Eivätkö miehet tajua yhtään milloin on kipinää ja milloin ei

Tämä koko ketju on aika hyvä osoitus siitä miksi niin moni parisuhde ei toimi, naiset edellyttää kipinöitä ja kipinöitä on tunnetusti eniten jännämiehien ja pelimiehien kanssa..

Vierailija kirjoitti:

Tämä koko ketju on aika hyvä osoitus siitä miksi niin moni parisuhde ei toimi, naiset edellyttää kipinöitä ja kipinöitä on tunnetusti eniten jännämiehien ja pelimiehien kanssa..

Jätä jo tämä jännämies-saarna, EI KIINNOSTA JÄNNÄMIEHET! 

Tietosanakirja suoraa puhetta kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meinaat että se on kerrasta poikki? Onnea prinssin etsintään.

Osa miehistä saa ne kipinät lentelemään ja nämä miehet kyllä yleensä tietävät sen... Sen takia tämäkin palsta on täynnä "mies paljastui siaksi!" juttuja. Naisten iskeminen ja ihastuttaminen on taito siinä missä muutkin. 

Rikkaat miehet, varakkaat urheilijat ja julkkismiehet paksulla lompakolla varustettuna ilmeisesti omaavat nuo taidot , temput ja kyvyt kun naiset kilpailee keskenään niistä + korkea asema , näkyvyys, tunnettavuus + vaikutusvalta ei ilmeisesti ole haitaksi

Ei ole haitaksi, mutta ei ole ainut mahdollisuus päästä naistenmieheksi. Itseasiassa noissa tapauksissa naiset rakastuu enempi, lompakkoon ja julkisuuten, ei välttämättä siihen persoonaan. Minulla on käynyt kohtuullisen hyvä flaksi naismaailmassa ja ylitarjontaa on aina ollut. Olen kuitenkin persaukinen duunarimies ja lompakko ei totisesti perstaskussa pullota. Ulkoisesti olen toki ihan ok, naiset jopa komeaksikin haukkuneet, mutta omasta mielestäni en ole mikään adonis kuitenkaan. Toki olen myös muutenkin ulospäin suuntautunut, enkä mikään normi suomijörrikkä, vaikka siis ihan supisuomalainen olenkin. Lompakko ja julkisuus eivät siis ole ainoita mahdollisuuksia menestyä naismaailmassa.

Vierailija kirjoitti:

Tämä koko ketju on aika hyvä osoitus siitä miksi niin moni parisuhde ei toimi, naiset edellyttää kipinöitä ja kipinöitä on tunnetusti eniten jännämiehien ja pelimiehien kanssa..

Iso osa kipinästä syntyy vaikkapa toisen tuoksusta. Ja minun nenäni ei tiedä onko kyseessä tämmöinen jännämies. Olen seurustellut joitakin kertoja elämässäni, eikä kukaan heistä ollut mikään naisia kaatava alfa. Ja jos nainen valitsee määrätietoisesti ns. kilttimiehen, niin jollain konstilla hän niiden kilttienkin joukosta valkkaa sen oikean: sen jonka kanssa natsaa ja on kipinää tai miksi sitä nyt haluaakaan kutsua. Ap

Olen rauhallinen, hyvin järkevä nainen, enimmäkseen. Suhteissa vaan olen viehättynyt miehiin, jotka saavat minut nauramaan, ja joiden kanssa on hauskaa. En halua tylsää, tavallista miestä. Minulla on ollut kolme pitempää suhdetta. Yhdestäkään ei tullut perhettä koska ei tuntunut siltä. Miehet olivat kovin meneviä, äänekkäitä, extrovertteja mutta loppupeleissä löytyi aina jotain traumaa, heikkoutta, johon kyllästyin.

Sitten tapasin miehen, joka oli myös hyvin rauhallinen. Silloin tapahtui jotain, kemiat kohtasivat ja se oli katalyytti. Pinnan alla olevat luonteenpiirteet pääsivät esille, oikeuksiinsa. Kaikki tai ei mitään, olemme olleet viikkoja vaeltamassa missä ei ole ihmisiä tai kenttää, olemme tehneet asioita mitkä ovat toiselle uutta, uudet maat, uudet harrastukset kuten sukellus, laskuvarjohyppy, koskenlasku, metsästys. Jotain tapahtui, se mikä oli piilossa sai voimaa toisesta ja vahvistui, ja tuntui omalta. Kemiaa? Kipinää? En tiedä, sopusointu, match. Ei sitä kannata selittää mutta tuurilla sen voi kokea.

Vierailija kirjoitti:

Olen käynyt viidet treffit syksyn mittaan, ja yksikään mies ei ole sykähdyttänyt siinä mielessä yhtään. Heistä jokainen olisi halunnut jatkaa tapailua, pari ei meinannut millään ymmärtää pakkeja, vaan jankkasi vain että "kyllähän tästä voisi syntyä jotain, kylläpäs voisi." Eivätkö miehet mieti yhtään vetovoimaa ja kemiaa, vaan kaikki oikeastaan käy? Olen ällistynyt.

He olisivat halunneet sinusta kaverin, jotta voivat pokata kuumemman kaverisi.

Vierailija kirjoitti:

Olen rauhallinen, hyvin järkevä nainen, enimmäkseen. Suhteissa vaan olen viehättynyt miehiin, jotka saavat minut nauramaan, ja joiden kanssa on hauskaa. En halua tylsää, tavallista miestä. Minulla on ollut kolme pitempää suhdetta. Yhdestäkään ei tullut perhettä koska ei tuntunut siltä. Miehet olivat kovin meneviä, äänekkäitä, extrovertteja mutta loppupeleissä löytyi aina jotain traumaa, heikkoutta, johon kyllästyin.

Sitten tapasin miehen, joka oli myös hyvin rauhallinen. Silloin tapahtui jotain, kemiat kohtasivat ja se oli katalyytti. Pinnan alla olevat luonteenpiirteet pääsivät esille, oikeuksiinsa. Kaikki tai ei mitään, olemme olleet viikkoja vaeltamassa missä ei ole ihmisiä tai kenttää, olemme tehneet asioita mitkä ovat toiselle uutta, uudet maat, uudet harrastukset kuten sukellus, laskuvarjohyppy, koskenlasku, metsästys. Jotain tapahtui, se mikä oli piilossa sai voimaa toisesta ja vahvistui, ja tuntui omalta. Kemiaa? Kipinää? En tiedä, sopusointu, match. Ei sitä kannata selittää mutta tuurilla sen voi kokea.

Suoraan sanottuna kuulostat aika kamalalta ihmiseltä, mutta hyvä, että löysit samanlaisen ihmisen kumppaniksesi.

Vierailija kirjoitti:

Tämä koko ketju on aika hyvä osoitus siitä miksi niin moni parisuhde ei toimi, naiset edellyttää kipinöitä ja kipinöitä on tunnetusti eniten jännämiehien ja pelimiehien kanssa..

Näinhän se menee. En jaksa enää etsiä kunnollista naista, vaan lähdin mukaan peliin ja pidän vain hauskaa. Nauratan naisia ja leikin siinä ohella kiinnostunutta. Voi löpistä ihan mitä nainen haluaa kuulla ja sitten kun ei enää kiinnosta, niin suhde poikki vaan jos sellainen on ehtinyt muodostua. Näkisin, että se olen joko minä, joka laittaa suhteen poikki hyvissä ajoin tai nainen, joka laittaa sen katki vuosien seurustelun jälkeen. Parempi tehdä se itse ja olla laittamatta tunteita peliin missään vaiheessa.

Kaksi kertaa olen ehtinyt olla vakavassa parisuhteessa ja molemmissa naisen mukaan kipinä katosi. Tottakai se katosi, koska elämä ei ole jatkuvaa kipinöintiä. Naiset eivät tätä ymmärrä, joten olkoon.

Vierailija kirjoitti:

Esim viimeisin deitti oli komea, hauska ja muutenkin ok. Viihdyin hänen seurassaan, hän oli herrasmies, romanttinen, sai minut nauramaan. Mutta silti tiesin kun katsoin häntä, että tässä ei ole minun mieheni. Ei ollut sellaista tuttuutta, kolahdusta, tunnetta. Ja ei tämä mitenkään vaikeaa ole, yksinkin on hyvä jos ei polku kohtaa sen oikean kanssa. Ap

Niin tämä on se problematiikka joka liittyy sen "oikean" löytymiseen. Olen jo päälle nelikymppinen ja aviossa ja vasta nyt kohtasin sen oikean. Aivan sattumalta. Ihmisen jonka jokainen lausuma sana koskettaa sinua ihan solutasolle saakka. Se oli se hetki jota varten olisi pitänyt odottaa 20 vuotta. No tällä välin on perustettu perhe ja kasvatettu lapset. Aviossa siis toki edelleen kauniin, mutta ei kuitenkaan täydellisen kanssa. Silloin kun tavattiin oli toki sähköä ilmassa. Nykyään ihan tyytyväinen, mutta se toinen..Johtopäätöksenä voisi sanoa että se täydellinen ei välttämättä tule koskaan eteen ja ei kai elämäänsä voi jättää elämättä. Olen nyt kiitollinen että voin sanoa että tiedän sen oikean olevan olemassa, mutta myös siitä etten jäänyt odottamaan 20 vuotta.

Suoraan sanottuna kuulostat aika kamalalta ihmiseltä, mutta hyvä, että löysit samanlaisen ihmisen kumppaniksesi.[/quote].

Miksi sinä kadehdit toisen onnea, onko se sinulta pois? Saathan sinä olla tylsä ja tavallinen, se on sinulle juuri sopiva elämäntapa ja kukaan ei sinua kadehdi, hyvä niin.

Vierailija kirjoitti:

Kysymys niille joista kipinä ei ole oleellista: onko oikeasti niin että jotkut suhteet alkavat ilman että on aivan hullaantunut toisesta, haluaa imeytyä hänen ihonsa alle ja tuijottaa silmiin 24/7? Tiedän kyllä että kyseessä on poikkeustila, mutta se on silti oleellinen portti oikeaan seksuaaliseen parisuhteeseen. Voisiko joku vähän avata tuollaista kipinättömän suhteen olemusta kun en oikein ymmärrä. Ap

Täällä on kipinätön suhde. Johtui ehkä siitä, että olimme vuosia läheisiä ystäviä ennen kuin aloitimme seurustelun. Ennikinä kokenut sitä ihastumisen ja rakastumisen tunnetta tämän miehen kanssa. Eräänä päivänä vaan tajusin rakastavani häntä. Tuo rakkaus on säilynyt muuttumattomana viimeiset 15 vuotta. En tosin ole koskaan ollut romanttinen, kaikki silmiin tuijottaminen ja kynttiläillalliset tuntuu jo ajatuksena huvittavalta. Minä haluan sujuvan arjen, ihmisen kehen luottaa ja kehen nojata kun on vaikeaa. Ihmisen joka luottaa minuun ja nojaa minuun tarvittaessa. Tämä rakkaus on tasainen liekki joka ei "roihua" tai "kipinöi", vaan palaa tasaisena ja lämmittävänä vuodesta toiseen.

Jos romantiikka tuntuu ajatuksenakin huvittavalta niin syy on itsetunto. Kaikille sopii romantiikka sen eri muodoissa. Arjen romantiikka on kun mieheni sujauttaa jalkaani villasukat kun varpaani tuntuvat kylmiltä. Huumorin sävyttämää romantiikkaa siinä on kun hän kajauttaa samalla aarian. Kaunista romantiikkaa on hänen vilpittömässä katseessaan kun hän hiihtelee omiin juttuihinsa episodin jälkeen. Arvostan todella, kikattelen kyynel silmäkulmassa. Ja on lämmin olo <3

Itse en niinkään kaipaa kipinää, mutta se jokin yhteyden puute puolestaan häiritsee. Ja tuota lähemmin tarkasteltuani olen huomannut että se yhteyden puute tulee muun muassa siitä että alitajuisesti huomaa että toiselle kelpaa kuka vain, vaikka lyhtypylväs, ja se rikkoo itsestä jotain sisältä. Miksi ihmeessä haluaisin mitään ihmisestä joka pitää minua marketin hyllystä repäistynä esineenä? Naiselle tosiaan on parempi ilman..

Puolestaan sen tuttuuden, yhteyden, tai miksi sitä ikinä haluaakaan sanoa tunnistaa myös. Itselleni se on jotain sen tyyppistä että samana iltana kun on tavannut uuden ihmisen joku tulee kysymään että mistä tunnette toisenne, koska tavallinenkin yhdessäolo näyttää ulkopuolisillekin siltä että siinä on jotain enemmän. Ja ennenkaikkea, että kummallekin on yhtä tärkeää että se on juuri se toinen siinä, ei joku muu yhtä komea / varakas / kauniimpi / alfampi / mitä ikinä.

Juuri vähän aikaa sitten tapasin AV:n kriitisimpienkin äänien mittapuulla "alfamiehen" mutta en vain löytänyt väliltämme muuta kun jotain etäisyyttä ja annoin asian olla. Tutustuakseni vähän hassuun mieheen josta en tiennyt mitään, mutta joka jollain tavalla sykähdytti ja jonka seurassa sitten tunsinkin olevani perillä, ja jotain puuttuvan ilman häntä.

Mikä on tämä paljon puhuttu jännämies?

Vierailija kirjoitti:

Mikä on tämä paljon puhuttu jännämies?

Renttu, paha poika, taivaanrannan maalari tai lipevä pelimies. Joskus yhdistelmä edellä mainituista.

Ei, ei me tajuta.

Jos treffaisit vaikka tynnyripommin. Ois kemiaa ja tajunnanräjäytystä.

samoja kokemuksia itsellä... jos kipinää ei ole, ei minkäänlaista kiinnostusta niin kannattaako sitä väkisin yrittää? suudella ihmistä jota et halua suudella, käpertyä kainaloon leffaa katsomaan ja haaveilla samalla muista? vain siinä toivossa, että jossain vaiheessa alkaisikin kipinöidä!

olen 40-vuotias. valitsin 25-vuotiaana miehen joka oli söpö, lapsirakas ja sai minut nauramaan. mitään "kipinää" en ole ikinä tuntenut,  en ole edes varma rakastanko miestäni enää tai rakastinko ikinä...  ei pidä kuitenkaan valittaa : on ok-talo, koira ja 4 lasta.   jos olisin jäänyt odottamaan sitä maagista kipinää, minulla ei olisi lapsiani!

en ole varma, onko mitään "sielunkumppanuutta" tai  "sitä oikeaa " edes olemassa...

Vierailija kirjoitti:

olen 40-vuotias. valitsin 25-vuotiaana miehen joka oli söpö, lapsirakas ja sai minut nauramaan. mitään "kipinää" en ole ikinä tuntenut,  en ole edes varma rakastanko miestäni enää tai rakastinko ikinä...  ei pidä kuitenkaan valittaa : on ok-talo, koira ja 4 lasta.   jos olisin jäänyt odottamaan sitä maagista kipinää, minulla ei olisi lapsiani!

en ole varma, onko mitään "sielunkumppanuutta" tai  "sitä oikeaa " edes olemassa...

Kyllä sitä on, mutta sinä olet sulkenut silmäsi muilta vaihtoehdoilta, koska olet tyytynyt ihan hyvään mieheen.