En saisi olla kiinnostunut ulkonäöstäni

Juhlameikki!

Vierailija kirjoitti:

Juhlameikki!

Ehkä en kuitenkaan ;)

Ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ap ajattelet noin, huonon kasvatuksen syytä. En ymmärrä, koska olen aina ollut oman tien kulkija, ja meikannut jo yläasteelta lähtien. Mitä te muiden kommenteista välitätte, samalla mitalla takaisin.

Minkä ikäinen ap on?

12.

Olen 34. Siksikin ihmettelen, miksi meikkini tai meikittömyyteni kuuluu kenellekään.

Ap

Käyttäjä2351 kirjoitti:

Mulla on ollut ihan sama juttu. Vasta aikuisiällä olen päässyt siitä pikkuhiljaa yli, vaikka edelleen esim. jossain kivassa mekossa tulee fiilis, että en minä saa yrittää näyttää naiselliselta.

Äidiltä tuo selkeästi mulle ainakin perityi. Oli itse minun lapsuudessani "harmaa hiirulainen" ja mullekin osteltiin enimmäkseen shortseja ja t-paitoja kesää varten, kun muut tytöt oli mekoissa ja hameissa. Teini-iässä olisi ollut kiva näyttää nuorelta naiselta, mutta oli aina semmonen olo, että muut katsovat paheksuvasti, jos edes yritän. Meikkaamisen aloitin kyllä yläasteella, mutta se nyt oli lähinnä sellaista tuhruista "pandameikkiä", kun oli sitä tummaa kautta silloin. Lukiossa kadehdin muita nuoria naisia, jotka oikeasti pitivät huolta ulkonäöstään. Ja näyttivät HYVILTÄ.

Mulle periytyi vähän semmonen asenne, että on täyttä turhuutta kiinnittää huomiota ulkonäköönsä. Tärkeämpää on kehittää älyä ja luovuutta.

Mutta kuten sanottu, olen muuttunut 20-vuotta täytettyäni paljon. Nyt olen 26, enkä todellakaan jaksa tuntea syyllisyyttä meikatessani ja valkatessani tarkkaan vaatteita aamuisin. Pukeudun juuri niin naisellisesti kuin haluan. Äitinikin on muuttunut ihan täysin. Oikeastaan se muuttuminen tapahtui hänen erottuaan isästäni. Äiti käytti ennen paljon mustaa ja harmaata, r-collectionin paitoja ja suoria housuja, mutta nykyisin suosii kirkkaita värejä ja kauniita tunikoita, tyköistuvia farkkuja yms. ja on uskaltautunut uusiin hiustyyleihin ja "näyttävämpään" meikkiinkin silloin tällöin. :) Tuo muutos on ollut mahtavaa nähdä.

Minulla on samanlaisia kokemuksia lapsuudesta, ja tunne, että harmaana hiirulaisena pysyttely on hyve.

Sinä olet vielä nuori. Olen pohtinut, onko minun jo myöhäistä "puhjeta kukkaan". Toisaalta oletan, että äitisi on löytänyt naisellisuuden minua vanhempana, joten ehkä toivoa on.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meikkasiko äitisi?

Arvostelivatko vanhempasi sinua? Joku jo mainitsi "slutshaming", koitko olevasi vanhempiesi silmissä jotenkin lutkamainen, jos meikkasit?

Kyllä, samoin koulussa saattoi tulla huomauttelua ja "siveellisyyttä" kytättiin. En saanut olla vanhempieni mielestä naisellinen.

Ap

lll kirjoitti:

Käyttäjä2351 kirjoitti:

Mulla on ollut ihan sama juttu. Vasta aikuisiällä olen päässyt siitä pikkuhiljaa yli, vaikka edelleen esim. jossain kivassa mekossa tulee fiilis, että en minä saa yrittää näyttää naiselliselta.

Äidiltä tuo selkeästi mulle ainakin perityi. Oli itse minun lapsuudessani "harmaa hiirulainen" ja mullekin osteltiin enimmäkseen shortseja ja t-paitoja kesää varten, kun muut tytöt oli mekoissa ja hameissa. Teini-iässä olisi ollut kiva näyttää nuorelta naiselta, mutta oli aina semmonen olo, että muut katsovat paheksuvasti, jos edes yritän. Meikkaamisen aloitin kyllä yläasteella, mutta se nyt oli lähinnä sellaista tuhruista "pandameikkiä", kun oli sitä tummaa kautta silloin. Lukiossa kadehdin muita nuoria naisia, jotka oikeasti pitivät huolta ulkonäöstään. Ja näyttivät HYVILTÄ.

Mulle periytyi vähän semmonen asenne, että on täyttä turhuutta kiinnittää huomiota ulkonäköönsä. Tärkeämpää on kehittää älyä ja luovuutta.

Mutta kuten sanottu, olen muuttunut 20-vuotta täytettyäni paljon. Nyt olen 26, enkä todellakaan jaksa tuntea syyllisyyttä meikatessani ja valkatessani tarkkaan vaatteita aamuisin. Pukeudun juuri niin naisellisesti kuin haluan. Äitinikin on muuttunut ihan täysin. Oikeastaan se muuttuminen tapahtui hänen erottuaan isästäni. Äiti käytti ennen paljon mustaa ja harmaata, r-collectionin paitoja ja suoria housuja, mutta nykyisin suosii kirkkaita värejä ja kauniita tunikoita, tyköistuvia farkkuja yms. ja on uskaltautunut uusiin hiustyyleihin ja "näyttävämpään" meikkiinkin silloin tällöin. :) Tuo muutos on ollut mahtavaa nähdä.

Olen onnellinen sun äidin ja sun puolesta! Hienoa!!

Ap:lle myös sellaisia terveisiä, että iloitse naiseudestasi! Meidän tulisi jokaisen toteuttaa sitä omalla tyylillämme itsemme kauniiksi tuntien. Siinä ei ole kuin pelkästään hyvää.

Opettelen iloitsemaan.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yritin tiivistää jutun otsikkoon.

Olen ihan kivan näköinen (kuulemma), mutta minulla on nuoruudesta lähtien ollut uskomus, etten saisi välittää ulkonäöstäni. Etten saisi korjata meikkiäni tai hiuksiani. Etten saisi tarkistaa peilistä, miltä näytän. Etten saisi kuvitella olevani ihan hyvän näköinen. Minun pitäisi olla syvällinen ja henkinen. Pelkästään.

Silti salaa välitän vaatteistani. Tällä viikolla terapeuttini sanoi "sinulla on meikkiä, ihosi näyttää tosi heleältä". Häkellyin täysin ja pelkäsin, että meikkoä oli liikaa. Joillakin on meikkiä joka päivä ja liikaa, miksi syyllistyin?

Mutta tavallaan sinun aina vallinnut käsityksesi on AIVAN OIKEA. Ulkonäöstä kuulu välittäää nimenomaan salaa. Niin että se pannaan kuntoon kotona, ennen kuin lähdetään ihmisten ilmoille, ja missään julkisilla tai yleisillä paikoilla tai muiden ihmisten nähden ei peilailla eikä korjailla mitään. Ei saa olla mitään korjailtavaa, vaan sen homman on oltava kasassa kun kotoa lähdetään. Josskus jonkun aivan poikkeuksellisen tilanteen hetkellä tämä saa pettää, esim poikkeuksellisen ja yllättävän surun hetkellä, mutta esim hautajaisiin mennessä jätetään meikkaamatta juuri siksi, ettei olisi naama viiruilla kun kumminkin itketään.

Julkinen meikkaaminen ei ole iloa omasta naiseudesta, eikä hyvää itsetuntoa. Se on vain ja ainoastaan sivistymätöntä, rahvaanomaista ja wt. Näkeehän sitä välillä, mutta ei se asianosaisten imagoa paranna. Tuskin oloakaan, koska onhan ulkonäöstä nyt mukavampi ja tehokkaampi huolehtia kotona, missä siihen on tilaa ja kaikki välineet.

No oikeastaan en saisi laittaa itseäni kotonakaan, tai olla edes tietoinen ulkonäöstäni. Peiliä välttelen tai katson itseni "läpi".

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi laitoit meikkiä terapiaan?

Miksi terapeutti kommentoi ulkonäköäsi?

Minulla oli pelkkää puuteria ja huulipunaa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kai terapiaan voi meikata, jos yleensäkin laittautuu. 

Minä itken silmät päästäni ja ulkonäkö on viimeisenä mielessä.

Siksi minulla ei ollut silmämeikkiä ollenkaan.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kai terapiaan voi meikata, jos yleensäkin laittautuu. 

Terapeuttini on mies.

Niin minunkin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Miksi tämä on ongelma? Uskallat olla luonnollinen.

Pohdin, onko se oikeasti oma valintani vai sukuni ohjelmoiman syyllisyyden tulosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kai terapiaan voi meikata, jos yleensäkin laittautuu. 

Minä itken silmät päästäni ja ulkonäkö on viimeisenä mielessä.

Siksi minulla ei ollut silmämeikkiä ollenkaan.

Ap

Oli tai ei, miksi teette silmämeikistä ongelman?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kai terapiaan voi meikata, jos yleensäkin laittautuu. 

Minä itken silmät päästäni ja ulkonäkö on viimeisenä mielessä.

Siksi minulla ei ollut silmämeikkiä ollenkaan.

Ap

Oli tai ei, miksi teette silmämeikistä ongelman?

Siveellisyyden raja menee rajauskynässä.

Minä en saisi sisustaa kotiani enkä siivita sitä. Varsinkaan jos tulee vieraita, etteivät he luule minun yrittävän jotain.

Vierailija kirjoitti:

Minä en saisi sisustaa kotiani enkä siivita sitä. Varsinkaan jos tulee vieraita, etteivät he luule minun yrittävän jotain.

Minä en saa pestä vulvaani, ettei vain luulla minun aikovan levitellä sitä kaikille.

Juhlameikki, ihan vain terapeutin kiusaksi!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yritin tiivistää jutun otsikkoon.

Olen ihan kivan näköinen (kuulemma), mutta minulla on nuoruudesta lähtien ollut uskomus, etten saisi välittää ulkonäöstäni. Etten saisi korjata meikkiäni tai hiuksiani. Etten saisi tarkistaa peilistä, miltä näytän. Etten saisi kuvitella olevani ihan hyvän näköinen. Minun pitäisi olla syvällinen ja henkinen. Pelkästään.

Silti salaa välitän vaatteistani. Tällä viikolla terapeuttini sanoi "sinulla on meikkiä, ihosi näyttää tosi heleältä". Häkellyin täysin ja pelkäsin, että meikkoä oli liikaa. Joillakin on meikkiä joka päivä ja liikaa, miksi syyllistyin?

Mutta tavallaan sinun aina vallinnut käsityksesi on AIVAN OIKEA. Ulkonäöstä kuulu välittäää nimenomaan salaa. Niin että se pannaan kuntoon kotona, ennen kuin lähdetään ihmisten ilmoille, ja missään julkisilla tai yleisillä paikoilla tai muiden ihmisten nähden ei peilailla eikä korjailla mitään. Ei saa olla mitään korjailtavaa, vaan sen homman on oltava kasassa kun kotoa lähdetään. Josskus jonkun aivan poikkeuksellisen tilanteen hetkellä tämä saa pettää, esim poikkeuksellisen ja yllättävän surun hetkellä, mutta esim hautajaisiin mennessä jätetään meikkaamatta juuri siksi, ettei olisi naama viiruilla kun kumminkin itketään.

Julkinen meikkaaminen ei ole iloa omasta naiseudesta, eikä hyvää itsetuntoa. Se on vain ja ainoastaan sivistymätöntä, rahvaanomaista ja wt. Näkeehän sitä välillä, mutta ei se asianosaisten imagoa paranna. Tuskin oloakaan, koska onhan ulkonäöstä nyt mukavampi ja tehokkaampi huolehtia kotona, missä siihen on tilaa ja kaikki välineet.

Aika jyrkkä mielipide. Eli ravintolassakin pitäisi jonottaa vessankoppiin korjailemaan huulipunaa, vaikkei olisi muuta asiaa vessaan?

Täh?

Meille äiti sanoi jo hyvin pienenä, että "meikata pitää niin, ettei sitä edes huomaa!!!" Vuotta vanhempi siskoni oli sitä mieltä, ettei tämä koskenut häntä, mutta minun yrittäessäni meikata tuli armotonta v*ttuilua ja käsky pestä meikki pois. Jos saatiin molemmille tarkoitettuja meikkejä, niin en nähnyt niitä enää koskaan. Sisko pölli myös ne harvat kivat vaatteet jotka omistin. Oltiin tosi vähävaraisessa perheessä, joten näytin aina tosi homssuiselta.

Sisko muutti kotoa pois, kun menin lukioon. Silloin rupesi ekaa kertaa kokeilemaan mm. kulmakarvojen nyppimistä, hiusten laittoa ja sitä meikkaamista. Jos olisin aikaisemmin saanut harjoitella, en olisi näyttänyt niin tyhmältä lukiossa. Kulmakarvat oli alkuun ihan tasapaksut tai ohuet viirut, hiukset räjähtänyt Hermione- tukka ja meikit liian tummia ja pandamaisia. Nykyään en uskalla enää meikata, kun pelkään toistavani vanhat virheet. Ei ole ketään tuttua, joka voisi opettaa minulle meikkaamista. Videoista en ymmärrä nitään, jonkun pitäisi näyttää ihan konkreettisesti.

Ärsyttää. Olen sellaisenaan tosi mitäänsanomattoman näköinen, mutta taitavan meikin kera voisin kenties näyttää ihan nätiltä. En vain saa tietää sitä.

Vierailija kirjoitti:

Meille äiti sanoi jo hyvin pienenä, että "meikata pitää niin, ettei sitä edes huomaa!!!" Vuotta vanhempi siskoni oli sitä mieltä, ettei tämä koskenut häntä, mutta minun yrittäessäni meikata tuli armotonta v*ttuilua ja käsky pestä meikki pois. Jos saatiin molemmille tarkoitettuja meikkejä, niin en nähnyt niitä enää koskaan. Sisko pölli myös ne harvat kivat vaatteet jotka omistin. Oltiin tosi vähävaraisessa perheessä, joten näytin aina tosi homssuiselta.

Sisko muutti kotoa pois, kun menin lukioon. Silloin rupesi ekaa kertaa kokeilemaan mm. kulmakarvojen nyppimistä, hiusten laittoa ja sitä meikkaamista. Jos olisin aikaisemmin saanut harjoitella, en olisi näyttänyt niin tyhmältä lukiossa. Kulmakarvat oli alkuun ihan tasapaksut tai ohuet viirut, hiukset räjähtänyt Hermione- tukka ja meikit liian tummia ja pandamaisia. Nykyään en uskalla enää meikata, kun pelkään toistavani vanhat virheet. Ei ole ketään tuttua, joka voisi opettaa minulle meikkaamista. Videoista en ymmärrä nitään, jonkun pitäisi näyttää ihan konkreettisesti.

Ärsyttää. Olen sellaisenaan tosi mitäänsanomattoman näköinen, mutta taitavan meikin kera voisin kenties näyttää ihan nätiltä. En vain saa tietää sitä.

Voisit mennä meikkiopastukseen?