Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kamala, kamala neuvolakokemus

19.10.2016 |

Onko täällä muita äitejä, jotka kokevat että neuvola on pilannut ison osan raskautta?

Me miehemme kanssa hartaasti odotettiin ja suunniteltiin lasta. Itse valmistauduin raskauden olevan elämäni onnellisinta aikaa. Mutta ensimmäisen neuvolakäynnin jälkeen kaikki nuo iloiset ja positiivset tunteet raskaudesta hävisivät.

Neuvolassa meitä on kohdeltu suorastaan törkeällä tavalla. Raskauteen suhaudutaan kuin sairauteen. Olemme monta kertaa maininneet, että emme mielellään kuuntele joka ikisellä tapaamisella kaikkea sitä, mikä voi mennä vikaan. Toiveemme on täysin ignoorattu, vaikka minulla ei ole ollut kerrassaan minkäänlaisia fyysisiä oireita mistään vakavammasta. Neuvolahoitajaa ollaan vaihdettu jo kolme kertaa ja nyt koko neuvolaakin, olemme tehneet yhdestä hoitajasta valituksen, mikä johti siihen että lopulta halusin lopettaa koko neuvolassakäymisen mistä seurasi tietenkin ennakoiva lastensuojeluilmoitus ja nyt kävimme kolmannella hoitajalla, joka oli kamalin kaikista. Hän syytti minua ja miestäni siitä, että olemme hoitajia vaihdelleet, hän sai sen kuulostamaan siltä, että meissä olisi jotain vikaa. Mieheni äidinkieli on englanti, mutta he olivat nyt neuvolan esimiehen kanssa oikein yhteistoimin päättäneet, että meidän kanssa asioidaan vain ja ainoastaan suomeksi väärinkäsitysten välttämiseksi. Mieheni todella haluaa olla lapsen elämässä mukana ja tuntee jo valmiiksi, että hänet ignoorataan täysin, ja hän purskahti itkuun tapaamisessa. Hoitaja ignoorasi mieheni reaktion lähes täysin puhuen minulle kirkkain silmin vain suomea, jolloin mieheni täytyi poistua tapaamisesta.

Neuvolatäti oli erittäin tyly minuakin kohtaan, ei hymyillyt kertaakaan, ei kuunnellut vastauksiani esittämiinsä kysymyksiinsä loppuun, ei kysynyt kertaakaan, onko minulla jotain epäselvyyttä jostain. Kun iloitsin painoni ollessa täysin normaalilukemissa, hän korosti, miten se voi vielä muuttua epänormaaliksi ja miten tärkeää on mittailla ja seurata kaikkea mahdollista. Hän mainitsi raskausmyrkytyksen mahdollisuuden ainakin 3 kertaa tapaamisen aikana, vaikka mitään siihen viittavia oireita minulla ei ole. Muutenkin hän oli hyvin kylmäkiskoinen epämukavan oloinen ihminen, ja käynnistä jäi hyvin pettynyt ja epämukava olo.

Minulla on myös todettu eräs mielenterveyden häiriö, mutta olen oman kokemukseni mukaan parantunut siitä täysin, mutta neuvolan painostuksesta olen kuitenkin käynyt psykiatrisella poliklinikalla säännöllisesti lääkärin seurannassa. Neuvolatäti kuitenkin näki tarpeelliseksi kirjata sen jopa äitiyskorttiin, ja kirjoittaa perään vielä, että käytössäni ei ole lääkitystä (mitä siis en todellakaan enää tarvitse + en uhraisi lapsen terveyttä sillä). Nyt en voi olla miettimättä, saavatko he väärän kuvan synnytyssairaalassa voinnistani jos näytän neuvolakortta tuollaisella informaatiolla mikä siis on hyvin harhaanjohtavaaa ja täysin turhaa.

Tuntuu vahvasti siltä, että neuvolatäti ja neuvolan esimies ovat ihan tarkoituksella päättäneet tehdä tämän raskauden minulle ja miehelleni mahdollisimman vaikeaksi. Heillä ei ole minkäänlaista kunnioitusta minua kohtaan äitinä, saatika sitten lapsen isää. Olen pettynyt tilanteeseen, en voi lopettaakaan neuvolassa käyntiä lastensuojelutoimenpiteiden takia, yksityiseen lääkäriin meillä ei ole varaa.

Onko kenelläkään jotain neuvoja/lohduttavia sanoja tähän tilanteeseen?

Kommentit (138)

Vierailija
61/138 |
19.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onneksi minä sain lapseni jo pari vuosikymmentä sitten. Silloin oli niin äitiys- kuin lastenneuvolassa sellaiset elämää nähneet tädit, joiden kanssa kaikki kävi eikä ollut turhaa nipotusta.

Mutta mistä johtuu, että nykyään neuvoloissa on tuollaista natsimeininkiä? Onko "neuvonnassa"menty jo liian pitkälle, kun on pitkiä ja yksityiskohtaisia ruokarajoituslistoja, on kokeita, testejä, lomakkeita ... ? Johtuuko se henkilökunnan ammattitaidottomuudesta tai pitäisikö sanoa pikemminkin "uusavuttomuudesta" vaiko uusista toimintaohjeista, jotka sitovat ja määräävät heitäkin.

Totuus kun on kuitenkin se, että ei ne lomakkeet pelasta pahimmalta, ei perhesurmiltakaan. Kun ihmiset eivät kuitenkaan usko saavansa oikeaa apua sillä tavalla kuin vielä 1990-luvulla, kuten ammattaitoisen kodinhoitajan päiväksi kotitöihin jotta sai hetken levätä ja neuvolan lypsykoneen moneksi viikoksi, ei todellisia ongelmia kannata edes kertoa kun pelätään lastensuojelua.

Vierailija
62/138 |
19.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minusta kuulostaa, että olette itse yliherkkyydellänne nyt tuon ongelman aiheuttaneet. Jos missään arvoissa ei ole vikaa eikä tutkimuksissa, ja itsekin sen tiedät, niin minkä vuoksi otat neuvolan sanomiset niin vakavasti? Ja oikeasti nyt - miehesi itkee, jos terkka ei puhu hänelle englantia?! Ei kaikki osaa niin hyvin kieltä, että voisivat ammattitermistöä täydellisesti puhua vieraalla kielellä, vaikka toki sekin olisi hyvä osata. Mikset itse tulkannut? Ei anna kovin tasapainoista kuvaa teistä tuo jatkuva terveydenhoitajan vaihtaminen ja valitusvirsi.

Mulla ei ole ikinä ollut mitään ongelmaa neuvolan kanssa, ei äitiys- eikä lastenneuvolan, suhtaudun positiivisesti ja ystävällisesti, ja jos en ole asiasta samaa mieltä niin saatan päästää asian vaan toisesta korvasta ulos. Se on vaan neuvola, ei mikään absoluuttisen tiedon ja totuuten pyhättö! Monesti sen terveydenhoitajan omatkin kokemukset ikävä kyllä vaikuttaa asennoitumiseen, ja toiset mieluummin nostavat esim. Jotain oireita esille, koska niihin voi liittyä riskejä, olisiko sitten vaan parempi hyssytellä, ja odottaa, josko odottaja itse googlaa kaikki asiat ja kysyy? Olen saanut todella hyvää hoitoa äitiysneuvolassa, ja lastenneuvolassa vaikka on ollut hankalampiakin reissuja uhmaikäisen lapsen kanssa. Kun itse suhtautuu positiivisesti, niin niistäkin on selvitty, on käyty tarpeen vaatiessa uudestaan jos ei testailut sillä reissulla ole sujuneet. Ehkä täällä on hyvä neuvolakin, ja osaavat terveydenhoitajat, kun sinne on ihan mukava mennä, ja saa tukea ja tietoa, ei moittimista ja pelottelua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
63/138 |
19.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole ihan samalla alalla mutta kun työssäni kohtaan "englanninkielisen" ulkomaalaisen miehen (lue: somali tai muu Afrikan suunnalta) ja hänen reippaasti ylipainoisen, negatiivisella asenteella varustetun (raskaushöyryisen) suomirouvansa, osaan jo odottaa ongelmia.

Minua on syytetty rasistiksi kun ehdotan perheelle tukitoimia, esim. lapsen kielitaito on vaillinaista kun kuulee vain sitä rallienglantia kotonaan. Minua on syytetty vainosta kun soitan kolmatta kertaa varatakseni perheelle aikaa esim. perheneuvolaan. Minua on haukuttu tiukkapipoksi kun en suostu odottamaan myöhästelevää perhettä koko iltapäivää, vaan siirryn muihin työtehtäviin, ihan sama onko Afrikassa erilainen aikakäsitys. Nämä muutamat esimerkit mainitakseni.. ja niin, en osaa englantia hirveän hyvin, pärjään ulkomailla mutta mielestäni vaatimukset puhua virastossa kielellä jota ei hallitse, on hasardia. Puolisolle voi myös tulkata.. ja vaikkei sitä tulkkia tarvitse makkarissa pitää, voi sellaisen palkata. Ihmettelen myös miten Suomessa 8 vuotta asunut ei osaa edes alkeellista kommunikoitia maan valtakielellä.

Nää myöhästelijät on kyllä melkoinen riesa. Neuvola-aikoja annetaan päivälle 2-8 riippuen siitä, mitä muita töitä ko. päivälle osuu (meillä tehdään mm. kotikäyntejä ja ollaan osa-aikaisesti perheneuvolan (entinen ehkäisyneuvola) puolella). Pyrin aina antamaan tietynlaiselle perheelle päivän viimeisen ajan, jotta muiden perheiden aikataulut eivät menisi sekaisin. Todella usein käy niin, että kun annettu aika on 13.00, perhe ja osa sukua saapuu paikalle 15.00. Odotushuoneessa ei odotella, vastaanottotilan ovi tempaistaan auki ja halutaan palvelua. Minulla voi tuohon aikaan olla puhelintunti, joten paikalla ei ole asiakkaita, koska he ovat kaikki puhelimen toisessa päässä. Se ei haittaa, kaksi tuntia myöhässä saapuva perhe olettaa, että nyt saa palvelua. Ja kun ei saa, alkaa hirveä valitus siitä, miten olen rasisti. Siitä huolimatta tyhjennän huoneen, annan uuden ajan ja muistutan, että tämä on Suomi, ei Afrikka.

Oi kyllä! En ole th-alalla, ongelma muuallakin. Ei käsitetä, että ajan menettää jos tulee tuntikaupalla myöhässä. Ja voihan se suomalainen odottaa, jonka aika on nyt, kun hänen ylhäisyytensä suvaitsi saapua vain x tuntia myöhässä. Ja kun ei käy, olet rasisti. Ja tosiaan, jos on ollut Suomessa 10 + vuotta, niin luulisi omaavan edes alkeellisen kielitaidon, mutta ei. Ainut mitä suomeksi osaa, on Sinä Rasisti kun ei kohdella kuninkaana. Että ei se "huono palvelu" ole aina ihan niin kuin asiakas/potilas väittää!

Menee jo kovasti ot: n puolelle, mutta kun ap ei halua yhtään valaista tilannetta...

Vierailija
64/138 |
19.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meidän äitiysneuvolan täti on kuin seipään niellyt, ei koskaan hymyile eikä edes hymähdä jos vitsailen jotain. Kolmas lapsi tulossa joten neuvolakäynnit on tuttua huttua. Eipä siellä käydä kuin pissimässä tikkuun, katotaan verenpaineet, kuunnellaan sydänäänet ja toivotetaan hyvät päivänjatkot. Olishan se mukava kun olis joku "tosi hyvä tyyppi" neuvolatätinä, mutta ajaahan tuokin asiansa. Odotitko AP jotain hehkutusta, kukittamista ja juhlia neuvolalta? Ja on täysin ymmärrettävää, että neuvolassa puhutaan äidin äidinkieltä väärinkäsitysten välttämiseksi! Sinähän luonnollisesti tulkkaat sitten isälle!

Kaksi ensimmäistä lasta olen synnyttänyt ulkomailla ja siellä "neuvolassa" ei edes vilkaistu minuun vaan lääkäri vain naputteli tietokonetta ja hoitaja mittasi verenpaineet. Niin ja jokaisella neuvolakäynnillä lääkärit ja hoitajat olivat eri. Siihen verrattuna neuvolakäynnit Suomessa on ihan luxus tasolla.

65/138 |
19.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niin, tosiaan mun 'mt-häiriö' ei oo oireillut aikoihin ja psykiatrin lausunto tästä on mun tiedoissa. Tietenkään eihän millään tälläisellä ole mitään merkitystä kun diagnoosin on kerran saanut niin se on näköjään ikuinen leima otsassa ja mua kohdellaan aina sen mukaan, olin sitten parantunut tai en. Ikäväähän se on, jos tämä tulee hankaloittamaan synnytyskokemusta sairaalassa jotenkin ihan vaan sen takia, että neuvolakortissa on tästä maininta. 

On myös aika järkyttävää, että kun kokee saavansa huonoa kohtelua ja siitä uskaltaa mainita, kaikki asennoituu heti niin, että mussa on jotain vikaa. Että ei ole edes sitä mahdollisuutta, että ehkä siinä systeemissä saatika työntekijöissä olis parantamisen varaa. 

Olen joutunut vaihtamaan th:ta nyt monta kertaa ja se varmaan kuulostaa pahalta, mutta eipä noita kritisoijia näytä kiinnostavan se mun kokemus siitä, että miksi näin on jouduttu menettelemään. Näyttää siltä, että neuvola tarkoituksellisesti haluaa tehdä tämän meille hankalaksi koska me ei olla sopeuduttu siihen heidän asettamaan 'muottiin' ideaalivanhemmista, ja olen uskaltanut tuoda myös esille kokemani epäkohdat heidän palveluissaan. 

Joka tapauksessa, neuvolan tarkoitus on saada odottavalle äidille hyvä ja turvallinen olo, uskoisin ainakin näin. Jostain syystä tämä ei vain päde jokaiseen perheeseen ja mulle näistä käynneistä on aiheutunut niin paljon enemmän haittaa kuin hyötyä, ja ahdistaa jo nyt ajatus siitä, että lapseni jotuisi tuollaisten ihmisten kohdeltavaksi. 

Kiitän paljon teitä, jotka ymmärrätte tuomitsemisen sijaan. Ehkä tosiaan nyt vaan parempi mun käydä siellä yksin, tehdä vaan ne pakolliset mittaukset ja kai mullakin on lupa näyttää pettymykseni, jos koen että se th kohtelee liian huonosti ja loukkaavasti. Eikä mun täydy sille mitään henkilökohtaisia asioita esim. parisuhteesta alkaa avautumaan, jos tämä johtaa uuteen lasuun niin sitten johtaa :D  

Tosiaan ei kai niitä lasuja tarvitse sen kummemmin edes pelätä, kun ei mitään oikeaa aihetta niihin ole. Me itse ollaan lasta kauan suunniteltu ja hartaasti odotettu ja tiedetään olevamme sille parhaat mahdolliset vanhemmat ja rakastavamme sitä aivan mielettömästi.

Ainoa mitä olis toivonut olis, että kohdeltais edes jonkinasteisella kunnioituksella ja muhun suhtauduttas niinkuin tulevaan äitiin, ei niinkuin johonkin pikkulapseen. Mutta turha varmaan ottaa mitään mitä se sydämetön täti sanoo henk.koht, sen suhtutuminen kertoo loppupeleissä vaan hänestä itsestään, ei niinkään minusta. 

Vierailija
66/138 |
19.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei se mikään ihme, jos ette ota vastaan tunteja myöhästyneitä. Meiltä jäi kerran lääkäri väliin, kun myöhästyttiin 4 minuuttia. Oli vähän hankala aamu. Yritettiin ylipuhua neuvolalääkäri tarkastamaan täysin terve ja normaali poika, mutta ei suostunut.

Ajateltiin jättää koko lääkäri väliin, mutta neuvolasta kuitenkin soiteltiin puolen vuoden päästä ja saatiin uusi 20 minuutin aika. Tarkastukseen meni muistaakseni 8 minuuttia. Kiva, että se virkaintoilija pääsi pätemään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
67/138 |
19.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap, oletko kovinkin nuori? Ja kauanko olette asuneet yhdessä tai seurustelleet puolisosi kanssa?

Vierailija
68/138 |
19.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tässä ketjussa vastaillaan nyt näin, mutta olen lukenut lukemattomia ketjuja, joissa neuvolaa nimenomaan arvostellaan ap:n kuvaamalla tavalla ja pahemmallakin.

Ap, täällä aihe vapaa-palstalla on ollut jo iät ja ajat sellainen omituinen tapa, että ap on aina väärässä. Olen joskus kysynyt käänteisesti asioita vain huomatakseni, että ap on aina väärässä, kysyi hän mitä tahansa.

Sinut on tässä diagnosoitukin...uskomatonta.

Koeta vain kestää tämä neuvola-aika ja keskity tulevaan lapseesi ja iloitse hänestä miehesi kanssa. Ota neuvolakäynnit mahdollisimman rennosti, niin rennosti kuin pystyt.

Asun itse ulkomailla ja neuvolan sijaan täällä mennään muutaman viikon välein tapaamaan gynekologia raskauden aikana. Se oli ihana systeemi! Ei ollut neuvolaa ikävä!

Tsemppiä!

Joidenkin kanssa henkilökemiat eivät kohtaa, se on selvä ja normaalia.

Mutta jos terkkari on vaihtunut useaan otteeseen ja jopa neuvolakin (?) ja kaikki ovat tahallaan ilkeitä, niin herää vähän epäilys.

Tulee mieleen, että onko niin ettei mitään negatiiviseen suuntaankaan saa sanoa, jottei ap saa hermoromahdusta? Jos pelkkä sivulause esim. keskenmenon mahdollisuudesta niillä ja niillä viikoilla tai raskausmyrkytys yms. saa ap:n pois tolaltaan ja haluamaan toisen terkkarin, niin olisiko jonkinlainen psykologikäynti ennemminkin paikallaan?

Jos on noin sairaalloinen kammo kaikkea sitä kohtaan mikä voi mennä pieleen, niin synnytyksen jälkeen se tulee pahenemaan. Itse en raskausaikana pahemmin pelännyt, mutta lapseni syntymän jälkeen alkanut kätkytkuoleman pelko oli jotain aivan lamauttavaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
69/138 |
19.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sä olet ap muokannut niin pahasti että sossu voi ottaa synnäeiltä lapsen huostaan.

Vierailija
70/138 |
19.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap. Ymmärtäisin satunnaisen huonon kokemuksen. Terveydenhoitoalallakin voi olla ihmisiä, joiden oikea ammatti olisi jokin ihan muu - näitä on jokaisella alalla.

Mutta jos joku vetää magneetin tavoin VAIN kamalia ihmisiä ja huonoa palvelua/kohtelua, niin aika väistämättä siinä alkaa epäillä ko. henkilön omaa asennetta.

Onko tullut pieneen mieleesikään, että ehkä sinä itse liioittelet ja olet yliherkkä? Vaadit kohtelua, joka ei neuvolaan tai muuallekaan terveydenhoitoon kuulu. Ota huomioon, että neuvolan tehtävä ON seurata äidin ja lapsen terveydentilaa, joten se on väistämättä ongelmakeskeistä. Koska nimenomaan niiden mahdollisten poikkeaminen ja ongelmien bongaaminen mahd. varhaisessa vaiheessa on tärkeää.

Jos kaipaat iloista jutustelua odotusajan mahtavuudesta, mene perhekerhoon juttelemaan muiden äitien ja raskaana olevien kanssa. Tosin heilläkin saattaa olla aika hurjia juttuja, joita mimosahipiäinen nainen ei ehkä halua kuulla... Mutta ainakin saat itse päättää, mitä kerrot jos kerrot.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
71/138 |
19.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tilts kirjoitti:

Joka tapauksessa, neuvolan tarkoitus on saada odottavalle äidille hyvä ja turvallinen olo, uskoisin ainakin näin. Jostain syystä tämä ei vain päde jokaiseen perheeseen ja mulle näistä käynneistä on aiheutunut niin paljon enemmän haittaa kuin hyötyä, ja ahdistaa jo nyt ajatus siitä, että lapseni jotuisi tuollaisten ihmisten kohdeltavaksi. 

Uskot väärin. Neuvolan tehtävä on huolehtia äidin ja lapsen terveydestä. Huolehtia, vaikka siitä tulisi äidille ikävä olo.

Jos sinun ja lapsen terveydestä huolehtimisesta tulee ikävä olo, mikä on tietysti valitettava, niin kannattaa tutkiskella itseään ja omaa käytöstään, oli neuvolatätien käytös minkälaista hyvänsä. Nämä ihmiset kohtaavat kymmeniä naisia viikottain, voisiko heillä kolmella kuitenkin olla jonkinlaista osaamista ja ymmärrystä työhönsä?

Ihmiset ottavat huonosti vastaan kritiikkiä ja ovat lojaaleja kollegoita kohtaan. Sitä on vaikea, jollei mahdoton muuttaa.

Vierailija
72/138 |
19.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nyt kehoittaisin teitä rauhoittumaan ja ottamaan loput seurantakäynnit tosiaan ihan vaan rutiininomaisina käynteinä ja lopettaisitte ilmeiden ja eleiden ylitulkitsemisen. Neuvolahenkilökunnalla voi olla myt vähän vaikeuksia suhtautua teihin ja hekin ovat varpaillaan sanomisissaan jos olette jo monta kertaa vaihtaneet neuvolatätiäkin. Varmaan haluavat nyt tosiaan varmistaa että kaikki menee oikein ja tulette puolin ja toisin ymmärretyksi.

Vaikuttaa että tuosta on nyt tullut jonkinlainen kehä jota ette osaa lopettaa vaan olette nyt itse leimanneet itsenne niin että varmasti kaikki olisivat teitä vastaan, en usko että näin on mutta ette osaa päästää noista ajatuksista nyt irti.

Miehen ei minusta kannata neuvolaan enää lähteä kun ei kieltä ymmärrä ja jos se ettei henkilökunnalla ole täydellistä kielitaitoa loukkaa häntä niin parempi että tulkkaat keskeisimmät kuulumiset sitten kotona.

Relax nyt ja onnea odotukseen!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
73/138 |
19.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kamalalta kuulostaa, mutta Hei,se on vain KUITENKIN neuvola, ei mitään elämää suurempaa... ei millään pahalla, mutta kuulostaa siltä että kulutatte kaupungin resursseja ilman mitään sen suurempaa tarvettä. Se varmasti neuvolan henksaa harmittaa. Suomessa ette myöskään voi vaatia palveluja englanniksi, valitettavasti se on kohtuutonta kun kyseessä kuitenkin vain yksin neuvola käynti...

Kuulostaa siltä että oletit neuvolan rullaavan punaisen maton jalkojesi juureen. Käynnit ovat kuitenkin vain rutiinitarkastuksia.

Tottakai neuvolapalvelut tarjotaan vanhemman kotikielellä. Sinne tilataan tulkki sitä varten. Ainakin päiväkodissa on ihan kielto, ettei henkilökunta saa yrittää tulkata englanniksi, koska viranhaltijalla on vastuu, jos käyttää väärää termiä tai muuten tulee väärinymmärrys.

Omassa päiväkodissamme erään lapsen vasu-keskustelu viivästyi todella paljon, koska vanhemman kielen mukaista tulkkia (islanti) ei saatu paikalle kovin helposti. 

Vierailija
74/138 |
19.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kommentin 74 kirjoittaja jatkaa nyt vielä sen verran että minusta tuo mielenterveystausta on ihan ok olla papereissa tiedossa myös menemään synnytyslaitokselle niin osaavat tarvittaessa synnytyksen jälkeen auttaa ja tukea sinua kun normaalitilanteessakin tunnemyrsky lapsen synnyttyä voi olla melkoinen. Ei se tieto siellä haittaa vaikka tällä hetkellä olisitkin terve.

Ja henkilökuntaa on tosiaan voinut kovasti hämmentää tilanne jossa isä poistuu neuvolasta itkuisena ja ovat varmasti olleet vaan huolissaan että mistä on kysymys. Ei varmaan ihan jokapäiväistä toimintaa ja reaktioita heidän arjessaan ole ja teidän pitäisi osata nyt katsoa myös tilannetta miltä se heidän silmiin on näyttänyt.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
75/138 |
19.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuo on sitä "varhaisen puuttumisen" toimintakulttuuria, jossa on jo menty liian pitkälle. Huolihullutusta, kuten joku viisas on sitä nimittänyt. Sama jatkuu sitten päiväkodissa, koulussa jne.

Vierailija
76/138 |
19.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onneksi olkoon! Sinulla on ihana mies, joka haluaa olla mukana vauvan kehityksessä. Se on aivan mahtavaa! :) 

Neuvolat ottakaa rennolla asenteella tästä lähtien, käännät miehellesi kaiken mitä hoitaja sanoo (Alat englanniksi puhumaan kesken kaiken, jos hoitaja yrittää vängätä asiaa eteenpäin antamatta aikaa kääntämiselle). Ottakaa nämä käynnit pakkopullana, älkää ottako niistä turhaa stressiä. Tärkeintä on te ja tuleva vauva. 

Onnea! 

Vierailija
77/138 |
19.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

En ole ihan samalla alalla mutta kun työssäni kohtaan "englanninkielisen" ulkomaalaisen miehen (lue: somali tai muu Afrikan suunnalta) ja hänen reippaasti ylipainoisen, negatiivisella asenteella varustetun (raskaushöyryisen) suomirouvansa, osaan jo odottaa ongelmia.

Minua on syytetty rasistiksi kun ehdotan perheelle tukitoimia, esim. lapsen kielitaito on vaillinaista kun kuulee vain sitä rallienglantia kotonaan. Minua on syytetty vainosta kun soitan kolmatta kertaa varatakseni perheelle aikaa esim. perheneuvolaan. Minua on haukuttu tiukkapipoksi kun en suostu odottamaan myöhästelevää perhettä koko iltapäivää, vaan siirryn muihin työtehtäviin, ihan sama onko Afrikassa erilainen aikakäsitys. Nämä muutamat esimerkit mainitakseni.. ja niin, en osaa englantia hirveän hyvin, pärjään ulkomailla mutta mielestäni vaatimukset puhua virastossa kielellä jota ei hallitse, on hasardia. Puolisolle voi myös tulkata.. ja vaikkei sitä tulkkia tarvitse makkarissa pitää, voi sellaisen palkata. Ihmettelen myös miten Suomessa 8 vuotta asunut ei osaa edes alkeellista kommunikoitia maan valtakielellä.

Jep, et yhtään ennakkoluuloinen yleistyksen kuningatar -_- kuinkahan monta kyseistä ceissiä sinulla on ja jokainen varmasti käyttäytyy juuuuri tuolla lailla.

Annappa arvaan; yksi!

Vierailija
78/138 |
19.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole ihan samalla alalla mutta kun työssäni kohtaan "englanninkielisen" ulkomaalaisen miehen (lue: somali tai muu Afrikan suunnalta) ja hänen reippaasti ylipainoisen, negatiivisella asenteella varustetun (raskaushöyryisen) suomirouvansa, osaan jo odottaa ongelmia.

Minua on syytetty rasistiksi kun ehdotan perheelle tukitoimia, esim. lapsen kielitaito on vaillinaista kun kuulee vain sitä rallienglantia kotonaan. Minua on syytetty vainosta kun soitan kolmatta kertaa varatakseni perheelle aikaa esim. perheneuvolaan. Minua on haukuttu tiukkapipoksi kun en suostu odottamaan myöhästelevää perhettä koko iltapäivää, vaan siirryn muihin työtehtäviin, ihan sama onko Afrikassa erilainen aikakäsitys. Nämä muutamat esimerkit mainitakseni.. ja niin, en osaa englantia hirveän hyvin, pärjään ulkomailla mutta mielestäni vaatimukset puhua virastossa kielellä jota ei hallitse, on hasardia. Puolisolle voi myös tulkata.. ja vaikkei sitä tulkkia tarvitse makkarissa pitää, voi sellaisen palkata. Ihmettelen myös miten Suomessa 8 vuotta asunut ei osaa edes alkeellista kommunikoitia maan valtakielellä.

Jep, et yhtään ennakkoluuloinen yleistyksen kuningatar -_- kuinkahan monta kyseistä ceissiä sinulla on ja jokainen varmasti käyttäytyy juuuuri tuolla lailla.

Annappa arvaan; yksi!

Ei, kyllä nämä ovat tuon sortin ihmisissä enempi sääntö kuin poikkeus. Toki heissäkin on asiallisia tyyppejä, mutta valitettavan harvassa.

Vierailija
79/138 |
19.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hei! Ota lähtökohdaksi se, että neuvola EI ole pakollinen. Kaiken saman voi hoitaa yksityiselläkin.

Vierailija
80/138 |
19.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Älkää menkö sinne. Ja kas, ongelma on poissa.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän yksi kolme