En pysty tuntemaan empatiaa lapsia kohtaan

Joku aiemmin sanoi, että miksi ei voi vain tuntea empatiaa kaikkea elollista kohtaan. Sitä ei voi kuitenkaan itse päättämällä pakottaa, empatian tunne tulee, jos tulee. Minusta ap on hyvin fiksu ihminen, kun on huomannut tällaisen asian itsessään ja alkanut pohdiskella sitä.

Itsekään en tunne empatiaa lapsia kohtaan. Joku sanoi, että eikö insestin uhri tai jonkun muun kamalan kärsimyksen läpikäynyt lapsi herätä empatian tunnetta. Ei herätä, mutta tuo itse rikos ja väärä teko herättää raivoa ja vihaa. Raivontunne tulee siitä, että joku on tehnyt väärin ja julmasti puolustuskyvytöntä uhria kohtaan. Mutta en osaa _sääliä_, tai samaistua tilanteeseen ollenkaan uhrin näkökulmasta. Viha tekijää kohtaan tulee vain tiukan moraalini perusteella. Tuollainen on niin väärin, että se raivostuttaa, mutta empatian tunneta ei jostain syystä ilmaannu ollenkaan. En voi sille mitään. Se ei tarkoita, että olen moraaliton paskiainen. Tunteisiinsa ei voi itse vaikuttaa. Minusta tämä on sama asia, kuin se, että ei voi vain päättää rakastavansa jotakuta, tai suuttuvansa väkisin toiselle. Tunteet ovat vain tunteita.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on sama "vika" kuin ap:llä, mutta niin, että en juuri tunne empatiaa vanhuksia kohtaan. Lapsia ja eläimiä kohtaan kyllä. En tiedä mistä tämä johtuu, olen sitä usein miettinyt. Monissa asioissa olen suorastaan yliempaattinen, mutta vanhuksia kohtaan tunnen lähinnä sellaista "velvollisuudentuntoista" empatiaa. Että säälin esim. laitoksissa olevia vanhuksia vaan, koska "täytyy". En ole täysin tunnevammainen, eli jos näen yksittäisen vanhuksen esim. kaatuneena, niin totta kai autan, mutta ihan samalla tavalla kuin muitakin kanssaihmisiä, en sen vuoksi, että säälisin häntä erityisesti. Joskus vanhusten "hyysääminen"  jopa ärsyttää. Omituista, tiedän.

Tabuista kun puhutaan, tunnen samoin. Työskentelen hoitoalalla, mutta en tunne empatiaa vanhuksia kohtaan. Kohtelen heitä kunnioituksella, teen työni hyvin, mutta aito empatia heitä kohtaan puuttuu.Ärsyyntyminen ja turhautuminen on päälimmäisin tunne. Peitän tunteeni työssä ollesani, minua on kehuttu hyväksi hoitajaksi. Kukaan ei tunteistani tiedä. Tämä on ensimmäinen kerta, kun kerron asiasta. Tämän kirjoittaminen jo helpottaa oloani.

Vierailija kirjoitti:

Joku aiemmin sanoi, että miksi ei voi vain tuntea empatiaa kaikkea elollista kohtaan. Sitä ei voi kuitenkaan itse päättämällä pakottaa, empatian tunne tulee, jos tulee. Minusta ap on hyvin fiksu ihminen, kun on huomannut tällaisen asian itsessään ja alkanut pohdiskella sitä.

Itsekään en tunne empatiaa lapsia kohtaan. Joku sanoi, että eikö insestin uhri tai jonkun muun kamalan kärsimyksen läpikäynyt lapsi herätä empatian tunnetta. Ei herätä, mutta tuo itse rikos ja väärä teko herättää raivoa ja vihaa. Raivontunne tulee siitä, että joku on tehnyt väärin ja julmasti puolustuskyvytöntä uhria kohtaan. Mutta en osaa _sääliä_, tai samaistua tilanteeseen ollenkaan uhrin näkökulmasta. Viha tekijää kohtaan tulee vain tiukan moraalini perusteella. Tuollainen on niin väärin, että se raivostuttaa, mutta empatian tunneta ei jostain syystä ilmaannu ollenkaan. En voi sille mitään. Se ei tarkoita, että olen moraaliton paskiainen. Tunteisiinsa ei voi itse vaikuttaa. Minusta tämä on sama asia, kuin se, että ei voi vain päättää rakastavansa jotakuta, tai suuttuvansa väkisin toiselle. Tunteet ovat vain tunteita.

Todella hyvin ilmaistu! Täysin samaa mieltä. Aihe tuntuu olevan monella hyvin arka ja vaikea käsittää, kun sitä näköjään pystytään järjestämään vain traumaattisen lapsuuden oireena. Tuntuu, että ihmisiä pelottaa se, että kaikki eivät ajattele ja tunne samalla tavalla kuin he itse.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku aiemmin sanoi, että miksi ei voi vain tuntea empatiaa kaikkea elollista kohtaan. Sitä ei voi kuitenkaan itse päättämällä pakottaa, empatian tunne tulee, jos tulee. Minusta ap on hyvin fiksu ihminen, kun on huomannut tällaisen asian itsessään ja alkanut pohdiskella sitä.

Itsekään en tunne empatiaa lapsia kohtaan. Joku sanoi, että eikö insestin uhri tai jonkun muun kamalan kärsimyksen läpikäynyt lapsi herätä empatian tunnetta. Ei herätä, mutta tuo itse rikos ja väärä teko herättää raivoa ja vihaa. Raivontunne tulee siitä, että joku on tehnyt väärin ja julmasti puolustuskyvytöntä uhria kohtaan. Mutta en osaa _sääliä_, tai samaistua tilanteeseen ollenkaan uhrin näkökulmasta. Viha tekijää kohtaan tulee vain tiukan moraalini perusteella. Tuollainen on niin väärin, että se raivostuttaa, mutta empatian tunneta ei jostain syystä ilmaannu ollenkaan. En voi sille mitään. Se ei tarkoita, että olen moraaliton paskiainen. Tunteisiinsa ei voi itse vaikuttaa. Minusta tämä on sama asia, kuin se, että ei voi vain päättää rakastavansa jotakuta, tai suuttuvansa väkisin toiselle. Tunteet ovat vain tunteita.

Todella hyvin ilmaistu! Täysin samaa mieltä. Aihe tuntuu olevan monella hyvin arka ja vaikea käsittää, kun sitä näköjään pystytään järjestämään vain traumaattisen lapsuuden oireena. Tuntuu, että ihmisiä pelottaa se, että kaikki eivät ajattele ja tunne samalla tavalla kuin he itse.

Ap

Kaikilla on ystävä hyvä jotain traumoja lapsuudesta, ihan kaikilla :). Kenelläkään ei ole täydellisen onnellista lapsuutta ja täydellisiä vanhempia ja on vain tervettä pohtia, voiko joku oman lapsuuden kokemus aiheuttaa tuollaista valikoivaa empatian puutetta. Ei siellä taustalla tarvitse olla mitään kauheaa väkivaltaa ja insestiä, voi olla aika inhimillisiäkin juttuja, jotka vaikuttavat eri ihmisissä eri tavalla. Koska valikoiva empaattisuus etenkin ihmisryhmien sisällä on erikoista ja se kielii aina jostain.

Vierailija kirjoitti:

Olen jo liki 6-kymppinen, elämänkokemusta siis on. En ole koskaan pitänyt lapsista, enkä tuntenut empatiaa niitä kohtaan. Omia lapsia en koskaan halunnut. Tärkeämpiä minulle ovat eläimet ja vanhukset. Liikutun kyyneliin lukiessani esim. kaltoinkohdelluista vanhuksista, mutta ventovieraiden lasten kohtalot eivät kiinnosta vähääkään.

Mikä tässä ajassa on, että tämän kaltaisia puheenvuoroja halutaan kirjoittaa ja ne keräävät kymmeniä yläpeukkuja? Viimeinen lause sisältää jo hyvin välinpitämättömän latauksen lasten kärsimystä kohtaan: "ventovieraiden lasten kohtalot eivät kiinnosta vähääkään". Puistattavaa tekstiä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku aiemmin sanoi, että miksi ei voi vain tuntea empatiaa kaikkea elollista kohtaan. Sitä ei voi kuitenkaan itse päättämällä pakottaa, empatian tunne tulee, jos tulee. Minusta ap on hyvin fiksu ihminen, kun on huomannut tällaisen asian itsessään ja alkanut pohdiskella sitä.

Itsekään en tunne empatiaa lapsia kohtaan. Joku sanoi, että eikö insestin uhri tai jonkun muun kamalan kärsimyksen läpikäynyt lapsi herätä empatian tunnetta. Ei herätä, mutta tuo itse rikos ja väärä teko herättää raivoa ja vihaa. Raivontunne tulee siitä, että joku on tehnyt väärin ja julmasti puolustuskyvytöntä uhria kohtaan. Mutta en osaa _sääliä_, tai samaistua tilanteeseen ollenkaan uhrin näkökulmasta. Viha tekijää kohtaan tulee vain tiukan moraalini perusteella. Tuollainen on niin väärin, että se raivostuttaa, mutta empatian tunneta ei jostain syystä ilmaannu ollenkaan. En voi sille mitään. Se ei tarkoita, että olen moraaliton paskiainen. Tunteisiinsa ei voi itse vaikuttaa. Minusta tämä on sama asia, kuin se, että ei voi vain päättää rakastavansa jotakuta, tai suuttuvansa väkisin toiselle. Tunteet ovat vain tunteita.

Todella hyvin ilmaistu! Täysin samaa mieltä. Aihe tuntuu olevan monella hyvin arka ja vaikea käsittää, kun sitä näköjään pystytään järjestämään vain traumaattisen lapsuuden oireena. Tuntuu, että ihmisiä pelottaa se, että kaikki eivät ajattele ja tunne samalla tavalla kuin he itse.

Ap

Luulen myös, että ihmisiä pelottaa tämä aihepiiri. Empatiakyvyttömyys, tosi lieväkin, yhdistetään niin voimakkaasti moraalittomuuteen ja pahuuteen. Oikeasti täydellinenkin empatikyvyttömyys ei vielä tee ihmisestä pahaa ja rikollista, siihen tarvitaan paljon muutakin, eikä empatialla ole mitään tekemistä moraalin kanssa. Tämä on tosi iso tabuaihe kyllä. T: tuo aiempi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen jo liki 6-kymppinen, elämänkokemusta siis on. En ole koskaan pitänyt lapsista, enkä tuntenut empatiaa niitä kohtaan. Omia lapsia en koskaan halunnut. Tärkeämpiä minulle ovat eläimet ja vanhukset. Liikutun kyyneliin lukiessani esim. kaltoinkohdelluista vanhuksista, mutta ventovieraiden lasten kohtalot eivät kiinnosta vähääkään.

Mikä tässä ajassa on, että tämän kaltaisia puheenvuoroja halutaan kirjoittaa ja ne keräävät kymmeniä yläpeukkuja? Viimeinen lause sisältää jo hyvin välinpitämättömän latauksen lasten kärsimystä kohtaan: "ventovieraiden lasten kohtalot eivät kiinnosta vähääkään". Puistattavaa tekstiä. 

Musta tämä kertoo tästä ajasta ihan täydellisesti. Tunnekylmyys on taas palaamassa muotiin, jokainen pitäköön huolen itsestään jne. Tämä on jopa ihailtavaa, koska tunteet nähdään märehtimisenä, epäloogisuutena, akkamaisena vatvomisena, järkeä sen olla pitää, mä en ainakaan tunne mitään. Ja niin edespäin.

Sinulla on luultavasti joku mielenterveyden häiriö

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku aiemmin sanoi, että miksi ei voi vain tuntea empatiaa kaikkea elollista kohtaan. Sitä ei voi kuitenkaan itse päättämällä pakottaa, empatian tunne tulee, jos tulee. Minusta ap on hyvin fiksu ihminen, kun on huomannut tällaisen asian itsessään ja alkanut pohdiskella sitä.

Itsekään en tunne empatiaa lapsia kohtaan. Joku sanoi, että eikö insestin uhri tai jonkun muun kamalan kärsimyksen läpikäynyt lapsi herätä empatian tunnetta. Ei herätä, mutta tuo itse rikos ja väärä teko herättää raivoa ja vihaa. Raivontunne tulee siitä, että joku on tehnyt väärin ja julmasti puolustuskyvytöntä uhria kohtaan. Mutta en osaa _sääliä_, tai samaistua tilanteeseen ollenkaan uhrin näkökulmasta. Viha tekijää kohtaan tulee vain tiukan moraalini perusteella. Tuollainen on niin väärin, että se raivostuttaa, mutta empatian tunneta ei jostain syystä ilmaannu ollenkaan. En voi sille mitään. Se ei tarkoita, että olen moraaliton paskiainen. Tunteisiinsa ei voi itse vaikuttaa. Minusta tämä on sama asia, kuin se, että ei voi vain päättää rakastavansa jotakuta, tai suuttuvansa väkisin toiselle. Tunteet ovat vain tunteita.

Todella hyvin ilmaistu! Täysin samaa mieltä. Aihe tuntuu olevan monella hyvin arka ja vaikea käsittää, kun sitä näköjään pystytään järjestämään vain traumaattisen lapsuuden oireena. Tuntuu, että ihmisiä pelottaa se, että kaikki eivät ajattele ja tunne samalla tavalla kuin he itse.

Ap

Kaikilla on ystävä hyvä jotain traumoja lapsuudesta, ihan kaikilla :). Kenelläkään ei ole täydellisen onnellista lapsuutta ja täydellisiä vanhempia ja on vain tervettä pohtia, voiko joku oman lapsuuden kokemus aiheuttaa tuollaista valikoivaa empatian puutetta. Ei siellä taustalla tarvitse olla mitään kauheaa väkivaltaa ja insestiä, voi olla aika inhimillisiäkin juttuja, jotka vaikuttavat eri ihmisissä eri tavalla. Koska valikoiva empaattisuus etenkin ihmisryhmien sisällä on erikoista ja se kielii aina jostain.

Ihan totta, samaa kirjoitinkin jo. Lapsuuteni on ollut "tavanomainen", mutta aivan varmasti jotkin asiat vaikuttavat siihen, millainen olen nykyään, ei sitä käy kieltäminen. Siinä en ole samaa mieltä, että valikoiva empaattisuus olisi jotakin erikoista, uskallan väittää, että suurin osa tuntee empatiaa valikoiden. Minun kohdallani kohderyhmä vaan on ehkä epätavallinen, monethan kokevat nimneomaan lapsia kohtaan korostunutta empatiaa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ihan normaalia, en minäkään tunne yhtään mitään. Onnettomuuksien uhreina olevat lapset on ihan samantekeviä, jos joku lapsi on raiskattu yms ei myöskään herätä mitään tunteita. Jos ulkoa kuuluu lasten itkua, laitan kylmästi ikkunan kiinni. Taas eläimet ovat lähellä sydäntä enkä halua edes ajatella niille tapahtuvan mitään pahaa.

Itse taas en tunne eläimiä kohtaan minkäänlaista empatiaa, lapsia kohtaan kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan normaalia, en minäkään tunne yhtään mitään. Onnettomuuksien uhreina olevat lapset on ihan samantekeviä, jos joku lapsi on raiskattu yms ei myöskään herätä mitään tunteita. Jos ulkoa kuuluu lasten itkua, laitan kylmästi ikkunan kiinni. Taas eläimet ovat lähellä sydäntä enkä halua edes ajatella niille tapahtuvan mitään pahaa.

Itse taas en tunne eläimiä kohtaan minkäänlaista empatiaa, lapsia kohtaan kyllä.

Mistähän tuo johtuu, että jotkut tuntevat eläimiä kohtaan empatiaa, mutta ei omia lajitovereita? :D

En mäkään tunne. En myöskään näe lapsia viattomina. Heistä monista tulee pahoja ihmisiä, juuri niitä jotka voivat tehdä minunkin elämästäni vaikeaa. Heistä osa on pahoja jo alkuunsa. Lapset ovat julmia, manipuloivia ja itsekkäitä. En minä osaa nähdä semmoisia minään enkeleinä. 

Lapsen/nuoren kuolema ei myöskään harmita niin paljon kuin aikuisen/vanhuksen, koska lapsi/nuori ei ole vielä ehtinyt kerätä kauheasti omaisia tai _mitään_ mikä jäisi kesken kuolemansa jälkeen. Kun taas aikuisella voi olla puoliso, lapsia, vanhemmat, ystävät, lemmikit, jokun tärkeä työ jne jne jne. Aikuisen kuolema voi siis murtaa todella monen muun ihmisen elämän henkisesti, fyysisesti ja taloudellisesti. Lapsen kuolema harmittaa yleensä vain lapsen vanhempia ja heidän lähipiiriään

Vierailija kirjoitti:

Joku aiemmin sanoi, että miksi ei voi vain tuntea empatiaa kaikkea elollista kohtaan. Sitä ei voi kuitenkaan itse päättämällä pakottaa, empatian tunne tulee, jos tulee. Minusta ap on hyvin fiksu ihminen, kun on huomannut tällaisen asian itsessään ja alkanut pohdiskella sitä.

Itsekään en tunne empatiaa lapsia kohtaan. Joku sanoi, että eikö insestin uhri tai jonkun muun kamalan kärsimyksen läpikäynyt lapsi herätä empatian tunnetta. Ei herätä, mutta tuo itse rikos ja väärä teko herättää raivoa ja vihaa. Raivontunne tulee siitä, että joku on tehnyt väärin ja julmasti puolustuskyvytöntä uhria kohtaan. Mutta en osaa _sääliä_, tai samaistua tilanteeseen ollenkaan uhrin näkökulmasta. Viha tekijää kohtaan tulee vain tiukan moraalini perusteella. Tuollainen on niin väärin, että se raivostuttaa, mutta empatian tunneta ei jostain syystä ilmaannu ollenkaan. En voi sille mitään. Se ei tarkoita, että olen moraaliton paskiainen. Tunteisiinsa ei voi itse vaikuttaa. Minusta tämä on sama asia, kuin se, että ei voi vain päättää rakastavansa jotakuta, tai suuttuvansa väkisin toiselle. Tunteet ovat vain tunteita.

Suosittelen muuten googlaamaan mitä eroa on empatialla ja sympatialla. Moni tähänkin ketjuun kirjoittanut ei ilmeisesti tiedä. Etkä tekstisi perusteella sinäkään.

AV on täynnä sisältä kuolleita ihmisraunioita, ei ole ihme että ihmisvihamieliset kommentit keräävät paljon yläpeukkuja. Koulukiusatut, jätetyt, petetyt ja hyväksikäytetyt pääsevät purkamaan pahaa oloa ja taputtelemaan toisiaan virtuaaliselle olalle.

AV on ikään kuin salonkikelpoinen Suomi24.

Vähän huvittava keskustelu, josta kyllä näkee, että keskustelijat ovat naisia. Miehet eivät kriiseile omasta empatiastaan tai sen puutteesta, eikä kukaan syytä miestä epäempaattiseksi, jos tämä ei tuherra itkua lukiessaan lehdestä maanjäristyksen lapsiuhreista. -26

Sympatiat menee omien elämäntilanteiden mukaan. Sen olen huomannut. Kun olin pikkulasten äiti, pikkulapsijutut kolahtivat. Nyt kun lapset ovat isompia, kolahtavat isompien lasten jutut. Eläimistä kylläkin olen tykännyt aina mutten erityisesti innostu vieraista vauvoista tai pikkulapsista. 

Vauvoista saatan innostua seuraavan kerran ehkä sitten jos saan lapsenlapsia.

En jaksanut lukea koko ketjua mutta itsellä sama juttu etten erityisemmin muiden lapsista ole kiinnostunut, omia on kolme. Eläimiä olen pelastanut aina ja vanhustenkin kohtelu suututtaa. Mutta en mitenkään lapsirakas ole, netistä löydetty sanonta oli hyvä "lapset on kuin pierut: omat ihan ok, muiden sietämättömiä".

nosto

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en tykkää eläimistä, enkä tunne empatiaa niitä kohtaan...

Mitä muuta häikkää susta löytyy? Ihmiset, jotka eivät pidä viattomista ja suloisista eläimistä, ovat myös jotenkin muuten "viallisia"...

:D varmasti paljonkin häikkää, mutta eläimistä pitämättömyys yksi pienimmistä vioistani. Ei minulla ole mitään niitä vastaan, mutta empatiat, sympatiat ja rakkaus kohdistuvat ehdottomasti ensisijaisesti omiin lajitovereihin.

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoinen juttu, mutta en voi hyvällä tahdollakaan uskoa siihen, että mielesi olisi välttämättä täysin muuttamattomissa, mikäli saisit oman lapsen. Jotakuinkin näin kävi itsellenikin.

Mikä minulle on uskomatonta on se, että joku voi täälläkin spekuloida sitä, kenen ihmisarvo on suurempi kuin toisen. Iästä riippumatta jokaisen ihmisen henki on yhtä arvokas. Kuka muuta väittää niin voi tehdä tutkimusmatkan itseensä.

Niin no, lääketieteessäkin kyllä priorisoidaan, esim. 2-vuotias saa joissain tapauksissa tehokkaampaa hoitoa kuin 82-vuotias (jos on rajalliset resurssit), siinä katsotaan odotettavissa olevien elinvuosien määrää.