Mies lähti eilen ja haluaa erota
Eli olemme alle 30 - vuotias pariskunta ja asuneet saman katon alla nyt muutaman vuoden ajan, josta yhdessä olemme olleet melkein saman verran. Hiljattain muutimme vieraalle paikkakunnalle lähemmäs miehen vanhempia ja tiesin jo silloin, ettei meillä mene kovin hyvin. Suhde oli kuitenkin jo paranemaan päin, kunnes mies päätti eilen lähteä riidan jälkeen ja erota estämällä minut kaikin mahdollisin tavoin elämästään. Riita alkoi kotitöistä ja paisui niin isoksi, että mies puki vaatteet päälle ja lähti autollaan pois yöksi vanhemmilleen. Itselle ei tulisi mieleenkään lähteä kesken selvittämätöntä riitaa ja yritinkin soittaa miehelle perään, sekä laittaa lukuisia viestejä. Tänään aamulla mies ilmoitti, ettei yhä halua tehdä sovintoa, vaan ero on hänen mielestään ainoa vaihtoehto. Olimme tehneet riitaa edeltävänä päivänä yhteiset pelisäännöt perustuen aikaisempiin riitoihin, jotta samaa ei enää toistuisi. Mies kuitenkin päätti rikkoa sääntöjä ensin, jonka seurauksena menin pettämään aiemmat lupaukseni. Mielestäni,jos yhteiset säännöt sovitaan, niin molempien osapuolten tulee noudattaa niitä. Yksityiskohtiin en pysty menemään tätä tarkemmin, jotta minua ei tunnisteta. Sama on toistunut aiemminkin ja mies on oleillut silloin useita päiviä vanhempiensa luona, kunnes olen lopulta saanut hänet tulemaan takaisin. Tällä kertaa riita sai alkunsa samoin, kuin viime kerralla eli huusin hänelle, jonka seurauksena hän otti tavaransa ja lähti. Rakastan miestäni eikä ero ole mielestäni ratkaisu. Olen yrittänyt kertoa miehelleni, kuinka paljon ajattelen yhteistä tulevaisuuttamme ja hän myös itse suunnitteli tulevaisuuden suunnitelmia kanssani vielä samana päivänä ennen riitaa. Tänään hän lähti yhdessä suunnitellulle päivämatkalle toiseen kaupunkiin, jonne ei ottanut minua mukaan aamulla. Olen henkisesti aivan rikki ja en tiedä mitä pystyn enää tekemään pelastaakseni suhteeni. Mieheni ei ole koskaan halunnut tuoda asioitamme muille julki ja sen takia terapia ei ole ollut ratkaisu. Miten ihmeessä saisin miehen ymmärtämään, ettei lähteminen ja ero ole ratkaisu. Koen olevani tässä maailmassa niin yksin ja mieheni on ollut aina tukeni, sekä turvani. Minulla ei ole ketään kenen kanssa puhua tästä ja pelkään miehen perheen myös hylkäävän minut täysin tämän myötä. Meillä ei ole yhteisiä lapsia, eikä yhteistä asuntolainaa, mutta olemme puhuneet yhteisestä tulevaisuudesta ja tulevaisuuden suunnitelmat olivat niin hyviä ennen miehen pois lähtemistä. Tätä kirjoittaessa yritän pidätellä itkua ja toivoa vain parasta, että mies tajuaisi kuinka paljon oikeasti välitän hänestä ja tulisi takaisin kotiin.
Kommentit (405)
AP sä ansaitset niin paljon parempaa. Heitä toi hirveä mies pois sun elämästä. Maailmassa on oikeasti hyviäkin miehiä, sellaisia jotka arvostaa ja vaalii sua ja pysyy vierellä vaikka mitä tapahtuu.
Tolla sun nykyisellä suhteella ei ole mitään tekemistä rakkauden kanssa. Mies käyttää sua hyväkseen ja nauttii sun satuttamisesta ja manipuloimisesta. Se on rikkonu sun itsetunnon. Älä pilaa elämääsi tollasen hirviön kanssa.
Laita elämäsi kuntoon ja kokoa itsesi... siihen ei tarvita toista ihmistä. Sitten kun olet taas kunnossa ja vahva, opit rakastamaan ja kunnioittamaan itseäsi uudelleen. Jossain vaiheessa löydät satavarmasti jonkun, joka haluaa olla sun kanssa onnellinen yhdessä.
Kipitä oikeasti kirjastoon lainaamaan toi Maria Jotunin Huojuva talo.
Siitä on myös filmatisointi. Jos se antaisi sulle kuvan siitä mitä tuollainen homma on ulkopuolelta nähtynä.
Mies on tuossa se lapsellinen joka pakenee riitoja vanhemmilleen. Olette kumminkin jo aikuisia. Henkistä väkivaltaa on, että jättää riidan kesken ja sinut paniikissa kotiin. Tuo on henkisesti kuormittavaa, ja jos mies ei tule yhtään vastaan, on mahdotonta että voisitte toimia eri tavalla suhteessanne. Tuo on varmaan kuin kehä, joka toistaa itseään. On tehtävä joko totaalinen muutos tai erottava.
Tuollainen suhde väsyttää ja tekee todellakin työkyvyttömäksi. Jos jäät siihen, et työhön tuu pääsemään. Jos eroat, kokoat itseäsi muutaman kuukauden ja sit sulla alkaa uusi elämä.
Yksi palstan onnistuneimmista provoista. 5/5
Vierailija kirjoitti:
Kipitä oikeasti kirjastoon lainaamaan toi Maria Jotunin Huojuva talo.
Siitä on myös filmatisointi. Jos se antaisi sulle kuvan siitä mitä tuollainen homma on ulkopuolelta nähtynä.
Mielelläni voisin lukea tai katsoa elokuvan tämän kaiken ahdistuksen keskellä. Näkeeköhän elokuvaa netistä? Kirjastossa tykkään käydä paljon, mutta tähän teokseen en ole koskaan törmännyt. - AP
Vaikea kuvitella, että tuollaisessa miehessä olis mitään hyvää ja mitään minkä takia siinä ees roikkuu. Sulla on ajatuskieroutuma joka tulee lapsuudestasi. Luulet ettet ansaitse enempää. Et edes sitä että sua kohdellaan IHMISENÄ.
Huomenna meet kirjastoon ja lainaat tuon lisäksi myös Irti läheisriippuvuudesta -kirjan
provoksi itsekin tosin epäilen, ei kukaan voi olla noin idiootti
Vierailija kirjoitti:
Vaikea kuvitella, että tuollaisessa miehessä olis mitään hyvää ja mitään minkä takia siinä ees roikkuu. Sulla on ajatuskieroutuma joka tulee lapsuudestasi. Luulet ettet ansaitse enempää. Et edes sitä että sua kohdellaan IHMISENÄ.
Hei, älä lyö lyötyä. Sun kaltainen ihminen on mieleltään sairas, tuleeko parempi olo kun saat toiselle vielä pahemman olon.
Vierailija kirjoitti:
Onneton kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies on testailemassa tällä hetkellä toista naista ja pohtii kannattaako vaihtaa lennosta uuteen vai tulla takaisin tossu-ap:n passattavaksi.
Voi hyvinkin olla. Pettämisestä häntä en ole koskaan saanut kiinni tai epäillyt aiemmin. Luulisi miehen haluavan kuitenkin useamminkin seksiä ja huolehtivan kotivaimon joka tekee ruokaa ja siivoaa. Kostoa hän varmasti laatii, se on varmaa. - AP
Ap rakas... Luepa nyt tämä on viestisi.
MIKSI haluat tuollaisen takaisin?? Minä vaikka maksaisin siitä että pääsisin tuollaisesta eroon.
Et rakasta häntä, tiedät sen itsekin. Sinua pelottaa yksin jääminen kokemustesi takia. Sinulla ei ole kontakteja yms. joten varmasti tulevaisuus tuntuu ajatuksenakin eron jälkeen pelottavalta.
Mutta kaikesta selviää kyllä. Onko sinulla ketään sukulaista yms jonka luokse voisit vaikka heti huomenna lähteä? Joku jolta saisit tukea ja turvaa, sitä sinä nyt tarvitset.
Rakastan miestäni kyllä. Hän oli ihana ja huolehtiva ennen masentumistaan. Yksin oleminen tietenkin ahdistaa, mutta tiedän pystyväni siihen tarvittaessa. Hirveä tilannehan tämä on ja olen mennyt sen myös omalta osalta pilaamaan sillä ettei ole ystäviä. Paikkaa ei ole mihin mennä. - AP
Siis ennen teillä oli kaikki hyvin jep jep miehesi tunteet sua kohtaan nyt vaan on hiipunu usko tai älä.... kaikesta ei voi syyttää masennusta.
Jätä tuo mies HETI oman mielenterveytesi vuoksi jos sitä on vielä jäljellä.
Muuta omaan asuntoon haluamallesi paikkakunnalle, harrasta, parane, mene töihin, deittaile, rakastu. Tuo nykyinen tilanne ei kuulosta anelun arvoiselta.
Vierailija kirjoitti:
Siis ennen teillä oli kaikki hyvin jep jep miehesi tunteet sua kohtaan nyt vaan on hiipunu usko tai älä.... kaikesta ei voi syyttää masennusta.
En tietenkään voi syyttää kaikesta masennusta, mutta aidot tunteet eivät myöskään hiivu ihan yks kaks. Miksi mies joka suunnittelee eroa suunnittelee tulevaisuuttaan kanssani vain tuntia ennen lähtöään useamman vuoden päähän. En ymmärrä. Vihainen saa olla, mutta asioista pitää pystyä puhumaan. Ei tullut eilenkään kotiin ja en tiedä tuleeko tänäänkään. Haluaisin kysyä asiaa suoraan mieheltä viestillä, mutta en tiedä onko se järkevää. En saa nukuttua öisin kunnolla ja heräilen monta kertaa yön aikana. Voisi edes jotain itsestään ilmoittaa eikä kiduttaa minua enää enempää. - AP
Tämä ei ole oikea paikka kysyä neuvoa.
Voi sinua ap! Ymmärrän sinua täysin. Itsellä melkein sama tilanne. Voimia sulle! Ja muista , kukaan mies ei ole kyyneliesi arvoinen.
Vierailija kirjoitti:
Voi sinua ap! Ymmärrän sinua täysin. Itsellä melkein sama tilanne. Voimia sulle! Ja muista , kukaan mies ei ole kyyneliesi arvoinen.
Voi harmillista kun sinäkin olet samassa tilanteessa :( Olisi kiva saada vertaistukea samassa tilanteessa olevilta tai saman kokeneilta. Itkeä en enää oikeasti jaksa kun olo on niin masentunut tästä kaikesta. Voimia ja jaksamista myös sinulle. - AP
Ei ole järkevää lähettää miehelle mitään viestiä. Nyt on maanantai eli lähde liikkeelle hoitamaan omia asioitasi. Ensin sinne mielenterveystoimistoon etkä hitkahda sieltä pois ennen kuin olet päässyt jonkun kanssa juttelemaan. Jos siellä käpykylässä ei ole mielenterveyspalveluja, mene terveyskeskukseen ja vaadi itsellesi apua.
Miehellä on oma elämänsä ja sinulla omasi.
260/258 jatkaa.
Sanoit kaipaavasi vertaistukea. Olin itse tuollainen lapanen joskus nuoruudessani. Meilläkin tehtiin typeriä listoja, joiden mukaan olisi pitänyt elää. Ei se vain toimi niin, että toinen alistuu kaikkeen ja toinen huseeraa omillaan.
Jos sulla nyt kerran on kunnon ammatti hommattuna, niin ota piruvie itseäasi niskasta kiinni ja aloita oma elämä. Miehet etsivät täysijärkisiä naisia, jotka siinä sivussa tekevät kotihommat ja antavat pimppaa. Siltä pohjalta uuden suhteen etsintään. Tämä nykyinen mies meni jo.
Jos mies vielä palaa ja päätätte yrittää yhdessä, niin sun pitää hankkia elämä. Nyt sulla ei ole töitä, ystäviä, sukulaisia eikä harrastuksiakaan. Vain mies, mies, mies, mies. Vaikka miten toista rakastaisikin, on hirveän raskasta olla toisen koko elämä ja elämän ainoa sisältö. Erityisen raskasta se on, jos on itsekin masentunut tai muulla tavalla sairas. On ihan normaalia, että pinna palaa, kun toinen muuttuu riippakiveksi, jota ei jaksaisi raahata perässä. Ja pinna palaa ihan mitättömistä asioista. Sun pitää opetella elämään myös omaa elämääsi eikä vain yhteistä elämäänne tai miehen elämää. Näin otat vastuun omasta onnellisuudestasi.
Mies on lähemmäs 30, minä hieman nuorempi. Ymmärsit aivan oikein. Olen sanonut miehelle että jos hänellä on henkisesti paha olla masennuksensa kanssa voidaan keskustella siitä yhdessä. Olen myös sanonut että en aio sietää moista käytöstä ja tulen todella ahdistuneeksi siitä. Mieshän tästä riemastui kun teki taas näin. Itsestään selvyyshän minä olen miehelle. - AP