Lue keskustelun säännöt.
En saisi olla kiinnostunut ulkonäöstäni
01.11.2016 |
Yritin tiivistää jutun otsikkoon.
Olen ihan kivan näköinen (kuulemma), mutta minulla on nuoruudesta lähtien ollut uskomus, etten saisi välittää ulkonäöstäni. Etten saisi korjata meikkiäni tai hiuksiani. Etten saisi tarkistaa peilistä, miltä näytän. Etten saisi kuvitella olevani ihan hyvän näköinen. Minun pitäisi olla syvällinen ja henkinen. Pelkästään.
Silti salaa välitän vaatteistani. Tällä viikolla terapeuttini sanoi "sinulla on meikkiä, ihosi näyttää tosi heleältä". Häkellyin täysin ja pelkäsin, että meikkoä oli liikaa. Joillakin on meikkiä joka päivä ja liikaa, miksi syyllistyin?
Kommentit (72)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on ollut ihan sama juttu. Vasta aikuisiällä olen päässyt siitä pikkuhiljaa yli, vaikka edelleen esim. jossain kivassa mekossa tulee fiilis, että en minä saa yrittää näyttää naiselliselta.
Äidiltä tuo selkeästi mulle ainakin perityi. Oli itse minun lapsuudessani "harmaa hiirulainen" ja mullekin osteltiin enimmäkseen shortseja ja t-paitoja kesää varten, kun muut tytöt oli mekoissa ja hameissa. Teini-iässä olisi ollut kiva näyttää nuorelta naiselta, mutta oli aina semmonen olo, että muut katsovat paheksuvasti, jos edes yritän. Meikkaamisen aloitin kyllä yläasteella, mutta se nyt oli lähinnä sellaista tuhruista "pandameikkiä", kun oli sitä tummaa kautta silloin. Lukiossa kadehdin muita nuoria naisia, jotka oikeasti pitivät huolta ulkonäöstään. Ja näyttivät HYVILTÄ.
Mulle periytyi vähän semmonen asenne, että on täyttä turhuutta kiinnittää huomiota ulkonäköönsä. Tärkeämpää on kehittää älyä ja luovuutta.
Mutta kuten sanottu, olen muuttunut 20-vuotta täytettyäni paljon. Nyt olen 26, enkä todellakaan jaksa tuntea syyllisyyttä meikatessani ja valkatessani tarkkaan vaatteita aamuisin. Pukeudun juuri niin naisellisesti kuin haluan. Äitinikin on muuttunut ihan täysin. Oikeastaan se muuttuminen tapahtui hänen erottuaan isästäni. Äiti käytti ennen paljon mustaa ja harmaata, r-collectionin paitoja ja suoria housuja, mutta nykyisin suosii kirkkaita värejä ja kauniita tunikoita, tyköistuvia farkkuja yms. ja on uskaltautunut uusiin hiustyyleihin ja "näyttävämpään" meikkiinkin silloin tällöin. :) Tuo muutos on ollut mahtavaa nähdä.
Käyttäjä2351 kirjoitti:
Mulla on ollut ihan sama juttu. Vasta aikuisiällä olen päässyt siitä pikkuhiljaa yli, vaikka edelleen esim. jossain kivassa mekossa tulee fiilis, että en minä saa yrittää näyttää naiselliselta.
Äidiltä tuo selkeästi mulle ainakin perityi. Oli itse minun lapsuudessani "harmaa hiirulainen" ja mullekin osteltiin enimmäkseen shortseja ja t-paitoja kesää varten, kun muut tytöt oli mekoissa ja hameissa. Teini-iässä olisi ollut kiva näyttää nuorelta naiselta, mutta oli aina semmonen olo, että muut katsovat paheksuvasti, jos edes yritän. Meikkaamisen aloitin kyllä yläasteella, mutta se nyt oli lähinnä sellaista tuhruista "pandameikkiä", kun oli sitä tummaa kautta silloin. Lukiossa kadehdin muita nuoria naisia, jotka oikeasti pitivät huolta ulkonäöstään. Ja näyttivät HYVILTÄ.
Mulle periytyi vähän semmonen asenne, että on täyttä turhuutta kiinnittää huomiota ulkonäköönsä. Tärkeämpää on kehittää älyä ja luovuutta.
Mutta kuten sanottu, olen muuttunut 20-vuotta täytettyäni paljon. Nyt olen 26, enkä todellakaan jaksa tuntea syyllisyyttä meikatessani ja valkatessani tarkkaan vaatteita aamuisin. Pukeudun juuri niin naisellisesti kuin haluan. Äitinikin on muuttunut ihan täysin. Oikeastaan se muuttuminen tapahtui hänen erottuaan isästäni. Äiti käytti ennen paljon mustaa ja harmaata, r-collectionin paitoja ja suoria housuja, mutta nykyisin suosii kirkkaita värejä ja kauniita tunikoita, tyköistuvia farkkuja yms. ja on uskaltautunut uusiin hiustyyleihin ja "näyttävämpään" meikkiinkin silloin tällöin. :) Tuo muutos on ollut mahtavaa nähdä.
Olen onnellinen sun äidin ja sun puolesta! Hienoa!!
Ap:lle myös sellaisia terveisiä, että iloitse naiseudestasi! Meidän tulisi jokaisen toteuttaa sitä omalla tyylillämme itsemme kauniiksi tuntien. Siinä ei ole kuin pelkästään hyvää.
Vierailija kirjoitti:
Yritin tiivistää jutun otsikkoon.
Olen ihan kivan näköinen (kuulemma), mutta minulla on nuoruudesta lähtien ollut uskomus, etten saisi välittää ulkonäöstäni. Etten saisi korjata meikkiäni tai hiuksiani. Etten saisi tarkistaa peilistä, miltä näytän. Etten saisi kuvitella olevani ihan hyvän näköinen. Minun pitäisi olla syvällinen ja henkinen. Pelkästään.
Silti salaa välitän vaatteistani. Tällä viikolla terapeuttini sanoi "sinulla on meikkiä, ihosi näyttää tosi heleältä". Häkellyin täysin ja pelkäsin, että meikkoä oli liikaa. Joillakin on meikkiä joka päivä ja liikaa, miksi syyllistyin?
Mutta tavallaan sinun aina vallinnut käsityksesi on AIVAN OIKEA. Ulkonäöstä kuulu välittäää nimenomaan salaa. Niin että se pannaan kuntoon kotona, ennen kuin lähdetään ihmisten ilmoille, ja missään julkisilla tai yleisillä paikoilla tai muiden ihmisten nähden ei peilailla eikä korjailla mitään. Ei saa olla mitään korjailtavaa, vaan sen homman on oltava kasassa kun kotoa lähdetään. Josskus jonkun aivan poikkeuksellisen tilanteen hetkellä tämä saa pettää, esim poikkeuksellisen ja yllättävän surun hetkellä, mutta esim hautajaisiin mennessä jätetään meikkaamatta juuri siksi, ettei olisi naama viiruilla kun kumminkin itketään.
Julkinen meikkaaminen ei ole iloa omasta naiseudesta, eikä hyvää itsetuntoa. Se on vain ja ainoastaan sivistymätöntä, rahvaanomaista ja wt. Näkeehän sitä välillä, mutta ei se asianosaisten imagoa paranna. Tuskin oloakaan, koska onhan ulkonäöstä nyt mukavampi ja tehokkaampi huolehtia kotona, missä siihen on tilaa ja kaikki välineet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meikkasiko äitisi?
Arvostelivatko vanhempasi sinua? Joku jo mainitsi "slutshaming", koitko olevasi vanhempiesi silmissä jotenkin lutkamainen, jos meikkasit?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en näe peilikuvaani. Tai siis katson aina jotenkin itseni läpi/ohi. En koe, että se olen minä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, miksi olet kehittänyt tuollaisen ongelman. Olen 46-vuotias ja olen meikannut varmaan jo 13 vuoden iästä, en muista tarkkaan. Laittaudun päivittäin, hiukset, meikki ja tyylikkäät vaatteet. Ehkä juuri tämän ansiosta teen keikkoja mallintyössä. Ulkonäön voi hyödyntää. Ihmeen ankeata toisilla. Jooo, huono nainen meikkaa. NAURAN....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näin mä sanoisin jollekin, joka katsoisi oikeudekseen kommentoida meikkaamistani.
Vierailija kirjoitti:
Miksi laitoit meikkiä terapiaan?
Miksi terapeutti kommentoi ulkonäköäsi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi ap ajattelet noin, huonon kasvatuksen syytä. En ymmärrä, koska olen aina ollut oman tien kulkija, ja meikannut jo yläasteelta lähtien. Mitä te muiden kommenteista välitätte, samalla mitalla takaisin.
Kai terapiaan voi meikata, jos yleensäkin laittautuu.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ap ajattelet noin, huonon kasvatuksen syytä. En ymmärrä, koska olen aina ollut oman tien kulkija, ja meikannut jo yläasteelta lähtien. Mitä te muiden kommenteista välitätte, samalla mitalla takaisin.
Minkä ikäinen ap on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ap ajattelet noin, huonon kasvatuksen syytä. En ymmärrä, koska olen aina ollut oman tien kulkija, ja meikannut jo yläasteelta lähtien. Mitä te muiden kommenteista välitätte, samalla mitalla takaisin.
Minkä ikäinen ap on?
12.
Minä en meikkaa, koska en halua miesten kuvittelevan, että yritän jotain.
Vierailija kirjoitti:
Minä en meikkaa, koska en halua miesten kuvittelevan, että yritän jotain.
Isäsikö opetti?
Slutshaming?