Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kamala, kamala neuvolakokemus

19.10.2016 |

Onko täällä muita äitejä, jotka kokevat että neuvola on pilannut ison osan raskautta?

Me miehemme kanssa hartaasti odotettiin ja suunniteltiin lasta. Itse valmistauduin raskauden olevan elämäni onnellisinta aikaa. Mutta ensimmäisen neuvolakäynnin jälkeen kaikki nuo iloiset ja positiivset tunteet raskaudesta hävisivät.

Neuvolassa meitä on kohdeltu suorastaan törkeällä tavalla. Raskauteen suhaudutaan kuin sairauteen. Olemme monta kertaa maininneet, että emme mielellään kuuntele joka ikisellä tapaamisella kaikkea sitä, mikä voi mennä vikaan. Toiveemme on täysin ignoorattu, vaikka minulla ei ole ollut kerrassaan minkäänlaisia fyysisiä oireita mistään vakavammasta. Neuvolahoitajaa ollaan vaihdettu jo kolme kertaa ja nyt koko neuvolaakin, olemme tehneet yhdestä hoitajasta valituksen, mikä johti siihen että lopulta halusin lopettaa koko neuvolassakäymisen mistä seurasi tietenkin ennakoiva lastensuojeluilmoitus ja nyt kävimme kolmannella hoitajalla, joka oli kamalin kaikista. Hän syytti minua ja miestäni siitä, että olemme hoitajia vaihdelleet, hän sai sen kuulostamaan siltä, että meissä olisi jotain vikaa. Mieheni äidinkieli on englanti, mutta he olivat nyt neuvolan esimiehen kanssa oikein yhteistoimin päättäneet, että meidän kanssa asioidaan vain ja ainoastaan suomeksi väärinkäsitysten välttämiseksi. Mieheni todella haluaa olla lapsen elämässä mukana ja tuntee jo valmiiksi, että hänet ignoorataan täysin, ja hän purskahti itkuun tapaamisessa. Hoitaja ignoorasi mieheni reaktion lähes täysin puhuen minulle kirkkain silmin vain suomea, jolloin mieheni täytyi poistua tapaamisesta.

Neuvolatäti oli erittäin tyly minuakin kohtaan, ei hymyillyt kertaakaan, ei kuunnellut vastauksiani esittämiinsä kysymyksiinsä loppuun, ei kysynyt kertaakaan, onko minulla jotain epäselvyyttä jostain. Kun iloitsin painoni ollessa täysin normaalilukemissa, hän korosti, miten se voi vielä muuttua epänormaaliksi ja miten tärkeää on mittailla ja seurata kaikkea mahdollista. Hän mainitsi raskausmyrkytyksen mahdollisuuden ainakin 3 kertaa tapaamisen aikana, vaikka mitään siihen viittavia oireita minulla ei ole. Muutenkin hän oli hyvin kylmäkiskoinen epämukavan oloinen ihminen, ja käynnistä jäi hyvin pettynyt ja epämukava olo.

Minulla on myös todettu eräs mielenterveyden häiriö, mutta olen oman kokemukseni mukaan parantunut siitä täysin, mutta neuvolan painostuksesta olen kuitenkin käynyt psykiatrisella poliklinikalla säännöllisesti lääkärin seurannassa. Neuvolatäti kuitenkin näki tarpeelliseksi kirjata sen jopa äitiyskorttiin, ja kirjoittaa perään vielä, että käytössäni ei ole lääkitystä (mitä siis en todellakaan enää tarvitse + en uhraisi lapsen terveyttä sillä). Nyt en voi olla miettimättä, saavatko he väärän kuvan synnytyssairaalassa voinnistani jos näytän neuvolakortta tuollaisella informaatiolla mikä siis on hyvin harhaanjohtavaaa ja täysin turhaa.

Tuntuu vahvasti siltä, että neuvolatäti ja neuvolan esimies ovat ihan tarkoituksella päättäneet tehdä tämän raskauden minulle ja miehelleni mahdollisimman vaikeaksi. Heillä ei ole minkäänlaista kunnioitusta minua kohtaan äitinä, saatika sitten lapsen isää. Olen pettynyt tilanteeseen, en voi lopettaakaan neuvolassa käyntiä lastensuojelutoimenpiteiden takia, yksityiseen lääkäriin meillä ei ole varaa.

Onko kenelläkään jotain neuvoja/lohduttavia sanoja tähän tilanteeseen?

Kommentit (138)

Vierailija
21/138 |
19.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä mä just luin.....?

Vierailija
22/138 |
19.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joo, kyllä on syytäkin tehdä lasu.

Mutta ei varmaan ole mahdotonta saada englanninkielentaitoinen terkka tai kätilö. Onnistuu ihan vaan puhumalla itsepäisesti englantia kaiken aikaa kuin ei itse ymmärtäisi suomea.

Vaatikaa kuitenkin englanninkielentaitoista sosiaalityöntekijää lastensuojeluasiassa nimenomaan siitä siitä syystä, että miehesikin pysyisi kartalla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/138 |
19.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Muuten hyvä mutta neuvolassa käynti on vapaaehtoista. Ei siitä lasua tule jos ei käy.

Nimenomaan näin! Yhden kerran pitää käydä, yleensä neuvolalääkärillä, ja viedä todistus lapsesta kelaan, että saa hakea äitiyspäivärahaa. Suomessa on myös ihmisiä, jotka ostavat itse kätilön/doulan palveluja, ei mitää lasua siitä seuraa. Ihminen saa jopa synnyttää omassa kodissaan, kuten itsekin olen tehnyt.

Vierailija
24/138 |
19.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vai että ap on "oman kokemuksensa mukaan parantunut"? No, se taitaa olla vain hänen oma kokemuksensa. Usein mt-potilaat uskovat itse olevansa täysin terveitä ja muut vain kuvittelevat, että heitä vaivaa jokin ja vainoavat heitä. Hyvin tyypillinen ajatuskulku.

Maininta neuvolakortissa "ei lääkitystä käytössä" lienee erittäin olennainen tieto. Toivottavasti lääkitys tulee takaisin käyttöön viimeistään kun lapsi syntyy.

Vierailija
25/138 |
19.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Neuvolaan täytyy jo lähtökohtaisesti suhtautua kuin hammaslääkäriin, ei sinne mielellään mene mutta pakko on. Koko instansihan on nykyaikana, ainakin näin miehisestä näkökulmasta täysin turha. Mitäänhän todelista apua neuvolasta ei ole enään saanut vuosiin, kaikki vauvojen itkut ovat aina koliikkia ja refluksia ei ole olemassakaan, lisäksi jos erehdyt valitittamaan väsymystäsi, niin saat vielä vittuilut kaupanpäälle. Kaikille tuleville vanhemille annan neuvon; hankkikaa se vakuutus jo ennen lapsen syntymää, neuvola ei teitä auta.

Äitiysneuvolassa ei käydä itkuisen vauvan kanssa, vaan raskausaikana.

Neuvolassa vastaanottaa terveydenhoitaja, joka ei saa diagnooseja edes tehdä. Diagnoosin saa lääkäriltä. Miksi ylipäätään mennä taukoamatta huutavan ja pulauttelevan vauvan kanssa neuvolaan, jos on syytä epäillä, että vauvalla ei ole kaikki hyvin?

Mulle ei ole ikinä vittuiltu neuvolassa. Sitä vittuilua voi hyvin pitkälle vältellä käyttäytymällä itse asiallisesti. Terkkareita toki on moneen junaan, mutta pääsääntöisesti noin. Pätee muissakin tilanteissa, joissa ollaan ihmisten kanssa tekemisissä.

Vierailija
26/138 |
19.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tässä ketjussa vastaillaan nyt näin, mutta olen lukenut lukemattomia ketjuja, joissa neuvolaa nimenomaan arvostellaan ap:n kuvaamalla tavalla ja pahemmallakin.

Ap, täällä aihe vapaa-palstalla on ollut jo iät ja ajat sellainen omituinen tapa, että ap on aina väärässä. Olen joskus kysynyt käänteisesti asioita vain huomatakseni, että ap on aina väärässä, kysyi hän mitä tahansa.

Sinut on tässä diagnosoitukin...uskomatonta.

Koeta vain kestää tämä neuvola-aika ja keskity tulevaan lapseesi ja iloitse hänestä miehesi kanssa. Ota neuvolakäynnit mahdollisimman rennosti, niin rennosti kuin pystyt.

Asun itse ulkomailla ja neuvolan sijaan täällä mennään muutaman viikon välein tapaamaan gynekologia raskauden aikana. Se oli ihana systeemi! Ei ollut neuvolaa ikävä!

Tsemppiä!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/138 |
19.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi hyvinkin olla, että neuvolasta käymättömyydestä seuraa nykyisin lasu. Minun kokemuksen mukaan lasu seuraa nykyisin ihan kaikesta, mikä jollain tapaa herättää viranomaisen huomion. Kaveri sai lasun siitä, kun perui pari kertaa nuorensa ajan nuorisopsykalle, koska perheessä oli useita eri virustauteja.

Minun murrosikäiseni ovat saaneet lasuja varsin tavallisista teini-ikäisten irtiotoista. Ekaluokkalaiset saivat lasun, kun olivat särkeneet autiotalon ikkunoita, isompien lasten perässä.

Mielestäni lasusta on tullut vastuunsiirtämisen keino, jolla viranomainen rollii lastensuojelulle ihan kaikesta. Se on kuin mikäkin urkintakoneisto, jolla kannellaan jopa avunhakemisesta lastensuojeluun ja sillä tavoin entisestään nostetaan kynnystä avunhakemiseen.

28/138 |
19.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ok... Mistähän aloitettaisiin? Ensinnäkin, neuvola on olemassa vauvasi hyvinvoinnin seuraamiseen sinun hyvinvointisi lisäksi. Se, että sinä et halua kuunnella millaiset raskausmyrkytyksen oireet ovat, ei tarkoita, etteikö terveydenhoitaja haluaisi sinun jäävän henkiin ja lapsesi pelastuvan. Siksi he kertovat sinulle niitä oireita, jotta sinä huomaat sen tarpeeksi ajoissa. Siellä ajatellaan sinun napaasi pidemmälle, eli myös vauvan hyvinvointia. Uskoisin sinunkin siitä välittävän, koska kerroit ettet vahingoittasi lastasi edes tarpeellisella psyykelääkityksellä. Vai oliko se vain tekosyy sille, ettet halua käyttää lääkkeitäsi?

Painonnoususta varoittaminen on minusta ihan asiallista, jos normaalipainossa pysyminen on sinulle niin tärkeää, että siitä tarvitsee neuvolassa iloita. Olisi se kurja jos yhtäkkiä menet normaalipainon yli ja 'kukaan ei ole sinulle kertonut'.

Minunkin mieheni on englanninkielinen, mutta koska hänellä on suomalainen vaimo ja asuu Suomessa osan aikaa, hän on opetellut kielen. Kun hän ei jotain ymmärtänyt, hän kysyi. En olettanut th:n hoitavan asiaa englanniksi, koska minä olen suomenkielinen.

Se, että olet vaihtanut terveydenhoitajaa useita kertoja, kertoo meille muille, että se sijaan, että sinulle olisi osunut kummallisesti kamala th joka kerran, todennäköisyys on sen puolella, että 'vika' on siellä pöydän toisella puolen. 

Neuvolassa ei ole kuitenkaan pakko käydä, jos sen koet epämiellyttävänä. Älä nyt kuitenkaan menetä iloasi raskaudesta sen vuoksi. Kuulostat, anteeksi nyt, hormonaaliselta - mikä on äärimmäisen luonnollista. Kaikki tuntuu olevan elämää isompaa ja pienetkin asiat saavat hurjat mittasuhteet. Koita kuitenkin käydä jonkinlaisessa raskausajan seurannassa, vaikka sitten yksityisellä lääkärillä. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/138 |
19.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Neuvolakokemuksia on moneen junaan. Ensimmäinen äitiysneuvolan terveydenhoitaja omalla kohdallani ei ollut erityisen mukava tai luottamusta herättävä. En saanut myös tarpeeksi tietoa. Hän kirjoitteli lähetteet verikokeisiin ja muihin, niin ettei sanonut niistä minulle. Onneksi kaveri kysyi, että olenko käynyt verikokeissa ja vasta siinä vaiheessa tajusin, että se jokin käsin rustattu lippulappu oli lähete verikokeisiin.

Terveydenhoitaja sätti minua heti painosta, joka mitattiin ekan kerran turhan paksun talvivaatetuksen kanssa. Minulla oli siis toppahousut, kerrasto, huppari, villasäärystimet ja jotain muuta päällä, kun paino otettiin. Seuraavalla kerralla olikin jo kevät ja minulla oli joku ohkainen mekko päällä, joka ei varmasti paljoa painanut. Sitten sain haukut siitä, että olen yrittänyt laihduttaa raskausaikana, koska painoa ei ollut tullut. 

Tämä terkka lähti tekemään humanitäärista työtä johonkin ja ei ilmoittanut asiakkailleen mitään. Hoitajan numerossa pyöri viikkokaudet vaan joku tiedote ja läpi en päässyt. Kyse oli ekasta raskaudesta ja en tiennyt, että Kelalle pitää toimittaa lääkärintodistus tiettyihin viikkoihin mennessä. Mulla meni myös tokan ultran viikot ohi ja se downin-seula. Kun sitten vihdoin soitin neuvolanvaihteeseen, niin minulle selvisi tämä kaikki. Ekan ja seuraavan neuvolakäynnin välissä oli lähes neljä kuukautta väliä. 

Opiskelin ja tein kahta työtä, joten en erityisesti jaksanut stressata koko neuvola-asiaa eli en ollut itse aktiivinen. Tilanne olisi varmasti ollut erilainen, jos olisin itse älynnyt ottaa enemmän asioista selvää, mutta jotenkin vaan luotin, että ammattilaiset hoitaa ja kertoo, mitä pitää tehdä. Oloni oli koko raskauden hyvä ja kilojakin tuli lopulta vain kahdeksen lisää, joten en ehkä kokenut tarvitsevani kontrollointia.

Onneksi sain loppuajaksi uuden terveydenhoitajan, jonka kanssa meillä on ollut hyvä ja pitkäkestoinen suhde. Hän on hoitanut kaikki kolme raskauttani (lukuunottamatta ekan alkua) ja on nyt lastemme neuvolatäti.

Vierailija
30/138 |
19.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vaikea uskoa, että kaikki ovat olleet inhottavia. Neuvolan terkkojen työhän kuuluu kertoa asioista, mihin raskaana olevan täytyy osata kiinnittää huomiota, ettei komplikaatioita tule. Raskausmyrkytys on aika yleinen ja on tärkeätä, että äidit osaavat tunnistaa mahdolliset oireet niiden ilmaantuessa. Ei ne terkat pahaa tarkoita.

Olen kyllä kuullut omituisistakin terkoista, mutta omalle kohdalleni sattui oikein mukava terveydenhoitaja äitiysneuvolassa ja toinen lastenneuvolassa. Lastenneuvolassa terkka ei kyllä puuttunut lapsen pukluiluun, koska paino nousi. Ei edes sitten, kun puklaili soseetkin. No, se meni onneksi ohi, kun lapsi alkoi kävelemään. Siis lapsi puklasi oikeasti tosi paljon, enkä todellakaan voinut antaa nukahtaa tissille, olisi tukehtunut aivan varmasti.

Jos neuvolassa ei käy, niin neuvola voi tosiaan tehdä lastensuojeluilmoituksen, mutta vain jos heille herää huoli lapsen / sikiön turvallisuudesta. Jos käy yksityisellä raskauden seurannassa, niin ei se ilmoitus johda mihinkään toimenpiteisiin.

Susta itsestä tuntuu, että on väärin, että sun hoidetusta mt-ongelmasta on merkintä neuvolan tiedoissa ja äitiyskortissa. Se, että sulla ei ole lääkitystä tällä hetkellä, on varmasti vain positiivinen asia, se kertoo, että sairaus on hallinnassa. Neuvolankin on kuitenkin hyvä tietää sun mt-ongelmista, ihan siksikin, että osaavat tarjota sulle apua ajoissa. Äitiysneuvolan tehtävä on kuitenkin turvata äidin ja sikiön hyvinvointi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/138 |
19.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lasten seulonta on mennyt vikojen etsimiseksi. Pieninkin poikkeama ja testeissä ollaan.

32/138 |
19.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Lasten seulonta on mennyt vikojen etsimiseksi. Pieninkin poikkeama ja testeissä ollaan.

Mitä se sitten pitäisi olla? 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/138 |
19.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tässä ketjussa vastaillaan nyt näin, mutta olen lukenut lukemattomia ketjuja, joissa neuvolaa nimenomaan arvostellaan ap:n kuvaamalla tavalla ja pahemmallakin.

Ap, täällä aihe vapaa-palstalla on ollut jo iät ja ajat sellainen omituinen tapa, että ap on aina väärässä. Olen joskus kysynyt käänteisesti asioita vain huomatakseni, että ap on aina väärässä, kysyi hän mitä tahansa.

Sinut on tässä diagnosoitukin...uskomatonta.

Koeta vain kestää tämä neuvola-aika ja keskity tulevaan lapseesi ja iloitse hänestä miehesi kanssa. Ota neuvolakäynnit mahdollisimman rennosti, niin rennosti kuin pystyt.

Asun itse ulkomailla ja neuvolan sijaan täällä mennään muutaman viikon välein tapaamaan gynekologia raskauden aikana. Se oli ihana systeemi! Ei ollut neuvolaa ikävä!

Tsemppiä!

Luepas uudelleen ja ajatuksella tuo ap:n teksti. Ei se ihan normaalilta vaikuta.

Vierailija
34/138 |
19.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

HEL-NYC kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasten seulonta on mennyt vikojen etsimiseksi. Pieninkin poikkeama ja testeissä ollaan.

Mitä se sitten pitäisi olla? 

Vanhemmuuden tukemista ja lasten kasvun ja kehityksen tukemista. Ei arjalaista rodunjalostusta, jossa vain täydellinen puhdas keskivertonormi kelpaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/138 |
19.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos tämä ei ole provo niin kyllä vika nyt tuntuu olevan tulevassa äidissä.

Se on neuvola henkilökunnan työtä ja velvollisuutta merkitä tietosi korttiin, mielenterveydellinen häiriö on AIKA oleellinen seikka pienen vauvan ja jaksamisen kannalta! Haloo nyt!

36/138 |
19.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

HEL-NYC kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasten seulonta on mennyt vikojen etsimiseksi. Pieninkin poikkeama ja testeissä ollaan.

Mitä se sitten pitäisi olla? 

Vanhemmuuden tukemista ja lasten kasvun ja kehityksen tukemista. Ei arjalaista rodunjalostusta, jossa vain täydellinen puhdas keskivertonormi kelpaa.

Seulonta? Seulonta on juurikin vikojen etsintää. Neuvola on vanhemmuuden ja lasten kasvun ja kehityksen tukemista varten. Seulonnat ovat vikojen etsintää.

Ei tarvitse pitää sitä arjalaisena rodunjalostuksena, mitä se ei olekaan, koska valtaosa äideistä tahtoo säästää syntyvän lapsensa kärsimyksiltä, mitä esim. jotkut pian syntymän jälkeen kuolemaan johtavat poikkeamat aiheuttavat, tai jo syntyneen lapsen tapauksessa - häntä ei terminoida tai steriloida.

Seulonnoissa ja näissä "arjalaisissa rodunjalostuksissa" huomataan monesti vika tai vaiva, jonka saa ajoissa huomattuna korjattuna. Jotkut näistä ovat harmittomia, mutta jotkut ovat esim. kivuliaita lapselle. Kyllä minä haluaisin sellaisesta tietää ajoissa sen sijaan, että lapsia ei seulottaisi. Olisi aika karmea tietää että oma lapsi kärsii turhaan.

Vierailija
37/138 |
19.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sorry, joudun IGNOORAAMAAN tämän täysin. Surkeaa, 0/5.

Vierailija
38/138 |
19.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mun sisko on umpihullu bibo ja luulee olevansa ylivertainen. Muissa on vika. On sillä lääkkeet mutta silti se sössii koko elämänsä ja muidenkin jos pystyy.

Vierailija
39/138 |
19.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

HEL-NYC kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HEL-NYC kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasten seulonta on mennyt vikojen etsimiseksi. Pieninkin poikkeama ja testeissä ollaan.

Mitä se sitten pitäisi olla? 

Vanhemmuuden tukemista ja lasten kasvun ja kehityksen tukemista. Ei arjalaista rodunjalostusta, jossa vain täydellinen puhdas keskivertonormi kelpaa.

Seulonta? Seulonta on juurikin vikojen etsintää. Neuvola on vanhemmuuden ja lasten kasvun ja kehityksen tukemista varten. Seulonnat ovat vikojen etsintää.

Ei tarvitse pitää sitä arjalaisena rodunjalostuksena, mitä se ei olekaan, koska valtaosa äideistä tahtoo säästää syntyvän lapsensa kärsimyksiltä, mitä esim. jotkut pian syntymän jälkeen kuolemaan johtavat poikkeamat aiheuttavat, tai jo syntyneen lapsen tapauksessa - häntä ei terminoida tai steriloida.

Seulonnoissa ja näissä "arjalaisissa rodunjalostuksissa" huomataan monesti vika tai vaiva, jonka saa ajoissa huomattuna korjattuna. Jotkut näistä ovat harmittomia, mutta jotkut ovat esim. kivuliaita lapselle. Kyllä minä haluaisin sellaisesta tietää ajoissa sen sijaan, että lapsia ei seulottaisi. Olisi aika karmea tietää että oma lapsi kärsii turhaan.

Ei se seulonta tarkoita sitä että lähtökohtaisesti hakemalla haetaan, vanhempien ylikävellään jne. SE ei edesauta perheen hyvinvointia.

Siellä saa käyttää tervettä järkeä. Meillä on nuori terkka ja hän on ihan hysteerinen. Lapsi oli kasvanut käyrällä 0,4 senttiä väärässä kohdassa. Kerroin että lapsella on ollut lääkitys joka on hisastanut kasvua ja se oli lopetettu juuri tuolloin, aivan kutsn alan erikoislääkäri oli meille ennustanutkin. Silti jouduttiin käymään kahteen kertaan lääkärissä.

Vierailija
40/138 |
19.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Täytyy muistaa,että asiakas sopeutuu neuvolan mukaan eikä toisinpäin. Mitä enemmän mennään Itä-Eurooppaan, sen selkeämpi tämä jako on.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi neljä kahdeksan