Liian hiljainen työntekijä?

Kiusallistahan tuo on. Voisi edes yrittää opetella sosiaalisia taitoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on työkavereita, jotka eivät tulo- ja lähtötervehdyksiä lukuun ottamatta puhu oma-aloitteisesti mitään työhön liittymätöntä työpäivän aikana.

Kysymys hiljaisille. Teitä ei siis yhtään ahdista työympäristön jatkuva hiljaisuus? Ei tunnu yhtään painostavalta? On pelkästään mukavaa että päivät kuluu äänettömyydessä? Ette kaipaa mitään rupattelua ympärillenne?

Itse asiassa itseäni ei puhe sinänsä haittaa ja muut saavat ympärillä pölöttää keskenään mitä pölöttävät. Kunhan vain eivät jatkuvasti yritä kiskoa minua mukaan keskusteluun. Toki nyt joskus tulee osallistuttua, mutta pääsääntöisesti olen hiljaa. Toki, jos olen vaikka kahdestaan jonkun kanssa töitä tekemässä työparina, niin se hiljaisuus alkaa ahdistamaan ja kyllä silloin saatan itsekin jopa keskustelua aloittaa.

Samoin ekstroverteistä koostuvassa porukassa siitä tulee usein ahdistavaa sen takia, että joutuu kauniisti sanottuna ns. piikittelyn kohteeksi, kun on usein hiljaa. Moni myös tulkitsee hiljaisuuden hyvin nopeasti ammittitaidottomuudeksi, ujoudeksi tai "tyhmyydeksi", vaikka todellisuudessa näin ei tosiaankaan välttämättä ole. Ja arvostellaan pelkästään sillä perusteella, että olet hiljainen, etkä mainosta omaa osaamistasi ja tuo omia mielipiteitäsi jatkuvasti esiin, sen sijaan, että arvosteltaisiin työsuorituksen perusteella.

Juuri ap:n kaltaiset ihmiset ovat pilanneet työelämän. Kaikki pyörii nykyisin heidän ehdoillaan, jotka haluavat työpäivästään ihanan rupattelutuokion raa'an puurtamisen sijaan. Hyi v*ttu.

suomalaiset tunnetaan maailmalla hirmu sisäänpäinkääntyneinä yms mut sitte työpaikoilla kaikkien pitäiski olla hirmu ylisosiaalisia. Pelkästään kohteliasta työnantajaa kohtaan että on edes joku työntekijä joka tekee iha puhtaasti vaan töitä työpaikallaan eikä jauha muuta sontaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on työkavereita, jotka eivät tulo- ja lähtötervehdyksiä lukuun ottamatta puhu oma-aloitteisesti mitään työhön liittymätöntä työpäivän aikana.

Kysymys hiljaisille. Teitä ei siis yhtään ahdista työympäristön jatkuva hiljaisuus? Ei tunnu yhtään painostavalta? On pelkästään mukavaa että päivät kuluu äänettömyydessä? Ette kaipaa mitään rupattelua ympärillenne?

Itse asiassa itseäni ei puhe sinänsä haittaa ja muut saavat ympärillä pölöttää keskenään mitä pölöttävät. Kunhan vain eivät jatkuvasti yritä kiskoa minua mukaan keskusteluun. Toki nyt joskus tulee osallistuttua, mutta pääsääntöisesti olen hiljaa. Toki, jos olen vaikka kahdestaan jonkun kanssa töitä tekemässä työparina, niin se hiljaisuus alkaa ahdistamaan ja kyllä silloin saatan itsekin jopa keskustelua aloittaa.

Niin, en kysynyt että haittaako puhe, vaan että haittaako jatkuva täysi hiljaisuus. Ja tällä haen, kuten jo ylempänä kirjoitin, sitä että kenen vastuulla sen kiusallisen hiljaisuuden välttämisen koetaan olevan. 

Olkoon henkilö hiljainen tai papupata tai jotain siltä väliltä, sama se kun ollaan vaan duunikamuja. Mutta sellainen kyllä pistää silmään jos henkilön puhumattomuus on valikoivaa.

Eli silloin kysymys ei ole ujoudesta eikä hiljaisuudesta vaan moukkamaisuudesta.

Eli ei "alennuta" puhumaan tietyille ihmisille. Puhutaan vaan niille omille tärkeille ihmisille.

Ja kuulkaa, tällaista on paljon.

Tiedätte esim. tilanteen kun kahvihuoneessa on kauhea puheensorina ja tietty henkilö tulee myös kahville, niin puhe lakkaa kuin seinään. Ei edes säästä muodon vuoksi viitsitä puhua vaan istutaan se loppukahvi/lounastauko hiljaa puhumatta.

En usko että tuolla sivistysmaissa on tällaista.

Vierailija kirjoitti:

Olkoon henkilö hiljainen tai papupata tai jotain siltä väliltä, sama se kun ollaan vaan duunikamuja. Mutta sellainen kyllä pistää silmään jos henkilön puhumattomuus on valikoivaa.

Eli silloin kysymys ei ole ujoudesta eikä hiljaisuudesta vaan moukkamaisuudesta.

Eli ei "alennuta" puhumaan tietyille ihmisille. Puhutaan vaan niille omille tärkeille ihmisille.

Ja kuulkaa, tällaista on paljon.

Eiks oo aika itsestään selvää että toisten ihmisten kanssa tulee juttuun paremmin kuin toisten?

Aika helppo valinta jutteletko ihmisen kanssa on paljon yhteisiä kiinnostuksen kohteita mistä jauhaa verrattuna pakkososialisointiin ihmisen kanssa kenen kanssa keskustelu on lähinnä energiaa vievää pakkososioalisointia kiusallisten hiljaisten hetkien välttämiseksi.

Perus ystävällinen käytös pitäisi riittää duuniasioiden hoitamisessa noin muuten.

Taitaa ihmisillä olla hukassa käsite introvertti ja ekstrovertti :D Ei introverttius ole syy olla tuppisuuna ja hiljaa. Introvertti väsyy vieraiden kanssa juttelemisesta, mutta herranen aika ei ole normaalia introvertillekaan istua vain tuppisuuna paikoillaan. Kyllähän tossa jotain muuta on. Itse olen kyllä introvertti, nautin hiljaisuudesta mutta osaan myös kommunikoida ihmisten kanssa. Se on ihan tavallista kohteliaisuutta ja osoitus kiinnostuksesta työhön tai toiseen henkilöön. Mykkänä istuminen on aika törkeää eikä kyllä hyväksyttävää. En itsekään small talkia vieraiden kanssa harrasta, mutta oikeista asioista voin puhua.

Vierailija kirjoitti:

Ongelma on siinä, etten ole itse mikään päällepuhuja, mutta ehdottoman seurallinen. Minua pidetään sellaisena kuuntelijana enemmänkin. Parempi olisi, että pölpöttäisi tauotta. Sekin olisi viihdyttävämpää noilla jatkuvilla ajomatkoilla kuin tämä. Toissa vuonna oli muutaman kuukauden ajan tajuton papupata ennen kuin lähti kouluun ja joskus nauratti, kun saattoi puhua tunninkin putkeen, mutta en kokenut sitä silti pahana. Jutut oli ihan hauskoja. 

Olen kai liian kiltti, kun harmittaa, että tuollaiseen ei nyt suoraan työhön liittyvän asian takia haluaisin hänet vaihtaa toiseen. Kiltti työntekijänä, tekee kaiken pyynnöstä, vähän aloitekyvytön, kuten nuoret usein, mutta se on arkuutta, kun pelkää tekevänsä virheitä. No, mietin jouluun tilannetta ja pyydän tammikuussa toisen, jos se suu ei ala aueta. Kriteerinä tälle rekrylle oli juuri tiettyjen perustaitojen lisäksi sellainen huumorintajuinen tyyppi, jonka kanssa jaksaa suhtata ympäriinsä. 

Ota mut töihin. :D Juttua riittää, sen lupaan. Osaan myös kuunnella. Kovin nuori en ole, mutta kompensoin sen juttujen tasolla, sen voin luvata.

Vierailija kirjoitti:

Taitaa ihmisillä olla hukassa käsite introvertti ja ekstrovertti :D Ei introverttius ole syy olla tuppisuuna ja hiljaa. Introvertti väsyy vieraiden kanssa juttelemisesta, mutta herranen aika ei ole normaalia introvertillekaan istua vain tuppisuuna paikoillaan. Kyllähän tossa jotain muuta on. Itse olen kyllä introvertti, nautin hiljaisuudesta mutta osaan myös kommunikoida ihmisten kanssa. Se on ihan tavallista kohteliaisuutta ja osoitus kiinnostuksesta työhön tai toiseen henkilöön. Mykkänä istuminen on aika törkeää eikä kyllä hyväksyttävää. En itsekään small talkia vieraiden kanssa harrasta, mutta oikeista asioista voin puhua.

Riippuu sekin kuinka voimakkaasti kummatkin ilmenee. Minä kyllä pystyn puhumaan paljon ja jopa aloittamaan keskusteluja, mutta siihen käytetty energia on pois töistä. Siinä missä ekstrovertti saa pölötyksellään energiaa niin minulta se vähenee. Myönnän että itse joskus on vähän liiankin kärkevän kannan tämän aiheen kanssa, koska oma äitini on klassinen ekstrovertti kaikilla mausteilla ja minä taas klassinen introvertti, joten on tullut usein nähtyä sen mihin se johtaa. Jotenkin tuntuu että toisella on riippuvuus toisiin ihmisiin kuin narkkarilla huumeisiin.

Ottaa päähän just tollaset "pitää suurimmanosan ajasta puhua tai muuten alan sua syrjimään" ihmiset. Olen itsekkin todella hiljainen, joskus ei vaan tule puhuttua saati edes kiinnosta sillä hetkellä puhua, olen hyvä työntekijä, kaveripiirini on hyvin supponen mutta erittäinläheinen. Ekstrovertti paskiaiset joilla ei ole mitään ymmärrystä erilaisuudesta ja ahdistuu niinkin pienestä asiasta kuin hiljaisuus saisivat hieman oppia arvostamaan hiljaisuutta ja sitä ettei jatkuvasti tarvitse puhua.

Kerran hain työpaikkaa kioskilta ja kun haastattelija huomasi etten ole suupaltti hän huomautti siitä että "meille sopii työhön vain iloiset puhuvat ihmiset" katsoin häntä sitten huuli pyöreänä että alright, pitäs suun käydän jatkuvasti. vituttaa tullaiset ihmiset, hiljaisille ei maailmassa ole tilaa.

ps.olen nuori nainen ja ihan normaali ja huumorintajuinen

alkuperäinen kirjoitti:

Ei tarvi olla hölö, mutta kun kaksin ajetaan 3 tuntiakin kerrallaan, niin olisihan se kiva edes 10% matkasta jutustella jotain. Nyt yritän puhua, ei juuri vastaa ja sitten voi tuntikin mennä täydessä hiljaisuudessa.

Vierailija kirjoitti:

Ottaa päähän just tollaset "pitää suurimmanosan ajasta puhua tai muuten alan sua syrjimään" ihmiset.

Miten meni niinku omasta mielestä?

 

Juuri tälläisten pelle työnantajien varalta on olemassa kaikki ammattiliitot ja säädetty kaikki lait irtisanomisperusteista. Eihän työpaikkaa voi pitää minään "juttutupana" myös introverteilla on perustuslaillinen oikeus olla sellasia kun huvittaa.  

Vierailija kirjoitti:

Juuri tälläisten pelle työnantajien varalta on olemassa kaikki ammattiliitot ja säädetty kaikki lait irtisanomisperusteista. Eihän työpaikkaa voi pitää minään "juttutupana" myös introverteilla on perustuslaillinen oikeus olla sellasia kun huvittaa.  

Totta kai on oikeus olla sellaisia kuin ovat, mutta työnantajalla on myös oikeus palkata sellaista työvoimaa kuin katsoo tarpeelliseksi. Tässä tapauksessa oli käsittääkseni käytetty vuokratyöfirmaa eikä palkattu omille listoille toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella. En tiedä sen enempää noista vuokratyösoppareista, mutta eiköhän niitä käytetä osittain juuri siksi, ettei tulisi hutirekrytointeja joista on hankala päästä eroon.

En oikein käsitä sitä, miten se tyhjänpäiväinen keskustelu liittyy kohteliaisiin käytöstapoihin? Tämä on taas se nykypäivän ajattelutapa. Itseäni olen aina pitänyt poikkeuksellisen kohteliaana, ystävällisenä ja muut huomioon ottavana henkilönä. Jopa liiaksi määrin. Menen aina auttamaan, jos kohtaan avun tarpeessa olevan, täysin tuntemattomankin henkilön, se on minulle aivan se ja sama onko se tuttu vai tuntematon tai musta vai valkoinen. Pidän ovia auki kaupungilla likkuessani. Monet tuntemani ekstrovertit puolestaan suhtautuvat tuntemattomiin usein hyvin töykeästi ja apua ei tipu vaikka pyydetään. Sitten saadaan lisää puheenaihetta siitä tapahtuneesta jälkeenpäin. Itse kohtelen tuntemattomattomia lähtökohtaisesti samojen arvojen perusteella kuin tuttavianikin.

Saatan kaupan kassajonossa heittää joskus jotain satunnaista läppää muiden asiakkaiden kanssa, samoin työpaikalla. En silti keskustele kollegoideni kanssa, eikä minulla ole siihen mitään kipinääkään. Myös se, että työpaikalla pitäisi "antaa jotain itsestään", kuvastaa mielestäni erinomaisesti nykypäivän ajattelutapaa. Se, että käyt töissä, teet työsi hyvin ja annat omaa aikaasi ja energiaasi sen ~40 tuntia viikossa (plus sitten ne ylityöt, joita on tullut aikanaan tehtyä kaikkien vuosirajojen yli) ei vaan riitä, vaan sinun oletetaan ja suoraastaan vaaditaan sekoittavan myös yksityiselämäsi työn puolelle.

Äitini on myös ekstrovertti, jonka kanssa vierähtää puhelimessa helposti tunti, kun hän puhuu kaikki mahdolliset tapahtumat ja vielä usein moneen kertaan ja hiukan hidastempoisesti. Ja eihän siinä mitään, että välillä jutellaan, mutta kun suunnilleen joka viikko pitäisi ns. raportoida ja ne samat asiat mahtuu sen tunnin sijaan kymmeneen minuuttiin. Itselläni ei vaan ole asiaa edes joka kuukaudelle. Isäni taas on merkittävästi introvertimpi, eli varmaan sieltä puolelta on luonne periytynyt.

Myös tuttavia koen itselläni jo olevan tarpeeksi. En kaipaa tuhansien "ystävien" sosiaalista verkostoa. En nykyisistäkään ole tekemisissä kuin murto-osan kanssa. Osaan olen toki myös työn kautta tutustunut.

Kyllä mäkin introverttina mieluummin ottaisin automatkalle ja ylipäätään töihin seuraksi sellaisen joka puhuu, musta on töykeää vastata vain parilla sanalla..

Vierailija kirjoitti:

En silti keskustele kollegoideni kanssa, eikä minulla ole siihen mitään kipinääkään. Myös se, että työpaikalla pitäisi "antaa jotain itsestään", kuvastaa mielestäni erinomaisesti nykypäivän ajattelutapaa.

Taidan olla ainakin yksi niistä, jotka ovat käyttäneet tuota "antaa jotain itsestään" -lausahdusta. En usko että kyse on nykyajan ja menneen ajan erosta, vaan yksilöiden välisistä eroista. Minusta nyt vain on niin, että siellä työpaikalla ollaan myös ihmisinä ja yksilöinä, ei vain työntekijöinä. Joka päivä kun vietetään yhdessä kolmannes vuorokaudesta, niin ei minusta ole väärin ajatella sitä porukkaa yhteisönä. Ja parhaimmillaan se on hyvähenkinen yhteisö, jossa kukin voi kokea niin antavansa kuin saavansa jotain.

Mutta korostan edelleen että tämä on vain yksi ajattelutapa. Itse haluaisin löytää sellaisen työporukan, jossa muutkin ajattelevat tällä tavalla. Meillä aiemmin oli, mutta tilanne on lähtöjen ja vaihdosten myötä muuttunut.

No itse olen viime aikoina ollut hyvin vetäytyvä, koska olen yhdistelmä "työhönsä uupunut ja introvertti". Kyllä mä osaan puhua ja olen ihan huumorintajuinen ja en mikään ihan nössö, mutta mulla ei vaan riitä energiaa enää mihinkään muuhun kuin hoitaa hommani ja lähteä kotiin. Valitettavasti sellainen "extrasosiaalisuus" on niitä ekoja asioita, jotka laitan off-asentoon sillon jos mua väsyttää. Mä en pysty tätä mitenkään valitsemaan, se vaan on niin, "nyt ei jaksa, ei irtoo". Ja ei huolta, aion vaihtaa duunia pian. Pomon kuittailu "ujoudestani" sai minut viimeistään tajuamaan, että haluan muualle. Loppujen lopuksi se on surullisen paljon tuurista kiinni, missä oikeasti natsaa ja viihtyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En silti keskustele kollegoideni kanssa, eikä minulla ole siihen mitään kipinääkään. Myös se, että työpaikalla pitäisi "antaa jotain itsestään", kuvastaa mielestäni erinomaisesti nykypäivän ajattelutapaa.

Taidan olla ainakin yksi niistä, jotka ovat käyttäneet tuota "antaa jotain itsestään" -lausahdusta. En usko että kyse on nykyajan ja menneen ajan erosta, vaan yksilöiden välisistä eroista. Minusta nyt vain on niin, että siellä työpaikalla ollaan myös ihmisinä ja yksilöinä, ei vain työntekijöinä. Joka päivä kun vietetään yhdessä kolmannes vuorokaudesta, niin ei minusta ole väärin ajatella sitä porukkaa yhteisönä. Ja parhaimmillaan se on hyvähenkinen yhteisö, jossa kukin voi kokea niin antavansa kuin saavansa jotain.

Mutta korostan edelleen että tämä on vain yksi ajattelutapa. Itse haluaisin löytää sellaisen työporukan, jossa muutkin ajattelevat tällä tavalla. Meillä aiemmin oli, mutta tilanne on lähtöjen ja vaihdosten myötä muuttunut.

Olen eri introvertti ja ymmärrän tuonkin näkökulman. Mutta käsitän sen niin, että annetaan itsestä sen verran, että toisilla on mahdollisuus muodostaa itsestä persoona, ihminen. Mut tarviiko niitä triviatietoja jatkuvalla syötöllä ryöpyttää, siinä mennään mun mielestä yli. Ja sitten kun enää itsestä ei ole kerrottavaa, tulee työkavereille tutuiksi myös serkut ja mummot. Mä olen hyvä kuuntelija, ei siinä mitään, mutta mä koen sellaisen hieman tilannetajuttomuutena ja muiden ajan tuhlaamisena. Se ei olisi luontevaa omasta suustani. Ja mikä pahinta, minä en kuulu joukkoon kun en ole halukas antamaan samalla mitalla. Antaisivat nyt edes minun olla, siinä missä minä annan toisten puhua.

Palvoisin hiljaista, työtehtäviinsä keskittynyttä työtoveria nykyisen äänekkään tampion sijasta. En tiedä, missä vika, mutta äänekäs yksinpuhelu, lauleskelu, huokailut ja haukotukset ärsyttävät stnasti. En osaa arvostaa sitä, että työtoveri kuiskailee minulle, kun olen asiakkaan kanssa puhelimessa. Vieruskaverin kuhina stressaa. Kollegan loma oli taivaallista aikaa.