Lue keskustelun säännöt.
Toinen näkökulma. Minulla on neljä lasta kolmelle eri isälle
28.10.2016 |
Kun täällä ja muualla niin usein haukutaan, jos lapsilla ei ole sama isä, haluaisin kertoa oman tarinani ja ehkä lisätä ymmärrystä.
Sain ensimmäisen lapseni melko nuorena silloisen poikaystäväni kanssa. Lapsi oli meille yllätys, mutta päätimme kuitenkin pitää hänet. Poikaystäväni ei kuitenkaan loppujen lopuksi ollut valmis perhe-elämään, ja erosimme, kun lapsi oli noin vuoden vanha.
Tästä meni pari vuotta sinkkuna, kunnes löysin uuden miehen. Miehellä ei ollut ennestään lapsia, ja halusimme molemmat perheenlisäystä, ja saimmekin yhdessä kaksi lasta. Olimme yhdessä melkein yhdeksän vuotta. Erosimme erimielisyyksien takia.
Nykyisen mieheni löysin muutama vuosi sitten ja saimme vielä yhdessä lapsen.
Lapsillani on aina ollut hyvät olot, ja heistä on huolehdittu. Haluaisin, että ihmiset ymmärtäisivät, että tilanteet ovat erilaisia, eikä johtopäätöksiä voi tehdä pelkästään ulkoisin perustein.
Ajatuksia, kysyttävää?
Kommentit (195)
Tunnen muutaman -lapsia kolmelle eri miehelle- naisen. Sinänsä ihan fiksuja työtätekeviä naisia,mutta... jokainen lapsi/lapset on tehty nopeasti uuden miehen kanssa. Ja aika selvästi syystä, että nainen halunnut "sitoa" miehen suhteeseen. Kuvitellen ilmeisesti, että TÄMÄN kanssa minä elän loppuelämäni ja TÄMÄ ei jätä minua, kun meillä on yhteinen lapsi...Siis miehen takia kaikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Entäs sitten sellaiset perheet, joissa monta lasta ja mies on vaikka kaappijuoppo? Yhdessä ollaan, kunhan kulissit kunnossa.. Tosi "tervettä" sanon minä... Tai toinen pettää, pitääkö silti olla yhdessä?
Nyt jos meille tulisi ero jostain syystä, voisin hyvinkin tehdä lapselleni sisaruksen myöhemmin jonkun toisen kanssa koska haaveena useampi lapsi. Ei kaikki ole niin mustavalkoista.N29, yksi lapsi avoliitossa
Ei, perhettä ei tulisi perustaa kaappijuoponkaan kanssa, saati altistaa lapset myöhemmässäkään vaiheessa sellaiselle.
Pointti tässä keskustelussa on se, että lapsia ei nyt vaan pitäisi tehdä jokaisessa suhteessa uuteen mieheen. Täytyy olla sen verran kanttia ja järkeä todeta, että lapset on tehty siinä vaiheessa, kun perhettä on epäonnistuneesti jo yritetty rakentaa kahdesti. Kolmatta kertaa tähän ryhtyy enää elämänhallinnaltaan vajavainen ihminen, joka ei piittaa lapsiensa parhaasta.
Vierailija kirjoitti:
Kun täällä ja muualla niin usein haukutaan, jos lapsilla ei ole sama isä, haluaisin kertoa oman tarinani ja ehkä lisätä ymmärrystä.
Sain ensimmäisen lapseni melko nuorena silloisen poikaystäväni kanssa. Lapsi oli meille yllätys, mutta päätimme kuitenkin pitää hänet. Poikaystäväni ei kuitenkaan loppujen lopuksi ollut valmis perhe-elämään, ja erosimme, kun lapsi oli noin vuoden vanha.
Tästä meni pari vuotta sinkkuna, kunnes löysin uuden miehen. Miehellä ei ollut ennestään lapsia, ja halusimme molemmat perheenlisäystä, ja saimmekin yhdessä kaksi lasta. Olimme yhdessä melkein yhdeksän vuotta. Erosimme erimielisyyksien takia.
Nykyisen mieheni löysin muutama vuosi sitten ja saimme vielä yhdessä lapsen.
Lapsillani on aina ollut hyvät olot, ja heistä on huolehdittu. Haluaisin, että ihmiset ymmärtäisivät, että tilanteet ovat erilaisia, eikä johtopäätöksiä voi tehdä pelkästään ulkoisin perustein.
Ajatuksia, kysyttävää?
Niin, tuosta kohdasta se suurin mielipide-ero taitaa syntyä. Jos tuota ensimmäistä lasta ei olisi, niin tuo lihavoitu kohta olisi ehkä ihan ymmärrettävä. Mutta kun tilanne nyt on tämä, niin kyllä tulee mieleen, mitä ne erimielisyydet ovat sitten olleet ja miksi vielä halutaan tehdä yksi lapsi uuden miehen kanssa. Ja mitäs sitten kun tämän uuden miehen kanssa tulee erimielisyyksiä?
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä sillä, miten lapset ovat saaneet alkunsa, ole loppupeleissä mitään väliä - tärkeintä on se, miten heistä huolehditaan ja miten heille suodaan hyvät eväät elämään.
Mulla on kolme lasta kolmen eri miehen kanssa. Lapset ovat aina olleet mulle tärkeintä, ja ehkä siksi parisuhteetkin ovat päättyneet - en ole jaksanut oman hyvinvointini kustannuksella jäädä huonoihin suhteisiin.
Vanhin lapsistani on jo korkeakouluopiskelija, seuraavakin tähtää oikikseen. Nuorimmainen on vielä ala-asteella. Meillä on aina harrastettu paljon, ja vanhin käytännössä elättääkin itsensä jo harrastuksellaan, eikä tarvitse esim. opintolainaa.
Ruokiin olen aina kiinnittänyt erityistä huomiota - meillä on syöty aina itsetehtyä, kasvisvoittoista ruokaa ja ollaan hoikkia ja terveitä.
Olen itse asiantuntijatehtävissä, ja pystyn elättämään meidät palkallani. Saan pieniä elatustukia kahdesta nuorimmasta (minimit molemmista). Oon erittäin hyvä venyttämään penniä, ostamaan vaatteita ym. käytettyinä, tekemään isoja määriä ruokaa edullisesti jne.
Joskus kysyin isommilta lapsiltani molempien ollessa vielä peruskoulussa, että miten he kokevat itse sijoittuvansa yhteiskunnassa - hyvä- vai huono-osaisiin. He vastasivat empimättä, että kokevat olevansa erittäin hyväosaisia. Isät eivät ole olleet heidän elämässään oikeastaan yhtään läsnä, tosin sukuihin välit ovat lämpimät.
Nuorin on isänsäkin kanssa paljon tekemisissä.
Elän unelmaelämää, perheeni voi hyvin ja miesseuraakin minulle on aina ollut tarjolla yllin kyllin, jos vain olisi aikaa sellaiseen.
Mutta olet kuitenkin lähtenyt uusiin suhteisiin ja tehnyt niihin lapsia? Jos parisuhteet ovat oikeasti toissijaisia ja lapset tärkeitä, miten niitä miehiä ja uusia lapsia sitten noin vain tupsahtelee?
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä sillä, miten lapset ovat saaneet alkunsa, ole loppupeleissä mitään väliä - tärkeintä on se, miten heistä huolehditaan ja miten heille suodaan hyvät eväät elämään.
Mulla on kolme lasta kolmen eri miehen kanssa. Lapset ovat aina olleet mulle tärkeintä, ja ehkä siksi parisuhteetkin ovat päättyneet - en ole jaksanut oman hyvinvointini kustannuksella jäädä huonoihin suhteisiin.
Vanhin lapsistani on jo korkeakouluopiskelija, seuraavakin tähtää oikikseen. Nuorimmainen on vielä ala-asteella. Meillä on aina harrastettu paljon, ja vanhin käytännössä elättääkin itsensä jo harrastuksellaan, eikä tarvitse esim. opintolainaa.
Ruokiin olen aina kiinnittänyt erityistä huomiota - meillä on syöty aina itsetehtyä, kasvisvoittoista ruokaa ja ollaan hoikkia ja terveitä.
Olen itse asiantuntijatehtävissä, ja pystyn elättämään meidät palkallani. Saan pieniä elatustukia kahdesta nuorimmasta (minimit molemmista). Oon erittäin hyvä venyttämään penniä, ostamaan vaatteita ym. käytettyinä, tekemään isoja määriä ruokaa edullisesti jne.
Joskus kysyin isommilta lapsiltani molempien ollessa vielä peruskoulussa, että miten he kokevat itse sijoittuvansa yhteiskunnassa - hyvä- vai huono-osaisiin. He vastasivat empimättä, että kokevat olevansa erittäin hyväosaisia. Isät eivät ole olleet heidän elämässään oikeastaan yhtään läsnä, tosin sukuihin välit ovat lämpimät.
Nuorin on isänsäkin kanssa paljon tekemisissä.
Elän unelmaelämää, perheeni voi hyvin ja miesseuraakin minulle on aina ollut tarjolla yllin kyllin, jos vain olisi aikaa sellaiseen.
Ja oikeasti nuo elämänvalintojesi seuraukset tulevat esiin vasta siinä vaiheessa, kun/jos lapsesi perustavat oman perheen. Ehkä joku ei koskaan pysty sitoutumaan tai ei halua omia lapsia, mitkä ovat usein molemmat merkkejä ikävistä lapsuuden tapahtumista. Tuolloin omien lasten syntyessä ne varsinaiset traumat sittten vasta purkautuvatkin, eli menestyminen opinnoissa tai harrastuksissa ei tarkoita, että kaikki olisi kunnossa lastesi psyykeessä - varsinkaan tulevaisuudessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä sillä, miten lapset ovat saaneet alkunsa, ole loppupeleissä mitään väliä - tärkeintä on se, miten heistä huolehditaan ja miten heille suodaan hyvät eväät elämään.
Mulla on kolme lasta kolmen eri miehen kanssa. Lapset ovat aina olleet mulle tärkeintä, ja ehkä siksi parisuhteetkin ovat päättyneet - en ole jaksanut oman hyvinvointini kustannuksella jäädä huonoihin suhteisiin.
Vanhin lapsistani on jo korkeakouluopiskelija, seuraavakin tähtää oikikseen. Nuorimmainen on vielä ala-asteella. Meillä on aina harrastettu paljon, ja vanhin käytännössä elättääkin itsensä jo harrastuksellaan, eikä tarvitse esim. opintolainaa.
Ruokiin olen aina kiinnittänyt erityistä huomiota - meillä on syöty aina itsetehtyä, kasvisvoittoista ruokaa ja ollaan hoikkia ja terveitä.
Olen itse asiantuntijatehtävissä, ja pystyn elättämään meidät palkallani. Saan pieniä elatustukia kahdesta nuorimmasta (minimit molemmista). Oon erittäin hyvä venyttämään penniä, ostamaan vaatteita ym. käytettyinä, tekemään isoja määriä ruokaa edullisesti jne.
Joskus kysyin isommilta lapsiltani molempien ollessa vielä peruskoulussa, että miten he kokevat itse sijoittuvansa yhteiskunnassa - hyvä- vai huono-osaisiin. He vastasivat empimättä, että kokevat olevansa erittäin hyväosaisia. Isät eivät ole olleet heidän elämässään oikeastaan yhtään läsnä, tosin sukuihin välit ovat lämpimät.
Nuorin on isänsäkin kanssa paljon tekemisissä.
Elän unelmaelämää, perheeni voi hyvin ja miesseuraakin minulle on aina ollut tarjolla yllin kyllin, jos vain olisi aikaa sellaiseen.
Lasten hylkääminen isien toimesta tulee kyllä näkymään näiden lastesi parisuhteissa. Kai ymmärrät myös, että suurin osa monelle miehelle synnyttävistä äideistä ei ole korkeakoulutettuja, työssäkäyviä, elämässään täydellisesti pärjääviä jne, vaan nimenomaan heillä on elämänhallinnan vaikeuksia? Oletko muuten huijannut miehet lasten isiksi esim jättämällä ehkäisyn salaa pois vai miten olet saanut nämä kolme lastasi miehille jotka eivät välitä lapsista?
Keskustelu käy kiivaana, mutta viestiketjun aloittajaa ei paikalla näy 😂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mistä lähtien "melkein yhdeksän vuoden suhde" on ollut pitkä?
Vierailija kirjoitti:
Entäs sitten sellaiset perheet, joissa monta lasta ja mies on vaikka kaappijuoppo? Yhdessä ollaan, kunhan kulissit kunnossa.. Tosi "tervettä" sanon minä... Tai toinen pettää, pitääkö silti olla yhdessä?
Nyt jos meille tulisi ero jostain syystä, voisin hyvinkin tehdä lapselleni sisaruksen myöhemmin jonkun toisen kanssa koska haaveena useampi lapsi. Ei kaikki ole niin mustavalkoista.N29, yksi lapsi avoliitossa
Minä erosin kaappijuoposta, eikä kyllä ole tullut mieleenkään, että pitäisi vielä tehdä lisää lapsia uusien miehien kanssa. Ja tämä asia on muutenkin ihan aiheen vierestä, koska ei se kaappijuoppoisä lapsen elämästä katoa ja ne uudetkin isät voivat olla kaappijuoppoja. Saman kysymyksen voisi kääntää myös niin päin, että jos eroat ei-kaappijuoposta, ei voi olla lapselle hyväksi, että uusi mies on kaappijuoppo. Eihän tässä eroja ole kritisoitu, vaan uusia suhteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä sillä, miten lapset ovat saaneet alkunsa, ole loppupeleissä mitään väliä - tärkeintä on se, miten heistä huolehditaan ja miten heille suodaan hyvät eväät elämään.
Mulla on kolme lasta kolmen eri miehen kanssa. Lapset ovat aina olleet mulle tärkeintä, ja ehkä siksi parisuhteetkin ovat päättyneet - en ole jaksanut oman hyvinvointini kustannuksella jäädä huonoihin suhteisiin.
Vanhin lapsistani on jo korkeakouluopiskelija, seuraavakin tähtää oikikseen. Nuorimmainen on vielä ala-asteella. Meillä on aina harrastettu paljon, ja vanhin käytännössä elättääkin itsensä jo harrastuksellaan, eikä tarvitse esim. opintolainaa.
Ruokiin olen aina kiinnittänyt erityistä huomiota - meillä on syöty aina itsetehtyä, kasvisvoittoista ruokaa ja ollaan hoikkia ja terveitä.
Olen itse asiantuntijatehtävissä, ja pystyn elättämään meidät palkallani. Saan pieniä elatustukia kahdesta nuorimmasta (minimit molemmista). Oon erittäin hyvä venyttämään penniä, ostamaan vaatteita ym. käytettyinä, tekemään isoja määriä ruokaa edullisesti jne.
Joskus kysyin isommilta lapsiltani molempien ollessa vielä peruskoulussa, että miten he kokevat itse sijoittuvansa yhteiskunnassa - hyvä- vai huono-osaisiin. He vastasivat empimättä, että kokevat olevansa erittäin hyväosaisia. Isät eivät ole olleet heidän elämässään oikeastaan yhtään läsnä, tosin sukuihin välit ovat lämpimät.
Nuorin on isänsäkin kanssa paljon tekemisissä.
Elän unelmaelämää, perheeni voi hyvin ja miesseuraakin minulle on aina ollut tarjolla yllin kyllin, jos vain olisi aikaa sellaiseen.
Ja oikeasti nuo elämänvalintojesi seuraukset tulevat esiin vasta siinä vaiheessa, kun/jos lapsesi perustavat oman perheen. Ehkä joku ei koskaan pysty sitoutumaan tai ei halua omia lapsia, mitkä ovat usein molemmat merkkejä ikävistä lapsuuden tapahtumista. Tuolloin omien lasten syntyessä ne varsinaiset traumat sittten vasta purkautuvatkin, eli menestyminen opinnoissa tai harrastuksissa ei tarkoita, että kaikki olisi kunnossa lastesi psyykeessä - varsinkaan tulevaisuudessa.
Kerro mitä tarkoitat noilla "ikävillä lapsuuden tapahtumilla"? Miten meidän seesteisessä perheessä niitä olisi ollut jotenkin enemmän kuin jossain riitaisassa ydinperheessä? Meillä on aina menty lasten ehdoilla, ja turvallinen aikuinen on ollut aina huolehtimassa.
t. se kolmen äiti
Trine kirjoitti:
Tunnen muutaman -lapsia kolmelle eri miehelle- naisen. Sinänsä ihan fiksuja työtätekeviä naisia,mutta... jokainen lapsi/lapset on tehty nopeasti uuden miehen kanssa. Ja aika selvästi syystä, että nainen halunnut "sitoa" miehen suhteeseen. Kuvitellen ilmeisesti, että TÄMÄN kanssa minä elän loppuelämäni ja TÄMÄ ei jätä minua, kun meillä on yhteinen lapsi...Siis miehen takia kaikki.
Tämän saman olen huomannut yh-äideistä joihin olen syvemmin tutustunut. Vaikka on se ero useinkin osin huonon miehen takia taustalla ja kokemus siitä, ei opi vaan on jopa ajatus että kun tapaa jonku sopivan miehen jolla monesti jo lapsia entuudestaan rakastumaan ensisilmäyksellä ja on jotenkin niin sokea että menneet unohtuu samassa. Tämä on se minun mies ja äkkiä suhteessa eteenpäin ja raskaaksi eihän se mies jolla voi olla itselläänki jo useammalle naiselle lapsia voi olla kovin hyvä, jokin ominaisuus siinä on todella heikko. Tämä sama heikko ominaisuus löytyy myös siitä yh- äidistä joka rakastuu ensisilmäyksellä, itsehillintä ja kyky ajatella järjellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä sillä, miten lapset ovat saaneet alkunsa, ole loppupeleissä mitään väliä - tärkeintä on se, miten heistä huolehditaan ja miten heille suodaan hyvät eväät elämään.
Mulla on kolme lasta kolmen eri miehen kanssa. Lapset ovat aina olleet mulle tärkeintä, ja ehkä siksi parisuhteetkin ovat päättyneet - en ole jaksanut oman hyvinvointini kustannuksella jäädä huonoihin suhteisiin.
Vanhin lapsistani on jo korkeakouluopiskelija, seuraavakin tähtää oikikseen. Nuorimmainen on vielä ala-asteella. Meillä on aina harrastettu paljon, ja vanhin käytännössä elättääkin itsensä jo harrastuksellaan, eikä tarvitse esim. opintolainaa.
...
Joskus kysyin isommilta lapsiltani molempien ollessa vielä peruskoulussa, että miten he kokevat itse sijoittuvansa yhteiskunnassa - hyvä- vai huono-osaisiin. He vastasivat empimättä, että kokevat olevansa erittäin hyväosaisia. Isät eivät ole olleet heidän elämässään oikeastaan yhtään läsnä, tosin sukuihin välit ovat lämpimät.
A) Lapset ovat aina vanhempansa puolella. Vaikka kysyisi päivittäin raiskatulta, nälkiintyneeltä lapselta että onko hänellä hyvä koti, hän vastaisi "kyllä". Etenkin, jos kysymyksen esittää se vanhempi jonka kanssa lapsi joutuu elämään. Monet elävät keski-iän kriisiin saakka ennen kuin ymmärtävät, ettei heidän lapsuutensa ollut hyvä - monet eivät ymmärrä sitä sittenkään. Laita lapsesi pätevään terapiaan ja kysy sama kysymys vuoden päästä uudelleen, niin vastaus on lähempänä todellisuutta.
B) Laiminlyödyistä lapsista tulee usein ylisuorittajia, koska he kokevat että ovat rakastettavia vain suoritustensa kautta. Se, että lapsesi näyttävät päällisin puolin pärjäävän, ei kerro kuitenkaan mitään heidän todellisesta sisäisestä onnellisuudestaan.
C) Ainakin vanhin ja keskimmäinen lapsesi ovat joutuneet elämään valintojesi takia huonon parisuhteen perheessä. Sinä tunnut olevan ylpeä siitä, että olet lopettanut huonot parisuhteet. Unohdat kokonaan sen, että olet päättänyt olla kolmessa (!!!) huonossa suhteessa ja tehdä kolmeen huonoon suhteeseen lapsen. Sama kuin kehuisi itseään siitä, miten on vienyt lapsen joka kerta sairaalaan, kun juoppo puoliso katkoi siltä raajoja. Ts. unohdat lahjakkaasti miten huonoon tilanteeseen lapsesi olet saattanut, ja muistat vain sen, miten heidät siitä tilanteesta veit pois. Kolme kertaa.
Kerran voi jokainen erehtyä, mutta jos on kolmesti valinnut huonon puolison ja tehnyt hänelle lapsen, on todellakin elämänhallinnassa jotain pahasti pielessä. Ja surkeinta on, että et itse näe sitä ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Mistä lähtien "melkein yhdeksän vuoden suhde" on ollut pitkä?
Onhan se nyt lisääntymisikäiselle aika pitkä suhde. Ja jos se olisi ollut lyhyempi suhde, niin tämän viestiketjun otsikko käsittelisi jo luultavasti neljää isää ja viittä lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ovat jonninverran lisaantyneet feikkimaisesti nama nakokulma tahan keskusteluun, joka tokikin newsflash.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä sillä, miten lapset ovat saaneet alkunsa, ole loppupeleissä mitään väliä - tärkeintä on se, miten heistä huolehditaan ja miten heille suodaan hyvät eväät elämään.
Mulla on kolme lasta kolmen eri miehen kanssa. Lapset ovat aina olleet mulle tärkeintä, ja ehkä siksi parisuhteetkin ovat päättyneet - en ole jaksanut oman hyvinvointini kustannuksella jäädä huonoihin suhteisiin.
Vanhin lapsistani on jo korkeakouluopiskelija, seuraavakin tähtää oikikseen. Nuorimmainen on vielä ala-asteella. Meillä on aina harrastettu paljon, ja vanhin käytännössä elättääkin itsensä jo harrastuksellaan, eikä tarvitse esim. opintolainaa.
...
Joskus kysyin isommilta lapsiltani molempien ollessa vielä peruskoulussa, että miten he kokevat itse sijoittuvansa yhteiskunnassa - hyvä- vai huono-osaisiin. He vastasivat empimättä, että kokevat olevansa erittäin hyväosaisia. Isät eivät ole olleet heidän elämässään oikeastaan yhtään läsnä, tosin sukuihin välit ovat lämpimät.
A) Lapset ovat aina vanhempansa puolella. Vaikka kysyisi päivittäin raiskatulta, nälkiintyneeltä lapselta että onko hänellä hyvä koti, hän vastaisi "kyllä". Etenkin, jos kysymyksen esittää se vanhempi jonka kanssa lapsi joutuu elämään. Monet elävät keski-iän kriisiin saakka ennen kuin ymmärtävät, ettei heidän lapsuutensa ollut hyvä - monet eivät ymmärrä sitä sittenkään. Laita lapsesi pätevään terapiaan ja kysy sama kysymys vuoden päästä uudelleen, niin vastaus on lähempänä todellisuutta.
B) Laiminlyödyistä lapsista tulee usein ylisuorittajia, koska he kokevat että ovat rakastettavia vain suoritustensa kautta. Se, että lapsesi näyttävät päällisin puolin pärjäävän, ei kerro kuitenkaan mitään heidän todellisesta sisäisestä onnellisuudestaan.
C) Ainakin vanhin ja keskimmäinen lapsesi ovat joutuneet elämään valintojesi takia huonon parisuhteen perheessä. Sinä tunnut olevan ylpeä siitä, että olet lopettanut huonot parisuhteet. Unohdat kokonaan sen, että olet päättänyt olla kolmessa (!!!) huonossa suhteessa ja tehdä kolmeen huonoon suhteeseen lapsen. Sama kuin kehuisi itseään siitä, miten on vienyt lapsen joka kerta sairaalaan, kun juoppo puoliso katkoi siltä raajoja. Ts. unohdat lahjakkaasti miten huonoon tilanteeseen lapsesi olet saattanut, ja muistat vain sen, miten heidät siitä tilanteesta veit pois. Kolme kertaa.
Kerran voi jokainen erehtyä, mutta jos on kolmesti valinnut huonon puolison ja tehnyt hänelle lapsen, on todellakin elämänhallinnassa jotain pahasti pielessä. Ja surkeinta on, että et itse näe sitä ollenkaan.
Huono parisuhde ei tarkoita välttämättä sitä, että perheessä riidellään ja juodaan. Erilleen kasvaminen, ystäviksi muuttuminen voi myös johtaa siihen, että on parempi muuttaa eri osoitteisiin.
Kaikki mieheni ovat olleet kunnollisia, työssäkäyviä ihmisiä - kaksi on vain sitten kuitenkin kokenut läsnäolevan isyyden liian rankaksi. Vrt. Jörn Donner, joka ei oikeastaan edes tunne ensimmäisen vaimonsa kanssa saamiaan lapsia. Näin vaan asiat elämässä menee.
Kun teille tulee vähän ikää, huomaatte, ettei kaikki ole niin mustavalkoista. Lapsiani ei ole pakotettu suorittamaan, vaan heillä on omaa tahtoa tehdä elämästään omannäköistä. Siten olen itsekin aina halunnut elää.
Ja todellakin, miehet ovat halunneet kanssani lapsia. Miksi olisin jättänyt toivomani lapset tekemättä jonkun muun mielipiteen takia? On ihan sama, mitä tämän maailman av-mammat minusta ajattelevat - sillä ei ole vaikutusta onnellisuuteni tasoon.
t. se kolmen äiti
En oikein ymmärrä, miten tämä toi aiheeseen yhtään uutta näkökulmaa. Tuollaisia kai useimmat muutkin tapaukset ovat. Ihan yhtä heppoisin perustein ap:kin on lapsia tehnyt kuin monet muutkin.
En kyllä kehtais olla esim. Sukuni kanssa tekemisissä jos kaikilla lapsilla olis eri isät. Ja hävettäis oikeen kunnolla jos pitäis jollekkin selventää asiaa.
Tuo tekee naisesta halvan ja se on ikävä kyllä totuus :)
Ei kukaan kunnollinen mies halua elämäänsä naista jolla on useampi lapsi ja kaikilla eri isä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä sillä, miten lapset ovat saaneet alkunsa, ole loppupeleissä mitään väliä - tärkeintä on se, miten heistä huolehditaan ja miten heille suodaan hyvät eväät elämään.
Mulla on kolme lasta kolmen eri miehen kanssa. Lapset ovat aina olleet mulle tärkeintä, ja ehkä siksi parisuhteetkin ovat päättyneet - en ole jaksanut oman hyvinvointini kustannuksella jäädä huonoihin suhteisiin.
Vanhin lapsistani on jo korkeakouluopiskelija, seuraavakin tähtää oikikseen. Nuorimmainen on vielä ala-asteella. Meillä on aina harrastettu paljon, ja vanhin käytännössä elättääkin itsensä jo harrastuksellaan, eikä tarvitse esim. opintolainaa.
...
Joskus kysyin isommilta lapsiltani molempien ollessa vielä peruskoulussa, että miten he kokevat itse sijoittuvansa yhteiskunnassa - hyvä- vai huono-osaisiin. He vastasivat empimättä, että kokevat olevansa erittäin hyväosaisia. Isät eivät ole olleet heidän elämässään oikeastaan yhtään läsnä, tosin sukuihin välit ovat lämpimät.
A) Lapset ovat aina vanhempansa puolella. Vaikka kysyisi päivittäin raiskatulta, nälkiintyneeltä lapselta että onko hänellä hyvä koti, hän vastaisi "kyllä". Etenkin, jos kysymyksen esittää se vanhempi jonka kanssa lapsi joutuu elämään. Monet elävät keski-iän kriisiin saakka ennen kuin ymmärtävät, ettei heidän lapsuutensa ollut hyvä - monet eivät ymmärrä sitä sittenkään. Laita lapsesi pätevään terapiaan ja kysy sama kysymys vuoden päästä uudelleen, niin vastaus on lähempänä todellisuutta.
B) Laiminlyödyistä lapsista tulee usein ylisuorittajia, koska he kokevat että ovat rakastettavia vain suoritustensa kautta. Se, että lapsesi näyttävät päällisin puolin pärjäävän, ei kerro kuitenkaan mitään heidän todellisesta sisäisestä onnellisuudestaan.
C) Ainakin vanhin ja keskimmäinen lapsesi ovat joutuneet elämään valintojesi takia huonon parisuhteen perheessä. Sinä tunnut olevan ylpeä siitä, että olet lopettanut huonot parisuhteet. Unohdat kokonaan sen, että olet päättänyt olla kolmessa (!!!) huonossa suhteessa ja tehdä kolmeen huonoon suhteeseen lapsen. Sama kuin kehuisi itseään siitä, miten on vienyt lapsen joka kerta sairaalaan, kun juoppo puoliso katkoi siltä raajoja. Ts. unohdat lahjakkaasti miten huonoon tilanteeseen lapsesi olet saattanut, ja muistat vain sen, miten heidät siitä tilanteesta veit pois. Kolme kertaa.
Kerran voi jokainen erehtyä, mutta jos on kolmesti valinnut huonon puolison ja tehnyt hänelle lapsen, on todellakin elämänhallinnassa jotain pahasti pielessä. Ja surkeinta on, että et itse näe sitä ollenkaan.
Huono parisuhde ei tarkoita välttämättä sitä, että perheessä riidellään ja juodaan. Erilleen kasvaminen, ystäviksi muuttuminen voi myös johtaa siihen, että on parempi muuttaa eri osoitteisiin.
Kaikki mieheni ovat olleet kunnollisia, työssäkäyviä ihmisiä - kaksi on vain sitten kuitenkin kokenut läsnäolevan isyyden liian rankaksi. Vrt. Jörn Donner, joka ei oikeastaan edes tunne ensimmäisen vaimonsa kanssa saamiaan lapsia. Näin vaan asiat elämässä menee.
Kun teille tulee vähän ikää, huomaatte, ettei kaikki ole niin mustavalkoista. Lapsiani ei ole pakotettu suorittamaan, vaan heillä on omaa tahtoa tehdä elämästään omannäköistä. Siten olen itsekin aina halunnut elää.
Ja todellakin, miehet ovat halunneet kanssani lapsia. Miksi olisin jättänyt toivomani lapset tekemättä jonkun muun mielipiteen takia? On ihan sama, mitä tämän maailman av-mammat minusta ajattelevat - sillä ei ole vaikutusta onnellisuuteni tasoon.
t. se kolmen äiti
Sinun kolmessa epäonnistuneessa suhteessasi on yksi yhteinen nimittäjä. Sinä itse. Et taida olla kovin hyvä kumppani itse, kun et ole onnistunut luomaan kestävää parisuhdetta ja jakamaan vanhemmuutta onnistuneesti miehen kanssa. Et kertaakaan komesta yrityksestä huolimatta. Ehkä olet itsekäs, hieman narsistinenkin - ehkä et ole kummoinen äitinäkään.
Luultavasti lapsesi saavatkin sinusta ne suurimmat traumansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä sillä, miten lapset ovat saaneet alkunsa, ole loppupeleissä mitään väliä - tärkeintä on se, miten heistä huolehditaan ja miten heille suodaan hyvät eväät elämään.
Mulla on kolme lasta kolmen eri miehen kanssa. Lapset ovat aina olleet mulle tärkeintä, ja ehkä siksi parisuhteetkin ovat päättyneet - en ole jaksanut oman hyvinvointini kustannuksella jäädä huonoihin suhteisiin.
Vanhin lapsistani on jo korkeakouluopiskelija, seuraavakin tähtää oikikseen. Nuorimmainen on vielä ala-asteella. Meillä on aina harrastettu paljon, ja vanhin käytännössä elättääkin itsensä jo harrastuksellaan, eikä tarvitse esim. opintolainaa.
...
Joskus kysyin isommilta lapsiltani molempien ollessa vielä peruskoulussa, että miten he kokevat itse sijoittuvansa yhteiskunnassa - hyvä- vai huono-osaisiin. He vastasivat empimättä, että kokevat olevansa erittäin hyväosaisia. Isät eivät ole olleet heidän elämässään oikeastaan yhtään läsnä, tosin sukuihin välit ovat lämpimät.
A) Lapset ovat aina vanhempansa puolella. Vaikka kysyisi päivittäin raiskatulta, nälkiintyneeltä lapselta että onko hänellä hyvä koti, hän vastaisi "kyllä". Etenkin, jos kysymyksen esittää se vanhempi jonka kanssa lapsi joutuu elämään. Monet elävät keski-iän kriisiin saakka ennen kuin ymmärtävät, ettei heidän lapsuutensa ollut hyvä - monet eivät ymmärrä sitä sittenkään. Laita lapsesi pätevään terapiaan ja kysy sama kysymys vuoden päästä uudelleen, niin vastaus on lähempänä todellisuutta.
B) Laiminlyödyistä lapsista tulee usein ylisuorittajia, koska he kokevat että ovat rakastettavia vain suoritustensa kautta. Se, että lapsesi näyttävät päällisin puolin pärjäävän, ei kerro kuitenkaan mitään heidän todellisesta sisäisestä onnellisuudestaan.
C) Ainakin vanhin ja keskimmäinen lapsesi ovat joutuneet elämään valintojesi takia huonon parisuhteen perheessä. Sinä tunnut olevan ylpeä siitä, että olet lopettanut huonot parisuhteet. Unohdat kokonaan sen, että olet päättänyt olla kolmessa (!!!) huonossa suhteessa ja tehdä kolmeen huonoon suhteeseen lapsen. Sama kuin kehuisi itseään siitä, miten on vienyt lapsen joka kerta sairaalaan, kun juoppo puoliso katkoi siltä raajoja. Ts. unohdat lahjakkaasti miten huonoon tilanteeseen lapsesi olet saattanut, ja muistat vain sen, miten heidät siitä tilanteesta veit pois. Kolme kertaa.
Kerran voi jokainen erehtyä, mutta jos on kolmesti valinnut huonon puolison ja tehnyt hänelle lapsen, on todellakin elämänhallinnassa jotain pahasti pielessä. Ja surkeinta on, että et itse näe sitä ollenkaan.
Huono parisuhde ei tarkoita välttämättä sitä, että perheessä riidellään ja juodaan. Erilleen kasvaminen, ystäviksi muuttuminen voi myös johtaa siihen, että on parempi muuttaa eri osoitteisiin.
Kaikki mieheni ovat olleet kunnollisia, työssäkäyviä ihmisiä - kaksi on vain sitten kuitenkin kokenut läsnäolevan isyyden liian rankaksi. Vrt. Jörn Donner, joka ei oikeastaan edes tunne ensimmäisen vaimonsa kanssa saamiaan lapsia. Näin vaan asiat elämässä menee.
Kun teille tulee vähän ikää, huomaatte, ettei kaikki ole niin mustavalkoista. Lapsiani ei ole pakotettu suorittamaan, vaan heillä on omaa tahtoa tehdä elämästään omannäköistä. Siten olen itsekin aina halunnut elää.
Ja todellakin, miehet ovat halunneet kanssani lapsia. Miksi olisin jättänyt toivomani lapset tekemättä jonkun muun mielipiteen takia? On ihan sama, mitä tämän maailman av-mammat minusta ajattelevat - sillä ei ole vaikutusta onnellisuuteni tasoon.
t. se kolmen äiti
Aika laimea yritys mitätöidä perustelut vetoamalla ikääni (jota et edes tiedä, todennäköisesti olen kanssasi samaa ikäluokkaa). Ei tietenkään lapsia "pakoteta" suorittamaan, mutta lapsista jotka jäävät vaille vanhempien rakkautta ja huomiota yleensä TULEE ylisuorittajia. Lapsi kokee vanhemman hylkäämisen omana vikanaan, ja sitä kompensoidaan yrittämällä ansaita rakkautta suorittamalla. Isättömyys (/äidittömyys) hyvin hyvin harvoin on jättämättä jälkiä lapsiin. Saatika se, että on isi, uusi isi, taas uusi isi, ja taas ero. Huomaa, ettet tunne ollenkaan ihmisen psykologiaa. Mutta onhan se toki helpompi ja kivempi kieltää tosiasiat kuin ottaa niistä vastuuta.
Niin, miksi ihmeessä olisit jättänyt lapset tekemättä, kun miehet sitä halusivat... Niiden lasten takia, kenties? Hyvin kuvaavaa miten sulle ei tule edes mieleen, että ei tässä nyt ole kyse siitä miellyttääkö lisääntymisesi satunnaista av-lukijaa, vaan siitä, mitä sinä teet omille lapsillesi. Sulle lasten hyvinvointi ei tullut edes mieleen...
Mun mielestä sillä, miten lapset ovat saaneet alkunsa, ole loppupeleissä mitään väliä - tärkeintä on se, miten heistä huolehditaan ja miten heille suodaan hyvät eväät elämään.
Mulla on kolme lasta kolmen eri miehen kanssa. Lapset ovat aina olleet mulle tärkeintä, ja ehkä siksi parisuhteetkin ovat päättyneet - en ole jaksanut oman hyvinvointini kustannuksella jäädä huonoihin suhteisiin.
Vanhin lapsistani on jo korkeakouluopiskelija, seuraavakin tähtää oikikseen. Nuorimmainen on vielä ala-asteella. Meillä on aina harrastettu paljon, ja vanhin käytännössä elättääkin itsensä jo harrastuksellaan, eikä tarvitse esim. opintolainaa.
Ruokiin olen aina kiinnittänyt erityistä huomiota - meillä on syöty aina itsetehtyä, kasvisvoittoista ruokaa ja ollaan hoikkia ja terveitä.
Olen itse asiantuntijatehtävissä, ja pystyn elättämään meidät palkallani. Saan pieniä elatustukia kahdesta nuorimmasta (minimit molemmista). Oon erittäin hyvä venyttämään penniä, ostamaan vaatteita ym. käytettyinä, tekemään isoja määriä ruokaa edullisesti jne.
Joskus kysyin isommilta lapsiltani molempien ollessa vielä peruskoulussa, että miten he kokevat itse sijoittuvansa yhteiskunnassa - hyvä- vai huono-osaisiin. He vastasivat empimättä, että kokevat olevansa erittäin hyväosaisia. Isät eivät ole olleet heidän elämässään oikeastaan yhtään läsnä, tosin sukuihin välit ovat lämpimät.
Nuorin on isänsäkin kanssa paljon tekemisissä.
Elän unelmaelämää, perheeni voi hyvin ja miesseuraakin minulle on aina ollut tarjolla yllin kyllin, jos vain olisi aikaa sellaiseen.