ehkä mene kategoriaan tylsät muistot, mutta kuitenkin.

Nyt isäni on jo kuollut.

Tämä sattui 70-luvun alussa. Menin äidin kanssa valintamyymälän alakertaan, jossa oli kenkäosasto.

  Äiti otti korista valkoiset kiiltonahkaiset, sellaista liskonnahkaa jäljittelevät remmikengät ja kysyi myyjältä: "Onko nämä niitä pympym-kenkiä?"  Supatin äidille, mitä ne pympym-kengät ovat. Äiti ei kuullut, vaan käski sovittaa minun kenkiä. Kengät olivat pienet mutta valehtelin niiden olivan sopivat, koska ne oli niin makeat.

  Kaupasta päästyä kavelin uusilla kengilläni ja kysyin vielä kerran, että mitkä pympym-kengät nämä on.

  Äiti mietti hetken aikaa kunnes älysi: "Eekun minä sanoen, että  kympin kengät! Nämä kengät makso kympin, kymmenen markkoo." 

   Ai jaa. Höh.

Oltiin isän kanssa ajelemassa, elettiin 70-lukua. Olin n.4-5v. Isä otti jonkun ison punertavatukkaisen miehen kyytiin jolla oli punertavia käsikarvoja, isänikin oli iso, mutta se mies oli vielä isompi. Veimme sen viereiselle paikkakunnalle, jossa pysähdyimme autotielle turkoosin talon kohdalle, jossa se jäi pois kyydistä. Talo on vieläkin siellä ja saman (harvinaisen) värinen. Ehkä mies oli liftari, eikä isän tuttu, mutta varma en ole..

Olin mummolassa, jossa olin päivittäin koulun jälkeen ja muutoinkin usein. Oli ihan 80-luvun alkupuoli (80-82?), olen kaiketi siis ollut 8-10v.

10 vuotta vanhempi serkkuni asui mummolassa, tutkin usein hänen jänniä lehtiään salaa, jos ei ollut huoneessaan. Sillon luin jostain lehdestä, että Lahdessa oli tapettu parturi-kampaaja raa'asti. Muistan mustavalkoisen kuvan kampaamosta, jossa surma oli tapahtunut.

Olin neljä-viisivuotias. Olimme menneet kyläilemään perhetuttujen luo. Illasta kehkeytyi levoton ja äänekäs, koska aikuisväestä osa nautti viinaksia. Minä jäin syrjään, ketään ikäistäni ei ollut kenen kanssa leikkiä. Löysin lattialta taitellun setelin ja vein sen talon rouvalle. Hän otti setelin ''talteen'' ja minä palasin omaan yksinäisyyteeni. Ilta jatkui. Muistan että istuin yläkertaan vievien portaitten tasanteella. Taas bongasin portaitten juurelta samalla tavalla taitellun setelin. Ehkä se oli jo kertaalleen löytämäni. Kiikutin sen talon rouvalle ja taas hän kiitteli. Tuntuu että minun iltani kului tuon yhden setelin merkeissä. Sain kaksi kertaa muutaman sekunnin huomion. Ja rahalla sen tajusin ostaa jo silloin...

OLin sen ikäinen, että opin piirtämään ihmiselle raajat, ei pelkkiä keskiruumista sojottavia tikkuja.

  Opettelin piirtämään "ihmiselle" jopa sormet ojennetun käden päähän.  Sormien piirtäminen olikin niin mukavaa, että tein niitä parisenkymmentä, sellaista teräväkärkistä kolmiota muistuttavia. Ja kun olin näitä sormia sitten halutun määrän piirtänyt, vedin kylmänviileästi viivan takaisin ranteen kohtaan. Tätä on vähän hankala selittää mutta ihmishahmoni näyttivät siltä, että heillä olisi ollut roikkuvat sahat ranteissaan.

   Isosisko oli erittäin taitava piirtäjä ja joskus hän vahti että pysäyttäisin tuon sormien piirtelyn vaikkapa sinne 4-7 tsipaleeseen. Kun hän ei huomannut vedin niitä kolmiomaisia saha- sormia piirustuspaperin alalaitaan asti ja muutama varmuuden vuoksi tuvan pöytäänkin.