En pysty tuntemaan empatiaa lapsia kohtaan

Vierailija kirjoitti:

Tietynasteista psykopatiaa, jos ei tunne empatiaa vanhempiensa murhaamia tai raiskaamia lapsia kohtaan?! Eikö todellakaan Vilja-Eerika tai insestin uhri herätä sääliä ja empatiaa?

En ole tuntenut ketään vanhempiensa murhaamaksi tullutta lasta, eikä heihin voisikaan suhtautua empaattisesti, kun heillä ei ole enää tunteita, joita voisi ymmärtää. (Sitähän empatia on.) Uutisten tapahtumat ovat niin etäällä omasta elämästäni, etten jaksa niistä pöyristyä. Vilja-Eerikasta en tiedä, kuka hän on. -26

Miksi muiden lapsista edes täytyisi pitää samalla tavalla kun en pidä muiden aviomiehistäkään? Sanoin tämän vain vertaukseksi että oma perhe ja omat ystävät ovat aina lähimpänä sydäntä ja heitä kohtaavat tradegiat koskettavat enemmän kuin ventovieraille tapahtuvat asiat. Lapsissa ärsyttää eniten se miten he pitävät meteliä ja kalastavat huomiota samalla tavalla kun huonosti käyttäytyvät aikuisetkin ärsyttävät esim örisevät ja huutavat juopot ja teinit. Hyvin käyttäytyvät lapset sen sijaan eivät aiheuta mitään reaktiota samoin kun ei tuntemattomat aikuisetkaan. Uskon että omaa lasta kohtaan on ihan eri tuntemukset mutta mielestäni tämä on ihan normaalia. En halua muille mitään pahaa mutta lapset eivät kiinnosta yhtään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiinnosta kysyn, miten ap suhtaudut esim. aikuiseen, joka loukkaa itsensä kaatuessaan ja itkeä tihrustaa. Olisiko sinusta epämiellyttävää kysyä vaikka vieraalta aikuiselta, kuinka hän voi ja voiko olla avuksi ja tarjota apua?

Hyvä kysymys. Kuten joku toinen jo kommentoikin, niin minunkaan toimintaani eivät omat tunteeni vaikuta. Ei olisi myöskään epämiellyttävää kysyä aikuiselta kuinka hän voi ja tarjota apua. Tosin saman tekisin kyllä lapsen kohdalla, jos nyt kyse olisi vaikka pyörällä kaatumisesta.

Jos kaatuja olisi vanhus, niin tuntisin todennäköisesti suurta myötätuntoa ja huolta häntä kohtaan, ehkä myös sääliä. Terveen aikuisen kohdalla tuntisin luultavasti myös myötätuntoa ja halua auttaa. Lapsen kohdalla tuntisin todennäköisesti välinpitämättömyyttä ja ehkä ärsytystä, jos lapsi huutaisi kovasti.

Vannon, että kukaan näistä auttamistani henkilöistä ei huomaisi todellisia tunteitani. Auttaisin jokaista ja pitäisin todelliset tuntoni sisälläni.

Ap

Kyllä normaalit valppaat ihmiset huomaisivat todelliset tunteesi. Taidat pitää muita jokseenkin tyhminä? Autistille voisi mennä täydestä.

Siis jos sinä kaadut pyörällä niin pystyt siinä muutamassa minuutissa analysoimaan täysin vieraan auttajan todelliset tunteet itseäsi kohtaan? Just joo. Ei ole kysymys mistään syväterapiaustunnoista vaan ihan jokapäiväisistä arjen kohtaamisista. Luuletko, että pirteät ja ystävälliset asiakaspalvelijatkin töissä ihan oikeasti vaan tykkäävät niin kovasti jokaisesta asiakkaasta? Kyse on normaalin aikuisen käytöstavoista ja vuorovaikutustaidoista.

Ap

<olet tunnekylmä paskiainen. So simple.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiinnosta kysyn, miten ap suhtaudut esim. aikuiseen, joka loukkaa itsensä kaatuessaan ja itkeä tihrustaa. Olisiko sinusta epämiellyttävää kysyä vaikka vieraalta aikuiselta, kuinka hän voi ja voiko olla avuksi ja tarjota apua?

Hyvä kysymys. Kuten joku toinen jo kommentoikin, niin minunkaan toimintaani eivät omat tunteeni vaikuta. Ei olisi myöskään epämiellyttävää kysyä aikuiselta kuinka hän voi ja tarjota apua. Tosin saman tekisin kyllä lapsen kohdalla, jos nyt kyse olisi vaikka pyörällä kaatumisesta.

Jos kaatuja olisi vanhus, niin tuntisin todennäköisesti suurta myötätuntoa ja huolta häntä kohtaan, ehkä myös sääliä. Terveen aikuisen kohdalla tuntisin luultavasti myös myötätuntoa ja halua auttaa. Lapsen kohdalla tuntisin todennäköisesti välinpitämättömyyttä ja ehkä ärsytystä, jos lapsi huutaisi kovasti.

Vannon, että kukaan näistä auttamistani henkilöistä ei huomaisi todellisia tunteitani. Auttaisin jokaista ja pitäisin todelliset tuntoni sisälläni.

Ap

Kyllä normaalit valppaat ihmiset huomaisivat todelliset tunteesi. Taidat pitää muita jokseenkin tyhminä? Autistille voisi mennä täydestä.

Siis jos sinä kaadut pyörällä niin pystyt siinä muutamassa minuutissa analysoimaan täysin vieraan auttajan todelliset tunteet itseäsi kohtaan? Just joo. Ei ole kysymys mistään syväterapiaustunnoista vaan ihan jokapäiväisistä arjen kohtaamisista. Luuletko, että pirteät ja ystävälliset asiakaspalvelijatkin töissä ihan oikeasti vaan tykkäävät niin kovasti jokaisesta asiakkaasta? Kyse on normaalin aikuisen käytöstavoista ja vuorovaikutustaidoista.

Ap

Kyllä niistä asiakaspalvelijoistakin tunnistaa helposti ne, jotka työtään ja asiakkaita vihaavat, ihan jo sen minuutin juttelun jälkeen. Aidosti ystävällisen tunnistaa myös. Kuten kaiken muun noiden ääripäiden välillä. Ehkä sä et itse tunnista, mutta älä oleta muiden olevan samanlaisia.

Minulla on sama "vika" kuin ap:llä, mutta niin, että en juuri tunne empatiaa vanhuksia kohtaan. Lapsia ja eläimiä kohtaan kyllä. En tiedä mistä tämä johtuu, olen sitä usein miettinyt. Monissa asioissa olen suorastaan yliempaattinen, mutta vanhuksia kohtaan tunnen lähinnä sellaista "velvollisuudentuntoista" empatiaa. Että säälin esim. laitoksissa olevia vanhuksia vaan, koska "täytyy". En ole täysin tunnevammainen, eli jos näen yksittäisen vanhuksen esim. kaatuneena, niin totta kai autan, mutta ihan samalla tavalla kuin muitakin kanssaihmisiä, en sen vuoksi, että säälisin häntä erityisesti. Joskus vanhusten "hyysääminen"  jopa ärsyttää. Omituista, tiedän.

Vierailija kirjoitti:

Minä en tunne empatiaa eläimiä kohtaan. En missään tapauksessa hyväksy eläinten kaltoinkohtelua ja olen sitä mieltä että jos lemmikki otetaan niin siitä pidetään hyvää huolta.

Mutta en ymmärrä ihmisiä jotka surevat lemmikkinsä kuolemaa, tai ylentävät ne ihmisen tasolle tai ylemmäs. Eläin on eläin. Vain eläin.

Ihminen on eläin myös. Ja eläin ei ole vain eläin. Eläimilläkin on tunteet, ne vain eivät osaa sanoittaa niitä ihmisen ymmärtämällä tavalla. Sinulla ei ilmeisesti ole koskaan ollut läheistä suhdetta eläimeen? Jos olisi, ymmärtäisit ihmisen surun hänen menettäessään eläinystävänsä. 

Musta olis aika sairasta jos olis joku ihmisryhmä jota kohtaan en tuntia empatiaa. Siis onhan se nyt ihan eri asia kuin tuntea jotain rakkautta toista kohtaan... Se, ettei tuntuis missään toisen karmivat kokemukset tai olosuhteet on ajatuksena todella karmiva. Menisin ammattiauttajalle jos noin olisi.

Täällä av:lla se on tosin normaalia.

Vierailija kirjoitti:

Miksi muiden lapsista edes täytyisi pitää samalla tavalla kun en pidä muiden aviomiehistäkään? Sanoin tämän vain vertaukseksi että oma perhe ja omat ystävät ovat aina lähimpänä sydäntä ja heitä kohtaavat tradegiat koskettavat enemmän kuin ventovieraille tapahtuvat asiat. Lapsissa ärsyttää eniten se miten he pitävät meteliä ja kalastavat huomiota samalla tavalla kun huonosti käyttäytyvät aikuisetkin ärsyttävät esim örisevät ja huutavat juopot ja teinit. Hyvin käyttäytyvät lapset sen sijaan eivät aiheuta mitään reaktiota samoin kun ei tuntemattomat aikuisetkaan. Uskon että omaa lasta kohtaan on ihan eri tuntemukset mutta mielestäni tämä on ihan normaalia. En halua muille mitään pahaa mutta lapset eivät kiinnosta yhtään.

Tämä on eri asia kuin empatian tunteminen. Ei tarvitse erityisesti pitää ihmisestä kyetäkseen tuntemaan empatiaa jos tälle käy jotain

Onneksi olkoon, olet löytänyt paikkasi! Av sopii sinulle kuin nenä päähän!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko muuten manipulointiin taipuvainen ihminen ap?

Vaikea antaa totuudenmukaista vastausta, pystyn luonnollisesti tarkastelemaan asiaa vain subjektiivisesti. Omasta mielestäni en ole manipuloiva, vaikka sosiaaliset taitoni siihen ehkä riittäisivätkin. Kukaan ei ole ainakaan minulle koskaan sanonut, että manipuloisin

Ap

Taitavimman manipuloivat uhrit ei edes tajua tulleensa manipuloiduiksi.... et se siitä muiden mielipiteistä

Sulla on kyllä kovat luulot itsestäsi. Pidät itseäsi kovin fiksuna... Tiedä sitten onko ihan niin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap täällä. Kuten jo kirjoitinkin, niin oma lapsuuteni on ollut hyvinkin rakkaudentäyteistä ja olen saanut olla juuri sellainen lapsi kuin olin. En siis oikein usko, että empatian puuttuminen johtuisi suoraan omasta lapsuudesta. Pienempiä sisaruksia ei ole.

Yksi "hassu" asia on muuten, että tulen aivan loistavasti toimeen lasten kanssa. Jostain syystä lapset viihtyvät seurassani ja usein esim juhlissa hakeutuvat luokseni. Koska olen kohtelias ja käytöstavat omaava ihminen ja haluan säilyttää välit lähipiirini aikuisiin, niin en missään nimessä tuo julki sitä, että en tunne mitään empatiaa heidän lapsiaan kohtaan. Juhlissa leikin kyllä lasten kanssa eikä se ole mitenkään vastenmielistä, mutta ei mitään erityisen hauskaakaan. Mutta siinä vaiheessa jos joku esim kaatuu ja satuttaa itsensä, niin tunnen lähinnä lievää inhoa sitä itkevää lasta kohtaan. Ei tee mieli ottaa syliin ja lohduttaa. Yleensä hätyytän vanhemman paikalle tässä vaiheessa.

Jos näen loukkaantuneen eläimen jossain, niin sydän oikein kääntyy väärinpäin kun miettii sen tuskaa.

Kyse ei missään tapauksessa ole siitä, että jättäisin vaikkapa loukkaantuneen lapsen jonnekin virumaan, koska en pysty tuntemaan empatiaa. Tiedän kyllä miten toimia oikein enkä anna omien tunteideni tai niiden puutteen vaikuttaa asiaan.

Suurin osa ihmisistä sanoo lapsuutensa olleen hyvä ja normaali, vaikkei se sitä olisikaan. Defenssi.

Oletko ikinä kysynyt psykologilta tai muulta ammattilaiselta mitä hän arvelee syyksi valikoivaan empatiakykyysi? Jos et, miksi? Vaivaako tämä asia sinua vai miksi aloitit ketjun aiheesta?

Tuo on totta. Olen törmännyt moneen, jotka sanovat lapsuuden olleen hyvä ja jollain tavalla olevan tunnekylmiä lapsia kohtaan. Lähin esimerkkini oma isäni, joka heitettiin taaperona seinään, kun meni itkemään isälleen jotain pelkoaan. Katsoi vierestä, kun isänsä heitti äitiään kohtaan kirveen ja yritti tappaa, asunnossa ramppasi vieraita naisia jatkuvasti ukkini pantavana. Käytti alkoa runsaasti, oli väkivaltainen ja arvaamaton. Mummoni alkoholisoitui kanssa, heilui hänkin kirves kädessä lasten edessä useita kertoja ja oli aikamoinen sekopää. Silti isäni pitää lapsuuttaan hyvänä ja ihmettelee, kun uskallan kyseenalaistaa.

Ja sama kaava toistuu monien sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät tunne empatiaa lapsia kohtaan, vaikka muuten tuntevat ainakin joitakin ihmisryhmiä kohtaan. Taustalla on aina ollut kaltoinkohtelua, omaa häpeää ja turvattomuutta omassa lapsuudessa. Vihataan sitä lapsen tarvitsevuutta, koska hänenkin tarvitsevuus on nujerrettu lapsena.

En minäkään. Eläimiä kohtaan sentään empatiaa löytyy senkin edestä. Äpärät ei kiinnosta vittuakaan. N27

Osaako joku muuten vastata siihen miksi uutisissa korostetaan esimerkiksi lapsiuhrien määrää, erikseen mainitaan jos turmassa oli ollut osallisena lapsia jne jne? Minua on jo pitkään ahdistanut tuo käytäntö, ihan kuin onnettomuuksissa menehtyneet laitettaisiin tärkeysjärjestykseen. Jos asia oikein alkaa miettimään, niin tavallaanhan aikuisen kuolema on pahempi asia; aikuinen on ehtinyt elämässään vaikuttaa useampien ihmisten elämään ja tutustumaan useampiin ihmisiin, todennäköisesti häntä suremaan jääviä on siis enemmän. Itse olen kyllä sitä mieltä, että kenenkään henki ei ole tärkeämpi kuin toisen.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap täällä. Kuten jo kirjoitinkin, niin oma lapsuuteni on ollut hyvinkin rakkaudentäyteistä ja olen saanut olla juuri sellainen lapsi kuin olin. En siis oikein usko, että empatian puuttuminen johtuisi suoraan omasta lapsuudesta. Pienempiä sisaruksia ei ole.

Yksi "hassu" asia on muuten, että tulen aivan loistavasti toimeen lasten kanssa. Jostain syystä lapset viihtyvät seurassani ja usein esim juhlissa hakeutuvat luokseni. Koska olen kohtelias ja käytöstavat omaava ihminen ja haluan säilyttää välit lähipiirini aikuisiin, niin en missään nimessä tuo julki sitä, että en tunne mitään empatiaa heidän lapsiaan kohtaan. Juhlissa leikin kyllä lasten kanssa eikä se ole mitenkään vastenmielistä, mutta ei mitään erityisen hauskaakaan. Mutta siinä vaiheessa jos joku esim kaatuu ja satuttaa itsensä, niin tunnen lähinnä lievää inhoa sitä itkevää lasta kohtaan. Ei tee mieli ottaa syliin ja lohduttaa. Yleensä hätyytän vanhemman paikalle tässä vaiheessa.

Jos näen loukkaantuneen eläimen jossain, niin sydän oikein kääntyy väärinpäin kun miettii sen tuskaa.

Kyse ei missään tapauksessa ole siitä, että jättäisin vaikkapa loukkaantuneen lapsen jonnekin virumaan, koska en pysty tuntemaan empatiaa. Tiedän kyllä miten toimia oikein enkä anna omien tunteideni tai niiden puutteen vaikuttaa asiaan.

Suurin osa ihmisistä sanoo lapsuutensa olleen hyvä ja normaali, vaikkei se sitä olisikaan. Defenssi.

Oletko ikinä kysynyt psykologilta tai muulta ammattilaiselta mitä hän arvelee syyksi valikoivaan empatiakykyysi? Jos et, miksi? Vaivaako tämä asia sinua vai miksi aloitit ketjun aiheesta?

Tuo on totta. Olen törmännyt moneen, jotka sanovat lapsuuden olleen hyvä ja jollain tavalla olevan tunnekylmiä lapsia kohtaan. Lähin esimerkkini oma isäni, joka heitettiin taaperona seinään, kun meni itkemään isälleen jotain pelkoaan. Katsoi vierestä, kun isänsä heitti äitiään kohtaan kirveen ja yritti tappaa, asunnossa ramppasi vieraita naisia jatkuvasti ukkini pantavana. Käytti alkoa runsaasti, oli väkivaltainen ja arvaamaton. Mummoni alkoholisoitui kanssa, heilui hänkin kirves kädessä lasten edessä useita kertoja ja oli aikamoinen sekopää. Silti isäni pitää lapsuuttaan hyvänä ja ihmettelee, kun uskallan kyseenalaistaa.

Ja sama kaava toistuu monien sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät tunne empatiaa lapsia kohtaan, vaikka muuten tuntevat ainakin joitakin ihmisryhmiä kohtaan. Taustalla on aina ollut kaltoinkohtelua, omaa häpeää ja turvattomuutta omassa lapsuudessa. Vihataan sitä lapsen tarvitsevuutta, koska hänenkin tarvitsevuus on nujerrettu lapsena.

Kuulostaa kamalalta tuo, ei ihme, jos on jäänyt traumoja. Varmaan joillekin on vaikea myöntää, että oma lapsuus on ollut kurja. Omat havaintoni ovat hyvin erilaiset, mutta mielenkiintoinen teoria tuo sinun kirjoituksesi. Kuten olen jo monesti täällä maininnut, niin omalla kohdallani kyse ei ole lapsuuden traumoista eikä siitä, että ne kieltäisin. Mutta voin hyvin kuvitella, että jonkun toisen kohdalla juttu menee juuri noin.

Terapiaa pidän erittäin suositeltavana itse kullekin, itse en ole terapiassa käynyt, mutta en pidä mahdottomana ajatuksena. Motivaattorina mahdollisen terapian aloittamiseen ei kyllä empatian puutteeni lapsia kohtaan riitä, en itse koe asiaa millään tavalla ongelmana elämässäni. Aihe on vaan niin iso tabu, että anonyymi palsta on ainoa paikka, jossa tästä voin mainita.

Ap

Ihan normaalia, en minäkään tunne yhtään mitään. Onnettomuuksien uhreina olevat lapset on ihan samantekeviä, jos joku lapsi on raiskattu yms ei myöskään herätä mitään tunteita. Jos ulkoa kuuluu lasten itkua, laitan kylmästi ikkunan kiinni. Taas eläimet ovat lähellä sydäntä enkä halua edes ajatella niille tapahtuvan mitään pahaa.

Vierailija kirjoitti:

Ihan normaalia, en minäkään tunne yhtään mitään. Onnettomuuksien uhreina olevat lapset on ihan samantekeviä, jos joku lapsi on raiskattu yms ei myöskään herätä mitään tunteita. Jos ulkoa kuuluu lasten itkua, laitan kylmästi ikkunan kiinni. Taas eläimet ovat lähellä sydäntä enkä halua edes ajatella niille tapahtuvan mitään pahaa.

Mä en taas eläinrakkaana voi ymmärtää tämmöstä. Viattomia ne lapsetkin on, kuten eläimet, kaikkeen paskaan mitä täällä tapahtuu, joten miten voi tuntea empatiaa VAIN eläimiä tai VAIN ihmisiä kohtaan? Ihan kuin nämä muka sulkisi toinen toisensa pois. Todella vaikea käsittää tuollaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap täällä. Kuten jo kirjoitinkin, niin oma lapsuuteni on ollut hyvinkin rakkaudentäyteistä ja olen saanut olla juuri sellainen lapsi kuin olin. En siis oikein usko, että empatian puuttuminen johtuisi suoraan omasta lapsuudesta. Pienempiä sisaruksia ei ole.

Yksi "hassu" asia on muuten, että tulen aivan loistavasti toimeen lasten kanssa. Jostain syystä lapset viihtyvät seurassani ja usein esim juhlissa hakeutuvat luokseni. Koska olen kohtelias ja käytöstavat omaava ihminen ja haluan säilyttää välit lähipiirini aikuisiin, niin en missään nimessä tuo julki sitä, että en tunne mitään empatiaa heidän lapsiaan kohtaan. Juhlissa leikin kyllä lasten kanssa eikä se ole mitenkään vastenmielistä, mutta ei mitään erityisen hauskaakaan. Mutta siinä vaiheessa jos joku esim kaatuu ja satuttaa itsensä, niin tunnen lähinnä lievää inhoa sitä itkevää lasta kohtaan. Ei tee mieli ottaa syliin ja lohduttaa. Yleensä hätyytän vanhemman paikalle tässä vaiheessa.

Jos näen loukkaantuneen eläimen jossain, niin sydän oikein kääntyy väärinpäin kun miettii sen tuskaa.

Kyse ei missään tapauksessa ole siitä, että jättäisin vaikkapa loukkaantuneen lapsen jonnekin virumaan, koska en pysty tuntemaan empatiaa. Tiedän kyllä miten toimia oikein enkä anna omien tunteideni tai niiden puutteen vaikuttaa asiaan.

Suurin osa ihmisistä sanoo lapsuutensa olleen hyvä ja normaali, vaikkei se sitä olisikaan. Defenssi.

Oletko ikinä kysynyt psykologilta tai muulta ammattilaiselta mitä hän arvelee syyksi valikoivaan empatiakykyysi? Jos et, miksi? Vaivaako tämä asia sinua vai miksi aloitit ketjun aiheesta?

Tuo on totta. Olen törmännyt moneen, jotka sanovat lapsuuden olleen hyvä ja jollain tavalla olevan tunnekylmiä lapsia kohtaan. Lähin esimerkkini oma isäni, joka heitettiin taaperona seinään, kun meni itkemään isälleen jotain pelkoaan. Katsoi vierestä, kun isänsä heitti äitiään kohtaan kirveen ja yritti tappaa, asunnossa ramppasi vieraita naisia jatkuvasti ukkini pantavana. Käytti alkoa runsaasti, oli väkivaltainen ja arvaamaton. Mummoni alkoholisoitui kanssa, heilui hänkin kirves kädessä lasten edessä useita kertoja ja oli aikamoinen sekopää. Silti isäni pitää lapsuuttaan hyvänä ja ihmettelee, kun uskallan kyseenalaistaa.

Ja sama kaava toistuu monien sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät tunne empatiaa lapsia kohtaan, vaikka muuten tuntevat ainakin joitakin ihmisryhmiä kohtaan. Taustalla on aina ollut kaltoinkohtelua, omaa häpeää ja turvattomuutta omassa lapsuudessa. Vihataan sitä lapsen tarvitsevuutta, koska hänenkin tarvitsevuus on nujerrettu lapsena.

Kuulostaa kamalalta tuo, ei ihme, jos on jäänyt traumoja. Varmaan joillekin on vaikea myöntää, että oma lapsuus on ollut kurja. Omat havaintoni ovat hyvin erilaiset, mutta mielenkiintoinen teoria tuo sinun kirjoituksesi. Kuten olen jo monesti täällä maininnut, niin omalla kohdallani kyse ei ole lapsuuden traumoista eikä siitä, että ne kieltäisin. Mutta voin hyvin kuvitella, että jonkun toisen kohdalla juttu menee juuri noin.

Terapiaa pidän erittäin suositeltavana itse kullekin, itse en ole terapiassa käynyt, mutta en pidä mahdottomana ajatuksena. Motivaattorina mahdollisen terapian aloittamiseen ei kyllä empatian puutteeni lapsia kohtaan riitä, en itse koe asiaa millään tavalla ongelmana elämässäni. Aihe on vaan niin iso tabu, että anonyymi palsta on ainoa paikka, jossa tästä voin mainita.

Ap

Ei kaikkien lapsivihan taustalla (tai empatiakyvyttömyyden lapsia kohtaan) ole noin rankkoja juttuja, monilla on ihan vain sitä, että ollaan oltu todella vaativia lasta kohtaan ja lapsen on pitänyt osata käyttäytyä ja olla kuin pikkuaikuinen pienestä pitäen. Ja tällaisten ihmisten voi olla hakala tuntea myötätuntoa ja empatiaa lapdia kohtaan, koska hekään eivät ole tulleet kuulluksi ja nähdyksi lapsina. On vaadittu liikaa ikätasoon nähden. Esimerkiksi.

Vierailija kirjoitti:

Ihan normaalia, en minäkään tunne yhtään mitään. Onnettomuuksien uhreina olevat lapset on ihan samantekeviä, jos joku lapsi on raiskattu yms ei myöskään herätä mitään tunteita. Jos ulkoa kuuluu lasten itkua, laitan kylmästi ikkunan kiinni. Taas eläimet ovat lähellä sydäntä enkä halua edes ajatella niille tapahtuvan mitään pahaa.

Mulla oli ennen omaa lasta ihan sama, mutta kun sain lapsen, empatia kaikkia maailman lapsia kohtaan oikein vyöryi päälle ja itkin päivittäin hylättyjen, kaltoinkohdeltujen ym lasten kohtaloa. Empatia lapsia kohtaan on nykyään suurempi kuin empatia vanhuksia tai eläimiä kohtaan. Eläinten kohtaloita suren yhtä paljon kuin ennenkin, mutta lasten kohtaloita vielä enemmän. Tuntuu, että fyysisesti kuristun, kun ajattelen viattomia ja avuttomia lapsia, joille tapahtuu jotain pahaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiinnosta kysyn, miten ap suhtaudut esim. aikuiseen, joka loukkaa itsensä kaatuessaan ja itkeä tihrustaa. Olisiko sinusta epämiellyttävää kysyä vaikka vieraalta aikuiselta, kuinka hän voi ja voiko olla avuksi ja tarjota apua?

Hyvä kysymys. Kuten joku toinen jo kommentoikin, niin minunkaan toimintaani eivät omat tunteeni vaikuta. Ei olisi myöskään epämiellyttävää kysyä aikuiselta kuinka hän voi ja tarjota apua. Tosin saman tekisin kyllä lapsen kohdalla, jos nyt kyse olisi vaikka pyörällä kaatumisesta.

Jos kaatuja olisi vanhus, niin tuntisin todennäköisesti suurta myötätuntoa ja huolta häntä kohtaan, ehkä myös sääliä. Terveen aikuisen kohdalla tuntisin luultavasti myös myötätuntoa ja halua auttaa. Lapsen kohdalla tuntisin todennäköisesti välinpitämättömyyttä ja ehkä ärsytystä, jos lapsi huutaisi kovasti.

Vannon, että kukaan näistä auttamistani henkilöistä ei huomaisi todellisia tunteitani. Auttaisin jokaista ja pitäisin todelliset tuntoni sisälläni.

Ap

Kyllä minulle tulee tästä mieleen, että vaikka vanhempasi ovat olleet lämpimiä ja rakastavia, niin he eivät ole osanneet suhtautua sinuun riittävän empaattisesti kun olet satuttanut itsesi. Tällainen on ihan tavallista myös mieleltään terveiden, kunnon vanhempien kohdalla. Voin olla väärässä, mutta kannattaa ainakin pohtia asiaa ennen omia lapsia.