Lapseton nainen+ lapsia jo hankkinut mies

Tää kuulostaa julmalta, mutta on olemassa isiä, joille lapset ei ole kaikki kaikessa. Mun miehen lapset käy vaan joka toinen viikonloppu ja se viikonloppu nyt menee hurahtaen. Tämä viikonloppuisyys nimenomaan siksi että mies ei vaan halua lapsia osaksi omaa arkeaan. Ei ole koskaan ollut mikään lapsirakas. Ex-vaimonsa painosti tekemään muksut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä kokeilin suhdetta lapselliseen mieheen. Sain kuulla usein valitusta siitä miten itsekäs olen kun jatkoin lapsettoman ihmisen elämäntyyliä. Eihän minulla ollut lapsia! Tottakai olin vapaa lähtemään lenkille silloin kun haluan tai kuluttamaan rahani kosmetiikkaan. Mies oletti että olisin luopunut heti lapsettoman elämäntyylistä ja vaihtanut sen perheen toisen vanhemman elämäntyyliin, jossa priorisoidaan lapset kaiken edelle ja kaikista omista harrastuksistakin kulkemiset sovitellaan lasten aikataulujen mukaan. Ja emme siis asuneet yhdessä edes! Ja mies tosiaan piti minua itsekkäänä, kun lähdin vaikka kuntosalille vaikka lapset olivat hänen luonaan. Joo ei jatkunut se suhde.

Tavallaanhan sellainen suhde, missä toinen on vapaa kulkemaan vaikka lenkillä kun tekee mieli ja toinen taas on sidottu lasten vahtimiseen about koko ajan, on aika epäreilu asetelma. Mutta niin se menee, jos toisella on pieniä lapsia ja toisella ei. Mielestäni sellainen suhde ei voi millään toimia.

WTF? Epäreilua että vanhempi hoitaa OMAN jälkikasvunsa samalla kun ihminen, jolla ei ole heidän syntymäänsä osaa eikä arpaa, tekee asioita, joita haluaa? 

Taidat olla yksi näistä miehistä, jotka ovat kateellisia lapsettoman naisen elämäntyylistä. :D

Mietinpähän vain kirjoitti:

Lähes kaikilla ikäluokkani miehillä tuntuu olevan yksi tai kaksi "elämän tärkeintä asiaa" jo olemassa enkä minä haluaisi olla se täydentävä, lähinnä kai pillua tarjoava(?) lisä yhtälössä.

--

onko teille ok, että nainen elää omaa elämäänsä (mahdollisesti tapaa itselleen tärkeää rakastajaa) sillä ajalla, kun vietätte aikaa lastenne kanssa?

En ole lukenut muita vastauksia, joten voi olla, että muutkin ovat puuttuneet tähän, mutta kylläpä olet huvittava ihminen :).

Et halua miestä X, joka saattaisi (ehkä) haluta sinut vain seksin takia, mutta itse ajattelet ja tarvitset vain seksiä mieheltä Z sillä nimenomaisella hetkellä, kun et voi olla X:n kanssa. Ilmeisesti ei siis haittaa, vaikka rakastajasi ei halua sinulta mitään muuta.

Ei jestas :). Tyhmyyttä on niin monenlaista.

Vierailija kirjoitti:

Johnny Handsome kirjoitti:

Kaikilla on oikeus omaan mielipiteeseensä olipa se millainen tahansa.

Kaikilla 30-45v naisilla ja miehillä on takanaan elettyä elämää ja joskus siihen voi kuulua lapsi tai kaksi , joskus jopa enemmänkin.

Jos se on sinulle ylitsepääsemätön asia niin hän ei ole sinua varten.

Tuskin monikaan mies ajattelee niin mitä sinä kuvailit uutta naista " pilluna" kuulostaa siltä että et arvosta itseäsi tai miehiä + ehkä olet joutunut kokemaan jotain mikä on myrkyttänyt mielesi ja jättänyt negatiivisen ajattelutavan pysyvästi.

Lämpöä, läheisyyttä, ystävyyttä, rakkautta joihin liittyy myös seksiä kai lähes jokainen kaipaa niin mies kuin nainenkin.

En voisi kuvitella elämää naisen kanssa joka ei hyväksyisi että minulla on 12 vuotias tytär, olen leskimies ja nyt yksinhuoltaja kun vaimoni kuoli kesäkuussa kohdunkaulansyöpään.

On ollut rankkaa aikaa niin henkisesti kuin fyysisesti mutta pärjäämme kyllä ja vielä löydän jonkun naisen jota rakastaa ja joka rakastaa minua vaikka vaikeaa se voi olla.

On olemassa naisia joille 40v mies +12v lapsi kelpaa onneksi.

Toivottavasti kumpikin löytää sen mitä etsii.

Voi kuinka kirjoituksesi kosketti. Kaikkien itsekeskeisten valitusten keskellä pala aitoa ihmisyyttä, lämpöä, rakkautta  ja suurta surua. Toivon todella, että surettuasi löydät vierelle naisen joka arvostaa ja rakastaa sinua ja jota sinä arvostat ja rakastat.

Leskimiehen murhetta en väheksy ja toivon hänelle kaikkea hyvää. 

Itsekkyyskorttia en vain ihan tajua.

Ei ole epäitsekästä hoitaa itse haluamiaan ja hankkimiaan lapsia. Se on seuraus omista valinnoista ja normaalia vastuunkantamista. 

Ei myöskään ole epäitsekästä haluta elää elämäänsä huolehtimatta jonkun toisen lapsista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kiinnostaisi kuulla lapsia hankkineiden miesten mielipiteitä ja erityisesti perusteluja siihen, miksi uudelta kumppaniehdokkaalta edellytetään vastuun ottamista omista lapsista, vaikka tämä olisi itse vapaaehtoisesti lapseton. Teettekö miehet tätä ihan tietoisesti ja harkiten, vai ettekö vain ole tulleet ajatelleeksikaan, etteivät teidän lapsenne ole sen uuden naisen projekti missään määrin, vaan sinun ja lasten äidin yhteinen asia?

Minä kysyisin nyt teiltä vapaaehtoisesti lapsettomilta: miksi ihmeessä menette sekaantumaan niihin isiin, pysykää lapsettomissa miehissä! Jos ja kun nuo lapset kokee niin rasittaviksi niin miksi ihmeessä kaivaa verta nenästään hakeutumalla vanhemmaksi tulleen miehen kanssa suhteeseen? Vanhemmuus säilyy koko elämän, se on suurimmalle osalle ollut aktiivinen valinta jota ei kaduta vaan niitä lapsia pidetään elämän ykkösenä. Itse yh naisena löysin kahden lapsen isän kumppaniksi. Meille molemmille on selvää, että lapset ovat toiselle hyvin tärkeitä muttemme koe sen olevan itseltä pois. Eikö niitä velamiehiä ole tarpeeksi? Asenteilla mitä täällä olen lukenut en totisesti toivoisi kenenkään pienen lapsen joutuvan elämään vela-isä-uusioperheessä.

Koska niitä lapsettomia miehiä ei käytännössä ole juuri ollenkaan tietyn iän jälkeen! Jotkut isät ovat halunneet lapsia, suuri osa painostettu tai huijattu isäksi. Käytännössä jos yli 35-vuotias mies on lapseton (mutta ei vela), niin hänessä on jotain pahasti vialla. Esim mielenterveyshäiriöitä, minkä takia ei ole kelvannut kenellekään pesänrakentajalle siittäjäksi. Mitä pahaa jos nainen on vela ja miehellä lapsia? Ei se tarkoita että vihaa lapsia, etenkään juuri kyseisiä. Hän ei vain halua niitä itse. Ilmeisesti on myös tuomittavaa jos yh-äiti ottaa vela-miehen? Sama tilanne, toisin päin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kiinnostaisi kuulla lapsia hankkineiden miesten mielipiteitä ja erityisesti perusteluja siihen, miksi uudelta kumppaniehdokkaalta edellytetään vastuun ottamista omista lapsista, vaikka tämä olisi itse vapaaehtoisesti lapseton. Teettekö miehet tätä ihan tietoisesti ja harkiten, vai ettekö vain ole tulleet ajatelleeksikaan, etteivät teidän lapsenne ole sen uuden naisen projekti missään määrin, vaan sinun ja lasten äidin yhteinen asia?

Minä kysyisin nyt teiltä vapaaehtoisesti lapsettomilta: miksi ihmeessä menette sekaantumaan niihin isiin, pysykää lapsettomissa miehissä! Jos ja kun nuo lapset kokee niin rasittaviksi niin miksi ihmeessä kaivaa verta nenästään hakeutumalla vanhemmaksi tulleen miehen kanssa suhteeseen? Vanhemmuus säilyy koko elämän, se on suurimmalle osalle ollut aktiivinen valinta jota ei kaduta vaan niitä lapsia pidetään elämän ykkösenä. Itse yh naisena löysin kahden lapsen isän kumppaniksi. Meille molemmille on selvää, että lapset ovat toiselle hyvin tärkeitä muttemme koe sen olevan itseltä pois. Eikö niitä velamiehiä ole tarpeeksi? Asenteilla mitä täällä olen lukenut en totisesti toivoisi kenenkään pienen lapsen joutuvan elämään vela-isä-uusioperheessä.

Ne isämiehet kuule ihan itse lähestyvät velanaisia.

Ja minä olen pitänyt huolta eksän lapsesta kun olimme yhdessä, isästään ei siihen ollut, mainitsin jo toisaalla. Ihanaa taas kuulla, miten velat ovat sellaisia ja tällaisia. Biovanhemmathan kun eivät voi olla kurjia, tietenkään. 

Se, että en halua enää lapsiperhe-elämää, ei tarkoita, että olisin piittaamaton lapsia kohtaan. Se tarkoittaa vain sitä, että haluan elää arkea, johon lapset eivät kuulu. Arvostaisin kovasti, jos veloista johtopäätöksiä tekevät miettisivät, kummasta asiasta on itse asiassa puhuttu...

n40

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kiinnostaisi kuulla lapsia hankkineiden miesten mielipiteitä ja erityisesti perusteluja siihen, miksi uudelta kumppaniehdokkaalta edellytetään vastuun ottamista omista lapsista, vaikka tämä olisi itse vapaaehtoisesti lapseton. Teettekö miehet tätä ihan tietoisesti ja harkiten, vai ettekö vain ole tulleet ajatelleeksikaan, etteivät teidän lapsenne ole sen uuden naisen projekti missään määrin, vaan sinun ja lasten äidin yhteinen asia?

Minä kysyisin nyt teiltä vapaaehtoisesti lapsettomilta: miksi ihmeessä menette sekaantumaan niihin isiin, pysykää lapsettomissa miehissä! Jos ja kun nuo lapset kokee niin rasittaviksi niin miksi ihmeessä kaivaa verta nenästään hakeutumalla vanhemmaksi tulleen miehen kanssa suhteeseen? Vanhemmuus säilyy koko elämän, se on suurimmalle osalle ollut aktiivinen valinta jota ei kaduta vaan niitä lapsia pidetään elämän ykkösenä. Itse yh naisena löysin kahden lapsen isän kumppaniksi. Meille molemmille on selvää, että lapset ovat toiselle hyvin tärkeitä muttemme koe sen olevan itseltä pois. Eikö niitä velamiehiä ole tarpeeksi? Asenteilla mitä täällä olen lukenut en totisesti toivoisi kenenkään pienen lapsen joutuvan elämään vela-isä-uusioperheessä.

Miksi kohdistat kysymyksesi vapaaehtoisesti lapsettomille? Minä olen yksi tänne ketjuun kokemuksistaan kirjoittanut lapseton nainen. En ole vela vaan lapseton siksi, että en ole löytänyt vielä isäksi sopivaa. En minä silti toisten ihmisten muksuista halua huolehtia! On ihan eri asia haluta oma lapsi kuin innostua toisten lapsista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kiinnostaisi kuulla lapsia hankkineiden miesten mielipiteitä ja erityisesti perusteluja siihen, miksi uudelta kumppaniehdokkaalta edellytetään vastuun ottamista omista lapsista, vaikka tämä olisi itse vapaaehtoisesti lapseton. Teettekö miehet tätä ihan tietoisesti ja harkiten, vai ettekö vain ole tulleet ajatelleeksikaan, etteivät teidän lapsenne ole sen uuden naisen projekti missään määrin, vaan sinun ja lasten äidin yhteinen asia?

Minä kysyisin nyt teiltä vapaaehtoisesti lapsettomilta: miksi ihmeessä menette sekaantumaan niihin isiin, pysykää lapsettomissa miehissä! Jos ja kun nuo lapset kokee niin rasittaviksi niin miksi ihmeessä kaivaa verta nenästään hakeutumalla vanhemmaksi tulleen miehen kanssa suhteeseen? Vanhemmuus säilyy koko elämän, se on suurimmalle osalle ollut aktiivinen valinta jota ei kaduta vaan niitä lapsia pidetään elämän ykkösenä. Itse yh naisena löysin kahden lapsen isän kumppaniksi. Meille molemmille on selvää, että lapset ovat toiselle hyvin tärkeitä muttemme koe sen olevan itseltä pois. Eikö niitä velamiehiä ole tarpeeksi? Asenteilla mitä täällä olen lukenut en totisesti toivoisi kenenkään pienen lapsen joutuvan elämään vela-isä-uusioperheessä.

Itse menin siksi sekaantumaan, että mies kertoi kuinka "ei ole etsimässä uutta äitiä lapsilleen" ja painotti ottavansa ilman muuta itse vastuun jälkikasvustaan, ja ettei lapsellisen ja lapsettoman suhde hänen mielestään tule olemaan mitenkään ongelmallinen. Käytännössä kuitenkin odotukset olivat juuri sitä, että minun olisi mm. pitänyt tinkiä omasta elämästäni jotta olisin voinut maksaa hänen lastensa menoja jne. Oletko sinä suostunut tällaiseen vai onko miehesi ymmärtänyt olla sitä vaatimatta?

Nämä velat käyvät pitkiä ketjuja täällä selittäen missä kaikissa asioissa heidän elämänsä on parempaa ja onnellisempaa kuin lapsellisten. Sitten aletaan seurustella lapsia omaavan ihmisen kanssa, mihin se viisaus katoaa? Ja tuo asenne, tinkiä omasta elämästä, etkö joudu tekemään sitä kaikissa ihmissuhteissa, kaikissa joutuu tekemään kompromisseja jos haluaa yhteistä hyvää? Jos ei halua, jos haluaa pitää omastaan kiinni yhtä paljon kuin monet täällä, niin pysykää hyvät ihmiset sinkkuina! Ja kysymykseesi, ihan mielikseen ostan miehen lapsenlapselle lahjoja kuten omille lapsillenikin, he ovat läheisiäni eivätkä rasite.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kiinnostaisi kuulla lapsia hankkineiden miesten mielipiteitä ja erityisesti perusteluja siihen, miksi uudelta kumppaniehdokkaalta edellytetään vastuun ottamista omista lapsista, vaikka tämä olisi itse vapaaehtoisesti lapseton. Teettekö miehet tätä ihan tietoisesti ja harkiten, vai ettekö vain ole tulleet ajatelleeksikaan, etteivät teidän lapsenne ole sen uuden naisen projekti missään määrin, vaan sinun ja lasten äidin yhteinen asia?

Minä kysyisin nyt teiltä vapaaehtoisesti lapsettomilta: miksi ihmeessä menette sekaantumaan niihin isiin, pysykää lapsettomissa miehissä! Jos ja kun nuo lapset kokee niin rasittaviksi niin miksi ihmeessä kaivaa verta nenästään hakeutumalla vanhemmaksi tulleen miehen kanssa suhteeseen? Vanhemmuus säilyy koko elämän, se on suurimmalle osalle ollut aktiivinen valinta jota ei kaduta vaan niitä lapsia pidetään elämän ykkösenä. Itse yh naisena löysin kahden lapsen isän kumppaniksi. Meille molemmille on selvää, että lapset ovat toiselle hyvin tärkeitä muttemme koe sen olevan itseltä pois. Eikö niitä velamiehiä ole tarpeeksi? Asenteilla mitä täällä olen lukenut en totisesti toivoisi kenenkään pienen lapsen joutuvan elämään vela-isä-uusioperheessä.

Miksi kohdistat kysymyksesi vapaaehtoisesti lapsettomille? Minä olen yksi tänne ketjuun kokemuksistaan kirjoittanut lapseton nainen. En ole vela vaan lapseton siksi, että en ole löytänyt vielä isäksi sopivaa. En minä silti toisten ihmisten muksuista halua huolehtia! On ihan eri asia haluta oma lapsi kuin innostua toisten lapsista.

Ja se vasta soppa on kun uusperheeseen tulee uusia lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Johnny Handsome kirjoitti:

Kaikilla on oikeus omaan mielipiteeseensä olipa se millainen tahansa.

Kaikilla 30-45v naisilla ja miehillä on takanaan elettyä elämää ja joskus siihen voi kuulua lapsi tai kaksi , joskus jopa enemmänkin.

Jos se on sinulle ylitsepääsemätön asia niin hän ei ole sinua varten.

Tuskin monikaan mies ajattelee niin mitä sinä kuvailit uutta naista " pilluna" kuulostaa siltä että et arvosta itseäsi tai miehiä + ehkä olet joutunut kokemaan jotain mikä on myrkyttänyt mielesi ja jättänyt negatiivisen ajattelutavan pysyvästi.

Lämpöä, läheisyyttä, ystävyyttä, rakkautta joihin liittyy myös seksiä kai lähes jokainen kaipaa niin mies kuin nainenkin.

En voisi kuvitella elämää naisen kanssa joka ei hyväksyisi että minulla on 12 vuotias tytär, olen leskimies ja nyt yksinhuoltaja kun vaimoni kuoli kesäkuussa kohdunkaulansyöpään.

On ollut rankkaa aikaa niin henkisesti kuin fyysisesti mutta pärjäämme kyllä ja vielä löydän jonkun naisen jota rakastaa ja joka rakastaa minua vaikka vaikeaa se voi olla.

On olemassa naisia joille 40v mies +12v lapsi kelpaa onneksi.

Toivottavasti kumpikin löytää sen mitä etsii.

Voi kuinka kirjoituksesi kosketti. Kaikkien itsekeskeisten valitusten keskellä pala aitoa ihmisyyttä, lämpöä, rakkautta  ja suurta surua. Toivon todella, että surettuasi löydät vierelle naisen joka arvostaa ja rakastaa sinua ja jota sinä arvostat ja rakastat.

Leskimiehen murhetta en väheksy ja toivon hänelle kaikkea hyvää. 

Itsekkyyskorttia en vain ihan tajua.

Ei ole epäitsekästä hoitaa itse haluamiaan ja hankkimiaan lapsia. Se on seuraus omista valinnoista ja normaalia vastuunkantamista. 

Ei myöskään ole itsekästä haluta elää elämäänsä huolehtimatta jonkun toisen lapsista. 

Korjasin ylle olennaisen sanan siten, kun sen piti olla. Liikaa itsekkyyttä parissa lauseessa, niin ei pysy perässä. :D

VELA, VETY, VERA, VEKO, Jep jep,

nimim. vapaaehtoisesti lapseton, vapaaehtoisesti työtön, vapaaehtoisesti rahaton ja vapaaehtoisesti koditon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kiinnostaisi kuulla lapsia hankkineiden miesten mielipiteitä ja erityisesti perusteluja siihen, miksi uudelta kumppaniehdokkaalta edellytetään vastuun ottamista omista lapsista, vaikka tämä olisi itse vapaaehtoisesti lapseton. Teettekö miehet tätä ihan tietoisesti ja harkiten, vai ettekö vain ole tulleet ajatelleeksikaan, etteivät teidän lapsenne ole sen uuden naisen projekti missään määrin, vaan sinun ja lasten äidin yhteinen asia?

Minä kysyisin nyt teiltä vapaaehtoisesti lapsettomilta: miksi ihmeessä menette sekaantumaan niihin isiin, pysykää lapsettomissa miehissä! Jos ja kun nuo lapset kokee niin rasittaviksi niin miksi ihmeessä kaivaa verta nenästään hakeutumalla vanhemmaksi tulleen miehen kanssa suhteeseen? Vanhemmuus säilyy koko elämän, se on suurimmalle osalle ollut aktiivinen valinta jota ei kaduta vaan niitä lapsia pidetään elämän ykkösenä. Itse yh naisena löysin kahden lapsen isän kumppaniksi. Meille molemmille on selvää, että lapset ovat toiselle hyvin tärkeitä muttemme koe sen olevan itseltä pois. Eikö niitä velamiehiä ole tarpeeksi? Asenteilla mitä täällä olen lukenut en totisesti toivoisi kenenkään pienen lapsen joutuvan elämään vela-isä-uusioperheessä.

Itse menin siksi sekaantumaan, että mies kertoi kuinka "ei ole etsimässä uutta äitiä lapsilleen" ja painotti ottavansa ilman muuta itse vastuun jälkikasvustaan, ja ettei lapsellisen ja lapsettoman suhde hänen mielestään tule olemaan mitenkään ongelmallinen. Käytännössä kuitenkin odotukset olivat juuri sitä, että minun olisi mm. pitänyt tinkiä omasta elämästäni jotta olisin voinut maksaa hänen lastensa menoja jne. Oletko sinä suostunut tällaiseen vai onko miehesi ymmärtänyt olla sitä vaatimatta?

Nämä velat käyvät pitkiä ketjuja täällä selittäen missä kaikissa asioissa heidän elämänsä on parempaa ja onnellisempaa kuin lapsellisten. Sitten aletaan seurustella lapsia omaavan ihmisen kanssa, mihin se viisaus katoaa? Ja tuo asenne, tinkiä omasta elämästä, etkö joudu tekemään sitä kaikissa ihmissuhteissa, kaikissa joutuu tekemään kompromisseja jos haluaa yhteistä hyvää? Jos ei halua, jos haluaa pitää omastaan kiinni yhtä paljon kuin monet täällä, niin pysykää hyvät ihmiset sinkkuina! Ja kysymykseesi, ihan mielikseen ostan miehen lapsenlapselle lahjoja kuten omille lapsillenikin, he ovat läheisiäni eivätkä rasite.

Miksi kuvittelet, että velat täällä käy noita keskusteluita? Lapseton ei ole sama kuin vela.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kiinnostaisi kuulla lapsia hankkineiden miesten mielipiteitä ja erityisesti perusteluja siihen, miksi uudelta kumppaniehdokkaalta edellytetään vastuun ottamista omista lapsista, vaikka tämä olisi itse vapaaehtoisesti lapseton. Teettekö miehet tätä ihan tietoisesti ja harkiten, vai ettekö vain ole tulleet ajatelleeksikaan, etteivät teidän lapsenne ole sen uuden naisen projekti missään määrin, vaan sinun ja lasten äidin yhteinen asia?

Minä kysyisin nyt teiltä vapaaehtoisesti lapsettomilta: miksi ihmeessä menette sekaantumaan niihin isiin, pysykää lapsettomissa miehissä! Jos ja kun nuo lapset kokee niin rasittaviksi niin miksi ihmeessä kaivaa verta nenästään hakeutumalla vanhemmaksi tulleen miehen kanssa suhteeseen? Vanhemmuus säilyy koko elämän, se on suurimmalle osalle ollut aktiivinen valinta jota ei kaduta vaan niitä lapsia pidetään elämän ykkösenä. Itse yh naisena löysin kahden lapsen isän kumppaniksi. Meille molemmille on selvää, että lapset ovat toiselle hyvin tärkeitä muttemme koe sen olevan itseltä pois. Eikö niitä velamiehiä ole tarpeeksi? Asenteilla mitä täällä olen lukenut en totisesti toivoisi kenenkään pienen lapsen joutuvan elämään vela-isä-uusioperheessä.

Itse menin siksi sekaantumaan, että mies kertoi kuinka "ei ole etsimässä uutta äitiä lapsilleen" ja painotti ottavansa ilman muuta itse vastuun jälkikasvustaan, ja ettei lapsellisen ja lapsettoman suhde hänen mielestään tule olemaan mitenkään ongelmallinen. Käytännössä kuitenkin odotukset olivat juuri sitä, että minun olisi mm. pitänyt tinkiä omasta elämästäni jotta olisin voinut maksaa hänen lastensa menoja jne. Oletko sinä suostunut tällaiseen vai onko miehesi ymmärtänyt olla sitä vaatimatta?

Nämä velat käyvät pitkiä ketjuja täällä selittäen missä kaikissa asioissa heidän elämänsä on parempaa ja onnellisempaa kuin lapsellisten. Sitten aletaan seurustella lapsia omaavan ihmisen kanssa, mihin se viisaus katoaa? Ja tuo asenne, tinkiä omasta elämästä, etkö joudu tekemään sitä kaikissa ihmissuhteissa, kaikissa joutuu tekemään kompromisseja jos haluaa yhteistä hyvää? Jos ei halua, jos haluaa pitää omastaan kiinni yhtä paljon kuin monet täällä, niin pysykää hyvät ihmiset sinkkuina! Ja kysymykseesi, ihan mielikseen ostan miehen lapsenlapselle lahjoja kuten omille lapsillenikin, he ovat läheisiäni eivätkä rasite.

En ymmärrä ollenkaan tätä kommenttia että kaikissa suhteissa joutuu tinkimään ja tekemään kompromisseja. Pienissä asioissa ehkä, mutta ei isoissa kyllä joudu. Olen lapseton nainen, avoliitossa lapsettoman miehen kanssa. Meillä on samanlaiset elämänarvot ja samantapaiset harrastukset ja kulutustottumukset, jopa samanlainen sisustusmaku ja tulevaisuuden haaveet. En minä koe joutuneeni tässä parisuhteessa tinkimään mistään elämään tai arkeen vaikuttavasta asiasta enkä ole tehnyt kompromisseja missään merkityksellisessä. Ei miehenikään. En ole joustamaton enkä itsekäs, vaan kyse on siitä että olemme sen verran samanmielisiä ja haluamme samoja asioita, niin ei tule tilannetta että joutuisi tinkimään, kumpikaan. Kompromissit on tasoa syödäänkö tänään kanaa vai kalaa tai lähdetäänkö reissuun kuun vika vai eka päivä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kiinnostaisi kuulla lapsia hankkineiden miesten mielipiteitä ja erityisesti perusteluja siihen, miksi uudelta kumppaniehdokkaalta edellytetään vastuun ottamista omista lapsista, vaikka tämä olisi itse vapaaehtoisesti lapseton. Teettekö miehet tätä ihan tietoisesti ja harkiten, vai ettekö vain ole tulleet ajatelleeksikaan, etteivät teidän lapsenne ole sen uuden naisen projekti missään määrin, vaan sinun ja lasten äidin yhteinen asia?

Minä kysyisin nyt teiltä vapaaehtoisesti lapsettomilta: miksi ihmeessä menette sekaantumaan niihin isiin, pysykää lapsettomissa miehissä! Jos ja kun nuo lapset kokee niin rasittaviksi niin miksi ihmeessä kaivaa verta nenästään hakeutumalla vanhemmaksi tulleen miehen kanssa suhteeseen? Vanhemmuus säilyy koko elämän, se on suurimmalle osalle ollut aktiivinen valinta jota ei kaduta vaan niitä lapsia pidetään elämän ykkösenä. Itse yh naisena löysin kahden lapsen isän kumppaniksi. Meille molemmille on selvää, että lapset ovat toiselle hyvin tärkeitä muttemme koe sen olevan itseltä pois. Eikö niitä velamiehiä ole tarpeeksi? Asenteilla mitä täällä olen lukenut en totisesti toivoisi kenenkään pienen lapsen joutuvan elämään vela-isä-uusioperheessä.

Itse menin siksi sekaantumaan, että mies kertoi kuinka "ei ole etsimässä uutta äitiä lapsilleen" ja painotti ottavansa ilman muuta itse vastuun jälkikasvustaan, ja ettei lapsellisen ja lapsettoman suhde hänen mielestään tule olemaan mitenkään ongelmallinen. Käytännössä kuitenkin odotukset olivat juuri sitä, että minun olisi mm. pitänyt tinkiä omasta elämästäni jotta olisin voinut maksaa hänen lastensa menoja jne. Oletko sinä suostunut tällaiseen vai onko miehesi ymmärtänyt olla sitä vaatimatta?

Nämä velat käyvät pitkiä ketjuja täällä selittäen missä kaikissa asioissa heidän elämänsä on parempaa ja onnellisempaa kuin lapsellisten. Sitten aletaan seurustella lapsia omaavan ihmisen kanssa, mihin se viisaus katoaa? Ja tuo asenne, tinkiä omasta elämästä, etkö joudu tekemään sitä kaikissa ihmissuhteissa, kaikissa joutuu tekemään kompromisseja jos haluaa yhteistä hyvää? Jos ei halua, jos haluaa pitää omastaan kiinni yhtä paljon kuin monet täällä, niin pysykää hyvät ihmiset sinkkuina! Ja kysymykseesi, ihan mielikseen ostan miehen lapsenlapselle lahjoja kuten omille lapsillenikin, he ovat läheisiäni eivätkä rasite.

Ota huomioon, että kun "lapsentekoiässä" oleva nainen etsii parisuhdetta, niin silloin on hyvinkin paljon merkitystä sillä että onko miehellä lapsia vai ei. Halusi se nainen lapsia itse tai ei. Olet ilmeisesti jo lähemmäs 60 tai jotain kun puhut miehesi lapsenlapsista. Kun on ohittanut lapsentekoiän niin kumppanin käytännössä aikuisilla lapsilla ei ole enää väliä että onko niitä vai ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kiinnostaisi kuulla lapsia hankkineiden miesten mielipiteitä ja erityisesti perusteluja siihen, miksi uudelta kumppaniehdokkaalta edellytetään vastuun ottamista omista lapsista, vaikka tämä olisi itse vapaaehtoisesti lapseton. Teettekö miehet tätä ihan tietoisesti ja harkiten, vai ettekö vain ole tulleet ajatelleeksikaan, etteivät teidän lapsenne ole sen uuden naisen projekti missään määrin, vaan sinun ja lasten äidin yhteinen asia?

Minä kysyisin nyt teiltä vapaaehtoisesti lapsettomilta: miksi ihmeessä menette sekaantumaan niihin isiin, pysykää lapsettomissa miehissä! Jos ja kun nuo lapset kokee niin rasittaviksi niin miksi ihmeessä kaivaa verta nenästään hakeutumalla vanhemmaksi tulleen miehen kanssa suhteeseen? Vanhemmuus säilyy koko elämän, se on suurimmalle osalle ollut aktiivinen valinta jota ei kaduta vaan niitä lapsia pidetään elämän ykkösenä. Itse yh naisena löysin kahden lapsen isän kumppaniksi. Meille molemmille on selvää, että lapset ovat toiselle hyvin tärkeitä muttemme koe sen olevan itseltä pois. Eikö niitä velamiehiä ole tarpeeksi? Asenteilla mitä täällä olen lukenut en totisesti toivoisi kenenkään pienen lapsen joutuvan elämään vela-isä-uusioperheessä.

Itse menin siksi sekaantumaan, että mies kertoi kuinka "ei ole etsimässä uutta äitiä lapsilleen" ja painotti ottavansa ilman muuta itse vastuun jälkikasvustaan, ja ettei lapsellisen ja lapsettoman suhde hänen mielestään tule olemaan mitenkään ongelmallinen. Käytännössä kuitenkin odotukset olivat juuri sitä, että minun olisi mm. pitänyt tinkiä omasta elämästäni jotta olisin voinut maksaa hänen lastensa menoja jne. Oletko sinä suostunut tällaiseen vai onko miehesi ymmärtänyt olla sitä vaatimatta?

Nämä velat käyvät pitkiä ketjuja täällä selittäen missä kaikissa asioissa heidän elämänsä on parempaa ja onnellisempaa kuin lapsellisten. Sitten aletaan seurustella lapsia omaavan ihmisen kanssa, mihin se viisaus katoaa? Ja tuo asenne, tinkiä omasta elämästä, etkö joudu tekemään sitä kaikissa ihmissuhteissa, kaikissa joutuu tekemään kompromisseja jos haluaa yhteistä hyvää? Jos ei halua, jos haluaa pitää omastaan kiinni yhtä paljon kuin monet täällä, niin pysykää hyvät ihmiset sinkkuina! Ja kysymykseesi, ihan mielikseen ostan miehen lapsenlapselle lahjoja kuten omille lapsillenikin, he ovat läheisiäni eivätkä rasite.

miTÄ? :D Siis: velat käyvät pitkiä ketjuja selittäen, miten heidän elämänstä on parempaa kuin lapsellisten, ja sitten se viisaus (kuka on muka tässäkään ketjussa puhunut viisaudesta paitsi sinä) katoaa, kun aletaan seurustella lapsellisen ihmisen kanssa. Miten niin katoaa? Lapsettomat haluvat edelleen jatkaa sitä lapsetonta elämää mahdollisimman paljon, eli se "viisaus" ei ole unohtunut yhtään minnekään. Logiikkasi jää kyllä nyt lievästi sanottuna hämäräksi.

Ja kyllä, kompromisseja joutuu tekemään suhteiden eteen. Jokaisella on asioita, joissa niitä ei tehdä. Minulla se on lapsiperhe-elämä (enkä siksi sitä eläkään). Ihan tiedoksesi, lapseton pitkä parisuhde on onnistunut aiemmin ja varmasti onnistuu jatkossakin. Sinkkuus ei ole ainoa vaihtoehto lapsiperhe-elämän lisäksi. 

Kirjoitan sen tähän simppelisti, kun näyttää olevan vaikeaa hahmottaa: 

Velat haluavat elää arkea, jossa ei ole lapsia. Tämä ei tarkoita, etteivätkö he tekisi kompromisseja siinä aikuisten suhteessaan. Tai ostaisi lähilapsille lahjoja, kun sekin piti tähän vetää. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kiinnostaisi kuulla lapsia hankkineiden miesten mielipiteitä ja erityisesti perusteluja siihen, miksi uudelta kumppaniehdokkaalta edellytetään vastuun ottamista omista lapsista, vaikka tämä olisi itse vapaaehtoisesti lapseton. Teettekö miehet tätä ihan tietoisesti ja harkiten, vai ettekö vain ole tulleet ajatelleeksikaan, etteivät teidän lapsenne ole sen uuden naisen projekti missään määrin, vaan sinun ja lasten äidin yhteinen asia?

Minä kysyisin nyt teiltä vapaaehtoisesti lapsettomilta: miksi ihmeessä menette sekaantumaan niihin isiin, pysykää lapsettomissa miehissä! Jos ja kun nuo lapset kokee niin rasittaviksi niin miksi ihmeessä kaivaa verta nenästään hakeutumalla vanhemmaksi tulleen miehen kanssa suhteeseen? Vanhemmuus säilyy koko elämän, se on suurimmalle osalle ollut aktiivinen valinta jota ei kaduta vaan niitä lapsia pidetään elämän ykkösenä. Itse yh naisena löysin kahden lapsen isän kumppaniksi. Meille molemmille on selvää, että lapset ovat toiselle hyvin tärkeitä muttemme koe sen olevan itseltä pois. Eikö niitä velamiehiä ole tarpeeksi? Asenteilla mitä täällä olen lukenut en totisesti toivoisi kenenkään pienen lapsen joutuvan elämään vela-isä-uusioperheessä.

Itse menin siksi sekaantumaan, että mies kertoi kuinka "ei ole etsimässä uutta äitiä lapsilleen" ja painotti ottavansa ilman muuta itse vastuun jälkikasvustaan, ja ettei lapsellisen ja lapsettoman suhde hänen mielestään tule olemaan mitenkään ongelmallinen. Käytännössä kuitenkin odotukset olivat juuri sitä, että minun olisi mm. pitänyt tinkiä omasta elämästäni jotta olisin voinut maksaa hänen lastensa menoja jne. Oletko sinä suostunut tällaiseen vai onko miehesi ymmärtänyt olla sitä vaatimatta?

Nämä velat käyvät pitkiä ketjuja täällä selittäen missä kaikissa asioissa heidän elämänsä on parempaa ja onnellisempaa kuin lapsellisten. Sitten aletaan seurustella lapsia omaavan ihmisen kanssa, mihin se viisaus katoaa? Ja tuo asenne, tinkiä omasta elämästä, etkö joudu tekemään sitä kaikissa ihmissuhteissa, kaikissa joutuu tekemään kompromisseja jos haluaa yhteistä hyvää? Jos ei halua, jos haluaa pitää omastaan kiinni yhtä paljon kuin monet täällä, niin pysykää hyvät ihmiset sinkkuina! Ja kysymykseesi, ihan mielikseen ostan miehen lapsenlapselle lahjoja kuten omille lapsillenikin, he ovat läheisiäni eivätkä rasite.

miTÄ? :D Siis: velat käyvät pitkiä ketjuja selittäen, miten heidän elämänstä on parempaa kuin lapsellisten, ja sitten se viisaus (kuka on muka tässäkään ketjussa puhunut viisaudesta paitsi sinä) katoaa, kun aletaan seurustella lapsellisen ihmisen kanssa. Miten niin katoaa? Lapsettomat haluvat edelleen jatkaa sitä lapsetonta elämää mahdollisimman paljon, eli se "viisaus" ei ole unohtunut yhtään minnekään. Logiikkasi jää kyllä nyt lievästi sanottuna hämäräksi.

Ja kyllä, kompromisseja joutuu tekemään suhteiden eteen. Jokaisella on asioita, joissa niitä ei tehdä. Minulla se on lapsiperhe-elämä (enkä siksi sitä eläkään). Ihan tiedoksesi, lapseton pitkä parisuhde on onnistunut aiemmin ja varmasti onnistuu jatkossakin. Sinkkuus ei ole ainoa vaihtoehto lapsiperhe-elämän lisäksi. 

Kirjoitan sen tähän simppelisti, kun näyttää olevan vaikeaa hahmottaa: 

Velat haluavat elää arkea, jossa ei ole lapsia. Tämä ei tarkoita, etteivätkö he tekisi kompromisseja siinä aikuisten suhteessaan. Tai ostaisi lähilapsille lahjoja, kun sekin piti tähän vetää. :)

No juuri näin! Elämä lasten kanssa tai ilman lapsia on asia minkä suhteen kenenkään ei pitäisi tehdä kompromissia! Ei pidä suostua uusperheeseen jos haluaa elää lapsetonta elämää. Ei pidä suostua lasten tekoon, jos haluaa lapsetonta elämää. Ei pidä suostua vastoin tahtoaan lapsettomuuteen, jos puoliso haluaa jäädä lapsettomaksi.

Mietinpähän vain kirjoitti:

Miten esimerkiksi te lapsia omaavat, eronneet miehet koette asian? Mihin kumppania haette ja onko teille ok, että nainen elää omaa elämäänsä (mahdollisesti tapaa itselleen tärkeää rakastajaa) sillä ajalla, kun vietätte aikaa lastenne kanssa?

Mites te eronneet mammat, käykö teille jos minä 35v sinkkumies käyn polkemassa rakastajaani sillä aikaa kun te vietätte aikaa lastenne kanssa?

Oikeesti tää kana on pikkaisen pihalla ja silti sata yläpeukkua. Ehkä toi olikin kai palstafemun provo. 

Hyvin harva varmaan hankkii lapsia ajatellen, että yhdessä ollaan vaan muutama vuosi. Luultavasti suurin osa eronneistakin on sitä mieltä, että haluaisi lapsilleen "ehjän" perheen, mutta kaikki ei aina mene sen käsikirjoituksen mukaan, vaikka kuinka yrittäisi. Uskoisin, että moni voi kokea asenteesi loukkaavana, vaikka kyse taitaa olla enemmän ajattelemattomuudesta(?)

Jos seurustelu etenee niin eihän ne puolison lapset aamiaispöydässä ole enää "vieraita lapsia" vaan osa perhettä. Hassua, että ydinperheen pitäisi olla tosi tiukasti yhteen nivoutunut, mutta uusperheessä lapsipuolet ei edes kuuluisi pakettiin vaan niitäkin miehen pitäisi tavata itsekseen. Ei ne lapset ole mitään irrallisia ylijäämäpalasia vaan vähintään yhtä tärkeä osa perhettä kuin se uusi puolisokin. Kylläbkaikessa konservatiivisuudesaa pitåiai musta suhtautua vakavasti myös siihen uusperheeseen harkitusti siinä missä ydinperheeseenkin.

Kuitenkin jos suhtautumisesi lapsipuoliin on sellainen, kuin kirjoitit, niin en missään nimessä suosittele pariutumaan lapsellisen miehen kanssa. Siitä kärsisi ihan jokainen osapuoli ja ne lapset erityisesti. Kyllä niitä lapsettomiakin miehiä nimittäin löytyy.

Vierailija kirjoitti:

Hyvin harva varmaan hankkii lapsia ajatellen, että yhdessä ollaan vaan muutama vuosi. Luultavasti suurin osa eronneistakin on sitä mieltä, että haluaisi lapsilleen "ehjän" perheen, mutta kaikki ei aina mene sen käsikirjoituksen mukaan, vaikka kuinka yrittäisi. Uskoisin, että moni voi kokea asenteesi loukkaavana, vaikka kyse taitaa olla enemmän ajattelemattomuudesta(?)

Jos seurustelu etenee niin eihän ne puolison lapset aamiaispöydässä ole enää "vieraita lapsia" vaan osa perhettä. Hassua, että ydinperheen pitäisi olla tosi tiukasti yhteen nivoutunut, mutta uusperheessä lapsipuolet ei edes kuuluisi pakettiin vaan niitäkin miehen pitäisi tavata itsekseen. Ei ne lapset ole mitään irrallisia ylijäämäpalasia vaan vähintään yhtä tärkeä osa perhettä kuin se uusi puolisokin. Kylläbkaikessa konservatiivisuudesaa pitåiai musta suhtautua vakavasti myös siihen uusperheeseen harkitusti siinä missä ydinperheeseenkin.

Kuitenkin jos suhtautumisesi lapsipuoliin on sellainen, kuin kirjoitit, niin en missään nimessä suosittele pariutumaan lapsellisen miehen kanssa. Siitä kärsisi ihan jokainen osapuoli ja ne lapset erityisesti. Kyllä niitä lapsettomiakin miehiä nimittäin löytyy.

Lapsettomalle ihmiselle puolison lapset on toisten ihmisten lapsia vaikka ne olisi henkilöinä jo hyvin tuttuja. Lapsettomalle lapset eivät ole osa parisuhdetta. Lapseton ei halua parisuhteeseensa lähtökohtaisesti toisten lapsia, vaan haluaa vain sen parisuhteen, ja siinä ne lapset on ylimääräisiä. Osalla lapsettomia on sitten toive omien lasten saamisesta siihen parisuhteeseen. Toisten lapset eivät lapsettoman mielessä tunnu osalta omaa perhettä. Lasten hyvinvoinnin kannalta pitäisi tuntua, mutta kun ei tunnu. Sille ei voi mitään. Lasten isälle tai äidille ne lapset ovat vähintään yhtä tärkeä osa perhettä kuin se uusi puoliso, lapsettomalle lapset eivät ole tärkeä osa mitään.

Ota satunnaisotannalla kadulta kuka tahansa lapseton sinkku ja kysy etsiikö hän parisuhdetta nimenomaan lapsia omaavan henkilön kanssa. Vastaus on 100 % varmuudella ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kiinnostaisi kuulla lapsia hankkineiden miesten mielipiteitä ja erityisesti perusteluja siihen, miksi uudelta kumppaniehdokkaalta edellytetään vastuun ottamista omista lapsista, vaikka tämä olisi itse vapaaehtoisesti lapseton. Teettekö miehet tätä ihan tietoisesti ja harkiten, vai ettekö vain ole tulleet ajatelleeksikaan, etteivät teidän lapsenne ole sen uuden naisen projekti missään määrin, vaan sinun ja lasten äidin yhteinen asia?

Minä kysyisin nyt teiltä vapaaehtoisesti lapsettomilta: miksi ihmeessä menette sekaantumaan niihin isiin, pysykää lapsettomissa miehissä! Jos ja kun nuo lapset kokee niin rasittaviksi niin miksi ihmeessä kaivaa verta nenästään hakeutumalla vanhemmaksi tulleen miehen kanssa suhteeseen? Vanhemmuus säilyy koko elämän, se on suurimmalle osalle ollut aktiivinen valinta jota ei kaduta vaan niitä lapsia pidetään elämän ykkösenä. Itse yh naisena löysin kahden lapsen isän kumppaniksi. Meille molemmille on selvää, että lapset ovat toiselle hyvin tärkeitä muttemme koe sen olevan itseltä pois. Eikö niitä velamiehiä ole tarpeeksi? Asenteilla mitä täällä olen lukenut en totisesti toivoisi kenenkään pienen lapsen joutuvan elämään vela-isä-uusioperheessä.

Itse menin siksi sekaantumaan, että mies kertoi kuinka "ei ole etsimässä uutta äitiä lapsilleen" ja painotti ottavansa ilman muuta itse vastuun jälkikasvustaan, ja ettei lapsellisen ja lapsettoman suhde hänen mielestään tule olemaan mitenkään ongelmallinen. Käytännössä kuitenkin odotukset olivat juuri sitä, että minun olisi mm. pitänyt tinkiä omasta elämästäni jotta olisin voinut maksaa hänen lastensa menoja jne. Oletko sinä suostunut tällaiseen vai onko miehesi ymmärtänyt olla sitä vaatimatta?

Nämä velat käyvät pitkiä ketjuja täällä selittäen missä kaikissa asioissa heidän elämänsä on parempaa ja onnellisempaa kuin lapsellisten. Sitten aletaan seurustella lapsia omaavan ihmisen kanssa, mihin se viisaus katoaa? Ja tuo asenne, tinkiä omasta elämästä, etkö joudu tekemään sitä kaikissa ihmissuhteissa, kaikissa joutuu tekemään kompromisseja jos haluaa yhteistä hyvää? Jos ei halua, jos haluaa pitää omastaan kiinni yhtä paljon kuin monet täällä, niin pysykää hyvät ihmiset sinkkuina! Ja kysymykseesi, ihan mielikseen ostan miehen lapsenlapselle lahjoja kuten omille lapsillenikin, he ovat läheisiäni eivätkä rasite.

En ymmärrä ollenkaan tätä kommenttia että kaikissa suhteissa joutuu tinkimään ja tekemään kompromisseja. Pienissä asioissa ehkä, mutta ei isoissa kyllä joudu. Olen lapseton nainen, avoliitossa lapsettoman miehen kanssa. Meillä on samanlaiset elämänarvot ja samantapaiset harrastukset ja kulutustottumukset, jopa samanlainen sisustusmaku ja tulevaisuuden haaveet. En minä koe joutuneeni tässä parisuhteessa tinkimään mistään elämään tai arkeen vaikuttavasta asiasta enkä ole tehnyt kompromisseja missään merkityksellisessä. Ei miehenikään. En ole joustamaton enkä itsekäs, vaan kyse on siitä että olemme sen verran samanmielisiä ja haluamme samoja asioita, niin ei tule tilannetta että joutuisi tinkimään, kumpikaan. Kompromissit on tasoa syödäänkö tänään kanaa vai kalaa tai lähdetäänkö reissuun kuun vika vai eka päivä.

En ole lukenut ketjua, mutta viestisi särähti silmiini ja voinen todeta, että kyllä se elämä sinuakin vielä opettaa. Joo, kahdella toisiaan rakastavalla aikuisella elämä voi olla aika helppoa (mutta eikö kaikki oikea onni vaadi vaivannäköä?), mutta kyllä sinäkin joustamaan ennen pitkää joudut. Tulee puolison ja hänen läheisten vakavia sairastumisia, ehkä yt:t, suhdeongelmia.. Ihminen ei voi elää siten, että ei koskaan jousta vaan tekee kaiken itselkeen helpoimman kautta. Tai voi, mutta turha odottaa sitten apua muiltakaan. Elämä on tietty helppoa, kun on melkein yksin eikä tee mitään, ei hengitäkään väärään suuntaan, mutta yleensä onni kuitenkin tulee niistä suhteista ja muista ihmisistä, tosi monille myös lapsista.